Emetofobia

[Jasmu]

Kärsin tästä inhoittavasta oksennuspelosta. Meinasi jäädä koko vauvantekotouhu sen takia kun mietin vaan että sitten tulee pahoinvointia. Sitten menin vielä lueskelemaan netistä tarinoita siitä kuinka joku on oksentanut 5kk putkeen ja paniikki lisääntyi. Kammoan oksentamista ja pahaa oloa, menen täysin paniikkiin jos minua oksettaa ja saatan täristä holtittomasti. Myös muiden oksentaminen on jotakin kammottavaa ja välttelen tilanteita joissa niin voisi käydä viimeiseen asti. Tiedän, kuulostaa pimeältä mutta sille ei vaan voi mitään.

 

Onko kohtalotovereita? Miten olette selvinneet raskauspahoinvoinnista?

[talviuni]

Toiselta palstalta tiedän yhden tyypin, jolla on sama ongelma. Sai muistaakseni jonkin lääkityksen raskausajaksi, joka esti oksentamisen tms. Pahoinvointia tais silti olla, mutta laatta ei lääkkeen vuoksi lentänyt.

[Ompukka]

Mulla on oksennuskammo. Viimeksi olen tainnut oksentaa joskus lapsena, vaikka ainakin kerran olen sen jälkeen saanut oksennustauti-tartunnan mutta senkin jotenkin selvisin oksentamatta, voin kyllä todella huonosti.

Pelkäsin myös alkuraskautta että mitenköhän selviän. Huono olo kesti noin kuukauden mutta oksentaa ei tarvinnut kertaakaan.Pidin huolen että syön tasaisin väliajoin edes jotain pientä niin pahin olo pysyi poissa.

Toisaalta luulen kyllä että raskauteen liittyvä oksentaminen ei olisi ollut mulla NIIN kamalaa kun esim. oksennustauti. Mä ehkä enemmänkin kammoan tuota tautia kun siinä oksentaminen on niin rajua ja voi viedä heikkoon kuntoon todella nopeasti. Tietysti raskaudessakin voi näin käydä, mutta epätodennäköisemmin kuitenkin. Vaikea selittää...

Tsemppiä! Kaikillehan ei tule minkäänlaista pahoinvointia eikä varsinkaan pahana. Kummasti sitä jaksoi tuon nonstop ällötyksenkin kun tiesi että se liittyy raskauteen ja menee ( todennäköisesti) suht pian ohi.

Jos pahoivointi iskee pahana niin lääkkeitä pitäisi kyllä tosiaan saada lääkäriltä!

[susan]

Täällä myös yksi emetofoobikko! Mä voin todella, todella pahoin ihan alkuraskaudesta aina viikolle 16 muistaakseni mutta jos se yhtään helpottaa niin mä olen ylpeä itsestäni: en ole oksentanut kertaakaan! Huono olo toki oli ja alkuun oli ihan kauheaa kun pelkäsin että jos syön -> oksennan ja sitten tuli huonompi olo kun en syönyt ja välillä vaan makasin sängyssä ja itkin etten halua oksentaa. Kuulostaa ihan kamalalta mutta en pelännyt edes keskenmenoa tms. niin paljon kuin sitä pahoinvointia.

Vinkkejä on vaikea antaa mutta mulla auttoi kylmä vesi ja purukumi. Vaikka kuinka oli paha olo niin jääkylmää vettä vaan, edes ihan vähän niin helpotti heti! (Kesti aikansa ennenkuin uskalsin kokeilla laittaa edes sitä vettä suuhuni pahoinvoinnin ollessa pahimmillaan kun olen aina tehnyt päinvastoin mutta se auttoi!) Ajan kanssa huomasin että hei, en mä oksennakaan huonosta olosta huolimatta ja uskalsin alkaa syödäkin. Valikoivasti tosin mutta kuitenkin. Mulla oli ihana omalääkäri jolta sain sairaslomaa että pystyn keskittymään omaan vointiini ja sain lääkkeetkin pahoinvointiin mutta niihin ei tarvinnut kertaakaan turvautua, ihme kyllä, normaalisti turvaudun liiankin helposti! Mulla oli oksennuskammo yksi iso este raskautumista edes mietittäessä mutta niin sitä vaan on selvitty päivä kerrallaan (nyt jo rv 39+1) yllättävänkin helposti! Ja syönytkin olen nähtävästi, ei tää 13,5 kg ihan pelkästä vauvasta ole tullut..

Tsemppiä vaan kovasti, uskon kyllä että jos mä (joka oikeasti saa hysteerisen kohtauksen ja lakkaa syömästä heti kun kuulee että vatsatautia on liikkeellä) olen selvinnyt niin kuka tahansa selviää! Laita vaikka yv:tä jos haluat jutella tarkemmin!

[Jasmu]

Mukava kuulla että on kohtalotovereita. Ja kiitos kannustuksesta! Raskaana tässä nyt sitten ollaan ainakin toistaiseksi ja kauhulla odotan sitä pahoinvointia. Todennäköisesti tämä kuvotuskin johtuu siitä että jännitän koska se alkaa ja alkaako En kylläkään oksenna jos se ei aivan väkisin tule, aikuisiällä olen kaksi kertaa oksentanut vatsataudin kourissa, mutta jos esim. ulkomailla tai kännissä on huono olo, teen kaikkeni etten oksenna. Kylmä vesi on tullut todettua hyväksi avuksi, samoin matalahiilihappoinen kivennäisvesi. Ja viileä raikas ulkoilma (toivoo helteiden loppumista ).

 

Parasta tietysti olisi jos se ei alkaisi lainkaan ainakaan pahana, mutta sitähän ei voi tietää. Miehelle eilen mainitsin tuosta lääkkeestä niin se tuhahti ja sanoi että oksennat jos oksennat. Ei tunnu ymmärtävän tätä hommaa vaikka tietää miten paniikissa oon jos on huono olo. Kaikenlisäksi olen ehkä ens kuussa aloittamassa työt osa-aikaisesti kaupassa, eli siellä ei auta naama vihreänä yökkäillä/panikoida jatkuvasti mutta en voi olla saikullakaan. Voi elämän kevät

[susan]

Mä luulen kans että mulla osa pahoinvoinnista johtui ihan vaan siitä että pelkäsin ja jännitin sitä kuollakseni. Voi olla hyväkin asia jos menet töihin niin et ehdi niin keskittyä kuulostelemaan sitä omaa oloa. Meillä mies erehtyy edelleen, seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen, sanomaan mulle joko että "mitä sitte jos oksennat niin oksennat" tai vaihtoehtoisesti "no oksenna niin se helpottaa oloa". Just. Hyppää itse benjihyppy ilman köyttä, ei se kauaa satu..

 

Olisko sulla sit kassavuoroja kaupassa? Kaupan tädin vinkkinä että kassalle vaan purkka suuhun (vaikkei sitä nyt asiakkaiden edessä voi mässyttääkään ja meillä ainaki oli kiellettyä mutta eipä kukaan koskaan valittanut, tuskin edes huomasivat) tai sit jotain pastilleja. Ja vesipullorivistö viereen Ja jos tulee huono olo niin sanot vaan asiakkaalle että "anteeksi, ihan pieni hetki" ja kipität pois ja toinen myyjä tilalle. Tai ehkä sun ei kannata kuunnella mun neuvoja ollenkaan!

 

Mitä lääkkeisiin tulee niin mua helpotti jo tieto että mulla on niitä jos tulee tarvis ja voin ottaa jos siltä tuntuu. En ottanut ja mulle todennäköisesti menis läpi jos annettais c-vitamiinia ja väitettäis että se on pahoinvointilääkettä..mut siis se TIETO että mulla oli joku takaportti jos tulee hätä, vaikea selittää!

[Jasmu]

Juu, luulen kanssa että joku lumelääkekkin toimis On kyllä niin ärsyttävää toi miehen "no oksenna niin tulee parempi olo", mutta eikai sitä tajua jos itelle oksentaminen on ihan ok, vaikka harvapa siitä varmaan nauttiikaan.

 

Ei onneksi ole kassahommia tiedossa vaan osastolla myyjänä suuressa marketissa, sivu/nosto-ovikin onneksi lähellä niin siitä voi sitten livahtaa hengähtämään jos siltä tuntuu

[Ompukka]

Mulla oli usein töissä rusinaa, omenoita lohkottuna kipossa, suolakeksejä ja jotain raikasta juotavaa, esim. jotain maustettua vichyä. Pastillit on tosiaan kans käteviä. Ja tosiaan kun oikein alkaa pelkäämään että kohta tulee huono olo niin varmasti se tuleekin. Mulla tärkeintä oli ettei päästänyt kovaa nälkää tulemaan, vaikka sitten pitikin välillä pakottaa itsensä syömään jotain pientä.

 

Ja onnea plussasta vielä!

Edited August 6, 2009 by Ompukka

[Jasmu]

Kiitos Toivotaan että matkalainen pysyy siellä missä pitää. Joudun ehkä pomolle sitten kertomaan heti kättelyssä tästä kun työt alkaisi juuri siinä pahoinvointi-vaiheessa jos se on tullakseen. Ei sitten ainakaan tule sanomista jos pidän palvelupisteessä vesipulloa ja pientä eväsrasiaa ja mussutan sit asiakkailta piilossa tiskin alla

[susan]

Hyvin se menee, mä olen aivan varma että sä selviät hienosti!! Onnea vaan odotukseen kovasti! Ja tosiaan jos jossain vaiheessa iskee epäusko omaan selviämiseen niin mulle ainakin saa laittaa ihan rohkeasti viestiä, mä varmaan roikun täällä kuitenkin maailman loppuun asti..

 

Mä oon Ompukan kans samoilla linjoilla tuossa että jotain raikasta pientä naposteltavaa (suunnilleen koko ajan ) niin ei se kuvotus pääse yllättämään niin pahasti kun maha ei pääse ihan kokonaan tyhjäksi (mutta ei myöskään ihan ähkytäyteen) ja suuhun ei pääse tulemaan sellainen paha maku mikä mulla ainaki tuli jos söin jotai rasvaista tai sokerista (jäätelöä ei lasketa, nam nam!!). Paitsi että elin kyllä yhden viikon possumunkeilla kun tajusin että purkka auttaa siihen pahaan makuun mikä suuhun jäis muuten..

 

Syöt ihan mitä tahansa mitä sun vaan tekee mieli, mulla meni viikon jaksoissa että aina yhden viikon mussutin jotakin ja sen jälkeen ei voinut kuvitellakaan laittavansa sitä suuhunsa. Mies siinä enemmän oli hätää kärsimässä kun just kun se oppi tuomaan oma-aloitteisesti kaupasta banaania niin mä märisen kotona kuinka ajattelematon se voi olla kun en mä halua banaania kun mä haluan kaurakeksejä.. Ja mulle ainakin lääkäri neuvoi ettei vauvasta tarvitse olla huolissaan, se kyllä ottaa omansa mitä tarvitsee, äiti siinä sit menee heikkoon kuntoon jos ei pysty syömään.

 

Tsemppiä vaan!

Edited August 6, 2009 by susan

[Dayzee]

Kukaan ei ole pitkään aikaan kommentoinut tähän emetofobia-aiheeseen, mutta heitän oman kokemukseni kehiin, kun meitä foobikkoja luulen täälläkin foorumilla oleilevan. Aiheesta tietämättömille lyhyenä bfiiffinä, että foobikoille ominaisia outouksia ovat mm. seuraavat:

- järjen keinoin hallitsemattomana ilmaantuva paniikki / pakokauhu, kun esim. työkaveri / perheenjäsen sairastuu oksennustautiin,

- tarve pestä / desinfioida käsiä aina ja kaikkialla,

- ajan mittaan automatisoituva tapa avat ovet kyynärpäällä, painaa hissinnappia hihalla yms.,

- useilla henkilöillä erinomainen kyky esim. hengityksellään estää oksennusreaktio huonosta olosta huolimatta.

 

Friikkiä siis...

 

No, asiaan. Olen kärsinyt emetofobiasta niin kauan, kuin muistan. Pahimmillaan ongelma oli kahdenkymmenen ikävuoden tienoilla ja siitä se on vähitelleen laantunut ilman erityistä syytä. Raskaushaaveiden vallattua alaa mietin aihetta paljon. Pohdin uskallanko ottaa oksentamisen riskin ja mitä teen, jos sitten en pystykään sitä mitenkään estämään. Kun raskaus myöhemmin oli todellinen, oli helpottavaa huomata, että vaikkakin kärsin kohtalaisen voimakkaasta pahoivoinnista ensimmäisen kolmanneksen ajan, itse oksentamisen pystyin kuin pystyinkin välttämään keskittymällä hengitykseen. Koen, että oksennustaudissa tilanne on sikäli erilainen, että bakteerin jyllätessä elimistössä on vähemmän mahdollisuuksia itse kontrolloida reaktioitaan, kuin jokseenkin tasaisena pysyvässä raskauspahoinvoinnissa, if you know what I mean.

 

Pahoinvointiajasta siis selvittiin ja nyt voikin alkaa suuntaamaan pelkonsa vähitelleen synnytykseen, jossa moni voi pahoin esim. ilokaasun vaikutuksesta tai muuten vain. "Onneksi" synnytyksessä on niin paljon muuta pelättävää, että aivan ylitsepääsemättömältä oksennuspelko ei siellä seassa tunnu, kauhealta kuitenkin. Sikäli jännä huomata, että fobiassa voi tapahtua kehitystä. Viitisen vuotta sitten pelkästä ajatuksesta olisin pian tärissyt hallitsemattomasti kylmässä hiessä uiden. Sympatiseeraan täysin kaikkia tästä inhasta vaivasta kärsiviä. Niin paljon kun fobia arkielämään vaikuttaakin, raskausaika voi onneksi sujua suuremmitta ongelmitta.

[Elina.]

*pois*

Edited February 15, 2011 by Elina85

[aamuaurinko]

Nostelenpa vanhaa aihetta, josko en ihan ainoa tästä fobiasta kärsivä täällä .

 

Alkuraskaudessa voin pahoin kahdeksan viikkoa, ja selvisin siitä kyllä juuri ja juuri oksentamatta. Muu elämä toki kärsi, kun en uskaltanut oikein missään käydä, kun mitä jos oksennan. Onneksi oli kesä ja loma, eikä tarvinnut missään juuri käydäkään. Nyt raskauden puolivälin jälkeen pahoinvointi on tehnyt paluutaan ja viimeksi viime yönä nukkumaan mennessäni hoin mielessäni, että en varmasti oksenna, en en en. En oikein ymmärrä, miksi sitä niin hysteerisesti pelkään. Jossain vaiheessa fobia oli jo reilusti lievenemään päin, mutta nyt se on raskausaikana oikein räjähtänyt käsiin taas.

 

Oman oksentamisen lisäksi pelkään hysteerisesti myös muiden ihmisten oksentamista. Miehelläni on nyt ollut tosi pitkään yskä, ja jotenkin se sen yskimisen ääni välillä muistuttaa etäisesti semmoista oksentamis- tai yökkäilyääntä, enkä vaan osaa mitenkään neutraalisti suhtautua siihen. Jos olen samassa huoneessa, komennan sitä olemaan hiljaa tai suutun sille, vaikka eihän se tietysti sille yskimiselleen mitään voi. Olen toki tuhat kertaa yrittänyt selittää sille, että en minä tahallani sen yskimisestä ahdistu, mutta ei se vaan tajua.

 

Synnytys pelottaa, kun kaikissa leppoisissakin synnytyskertomuksissa aina jossain vaiheessa oksennetaan. Voikohan synnyttämään mennessä saada jotain pahoinvointilääkettä? Lisäksi täällä päin ei ole sairaaloissa perhehuoneita, joten sitä joutuu sitten olemaan jonkun/joidenkin kanssa samassa huoneessa. Pelkään siis jo etukäteen sitäkin, että joudun jonkun oksentelevan ihmisen huonetoveriksi. Parin viikon päähän pitäisi varata sokerirasituskoe ja sekin tietysti kauhistuttaa, kun siitä voi tulla huono olo ja sitten pitää vielä olla muiden ihmisten kanssa samassa odotustilassa, että jos itselle ei tulekaan huono olo, niin jollekin muulle voi tulla .

 

Välillä vähän mietityttää, että olikohan tämä lisääntyminen niin fiksu idea sittenkään, kun lapsethan ne vasta oksenteleekin. Ne saa helposti oksennustauteja ja joskus oksentelevat muuten vaan. Ja vauvat puklailee, en tosin tiedä varsinaisesti, mitä eroa oksentamisella ja puklaamisella on . Ällöä kaikki tyynni.

[Mimia]

Synnytys pelottaa, kun kaikissa leppoisissakin synnytyskertomuksissa aina jossain vaiheessa oksennetaan. Voikohan synnyttämään mennessä saada jotain pahoinvointilääkettä?

 

Mä kysyin tätä itseasiassa viimeksi kun kävin äitipolilla. Kuulemma pahoinvointilääkettä on kuulemma mahdollista saada. Olin jo henkisesti valmistautunut synnyttämään lähes lääkkeettä, sillä melkein kaikkien lääkkeiden sivuvaikutuksena voi olla pahoinvointia. Petidiinistä tiedän saavani ihan kamalan pahan olon ja tuon kanssa on ihan pakko saada suoneen pahoinvointilääkettä. Myös epiduraali ja ilokaasu voi laittaa oksentamaan. Ja kuulemma kipu myös. Tosin mun on aika hankala kuvitella kipua, jonka takia oksentaisin.

 

Synnytyksessä ei oikeastaan pelota mikään muu, kuin tuo pahoinvointi. Perhevalmennuksessa sanottiin, että lähes kaikki oksentavat jossain vaiheessa synnytystä. Onneksi synnytykseen on vielä aikaa, niin ei tarvitse aktiivisesti stressata asiasta (ei kyllä ole kovin kauaa kun pieni on huomenna täysiaikainen...). Ja toisaalta, olenhan mä selvinnyt yli 20 vuotta oksentamatta, niin enköhän selviä yhdestä synnytyksestäkin. Toivottavasti.

[Elina.]

Mä en muista enää, mitä olin kirjoittanut tuohon poistamaani viestiin.. Poistin sen, koska kukaan ei kommentoinut mitään enää jälkeeni ja en halunnut tekstin jäävän näkyviin.

 

Mutta siis, mä olen oksennuskammoinen ja siihen liittyen kärsin aiemmin paniikkikohtauksistakin. Jatkuva itsensä ja muiden tarkkailu sai mut todella ahdistuksen valtaan ja tämä ahdistus muuttui sitten paniikiksi. Oksennuskammoni on helpottanut huomattavasti, kun olen päässyt noista paniikkioireista eroon lääkityksellä. Nyt pelottaa, kun lääkitystä juuri puretaan ja raskauskin pian alkaa toivottavasti...

 

Mutta halusin vain sanoa tuolta kuumeilupuolelta, että olen samassa veneessä. Ja jos jollakin muulla olisi myös noita paniikkioireita liittyen tähän kammoon, että olen saanut apua molempiin

[Mimia]

Kuulemma pahoinvointilääkettä on kuulemma mahdollista saada. Olin jo henkisesti valmistautunut synnyttämään lähes lääkkeettä, sillä melkein kaikkien lääkkeiden sivuvaikutuksena voi olla pahoinvointia.

 

Synnytyksessä ei oikeastaan pelota mikään muu, kuin tuo pahoinvointi. Ja toisaalta, olenhan mä selvinnyt yli 20 vuotta oksentamatta, niin enköhän selviä yhdestä synnytyksestäkin. Toivottavasti.

 

Nyt synnyttäneenä voin lohduttaa teitä, että tuota pahoinvointilääkettä on oikeasti mahdollista saada synnyttäessä. Itse sain sitä kolmeen otteeseen, kun pyysin. Kovin paljon kipulääkkeitä ja puudutuksia en synnyttäessä ehtinyt saada, mutta ilokaasusta kyllä tuli vähän heikko olo. Tämä kuitenkin lähti pois tuolla lääkkeellä.

 

Ja selvisin oksentamatta synnytyksestä.

[aamuaurinko]

Synnytyssalissa (kuulemma) on mahdollista saada pahoinvointilääkettä, mutta kun täällä osastolla odottelen synnytyksen käynnistymistä, niin eivät semmoista anna... Onneksi nuo pahan olon aallot tuntuvat aika nopeasti menevän ohitse, vaikka ahdistavia ovatkin, kun ainoa apu mitä siihen tarjotaan, on oksupussi .

[Eustomia]

Mun on nyt pakko kommentoida tätä aihetta, vaikkei itseä kosketakaan. Sympatiseeraan todella kaikkia tästä fobiadta kärsiviä. Mutta ihmettelen suuresti, että Mimialle oli perhevalmennuksessa sanottu, että lähes kaikki oksentavat jossain vaiheessa synnytystä. Mä en nimittäin ole koskaan kuullut kenestäkään, vaikka kaikenlaisia hyvinkin yksityiskohtaisia keskusteluja ja tekstejä on tullut aiheesta käytyä / luettua. Että vaikka voi siis olla, että moni oksentaa (mikä sekin kuulostaa)ihmeelliseltä, niin en millään jaksa uskoa, että lähes kaikki niin tekisivät. Kurjaa tuollainen pelottelu. Ilokaasu toki voi saada aikaan huonon olon, tai jokin muu lääke. Muttei sekään kaikilla.

 

Tsemppiä aamuauringolle koitokseen!

[Guest vieras_]

Tämä on selvästi mun ketju. Olen kammonnut oksentamista niin kauan kuin muistan. Raskauspahoinvointi pelotti ihan kauheasti ja valitettavasti pelot kävi melko hyvin toteen. Pahoinvointi oli jotain aivan kauheaa. Opettelin vaikka mitä tekniikoita, joilla sain hillittyä oksentamista (tietyt, hyvin rajalliset ruuat, oikeaoppinen nieleminen, tuulettimen edessä seisominen pahimpina hetkinä jne.) mutta kokonaan se ei onnistunut.

 

Koen kärsineeni kovasta raskauspahoinvoinnista. En silti tunnu kuuluvani aiheen ketjuihin. En tunne olevani oikeutettu pääsemään niihin. Enhän minä oksentanut viittä kertaa päivässä joka päivä. Vain ehkä viisi kertaa viikossa kolmen kuukauden ajan. Välillä pahemmin, välillä vähemmän. Koen silti, että jos en niin kovasti pelkäisi oksentamista en varmaan niin kovasti olisi sitä yrittänyt estää ja olisin enemmän oksennellutkin. Ihmeissäni olen lukenut miten jotkut oikein yrittävät oksentaa, jotta olo paranisi. Ei se mulla toimi niin. Yritän kaikkeni, jotta en oksentaisi.

 

foobikoille ominaisia outouksia ovat mm. seuraavat:

- järjen keinoin hallitsemattomana ilmaantuva paniikki / pakokauhu, kun esim. työkaveri / perheenjäsen sairastuu oksennustautiin,

- tarve pestä / desinfioida käsiä aina ja kaikkialla,

- ajan mittaan automatisoituva tapa avat ovet kyynärpäällä, painaa hissinnappia hihalla yms.,

- useilla henkilöillä erinomainen kyky esim. hengityksellään estää oksennusreaktio huonosta olosta huolimatta.

 

Omalla kohdalla en allekirjoita keskimmäisiä väitteitä. En tiedä voitaisiinko mua siis määritellä oikeasti emetofoobikoksi. Itse voisin määritellä, että en ole mitenkään pöpökammoinen vaan vain oksennuskammoinen. En pelkää tauteja mutta jos joku joskus jossain oksentaa tulee ajatuksestakin kylmä hiki. Jos joku oksentaa bussissa teen kaikkeni vakuutellakseni itselleni, että matkapahoinvointia se vaan on. Sama juttu, jos humalainen/krapulainen valittaa huonoa oloa. Hoen vaan itselleni, että ei se ole tarttuvaa. Luulen, että lapsuuden mahataudeista on jäänyt päälle pelko. Kun sisko oksenti, sillä oli mahatauti ja pian se oli mullakin. Mun aivot siis päättelee, että jos joku oksentaa, se tarttuu muhunkin heti.

 

Nyt toinen raskaus toiveissa ja tuleva pelottaa taas. Toisaalta enemmän kuin viimeksi, kun nyt tiedän, että paha pahoinvointi on todennäköistä. Toisaalta vähän vähemmän, kun osaan ajatella, että kyllä siitä selviää, selvisinhän jo kerran. Mutta katotaan missä on ajatukset sitten, kun eka kerran tulee heikko olo. Tuskin osaan silloin kovin positiivinen olla ja sekin sitten huonontaa oloa.

[Mimia]

En tiedä voitaisiinko mua siis määritellä oikeasti emetofoobikoksi. Itse voisin määritellä, että en ole mitenkään pöpökammoinen vaan vain oksennuskammoinen.

 

Mulla on ihan sama, en pelkää bakteereita vaan oksentamista. Mä en käytä käsidesiä kuin todella harvoin, en käytä mitään antiseptisiä pesuaineita tms. Uskon siihen, että mitä puhtaampana pitää elinympäristönsä sitä varmemmin mahataudin saa, kun kroppa ei ole tottunut ulkopuolisiin bakteereihin. Ja koska on aivan mahdotonta onnistua tappamaan kaikki mahatautia aiheuttavat pöpöt maailmasta, on helpompi treenata oma immuunipuolustus niin teräksiseksi että se kestää ja pitää taudit poissa.

[millimetri]

Itse muistan alkaneeni inhota oksennustautia jo ala-asteella, kun jouduin lähtemään oksentaen pois koulusta. Tuon jälkeen päätin olla sairastumatta ja tähän päiväänkään mennessä en ole oksentanut tuon taudin jälkeen... Mahatauti on kyllä ollut, mutta aina olen onnistunut pidättelemään. Meidän mummo kyllä sanoo, ettei ole ikänään oksentanut.. Enkä kyl ole vielä raskausaikana kärsinyt pahoivoinnista

[sirii]

Mä inhoan oksentamista erittäin syvästi ja yritän välttää sitä viimeiseen asti, mutta en ehkä luokittelis itseäni ihan emetofoobikoksi kuitenkaan. En muista, milloin olisin viimeks oksentanut ja ennen raskautumista mua hirvitti juurikin tuo siihen mahdollisesti liittyvä pahoinvointi ja oksentaminen. Eikä vähiten siksi, että mua odottaessaan äitini kärsi siitä lähestulkoon koko raskausaikansa ja vieläpä aika pahana. Nyt voin todeta, että eipä nuo onneksi ihan yksi yhteen ole menneet. Tähän asti oon selvinnyt oksentamatta kertaakaan, vaikka alkuvaiheessa jonkin verran kuvotusta ja etovaa oloa olikin, niin se jäi siihen ikävään tunteeseen. Vesipullo ja mandariinit oli mun tärkein ensiapu.

[Guest Talvivieras]

Tämä on ihan loistava ketju! Mulla on ollut emetofobia niin kauan ku muistan ja se on viimeaikoina ollut pahenemaan päin. Pelkään niin pahasti oksentamista, että olisin valmis tekemään melkein mitä tahansa mieluummin kuin oksennan. Ahdistun moneksi päiväksi jos näen telkussakin jonkun näyttelevän oksentamista tai kun kuulen kun joku yskii/röyhtäilee sillee syvästi. Jos joku oksentaa mun nähden niin on pakko paeta paikalta ennenkuin meen paniikkiin. Tuo purkan tms raikkaan pastillin hyödyntäminen on mulla jo niin pitkällä, että oon käytännössä täysin riippuvainen Mynthoneista. Syön niitä koko ajan ja ahdistun pahasti jos niitä ei oo koko aajan saatavilla. Ja joo, jos joku kertoo että on jotain liikkeellä niin en uskalla koskea mihinkään enkä pysty syömään normaalisti.Se kyllä helpottaa, jos tiedän että jollain on esim. migreenipahoinvointi, joka ei voi tarttua muhun.

 

Olemme miehen kanssa aina ajatelleet että haluaisimme lapsia, mutta nyt kun alkaisi olla sopiva aika (ja nyt kun sisko plussasi niin omakin vauvakuume alkaa nousta) niin alkaa pelko iskeä entistä kovempana. Raskaus ja synnytys pelottaa tietysti, mutta se on kuitenkin ehkä pienempi paha kun mietin sitten sitä äitinä olemista. Että miten siitä arjesta selviää kun lapsilla on mahatauti tai matkapahoinvointia tai vetävät liikaa karkkia jne? Miten olette siitä selvinneet? Mietin kyllä joskus että jostain syystä kissojen oksentaminen ei ole niin paha juttu, että voikohan siinä tulla joku sellainen juttu, että hoivavietti ajaa pelon yli. Olen myös pohtinut sitä, että tulisikohan siinä samalla siedätettyä itseään. Eli oletteko huomanneet onko teillä pelko pahentunut tai lieventynyt?

 

Ja odotuksesta vielä sen verran, että oletteko ottaneet tätä puheeksi neuvolassa/lääkärin/kätilön kanssa? Olen tässä ajatellut, että olisi ehkä kiva käydä neuvolassa juttelemassa näistä jutuista jo etukäteen, kun usein se tuntematon pelottaa eniten. Mullakin sekin voisi jo auttaa, että lääke on olemassa jos oikein pahaksi tilanne menee. Mulla kun on taipumusta siihen, etten pysty syömään jos oon ahdistunut ja sitten tulee usein entistä pahempi olo niin murehdin myös sitä että miten onnistuu sitten pitämään nestetasapainon ja kalorit niin että vauvallakin olis kaikki hyvin.

[Isabelle von Ferret]

Kommentoin nyt ikivanhaa juttua, mutta tuolla edellisellä sivulla mainittiin, että melkein kaikki oksentaisivat jossain vaiheessa synnytystä. Sitä mäkin oksennuskammoisena pelkäsin selvittyäni raskaudesta oksentamatta, mutta sitten mulla ei synnytyksessä missään vaiheessa ollut edes kunnolla pahoinvoiva olo, jotain hetkittäistä ällötystä vain ja sekin varmaan väsymyksen takia. Jäin miettimään, mistä pahoinvointi synnytyksessä mahtaa yleensä johtua - kivusta, lääkkeistä, hormoneista..?

[Ella_]

Yksi emetofoobikko ilmoittautuu ja karvistelee parhaillaan pahoinvoinnin kanssa. Viela en ainakaan ole oksentanut, mutta eikohan aika moni muu olisi jo antanut periksi. Huh, toivon alkuraskauden vaan menevan ohi nopeasti!!!