MissPiggy

Raskaus ja liikunta

278 posts in this topic

Miten liikuntatottumuksesi ovat muuttuneet raskauden aikana? Vai oletko jatkanut kuten aiemminkin?

Pahoinvoinnin takia jouduin pitämään taukoa liikunnassa. Nyt kun pahoinvointi on hellittänyt, olen jatkanut salilla käyntiä, zumbaa ja body balancea.

 

Onko tullut kolotuksia tai muita oireita, jotka ovat pakottaneet hellittämään?

Kolotuksia ei vielä ole tullut mutta toisaalta en ole vielä raskauden puolivälissäkään (nyt H17+0)

 

Mitkä lajit ovat tuntuneet hyvältä?

Lenkkeily, sali, zumba ja body balance menevät vielä. Zumbassa olen vähän keventänyt hypyissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

riirii - Minä olen sellaisessa käsityksessä että pomput ja muut pitäisi kyllä jättää pois heti alkuunsa. Vaikka sikiö onkin alkuun turvassa niin ekalla kolmanneksella se on myös herkimmillään. Minä kerroin raskaudestani heti balettiohjaajalle ja hän sitten aina neuvoi minulle jonkun korvaavan liikkeen kun muut tekivät hyppyjä. Suosittelen tekemään samoin eli jättämään hypyt ja sitten mahan alueelle käyvät liikkeet mahdollisimman pian pois. Pompuista tulikin helposti maha kipeäksi jo joskus viikolla 10-12 alkaen joten ihan hyväkin ettei niitä tehnyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kun tein positiivisen testin, en uskaltanut sinä päivänä alkuun pomppia kunnolla zumbassa. Sitten vain aloin pomppia ja seuraavana päivänä pompinkin jo ihan kunnolla. Pitäisikö hyppimistä nyt välttää koko raskauden ajan? Vai voiko alkuun pomppia ihan hyvin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jos on harrastanut zumbaa tai jotain "pomppulajia" esim. tanssia tai juoksua niin ei sitä tarvitse lopettaa niin kauan kuin liikunta tuntuu itsestä hyvältä. Jotkuthan pystyvät juoksemaan läpi raskauden.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun pt sanoi pomppimisesta, että hypyt kannattaa jättää pois kun alkaa itsestään tuntua epämukavalta (joillakin jo heti alkuraskaudesta) tai viimeistään silloin kun maha alkaa selvästi ja näkyvästi kasvaa ja tuntua urheilussa (samoihin aikoihin pitäisi viimeistään lopetella kun juoksun kanssa eli about rv 25 mennessä). Neuvolassakin sanottiin, että ensimmäisen kolmanneksen aikana sikiö on kohdussa niin hyvin suojassa, että käytännössä mikään (normaali) mitä itse tekee (huom, mitä on aikaisemminkin tehnyt!), ei voi vahingoittaa lasta.

 

Noniin, täällä on rv41 menossa ja nyt rapsahti sitten viimein neuvolasta urheilukielto. Viime sunnuntaina rv 40+4 kävin vetämässä (tällä erää) viimeisen salitreenin, ei lainkaan paha. :grin: Jos vauveli ei tajua syntyä itsekseen, perjantaina meidät otetaan sairaalaan sisään ja aletaan miettiä käynnitystä (41+2).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä zumbasin ja jumppasin viime kesänä rv 22 asti ja sitten lopetin ihan siitä syystä, että salissa oli kesähelteellä ihan järkky kuuma eikä tunti ollut enää nautinto. Liikkua pystyin oikein hyvin ihan koko raskauden ajan. Ei kolotuksia, supisteluita tai muita vaivoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoista odottaessani pystyin tekemään loppuraskaudestakin pitkiä kävelylenkkejä ja treenaamaan kahvakuulalla, mutta nyt toisella kertaa olo on lantion alueen liitoskipujen vuoksi todella raihnainen eikä esimerkiksi tukivyöstä ole juurikaan apua. Ensimmäisessä raskaudessa minulla ei siis ollut juuri ollenkaan liitoskipuja, tässä toisessa ne alkoivat jo ensimmäisen kolmanneksen lopulla. Liikuntaa tuleekin nyt harrastettua lähinnä lyhyinä kävelyinä työmatkoilla ja kauppareissuilla sekä esikoisen kanssa leikkien ja ulkoillen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Alkuraskaudessa kävin hiihtämässä ja kävelin paljon. Lumet sulivat siinä raskauden puolivälin paikkeilla, ja sen jälkeen aloin käydä noin kerran viikossa juoksulenkillä. Lisäksi kävelen paljon (eilen 8 kilometrin lenkki ja tänään kymppi) ja menen pari kertaa viikossa töihin pyörällä (matkaa tosin vain 5,5 km suuntaansa). Nyt on viikkoja 25+1 ja ainoastaan juoksuvauhtia ja -matkaa on pitänyt vähän vähentää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen raskautta kävin säännöllisesti salilla ja muutenkin liikuin paljon (lenkillä, hiihtämässä, luistelu..). Raskautumisen jälkeen alkuraskauden väsymyksessä sali jäi vähemmälle, mutta kävin siellä kuitenkin n. kerran viikossa 33 viikolle asti. Myös kaikki muut lajit paitsi kävely jäivät pois. Nyt ihan loppuraskaudesta ainut liikunta mikä on tuntunut hyvältä on kävelylenkit. Välillä pidempiä, välillä lyhyempiä lenkkejä jaksamisen mukaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin spinningissä jonnekin rv. 36-37 tienoille. Ihan hyvin sujui. Nostin ohjaustankoa vähän ylemmäs, kun maha kasvoi tielle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kävin spinningissä jonnekin rv. 36-37 tienoille. Ihan hyvin sujui. Nostin ohjaustankoa vähän ylemmäs, kun maha kasvoi tielle.

 

Kiitos! Hyvä tietää.. Mulla ei oo vielä mahaa ollenkaan, ku raskaus on vielä ihan alussa. Ja mietin, että uskaltaakohan ihan näillä ensimmäisillä viikoilla käydäkään. Mutta jos ottaa kevyemmin, niin eiköhän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käyn lenkillä säännöllisesti, tosin nyt jo kun viikkoja on 24 niin oon huomannut että muuten raskaan työpäivän jälkeen päälle vedetty lenkki aiheuttaa kyllä ikävän pitkiä harkkasuppareita.. :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eveliina24: uskallat. Sinne vaan treenaamaan. Mikään normaalin elämän tekeminen ei vaaranna raskautta ja jos oot spinningissä ennenkin käynyt niin anna palaa vaan. Sykerajoilla ei tutkimusten mukaan niilläkään ole erityistä merkitystä niin kauan, kun odottaja tuntee olonsa hyväksi ja joka tapauksessa, suositusrajoja annetaan yleensä vasta aika pitkällä raskaudessa, jos silloinkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Harrastin juoksua säännöllisesti viikolle 15 asti, jolloin piti lopettaa kovat huimauksen vuoksi. Monenmoista muuta olisi kyllä pystynyt harrastamaan pitkäänkin, mutta laiskuus vei voiton... Kävelin kyllä paljon hyötyliikuntana, eli sain edes vähän liikuntaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Se on muuten jännä miten aina tulee salilla tai jumppatunneilla kiinnitettyä huomiota vauvamasuisiin kanssajumppailijoihin. Olen nimittäin aina kuvitellut, että raskauden aikana voisi harrastaa vain kevyttä liikuntaa kuten kävelyä, mutta usein tuntuu olevan sillä tavalla että nämä vauvamasuiset treenaavat reippaammin kuin minä itse :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuinka moni muuten käyttää liikunnan aikana jotain erityisiä vatsaa tukevia vaatteita, vai onko helpompi liikkua mahdollisimman rennoissa vaatteissa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en kokenut mitään tarvetta tukivöille tai muille. Siinä se pötsi meni mukana ihan itselläänkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ajattelin alkuvuodesta alkaa pitämään itsestäni huolta että sittenkun se vauva tulee niin olen kunnossa. Mutta plussa tulikin heti niin olen jatkanut pilatesta ja syksyksi ilmoittauduin mammajoogaan. Kävelylenkkejä n. 2-4 viikossa ja iltaisin venyttelyitä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

En oikeen oo ite käsittäny sitä, että miksi raskaana ollessa täytyy aina ottaa urheilu kevyemmin? Jos mitään kipuja tai epämiellyttäviä tuntemuksia ei ole niin miksi keventää?

 

Olen itse viikolla 38+0. Tänään kävin viimeksi powerStep tunnilla. Steppaillessa jätän hypyt pois ja teen kaiken askeltaen. Lihaskunto-osuudet (myös pumpissa) teen täysin samoilla painoilla kuin ennen raskautta, eikä tunnu pahalta ollenkaan!! Ei vihlo, särje, supistele..ei mitään oireita. Ajattelin kyllä käydäkin niin kauan jumpissa kun vaan kykenen...

 

Olen käynyt ryhmäliikuntatunneilla viimeiset 10 vuotta enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Viimeisen vuoden ajan on tullut käytyä n. 3-7 kertaa viikossa. Edelleen olen jatkanut samaan malliin. Kertaakaan koko raskausaikana en ole tuntenut supistuksia. Selkäsäryiltä olen välttynyt täysin (paitsi niiden kahden viikon aikana kun en salille päässyt). Liitoskipuja on vähän ollut, mutta niistäkin kysyin lääkäriltä, että onko haittaa jos urheillessa hieman tuntuu ja hän sanoi että ei todellakaan haittaa mitään, eli voi tehdä omien tuntemusten mukaan.

 

Entä nuo kiistanalaiset vatsalihasliikkeet? Mihin pitäisi uskoa? Mä olen ajatellu että teen kaiken omien tuntemusten mukaan. Istumaannousut täytyi tietysti jättää kun maha alkoi kasvamaan eikä voima enää riittänyt istumaan nousemiseen. Olen kuitenkin edelleen tehnyt vatsarutistuksia selinmakuulta (nostan vain vähän hartioita irti maasta) sekä lankkupitoja. Onko siitä jotain haittaa muka oikeasti jos tekee noita rutistuksia, kun niissähän kuitenkin käytetään vinojavatsalihaksia kun nuo suorat on pois pelistä?? (siis kun vinot vatsalihakset molemminpuoleisesti yhtäaikaa toimiessaan tekevät suoraa vatsarutistusta).

 

Olisi kiva kuullu aktiivii liikkujilta kokemuksia synnytyksestä ja siitä palautumisesta. Luuletteko että urheilusta oli paljonkin hyötyä?

 

Tällä hetkellä on kyllä itellä sellainen olo ettei vauva tule ulos koskaan, kun mitään synnytystä enteilevää ei ole ollut. Onneksi neuvolantäti kuitenkin lohdutti ja sanoi että toiset kokevatkin ensimmäiset supistuksensa vasta synnytyksen käynnistyttyä. Noh, eiköhän se pienokainen kuitenkin joskus ulos tule. Niin ne kaikki ainakin väittävät! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Raskaus on ihan alussa, mutta jos ei pahoinvointia tämän enempää tule, niin yritän jatkaa tanssitunteja ja käydä myös vesijuoksemassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aktiivisesti tuli käveltyä paljon koiran kanssa ja saleiltua säännöllisen epäsäännöllisesti viikolle 26 asti. Tuolloin selkä kipeytyi todella pahasti ilmeisesti juurikin kävelyn ja notkoselän yhdistelmänä. Sen jälkeen olen nyt uinut, uinut ja uinut! :) Ja tietysti omaa oloa kuunnellen, kuntoa tässä ei olla kasvattamassa, vaan haen sitä hyvää oloa liikunnasta. Ennen raskautta kunto oli päässyt hieman rapistumaan, mutta raskauden myötä liikkuminen vain lisääntyi, sillä se todella auttoi jaksamaan kaikin puolin paremmin. Pysyy mieli virkeänä :)

 

_mamiia_* komppailen, mielestäni jos oma kunto ja olo sallii raskaammankin liikkumisen, en ymmärrä miksi liikuntaa pitäisi keventää kovasti vain raskauden takia. Ehkäpä kannattaa vain kuunnella sitä omaa kroppaansa tässäkin asiassa, jos treeni sujuu, niin mikä jottei vedetä niin kuin ennenkin raskaudesta huolimatta. Kukin tyylillään :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en millään jaksanut lukea koko ketjua, mutta onko raskaana oleville jotain sykerajasuosituksia tai siis varmasti on? Voinko mä käydä alkuraskaudessa huoletta kovissa jumpissa, joissa syke nousee 180-190 välille?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sykerajasuositukset ovat sellaisia veteen piirrettyjä. Usein suositellaan, ettei puolen välin jälkeen (taisi tähän olla olemassa joku viikkolukukin, oisko 24. paikkeilla) syke nousisi kovin pitkiksi ajoiksi, n. varttia pidemmäksi ajaksi, yli 150:n. Kuitenkaan tutkimuksissa ei ole löydetty tälle rajalle sen kummempaa perustetta kuin että sitä noudattamalla ei ainakaan pitäisi tulla huono olo odottajalle ja se on varmasti turvallinen sekä odottajalle että sikiölle. Pääsääntöisesti riittää se, että liikkuu sen mukaan, että itsellä on vielä hyvävointinen olo eikä huimaa, okseta, supistele tms.

 

Mä kävin ihan loppuraskauteen esim. Bodypumpissa, jossa syke kyllä nousee korkeallekin, vain vähän soveltaen. Tein esim. pystypunnerrukset mahateknisistä syistä käsipainoilla ja vuorokäsin. Kävelylenkeillä mulla ei ees ollut sykemittaria, mutta menin entiseen malliin, kun huonolta ei tuntunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kiitti Dru! Eli liikun siis hyvillä mielin sen minkä pahoinvoinniltani pystyn. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now