Yli 30-v. ensiyrittäjät

[Bing]

Tuosta mun edellisen postauksen kierrosta ei nyt sitten tärpännyt.. Toisaalta oli helpotus kun oon tuota työtilannetta stressannut et jos mut kesällä oltais vakinaistamassa niin ehkei näkyvä raskaus ainakaan siinä auttais toisaalta sitä taas vähän pettyi. Mieskin sano et harmi, oltais me asiat saatu järjestymään. Mikä oli erikoista sen suusta, kun ei oo aiemmin puhunut siihen malliin..

 

Mulla oli nuorena tosi selkee kuva siitä et haluan ehdottomasti lapsia ja haluun olla nuori äiti. Jotenkin se elämä vaan on vienyt eri suuntaan eikä kyllä elämätilanne eikä parisuhdetilannekaan oo aikaisemmin ollu oikea. Nyt viime vuodet kaikki on ollut muuten tasapainoisella pohjalla paitsi tuo vakinainen työ nyt kiikarissa. Töitä kyllä riittää vaikkei sitä saiskaan mut oishan siitä erilaista turvaa.

 

Edellisen kirjoittajan kanssa kovin samanlaiset fiilikset siitä, että onhan tämäkin mukavaa elämää kun voi keskittyä vain toisiinsa, työhön, harrastuksiin ja matkusteluun, sen takia se lasten saaminen vähän jännittääkin, onko sitä nyt sit saanut tarpeeksi "elää nuoruuttaan". Ja sit taas tulee mieleen et herrajestas mähän oon jo yli 3-kymppinen, ei tässä oo aikaa enää miettiä ja pähkäillä.

 

Mua pelottaa itse raskausaikakin ihan hulluna. Mitä jos mulla on iha järjetöntä pahoinvointia jatkuvasti, mitä jos jotain menee pieleen.. Entä sit se synnytys, kuinka kauheeta se tulee olemaan? Millasta olis nähdä oma lapsi ekaa kertaa, mitä jos se ei tunnukaan omalta tai mitä jos en osaa olla äiti? Mitä jos mua ei oo tarkotettukaan äidiksi? Ja silti kun nään kuvia äideistä pienten vauvojen kanssa, varsinkin kuvia joista voi aistia äidinrakkauden ja yhteyden äidin ja lapsen välillä, tuntuu sydämessä pieni pakahtumisen tunne.. Sellanen et voi kun itekin vois kokea tuon joskus.

[Ewi]

Voi harmi, ettei onnistunut

Edited February 19, 2016 by Ewi

[Ewi]

Voi hitsi tää kadottaa mun tekstit.. koitan myöhemmin uudestaan.

[Ewi]

Bing: Niin sitä yritin kirjoittaa, että kyllä se varmaan aina on jonkinlainen pettymys, jos on jo yrittämässä, eikä sitten tärppääkään. Tsemppiä ja toivon parasta niin töiden kuin raskautumisen suhteen!

 

Mulla on ollut parikymppisenä ajatus, että haluan ainakin 5 lasta   Se oli ehkä sellainen haave, mitä en mitenkään silloin lähtenyt tavoittelemaan. Sit tuli muu elämä ja ajatus kääntyi enemmän siihen suuntaan, etten ehkä halua lapsia ollenkaan. Sieltä on nyt sit tultu tähän. Tällä hetkellä tuntuu, että ne perinteiset kaksi lasta voisi olla ihan sopiva määrä. 

 

Kyllä muakin mietityttää raskaus, tulisko terve lapsi ja miten pärjäisimme, jos ei tulisi. Yövalvomiset ja sitten uhmat, kun kuulee kuinka raskasta vauva- ja pikkulapsiaika voi olla. Ja sit kyllä uskon vahvasti, että sitä omaa lastaan rakastaisi ihan hirveästi. 

 

Tuttu ajatus tuo, että onko ehtinyt elämään vielä riittävästi. Tavallaan se tuntuu hassulta, kun mullakin se 32 jo mittarissa. Aika vaan menee niin nopeasti, mutta niin se taitaa olla, että tuskin koskaan tulee sitä kohtaa, että olisi kaiken tehnyt. Ja ei kai se elämä siihen lapsen saamisen lopu,, toivottavasti.   Jännän ristiriitaiset ajatukset ainakin itsellä: toisaalta olisi intoa aloittaa vaikka heti ja toisaalta se vuoden sisään tuntuu olevan jo karmaisevan lähellä  

[*Kiira*]

Hankalaahan tässä on se, kun sitä ajankohtaa ei voi itse valita. Voi tietysti valita yrittääkö vai ei yritä raskautua (ja sitten ovat nämä ehkäisyn läpi tulevat! ), mutta kun sen yrityksen aloittaa, ei tiedä kuluuko kuukausi, puoli vuotta, vai jopa useampi vuosi kunnes tärppää (jos yleensä edes niin onnellisesti käy). Eli hyvin voi käydä myös niin, että siinä yrityksen aikanakin ehtii vielä tehdä reissun jos toisenkin. Mutta tietysti hyvä valmistautua henkisesti myös siihen, että onnistaa ekoilla kerroilla.

 

Tsemppiä pohdintoihin! Kun on 10 viestiä täynnä, tervetuloa myös tuonne kuumeiluklubien puolelle, jossa on aktiivisempaa keskustelua. Toivottaa eräs 32v. esikoista toivova, jolla ihan ei ole ekasta kerrasta tärpännyt...

Edited February 19, 2016 by *Kiira*

[Rosetta82]

Tuttuja ajatuksia täällä! Kaikki pelot ja toiveet ja kärsimättömyys ja epävarmuus... Olen siis keväällä 34. Ollaan tunnettu miehen kanssa kaksi vuotta, yhdessä asuttu kohta vuosi. Sinällään tuntuisi, että elämä olisi valmis lapselle (siis niin valmis kuin se nyt voi olla)... on vakituiset työpaikat ja mukava asunto, yhdessä on ihanaa ja turvallista, ja kumpikin haluaisivat lapsen, ehkä kaksikin jos suodaan.

 

Mutta mutta... minut on kasvatettu tosi perinteisesti, ja ajatus siitä, että hankkisimme lapsen ennen kuin olemme menneet naimisiin, tuntuu jotenkin pahalta. En edes osaa selittää asiaa kunnolla, mutta oloni olisi odotuksen ja parisuhteen kannalta huomattavasti vakaampi, jos olisimme naimisissa. Ehkä pelkään, että olen raskaushuuruissani niin hirviö, ettei mies kestäisi ilman puolen vuoden pakollista eron harkinta-aikaa (minäkö inhorealisti)   Minulle olisi myös tärkeää, että lapsi olisi alusta asti yhteinen eikä vain minun, kunnes mies on sen omakseen tunnustanut. 

 

Toisaalta tiedän, että kriittiset ikävuodet alkavat lähestyä, ja välillä ajattelen, että viskataan kierukka nurkkaan (siis kuvainnollisesti  ) ja viis veisataan perinteistä. Olisi kuitenkin mukava ihan vaan tjottailla alkuun ilman hurjaa laskemista ja onnistumispaineita. Enkä toisaalta haluaisi niitä häitäkään järjestää hirveällä hopulla ihan vaan siksi, että päästään lapsia tekemään. Taustalla ei siis ole mitään uskonnollista vakaumista tms. Jotenkin vain pitäisi saada omat aivoni 2000-luvulle...  

[Mintaka]

Tervetuloa ketjuun Rosetta82! Oletko puhunut miehesi kanssa naimisiinmenosta? Häistähän ei tarvitse tehdä mitään isoa juttua, jos ei halua ruveta järjestämään.

[Rosetta82]

Tervetuloa ketjuun Rosetta82! Oletko puhunut miehesi kanssa naimisiinmenosta? Häistähän ei tarvitse tehdä mitään isoa juttua, jos ei halua ruveta järjestämään.

Kiitos! Ollaan puhuttu aiheesta, mutta olen tainnut aina valita jotenkin huonon hetken, kun juttu jää kesken enkä pääse kunnolla kertomaan ajatuksistani. Ollut aikamoista haipakkaa tämä meidän arki tänä vuonna! Huomenna ollaan menossa parin tunnin automatkan päähän kylpylään, niin ajattelin käyttää tuon perinteisen mahdollisuuden hyväkseni keskusteluun. Mies ei vaan pääse karkuun. Pelkään myös sitä, että jos mies kokee minun jotenkin painostavan liikaa, mutta pakkohan tästä on puhua.

[Ewi]

Tuo on ihan totta, mitä *Kiira* kirjoitit. Sitä saattaa välillä ajatella, että sitten kun aktiivisesti lähtee yrittämään, niin heti natsaa. Mutta eipä se välttämättä niin menekään. Siksi välillä tulee mietittyä, että yrittäminen olisi hyvä aloittaa kohta puoliin onnea sinulle raskautumiseen ja mielellään tuun kuumeiluklubien puolelle, kun viestit täyttyy.

[Ewi]

Ja Rosetta82. Tunnistan kyllä samaa tuossa mietinnässäsi, itselläkin jostain syystä ollut mielessä järjestys ensin naimisiin ja sitten lapsia. Meillä tuo nyt toteutuukin, kun häät on tulossa. Mutta luulen, että olisin loppujen lopuksi ollut ihan ok muussakin kuviossa, naimisiin myöhemmin tai sit "vaan" avoliitossa. Vaikka on toki kiva, että nyt menee näin. Kannattaa jutella miehen kanssa, voihan olla että hänellä on ollut samansuuntaisia ajatuksia

[RuuRuu]

Täällä 36 v nainen, joka ei ole koskaan kokenut vauvakuumetta tai ylipäätään edes halunnut omia lapsia. Mutta niin se mieli vaan muuttui uuden kumppanin myötä. Kunnalliselle varattuna gyne huhtikuulle, ja jos kaikki on kunnossa, aloitetaan yritys. Tosin, nyt olen jo vähän miettinyt, että huhtikuu on niiiiiin kaukana, pitäisikö varata aika yksityiselle...  

 

Siskoni, joka on minua 7 v nuorempi, ei tullut raskaaksi lapsettomuushoidoista huolimatta, joten vähän jännittää kuinka meille tulee käymään.

 

Ollaan mieheni kanssa molemmat oltu jo kertaalleen naimisissa, hänellä liitostaan 2 lasta, joten ei pidetä sitä naimisiin menoa enää niin tärkeänä asiana. Enemmänhän se lapsi meitä yhteen sitoo kuin naimisissa olo. Erota voi helposti, mutta lapsi on ja pysyy.

[Ewi]

Helpottavaa kuulla, että on monia muitakin, joille ei tuota vauvakuumetta ole erityisesti tullut. Osa minun kavereista oli todella vauvaintoisia opiskeluaikana ja heillä tuotu jälkikasvua jo löytyykin. Itse olen lähinnä miettinyt, missä vika, kun ei sitä kuumetta vieläkään ole tullut

[Ewi]

Hm, teksti katkesi. Mutta siis pientä kiinnostusta ja jopa toivetta kyllä on. Ehkä se vielä kuumeeksi muuttuu

[Ewi]

Itse luotan siihen, että kyllä se suuri rakkaus lasta kohtaan nousee viimeistään sitten, kun se lapsi tulee. Vähän vaan pelkään, että jos jään kuumeilua odottamaan, voin odotella nelikymppiseksi asti

[Ewi]

Kuinka tärkeänä te muut pidätte vauvakuumetta ennen yritystä? Olen kyllä huomannut, että huomio kiinnittyy nykyään ihan eri lailla äiteihin, lastenvaunuihin ja vauvan vaatteisiin kuin ennen

[Ewi]

Pahoittelut, tekstit katkeaa kokoajan ja merkit häviää

[RuuRuu]

Itse ajattelen järjellä asiaa, minua harmittaisi, jos jättäisin lapsen tekemättä. Eikä minulla ole koskaan ollut mitään toisten lapsia vastaan. Päinvastoin, ne ovat olleet varsin mukavia tuttavuuksia, joihin olen avoimin mielin ja mielenkiinnolla tutustunut ja tulen kuulemma hyvin lasten kanssa toimeen. Voi johtua nauravaisesta perusluonteestani.

 

Olen vuosia sanonut, että minua kiinnostaisi olla raskaana, mutta en halua synnyttää. Eli jonkinmoinen kiinnostus näitä asioita kohtaan on ollut. Näin vanhempana, monia leikkauksia läpi käyneenä, en pelkää kipua enkä usko synnytyksenkään tuottavan suurempia ongelmia. Tietystihän sitä toivoo, että pääsisi mahdollisimman helpolla ja vähällä ja kokemuksesta jäisi positiivinen mielikuva. Tietysti on myös vahva luottamus mieheeni, että hän osaa toimia oikein ja olla tukenani koko synnytyksen ajan.

[Rosetta82]

Minullakaan ei ole aiemmin ollut yhtään vauvakuumetta, mutta tavattuani mieheni on innostus jotenkin kasvanut, ja nyt ehkä voin puhua jo pienestä vauvakuumeestakin.   Synnytys ei todellakaan houkuta, mutta se taitaa olla pakollinen osuus koko prosessissa...

 

Saatiin juteltua naimisiinmenosta, tai siis minä juttelin ja mies kuunteli. Tulin ääneenpohdinnassani siihen tulokseen, että naimisiinmeno olisi tärkeää minulle siksikin, että minulla ei ole ketään lähisukulaista. Mies ymmärsi ajatukseni, ja kun heitin, että hääthän järjestää parissa kuukaudessa, hän naureskeli, että "niinkö kauan se vie." Mihinkään lopputulokseen emme tulleet... mies on sellainen, että hänen pitää saada itsekseen tuumia asioita, ja sitten kun alkaa tapahtua, tapahtuu nopeasti. Nyt yritän pitää suuni kiinni aiheesta ja annan miehen tuumailla.

[Helmi2015]

Tulkaa ihmeessä pohdiskelemaan näitä juttuja sitten klubien puolelle, kun pääsette Meinasin kirjoittaa, ettei mullakaan ole mitään vauvakuumetta, mutta sitten tulin ajatelleeksi, että mitä tämä päivittäinen vauvapalstalle pyöriminen sitten on, ellei vauvakuumetta Noh, oikeasti raskauden yrittäminen on mulle/meillekin kyllä järkipäätös, ja voisimme hyvin asiaa vielä lykätä, ellemme olis näin vanhoja jo. Me ollaan jonkin aikaa oltu naimisissa nyt, ja itse asiassa mä kuvittelin, että häiden jälkeen iskisi jokin varmuus lastenhankinnasta ja oikea vauvakuume. Mutta ei häät tätä asiaa miksikään muuttanut. Edelleen hirvittää, epävarmuus tulee ja menee jne. Aika varma olen vain siitä, että kyllä mua kaduttais vanhempana jos en edes yrittäisi saada lasta. Raskauteen ja synnytykseen suhtaudun periaatteessa positiivisella uteliaisuudella, mutta sitten kun mietin niitä ihan konkreettisella tasolla, niin hirvittää kyllä ajatuskin molemmista ja aika laillakin. 

[Ewi]

Hyvä pointti, ehkä mullakin on enemmän vauvakuumetta kuin luulin, kun näillä foorumeilla pyörin

[Scotch]

Innostiuko kukaan perustamaan Yli 30-v ensiodottajat- ryhmää ?

[Doris82]

Olen taustaillut tässä jo useamman kuukauden, kun yrityksestä huolimatta raskaus ei ole alkanut. Mutta tuo yli 30vuotiaidenensiyrittäjien ryhmä kuulostas mulle just sopivalta ryhmältä!

[*Kiira*]

Helmi2015 perusti meidän "vanhojen" ensikertalaisten ryhmän tuonne kuumeiluklubien puolelle, tervetuloa sinne! Lisää keskustelijoita mahtuisi mukaan.

[Helmi2015]

Rosetta, odotatko että mies kosisi virallisesti ? Meinaatteko järjestää isot häät? Me varattiin omille keskisuurille häille tila Helsingistä noin puoli vuotta ennen, eikä yksikään paikka mitä kysyttiin myynyt ei-oota, vaan vähintään vierekkäistä viikonloppua pystyivät kaikki tarjoamaan. Eli sanoisin että pari kk riittää hyvin Sorry OT...

[Rosetta82]

Helmi2015: Olisihan se kiva, ja uskon että mieskin haluaisi mennä perinteisellä kaavalla (kosinta hänen aloitteestaan), vaikka aiheesta ollaankin jo puhuttu eli kosinta ei olisi mikään täysi yllätys. Häät olisivat korkeintaan 30 hengen juhlat...   Vauvakuumetta nyt hiukan laski tämän päivän kilpirauhaslabrojen tulokset: näyttää sen verran liikatoimintaa (ylilääkitystä), että ainakin pari kuukautta pitää odotella arvojen normalisoitumista, ennen kuin voi alkaa yrittää. Mutta ehkä tämä hää-asia voisi sinä aikana edetä...  Mies kyllä ehdotti tänään, että josko kävisin kuitenkin tuon hormonikierukan poistattamassa piakkoin, niin ehtisi kierto normalisoitua ennen yrittämistä.