Lakka

Ensimmäinen neuvolakäynti

231 posts in this topic

Meillä taisi ensimmäinen neuvola olla rv 8+6, nyt mennään 11+4. Harmittaa, kun ultra on vasta rv 13+0 ja tuntuu että siihen on ikuisuus! Olin epäileväinen neuvolaa kohtaan, mutta kokemus oli myönteinen ja täti mukava. Mies oli mukana ja meillä meni yhteensä kaksi tuntia siellä kun käytiin kaikki läpi. Kaikki on ihan uutta ja ollaan ihan pihalla... opettelemista riittää. Mutta ainakin on motivoiva aihe :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli ensimmäinen neuvola kahdeksannella viikolla ja lähinnä käytiin läpi taustaani ja henkilötietojani. Paljon saimme kaikkia esitteitä ja lippulappusia. Mitattiin myöskin painoni, verenpaine ja hemoglobiini. Pari päivää aikaisemmin olimme jo käyneet ultrassa jossa selvisi, että odotamme kaksosia. Neuvolassa kuitekaan terkkari ei mitenkään erityisesti puuttunut kaksosraskauteen, ehkä siksi koska tulemme vierailemaan kaksosraskauden vuoksi paljon myös äitiyspolilla jossa raskauttani seurataan enemmän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli tänään ensimmäinen neuvolakäynti, eikä kukaan kyllä missään vaiheessa sieltä edes ehdottanut, että mies olisi voinut tulla mukaan jo nyt :huh: Tosin, eipä se olis töiltään päässytkään :lol: Eikä siellä edes ollut mitään kovin ihmeellistä, haastatteluhan se oli: lähisukulaisten sairauksien läpikäyntiä, omia sairauksia, elintapoja, työnkuva, yms. Paino ja verenpaine mitattiin (salaa toivoin, että olis ultrattu, heh) ja annettiin lähete veri- ja pissanäytteille.

 

Nyt pitäisi vaan saada aikaiseksi mennä sinne labraan (ihanasti tossa meidän terveyskeskuksessa ei enää ole labraa, vaan pitää mennä yhteen lähisairaalaan, kätevää...) Ja kuulemman ennen pissanäytettä ei saa käydä pissalla 4h! :wacko: Lievän epätodellista tällä nykyisellä rakolla ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ensimmäinen neuvolakäynti vielä edessä, rv 8+3. Neuvolan varasin heti plussaamisen jälkeen, esikoista kun odotan niin ei ollut hajuakaan mitä pitää tehdä ja koska :huh: Katsotaanko ensimmäisellä neuvolla käynnillä näkyykö vauvan syke? Jotenkin vieläkin niin epäuskoinen olo koko raskaudesta, että pakko saada varmuus asiasta jollain tavalla :rolleyes:

 

Neuvolantäti erikseen sanoi, että olisi suotavaa jos mies osallistuisi ensimmäiselle käynnille. No se meille oli jo itsestään selvyys, koska tämä on kummallekin niin uutta ja jännittävää :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mulla ei kuunneltu neuvolassa sydänääniä, koska oli vasta rv5+6, mutta sulla varmasti kuunnellaan, jos neuvola on rv8, koska silloinhan niiden sydänäänien pitäisi jo kuulua :lipsrsealed:

 

Aika epäuskoinen olo on vielä itselläkin, mutta sitä mukaan, kun on oireita alkanut tulla (yöpissa, päivisin paineen tuntua alavatsassa, välillä todella epämukavaa...) alkaa pikkuhiljaa uskoa tähän raskauteen :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^tuskinpa vielä kuunnellaan tai edes yritetään kuunnella niin aikaisin. Syke siis silloin on jo näkyvissä ja todennettavissa ultrassa mutta dopplerilla tosi vaikea saada kuuluviin, sydän on niin pikkuruinen vielä silloin. Mulla ainakaan neuvolantäti ei edes ehdottanut kuuntelua 8+1, vaan vasta tokalla käynnillä kuunneltiin sykkeitä. En tiedä olisko jossain superedistyksellisiä laitteita, mutta niillä perusvehkeillä ei kai yleensä kuunnella ennen kuin ollaan jossain tokalla kolmanneksella. Ainakaan mulla ei raskautta mitenkään sen kummemmin todennettu ekalla neuvolakäynnillä, siitä oli todisteena silloin vain karmea olo... :girl_crazy:

 

muoks. Joillain neuvoloilla on kai käytössä ultralaitteita, ja silloin varmaan sykettä voidaan katsoa ekalla käynnillä. Meidän köyhässä helsinkiläisneuvolassa ei ole siis kuin dopplerlaite jolla voidaan vaan kuunnella sykkeitä...

Edited by johannem

Share this post


Link to post
Share on other sites

eksyin keskustelua lukemaan ja pakko vain kertoa, että itselläni kysyttiin tulevaa synnytyssairaala toivetta jo varatessani ensimmäistä neuvola aikaa puhelimitse joskus rv 5. itselläni oli vielä ihan epätodellinen olo kun oli plussannut vasta aamulla ja terkkari töksäyttää puhelimessa, että missä haluaisit sitten synnyttää :) onneksi oli harjoittelu kokemuksia Jorvista takana niin valinta oli selkeä! siellä mielestäni loistavaa, asiansa tuntevaa henkilökuntaa joiden ammattitaitoon ainakin itselläni on kova luotto, vaikka välillä jorvista huonoa kuuleekiin. En tosin tiedä mistä nämä huonot jutut kantautuvat, koska lähes kaikki synnyttäneiden osastolla harjoitteluaikanani olleet vanhemmat antoivat pääasiassa positiivista palautetta henkilökunnalle.

 

mutta kaipa tuo käytäntö on kuitenkin tavallisempi, että ensimmäisellä neuvolakäynnillä sairaala päätetään :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Samoin kysyttiin multakin heti ekaa neuvola-aikaa varattaessa synnytyssairaalaa, oli tosiaan aika häkeltynyt olo kun hädintuskin oli sisäistänyt että on raskaanakaan. rolleyes.gif Ja pk-seudulla siis asutaan. Ilmeisesti ultraa varten haluavat hyvissä ajoin tietää sairaalan, itse sain ekalla neuvolakerralla lähetteet ultraan ja veriseulaan. Esikoista kun odotetaan niin oli vähän pohtimista tuossa sairaala-asiassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eilen oli itsellä eka neuvolakäynti. Neuvolatädiksi sattui mukava nainen, ja muutenkin oli ihan mukava käydä. :)

Suurimmaksi osaksi käynnillä vain kyseltiin mm. elämäntilanteesta, millä mielellä raskaudesta, sairauksia yms. Otettiin myös verikokeet (sitä kautta myös hemoglobiini), virtsanäyte ja katsottiin paino. Itsellä hemoglobiini oli sen verran alhaalla, että luultavasti alotan rautakuurin jossain vaiheessa. Muuten kaikki oli ok. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli viime perjantaina ensimmäinen neuvolakäynti. Neuvolantäti kysyi myös tuota synnytyssairaalaa, tai oikeastaan esitteli ne kaksi mahdollista vaihtoehtoa. Hän oli kyllä sen verran fiksu, että sanoi heti perään synnytyksen olevan vielä aika kaukainen asia :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta tuon synnytyssairaalan kysyminen on jo hieman pelottavaa :girl_mad: Miksi ei voitais ihan rauhassa edetä? En varmaan ole ainut, joka tuntee että eka kerralla neuvolassa tulee pikkasen liikaa informaatiota.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Sama juttu, tuntui jotenkin pelottavalta, että heti ensimmäisellä neuvolakäynnillä piti tietää synnytyssairaala :o kun ei kuitenkaan siihen mennessä ollut kunnolla edes ehtinyt sisäistää, että on raskaana :D Mutta se synnytyssairaala pitää tietää sen takia, että voivat sitten neuvolasta lähettää sun tiedot sinne sairaalaan, koska ultrat tehdään kuitenkin siellä.

 

Mulla oli tosiaan eka neuvola reilut 3vk sitten, ja 3vk odotin kutsua sinne ultraan... eipä tullut, pakko oli soittaa naistenklinikalle, että onko mun paperit edes tullut heille. Oli kuulemman tulleet, mutta heillä vaan on niin kova ruuhka ettei ole ehtinyt käsittelyyn vielä. Onneksi oli niin mukava ihminen puhelimessa, että varasi mulle heti ajan siitä, 20.5. olisi ensimmäinen ultra :lipsrsealed: apua! Menispä vaan nyt 2vk nopeasti, että saisi tietää onko tuolla sisällä oikeasti ketään :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ aivan.. Pelko että saako tätä vauvaa edes syliin asti, niin kysellään jo synnytyssairaalaa ja nimitellään äitiksi, ja miestäni isäksi.. :girl_mad:

Mutta ymmärrän kyllä niitä, joille asia on ihan ok. Täällä päin ultria ei tehdä synnytyssairaalassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No huh, sitten on kyllä vielä ahdistavaampaa kysellä synnytyssairaalaa, jos ei edes ultrata siellä :blink: Kaipa niillä on siihen silti joku hyvä syy...?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen neuvola oli viikon 8 kohdalla. Ensimmäinen ultra sitten viikolla 12 ja viikolla 14 ensimmäinen lääkäri. Ekassa neuvolassa, täyteltiin taustatietoja, otettiin verenpaine ja hemogobiini sekä punnattiin. Sain myös lähetteen verikokeeseen. Mies oli tällä käynnillä mukana, loput neuvolat ja lääkärit käyn sitten yksin. Noihin kahteen ultraan mies tulee mukaan.

Itse otin kättärille ultra-ajat ja vähän yli viikko neuvola käynnistä tuli kotiin kirje, jossa oli molemmat ultra-ajat ilmoitettu.

Ekalla lääkärikäynnillä kuunneltiin sydänäänet :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten ensimmäisen käynnin kanssa edetään, jos abortti on harkintalistalla?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Jos et ole vielä päättänyt haluatko jatkaa raskautta, ja kaipaat keskustelutukea, niin kannattaa soittaa neuvolaan ja kertoa mikä on tilanne. Jos päädyt raskaudenkeskeytykseen, niin silloin varataan aika terveyskeskukseen omalääkärille, joka kirjoittaa lähetteen keskeytykseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei!

Minulla ensimmäinen neuvolakäynti on tulossa :) Ja mies on myös tulossa, jännittää varmaan tapahtumaa enemmän kuin minä. Vaikka ensim olikin muka viileä kuin viilipytty ;).

Mutta tämä askarruttaa..

Olen joskus nuorena joutunut tekemään abortin :/ ja mieheni kyllä tietää tästä, mutta en haluaisi että muut tulevat mummot ja papat saavat tietää. Ja minulle on kerrottu että se on oikein kirjattu siihen seurantakorttiin. Onko kellään tietoa ja saanko itse päättää etteivät sitä siihen laittaisi.

Mummot ja papat haluavat kuitenkin korttia seurata. ja päivä kahveista tulisi todella kiusallisia, varsinkin kun aihe on itsellekin todella arkaluontoinen.

Kiitos vastauksesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^No onko sun ihan pakko sitä korttia niille näyttää? Tai siis, en mä ainakaan ajatellut omaani kenellekään vilautella, eihän siinä ole kuin jotain tylsiä verenpainelukemia ja hemoglobiineja sen sellaisia.

 

Tietysti sä voit olla kertomatta siitä abortistasi neuvolassa, kun eihän ne sitä mistään saa tietoonsa. Toisaalta kannattaa tietysti miettiä, että kuinka järkevää se on, kun kyllähän ne ihan syystä sitä kysyy. Mä olen siis myös tehnyt abortin vuosia sitten, ja neuvolakortissa lukee, että toinen raskaus ja sitten yhdessä kohdassa on merkki, että keskeytys viikolla 9 ja vuosiluku. En siis itse ainakaan ajatellut kenellekään tuota äitiyskorttiani esitellä, kun eipä se kenellekään kuulu, enkä mäkään välittäisi, että esim. mun äitini saisi abortista tietää, kun en siitä silloin kertonut. Ja lukeepa siinä kortissa mun raskautta edeltänyt tupakointinikin, josta äiti ei tiedä :grin: . Mutta sinuna siis en vaan esittelisi sitä äitiyskorttia missään, se on kuitenkin yksityinen juttu eikä ehkä kuitenkaan niin kovin mielenkiintoinen. Voithan sä tietysti kysyä siellä neuvolakäynnillä, josko sen voisi olla kirjaamatta siihen korttiin, mutta se kortti kuitenkin on terveydenhoitohenkilökunnalle semmoinen, mistä ne näkee kaiken, mitä niiden tarvitsee tietää eikä mikään sukulaisille esiteltävä hienous, joten ei ne välttämättä siihen suostu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

[quote name=jännittynyt!:)' date='12 July 2011 - 09:50 ' timestamp='1310453717' post='1057045]

Hei!

Minulla ensimmäinen neuvolakäynti on tulossa :) Ja mies on myös tulossa, jännittää varmaan tapahtumaa enemmän kuin minä. Vaikka ensim olikin muka viileä kuin viilipytty ;).

Mutta tämä askarruttaa..

Olen joskus nuorena joutunut tekemään abortin :/ ja mieheni kyllä tietää tästä, mutta en haluaisi että muut tulevat mummot ja papat saavat tietää. Ja minulle on kerrottu että se on oikein kirjattu siihen seurantakorttiin. Onko kellään tietoa ja saanko itse päättää etteivät sitä siihen laittaisi.

Mummot ja papat haluavat kuitenkin korttia seurata. ja päivä kahveista tulisi todella kiusallisia, varsinkin kun aihe on itsellekin todella arkaluontoinen.

Kiitos vastauksesta.

 

No mä en kellekään esittelisi neuvolakorttiani. Onhan siinä mun painot, verenpaineet ja muuta sen verran yksityistä tietoa että ihmettelisin vähän jos joku sitä pyytäisi näkyville. Varsinaiset raskauteen liittyvät (SF-mitta, vauvan asento) voi kertoa kiinnostuneille ilman että näyttää koko korttia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin tänään ensimmäisen kerran neuvolassa. Mies oli mukana, keskusteltiin alkoholin, tupakan ym. Käytöstä, katsottiin jo ultralla ja annoin virtsanäytteen. Mielestäni neuvolassa oli oikein mukava käydä ja sain vastauksia moniin kysymyksiin, paljon erilaisia oppaita ja tietoa mukaan. Jännitin ensimmäistä käyntiä todella paljon mutta oli mukava huomata kuinka helpottunut olo sen jälkeen tuli, kun sai hiukan tietää mitä tulisi välttää ja mitä erityisesti suositellaan koska ensimmäinen lapsi on tulossa.

 

Viikon päästä olisi sitten aika vielä verinäytteen ottoon ja myöhemmin sitten myös toiseen ultraan. Seuraavaksi on ilmeisesti lääkäriaika.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva lukee näitä täältä,itsellä ensi viikolla (9+3)eka neuvola vasta.Ihmetyttää vaa et eikö ne muka mitenkää ekalla käynnillä tarkista miten sikiö voi?Itellä ei ainakaa oo varaa mihinkää yksityisel varhaiultraan ja huolestuttaa onko pikku-ukolla kaikki siellä hyvin...eniten pelkään just sitä kohtukuolemaa...ja sit pitäs tän pelon kaa elellä viel muutama viikko et pääsee siihen ekaan kaupungin tarjoamaan ultraan =(

Ei mua muute nii pelottas mut onko iha normaalia ku nyt ei oo 2 päivään enää ollu yhtää huonovointisuutta?Vai pitäskö mun tehdä tästä oma aloitus...koska teil on hellittäny raskausoireet?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kyllä ne oireet voi vaihdella. Oireista en itse ainakaan enää ikinä päättele, onko alkiolla/sikiöllä kaikki hyvin. Minulla keskeytyneessä keskenmenossa alkio oli lopettanut kasvunsa rv 6+ mutta hormonit nousivat vielä 2 vkoa ja senkin jälkeen, kun ne lähtivät laskuun, niin olivat kuitenkin niin korkealla, että aiheutti mm. pahoinvointia. Oireista ja oireettomuudesta ei voi varmaksi päätellä asiaa suuntaan eikä toiseen. Pitää vaan odottaa ultraa :girl_sigh:

 

Kaikissa neuvoloissa ei tosiaan ultrata 1. neuvolakäynnillä. Olen ymmärtänyt, että aika monessa paikassa on tällainen käytäntö.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Mulla ainakin raskausoireita tuli ja meni. Mut yhtälailla itekin mietin et mahtoiko olla menny kesken kun ei ollut erikoisempia tuntemuksia. Siellä ultrassa se ukkeli sit köllötteli. Ole ihan huoleti vaan.

 

Meiän neuvolassa ei ainakaan oo ultraa. Mut lääkärillä sit on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eka neuvola takana. Mies ei tullut mukaan kun sen täytyi jäädä lapsia vahtimaan kotiin, kun ei ollut nyt muita lapsenvahteja tarjolla. Terkkari oli onneksi kokenut ja mukava. Mitattiin verenpaine, otettiin pissanäytteet ja kyseli painot ja pituudet. Minulle on aina sattunut että jo eka kerralla on kuunneltu sydänäänet (joka kerralla sattunut olemaan eri terkkari), ja kahdella ekalla kerralla äänet kuuluivat, mutta tällä kertaa ei (rv 8+4).

 

Yllättävän minimaalisesti puhuttiin alkuvuoden keskenmenostani. Olisin ehkä kaivannut vähän enemmän sen käsittelyä, koska silloin kun se tapahtui en saanut terveydenhuollon puolelta mitään tukea. Toisaalta terkkari oli yllätyksekseni myös jotenkin varautunut, ettei tästä vielä voi oikein tietää mitä siellä mahassa on, ja onko se elossa. Hän oli tuntevinaan kohdun pohjan vatsanpeitteiten läpi, mutta kun se on vielä niin alhaalla, niin ei mennyt siitäkään mitään vannomaan. Ainoaksi todisteeksi raskaudestani jäivät siis pahoinvointi ja muut raskausoireet.

 

Olo oli vähän pettynyt jälkeenpäin. Toiveikkuus raskauden etenemisestä vain laski tämän käynnin myötä. Tuntui tosi kaukaiselta odottaa melkein 4 viikkoa ultraa, ennen kuin saisi mitään tietää. Täällä yksityisellä lääkärillä alkuraskauden ultra maksaa n. 150€ (huh!), ja jonot on niin pitkiä että saattaisi joutua odottamaan kuukauden sitäkin. Päädyin menemään yksityiselle kätilölle, hinta kun oli paljon realistisempi; 50€. Se onkin ollut tämän raskauden mukavin kokemus tähän asti. Kätilö puhutteli meitä molempia, pyydysti pikkukaveria kuviin niin että mekin siitä sumusta jotain erotettaisiin. Hän kertoi koko ajan mitä teki ja miten asioita ruudulta tulkitsi. Lopuksi hän kertoi ettei ollut mitään viitteitä keskenmenosta, ja selitti vielä miten ne olisivat ruudulla näkyneet, niin itselle tuli eka kertaa ihan erilainen varmuus tästä hommasta. Kyllä kannati mennä, kunnallisella puolella ei ole koskaan noin hyvin selitetty asioita, opin monta uutta juttua vaikka on jo 2 lasta ennestään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now