Sign in to follow this  
Followers 0
Rhia

Synnytysregressio

14 posts in this topic

Luomusynnytys-ketjusta halusin ihan erillaan ja tarkemmin kysella synnytysregressiosta. Oletteko sellaista kokeneet? Mita se teille tarkoitti? Milta se tuntui, oliko sen aikana kuinka tietoinen muusta maailmasta, onko nyt muistikuvia? Oliko se kotona vai sairaalassa? Missa vaiheessa synnytysta synnytysregressioon yleensa "paasee", koko homman aikana vai avautumisvaiheessa? Auttaako se tavallaan kivun kestamiseen?

 

Sita kai voi edesauttaa rentoutumalla ja musiikilla, antamalla menna? Jos jotenkin kivuilta pystyy..?

 

Tama on minulle tullut ihan uutena kasitteena vasta raskauden aikana, tietoa etsiessani. Hassua, etta tasta niin vahan puhutaan! Kuulostaa upealta ja uskomattomalta, etta oma keho pystyy kaikkeen tuollaiseen, mista ei ole muuten tietoakaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä uskon olleeni regressiossa, vaikka ei ollutkaan mitään tiettyä "oloa", avautumisen viimeisten senttien aikana eli kivuliaimmassa vaiheessa. Siitä pari-kolme tuntia kestävästä vaiheesta en nimittäin muista asioita niin tarkasti kuin muusta synnytyksestä, ja vaikka kipu oli siinä vaiheessa pahimmillaan koin silti kestäväni sen hyvin ja olin tosi rentoutunut. Lääkkeellisenä kivunlievityksenä mulla oli ilokaasu, epiduraalia en tarvinnut. Avautumisvaihe oli pitkä, 18 tuntia. Varmaankin käytännössä menin regressioon pikkuhiljaa synnytyksen aikana, ja avautumisen jälkeen kun supistukset ponnistusvaiheessa alkoikin tulla liian harvoin ja homma kesti (lopulta 2 tuntia ponnistin), pikkuhiljaa palauduin siinä regressiosta normaaliin.

 

Tuossa avautumisen loppuvaiheessa mä istuin sängyllä nojaten mieheeni, joka istui mun takana. Torkahtelin supistusten välissä (noin 2 min väli) ja olin siis oikeastaan koko ajan vähän puoliunessa ja "pihalla". Näin kaikkia kummallisia unia, että ihmisiä tuli sinne synnytyssaliin jne. Kun supistus alkoi nousta, havahduin ottamaan ilokaasua ja laulamaan matalalta aaaaa. Synnytyslaulu oli mulla varmaan se juttu, joka edesauttoi regressioon menoa, ja äänen käytöstä oli kaikenkaikkiaan todella iso apu kipuun. Koen, että nimenomaan äänen avulla onnistuin ns. menemään mukaan kipuun, suosittelen lämpimästi tutustumaan synnytyslauluun jos yhtään kiinnostaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoista Kundera! Tuntuu, etta tuollainen "pihallaolo" auttaa keskittymaan kipuun / supistuksiin / niiden kanssa parjaamiseen. Toivottavasti henkilokunta osaa sita myos kunnioittaa, eika ole turhan takia tivaamassa tai repimassa johonkin. Olitko kotona osan tuosta ajasta? Mietin vaan, etta mitenkohan siina regressiossa voi pysya tai paasta takaisin, jos valilla taytyy lahtea sairaalaan.

 

En ole ikina ennen kuullut synnytyslaulusta, suurkiitos vinkista! Tuntuu (taas kerran) tosi intuitiiviselta. Mita tahansa isoa kipua itsellani on ollut niin usein ihan automaattisesti sita tuntuu ottavan aanen kayttoon ja jotenkin se vaan auttaa.

 

Muidenkin kokemuksia olisi kiva kuulla :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla regressio toimi niin, että olin tosiaan pihalla nykyhetkestä. Ikään kuin vajosin siihen omaan oloon ja supistuksiin, supistuksen tullessa pakottauduin vain rentouttamaan lihakset ja tavallaan "ratsastin" kipuaallon harjalla. Sitä oloa on kauhean vaikea kuvailla :unsure:

 

Olin tosiaan sen verran omissa maailmoissani etten olisi tajunnut lähteä sairaalaan ajoissa jos mies ei olisi päättänyt että nyt mennään. Puhuminen oli raskasta ja vastenmielistä koska sen takia piti palata takaisin tietoisuuteen jolloin rentoutuminen oli paljon vaikeampaa ja kipu kovempaa. Ajantaju katosi täysin, olin kotona suihkussa tunteja jotka tuntuivat ihan vain muutamalta hetkeltä vaikka en enää edes pystynyt paineen tunteen takia istumaan jakkaralla vaan olin kontillani suihkun lattialla.

 

Sitten kun lähdettiin sairaalaan mun oli tietysti pakko lähteä liikkeelle sieltä suihkusta jolloin en enää samalla tavalla pystynytkään olemaan regressiossa ja huomasinkin olevani niin kipeä etten enää meinannut saada vaatteita päälle ja käveleminenkin oli todella vaikeaa. Jonkinlainen poissaoleva tunne kuitenkin pysyi päällä ihan loppuun saakka, vähän kuin olisin ollut unessa.

 

Mulla regressioon pääsyä auttoi se, että onnistuin pakottamaan itseni rennoksi aina supistuksen tullessa. Ja tosiaan pakottamaan, se oli oikeasti hirveän vaikeaa. Aluksi kävi muutaman supistuksen kohdalla niin, etten saanutkaan lihaksia rennoksi, ja silloin kipu oli aivan hirveää :blink: Koko kropan lihakset jännittyivät ihan kivikoviksi supistusta vastaan ja mua sattui niin että meinasin alkaa itkemään kivusta ja pelosta ja supistuksen jälkeen tärisin aivan hervottomasti. Kun olin rentona, tunsin miten supistus alkoi aivan vatsan yläosasta ja eteni alas kohti kohdunsuuta jonka jälkeen aina helpotti kun supistus laukesi. Mä en myöskään ollut uskonut että synnytys vielä silloin käynnistyisi oikeasti vaan mentäisiin yliaikaiseksi ihan reilusti joten olin vaan liikuttavan luottavainen sen suhteen että kyllä ne supparit kohta vielä loppuvat ja mä pääsen nukkumaan. Kun sitten synnytysvastaanoton käyrällä huusin että mun on pakko ponnistaa ja kätilö totesi mun olevan täysin auki, olin hirveän hämmästynyt :rolleyes: (Miten niin muka olin pihalla? :D )

 

Sairaalaan saavuimme puoli kolmen aikaan, ja poika syntyi 3.19. Tässäkin ajassa ehdin vielä kävellä hiiiitaasti loputtomat käytävät ensin svo:lle ja sitten sieltä saliin sekä svo:lla tekemään alapesun, jättämään pissanäytteen (tosi helpot toimenpiteet kun alkaa olemaan kokonaan auki ja kroppa rupeaa jo pikkuhiljaa ponnistamaan) ja makaamaan parin supistuksen ajan käyrälläkin.

 

Mä en olisi pystynyt rentoutumaan ja sitä kautta vajoamaan regressioon jos olisin ollut sairaalassa. Se on mulle pelottava ja vastenmielinenkin ympäristö, kun taas kotona olin "turvassa" ja varsinkin kun koko ajan vain odotin että supistukset loppuisivat kuten ne samana aamunakin olivat tehneet. En myöskään olisi pystynyt rentoutumaan sängyllä maaten. Supistusten alussa olin sängyssä jonkin aikaa, mutta siellä se oli paljon vaikeampaa ja raskaampaa, ja käyrällä makaaminen sen parinkin supistuksen ajan oli aivan helvettiä. Sairaalassa olisin todennäköisemmin joutunut makuulle, jolloin olisin aivan varmasti tarvinnut kipulääkitystä.

 

Mäkin ihmettelen ettei synnytysregressiosta puhuta enempää. Olin odotusaikana vain aivan ohimennen törmännyt ko. termiin, ja sitten sattumalta muistin sen kun jälkikäteen aloin ihmettelemään synnytyksen kulkua ja sen aikaista oloani. En nyt tiedä vastasiko tämä sekava selostus mihinkään Rhian kysymyksiin, mutta kuten mä jo sanoin, mun on hirveän vaikea kuvailla tai jäsentää regression aikaista oloani, se oli jotenkin niin poikkeuksellista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ympäristön vaikutuksesta: Mä olin sairaalassa supistusten alusta saakka, koska olin parhaillaan seurannassa kaatumisen takia. Sairaalaympäristö ei kuitenkaan ole mulle mitenkään ahdistava tms, joten pystyin ihan hyvin rentoutumaan siellä uneliaalla synnyttämättömien osastolla. Olin siellä ensin käytävillä kävellen ja jumppapallolla kuumavesipullon kanssa (käyrää otettaessa istuin jumppapallon päällä, mua pyydettiin käymään sängylle sen ajaksi mutta onnistui hyvin kun pyysin muuta kuin makuuasentoa) ja sen jälkeen tuntikausia suihkussa, kun kivut kovenivat pyysin päästä synnytyssaliin jossa saisin olla enemmän rauhassa (suihkuhuoneessa kävi muita potilaita). Salissa jatkoin vielä suihkussa varmaan kolme tuntia. Muistan kyllä itsekin, kuinka nimenomaan siirtyminen osastolta synnärille oli ikävä ja kivulias, ja halusin vain mahdollisimman pian takaisin suihkuun jossa osasin ottaa supistukset oikealla tavalla vastaan.

 

Makuuasennosta: Onneksi nykyään ei todella joudu sairaalassakaan makuulle ellei ole hyvää syytä (kuten esim. epiduraalin laittamisen jälkeen joutuu jonkin aikaa makaamaan). Suihkusta poistuttuanikin sain siis koko ajan olla siinä asennossa kuin halusin, sängyllä selällään olin vain välillä hetken kun kohdunsuuta tutkittiin ja se onnistui aina yhdessä supistusvälissä. Muistan ajatelleeni, että ei kyllä tulis mitään jos mut 70-luvun tapaan käskettäisiin olemaan pitämättä ääntä ja makuuasentoon - kätilö onneksi vain kehui hyvää äänenkäyttöä ja rentoutumista ja kannusti eri pystyasentoja kokeilemaan.

 

Muoks. Rhian kysymykseen. Mun ainakin annettiin olla ihan niin "pihalla" kuin halusinkin, kätilö vietti salissa vain vähän aikaa aina välillä. Hänhän pystyi seuraamaan sykekäyrää kansliasta käsin. Mä muistan kyllä puhuneeni monenlaista kätilön kanssa, mutta se ei haitannut mun regressiota ehkä koska hän osasi suhtautua oikein. Hän tuntui "turvalliselta". Muistan, kun labrahoitaja tuli ottamaan verinäytettä (tulehdusarvo koska vesien menosta oli aikaa) ja tämä vieras, kiireisen oloinen ihminen tuntui jotenkin häiritsevältä - se ehkä pieneksi hetkeksi häiritsi sitä regressiota? Yleisesti ottaen en ole sellainen ihminen joka häiriintyisi tai ottaisi itseensä jos joku hoitaja on vähän kireä, mutta tuossa tilanteessa olin paljon herkempi.

Edited by Kundera

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi miten mielenkiinoista! Olen tässä henkisesti valmistautumassa toiseen synnytykseeni (vk38) ja kokeilen TENS-laitetta, kuinka se toimii, ja oo toinen päivä menee jo paljon uskottavammin sen kans kuin ensimmäisen.

Mutta nyt vasta tänään luin ekaa kertaa synnytysregressiosta ja joo, tunnistin heti itseni ja ensimmäisen synnytykseni. Hiukan ennen lapsen tuloa maailmaan olen selvästikin vaipunut regressioon. Ja kuvitelkaa, mulla oli vain tosi hyvä olla, enkä pystynyt kontaktiin muiden kanssa. Olin vain minä ja ponnistus ja syntyvä vauva. Muistan siinä puoli-istuvassa asennossa, että olin vain silmät kiinni ja jalat vapisivat aivan holtittomasti ja pidin mieheni kädestä kiinni, ja muistaakseni jopa itkin äänettömästi, niin että kyyneleet valuivat vain silmistäni. En jaksanut puhua, enkä äännellä mitenkään, mutta vaivuin kuin johonkin unenomaiseen tilaan, kuitenkin niin että kuulin kyllä mitä ympärilläni puhuttiin. Olin niin väsynyt ja samalla tosi hyvä olla. Välillä hengittelin ilokaasua ja otin myös alussa epiduraalin. Muistan että kätilö tuli ja silitti mun otsaa ja kysyi että olenko vielä läsnä tässä maailmassa. Tein jonkun merkin vastaukseksi, mutta ymmärsivät että olen läsnä. Vaude, olin unohtanut koko asian, mutta toivon nyt että saavutan saman fiiliksen tässä seuraavassa synnytyksessä. Siis se oli kaikenkaikkiaan mahtava kokemus ylipäänsä koko synnytys, se on vain pakko kokea, että tietää mitä se on, mutta antaa vaan kropan hoitaa homma. Pelätä ei kantsi, sanoisin että kokemus on aivan liian upea, että sitä kantsis hetkeäkään epäröidä. Onnea matkaan! Toivottavasti koette tän regression, se oli kans tosi hieno juttu!

Share this post


Link to post
Share on other sites

No niin. Nää jutut kuulostaisi samalta, kuin mitä itse koin toisen lapsen synnytyksessä. (Joka oli täysin päinvastainen kokemus, kuin esikoisen syntymä.)
Toka synnytys käynnistettiin sairaalassa, mutta siitä huolimatta synnytys oli tosi myönteinen kokemus. Olin jossain ihme maailmoissa lähes koko synnytyksen ajan ja vaikka homma eteni nopeasti ja supistuksia tuli melko tiheästi, koin koko ajan olevani kivun yläpuolella ja jollain tapaa nautin olostani koko ajan.
Muistan vain ajatelleeni, että vaikka sattuukin, tämä on jotenkin tosi hienoa ja upeaa.
Tulee mieleen juoksuharrastuksesta tuttu "juoksijan taivas" kokemus.
Kivunlievityksenä synnytyksessä toimi suihku ja liikuskelin myös aika paljon. Vielä synnytyksen jälkeenkin oli aivan euforinen olo ja mulla on aika ajoin ikävä tuota tunnetta. Voisin uusia synnytyksen koska tahansa, koska se oli kokemuksena niin mieletön.

Kolmannen lapsen synnytys lähestyy ja toivon, että siitä tulisi yhtä hyvä kokemus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä väittäisin olleeni tollasessa regressiossa pojan synnytyksessä. Avautuminen kesti parisen päivää, mitään ei supistuksista ja kivuista huolimatta tapahtunut. Kalvot puhkaistiin, sain epiduraalin jota lisättiin useaan otteeseen. Mulla oli ihan kamala ponnistamisen tarve, vaikken ollut avautunut edes 7 cm, epiduraalia lisättiin että ponnistamisen tarve olisi loppunut, mulle laitettiin säkkituoli pyllyn alle, mikään ei auttanut. Mä vaan ponnistin ja ponnistin 3 tuntia (1 h luvan kanssa). Muistan pitäneeni jotain ihan kummallista ääntä, oli aivan omissa maailmoissani ja koitin vaan kestää supistuksesta supistukseen. Mulle se oli tosi kamala kokemus, ehkä siksi tuollaiseen tilaan "taannuinkin", en olis normaalina sitä tilannetta varmasti mitenkään handlannut. Muoks. se tila siis ei mulle ollut mikään nautinnollinen ja mutta helpottava ehkä parempi sana.

Edited by tossavainen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin uskon kokeneeni jonkunlaisen synnytysregression kuopuksen synnytyksessä. Nimittäin synnärillä ammeessa, kun auki parin tunnin aikana n. 3-5cm, nukahtelin supistusten välit ihan järjestään. Heräsin, kun supistus alkoi, väänsin suihkun päälle (tai mies väänsi, suihkutin alavatsaa kuumalla vedellä) ja aloin äännellä. Hiljenin, kun supistus laimeni, sammutin hanan ja vajosin jonnekin usvaan. Havahduin joko siihen, kun suihku putosi kädestä, tai kun seuraava supistus alkoi. Samoin myöhemmin, kun olin jo salissa ja ilokaasua apuna, alkoi ihan armottomasti nukuttaa välillä ja halusin nukkumaan sängylle. Tämä oli kyllä vähän huono, kun ilokaasun otto piti aloittaa ajoissa, enkä tietenkään havahtunut kunnes oli liian myöhäistä. Kuitenkin tässä meni varmaan pari tuntia joista en muista just mitään, joten luulen että edelleen jonkinlainen "oma maailma" siinä oli, vaikkakaan ei niin selvästi kuin siellä ammeessa, jossa uni ja synnytyslaulu vuorottelivat tosi luonnollisesti ja vaivatta.

 

Toivoinkin mahdollisimman luonnonmukaista synnytystä ekan kauhukokemuksen (piuhoja, epiduraalia, sektio) jälkeen ja tiesin synnytysregressiosta. Olin silti yllättynyt, että oma kroppa osasi homman eikä se sen kummempaa vaatinut tai tuntunut mitenkään ihmeelliseltä. Senkun vaan uskalsi heittäytyä supistuksiin ja ottaa ne vastaan, kuten parhaalta tuntui.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivon kokevani tällaista, sillä ilmeisesti silloin kipua on paljon helpompi kestää ilman puudutuksia. Kiitos kokemuksienne jakamisesta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Luulen että kolmannen synnytyksen ajan oli tämä regressio. Supistuksia tuli kuulemma tiuhaan mutta nukahdin niiden välillä, olin omassa maailmassani. Välillä havahduin että ainiin, olen synnyttämässä ja saatoin jutella miehelle niitä näitä. Mulla oli tens ja sain kohdunkaulan puudutteen myös. Sekä lauloin ja keskityin hengittelyyn. Kätilö välillä kehui miten.hyvin hengitän kun vedin oikein syvään henkeä jne. Se oli jotenkin taianomainen fiilis. En paremmin oikein osaa selittää :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla oli kans tällainen kokemus toisessa synnytyksessä. Se ei kyllä ollut mitenkään pitkäkestoinen, mutta yhden kätilön kysyessä pariinkin kertaan kivunlievitystoiveita, en osannut oikein mitään järkevää vastata:D

 

Mutta yleisesti ottaen tosi positiivinen kokemus, koska selvisin helposti ilman mitään kivunlievitystä ja synnytys sujui miellyttävästi. Voimaannuin!

Edited by neitikesaheina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin muistan, että kätilö jossain vaiheessa kysyi, että haluanko mä, että hän valokuvaa ja mä sanoin vaan, että emmätiedä :D ei se sitten ottanut, ehkä olis voinut!

 

Olin omassa kuplassani koko kuopuksen synnytyksen ajan, aistin kyllä mitä ympärillä tapahtuu, mutta en ottanut kontaktia juurikaan. Vaikka synnytys olikin tosi intensiivinen, pysyi silti sellainen hallinnantunne. Ekassa synnytyksessä otin puudutuksen ja se ei tuntunut hyvältä, nyt halusin synnyttää ilman. Lääkkeettömiä menetelmiä käytettiinkin aika laajalti, TENS, lämpopussi, synnytyslaulu, liikkuminen, akupainanta, vesi. Synnytin tokan veteen ja siellä vedessä oli ihana rauha <3 Mulla oli mukana synnytyksessä puolison lisäksi myös doula. Ehdottomasti doula seuraavaankin synnytykseen! Painoivat yhdessä miehen kanssa akupisteitä koko synnytyksen ajan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0