Cordelia

Koska päätitte lapsen nimen?

270 posts in this topic

Rakenneultran jälkeen pohdimme kolme nimeä valmiiksi. Ja sitten synnärillä päätettiin mikä näistä kolmesta nimestä sopii parhaiten. Lapsi sai nimensä ehkä puolentunnin ikäisenä. Toinen nimi pidettiin salassa ristiäisiin, muuten kerroimme nimen heti viestissä, jossa ilmoitimme lapsemme syntyneen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nimiä pohdittiin jo monta vuotta ennen lapsemme syntymää. Raskauden puolivälin jälkeen sitten päätimme nimen niistä muutamista ehdokkaista, joita meillä vielä oli. Nimi kuitenkin paljastettiin muille vasta nimiäisissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kutsumanimi päätettiin muutama tunti syntymän jälkeen ja toinen nimi kun vauva oli 2 kk. Aluksi oltiin sitä mieltä, että yksi nimi riittäköön kun hyvää - molempaa miellyttävää- toista nimeä ei tuntunut löytyvän. Lopulta meinasi tulla vielä kolmaskin nimi, mutta olisi ollut kovin pitkä nimi kokonaisuudessaan.

 

Raskauden aikana oli 3 nimeä mielessä, niistä sitten valittiin kutsumanimi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Raskausaikana mietittiin vaihtoehtoja mutta nimi päätettiin vasta kun lapsi oli syntynyt jotta käärö varmasti näytti nimeltään. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on nimet jo valmiina, vaikka en edes ole raskaana. Varaudun kyllä siihen, että vaihtoehdot voi muuttua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Milloin aloititte miettimisen?

Joskus raskauden puolivälin paikkeilla.

 

Oliko päätös vaikea?

Päätös ei, mutta nimien listaaminen ylipäätään oli.

 

Oliko teillä valmiina tytön ja pojan nimet? Vai muutama suosikki, joista syntymän jälkeen valittiin?

Rakenneultraan asti oli pohdittuna molempien nimiä muutamia kappaleita, mutta sen jälkeen keskityttiin vain siihen, mitä oli tulossa eli tyttöihin.

 

Entä onko jollain käynyt niin, että vauvan nimi on jo päätetty, mutta synnyttyään vauva onkin näyttänyt ihan joltain muulta?

Meillä ei, olin tavallaan päättänyt lapsen nimen jo etukäteen, mutta miehen oli vielä nähtävä, näyttääkö lapsi myös tältä nimeltä, vai ei.

 

Kuinka tutun ihmisen kaima lapsesta voi tulla? Ei tietenkään ihan sen hirveän vanhan luokkakaverin, mutta voisitteko antaa lapselle saman nimen kuin esim. jollain ihan mukavalla puolitutulla?

Kyllä voisin, rajasin harkintalistalta lähinnä ne nimet, joita oli maantieteellisesti lähipiirissä.

 

 

Käytännössä lapsi saa nimen, jonka päätin pari viikkoa ennen synnytystä ja jonka mies hyväksyi lapsen nähtyään.

 

Ainoa mitä mietin on, että mitkä nimet laitetaan esitietolomakkeeseen?? sitä vielä onneksi aikaa miettiä... haluan säilyttää nimet vielää salassa silloin perheeltä...

Jos tarkoitat sitä potilasjärjestelmän lomaketta, pakko ei ole. Itse laitoin lomakkeeseen "Tyttö [miehen sukunimi]", mutta ei siihen mitään ole pakko laittaa.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tytön nimi oli päätettynä jo ennen raskautumista :) Pojan nimi olisikin sitten vaatinut pohdiskelua...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nimi / nimet päätetty juuri ennen ristiäisiä. Haluttiin katsoa, että nimi sopii kantajalleen eli katsottiin että "kenen näköinen ja oloinen" vauva on..

 

keskimmäisestä meinasi tulla Ukko, kun sillä nimellä kutsuin 8vkoa. =)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Etunimi päätettiin pari viikkoa ennen ristiäisiä ja toinen nimi lopullisesti edellisenä iltana. Raskausaikana tai vauvan ollessa ihan pieni emme keskustelleet aiheesta lainkaan, mutta sitten kun ruvettiin nimeä yhdessä miettimään, päätös oli tosi helppo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ollaan mietiskelty eri vaihtoehtoja oikeastaan raskauden alusta lähtien. Päätettiin tytön ja pojan nimilempparit jonku verran ennen rakenneultraa ja kun saatiin tietää kumpi on tulossa, niin tiedettiin samalla minkä niminen vauva meille on tulossa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla kans häämöttää rakenneultra edessä, ja molempien nimet on päätetty jo. Sit se todnäk selviää, kumpi on tulossa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän pojan nimi oli aikanaan valmiina koko komeudessaan oikeastaan melkein plussaamisen jälkeen. Nyt on paljon hankalampaa keksiä nimeä... Toiset nimet olisi kyllä tyrkyllä sekä tytölle että pojalle, mutta etunimivaihtoehdot vähän vielä hakusessa. Tai olihan meillä poikalapselle valmis etunimi, mutta kun samanniminen poika on oman pojan parhaimpia kavereita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nimi päätettiin oikeastaan jo ennen raskautta... Oli helppo päätös ja yksimielisesti pidimme molemmat nimestä tosi paljon. Onneksi tuli tyttö, pojalle olisi ollut paljon vaikeampaa keksiä nimi. Mahdolliselle toisellekin tytölle olisi jo nimi valmiina. Eikä edes aloiteta yritystä vielä yli vuoteen... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rakenneultran jälkeen kun sukupuoli selvisi:) oli helppo päätös, miehen isoisän nimi josta itsekin olen aina pitänyt :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on ollut nimet mietittynä jo ala-asteelta asti sekä tytölle että pojalle. :D Aika pienillä päivityksillä kelpasivat samat nimet myös miehelle ja myös itse oon edelleen nimiin ihan tyytyväinen. Tytön toinen nimi vaihtui toisesta miehen suvusta löytyvään nimeen. Tytön nimi voisi mielellään kolahtaa vielä vähän enemmänkin, mutta kivoja tyttöjen nimiä ei meidän mielestä vaan ole olemassa. Mutta nyt on siis se ala-asteelta asti ollut vahva ehdokas, ja asia ratkeaa lopullisesti vasta sitten jos joskus saadaan pieni tyttö syliin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poika on nyt neliviikkoinen, eikä nimi ole vielä päätettynä.

 

Mieluisia nimiä mietittiin ehkä viimeisen raskauskolmanneksen aikana, ja nyt on muutama vahva ehdokas jäljellä, joista valinta todennäköisesti tehdään. Katotaan nyt.. :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä päätös oli yllättävän helppo. Aikalailla heti plussaamisen jälkeen keskustelimme nimi asiasta ja itse sanoin että tästä tytön nimestä tykkään ja mies oli samaa mieltä. Mies sitten kertoi mistä pojan nimestä tykkää ja olin samaa mieltä asiasta :D Eli suurempia keskusteluja ei olla asiasta käyty, eikä olla pohdittu toisia nimiä, mutta ainakin etunimet tiedämme ja tykätään molemmat molemmista!

 

Rakenneultra on tuloillaan joten katsotaan saadaanko jo tietää tuleeko tyttö vai poika. Ja tottakaia vielä katsotaan sitten että vauva edes vähän näyttää nimeltään kunhan syntyy ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä nimi ollut tiedossa jo ennen yrityksen aloittamista. Tosin ensiksi oli toinen nimi, joka aiottiin antaa, mutta se jäi pois. Tämä nimi ollaan päätetty pitää ehkä joskus rv 30 tienoilla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Molemmille oli nimet valmiina jo raskauden puolivälissä, kun sukupuoli selvisi. Aika avoimesti niistä kerrottiin lähimmille omaisillekin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä nimiä on pyöritelty melkein raskauden alusta asti. Hiljalleen sitä sitten löydettiin ne sopivimmat nimet, vaikka välillä tuntui, ettei "riittävän kivaa" nimeä ole olemassakaan. Suunnilleen rv. 28 oli nimet valmiina molemmille sukupuolille. Onhan tässä tietysti vielä aikaa vaihtaa nimet, kun ollaan ne pidetty omana tietona.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Raskauden loppupuolella valittiin etunimi vaihtoehdot molemmille valmiiksi (ei siis tiedetty etukäteen sukupuolta) ja toiset nimet on mietitty syntymän jälkeen. Kohtuu helposti löytyi sopivat nimet :).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tiedettiin, että poika on tulossa ja paria nimivaihtoehtoa pyöriteltiin kutakuinkin koko raskauden ajan. Syntymän jälkeen oli helppo valita niistä toinen, se vaan jotenkin kirkastui. Toinen nimi tiedettiin heti kun saatiin tietää kumpi on tulossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kauan pohdittiin. Ihan lopullinen päätös tehtiin, kun pappi kysyi nimeä :D Siihen asti mietittiin.. Nimet keksittiin vain sen mukaan mitkä kuullostaa kivalta, ei niillä sen kummempaa tarinaa ole..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now