E. Vekara

Lapsen vakuuttaminen

334 posts in this topic

Osaako kukaan sanoa, korvaako muut kuin Pohjantähti noita erityisravintovalmisteita (vai korvaako sekään enää)? Tai perusvoiteita?

 

Me lähetettiin yhteydenottopyyntöjä moneen paikkaan kuluneella viikolla, mutta ei ole vasta kuin yhdestä kuulunut. Aiotaan kilpailuttaa noi kotivakuutukset uudelleen nyt samalla. Tosi monimutkaista ja epäselvää, varsinkin kun me ei yksityisen lääkäriaseman palveluja tarvita vaan enemmänkin tuo vakuutus otetaan juuri pitkäaikaissairautta ajatellen... ollaan netistä luettu noita vakuutusehtoja, ja Pohjantähti vaikuttaa kattavimmalta edelleen mutta hankala noista on sanoa mitään kun ei kaikkea tajua.

 

Kyllä, Pohjantähti on tietääkseni edelleen ainoa, joka korvaa erityisravintovalmisteita. Pohjantähti on taatusti kattavin, mutta sehän näkyy myös hinnassa.

 

Perusvoiteita ei korvaa ainakaan Pohjola eikä Fennia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kellään kokemusta Lähivakuutuksen syntymättömän lapsen vakuutuksesta? Olen yrittänyt silmät sirrillä lukea eri vakuutusyhtiöiden ehtoja ja vielä kun ei ole lapsia, on tosi vaikeaa vertailla, millainen kattavuus olisi tarpeellinen ja löytyykö noista jotain merkittäviä porsaanreikiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pikkurinsessa: Pohjantähti korvaa erityisvalmisteet, samoin allergiaan liittyvät rasvat. Kilpailutin vakuutukset marras-joulukuussa ja selvittelin noita vakuutusehtoja, hintoja ja kattavuuksia aikas lailla. Se on kamala suo, mutta kannattaa tehdä! Vakuutuksissa on aikas lailla eroja juuri niiden laajuuteen liittyen, joten kannattaa miettiä, millaisiin asioihin haluaa vakuutusta ja mitkä seikat ovat toisarvoisia.

 

Me päädyttiin lopulta Pohjantähteen, vaikka se selvästi kallein onkin. Päätöstä puolsi lapsen vakuutuksen laajuus, korvaussummien määrittely sairauskohtaisesti (ei vakuutuskausikohtaisesti), itse määriteltävät omavastuut ja erittäin loistava asiakaspalvelu. Laitoin tarjouspyynnön/kyselyn netistä vakuutusyhtiölle ja seuraavana päivän jo otettiin yhteyttä. Sain lapsen vakuutusta varten täytettävän äidin terveyskartoituskyselyn sähköpostiin, täytin sen ja skannasin takaisin ja jo seuraavana päivänä tuli päätös vakuutuksesta yhteyshenkilöltä takaisin. Varattiin aika konttorille ja käytiin siellä kaikki vakuutukset läpi. Päädyttiin lopulta siirtämään kaikki vakuutukset Pohjantähdelle. Kilpailutuksessa oli siis mukana Pohjantähden lisäksi Pohjola, Tapiola, Lähivakuutus, If, Fennia ja Aktia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ollaan otettu ennen syntymää molemmille lapsille ja ei harmita, vaikka ehkä ei ihan niin suurella summalla ole lääkärissä käytetty. Aina on voinut yksityiselle soittaa ilman suurempia pohdiskeluja. Suosittelen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yritämme tehdä päätöstä vauvavakuutuksesta. Joku vakuutus otetaan joka tapauksessa. Tällä hetkellä vertailemme lähinnä Pohjantähteä ja Lähivakuutusta. Ainoa asia, joka Pohjantähdessä houkuttaa on se, että korvaa maitoallergian. Mutta laskettiin, ettei sekään etu sitten viime kädessä saisi ratkaista.

 

Onko kellään uusinta tietoa tuosta Aktista, korvaako edelleen äidinmaitovalmisteet allergiselle? Sieltä voisi vielä kysyä tarjouksen jos näin on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en usko, että me tullaan vakuutusta ottamaan, jos lapsi saadaan. Ensinnäkin, haluan ihan periaatteellisista syistä luottaa julkiseen terveydenhuoltoon (ja vakavammissa sairauksissahan se julkinen puoli on joka tapauksessa ensisijainen). Toiseksikin, oma äitini on lääkäri, joten hän tulee varmaan hoitamaan kaikki pienemmät vaivat niin ei tarvi niiden takia terveyskeskuksissa jonotella. Ja jos kova tarve tulee, niin kyllä siellä yksityisellä joskus raaskii käydä ilman vakuutustakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
oma äitini on lääkäri,

 

En ehkä minäkään ottaisi tuollaisessa tilanteessa, kun aina olisi tarjolla asiantuntevaa apua.

 

Meidän tilanteessa aion kyllä ehdottomasti lapseni vakuuttaa heti ensimmäisestä mahdollisesta raskauspäivästä. Maksan pelkästään kissojen vakuutuksista yli 400€ vuodessa, tuntuisi hassulta että eläimet on vakuutettu mutta lapsi ei. Toisaalta itse olen joutunut useamman kerran maksamaan kalliin laskun yksityisellä, kun terveyskeskuksessa on sivuutettu oireita ja "käsketty syödä buranaa", jonka vuoksi olen mennyt lopulta 3-5 terveyskeskuskeikan jälkeen yksityiselle, jossa on kauhisteltu tilannetta ja ihmetelty kuinka olen sairauden päästänyt noin pahaan vaiheeseen. En halua samaa turhien arvailukäyntien kierrettä lapselle, vaan lapsen kanssa mennään kyllä heti nopeinta ja parasta mahdollista reittiä.

 

Tällainen pohdinta siis lapsettomalta, jolla ei vielä ole edes yritys päällä. Yksi syy siihen miksi emme vielä yritä onkin juuri tuo, että haluan olla aivan varma että mm. vakuutukset ja muut vastaavat minulle tärkeät "ylimääräiset" kulut voidaan hoitaa kunnolla sitten kun vauva tulee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lasten vakuuttaminen on ollut parhaita päätöksiä! Ollaan saatu rahoille hyvin vastetta, kun molemmat lapset on kärsineet pitkään korvaongelmista ja infektiokierteistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Maksan pelkästään kissojen vakuutuksista yli 400€ vuodessa, tuntuisi hassulta että eläimet on vakuutettu mutta lapsi ei.

Toisaalta eläimille ei ole samalla tavalla ilmaisia terveyspalveluja tarjollakaan. Kunnallisellakin eläinlääkärillä jokainen keikka kuitenkin maksaa ihan kiitettävästi.

 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on ongelmia täyttää Tapiolan lapsivakuutuksen varaushakemusta.

Hakemuksessa kysytään seuraavaa:

 

7. Jos ultraäänitutkimus on tehty, havaittiinko siinä jotain poikkeavaa tai kehotettiinko teitä jatkotutkimuksiin tai kontrolliin? Kyllä / Ei

 

ja

 

8. Onko teillä ollut raskausaikana tutkimus-, hoito- tai seurantakäyntejä muualla kuin neuvolassa muusta syystä kuin ultraäänitutkimuksesta tai lapsivesitutkimuksesta taikka

istukkabiopsiasta johtuen tai oletteko saaneet lähetteen tällaiseen käyntiin? Kyllä / Ei

 

Meidän taustasta sen verran, että veriseulan tuloksen takia (down riskiluku 1:130) saimme ajan lapsivesitutkimukseen, mutta päätimme jättää sen väliin keskenmenoriskin takia.

Vastaus kysymykseen 7. on mielestäni ei, koska lapsivesitutkimuslähete ei tullut ultratutkimuksen takia (ultrassa ei havaittu mitään poikkeavaa, korkea riskiluku johtui nimenomaan veriarvoista)

Mutta mitä tuohon 8. kysymykseen pitäisi vastata? En oikein tiedä miten tulkita tuota kysymystä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Siis eikös tuossa kohdassa 8. kysytä että onko raskausaikana ollut hoito- tai seurantakäyntejä MUUSTA SYYSTÄ kuin ultraäänitutkimuksesta tai lapsivesitutkimuksesta jne.. johtuen?

 

Eli siis teidän kohdalla vastaus on EI, kun kerran saitte ajan lapsivesitutkimukseen. Näin minä tämän tulkitsisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastaus tuohon kohtaan 8 on EI, mutta kohta 7 on epäselvempi. Todenäköisesti tuo teidnä seula on ollut yhdistelmäseula, eli siinä otetaan huomioon sekä niskaturvotus että verinäytteen entsyymipitoisuudet (ja pari taustatekijää). Mä kyllä selittäisin tilanteen tuossa kohdassa 7.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pistin nyt molempiin vastaukseksi ei. (Niskaturvotus oli normaali, eikä olisi itsessään aiheuttanut mitään jatkotoimenpiteitä)

Kiitos Sculpture ja alannee kommenteista :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on vakuutetu molemmat osapuolet, asunto ja kaksi koiraa.. Lapsesta tulevaisuudessa varmasti puhumatakaan!!:)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ois nyt mahdollisuus siirtää lasten sairaskuluvakuutukset pohjolaan ilman ehtoja (ollaan op:n asiakkaita ja ne varmaan kannattais siirtää). Meillä lapsilla ollut ihan hirmuisesti korvatulehduksia, putkituksia jne. joten harvinaislaatuinen tilaisuus vaihtaa vakuutusyhtiötä nyt. Muttamutta, ollaan oltu 100% tyytyväisiä tapiolan lapsivakuutuksiin ja hieman mietityttää, tuleeko nyt vaihdettua huonompaan.

 

Oletteko olleet tyytyväisiä pohjolan sairaskuluvakuutukseen? Miten tuo rahojen hakeminen onnistuu? Kirjoitteletko nettiin lääkärikäynnit ja lääkekulut, jonka jälkeen talletat itse todisteet (pitääkö ne lähettää johonkin?). Ja rahat tulee sitten tilille? Onko ollut jotain ongelmia, ettei tiettyjä juttuja ole korvattu tmv.? Omavastuu on sen 10% tai 100 €. Onko se siis niin, että rahoja voi hakea vaikka 10 kertaa vuoden aikana ja joka hakemuksesta menee se 10%? Eli jos haet korvauksia vaikka 3 kertaa vuodessa 400 €:lla, niin joka kerta vähennetään 40 €? Entäs miten hoituu isommat toimenpiteet kuten putkitukset? Saako jotain maksusitoumuksia vai maksat ensin itse ja haet sen jälkeen? Mielipiteitä Pohjolasta siis kaipailen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle ei ole ihan selvinnyt mikä vauvavakuutuksen idea on kun Suomessa on julkinen terveydenhuolto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ois nyt mahdollisuus siirtää lasten sairaskuluvakuutukset pohjolaan ilman ehtoja (ollaan op:n asiakkaita ja ne varmaan kannattais siirtää). Meillä lapsilla ollut ihan hirmuisesti korvatulehduksia, putkituksia jne. joten harvinaislaatuinen tilaisuus vaihtaa vakuutusyhtiötä nyt. Muttamutta, ollaan oltu 100% tyytyväisiä tapiolan lapsivakuutuksiin ja hieman mietityttää, tuleeko nyt vaihdettua huonompaan.

 

Oletteko olleet tyytyväisiä pohjolan sairaskuluvakuutukseen? Miten tuo rahojen hakeminen onnistuu? Kirjoitteletko nettiin lääkärikäynnit ja lääkekulut, jonka jälkeen talletat itse todisteet (pitääkö ne lähettää johonkin?). Ja rahat tulee sitten tilille? Onko ollut jotain ongelmia, ettei tiettyjä juttuja ole korvattu tmv.? Omavastuu on sen 10% tai 100 €. Onko se siis niin, että rahoja voi hakea vaikka 10 kertaa vuoden aikana ja joka hakemuksesta menee se 10%? Eli jos haet korvauksia vaikka 3 kertaa vuodessa 400 €:lla, niin joka kerta vähennetään 40 €? Entäs miten hoituu isommat toimenpiteet kuten putkitukset? Saako jotain maksusitoumuksia vai maksat ensin itse ja haet sen jälkeen? Mielipiteitä Pohjolasta siis kaipailen...

 

Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, että mitä kautta saatte tuollaisen mahdollisuuden? Miksi ihmeessä Pohjola ottaisi uusia asiakkaita ilman rajoitusehtoja, jos kerran jo valmiiksi tietävät, että korvauksia on jouduttu hakemaan. En ole ikinä kuullut vastaavasta mahdollisuudesta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle ei ole ihan selvinnyt mikä vauvavakuutuksen idea on kun Suomessa on julkinen terveydenhuolto.

 

Niin, no onhan se julkinen terveydenhuolto tosiaan olemassa, mutta se on eri asia miten se toimii.

 

Lainaus Iltalehdestä lasten sairauskuluvakuutustusten määrästä: "Osuus on pysynyt 30-40 prosentin välimaastossa jo pari viime vuosikymmentä. Vakuutuksia otetaan eniten kaupunkiseuduilla, joissa yksityisiä lääkäripalvelujakin on tarjolla haja-asutusalueita enemmän. Keskusliiton mukaan esimerkiksi pääkaupunkiseudulla jo yli puolelle alaikäisistä lapsista on otettu sairauskuluvakuutus."

 

Kuten tuo tilasto osaltaan puhuu puolestaan, ei yleisesti ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla saa toimivaa kunnallista terveydenhuoltoa, ellei ole kyse jostakin oikeasti vakavasta. Tai saa varmaankin, mutta milloin, se on asia erikseen. Jonotusajat pitkiä ja oman mielenterveyden takia ei varmaankaan monet vanhemmat halua odotella viikkoja tai kuukausia, jos oikeasti lapsella on jokin vaiva tai epäillään jotakin sairautta. Ja luulisi, että muuallakin päin Suomea vanhemmat ovat yhtä huolissaan lastensa terveydestä ja haluavat mahdollisimman pian/heti mennä erikoislääkärille selvittämään mikäli jotakin aihetta ilmenee.

Ja eihän kyse todella ole vaan lääkärikuluista, vaan myös lääkkeiden kuluista, joissa toki on vuosittainen maksukatto n. 700e, jonka jälkeen maksetaan 1,5e per lääke. Lääkkeet ja laboratorio-/ muut -tutkimuksethan ne ovat mitkä maksavat paljon. Esim. allergioiden selvittelystä koituu heti useiden satojen eurojen kulut verikokeina ja altistuksina yms. Kunnallisessa otetaan vain välttämättömät kokeet ja jo erikoislääkärille pääsy lähetteen laiton jälkeen vie aikaa, toki kiireellisyydestä riippuen.

 

Useat vanhemmat vaan katselevat tätä maailmaa "vaaleanpunaisten lasien" läpi, eivätkä kertakaikkiaan pysty realistisesti ajattelemaan, että myös heidän lapsensa voivat syntyä sairaina tai sairastua myöhemmin, vaikka vanhemmilla itsellään ei olisikaan sairauksia. Monien ihan yleistenkin sairauksien lääkitys maksaa useita kymppejä kuukaudessa ja jatkuvina lääkityksinä useita satoja euroja vuodessa. Onhan se tietenkin ihan mukava, jos ne eivät mene omasta pussista.

 

Ihan vaan muutamia käytännön esimerkkejä:

 

* Korvakierteinen lapsi saadaan tarvittaessa putkitukseen yksityisellä jopa alle viikossa, lasku n. 800e, joka menisi vakuutukseen. Kunnallisella puolella kuukausien jono, lasku poliklinikkamaksu n. 30e, joista niistäkin kertyy mukavasti maksettavaa, mikäli käyntejä tulee paljon. Ja toki vakuutus korvaa poliklinikkamaksutkin.

 

* Mikäli lapsi joutuu sairaalahoitoon, kertyy sairaalapäivistä helposti isokin lasku(n. 30e/vrk), nekin menisivät vakuutukseen.

 

* Voit valita itse lääkärin erikoisalan ja persoonan mukaan kenellä haluat asioida, mikäli lapsella esim. pitkäaikaissairaus, joka vaatii jatkuvaa hoitoa/tarkkailua.

 

* Mikäli lapsi sairastuu esim. 3-vuotiaana suolistosairauteen, mikä vaatii loppuelämäksi hoitoa ja lääkitystä, on vakuutus mukana lääkäri- ja lääkekulujen korvaajana vakuutuksesta riippuen 18-65 -vuotiaaksi asti. Parhaimmillaan siis jo syntyessään olleen sairauden hoito-/lääkekulut menisivät vakuutukseen miltei koko elämän ajan(65v asti).

 

* Ja mikäli et ota vakuutusta ennen syntymää, ei kannata pettyä mikäli käy niin, että sitten sitä ei enää myöhemmin myönnetäkään. Ei tarvitse olla mitään kovin ihmeellistä vaivaa, mutta vaikuttaa silti. Silloin sitä usein vasta huomaa sen vakuutuksen tärkeyden, kun sitä ei ole.

 

 

Kaiken kaikkiaan on totta, että vakuutus ei rahallisesti kannata erittäin terveellä lapsella, mutta kun sitä kristallipalloa kun ei vaan tietääkseni ole vielä keksitty, josta voisi katsoa kuinka terve se oma lapsi tulee olemaan! Ja lapsen vakuuttamisessa ei todellakaan kannata katsoa vakuutuksen hintaa, vaan sitä, mitä sillä rahalla saa!

 

 

 

Ajaahan jotkut uudella autollakin ilman kaskoa, kun eivät usko, että voisivat itse töpeksiä...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oletteko olleet tyytyväisiä pohjolan sairaskuluvakuutukseen? Miten tuo rahojen hakeminen onnistuu? Kirjoitteletko nettiin lääkärikäynnit ja lääkekulut, jonka jälkeen talletat itse todisteet (pitääkö ne lähettää johonkin?). Ja rahat tulee sitten tilille? Onko ollut jotain ongelmia, ettei tiettyjä juttuja ole korvattu tmv.? Omavastuu on sen 10% tai 100 €. Onko se siis niin, että rahoja voi hakea vaikka 10 kertaa vuoden aikana ja joka hakemuksesta menee se 10%? Eli jos haet korvauksia vaikka 3 kertaa vuodessa 400 €:lla, niin joka kerta vähennetään 40 €? Entäs miten hoituu isommat toimenpiteet kuten putkitukset? Saako jotain maksusitoumuksia vai maksat ensin itse ja haet sen jälkeen? Mielipiteitä Pohjolasta siis kaipailen...

 

Meillä on tuo ja ihan ok on toiminut. Haku on helppoa netin kautta ja ainakaan tähän mennessä ei olla jouduttu lähettelemään mitään mihinkään. Ja rahat tulee tilille 1-2 viikon päästä.

 

Tosta omavastuusta. Nyt ollaan itsekkin ihan ulalla. Meille jäi se käsitys kun käytiin konttorissa hakemassa tuo vakuutus raskausaikana, että se omavastuu menee vain kerran vakuutuskaudessa. Mutta, mutta... nyt haettiin toistamiseen rahoja takas flunssasta ja korvatulehduksista ja taas oli mennyt se 100 €:n omavastuu osuu. Lapussa luki omavastuu/sairaus. Pitää huomenna soittaa ja kysyä mitäs tää nyt tarkoittaa.

 

Ja kun olen katsellut uudestaan noita ehtoja aiemmin (tänään ei päässyt tiedostoon) niin esim. vaikuttaisi että pohjola ei enää korvaakkaan synnytyksessä tapahtuneita vaurioita, joiden takia mm. otin tuo vakuutuksen.

 

Kysyisinkin joltain, joka tietää että kannattaako enää vaihtaa yhtiötä vakuutusten suhteen vai rajaako ne nyt sitten pois nuo flunssat ja korvatulehdukset?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksesta lukaliini. Sinänsä tuossa ei tullut mitään ilmi mikä muuttaisi ajatuksiani. Maksujen katon tietysti pystyy vakuutuksessa paremmin arvioimaan, ilman vakuutusta se on ihan arpapeliä kun ei tiedä mitä sairauksia/vammoja lapselle voi tulla. Mutta esim alle 18-vuotiaalle ainoastaan 7 ensimmäistä sairaalavuorokautta ovat maksullisia ja kela korvaa monenlaisia kuluja (lääkitys-, matka-, hoito-, ansionmenetys- ym.) lasten sairauksiin ja vammoihin liittyen. Minä olen ehdottomasti toimivan julkisen terveydenhuollon kannalla, ja haluan sitä oikeutta käyttää niin kauan kuin se on. Olen myös valmis taistelemaan sen puolesta että saan, ja lapseni saa, kunnollista ja hyvää hoitoa sitä kautta. Mitään negatiivisia kokemuksia ei tähän mennessä ole. En halua olla osaltani siirtämässä vastuuta pois julkiselta puolelta hakeutumalla itse yksityiselle omalla kustannuksella tai hankkimalla yksityistä sairasvakuutusta. Tätä asiaa ollaan nyt pohdittu ja vielä ei ole tullut ilmi mitään minkä perusteella oltaisiin lapsille vakuutusta hankkimassa, saa nähdä joudutaanko katumaan. Tämä ei millään tavalla liity siihen ettenkö uskoisi että oma lapsi voi sairastaa tai etten vaatisi heille asianmukaista hoitoa. Tai olisi valmis maksamaan itseäni kipeäksi jos tulee tilanne että sitä ei oikeasti muuten saa.

Edited by Salia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle ei ole ihan selvinnyt mikä vauvavakuutuksen idea on kun Suomessa on julkinen terveydenhuolto.

 

Näin pääkaupunkiseudulla kun asuu niin vauvavakuutuksen avulla (meillä on täysin omavastuuton) on helppo ja mukava käydä yksityisellä lääkäriasemalla lasten erikoislääkärillä tai jopa ihan lasten ikiomalla lääkäriasemalla. Ajan voi varata netistä ja usein vapaita aikoja löytyy vielä samalle illalle ja viikonlopullekin saa aikoja. Ei tarvitse jonottaa puhelimessa eikä päivystyksessä koskaan. Lääkärikäynnin ja labratutkimusten lisäksi vakuutus korvaa myös lääkkeet, meidän vakuutus myös esim. atooppisen ihottuman rasvat.

 

Sitten on tietenkin isommat operaatiot kuten korvien putkitus, allergiatutkimukset jne. joihin pääsee yksityisellä yleensä huomattavasti nopeammin kuin julkisella puolella. Olen täällä vaukkareissakin lueskellut, miten korvakierteiset lapset joutuu odottamaan monta kuukautta leikkausaikaa ja samalla odotusaikana sairastamaan monta uutta tulehdusta, aika mälsää.

 

Suurin plussa meille on se, että saamme yleensä helposti ajan aina samalle lääkärille, joka jo tuntee meidät hyvin eikä aina tarvitse alkaa kertoa tautihistoriaa alusta saakka. Itsekin kävin lapsena aina samalla lääkärillä ja oli kiva mennä, kun oli sama tuttu ei-pelottava lääkärisetä vastassa. Viimeksikin kun kävimme lääkärissä flunssan takia niin hän kysyi heti, että auttoiko se voide mitä viimeksi määräsi ihottumaan, vaikka se ei käynnin pääaihe ollutkaan :)

 

edit. lisäksi meidän vakuutus maksaa kertakorvauksen vammautumisen ja muistaakseni ehkä myös kuoleman sattuessa (kattaa esim. hautajaiskulut, jotka eivät ole pienet lapsellakaan).

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksesta lukaliini. Sinänsä tuossa ei tullut mitään ilmi mikä muuttaisi ajatuksiani. Maksujen katon tietysti pystyy vakuutuksessa paremmin arvioimaan, ilman vakuutusta se on ihan arpapeliä kun ei tiedä mitä sairauksia/vammoja lapselle voi tulla. Mutta esim alle 18-vuotiaalle ainoastaan 7 ensimmäistä sairaalavuorokautta ovat maksullisia ja kela korvaa monenlaisia kuluja (lääkitys-, matka-, hoito-, ansionmenetys- ym.) lasten sairauksiin ja vammoihin liittyen. Minä olen ehdottomasti toimivan julkisen terveydenhuollon kannalla, ja haluan sitä oikeutta käyttää niin kauan kuin se on. Olen myös valmis taistelemaan sen puolesta että saan, ja lapseni saa, kunnollista ja hyvää hoitoa sitä kautta. Mitään negatiivisia kokemuksia ei tähän mennessä ole. En halua olla osaltani siirtämässä vastuuta pois julkiselta puolelta hakeutumalla itse yksityiselle omalla kustannuksella tai hankkimalla yksityistä sairasvakuutusta. Tätä asiaa ollaan nyt pohdittu ja vielä ei ole tullut ilmi mitään minkä perusteella oltaisiin lapsille vakuutusta hankkimassa, saa nähdä joudutaanko katumaan. Tämä ei millään tavalla liity siihen ettenkö uskoisi että oma lapsi voi sairastaa tai etten vaatisi heille asianmukaista hoitoa. Tai olisi valmis maksamaan itseäni kipeäksi jos tulee tilanne että sitä ei oikeasti muuten saa.

 

Esikoisemme ei ole mitenkään poikkeuksellisen sairastava yksilö eikä hänellä ole vielä koskaan ollut esim. korvatulehdusta, mutta jo ensimmäisen vuoden aikana vakuutus maksoi itsensä takaisin, koska se korvasi sairaalan hoitopäivämaksut (oli siis syntymänsä jälkeen jonkin aikaa lastenosastolla ja 7 vrk:stakin tulee jo maksettavaa n. 200 €) sekä käynnit yksityisellä lasten gastroenterologilla + allergiatestit (näitä ei julkisella ryhdytty tekemään, koska pulauttelu oli kuulemma aivan normaalia eikä yksinään riittänyt oireeksi, maitoallergikoksi tuo sitten paljastui).

 

Toisena vuotena tulos oli +- 0 eli vakuutuksen vuosimaksu oli saman verran kuin mitä olimme hakeneet korvauksia (pari lääkärikäyntiä yksityisellä mm. hyönteisen pistosta tulleen allergisen reaktion vuoksi sekä lyhyt osastohoitojakso yliopistosairaalassa pneumonian vuoksi).

 

Mielestäni eräs tärkeimmistä seikoista tässä lapsivakuutuksessa on kuitenkin se, että se sisältää myös tapaturmavakuutuksen, jollainen on meillä vanhemmillakin, ja että vakuutusmaksu pienenee lapsen vanhetessa. Voisihan tuota vakuutusta hakea siinäkin vaiheessa, kun lapsi vaikkapa aloittaa koulun ja alkaa enemmän altistua tapaturmille, mutta silloin vakuutusyhtiö saattaa sulkea vakuutuksen ulkopuolelle joitain sairauksia tai vammoja aiemman sairastelun perusteella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pohjolassa tosiaan menee joka hakukerralla omavastuu 100e. Eli kannattaa "kerryttää" ja hakea 1-2krt vuodessa korvauksia :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now