Lucinda

KYS

128 posts in this topic

^ihan mielenkiinnosta kysyn, että kauanko pitivät toisen kohdalla siellä? (Kun itselläkin pian edessä sama.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

En määkään muista, että kukaan tutuista ois päässyt samana päivänä kotiin, vaikka muualla Suomessa niitäkin taitaa olla. 

 

Itse synnytin 2011 ja kaikki meni hyvin. Käynnistettiin tableteilla perjantaiaamuna ja illalla myöhään piti soittaa jo mies tulemaan takaisin. Yöllä sain epiduraalin ja sen voimin nukuttua, mikä auttoi myös synnytyksen etenemiseen. Aamulla sitten saatiin homma pakettiin. Synnytyssaleissa oli muistaakseni silloin ruuhkaa, mutta satuttiin just sopivaan saumaan eli ei tarttenut odotella missään. Lisäksi saatiin vielä perhehuone, jossa oltiinkin kolmistaan maanantaihin asti (muistaakseni). Se oli vähän outoa, että ensisynnttäjänä oltiin tosiaan niin yksin siellä. Tai sellainen mielikuva on jostain syystä jäänyt. Toisaalta oltiin myös tyytyväisiä siihen perhehuoneen rauhaan.

 

Ruokakin minusta oli hyvää. Varsinkin luumunektari on jäänyt mieleen ja isien oma jääkaappi. Mies taisi syödä koko viikonlopun eineksiä ja kuolasi mun annoksia. Aika monesti kyllä hain tarjottimen huoneeseen, kun istuminen oli hankalaa ja silloin mies söi loput :)

 

Nyt toista odottaessa kuulisin mielelläni myös tuoreempia kokemuksia. Onko remontti vaikuttanut mihinkään? Parkkihalli taitaa yhäkin olla aika ruuhkainen, mutta me ollaan kyllä aina löydetty sieltä paikka, kun on käyty ultrissa. Entä onkos siellä osastot yhä samoilla paikoilla? Kiire ja hoitajat varmasti vaihtelevat päivittäin eli se on vain tuurista kiinni mikä silloin on tilanne. Vai onko täällä ketään työtekijöitä linjoilla, onko kiire muuttunut pysyväksi?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Osastot on yhä samoilla paikoilla ja samat sisäilmaongelmat riesana! Synnytin toukokussa 2014 KYSassa..  synnytysosastolla 2 olin viikon ja osastolla 1 5 päivää. Nuo ykkösoaston hoitajat eivät kyllä mitään kiireisiä ole, siellä ne kanslioissaan istuskelivat ja räpläsivät kännyköitään! Taisi yksi hoitaja olla semmoinen joka tuli ihan huoneeseen ja sanoi, että hänellä on nyt paljon aikaa auttaa minua! Tuntui mukavalle, kun asiakas kiinnosti enemmän kuin kännykkä ja jouruilu. Salissa tietysti kiire vaihtelee ja sille ei voi mitään jos kätilö joutuu juoksemaan pää kolmantena jalkana edes takaisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Entä oisko kokemuksia KYS:stä talvella? Viimeksi synnytin kesällä, joten lämmintä riitti. Tarviiko varautua lämpimillä vaatteilla?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Säädät vaan patteria isommalle, niin kyllä tarkenee. Itse lähinnä hikoilin varmaankin hormoneiden takia. (Ja tosiaan eilen tulin sairaalasta kotio.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä henkilökunta on mukavaa, niillä on vain kauhea kiire kun pari kätilöä on vuorostaan vähennetty. (Säälittää kyllä jos ois ensikertalainen niin ehtisikö ne neuvoa asioita tarpeeksi.) Ja hyvin synnytys kyllä meni. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä siellä talvella tarkenee, mielummin olen siellä näin talvella kuin kesällä, t:nimim yhden elokuisen hellevauvan synnyttänyt, ja silloin oli kuuma!

 

Vähän harmittaa, kun uudet tilat ei ehdi valmistua tähän (todennäköisesti viimeiseen) synnytykseen, sillä olisi ollut kiva päästä näkemään uudet tilat. Mutta toisaalta kiva on mennä taas tuttuihin ja turvallisiin tiloihin, josko päästäisiin kolmannen kerran samaan synnytyssaliin .

 

Kyllä KYS:lläkin voi päästä kotiin nopeasti, tosin se kyllä vaatii normaalin raskauden ja synnytyksen, eikä se taida olla mahdollista esikoisen kanssa,

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viime neuvolassa just puhuttiin, että uudet tilat valmistuu aikaisintaan toukokuussa eli ei ehditä mekään sinne :-)

 

Normaali kotiutusaika on neuvolan mukaan kaksi vuorokautta, mutta uudelleen synnyttäjät voi pyytää varhaista kotiutumista. Varhainen olisi ainakin radi-vauvoilla vuorokauden päästä, jos imetys on lähtenyt käyntiin ja vauvan sokerit on ollut koko ajan hyvät.

 

Poliklinisesta synnytyksestä en tajunnut kysyä, kun se ei ole radi-tapauksessa mahdollinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Minä kun pojan syntymän jälkeen kysyin, että miten nopeasti voi päästä kotiin, niin hoitaja vastas että 3vrk pitää olla radi vauvojen :huh: Vai koskeeko se sitten meitä, ketkä tulee kauempaa. Pääsen tästä varmaan parin viikon päästä narisemaan :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aika kummasti menee vastaukset ristiin. Mun piti ihan tarkistaa neuvolakortista ja muistin oikein, että me oltiin esikoisen kanssa 2 vuorokautta. Mullahan oli silloin ja on nytkin ruokavaliohoitoinen radi, jossa arvot on ainakin tähän asti olleet hyvät. En tiedä vaikuttiko tuo, ettei ylityksiä ollut, vai että vauvan sokerit oli vuorokauden hyvät vai se että me oltiin niin omatoimisia perhehuoneessa, mut me ainakin päästiin heti lääkärintarkastuksen jälkeen lähtemään. Niin tai saattoihan siellä olla ruuhkaa ja halukkaita perhehuoneeseen, niin halusivat meidät pois  :grin:

 

Tiku, minusta kotipaikkaa ei siinä vaiheessa kyselty, eikä neuvoteltu mistään seuraavan päivän lisätarkastuksesta, vaan suoraan seuraava painokontrolli oli sitten neuvolassa. Mekään ei asuta Kuopiossa, joten ei kai sillä ollut merkitystä. Olisiko teidän hoitajalla vaan sattunut huono päivä?

 

Nyt kun keskusteltiin noista kokemuksista neuvolan tätin kanssa, niin hän sanoi, että jos menee yhtä hyvin, niin voi pyytää myös varhaista kotiuttamista eli sitä yhtä vuorokautta. Sanoi kuitenkin, että sitä pitää pyytää hyvissä ajoin ja kaiken pitää mennä tosi hyvin. Ja uskoisin, että pitää sattua arkipäivälle, koska lääkäreillä on viikonloppuisin niin kiire. Eli jos synnytys menee hyvin ja sokerit on ensimmäisessä mittauksessa hyvät, niin kannattaa tosiaan heti ilmoittaa kotiutumishalukkuudesta. 

 

Tuuhan tiku sitten heti kertoon kokemukset, niin osaan valmistautua maaliskuiseen koittelemukseen  :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kysissä pyörähdetty. Oli siellä asiat kerinnyt muuttua 1,5v aikana. Niin tiuhaan ei mitattu sokereita kuin ennen ja päästiin kotiin, kun vauva oli alle 2vrk.

 

Synnytyssalissa ei ollut ruuhkaa, kätilön sai heti kiinni kun tarvitsi. Aivan ihanat kätilöt sattui olemaan työvuorossa!

 

Osasto oli täynnä, joten vauvan kanssa mentiin toiseen osastoon ja saatiin olla kaksin koko sairaalassa olo ajan. Tosi mukavia hoitajia oli nytkin.

 

krysanteemi, no te ootte esikoisesta päässyt nopeesti kotiin! Mä luulin että kaikki on sen 3vrk. Mutta hyvillä mielin synnyttämään vaan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nostetaas tätä ketjua nyt kun uusi Kaarisairaala on ollut jo tovin käytössä. Onko kellään kokemuksia upouusista tiloista?

Share this post


Link to post
Share on other sites

En oo itse koskaan vielä kaarisairaalassa synnyttänyt, mutta eiköhän se sielläkin onnistu. Onko kellään kokemuksia?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Eiköhän joo onnistu :D

Mutta ilmeisesti synnytyssalit vain uusittu/muualla, mutta varsinainen osasto on sama vanha?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now