Yli 30-v. ensiyrittäjät

[Guest rimma]

Viime viikolla tuli plussa, noin puolen vuoden yrittämisen jälkeen. Olen 38v (täytän keväällä 39), mies pari vuotta nuorempi. Tärppikierrolla alkoi homman onnistuminen epäilyttää sen verran, että ehdin käydä gynellä tarkastuttamassa paikat. Mutta luomusti siis onnistui. Plussa on vielä sen verran tuore juttu ja vointi niin hyvä että sitä unohtaa edes olevansa raskaana Plussapuhureita kaikille!

[Mayu76]

Yritys menossa, ikää 35v. IVF suunnitteilla. Toivotaan että jossain vaiheessa tärppäis täälläkin.

[Miikuli]

Suuret onnittelut kaikille jo onnistuneille!!!

 

Ja tsemppia Mayu76

[Inkivääri]

Olen 33, mies hiukan nuorempi, ensimmäistä yrittämässä. Hiukan tietysti jännittää, tapahtuuko mitään kun ikää on jo tämän verran. Oli mukava löytää tällainen keskustelupalsta, jossa seurata samassa elämäntilanteessa olevien kokemuksia. Onneksi olkoon kaikille niille, joita on jo onnistanut ja onnea yritykseen meille kaikille muille, jotka vielä odotamme pientä onnenpotkuamme!

Edited March 9, 2011 by Inkivääri

[Atene]

Tervetuloa Inkivääri tonne kuumeiluklubien puolelle mukaan jännäilemään.

[Inkivääri]

Kiitos Atene!

[Lahja]

Ihanaa lukea onnellisia tarinoita .

 

Itse 33 v. ja mies muutaman vuoden nuorempi.

[Joanna]

34-vuotias ja nyt neljännellä yrityskierroksella taisi tärpätä, testi näyttää plussaa!

[rimma]

Onnittelut Joannalle! Peukut pystyyn myös kaikille joilla yritys jatkuu.

[Päivikki]

Voi miksi en löytänyt tätä ketjua aiemmin? Jotenkin tuntuu, että netti on pullollaan "haaveilijoita ja odottajia", jotka ovat itseä paljon nuorempia. Lisäksi se, että itsellä ei vielä ole lapsia, kun moni tässä iässä jo haaveilee siitä neljännestä tai viidennestä, ei tuo oikein mitään yhteistä.

 

Itsellä ikää 32 vuotta, vuoden lopulla 33, mies vuoden vanhempi. Alle 30 vuotiaana en edes ajatellut lapsia, jossain vaiheessa jopa ajattelin etten ikinä haluaisi äidiksi. Niin ne ajatukset kuitenkin muuttuu, ja meillä vei aikaa kypsyä ajatukseen, että halutaan omia lapsia. Kun päätös oli tehty oli ehkäisy helppo jättää pois (loppuvuonna 2009). Hormonaalisen ehkäisyn olin lopettanut jo kolme vuotta aiemmin, joten kierron tasantumista tms. ei tarvinnut odotella.

 

Huvittavinta on se, että olin luullut olevani rento ihminen, joka osaa ottaa vastaan melkein mitä vain. Kun lasta ei muutaman kuukauden tjottailun jälkeen alkanut kuulua kokeilin ovulaatiotestejä, joihin en koskaan saanut mitään. Jälkiviisaana voisi sanoa, että olisi pitänyt mennä jo viime keväänä lääkäriin tsekkauttamaan onko kaikki kunnossa.

 

Gynelle hakeuduin kuitenkin vasta loppukesästä, ja siellähän selvisikin, että tuskin ovuloin lainkaan. Tästä merkkinä esim. pitkät epässännölliset kierrot ja hyvin niukka kuukautisvuoto. Lääkäri määräsi clomifenia, jonka tosin pääsin pitkän kierron takia aloittamaan vasta syyskuun lopulla. Ensimmäisen clomifenkierron menkat alkoivat 32 syntymäpäivänäni, ja sitä poraamisen määrää. Onneksi olin vapaalla töistä.

 

Jotenkin kaikki se odotus, jatkuva epävarmuus, ja pelko siitä että jos meille ei koskaan suoda lasta purkaantui. Oli kova paikka myöntää itselle, että oli alle vuodessa tullut katkeraksi ämmäksi, jolle muiden raskausuutiset sattuivat. Ei se ollut multa pois, että muilla onnistuu, mutta siltä se tuntui. Itse tunsi olonsa äärimmäisen epäonnistuneeksi, kun ei edes lääkkeet auta. Kontrolliultrassa tosin nähtiin vastetta clomeille, mutta follin koko oli pieni. Toivetta se kuitenkin antoi, että lääkkeillä voisi tapahtua jotain.

 

Toinenkaan clomikierto ei auttanut ja aloin valmistautua jo siihen, että seuraava askel on rankemmat hoidot. Kolmas clomikierto tupla-annoksella tammikuussa toi kuitenkin kaivatun plussan raskaustestiin. Nyt mennään viikolla 10+4, ja pikkuhiljaa alkaa olla varovaisen toiveikas, että napero pysyy mukana.

 

Omassa ystäväpiirissä pariskuntia on hoidoissa, ja osa on niiden avulla onnistunut, osa ei. Paljon on kuitenkin yli kolmekymppisiä, jotka ihan normalisti luomuna ovat raskautuneet.

 

Itse toivotan kovasti onnea kaikille plussasta haaveileville! Ja vinkkaan käymään ajoissa tsekkauttamassa, että kaikki on kunnossa jos ei muutamaan kuukauteen ala tapahtua. Itselläni jo se ovistestien tekeminen olisi pitänyt soittaa kelloja. Yksityisellä kuitenkin otettiin heti todesta, eikä sitä vuoden yrittämistä tarvinnut olla takana. Lisäksi tieto siitä, että mistä voisi kiikastaa helpotti ainakin minua.

 

Onko kellään vinkata hyvää palstaa yli kolmekymppisille odottajille, ja vaikkapa vielä esikoistaan tai toistaan odottaville? Olen noita eri foorumeilla jonkun verran selannutkin, mutta jotenkin tuntuu ettei mulla ole mitään yhteistä samanikäisen viidettään odottavan suurperheen äidin kanssa. Mitenkään siis heitä moittimatta, mutta itse kaipaisin ennenkaikkea samassa tilanteessa olevien kanssa jutustelua.

Edited March 17, 2011 by Päivikki

[Atene]

Päivikki perusta sellainen ketju tonne odottajaklubiin

 

Kyllä siellä odottajissa on varmasti samassa tilanteessa olevia, jonkun vaan täytyy alottaa keskustelu.

[Miikuli]

Joanna, Paivikki, Oikein paljon onnea!!!

 

Inkivaari, Lahja: Kovasti onnea matkaan!!

 

Paivikki, sun kertomat tunnelmat on niin tuttuja monesta keskustelusta. Sita tosiaan katkeroituu tosi paljon. Meidankin ois pitanyt jo aikasemmin menna tutkimuksiin, mutta vaikka kaikki tutkimukset ollaan tehty, mitaan syyta ei vielakaan oo loytynyt

 

Muiden tarinoita lukiessa, oon itsekin ihmetellyt, miksen ole katkeroitunut omasta kohtalosta, ja miksen vihaa niita, jotka onnistuu, mutta en ainakaan viela ole siina pisteessa. Katotaan jos tasta viela kauankin jatkuu...

[J A W]

Tuolla odotusklubien puolella on omansa esikoisen odottajille ja sitten lapsettomuudesta kärsineille. Yli 30-kymppisille ensareille ei taida vielä olla, mutta äkkiäkös semmosen perustaa.

Edited March 21, 2011 by J A W

[Guest RGB]

Myös Kaksplussan keskusteluissa on kolmekymppisille ensikertalaisille odottajille oma ketjunsa, joka on suht aktiivinen. Itse kyllä viihdyn parhaiten täällä vaukkareissa, täällä on kuitenkin eniten samanhenkistä porukkaa vaikkei omaa kolmekymppisten odotusketjua (vielä) olekaan.

[Tassukka]

Moi! Yli 30 vuotta on täälläkin ikää mittarissa ja olen nyt ekaa kertaa raskaana. Vähän yllätyin kuinka nopeasti onnistui, koska olen lukenut tarinoita siitä, kuinka iän myötä homma hankaloituu. Meillä tärppäsi 3 kk ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Olin ensimmäistä kertaa edes miettinyt, milloin ovulaatio on (noloa, sitä voi ihminen oppia paljon uutta omasta kehostaan ja biologiasta tällaisen projektin puitteissa!). Aloin syödä foolihappoja vuodenvaihteessa, ehkäpä sekin auttoi jotain asiaan.

 

Nyt jännittää, sujuuko kaikki hyvin, mutta olo on tietysti onnellinen .

[Makea talviomena]

Mie olen 32 ja mies 34. En ole oikein aikaisemmin edes miettinyt lapsia, elänyt vaan päivä kerrallaan ja nauttinut niin. Nyt vaan on tullut sellainen olo, että vauva on just nyt vasta "se juttu". Tilaus laitettu menemään alkuvuodesta, toivon, että tärppää pian. Ei meillä ole ollut muutenkuin Tjot-meininkiä, jolloin jos ei ole kuun niinä päivinä huvittanut ei olla tarkoituksella sekstailtu. Nyt aioin kyllä alkaa vähän sihtailemaan

[Atene]

Makea talviomena tule tonne kuumeiluklubien puolelle meidän kolkyt + ikäisten kanssa kuumeilemaan

 

Tosin sen jälkeen ei TJOTailusta taida enään tulla mitään

[Inkivääri]

Makea talviomena, tervetuloa tosiaan kuumeilulubien puolella. Mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin vahvistaa, että kuume on siellä niin tarttuvaa että voi tjottailut vaihtua tositoimiin...

[Miikuli]

Kovasti onnea Tassukalle ja Makea Talviomena, tsemppia!

[hattivatti]

*

Edited June 27, 2011 by hattivatti

[emäntä]

Olen 31-vuotias ja mies 33. Ensimmäinen yrityskierros meneillään ja ovista odotellaan Yritän jotenkin suhtautua rennosti jne. mutta tuntuu että tässäkin asiassa olen "kaikki minulle nyt heti" -tyyppinen ihminen, joten piti heti alkajaisiksi hommata ovistikut ja lueskella ajoitusta jne. Huoh. Toivottavasti ei liialliset valmistelut aiheuta mitään hämminkiä. Tällä hetkellä pelkään eniten keskenmenoa joka tuntuu olevan kovin yleistä. Tiedän myös että äitini on saanut keskenmenon ennenkuin alkoi minua odottamaan..

Minua kiinnostaisi tietää kuinka moni lapsen saanut ei ole kokenut keskenmenoa? Onko se siis enemmän sääntö vai poikkeus? Ehkä outo kysymys..

[Kuutti]

Ekalla yrityskierroksella ollaan Molemmat ollaan 33-v. Vähän malttamaton olen, kaikki pitäisi saada nyt heti.... Pitäisi vaan pystyä olemaan ajattelematta asiaa sen enempää, mutta kun silti on kiva etsiä tietoa ja miettiä, että mitä jos kuitenkin

[Guest linnu]

Emäntä ja Kuutti, kun saatte sen 10 viestiä täyteen, niin tervetuloa tonne kuumeiluklubien puolelle jännäilemään. Sieltä löytyy vilkasta keskustelua yli 30-vuotiaitten kesken, tosin joukossa on sekä esikoisia että kuopuksia kuumeilevia.

 

Niin ja siellä on myös meitä pidemmän kaavan mukaan kuumeilevia, joilla on valitettavasti jo jonkin verran tietoa eri kikka kolmosista yms. Tohon keskenmenoasiaan en kyllä (onneksi) osaa vastata mitään.

[okra]

Reilu 30v täälläkin, mies jokusen vuoden vanhempi

Kuumetta ei kumpikaan podeta, mutta parin vuoden "järkiharkinnan" jälkeen on nyt päätetty antaa jälkikasvun tulla jos on tullakseen. Voisi kai sanoa, että ajatus kiinnostaa liikaa jotta jättäisi tilaisuuden käyttämättä, tai miten sen nyt muotoilisi. Ja nyt on kuitenkin jo sellainen ikä, että paree pikkuhiljaa katsoa tapahtuuko jotain, jos ylipäätään joskus meinaa katsoa.

Olenkohan ainoa täällä, joka ei kuumeile... Uskon kuitenkin, että sitä omaansa oppii rakastamaan, jos sellainen tulee.

[Prickly]

^ Mulla ikää jo 37 vuotta, ja kirjoituksesi on sanasta sanaan omat ajatukseni. Eli et ole ainoa joka ei kuumeile