Leij_

Haastavat / voimakkaan temperamentin vauvat

198 posts in this topic

Löytyisikö muita, joiden vauveli kuuluu suuritarpeisten / hitaastilämpiävien vauvojen joukkoon..? En tiedä "virallisia" määritelmiä näille termeille, mutta tyypillistä kai on, että vauva esim. suhtautuu uusiin tilanteisiin varautuneesti ja reagoi voimakkaasti (ilot ja surut).

 

Meidän vauvalla (nyt 4kk) on hyvin voimakas temperamentti. Hän reagoi tilanteisiin todella voimakkaasti ja päivät sujuvat parhaiten, kun yritetään vaan aina mennä saman kaavan mukaan. Tyypillistä on, että jos hänellä on esim. jokin lelu kädessä ja siihen väliin yrittää mennä itse leikittämään, niin huuto voi olla aivan kauhea ja rauhoittelu kestää kauan. Jatkuvasti täytyy yrittää tarkkaan tulkita vauvaa ja jos tulkitsee väärin, niin siitä saa kuulla :rolleyes: Vastakohtana on onneksi kuitenkin se, että myös ilot ovat todella suuria. Hymy siis on mahdottoman leveä.

 

Yksi rasittavuus tässä on se, että ulkopuoliset eivät aina oikein ymmärrä tätä. Sitten kun toinen hermostuu ja huutaa, niin kommentit on sitä, että vauvalla on varmaan nälkä / jotain muuta ja tuntee itsensä huonoksi äidiksi, kun ei saa vauvan perustarpeita tyydytettyä :huh: Ensin ajattelinkin, että emme vaan osaa hoitaa vauvaa, mutta vihdoin oma äitinikin myönsi, että vauva on paljon vaativampi kuin minä ja sisarukseni. Myös neuvolassa vauva on nimetty neiti Pippuriksi.

 

Olisi siis hauska kuulla muiden kokemuksia/purkautumisia voimakkaan temperamentin / muuten vaativista vauvoista. Ei meidän neiti kuitenkaan ainoa ole...

 

Muoks. muutin vähän otsikkoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kummityttö on aika haasteellinen, tosi voimakas temperamentti. Joskus tuntuu, että tytöllä on vain ne kaksi ääripäätä, joko kiljuu riemusta tai sitten huutaa kiukusta. Ja jos jotain haluaa, se pitää saada heti, ja kiukustuu aika pienestä. Oma tyttöni on sitten aivan vastakohta, tosi harvoin kiljuu riemusta, ja jos on kiukkuinen niin kitisee vaan vähän. Ja äänenvoimakkuus on noin puolet siitä mitä kummitytöllä... Ja nämä serkkutytöt ovat vielä kropaltaankin aivan erilaiset, kummityttö on pullukka ja meidän on laiheliini. Ollaan siis tosi paljon ihmetelty, kuinka erilaiset voi serkukset ollakaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Leij_, Luin juuri Dr. William Searsin kirjaa Nighttime parenting ja siinà kàytettiin termià high need child kuvaamaan juuri tàmàn kaltaisia lapsia. Luin kirjan tosin italiaksi kàànnettynà enkà tiedà lòytyykò sità suomeksi, mutta kenties googlaamallakin jotain lòytyy. Kirjassa keskityttiin siis yòlliseen lapsen hoitoon (mutta oli hyvià vinkkejà myòs muuten), kannustettiin nukkumaan perhepedissà, imettàmààn lapsentahtisesti ym. ja korostettiin juurikin vertaistuen tàrkeyttà mutta varoitettiin vertaamasta omaa lasta muihin lapsiin. Oma kirjani on La Leche Leaguen julkaisema, suosittelen etsimààn kirjan kàsiisi jos vaan jostain lòydàt. Vaikka lapsi on vaativa, kirjassa sanottiin ettà lapsi antaa myòskin tuplasti takaisin "tavalliseen" lapseen verrattuna, juuri kuin sanoitkin ettà tunteet menee ààripààstà toiseen. Tsemppià vaativan lapsesi hoitoon! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Juu tuo yöllinen hoitaminenkin on niin oma juttunsa. Meillä on lähes alusta asti nukuttu perhepedissä (nyt reilun viikon ajan Pampula on nukkunut alkuyön pinniksessä). Yöllä kun se syömistuhina alkaa, niin siitä ei ole montaa sekuntia aikaa saada tissiä suuhun. Oonkin miettinyt välillä, että jos oltais pulloruokinnassa ja täytyis siinä vaiheessa lähteä maitoa keittiöstä hakemaan, niin täysi huuto olisi jo päällä siinä vaiheessa, kun syömään pitäisi alkaa :P

 

Mutta tosiaan niinkuin totesit, niin vauva antaakin kyllä hirvittävästi. Tänäänkin meillä ollut niin mahdottoman hauskaa ja tietenkin se oma vauva on kaikkein ihanin :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kannattaa ehdottomasti tutustua noihin Searsin kirjoihin. Sopivat hyvin kaikille vanhemmille, mutta erityisesti ns. suuritarpeisten lasten vanhemmille. Ainakin AdLibriksestä voi tilata kirjoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirjavinkiksi voisin antaa vielä kaikki Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoittamat kirjat; niissä valotetaan musta tosi hienosti ihan perusasioita temperamentista ja itse ainakin olen oppinu ymmärtämään omaa tyttöä niitten kautta paremmin. En kutsuis hänen temperamenttiaan ns. vaikeaksi tai suuritarpeiseksi, vaan hyvin hitaasti lämpiäväksi. Se ei tuo mun mielestä mitään lisähaastetta arkeen sinänsä, mutta joskus vieraiden on vaikee ymmärtää miksei tyttö kirmaa muiden lasten tavoin suoraa päätää vieraassa paikassa leikkeihin tai viihtyy sylissä katselemassa pitkään uusia aktiviteetteja. Esim. tänään käytiin ekaa kertaa uimassa hallissa ja ensimmäisen puoli tuntia neiti istui vaan sylissä vähän itkeä tihrustellen jännityksestä. Mutta kun alkujännityksestä oltiin päästy niin neiti alkoi nauttia ihan hirmuisesti ja kotiin päästyä oli vahvasti sitä mieltä, että uudestaan mennään. :)

 

muoks: niin meidän tyttö ei siis ole enää vauva vaan taapero, mutta samanlainen on ollut aina. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 1 v 3 kk poikamme oli myös vauvana suuritarpeinen ja on sitä osittain edelleen, vaikka paljon muutosta vauva-ajoista on tapahtunutkin. Hän vierastaa paljon, hermostuu äänistä (esim. imuri, hiustenkuivaaja, muut lapset) eikä pidä muutoksista ja uusista tilanteista. Esim. uudet lelut, joista tulee ääniä, pelottavat häntä, mutta sitten kun hän on niihin tottunut, niistä tulee usein mieluisimpia leluja. Toisaalta hän on ja on aina ollut myös tutussa seurassa erittäin aurinkoinen ja hymyileväinen. Luulen, että meillä esim. päiväkodin aloittaminen elokuun alussa tulee olemaan aika hankalaa. Vauva-aikana olimme aika paljon kotona, koska näin pystyin pitämään päivärutiinin mahdollisimman normaalina ja säästyttiin parhaiten suuremmilta huudoilta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

meillä on kans tällänen tapaus! en osaa sanoa onko hitaasti lämpeävä, mutta voimakastahtoinen ja vaativa. yksin neiti ei juurikaan viihdy vaan vaatii huomiota, leikkejä ja ohjelmaa ihan koko ajan. hän haluaa olla keskipisteenä.

 

neiti on myös hyvin arka uusiin tilanteisiin ja erittäin herkkä esim. äänille. välillä tuntuu, että se on koko ajan vähän varauksellinen.

 

ja tosiaan jos itku pääsee niin sitä riittää. toisaalta kun antaa huomiota, saa myös aivan äärettömän paljon takasin. aivan ihanaa seurustelua ja tarkkaa kontaktia ja ihania hassutuksia ilmeineen ja äänineen :)

mä ite oon aika räväkkä ja räiskyvä persoona, joten olisihan se outoa jos meidän neiti vaan söisi ja nukkuisi ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on tyttö ihan alusta asti ollut todella virkeä ja vilkas tapaus, myös öisin. Neiti osaa komentaa ja leveästä hymystä vaihtuu nopeasti suu mutruun ja alkaa itkettää. Tyttö ei oikeastaan koskaan ole levollinen vaan häärää aina jotain ja todella vaativa viihdyttämisen suhteen, eli hetkeksikään ei saa herpaantua. On siis oikeasti kivaa, että tyttö on eläväinen, mutta siis joskus todella rankkaa keksiä jatkuvasti tekemistä eli odotankin sitä että lähtee liikkeelle ja viihtyy hetken itsekseen esim. lattialla.

 

Ihmettelin kaverin vauvaa joka jaksaa kelliä tyytyväisenä sängyllä vaikka kuinka kauan...

 

Temperamenttiin liittyy varmaan myös se, että yöt on hirveän levottomia ja neiti on äärettömän herkkäuninen, eli jopa nilkan naksahdus voi tytön herättää.

 

Lisäyksenä vielä, että kuten monella muullakin niin minäkin olen tosi temperamenttinen, eläväinen, puhelias ja myös herkkäuninen :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on poika kanssa todella herkkäuninen ja nukkuu edelleenkin yöt huonosti. Siis todellakaan ei tarvitse kuin nilkka naksahtaa niin poika on hereillä. Olen saanut kuulla tästä paljon arvostelua, olen kuulemma itse opettanut pojan niin herkkäuniseksi ja mun kuulemma pitäisi vaan huudattaa poikaa jotta se alkaisi nukkumaan kunnolla :angry: Poika on ollut alusta saakka tällainen, ja vaatii kanssa paljon virikkeitä ja huomiota. Pahin aika oli 4-6kk kun poika ei päässyt liikkumaan vielä itse, sen jälkeen on helpottanut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Traci, sympatiat sulle...

 

Ihmiset ei voi ymmärtää että lapsen herkkäunisuuteen ei paljon pysty itse vaikuttamaan, kokeiltu meinaan on konstit jos toisetkin. Ja kyllä, ollaan yritetty niin että normaalit äänet kuuluisi ympärillä mutta eipä vaan onnistu.

 

Tuo on niin epäkohteliasta ja ajattelematonta syyttää äitiä lapsen herkkäunisuudesta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

mäkin oon kuullu, että oon opettanu lapseni siihen, että olen sen kanssa koko ajan eikä sen takia viihy yksin. just joo. niinhän se kuukauden ikänen varmaan hetkessä oppii :blink:

 

ootatteko te päiväunia kun kuuta nousevaa kun ei hetkeen tarvii hypätä ja skarpata? välillä on ihan huono omatunto kun kattoo kelloo, että millon pimun saa unille :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Ihanaa että sanoit tuon ääneen, kaikki ei varmasti kehtaa mutta kyllä minusta joskus tuntuu tuolta

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle tuli just töissä syyllinen olo kun työkaveri sanoi et olivat viikon putkeen itkeneet kun lapsi piti laittaa hoitoon. Olihan mullakin ahdistunut olo kun sain tietää et lapsi joutuu hoitoon, mutta ei mulla enää töissä oo ollu. Nautin vaan tästä hiljaisesta toimistosta :P Meillä lapsi kyllä rauhoittuu nopeasti ja on iloinen, mutta yhtä kärsimätön ja tempperamenttinen kuin vanhempansa..meillä siis huudetaan paljon ja kaikki yhteen ääneen :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites
mäkin oon kuullu, että oon opettanu lapseni siihen, että olen sen kanssa koko ajan eikä sen takia viihy yksin. just joo. niinhän se kuukauden ikänen varmaan hetkessä oppii :blink:

 

ootatteko te päiväunia kun kuuta nousevaa kun ei hetkeen tarvii hypätä ja skarpata? välillä on ihan huono omatunto kun kattoo kelloo, että millon pimun saa unille :unsure:

 

Joo mä olen kanssa kantanut vauvaa liikaa, ei osaa olla paikallaan sen takia. Olis varmaan raskausaikanakin pitänyt vaan olla ihan paikallaan, ettei olis liikkeeseen tottunut :mellow:

 

Ja täytyy kyllä myöntää (huonolla omallatunnolla), että päiväuniaikaa mäkin usein odottelen. Kovasti vaan meillä lyhentyneet unet viime aikoina. Tosin täytyy kehaista, että nyt kun vauva oppinut tarttumaan esineisiin ja vähän kääntyilemäänkin, niin viihtyy jo välillä hetken yksinkin lattialla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Usein kyttään minäkin kelloa ja odottelen päiväunia...

 

Meillä on poju kyllä vanhemmiten oppinut nukkumaan päiväunia paljon paremmin. Ja tosiaan, tilanne helpottui huomattavasti kun poju oppi ryömimään, alkoi viihtyä huomattavasti paremmin itsekseen. Nykyään leikkii jo hyvin itsekseen ja tutkii paikkoja kunhan mä olen lähietäisyydellä. Pahin aika tosiaan oli tuo 3-6kk kun menohaluja oli mutta ei vielä päässyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä on poika kanssa todella herkkäuninen ja nukkuu edelleenkin yöt huonosti. Siis todellakaan ei tarvitse kuin nilkka naksahtaa niin poika on hereillä. Olen saanut kuulla tästä paljon arvostelua, olen kuulemma itse opettanut pojan niin herkkäuniseksi ja mun kuulemma pitäisi vaan huudattaa poikaa jotta se alkaisi nukkumaan kunnolla :angry: Poika on ollut alusta saakka tällainen, ja vaatii kanssa paljon virikkeitä ja huomiota. Pahin aika oli 4-6kk kun poika ei päässyt liikkumaan vielä itse, sen jälkeen on helpottanut.

 

Meidän poika samanlainen ja samalla tavalla mulle vihjailtu. paras idea oli etttä mun pitää laittaa pojan vaunuun radio, niin oppisi nukkumaan metelissä :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tyttö on pilalle hemmoteltu ja siksi vaativainen. :huh:

 

Kai me ollaan se itse opetettu siihen, että kokoajan tapahtuu, kun sillä oli niin pirun paha koliikki pienenä ja piti olla kokoajan keksimässä jotain katseltavaa, kosketeltavaa ja kuunneltavaa, jotta maha hetkeksi unohtui. Tyttö kun huusi sen 10h päivässä suoraa huutoa ja yhtään liioittelematta, tai ei se aina edes huutanut, kun joskus oli ääni jo niin lopussa että sinisestä naamasta kuului vain pihinää pari päivää. :o

 

Mutta nyt kun tuo tyttö on 7.5 kk niin on Sirkuksen tähti. Me ollaan se sirkus ja se on tähti. Mun vanhemmat on neitin hoviväki.

 

Kun se herää niin se aloittaa heti täysillä ja on sitten muuten niin pirun äkäinen, ettei mitään rajaa jollei heti paikalle ennätä. Yleensä ei ennätetä, sillä saa oppia siihen, ettei kaikki tapahdu hetkessä.

Jollei se halua syödä niin se pistää lautasen, pullon tms lattialle ja huutaa päälle. Yleisestikin sitä on tosi paha pakottaa pukemaan vaipan vaihtoon tai mitään, kun jollei kiinnosta niin Neiti pistää itsensä jäykäksi ja kiljuu vartin perästä päin.

 

Sylissä pitää kokoajan hypyyttää, taputtaa tms olla liikkeessä tai Neito kyllästyy ja hoputtaa hyppimällä itse ja kiljahtelee päälle. Jollei tapahdu niin tulee itku potku raivarit.

 

Äkäistä neitiä on turha rauhoitella tissillä se puree. :angry:

 

Neuvolan papereissa lukee, että vastustelee tutkimuksia ja on äkäinen pikkunainen jollei asiat sovi.

 

Mutta kun tuo nauraa niin se kanssa nauraa. Useita kertoja päivässä ja huolella. Ihana huumorintaju neidillä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onpa teillä ihana sirkus Macilla :rolleyes:

Mutta se on juuri noin kun kirjoitit, että sitten kun ollaan hyvällä tuulella, niin sitä ollaan täydestä sydämestä. Meidän Pampula oppi viikko sitten kunnolla nauramaan ja se on kunnon hekottelua. Juttelin yhden ystäväni kanssa, jonka vauva on sellainen tasaisen rauhallinen (ei juuri koskaan edes itke), niin hän sanoi, ettei vauva juuri koskaan kunnolla naura, hymyilee kylläkin. Eli vaikka meidän temperamenttiset tapaukset vaativat paljon, niin kyllä ne sitten antaakin :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä. Temperamenttinen ja vaativa tapaus, joka ei ennen 2 kk ikää viihtynyt sitterissä / leikkimatolla 10 sekuntia kauempaa. Hereillä ollessa piti aina olla sylissä. Silloin ei saanut pitää "vauva-asennossa", vaan piti pitää tyttöä pystyssä olkapäällä tai polvien päällä. Siinäkään ei viihdytty kuin 5 minuuttia ja piti vaihtaa asentoa, lähteä liikkeelle tms. Kantoliinasta ja repusta tykkäsi, MUTTA silloinkin äidin piti pistää tossua toisen eteen - pysähtyminen oli täysi nou nou :D Sylistä lattialle laitto ennen 5 kk ikää sai aikaan 90 % varmasti huudon.

 

Ennen 4 kk ikää neiti ei viihtynyt vaunuissa ollenkaan hereillä. Piti rytmittää kaikki menot sen päikkäreiden mukaan ja oikein kylmä hiki nousi välillä otsalle, kun jossain yleisessä kulkuvälineessä tai kauppakeskuksissa se "wää" - huuto alkoi. Liinaa / reppua piti aina pitää mukana, siltä varalta että JOS se herää :rolleyes:

 

Nyt ikää 6,5 kk. Tyttö on rauhoittunut ja saanut valtavasti (suhteellinen käsite ;)) kärsivällisyyttä. Nykyään ei itketä kun silloin kun puetaan ulkovaatteita päälle, laitetaan rattaisiin, auton turvaistuimeen tms. Huuto kuitenkin lakkaa kun esim. auto lähtee liikkeelle. Temperamenttia kyllä löytyy yhä edelleen, mutta kärsivällisyyttä jonkin verran myös ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Temperamenttiin liittyy varmaan myös se, että yöt on hirveän levottomia ja neiti on äärettömän herkkäuninen, eli jopa nilkan naksahdus voi tytön herättää.

 

Meillä on poika kanssa todella herkkäuninen ja nukkuu edelleenkin yöt huonosti. Siis todellakaan ei tarvitse kuin nilkka naksahtaa niin poika on hereillä. Olen saanut kuulla tästä paljon arvostelua, olen kuulemma itse opettanut pojan niin herkkäuniseksi ja mun kuulemma pitäisi vaan huudattaa poikaa jotta se alkaisi nukkumaan kunnolla :angry:

 

Voi että ihanaa, muitakin tällaisia vauvoja! Siis ei ihanaa siksi, että se mukavaa olisi, vaan että on joitain jotka ymmärtää ihan satasella meidän tilannetta... Päiväuniaikaan yhtenä päivänä joku pieni naksahdus, vaikkapa polvista, saattaa herättää typyn, ja toisina sitten saa tiputtaa kattilan lattialle eikä neiti edes tuhahda. Tosin jälkimmäiset päivät on sitten sellaisia että yöllä ollaan kukuttu hereillä pitkät pätkät, kun isin kuorsaukselta ei olla saatu unta, ja sitten ollaan ihan tuhannen väsyneitä päivällä.

 

Ja olenpa minäkin saanut ohjeita että ei kannata liian herkkäuniseksi opettaa... No minkäs teet, kun typy on ollut samanlainen alusta alkaen. Se on vaan oltava hiljaa unien aikaan ja piste, muutoin tosiaan sitä ajattelee ennenpitkää niinkuin Miitsu kirjoitti - nukkuispa se edes hetken aikaa että sais olla hetken rauhassa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

meidän kuopus kuuluu tähän osioon! tai nyt täyttää jo 2 v ja elämä tuon pienen suuren miehen kanssa alkaa pikkuhiljaa helpottamaan.

 

ensinnäkin nukkumisesta...meille lääkäri sanoi että suuren temperamentin vauvoilla on usein lievä unihäiriö. ja usein tämä näkyy juurikin niin että vauva herää herkemmin ja ei osaa jatkaa uniaan itse kuten parempi unisemmat lajitoverinsa. me on tehty aika isosti töitä joitta poika oppi nukkumaan ja nykyään meillä jo nukutaankin aika lailla täydet yöt *odottaa seuraavia kipeitä hampaita tai flunssaa*

 

mä olin niin kamala äiti että meidän yksilö joutui nukkumaan vähän tavallista pidempään KAHDET päikkärit jotta äiti sai päivän rytmitettyä helpommaksi ja sai itsekin hengähtää. ja pahimmillaan katsoin kelloa siitä sekunnista alkaen kun poika heräsi...että koska sen saisi nukkumaan taas :unsure: vaunuissa ei nukkunut koskaan ja pisimmät päiväunet ihan alkuajan jälkeen on 1,5tuntia.

 

hoitoon poikaa ei voinut jättää hetkeksikään hereillä koska vierasti kaikki läheisiäkin aivan hulluna. ensimmäinen yökyläily tapahtui naapurin mummulassa kun ikää oli 1v1kk. kerran tai pari oli päivähoidossa ennen sitä samassa mummulassa kun teimme remonttia naapurissa. nykyään olisi mummulassa vaikka jatkuvasti ja nostaakin metelin kun pitää kotiin lähteä :rolleyes:

 

me ollaan saatu elämä toimimaan suht tiukoilla rutiineilla ja kovalla tahdolla. kun junnu on laittanut oikein kovaa tahtoaan peliin niin mä olen ollut vielä kovempi. ja jämäkkä. ja mistään ei ole voinut lipsua..nykyään voi jo vähän säveltää tekemisiä yms mutta jos liikaa annetaan periksi tai muuutetaan rutiineja niin elämä alkaa menemään hankalaksi.

 

mutta on tuo kyllä aivan mahtava persoona...aivan uskomaton pakkaus josta löytyy niin monia puolia. mitä isommaksi se kasvaa niin tuntuu että sitä paremmin se valtava luonne sielä taustalla pääsee esiin..<3

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kyllä. Temperamenttinen ja vaativa tapaus, joka ei ennen 2 kk ikää viihtynyt sitterissä / leikkimatolla 10 sekuntia kauempaa. Hereillä ollessa piti aina olla sylissä. Silloin ei saanut pitää "vauva-asennossa", vaan piti pitää tyttöä pystyssä olkapäällä tai polvien päällä. Siinäkään ei viihdytty kuin 5 minuuttia ja piti vaihtaa asentoa, lähteä liikkeelle tms. Kantoliinasta ja repusta tykkäsi, MUTTA silloinkin äidin piti pistää tossua toisen eteen - pysähtyminen oli täysi nou nou :D Sylistä lattialle laitto ennen 5 kk ikää sai aikaan 90 % varmasti huudon.

 

Tää on just kuin meiltä :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now