657 posts in this topic

Kuten viime yönä tuntuu etten ole itse nukkunut juuri ollenkaan vaikka olenkin, kun tuntuu että toinen herättää koko ajan ähinällään ja kahinoillaan.

 

Tosiaan, itsestä kanssa tuntuu taas, ettei viime yönä tullut yhtään nukuttua... Silmät vaan pyörivät päässä, kun yrittää pysytellä hereillä ja touhuta pojan kanssa :rolleyes:

 

Olen kanssa miettinyt mistä johtuu tai ennemminkin että mitä pitäisi tehdä. Toisaalta tuntui että nukkuuko huonosti jos on tuollasta ähellystä ja aikanaan nostin sitten usein syömään kun ähellys vaan lisääntyi eikä rauhoittunut.

 

Niin, sitä tosiaan meilläkin on pohdittu, että mitähän tälle äheltämiselle mahtaisi tehdä. Epäilyttää, ettei poika(kaan) saa kunnolla nukuttua.

Ja tuosta syöttämisestä: minä syötin aiemmin poikaa melkein joka ähinään ja se tuntui aiheuttavan vain lisää ähinää. Kai se vatsa kävi sitten jatkuvasti, kun oli tavaraa sulatettavana. Tilanne rauhoittui hiukan (mutta hyvin vähän), kun aloin katsoa tarkemmin kellosta noita syöttövälejä. Tästä tosin mainitsinkin jo aiemmassa kirjoituksessani.

 

Syömisiin liittyen kuitenkin vielä sen verran, että meillä meni yksi yö aika hienosti tässä muutama yö sitten, kun annoimme illalla sekä ensimmäisellä yösyötöllä maissivelliä (poika siis ei saa vielä äidinmaidon lisäksi muuta). Ei ollut juurikaan ähinöitä ja poika söikin vain kahdesti. Kaksi edeltävää yötä taas ovat olleet sen yhden onnistuneemmankin edestä katkonaisia, tosin velliä ei näinä iltoina/ öinä annettukaan samalla tavalla. Täytyy vielä kokeilla tuota vellin antamista sekä iltasyötöllä että ensimmäisellä yösyötöllä. Tosin olisi kiva tietää miten ihmeessä se velli sitten asiaan vaikuttaa, kun eipä tuo syöttäminen noin muuten tuntunut aiemmin tosiaan ainakaan auttaneen asiaa.

 

Birbir ja muut: Tsemppiä vaan öihin.

 

Kiitän omalta osaltani ja tsemppiä sinnekin! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Turhauttaa niin, koska meillä jo nukuttiin täysiä öitä.. (tiedän, tilanteet muuttuu...) mutta nNyt alkaa tämä äiti olemaan aika väsynyt.. Helpottaakohan tämä..?

 

Poika nyt 6,5kk, ja edelleen yöt huonoja. Meillä todettiin maitoallergia, ja yöt rauhoittuivat hieman, mutta vain hieman siis. Enää ei heräillä sitä 15x, "vain" 5-9x... Enää ei edes jaksa toivoa, että itse saisi nukuttua pidempiä pätkiä.

 

Myös päikkäreitä nukutaan vain n.3x½tuntia, ja nukkumaan menon kanssa tapellaan kovasti (myös iltaisin, vaikka aikaisemmin onnistui ihan hyvin)

 

Jaksamisia kaikille meille! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

ollaankos me jotenkin törkeitä kun vauva on alusta asti nukkkunu omassa honeessa...

 

 

tulkaa joku ja antakaa tälle nuijanukutus...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Miten pitkä unipätkä on kolmekuiselle ja alle liian pitkä? Meidän poika on tällä viikolla vetänyt kahtena yönä unta niin että syöntiväliksi on tullut 9h! :blink: Pitäiskö herätellä syömään välillä...?

 

Ja jotta kukaan ei ottais tätä kettuiluna tähän ketjuun, niin tulen vielä kirjoittamaan tytön unikäytöksestä ja kyselemään vinkkejä kunhan saan ketjun kokonaan luetuksi. Meillä siis on tytöllä tosi pahat ilmavaivat ja yöhuudot on jatkuneet kolmeviikkoisesta lähtien. Viikon sisään on ollut kaksi yötä, jolloin olen saanut nukkua kaksi-kolme tuntia putkeen, muina öinä huuto jatkuu aamuun saakka. :( Äiti on ollut pelastava enkeli ja ollut meillä kolmena päivänä, että olen saanut vähän ladata akkuja päivällä. On kokeiltu kaikki mahdollinen Cuplatonit, vyöhyketerapia, homeopatia, hieronta ym. Sydämestäni toivon, että aika tekee tehtävänsä! Onneksi poika sentään nukkuu öisin, muuten olis ihan pakko palkata meille apua. Mutta sitten oon tietysti huolissani, nukkuuko liikaakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tiitiäinen, meidän tyttö alkoi 8vk iässä nukkumaan kokonaisia öitä, eli en suna siitä olisi huolissaan. Kyllä se nälkä sitten herättää kun sen aika on :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin nukutaan välillä 7 h putkeen, ja tytöllä siis ikää 5 vkoa. Nälkä on kyllä melkoinen sitten herätessä, mutta mä olen vaan tyytyväinen, kun saan itsekin nukkua pitkiä pätkiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi Tiitiäinen, nauti vaan kun poitsu nukkuu hyvin! Meillä oli ihan samanlaista meidän mimmin kanssa kun teillä tytön kanssa. Aika oli vatsavaivoihin suurin apu, heräilyt jatkuu meillä edelleen. On kyllä mun mielestä hieman vanhentunut käsitys, että joka lasta pitäs herätellä syömään 3h välein. Synnärillä tyttö pari krt ois nukkunu pidemmänkin pätkän niin kätilöt tuli jo huutelemaan, että herätäs tyttö syömään. Joo, sen jälkeen ei tarvinnukaan miettiä kun meillä alettiin heräilemään tiuhaan... Ymmärrän ehkä jos kyseessä on keskonen, tms. mutta jos ihan normaalipainoinen vauva joka syö hyvin niin mun mielestä hyvä vaan jos nukkuu hyvin. Sitäpaitsi korostan vielä, että sullahan on kaksi vauvaa, joten se on ihan oikein että toinen nukkuu hyvin :) Voimia, haleja...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on nyt jonkin aikaa ollut ihan hulabaloota yöt. Ensin siihen löytyi syy: pojalle puhkesi (4 kk iässä) kaksi hammasta melkein peräkkäin. Mutta tämän jälkeenkin yöt on olleet rauhattomia. Poitsu käy nukkumaan 20.30-21 maissa (syönnin jälkeen) ja nukahtaa melko hyvin. Nukkuukin yleensä puolille öin ja siitä klo kahteen-kolmeen, mutta sen jälkeen heräillään ½-1 h välein ähisemään, hamuamaan, juttelemaan ja milloin mihinkin. Eli juuri kun olet itse saamassa taas unen päästä kiinni, on noustava ylös toista rauhoittamaan. :unsure: Viimeistään klo 8 noustaankin sit jo ylös..

 

Kiinteitä ruokia poju ei ole vielä saanut, täysimetyksellä ollaan menty. Nyt onkin kovassa pohdinnassa aloitetaanko soseet, vaikuttaako ne ollenkaan uniin vai pahentaavatko jopa tilannetta?! Maitoa minulla tulee reilusti, joten siitä ei ole kiinni, mutta joko poika tarvitsisi jotain tukevampaa pitämään nälkää, vai onko vaan kyse kehitysvaiheesta?

 

Hirveää huiskintaa poika myös yöllä harrastaa, nyt kääräisin peitosta kapalon ja pojan sinne, saa nähdä pysyykö siinä pitkään ja auttaako levottomuuteen. Meillä mies on vielä reissuhommissa ja paljon poissa kotoa, joten silmät ristissä täälläkin päivät mennään. Huoh. Kaiholla muistelen "ihan vauva-aikaa" jolloin nukuttiin yöt 1-2 syötöllä..

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Jos tuntuu että maitoa menee yölläkin ihan kauheasti, niin voithan kokeilla maissivelliä tai perunaa ihan hienona maidon seassa. Monella on yöunet siitä parantuneet, meilläkin vellin aloituksen jälkeen 4kk eteenpäin hetkellisesti parani vähän mutta sitten taas tuli niitä levottomia öitä. Ja meillä oli ihan just noin kans, että alkuyö saattoi olla parempi, tahtoo sanoa et heräs 2-4h välein mutta sit joskus 3-4 aikaan alkoi melske. Meidän tyttöhän heräsi ekat 6kk 4-5 välillä aamulla. Se se vasta oli...huh. Levotonta oli meilläkin, mutta vasta kun tyttö itse oppi kääntymään masulleen niin nukahti parhaiten niin ja nukkuu paljon levollisemmin nykyäänkin tuolla tavalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sanokaas, mitä mää ton jäbän kanssa teen. On ruvennu heräilemään aamuyöstä ja sitten äiskä on niin huippujuttu, ettei uni enää tule ollenkaan vaan hyörii ja pyörii ihan ilosena. Tänäkin aamuna pirtsakkana vähän neljän jälkeen äitiä ilahduttamaan, mies sitten kolmen vartin väännön jälkeen lähti jäbän kanssa alakertaan nukkumaan. Siellä se sitten veti hirsiä vielä seitsemältä ku töihin lähin miehen rintakehän päällä. Ja mulle oltiin niin maan pirteenä.

 

Oisko vaan aika siirtää omaan huoneeseen (tai meillä sänky kauemmas meistä, kun oma huone on remppaa odottomassa) vai mitä?

 

Murmeli: meillä ei kyllä soseiden alottaminen muuttanu yhtään mitään. Tissillä roikkuminen loppu vasta unikouluun ja nyt on sit taas nukku vaikeeta.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Kiinteitä ruokia poju ei ole vielä saanut, täysimetyksellä ollaan menty. Nyt onkin kovassa pohdinnassa aloitetaanko soseet, vaikuttaako ne ollenkaan uniin vai pahentaavatko jopa tilannetta?! Maitoa minulla tulee reilusti, joten siitä ei ole kiinni, mutta joko poika tarvitsisi jotain tukevampaa pitämään nälkää, vai onko vaan kyse kehitysvaiheesta?

 

Meillä ainakaan ei soseet eikä vellit eikä puurot eikä mitkään ole auttaneet pätkän vertaa. :mellow:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä parani yöt selvästi kun aloin antamaan kiinteitä. Pienellä viiveellä tosin, taisi siihen pari viikkoa mennä, Ennen syötiin monta monituista kertaa yöllä, nyt kerran, jos sitäkään.

 

Ähinään, sätkimiseen ja hamuamiseen auttoivat tutti ja äitiyspakkauksesta saatu makuupussi. Se hillitsi sitä ihme möngertämistä ja piti pojun lämpimänä, peitot kun tuo potkii pois alta aikayksikön.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos kaikille vinkeistä ja tuesta.. Me ei vielä olla aloitettu kiinteitä, neuvolasta sanottiin että kasvaa hyvin, ei sen puolesta tarvitse aloittaa, mutta jos haluaa niin siitä vaan. Tänään tein soseita pakkaseen, ja olen kyllä miettinyt, että ennen joulua aloitellaan. Tod. näk. ensi viikolla. Pojasta on tullut myös hirmuinen elohiiri, koko ajan keinuu tai kääntyilee tai äheltää jotain, joten eiköhän tuota energiaakin kulu. Yöt ehkä ovat hiukan rauhoittuneet, syö n. 2 kertaa yöllä, mutta äheltää kyllä vielä jonkin verran syömisten välillä. Nyt olen miettinyt, että aloitetaanko soseilla vai sillä vellillä, mutta kun ei pullosta syö muutenkaan ollenkaan tuo poika, niin ehkä soseet on kivempi lusikoida.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt tulee väsyneen tekstiä. Mä en vaan tajua. Nykyään kun puhutaan hienosti tassuttelusta mutta miten siinä sitten onnistuu teknisesti kun pitäisi olla lisäkäsi. Onnistuisihan tuo jos poika nukkuisi vieressä hyvinkin, on todettu, mutta kun en uskalla häntä siinä pitää kun pelkään että herää mun huomaamatta ja konttaa sängystä alas, olen jo miettinyt miten saan "laidoitettua" meidän sängyn jotta voidaan helpommalla siinä nukkua.

 

Poikaa kuitenkin nukutetaan omaaan sänkyyn, meijän sängyssä vain syömisen ajan. Viime yönä mä sitten roikuin siinä laidan päällä takapuoli pystyssä, ja just yltää kädet sinne lapseen saakka, ei ole helppoa ei. Tassuttele siinä sitten kun tassut ei yletä eikä jaksa roikkua siinä sängnlaidalla tassuttelemassa, eikä pinnojen välistä nää tassut mahdu jotta vois vaikka viereesä istua ja tassuttaa. Mä tarviin lisätassua.

 

Silloin kun pystyi pitämään sänkyä korkeammassa asennossa niin helpostikin sujui tuo tekninen puoli tuossa asiassa, vaikutus sitten eri asia. Sai kädet ympärille kutakuinkin kuin ois sylissä, pääsi helpommon pojan lähelle. Viime aikoina on vaan ärsyttänyt kun poika on nukkunut levottomasti ja sais aina roikkua puolittain itse siellä sängyssä niin on niin väsynyt ettei vaan jaksa ja sitten onkin poika helpoiten nukahtanut olkapäälle, josta taas tulee mieleen että tottuuko tuo nyt sitten siihen että siihen pitäisi olla aina nukuttamassa, ei helppoa ei. Onneksi viime yö oli jo helpompi pojan kannalta, mutta aikaisempina lähiöinä on vaan kukuttu, peuhattu ja harjoiteltu seisomista ja nukuttu pienissä pätkissä. Ymmärrän että uudet taidot varmasti aiheuttaa levottomutta ja hampaiden tulo mutta ei se mun väsymystä vähennä. Helpottaahan tää joskus, täytyy ajatella niin. (Tää oiskin näköjään paremmin sopinut Ärsyttää ketjuun. :P )

Share this post


Link to post
Share on other sites

Antaisko joku vinkkiä?

 

Meillä nukutaan edelleen yöt ihan hyvin, mutta illoista on muodostunut ongelma. Poika menee nukkumaan siinä 20-21, nukkuu puolisen truntia ja herää iloisena valvomaan ainakin kahteentoista. Olen yrittänyt tassutella pimeässä huoneessa, imettää, antaa pulloa ja rintaa, kantaa sylissä, keinutella...mutta kun ei niin ei. Poika näyttää luulevan että on ollut päikkäreillä.

 

Mä menisin mieluusti itse nukkumaan aikaisemmin, ja olis kiva myös saada aikuisten omaa aikaa joskus. Eihän tämä nyt mikään hirveä ongelma ole, mutta silti hiukka harmittaa.

 

(jos laitan pojan nukkumaan aikaisemmin tai myöhemmin, niin sama juttu: puolisen tuntia unta pollaan ja sit pungetaan ylös.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Meillä on sama ongelma ollut nyt noin viikon verran. Meillä tosin mennään nukkuun jo hyvissä ajoin, eli esim jopa 18-19. Nytkin on poika valvonut viimeiset 4 tuntia. Ihan ylikierroksilla... Ja samoja juttuja on täälläkin kokeiltu. Äääääh.

 

Ja se aikuisten oma aika olis täälläkin kovin kaivattu juttu jo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko muita joilla pikkuvauvan päiväunet jää vähiin ja on pätkittäisiä? Mä oon jo välillä luullut että meidän päiväunet pitenee, kun joinakin päivinä (ehkä kerran kolmessa viikossa) tyttö 2 kk tuntuu nukahtavan aina syönnin jälkeen, mihin tahansa hänet silloin laskenkin, ja saattaa nukkua jopa kaksi tuntia putkeen. Mutta ei, sitten taas seuraavana tai viimeistään sitä seuraavana päivänä pätkänukutaan puoli tuntia kerrallaan, kolmet tai neljät unet päivän aikana. Niillekin pitää nukuttaa melkein se sama puoli tuntia, nukkumaan käydään itkun kanssa ja sen puolen tunnin päästä herätään todella kovaan huutoon, joka ei heti lopu edes sylissä. Eli kyse ei mielestäni ole siitä että reagoisin liian helposti vauvan huutoon, tuon heräysitkun jälkeen rauhoittuu tooosi harvoin enää nukkumaan vaikka silmät ovatkin huudon aikana kiinni ja on selvästi edelleen väsynyt. Ulkona tyttö ei nuku sen paremmin oli vaunut liikkeessä tai paikallaan. Sylissä saattaa nukkua jopa kolme tuntia putkeen, mutta en enää haluaisi joka päivä istua sohvalla montaa tuntia yhteen menoon. Nukkuvan tytön siirto omaan sänkyyn ei ole oikein onnistunut, joten olen yrittänyt mieluummin nukuttaa suoraan vaunuihin/sänkyyn. Liinassa tyttö nukkuu aika harvoin, joskus se aiheuttaa vain kovempaa itkua.

 

Meillä siis on koko päivän ja varsinkin illalla väsynyt ja vähän väliä itkuisa pikkutyttö, joka sitten kuitenkin yleensä nukkuu yönsä tosi hyvin, varmaan väsymyksen takia. Esimerkkinä viime yö ja tämä päivä: eilen illalla nukkumaan n. 20.30, kaksi syöttöä yön aikana ja yöunilta ylös n. klo 9.00, eli n. 12 tunnin yöunet. Tänään toistaiseksi 3 x 30 minuuttia päiväunia, kello on nyt seitsemän illalla. En haluaisi marista koska yöunet ovat noin hyvät, mutta niin ne ovat olleet niinäkin öinä kun päiväunet ovat olleet pidempiä. Silloin vain tyttö on hereillä vielä hyväntuulisempi ja aurinkoinen tapaus. Pitäisikö näin pienelle jo yrittää muodostaa päivärytmiä, auttaisiko se? Vai onko tässä vain hyväksyttävä että lapsi ei vain toistaiseksi nuku päivällä ja tyydyttävä siihen että itse ehtii juuri ja juuri syödä päiväunien aikana. Kuten sanottu, yöunista olen todella kiitollinen, mutta olisi kiva saada nähdä sitä aurinkoista, levännyttä neitiä vähän useammin <_< .

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kuulostaa tutulta, valitettavasti...

 

Meillä tyttö nukkui lähes syntymästään asti 3-4 päikkärit, n. 1/2h kerrallaan. Aamulla punkesi ylös klo.4-5 ja senpä takia niin monet päikkärit. Päikkäreille mentiin juurikin huudon kanssa ja uneen pääsyssä kesti 1/2h, usein jopa 1h. Ekat 3-4 kk huusi illalla masuvaivojaan johonkin 00-01 asti muttei nukkunut kuitenkaan hyvin yölläkään eli sillä erotuksella... Yöllä heräsi 15-20 krt helposti ekan 6kk.

 

Meillä tuohon iltaäreyteen auttoi ainoastaan se, että tajuttiin tytön tarvitsevan yöunille menoa aiemmin... N. 5kk ikäisestä 11kk ikään tyttö meni nukkumaan klo.19.00, nykyään 20.00. Meillä tyttö on todella äkäinen ja kiukkuinen jo 17-18 aikaan illalla. Edelleenkin.

 

Meillä oli päikkäreiden kanssa niin, että n. 5kk asti nukkui päikkärit vain ja ainoastaan ulkona, yhtäkkiä tuli stoppi ja nukkui sitten vain sisällä(niinkuin nykyäänkin).

 

Mä muistelen että meillä tuo 3-4 päikkärit oli oikeasti ihan meidän unirytmi päivisin sinne 5kk asti, koska ei millään jaksanut olla kuin max.2h hereillä kerrallaan. 2 päikkärit alettiin nukkumaan n. 6kk iässä ja niillä mennään edelleenkin, eli meidän vuosikas tarvitsee vieläkin kahdet unet. Meillä ei nukuttu 2h päikkäreitä kuin ekan kerran muistaakseni 5-6kk iässä, nykyäänkin sellaisia tulee max. 1krt/2vkoon. Mä veikkaan, että teillä tulee tuota rytmiä päiväuniinkin kunhan tyttö saa vähän ikää. Yritä kestää... Kyllä mä veikkaan että pikkuhiljaa se rytmi alkaa löytyä kun vähän kasvaa niin näet sitten miten kauan jaksaa olla hereillä päivälläkin kerrallaan...

 

En voi kuin toivottaa sulle tsemppiä ja jaksuja, tiiän mitä on kun ei ehdi suuhunsa ruokaa pistää tai ottaa unia kun toinen nukkuu. Ei varmaan lohduta mutta tiedän montakin, joiden lapset on olleet samanlaisia katkonaisten päikkäreiden nukkujia...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^meillä myös poika juuri tuollaisten lyhyiden päikkäreiden nukkuja, siis edelleen, vaikka ikääkin on jo 8kk. 4 ensimmäistä kuukautta nukkui yöt hyvin, max 2 syöntiä yössä, (välillä jopa täysiä öitä heräämättä) mutta päivisin nukkumaan meneminen vain huudon kautta, vaunuissa tai sängyssä ei suostunut nukkumaan, vain turvakaukalossa. Ja päiväunet kestivät sen max.45min, ja unilta herättiin "kesken" monestikin valmiiksi väsyneenä.

 

4kk eteenpäin alkoi kyllä viihtymään vaunuissa, mutta samaan aikaan alkoivat yöheräilyt joita jatkuu edelleen. Päiväunien pituuteen ei tullut muutosta. Mutta tosiaan päiväunia nukutaan tällä hetkelläkin x3, n.½ tuntia - max. 1½ tuntia (ehkä n. kerran viikossa tuo pisin pätkä), yleensä n.45min kerrallaan. Jos päikkärit jää vain x2, iltapäivällä meillä on kovastikin kiukkuinen ja väsynyt poika.

 

Minäkin toivotan sinulle (ja monille muille vauvojen uniongelmien kanssa painiville) kovasti tsemppiä ja jaksamista!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vertaistuesta Neiti.Aurinko ja -Bamse-! Sitä lähinnä hainkin, tuntuu paremmalta kun kuulee että tää(kin) on "normaalia" :P Teillä siis ilmeisesti ei edes kiinteiden syönti ole vaikuttanut päiväuniin? Itse ajattelin että jos sitten viimeistään siinä vaiheessa päivään tulisi enemmän sitä rytmisyyttä, että tyttö tajuaisi päiväuniajan lähestyvän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Starlight meillä ei kiinteiden aloittaminenkaan ole vaikuttanut päiväuniin. Pojalla on selkeät rytmit syömisten suhteen ja syö todella hyvin kiinteitä, mutta valitettavasti niistä ei ole ollut apua päikkäreiden suhteen. Nukkumaan menee kyllä nykyään päivisin helposti (pääsääntöisesti vaunuissa) ja iltaisinkin kohtalaisen hyvin omaan sänkyyn.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja tässä se taas tuli. Ajattelin tulla valittelemaan, kun tyttö nukkuu päivisin vain puolisen tuntia kerrallaan, joskus tosin 3-4 tuntia päikkäreitä. Että missä vika. Ja sitten huomaan, että muilla on samoin, ja vielä pykälän verran ikävämminkin. Meillä ei luojan kiitos päivisin ole huutoa (rasti seinään). Tsemppiä Starlight, toivotaan että ajan kuluessa asiat paranee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vauvan unisykli on sen 30-50 minuuttia suunnilleen, joten jos vauva nukkuu yhdenkin sellaisen niin joillekin vauvoille se riittää. Tosin täällä on puhetta siitä, että vauva on väsynyt vaikka herää päikkäreiltä, joten sinänsä menee vähän ohi... meidän tyttö nukkuu päivässä parit 0,5 h päiväunet (tosin lisäksi 2-3 h unet), mutta noilta puolen tunnin päikkäreiltä herättyään on kyllä ihan virkeä.

 

Minulla on lähipiirissä pari äitiä, joilla toinen vauva nukkuu päivällä ainoastaan 15 min - 20 min torkahduksia ja silti jaksaa, ilman että siis on pitkiä päikkäreitä lainkaan. Öisin heillä nukutaankin sitten tosi rauhallisesti ja heräilemättä. Toisen äidin vauva nukkuu aina max. 45 min päikkäreitä ja hyvin pärjää ja kumpikin tapaus on ihan normaalia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Tää on tosiaan jännä juttu miten jotkut vauvat pärjää vaikka yksillä unilla, toiset tarvii useammat. Mun ystävän tyttö alkoi jo 4kk iässä nukkumaan yhdet 1/2h-45min päikyt mutta oli tosi virkeä ja hyväntuulinen. Meidän neiti taas on väsyessään ja varsinkin iltaisin erittäin äreä vaikka nukkuukin kahdet unet. Ja siis jos unet jää alle tunnin niin on todella äkäinen heti herätessään.

 

Starlight, meillä maissivelli auttoi hetkellisesti, tosin VAIN yöuniin ja sekin sitten meni taas vanhanlaiseksi heräilyksi yöllä. Kiinteillä ei ollut mitään tekoa unien pitenemisessä. Meillä on alettu nyt nukkua täysiä öitä (tyttö piirun verran yli 1v.) noin viimeisen kuukauden aikana, ja meillä on takana todella rankka heräämisrumba. Päiväunet ovat vaan tällä tytöllä lyhyitä, se on pakko hyväksyä. Tyttö on vielä niin herkkäuninen etten oikein hänen nukkuessaan pysty tekemään mitään mistä lähtee ääntä.

Edited by Neiti.Aurinko

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä päiväunet pitenivät noista 30min pätkistä, kun kävin kunnolla heiluttamassa vaunuja välillä. Nykyäänkin saattaa välillä heräillä unisyklien päätyttyä, mutta nukahtaa, kun vaunut lähtevät liikkeelle. Kiinteät eivät vaikuttaneet parantavasti uniin - päinvastoin: niistä tuli vatsavaivoja ja niitä sitten itkeskeltiin. Nyt tuntuisi ehkä viimein yöt parantuvan. Poika alkaa nukahtaa itsekseen yöllä herätessään eikä enää vaadi maitoa tai syliä. Ollaan vielä annettu maitoa kerran klo 6 maissa. Meillä auttoi se, kun ei ihan heti menty katsomaan mikä on hätänä, vaan annettiin pojan itkeä, niin nukahtikin sitten itse uudestaan. Samoin kävi esikoiselle tässä iässä (10kk).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now