Guest Sirppis

Mitä päälle meneillään olevana vuodenaikana?

252 posts in this topic

Tätä on tullut joskus aiemminkin pohdittua säiden muuttuessa, joten perustinpa ihan oman ketjunkin asialle, jossa voi kysellä muilta neuvoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja aloitanpa itse. Meillä ollaan vielä kopassa ja äitiyspakkauksen vanupuku tuntuu olevan päivisin ihan liikaa, vaikka sitten aamuisin ja iltaisi voi vielä olla aika koleaakin. Mutta mitä laittaa päälle päivisin, ettei lapsi tukehtuisi koppaan. Pelkissä sisävaatteissakaan ei sentään vauvaa kehtaisi ulos viedä vaikka kopassa onkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ostin Prisman Osta pois!-päiviltä fleecepuvun ( ei vuorta, vain ohut fleece), jonka puen vaunuihin sisävaatteiden lisäksi. Sitten ohut kypärämyssy + tumput ja töppöset. Näin siis, kun ympärillä vaunujen koppa (okei, terassivaunuissa lisäksi myös Emmaljungan vanha lämpöpussi, mutta lähinnä pehmusteena, ei lämmitystarkoitukseen).

 

Rataslenkille laitan sisävaatteiden päälle (body+housut) välikausihaalarin pitämään tuulta. Ja tietysti tuon ohuen kypärämyssyn+tumput ja töppöset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä hyvin samantyylinen vaatetus kuin Shuttelen vauvalla. Kevyt fleecepuku, alla sisävaatteet, päässä Ruskovillan silkkilakki. Silti poika on välillä kuumanoloinen pehmytkopassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo, toi on niin vaikeeta ku nää säät muuttuu...

 

Meillä nyt ei oo koppaa enää käytössä, mut mä turvaudun vaatetuksessa villaan. Ei hiosta eikä palele jos sitä hikeä sattuu pukkaan jossain vaiheessa. Eli sisävaatteiden (sukkikset ja body) päälle villahousut, villatakki ja päähän ruskovillan villanen kypärämyssy (meidän ehdottomasti parhaimpia vaateostoksia muuten!!! ;) ).

 

Toistaiseksi oon vielä laittanut äp:n makuupussin, mut pian vois varmaan siirtyä fleecepeittoonkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin mietin villahaalaria. Kopassahan ei ihan hirveästi tuulta pitävää tarvitse. Kaulan ja olkapäiden seudulle pitänee kuitenkin kehittää jotain tuulta vastaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän vaunuissa on kova koppa ja ilmatilaa vauvan ympärillä reilustikin. Silti en ole viime päivinä laittanut vauvalle enää äp-makuupussia. Bodyn ja housujen lisäksi päällä on teddyhaalari (vastaa suunnilleen äp:n kevyttoppapukua lämpimyydessä). Joskus on päässä vielä puuvillainen kypärämyssy, joskus ei. Eipä ole Enska palelemaan päässyt, hiki voi tulla jos aurinko kovin paistaa. Tosin me ei liikuta yleensä ihan aamusta eikä myöhään illalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän vauva on jo vähän isompi :rolleyes: mutta silt mietityttää toi pukeminen. Nukkumaan mennessä oon laittanut sisä vaatteiden päälle fleece takin, jossa ohut trikoo vuori, fleece housut, villasukat ja lapaset. Päässä meillä on ollut kaksinkertainen trikooinen kypärämyssy. Meillä nukutaan rastasosassa jossa duopussi, olen kuitenkin vielä käyttänyt makuupussia alla pehmikkeenä. Vetoketju on ihan vaan jaloista vähän kiinni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tällä hetkellä kolmenlaista pukeutumista (rattaissa jalkapussi käytössä):

 

Päikkäreille pihalle varjoon puen bodyn ja sukkisten päälle Reiman tuultapitävän välikausihaalarin, tumput, tossut ja myssyn sekä vauvan äippiksen makuupussiin. Varjossa ainekin aamusta on ollut melko viileää.

 

Lenkille bodyn ja sukkisten päälle fleecepuku ja siihen välikausihaalari tumppuineen töppösineen. Me lenkkeillään aika paljon meren rannalla ja usein on tuulista joten fleecepuku lähinnä siksi, tosin ihan viime aikoina sekin on ollut liikaa.

 

Autoon puetaan bodyn ja sukkisten päälle välikausihaalari, kypärämyssy ja lapaset sekä villasukat.

 

Meillä neiti on tosi kova hikoamaan ja neuvolassakin huomautti että enemmän voisi pukea.. Noh, en mä nyt viitsisi lasta paistakaan jos toinen kovin hikoaa.. :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä pukeutuminen noudattelee samaa linjaa, kuin Little Elfillä.Fleecepuvun tilalla meillä vain villapuku. Meillä tällainen vaatetus meinaa myös olla välillä liikaa ja tyttö hikoontuu. Varsikin automatkat on niitä ongelmallisia. Aina tahtoo tulla hiki. Mutta jos pukee vähemmän, tulee vilu.

 

Meillä mummo on se, jonka mielestä puen lapselle ihan liian vähän vaatetta. Muutaman kerran olen sitten antanut mummon pitää päänsä lähtiessään ulkoilemaan tytön kanssa ja takaisin tullessa on tyttö ollut hikinen ja kiukkuinen. Enää ei ole tarvinnut pukeutumisesta kinastella :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaunuissa meillä on ollut nyt äp:n vanuhaalari, pipo, tumput ja sukat. Jos on viileämpi ilma laitan ohuen peiton ja siihen päälle siis sen vaunun peiton. Mutta! Kun päivällä alkaa aurinko porottaa niin takapihalla on reilut 10 astetta lämmintä ja vaunuissa todella kuuma! Silloin neiti ei voi mitenkään olla enää siinä haalarissa, joten oon laittanut sisävaatteiden päälle vaan college tms. asun, tumput yms. tietty kanssa. Eikä mitään peittoa vaunupeiton alle. Tuultahan nuo vaunut pitää täysin, joskus joutuu vielä avaamaan sen tuuletusluukun kuomusta ettei nouse lämpö vaunuissa liikaa.

 

Rattailla jos lähdetään niin sitten laitan paksumman välikausihaalarin sisävaatteiden päälle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rattaissa oon pitänyt nyt ihan sisävaatteita (body+sukkikset) ja siihen päälle äp:n kevytvanupukua vastaavan puvun. Sukkina villasukat + tavalliset sukat ja käsissä äp:n "naamatöppöset" + villalapaset. Päässä on sit kypärälakki ja joskus lisäksi vielä ohut pipo. Rattaissa itsessään on sitten sellainen pehmyt kantokoppa, josta oon ottanut jo kannet pois ja laittanut fleecepeiton tilalle. Pitäis ottaa kohta pois toi kantokoppa, kun se käy lyhyeksi ja on niin tuskasen kuuma. Sit varmaan pitää miettiä toi pukeutuminenkin uudestaan. Uskon, että sitten siirrytään välikausihaalareihin ja sit ehkä ekstra vaatekerrokseen tai äp:n makuupussiin/fleecepeittoon tms. viritelmään.

 

Täällä myös mummot papattaa vähästä pukemisesta, mutta kyllä toi lämpökoppa on niin kuuma, ettei sinne enempää vaatetta voi laittaa, koska erityisesti jäbä kylpee jo nyt usein hiessä. Eniten itseä huolettaa pää ja kaulan alueet, koska peitto ei oikein yllä sinne ja yläkertaan ei voi oikein paitaakaan lisätä, jos ei halua väkeä ihan saunatunnelmiin lämmittää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä (poika 11kk) on ollut nyt aurinkoisina päivinä ulkoillessa (keinumista ja maan tonkimista) välikausipuvun kanssa sukkahousut, body, collegehousut ja villapaita. Tänään löysin kaapista pojan puolivuotislahjaksi saaman fleecehaalarin, joka oli viimein sopivan kokoinen (Reiman 74cm). Ajattelin, että sekin voisi olla toimiva välikausipuvun kanssa. Päässä pojalla on äitini neuloma villapipo ja jalassa uuden uutukaiset nilkkurit.

 

Kevääksi pitäisi vielä hankkia paremmat (eli kosteutta kestävät) käsineet, ja ehkä kurahousut kosteimpia ilmoja varten.

 

Meillä on molemmissa rattaissa (yhdistelmissä ja matkarattaissa) lämpöpussi, josta ehkä nyt pitää luopua hiljalleen, kun ollaan alettu ulkoilla muutenkin. Jos pukeudutaan reissuun maassa möyrimistä silmällä pitäen, ja nakataan myös pussiin istumaan, tulee lämminveriselle pojalle hiki. Ehkä jonkun fleecepeiton voisi ottaa vaunuihin lämmikkeeksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaunutellessa sisävaatteet, kypärä, fleecepuku ja makuupussi. En oo laittanut lapasia kun puvun hihat on niin pitkät että tassut jää sinne sisään. Vauva tuntuu lämpimältä. Laitetaan vauvanhuopakin jos ilma tuntuu kylmältä. Ihanaa kun pian saa luopua makuupussista jolloin vauvan jopa näkee ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä taidan pukea tyttöä hiemna liikaakin :rolleyes: Meillä on bodyn ja potkisten päällä (nytkin tyttö pihalla) Ruskovillan välihaalari joka kyllä toisaalta hengittää hyvin ja sitten äp:n kevyttoppapuku.

 

Kypärämyssy, ohut hattu ja äp:n tumput käsissä.

 

Muoks. Ja tällä hetkellä makuupussi, ei kylläkään joka säällä.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä mummo on se, jonka mielestä puen lapselle ihan liian vähän vaatetta. Muutaman kerran olen sitten antanut mummon pitää päänsä lähtiessään ulkoilemaan tytön kanssa ja takaisin tullessa on tyttö ollut hikinen ja kiukkuinen. Enää ei ole tarvinnut pukeutumisesta kinastella :P

 

:lol:

 

Meillä myös mummoa piti vähän valistaa että materiaalit on pikkuisen muuttuneet kun vaunokoppa jo itsessään saattaa olla todella kuuma ja nää uudet puvut kyllä pitää todella hyvin tuulta. Onneksi saan nykyään pukea itse tytön kun hakevat lenkille... :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä luulen kans, että olen sellainen joka "varmuuden vuoksi" pukee vauvalle enemmän kuin olisi tarvis, ja sitten vielä laitan vaunukoppaan villapeitonkin, vaikka olisi lämpöasteita, kun itse olen tällainen vilukissa :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viime viikolla (kun oli yli +10 astetta) olin ihmeissäni 4 viikkosen vauvan ulkopukemisen kanssa. Ensin laitoin kevyttoppapukua vastaavan ja makuupussin vaunuihin ja heräsi tunnin päästä ihan hiki päässä. Seuraavaksi koetin pelkällä fleecetakilla sekä ekstratöppösillä ja jälleen herättiin kuumissaan, joskaan ei niin pahasti kun edellisenä päivänä. Pelkät sisävaatteetko sille pitää laittaa heti kun lämpötila nousee yli 10 asteen?? :blink: Nyt on onneksi vähän viileämpää niin tuo kevyttoppapuku on sopiva vaatetus.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pohdin tätä jo tuolla elokuisten ketjussa, mutta laitan vielä tänne. Mun pitäisi ostaa poitsulle uudet ulkoiluvermeet, mutta mä pähkäilen täällä pääni puhki että minkälaiset. Olisi kiva jos ne menisi vielä syksylläkin. Ja onko takki-houdut yhdistelmä vai haalari? haalari on niin epäkäytännöllinen kaupoissa. Eihän poitsu vielä missä lätäköissä ole, mutta ensi syksynä onkin sitten jo eri juttu.

Onko Prisman Ciraf-merkistä kokemuksia?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vähän ot. Meillä äiti puki meille ihan tolkuttomasti aina vaatteita eikä myöhemminkään päästäny kotoa lähteen jossei ollu miljoonaa vaatekertaa päällä. Siihen jotenkin tottui (ja myös siihen että on aina helkkarin hiki kun on liikaa vaatetta päällä) ja oon vasta nyt aikuisiällä opetellu kulkemaan vähän vähemmissä vaatteissa, ettei aina tarvi vetää toppahaalaria niskaan. Ts. sitä lapsen omaa lämpöä kannattaa pitää mielessä vaikka itte oliskin vilukissa ja järki sanoo että itellä pitää olla villahaalarit.

Share this post


Link to post
Share on other sites

meidän neiti on aika kuumakalle. Porukoilla oli tossa pari viikkoa sitten auringossa 14 astetta ja tytöllä oli päällä body ja äippäpakkauksen kevythaalari. Pipo tietysti ja siinä se. Isäni oli kauhuissaan laittanut tytölle peittoa päälle ja päikkärit loppui kun tyttö ui hiessä.

 

Nyt sillä on vaunuissa (täällä +7) body, pitkikset ja äippäpuku sekä fleecepeitto, kevyt pipo ja kevyet tumput. Lämmin on.

 

Talvella sillä oli muuten sama vaatetus, mutta makuupussi ja hyvin hyvin harvoin vaununpussi kiinni.

 

Nyt jos lähdetään autoileen, niin takki pistetään sisävaatteiden päälle.

 

Me käydään vaelluksilla niin, että tyttö on kantorepussa niin on vähän paksumpi haalari, töppöset hankat ja pipo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä kanssa mummut ja papat ihan kauhuissaan koko ajan että puetaan vauvalle liian vähän vaatetta päälle :rolleyes: Mutta poika koko ajan hiestä märkänä, jos liikaa vaatetta ja unet loppuu meilläkin siihen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen nyt viime päivinä alkanut kaipailla jotain ohuehkoa mutta tuulenpitävää päällysvaatetta vauvalle. Toppahaalarit on ihan liian kuumat. Kevyemmät (teddyhaalari, kevyttoppapuku) taas eivät pidä tuulta juurikaan, ja ovat myös liian lämpimiä. Varsinaiset välikausihaalarit yms. taas ovat minusta isommille lapsille suunnattuja ja taitaa niissäkin olla toppausta. En kyllä ole hirveän tarkkaan katsonut.

 

Muoks. Siis esim. vaunuillessa (pakahtuu raukka makuupussiin...) ja kun kannetaan vauvaa autoon.

 

Mitä ihmettä muuten vauvalle laitetaan päälle kesällä, kun on vaikka 20 astetta lämmintä mutta tuulee? (Tai ajetaan veneellä :rolleyes:) Ei kai toppavaatteita sentään?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Välikausi haalareissa on ns. baby malleja jotka on tuulta pitäviä, mutta vettä läpäiseviä. Eli siis kevyempiä ja pehmoisempia kuin esim. vettä hyvlkivät Tec-kankaat. Niissä on ohut trikoo vuori. Koot alkavat 68cm :stä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pukeminen on tosiaan aikas ongelmalista. Varsinkin kun aamulla on viileetä ja sitten tulee kuitenkin lämmin. Ja meillä päikkärit ajoittuu just siihen väliin.

 

Tää aamuna laitoin sisävaatteiden päälle villlahaalarin ja sit makuupussiin. Rattaiden päälle vaunujen oma jalkapeite. Poika oli aika hikinen, ei kylläkään herännyt itekseen, vaan herätettiin kun oli menoa. Toi varustus olis silloin ekan unitunnin aikana ollut tosi hyvä, mutta sitten kun rupee lämpeemään. Nyt poika meni toisille päikkäreille. Oli pakko laittaa hänet tohon rappuun nukkumaan, kun siellä on varjo. Meidän terassilla on tosi kuuma. Laitoin hänet hiukan paksummissa sisäverrareissa (veluuria) makuupussiin ja sitten toi jalkapeite siihen päälle. Olettaisin et on ihan hyvä.

 

Päivällä kun käveltiin neuvolaan, niin jätkällä oli noi veluuriverkkarit ja siinä päällä tuulihousut ja -takki. Ja tietty tossut, pipo ja hanskat. Noi päällä istuskeli rattaissa eikä mitään peittoja. Hyvin pärjäs. Hiukan oli kuuma, mut ei kauhee hiki kuitenkaan.

 

Oltiin just viikko etelässä ja siellä tuntu oudolta pukea jätkä.

 

Meillä kyllä jätkän voi pukea ihan samalla lailla uin itsekin päälle laittais. Usein se pärjää ohuemmalla setillä kuin minä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now