hobbiti

mitä voi odottaa ja edellyttää lähipiiriltä, ystäviltä?

11 posts in this topic

lähes naapurissa asuva kummipoikasi tarvitsee kaitsijan, koska yh-vanhemman pitää päästä tutkimuksiin, menetkö lapsenvahdiksi? entä jos välimatkaa on yli 100 kilometriä? muutatko työvuorosi asian vuoksi?

 

saat yöllä puhelun, jossa vanhempasi pyytävät sinua NYT HETI monen sadan kilometrin päähän, "koska kyse on elämästä ja kuolemasta" (vaikkei oikeasti ihan konkreettisesti ole). mikä syy saisi lähtemään HETI?

 

miten pitkään toimisit kaverisi lapsen (lähes) ilmaisena vahtina? voiko työttömältä kaverilta edellyttää jatkuvaa käytettävissä oloa? missä vaiheessa annat MLL:n numeron ja jätät vastaamatta kaverin puheluihin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun kummityttö on meillä aina välillä hoidossa... Joskus niin että tytön äiti pyytää, mutta usein myös niin että mä sanon että voisi pikku neiti tulla meille taas hoitoon... :lol:

Naapurin pikku neiti on välillä hoidossa jos vanhemmilla on jotain erityistä...

Kerran soittivat lauantai aamuna ja kertoivat että tytön isoisä oli joutunut sairaalaan ja olisiko mitenkään mahdollista että hoitaisin neitiä kun he ajavat sairaalaan n.200km meiltä... Olivat koko päivän poissa... Mulla ei ollut muutakaan, joten sopi hyvin...

 

Mulle ei kyllä tulisikaan mieleen pyytää rahaa kummitytön ja naapurin tytön hoidosta...

 

muoks. en mä nyt tiedä jos mä alkaisin vaihtaa työvuoroa, mä saattaisin ottaa lapsen mukaan töihin, vaan koska se ei olisi ongelma... eikä mun mielestä työtömältä kaverilta voi odottaa jatkuvaa paikalla oloa...

 

Mä varmaan toteasin että ei onnistu lapsenvahtiminen, siinä vaiheessa kun ainoa syy miksi mulle soitellaan että multa halutaan jotain... tai vaihtoehtoisesti jos pitäisi olla lapsenvahtina 2-4 kertaa viikossa...

Edited by Graintad

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä mä pyrin siihen, että kaveria autetaan, jos voidaan. Itse en tätä kuitenkaan osaa omilta kavereilta edellyttää. Kai sitä apua on helpompi tarjota kuin ottaa vastaan. Ehkä mä pelkään jääväni kiitollisuudenvelkaan. Kyllä mä varmaan lähtisin sadan kilometrin päähän lapsenvahdiksi, jos kyyti järjestyisi (ei o autoo). En nyt tietty joka päivä, mutta silloin tällöin, jos on hätätilanne. Kuinkahan moni vois lähteä töistä ihan vaan kaverin jeesaamisen vuoksi? Monen sadan kilometrin päähän en lähtis, en vaikka vanhemmat pyytäis. Pitäis olla kyllä ihan hemmetin hyvä syy. Ja joku tolkku se pitää olla silläkin, joka pyytää. Ei voi odottaa ja edellyttää mitä vaan, ei sukulaisuuden eikä ystävyyden nimissä. Samalla paikkakunnalla asuvan kaverin ilmaisena lapsenvahtina voisin olla vaikka pari viikkoa, eiköhän siinä ajassa kunnalta löydy hoitopaikka. Toki mun itseni pitäisi olla etätyössä tai työttömänä, et toi onnistuis.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Samaa mieltä tuosta, että autan, jos voin, mutten osaa edellyttää vastaavaa muilta. Olen ollut kaverini lapsia vahtimassa kolme päivää putkeen, kun ei olisi muuten päässyt työn kannalta tärkeälle kurssille. Olivat mun viikon ainoat vapaat, mutten ollut suunnitellut mitään niiden varalle, joten mielelläni autoin, kun pystyin. Olen myös kerran ajanut muutaman tunnin vuoksi vahtimaan kaverini lasta 200 km:n päähän, koska kaverille tuli äkillinen meno ja minulla sattui olemaan vapaapäivä. Jos tällaiset olisivat tulleet tavaksi, olisin varmaan suhtautunut eri lailla, mutta edelleenkin voisin "venyä" lapsenvahdiksi, jos itselläni olisi siihen mahdollisuus. Tarvittaessa voisin ystävän vuoksi perua menojanikin, mutta työjärjestelyitä en pystyisi enkä haluaisikaan tehdä.

Raja on tullut kerran vastaan ja silloin kaverini oli antanut kotiin yksinjäävälle pojalleen minun puhelinnumeroni lähtiessämme yhdessä baariin ja pojan piti soittaa siihen, jos tulisi hätä. Minulle ei oltu infottu asiasta mitään ja yllätyinkin jossain vaiheessa, kun puhelin soi. Kaverini oli kadonnut ja poika itki puhelimessa, joten lähdin tietysti taksilla häntä lohduttamaan ja odotin aamuun asti äidin saapumista kotiin. Olin toki aikaisemmin kaverilleni sanonut, että voisin tarvittaessa joskus häntä lastenhoidossa auttaa, mutta oletin hänen ymmärtävän, että kysyisi asiasta ensin.

 

Oma vauva on vielä niin pieni, ettei hoitajaa ole tarvittu, mutta toivon, että kysyessäni hoitoapua, osaisi lähipiirini siitä kieltäytyä, mikäli asia ei sovi. Onneksi kuitenkin on tiedossa useampikin läheinen ja ystävä, joka on luvannut vahtia pikkuista, mikäli tarvetta on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samaa mieltä edellisten kanssa - tottakai autetaan aina kun voidaan. Mutta mielestäni ystävyys-/sukulaisuussuhde ei saisi kuitenkaan muuttua yksipuoliseksi "auttaja-autettava" -suhteeksi vaan vastavuoroisuuden tulisi säilyä. Tietysti voi olla aikoja, jolloin toinen osapuoli tarvitsee paljon enemmän ja useammin apua, mutta noin niin kuin yleisesti auttamisen tulisi olla ainakin oletusarvoisesti molemminpuolista...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä oletan että apua annetaan jos siihen on mahdollisuus. Oletan myös että jos toinen auttaapi toista on toisen "velvollisuus" auttaa myös toista. Jos minä hoidan siskoni lasta joskus niin oletan että joskus kun sen oman lapsen toivottavasti saan niin siskoni hoitaa minun lastani. Eli kunhan homma on tasapuolisesti molemminpuolista niin oletan että kaikilla hyvä mieli.

Share this post


Link to post
Share on other sites

lähes naapurissa asuva kummipoikasi tarvitsee kaitsijan, koska yh-vanhemman pitää päästä tutkimuksiin, menetkö lapsenvahdiksi? entä jos välimatkaa on yli 100 kilometriä? muutatko työvuorosi asian vuoksi?

 

saat yöllä puhelun, jossa vanhempasi pyytävät sinua NYT HETI monen sadan kilometrin päähän, "koska kyse on elämästä ja kuolemasta" (vaikkei oikeasti ihan konkreettisesti ole). mikä syy saisi lähtemään HETI?

 

miten pitkään toimisit kaverisi lapsen (lähes) ilmaisena vahtina? voiko työttömältä kaverilta edellyttää jatkuvaa käytettävissä oloa? missä vaiheessa annat MLL:n numeron ja jätät vastaamatta kaverin puheluihin?

 

 

Vastaan tähän sillä mielellä, että olen edelleen suuttunut siitä, että minua pidetään eräältä taholta ilmaisena ja aina käytettävänä lapsenvahtina koska olen kotona esikoisemme kanssa ja odotan toista. Että jos olen kärkäs, pyydän sitä anteeksi. Johtuu vallitsevasta olotilasta.

 

 

Mutta vastaan, että olen apuna jos voin mutten ala omia suunnitelmiani kovin helposti muuttamaan toisten lasten hoitamista varten. Sairaus, synnytys ym. on eri juttuja sitten, autan jos vain voin ja pystyn.

 

En lähde ajamaan monen sadan kilometrin päähän ihan helposti koska minulla ei ole ajokorttia, eli jonkun muun olisi ajettava minut tai minun olisi mentävä julkisilla. Ja koska olen huono pyytämään palveluksia, saisi olla kuolemanvakava asia miksi lähtisin.

 

Työttömältä ei saa olettaa tuollaista koskaan. Jos olettaa, eikö olisi reilua sitten maksaakin jotain vaivanpalkkaa?

 

 

Minä siis en oleta kenenkään olevan automaattinen lapsenvahti. En edes lasten isovanhempien, joista yksi (oma isäni) on työtön. Minulle ystävät ja lähipiiri ovat jotain muuta kuin itsestäänselvyyksiä, oli kyse sitten minun avuntarpeesta, lapsenhoidosta tai olkapäänä olemisesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta oletusarvona voi pitää, että ystäviä ja lähisukulaisia kysytään lapsenkaitsijaksi tai muuten heiltä kaivataan apua. Oletusarvona ei kuitenkaan voi pitää, että tehtävään suostuttaisiin aina tai kysymättä olettaen, ettei heillä ole muuta elämää. On myös vastapuolen velvollisuus sanoa, jos lapsenvahtihommat tai muu auttaminen ei kiinnosta ollenkaan eikä ilmaantua paikalle hampaita kiristellen ja antaen ymmärtää, etten todellakaan mielelläni paikalla ole.

 

Ihanne olisi, jos auttaminen olisi vastavuoroista, mutta joskus tilanne on se, että sinkku-sisko ei tarvitse apua, kun taas perheen perustanut olisi useinkin lapsenvahtia vailla. Mieluummin ainakin itse pyydän tuttua ja turvallista sukulaista apuun kuin turvaudun heti ulkopuolisiin. Vaivanpalkkaa on kohteliasta antaa, mutta ei se minusta sukulais- ja ystävyyssuhteissa ole niin justiinsa. En siis laske kertoja, milloin on autettu tai apua pyydetty, vaan tilanteen mukaan mennään.

 

Loppuhuomautuksena vielä mainittakoon, että järjen käyttö on myös sallittu. Totta kai ensin kysyn tuttua naapuriani avuksi ennen kuin lähden hälyyttämään jotakuta sadan kilometrin päästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin paljon voi pyytää ja tarjota omaa apuaan, ettei kukaan osapuoli koe jäävänsä kiitollisuudenvelkaan tai koe tilannetta ahdistavaksi. Apua pyydetään ja annetaan kun tarve vaatii, ja joskus tarjotaan ihan muuten vaan :d_tickle:

 

Jos esimerkiksi lapsenhoitoapu on vaatinut avuntarjoajalta paljon, niin vaivannäkö on enemmän kuin kohtuullista jollain tapaa "korvata". En tarkoita välttämättä palkkaa, mutta jos on aikaa, voi auttajalle leipoa vaikka pakastimeen sämpylöitä ja pullia, kutsua jäämään avun päätteeksi illalliselle, viedä hänet kahville tai leffaan. Ajan, rahan ja voimien mukaan. Mutta huomioiminen on aina kohteliasta ja vähentää myös kiitollisuudenvelan tunnetta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lähtökohtaisesti autan ihan mielelläni, kunhan tarve ja vaatiukset ovat kohtuulliset. Eli siis kaverisuhde ei muutu jatkuvaksi avun pyytelyksi tai kaveri työnnä kolmea lastaan hoitoon koko päiväksi kun itselläni on aivan eri kuviot eri ikäisen kanssa ja muutenkin homma hajoamassa käsiin. Samaa yritän itse muistaa välttää - en halua, että kukaan kokee olevansa meille vain "lapsenvahti"

 

Naapuria ollaan auteltu tarvittaessa, oikein mielellään. Tiedän, että varmasti löytyy myös vastavuoroisuutta jos tarvis on. Se myös helpottaa, että muksut ovat samanikäiset.

 

Sisko on ollut meille kerran apuna ja lapsen kasvaessa toivottavasti enemmänkin, kun tytön kanssa voi enempi touhuta ja vaikka viedä hoploppiin. Hänellä ei ole lapsia, mutta ollaan auteltu muissa jutuissa (tarvittaessa autokyytiä tai autoa lainaan, huonekalukuljetuksia ym). Toivon, että vastavuoroisuus välittyy myös hänelle. Lisäksi olen tehnyt paljon sen eteen, ettei sisko kokisi olevansa vaan lapsenvahtipalvelu, vaan täti ja kummi ja lapsen läheinen aikuinen.

 

Mummia käytetään tiukassa paikassa aika usein hoitoapuna. Hän haluaa auttaa ja osallistua ja melkein pahastuu, jos kuulee ettei olla pyydetty. Vastavuoroisesti hoidetaan lemmikkejä ja kukkia jne. Toimii ihan hyvin ja kiva näin.

 

En oikein osaa ottaa vahtiapua vastaan, koska tuntuu, että ystävät tarjoavat sitä, "koska on pakko". Maksaisin mielellään (vaikka rahaa ei liikaa ole, niin pieni summa se on omasta jaksamisesta tai tiukan tilanteen selviämisestä) mutta eivät ota rahaa vastaan, joten ei olla koskaan hyödynnetty ystävien tarjouksia (vaikka oikeasti opiskelijalle se herkkukori ja viinipullo tms voisi olla kai ihan kiva palkkio?). En vaan kehtaa sanoa, että tulkaapa nyt sitten auttamaan. Lapsellisia kavereita ei juuri ole, se ehkä vaikuttaa, koska omat mahdollisuudet "jeesata takaisin" ovat pienet. Välillä on oma jaksaminen ollut kortilla ja puhuinkin parille läheiselle kaverille, että nyt olisi apu tarpeen, jos veisivät vaikka tunniksi puistoon tms. "kysy sitten, kun oikeasti tarvitsette". Eipä oo tarvinnut sitten kysellä...

 

Aika iso asia saa olla, että esim. työjuttuja lähtisin perumaan (ei kyllä käytännössä onnistuisikaan). En myöskään odota sitä muilta. En myöskään harrastusten tms siirtoa.

 

Edit. Pitkälti vielä mutuilua, kun tyttö on ollut hoidossa alle 20h koko elämänsä aikana...

Edited by Lakme

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now