Synnytyksen jälkeen - vuodeosastokokemuksia

[Mila3]

Olin sairaalassa tällä kertaa vain yhden yön, jonka vietin yksin koska vauva oli keskolassa. Ihan ok oli, tosin imetykseen en saanut hirveästi apua, kuulemma se sujuu kun edellistäkin imetin 10 kk No, eipähän se sitten koskaan alkanut sujua.

[Jepa]

Oon oikeestaan tyytyväinen niihin pariin päivään, jotka vietin osastolla (tai tarkemmin 3 päivää, kaks yötä) Sikaflunssan takia osastoilla oli vierailukielto eli vaan isät ja sisarukset pääsi ihastelemaan väsyneitä äitejä ja tuoreita vauvoja, joten aika rauhallista oli. Tosin huonetoverilla oli kauheesti ongelmia (talous, välit omiin vanhempiin, asuinjärjestelyt ja ties mitä..) ja niitä hän sitten iltaisin itki puhelimessa miehelleen (joka ei päässyt niiden rahavaikeuksien vuoksi käymään) Sitä oli tosi vaikee kuunnella kun itellä asiat oli kuitenkin tosi hyvin. Hoitajat oli aivan ihania, varsinkin se yöhoitaja, joka toisena yönä vei mun vauvan hoitajien kansliaan muutamaks tunniks että mä sain nukkua!

[Guest Macilla]

Pääsääntöisesti ja kokonaiskuvana olen ihan tyytyväinen vuodeosastoaikaani. Koska synnytys oli ollut helppo mun fiilikset olivat hyvät.

 

Jos haluaa asioita kaivella, niin mua ärsytti ihan suunnattomasti välillä kämppikseni, joka oli hieman noh... hysteerinen. Käytti ihan jatkuvasti käsidesiä ja huikkaili mullekin sen käytöstä aina, kun kävin vessassa tulin huoneeseen tms. Huoneessa haisi ihan mielettömän pahalle ja olisin mielelläni tuulettanut silloin, kun meistä kumpikaan ei huoneessa ollut. Vaan ei käynyt, sillä sieltä tulee bakteereja. Kotiinsa olivat tilanneet desifiointi siivouksen ja kissasta olivat kovin huolissaan, josko pitäisi pois antaa.

Rintansakin tuo pesi aina ennen imetystä, kun kuitekin vauvan suuhun laittoi.

Miehensä tuli aamuisin 9 ja lähti yhdeksältä. Käyttäytyivät aivan, kun heillä olisi ollut perhehuone.

 

Öisin kun vauvansa heräsi iski koko huoneeseen valaistuksen päälle ja lähti hyssyttelemään vauvaa kävellen ympäri huonetta. Joka ikinen kerta myös vaihtoi vaipan leperrellen ja laulaen.

 

 

Mutta juu. Koska olin hyvässä kunnossa asia ei juurikaan mua haitannut. Pistin korvatulpat korviini öiksi ja pysyttelin päivisin päivähuoneessa.

[SnowWhite]

Ihan ok fiilis jäi. Olin kahden hengen huoneessa pari päivää ja sitten perhehuoneessa oltiin loput pari päivää. Perhehuoneeseen pääseminen oli helpotus, vaikkei huonekaverissa mitään vikaa ollut. Se vaan, että kun on juuri saanut esikoisensa ja on tosi väsynyt synnytyksestä ja kaikki on uutta, niin viimeinen asia mikä mua kiinnosti, oli olla sosiaalinen. Sitä halusi vaan ihan rauhassa totutella siihen tilanteeseen. Ja kun oli tosiaan väsynyt, niin oli tosi vaikeaa vetää joku feikkihymy päälle....ihan kaikkein mieluiten olisin ollut perhehuoneessa alusta asti, mutta nää asiat on sellaisia mihin ei voi välttämättä vaikuttaa. Ja olihan se toisaalta ihan hyväkin näin. Huonekaverilla tuntui olevan muutenkin hirveästi huolia joka asiasta ja ehkä vähän lietsoi sellaista ikävää tunnelmaa...

 

Osa henkilökunnasta oli tosi ihania, osa tuntui "tekevän vain työtään".

 

Sairaala oli Kanta-Hämeen keskussairaala.

 

Ens kerralla tosiaan korvatulpat mukaan!

[Guest Grenada]

Mulla oli puolestaan tosi ikävää, varsinkin lapsivuodeosastolla. Mitään ohjausta en saanut vauvan navan puhdistuksen näyttämistä lukuunottamatta vaikkei mulla ole mitään kokemusta lapsista entuudestaan, eikä mun vointia tai kipuja huomioitu mitenkään. Sain taistella lisämaidosta pienelle, ja aikamoista vääntöä oli saada pieni yöllä syöttöväleiksi hoitajille, kun olin ihan rättipoikkiväsynyt koko ajan (ennen synnytystä, joka siis käynnistettiin, olin nukkunut noin pari tuntia yössä about pari viikkoa. Synnytyksen käynnistymistä odotellessani toisella osastolla olin epäsäännöllisistä supistuksista niin kipeä, etten saanut olluksi muuta kuin särkylääkkeen voimalla).

 

Nyt tiedän, mitä kannattaa pyytää ja vaatia, mutta tuskin lähden siihen touhuun enää toiste, oli sen verran tylyä toimintaa. Annoin kyllä palautetta kotiuduttuani.

[flaming]

Macilla:

 

Jos haluaa asioita kaivella, niin mua ärsytti ihan suunnattomasti välillä kämppikseni, joka oli hieman noh... hysteerinen. Käytti ihan jatkuvasti käsidesiä ja huikkaili mullekin sen käytöstä aina, kun kävin vessassa tulin huoneeseen tms. Huoneessa haisi ihan mielettömän pahalle ja olisin mielelläni tuulettanut silloin, kun meistä kumpikaan ei huoneessa ollut. Vaan ei käynyt, sillä sieltä tulee bakteereja. Kotiinsa olivat tilanneet desifiointi siivouksen ja kissasta olivat kovin huolissaan, josko pitäisi pois antaa.

Rintansakin tuo pesi aina ennen imetystä, kun kuitekin vauvan suuhun laittoi.

Miehensä tuli aamuisin 9 ja lähti yhdeksältä. Käyttäytyivät aivan, kun heillä olisi ollut perhehuone.

 

Öisin kun vauvansa heräsi iski koko huoneeseen valaistuksen päälle ja lähti hyssyttelemään vauvaa kävellen ympäri huonetta. Joka ikinen kerta myös vaihtoi vaipan leperrellen ja laulaen.

 

 

:D :D Mulla ei olisi hermo kestänyt apuaaaaaa!! Ja todennäköisesti kämppäkaveri olisi kuullut sen myös Millä se tissinsä pesi?? Vesijohtovedessä kun on bakteereja. anteeksi *reps*

 

 

 

Esikon syntyessä TYKSissä 7v sitten jouduin huoneeseen 3 muun äidin kanssa. Toisella oli ilmeisesti aika traumaattinen synnytys koska vauva tuotiin välillä rinnalle, mutta muuten sitä ei paljoa näkynyt. Se äiti raukka itkeskeli paljon, vieraita sillä ei käynyt. Ei ollut halukas juttelemaan mitään, vaan makoili ja itki verhon takana

 

Vaikka oli marraskuu, oli synnytyksen jälkeen turkasen kuuma. Huoneesssa haisi etovasti kaikki eritteet mitä nyt ihmisestä voi irrota, ja halusin mm tuulettaa siellä. Kun vain ikkunaa sai raolleen, joku juoksi sen oitis aina sulkemaan. Lääkkeitä en saanut vaikka oma olotila olisi sitä vaatinut, turkulainen vesi on naapurikuntalaisen suussa todella pahanmakuista. imetysopetus oli ahdoistavaa, mua revittiin rinnasta, puristeltiin nännistä ja tungettiin (mun e-kupin tissin olematonta nänninpäätä) vauvan suuhun. No sen tietää kuinka hyvin se imetys sitten siitä lähti sujumaan (ei mitenkään) Lisämaitoja pihdattiin, ja mua syyllistettiin kun en pystynyt itse ruokkimaan lastani, tai ainakin siltä minusta tuntui. Osastolla olin 4 päivää synnytyksen jälkeen. Henkilökunnassa oli enemmän 'idiootteja' kuin mukavia naisia. Vieraita meillä kävi, onneksi. Silloin ei ollut oikeastaan mitään rajoitteita. Levätä sai ihan liikaakin, olisin halunnut aikaisemmin kotiin.

 

Kakkosen kanssa 2009 oltiin niin ikään TYKSissä. Huonekaverina yksi reipaspuheinen nainen, jonka kanssa tultiin hyvin juttuun. Vauva sai tutin kun pyysin, imetystuki oli ihan toista maata, ja sain rintakumilla imetettyä mukavasti. Tällä reissulla oli kassissa jo mukana omat rintakumit, korvikepurkki+tuttipullo vauvalle (vaikka nyt saikin osastolta ilman turhia mulkoiluja vauvalle ruokaa jos oma maito ei riittänyt) sekä omat lääkkeet. Henkilökunta kyseli, ei tuputtanut, arvosti äitiä ihmisenä. Vierailuajat olivat tiukentuneet sikaflunssan myötä. Vieraita meillä ei käynyt kuin mun isä+vaimo, ja yksi mun kaveri. (viikkoa myöhemmin oli vierailuoikeus vain isällä ja isosisaruksilla) Osastolla olimme vauvan kanssa tällä kertaa 2vrk.

 

Kolmosen kanssa oltiin vain vierailevia tähtiä. Homma toimi samoin kuin yllä, huumori kukki hoitajilla, ja itsellä oli hyvä vointi enkä turhia pyydellyt/kysellyt mitään. Lääkärintarkastus tehtiin vauvan ollessa 23h vanha, ja lähdimme kotiin. Osastolla oltiin siis yksi yö.

 

Ei voi muuta sanoa kuin että seitsemässä vuodessa on paljon parantunut.

[kultakiepu]

lapsivuodeosastolla varmastikkaan kukaan ei nuku kovin hyvin, ensinnäkin sängyt ovat karmivat ja toiseksi aina jonkun vauva on hereillä.. mutta sellasiahan nuo vastasyntyneet ovat.. en ainakaanitse kokenut huonoa omaa tuntoa siitä että vauva itkee, toisena hetkenä toisen vauva itkee. Ohjaus pitäisi mielestäni olla kaikille samanveroista vaikka hoitajasta varmasti hiukan riippuu tuo ohjauksen yhtenäisyys.. siis eri hoitajilla ieman eri ohjeet, mutta ei se sitä tarkota että toisen hoitajan ohjeet olisivat väärät.. ja tilanteet muuttuvat, vauvan tarpeet muuttuvat..jos eilen mentiin näillä ohjeilla niin tänään tilanne onkin eri esim maito on niussut rintoihin tai vastaavaa.. monet saattavat unohtaa sen että tilanne on eri eileseen nähden ja ihmettelevät että miksi hoitajat antavat erilaisia ojeita esim vauvan syötöistä ym.. Ja uskon että sairaalat pyrkivät laittaa lapsettomat äidit omaan huoneeseen, mutta aina ruuhkan vuoksi se ei varmasti ole mahdollista.

[muffinssi]

Kokemus sairaala-ajasta naistenklinikalla oli oikein loistava. Saimme miehen kanssa perhehuoneen ja siellä sai olla omassa rauhassa ja opetella omaan tahtiin asioita. Itse ainakin olin arka moneen vauvaan liittyvän asian kanssa ja oli omakohtaisesti parempi, että saimme perhehuonseessa rauhassa tutustua vauvanhoitoon, esikoinen kuitenkin kyseessä. Hoitajat olivat kaikki aivan ihania ja saimme tarvitsemaamme apua ja tukea koko sairaalassa olon ajan. Sairaalassa olo tuntui ihanan turvalliselle ja kahden yön jälkeen tunsin olevani vasta valmis kotiin vauvan kanssa opettelemaan uutta arkea Pelkästään positiivisia tuntemuksia tuosta ajasta.

[glare]

Mulla jäi aika ristiriitaiset tuntemukset vuodeosasto ajalta. Saatiin miehen kanssa perhehuone, joka oli kyllä itselle paras vaihtoehto siihen tunteikkaaseen tilaan. Olis kyllä varmasti ollu tosi vaikeeta, jos mies ois joutunut yöksi kotiin lähtemään. Henkilökunnan aktiivisuus vuodeosastolla oli hyvin vaihtelevaa. Koen, että olisimme tarvinneet enemmän ohjausta ja tukea. Tunne myrskyssä sitä ei osannut kysyä itse. Näin jälkikäteen ajatellen olisin toivonut siis enemmän proaktiivisuutta hoitajilta. Vanhemmat hoitajat olivatkin mukavia, hyvin auttavaisia ja antoivat vinkkejä/tukea vauvanhoitoon (mm. imetykseen), nuoremmat hoitajat taas kävivät esittäytymässä ja sittempä heitä ei enää näkynyt melkein koko vuoronaikana. Mies haki ruokatarjottimet molemmille käytävästä kun itse oli niin kiinni pikkuisessa. Aika lailla kahdestaan vauvan kanssa jäätiin, sellainen tunne kyllä jäi.

[näppis]

Kiireaika osastolla. Eipä paljon auteltu esim.imetyksessä, vaikka sitä olin toivonut. Paras oli, kun vikana yönä kätilö kävi vain työvuoron alussa kattomassa, vaikka imetys oli vielä silloinkin epävarmaa. Olis varmaan pitänyt soittaa kelloa enemmän, mutta jos annetaan jo heti alussa semmonen kuva, että ei kiinnosta ja on kiire niin ei viitsi. En tiiä vaikuttiko oma ammatti asiaan vai oliko niin kiire oikeasti, mutta ois varmaan pärjätty kotona paremmin. Eka sanottiin, että pitää imettää rintakumien kanssa ja sit heti sen jälkeen että pitää päästä eroon niistä. Eikä sit ohjattu kunnolla. Lopulta vikana yönä kokeilin itse ilman, vaikka en tiennyt, oliko imuote oikea. Onneksi vikana aamuna ihana kätilö katsoi imuotteen ja sain varmistuksen asiasta. Se pelasti koko osastolla oloajan.

[las1helm1]

Minulla on jäänyt hyvät muistot lapsivuodeajoista. Imetystä ja muuta hoitoa ohjattiin ihan tarpeeksi. Imetystä jopa vähän liikaakin kuopuksen kohdalla. Tuntui hassulta, kun kätilöopiskelija halusi käydä imetystä tarkemmin läpi, vaikka olin jo esikoista imettänyt vuoden verran ja tätäkin vauvaa jo useamman päivän siinä vaiheessa. Mutta ajattelin, että hänen opiskelunsa kannalta se asioiden läpikäyminen oli hyväksi. Ensimmäisinä öinä hoitajat ottivat vauvat kansliaan ja toivat vain imetyksen ajaksi viereen. Näin sai paikattua synnytyksen takia lyhyeksi jääneet yöunet.

 

Esikoisesta olin kahden hengen huoneessa, jossa vieruskaveri ehti monesti vaihtua, koska olimme keltaisuuden takia yli viikon osastolla. Ensimmäisen kanssa juteltiin ja käytiin päivähuoneessa kahvilla, mutta muut olivat enemmän omikseen. Vieraina kävi isovanhemmat ja minun sisaret. Pystyin nukkumaan ihan ok, vaikka sänky olikin aika epämukava. Vierustoverit kunnioittivat toisiaan, eikä sytytellyt liikoja valoja tai kuunnellut musiikkia häiritsevästi. Ikävältä tuntui kyllä, kun kotiin pääsy venähti, mutta se ei johtunut niinkään ympäristöstä. Hormoonit teki siitäkin asiasta ikävämpää itselle.

 

Kuopuksesta olin kolmen hengen huoneessa. Vierustoverin kanssa olimme just saman aikaa osastolla ja molempien lapset olivat saman aikaa sinivalossa. Oli mahtavaa, kun oli ihminen, jonka kanssa jakaa ne fiilikset. Vierailusääntöjä oli tiukennettu, joten vieraina sai käydä vain vauvan isä ja sisarus ja hekin vain ilta-aikaan, joten oli kivaa, kun oli seuraa myös päivällä. Tältä toiselta kerralta on vielä paremmat muistot lapsivuodeajasta kuin ensimmäiseltä, koska ei tarvinnut olla niin pitkään osastolla. Vaikka ikävä olikin välillä kotiin, aika onneksi kului nopeasti.

[Armiannikki]

Positiivista:

-ruoka oli hyvää ja sitä oli runsaasti

- yksi mukava yöhoitaja

 

Negatiivista:

- tuikea(t) hoituri(t)

- imetysohjauksen laatu

- se että sai anoa lisämaitoa nälkäiselle lapselleen

- yksi todella äänekkäästi kuorsaava äiti

- isän tympeä kohtelu, sai tuntea ikään kuin olevansa tiellä

- jos ruoka-aikojen välillä tuli nälkä, niin siinähän kärvistelit...

 

Yhteenvetona: osastolla olo oli todella ahdistavaa. Olis sairaalassa kahdeksan päivää, joten ihan vaan parin päivän perusteella en tätä sano.

[Iris]

Mä jäin ihmettelemään viime kerralta sitä, että sain aina kerran tai kaksi päivässä tupla-annoksen ruokaa. Siis jos oli lounaaksi esim. lihakeittoa niin mun tarjottimella oli sitä kaksi lautasellista kun muilla oli vaan yksi. Mun lapsi syntyi 36+0 ja oli sokeriseurannassa sen 2 vuorokautta, mutta ihan normaali 3,5-kiloinen vauva joka oppi heti normaalisti imemään rintaa ja paino nousi ihan normaalisti. Onko jollain muulla ollut tuota samaa tuplaruokaa?

[Maryo]

Aika neutraali fiilis jäi vuodeosastolta -eipä mitään valittamista, joskaan en kyllä erityisesti nauttinutkaan sairaalassaolosta. 

 

Sektion vuoksi sain kolmesta sairaalayöstäni olla kaksi ykstyishuoneessa. Imetyksen alkuun auttanut kätilö oli tosi mukava, ja muukin henkilökunta oli ihan mukiinmenevää. Ensimmäisen yön vauva oli vauvalassa hoidossa (tuotiin imetykselle), kun en saanut vielä nousta vuoteesta ylös, kaksi seuraavaa yötä pidin kokonaan vierihoidossa.

 

Hoitajien kelloa soitin yhden kerran - en saanut nousta enkä yltänyt vesikannuun

Enimmäkseen saatiin kyllä olla aika rauhassa, imetys ja vauvanhoito sujui hyvin enkä oikeastaan kokenut tarvitsevani apua. Päivän aikana käytiin kyllä välillä kyselemässä onko kaikki kunnossa/tarviiko lepoa tai apua, eli tarvittaessa apua ja neuvoja olisi kyllä saanut. Mies oli paikalla aina melkein koko vierailuajan 13-19, ja hänet huomioitiin osastolla hyvin, esimerkiksi kylvetys opetettin hänelle ja minä olin sivustaseuraajana.

 

Viimeisen yön olin toisen äidin kanssa yhteishuoneessa. Ei juurikaan juteltu tai tehty tuttavuutta, muutama sana vaihdettiin lähinnä kohteliaisuuden vuoksi.

[Lentsikka]

Valitettavasti jäi aika paha mieli. Johtui osittain siitä hormonihuuruiluista, mutta olisin kaivannu vähän enemmän empatiaa ja myös konkreettista apua. Olis kai pitäny koko ajan olla pyytämässä apua, mutta olin kyllä pettyny saatuun tukeen. Eri kätilöt antoivat eri ohjeita. Tietoahan tuli jonkun verran, mutta tuossa tilanteessa niistä jäi varmaan aika pieni osa mieleen. Olin ollu sairaalassa jo muutaman päivän ennen synnytystä enkä ollu saanu kunnolla nukuttua. Vauvan synnyttyä en saanu senkään vertaa.

 

Oli ihanaa päästä kotiin.

[Jenny-Maria]

Perhehuone?

Tähän on helppo vastata, TAYS:issa ei sellaisia ihmetyksiä ole, joten ei, ei ollut perhehuonetta. Olin kahden hengen huoneessa synnytyksen jälkeen, kolme yötä (muistaakseni?).

 

Lepoa sain aluksi, huonekaverin lapsi oli hyvin hiljainen, kuten myös omani, joten me kaikki nukuimme hyvin ja välillä "ärsyttikin", kun kätilöt tulivat herättämään ruokkimisaikana sekä minut ja tenavani. Huonetoverin vaihduttua sen sijaan tilanne oli vähän toinen, tarjolla oli n. 5,5-kiloinen poikavauva, joka huusi kuin hyeena lähes tauotta.

 

Vierailijoita ensimmäisellä huonekaverilla ei käynyt lainkaan (lähti pois ensimmäisen yömme jälkeen), paitsi lähtiessä. Toisella kaverilla kävi perhe, jossa oli isä ja kaksi muuta lasta, mutta perhe piti pienemmät sisarukset hienosti ns. ruodussa. Itselläni kävi mieheni ja päivähuoneessa molempien vanhemmat. Valitettavasti miesaikana paikalle ryysi kerran myös kummitätini ja kummisetäni, joista ensin mainittu ei oikein ymmärtänyt sitä, että koko maailma ei ole tervetullut synnärille. Yleistä hässäkkää aiheutti myös eräs vähemmistöryhmä, jonka edustajia oli paikalla puoli sukua aamusta iltaan, eivät noteeranneet kätilöiden häätöyrityksiä mitenkään.

 

Ruokaa tuli tarjottimella eteen kannettuna, vaikka olinkin ihan kohtalaisen hyvässä kunnossa. Ruoka-aikojen välillä sai hakea osaston jääkaapista jogurttia ja muuta, jos oli nälkä.

 

Opastusta tuli mallikkaasti, kun mainitsin, etten ole lähestulkoon edes koskaan pidellyt vauvaa. Erityisesti nuorimmat kätilöt olivat ihania, opastivat perusteellisesti. Yöaikaan tilanne oli toinen, väkeä on vähän vuorossa ja käytännössä silloin esim. imetysohjaus on tyylillä "nisä suuhun ja poistutaan paikalta".

 

Imetys muutenkin on vähän sellainen teema, että TAYS:in pitäisi olla jotain huikeaa eturivin kaartia tässä mielessä, mutta tapasin imetyshoitajan kerran, lähtöpäivänä. En olisi tavannut silloinkaan, jos olisin lähtenyt silloin, kun minua yritettiin pois häätää. Kävin myöhemmin polilla asian tiimoilta, mutta imetyksen tilanne oli, mitä oli, sitä ei enää mikään korjannut. Tämä ei johtunut imetyshoitajan puutteesta, sitä en missään nimessä sano, mutta käytännössä ihmettelen haloota imetysopastuksesta, jos erikseen asiaan vihkiytynyt on paikalla muutaman kerran viikossa ja muilla ei valitettavasti oikein ole aikaa pidellä kädestä ko. touhussa. Lisämaitoa tuli aika surutta, vaikka tosin lisäkorvike ehkä olisi oikeampi termi, luovutettua ns. normaaliterveille lapsille ei ollut tarjolla.

 

Kaiken kaikkiaan synnytyksen jälkeen kokemus oli hyvä. Yhtenä yönä alkoi olla vähän väsy puserossa ja itkin oman aikani, vuoron kätilö tuli ja vei tenavan loppuyöksi kansliaan. Sitäkään ei tarvinnut mitenkään ranteet auki -tyyliin anella, vaan kätilöllä oli hyvä silmä sen suhteen, koska takki alkaa olla aika tyhjä.

 

Äitiyteen, en tuijotellut tenavaani rakastuneena huuruissani, lähinnä keskityin nukkumaan aina, kun tilaisuus tuli. Onneksi tenava teki samoin. Äitiyden ihmettä herätteli vasta parin kuukauden päästä se, kun tenava alkoi jotenkin vastata kommunikaatioon.

[Laurel]

Tuo imetysasia on sellainen teema, missä ei koskaan voi miellyttää kaikkia. Toisten mielestä ohjausta ei saa riittävästi, toisten mielestä on ahdistavaa, kun kätilö tulee viereen "vahtimaan". Toisen mielestä lisämaitoa täytyy anella kädet ristissä, toisen mielestä sitä tuputetaan väkisin. TAYSssa on luovutettua maitoa annetaan myös terveille vastasyntyneille, jos sitä suinkin riittää. Varmasti jokainen ymmärtää, että keskoset ovat luonnollisesti etusijalla, mutta pääasiassa luovutettua maitoa riittää hyvin myös terveille. Tietysti välillä tulee tilanteita, että se loppuu kesken, jolloin tarjotaan korviketta.

 

Imetyshoitaja on paikalla päivittäin, mikäli ei tule sairastapauksia. Peräänkuuluttaisin tässä imetysasiassa myös äidin omaa vastuuta: mikäli imetys ei tunnu sujuvan, pyydä apua! Kätilötkään ei pysty ajatuksia lukemaan auttamassa siellä kuitenkin ollaan, joten sitä täytyy itse uskaltaa pyytää. Joskus on kiireisiä aikoja, mutta harvoin niin kiire, ettei kukaan ehdi auttamaan.

 

Tuohon "pois häätämiseen" on olemassa hyvät syyt. Ketään ei puolikuntoisena kotiin häädetä. Joskus äidit vetoavat siihen, että imetys ei onnistu - valitettavasti imetystä ei voi jäädä harjoittelemaan päivätolkulla sairaalaan, koska uusia äitejä vauvoineen tulee jatkuvasti, eikä paikkoja ole rajattomasti. Kuten sanottu, apua täytyy pyytää ajoissa, jos kokee avun olevan riittämätöntä.

[Jenny-Maria]

^ymmärrän toki. En tiedä, osuinko pahaan saumaan (ruuhkaa toki oli), mutta imetyshoitaja oli tuolloin paikalla kaksi kertaa viikossa, ei päivittäin ja muutoin ohjausta oli hyvin vaikeaa saada (vaikka sitä kaksin käsin pyysikin). Tuolloin oli kyllä ns. käytäväpaikatkin täynnä, joten haipakkaa oli. Ensisynnyttäjänä koin muun hoidon opastuksen toimineen ensiluokkaisesti, mutta imetyksen ollessa, mitä oli, koin häätöyrityksen lähinnä isona kettuiluna. Subjektiivista tämäkin

[eloli]

Me oltiin pahimpaan ruuhka aikaan synnärillä ja samalla myös oli osastolla remontti. Eli jäi vähän semmonen sekava ja rauhaton fiilis tuosta ajasta. Alkuun oltiin perhehuoneessa, siihen saakka kaikki oli ihanaa.. sen typerän remontin takia piti sitten vaihtaa osastoa ja luopua perhehuoneesta. Olin neljän hengen huoneessa joka oli tosi rauhaton, ihmisiä kulki, ei ollu väliverhoja ja mulla oli vastasyntynyt vauva siinä jota olis pitäny osata hoitaa! Imetys alkoi sujua vähän niin ja näin.. lähinnä oman epävarmuuden syytä, ohjausta sain mielestäni ihan kivasti. Syötyä tuli kyllä hyvin! Jos mun synnytyksen jälkeiset hormoonihuurut, lähinnä se kaikki energia jne. olis ollu jotain ihan päinvastasta, en olis jaksanut.. Sitä energiaa vaan oli ja oli  

[tiinanni]

Esikoisesta koin sairaala-ajan ihan kamalan rankkana. Synnytin TAYS:ssa 2010. Perhehuoneita ei ollut ja vierailemaan pääsi vain lapsen isä (ja mahdolliset sisarukset). Mulla oli huonekaverinani tuore äiti, jonka lapsi huusi yötä päivää ja joka ei oikein lastaan saanut hoidettua rankan synnytyksen ja synnytyksen alla murtuneen jalan vuoksi. Minun vauvani kellastui ja joutui sinilampun alle, ja yksi kamala kätilö (ainoa laatuaan, johon minä olen törmännyt) sai sen käännettyä minun syykseni. Hormoneilla oli varmasti oma osuutensa tässäkin, mutta mulla oli ihan superkamala olla, itkin jokseenkin koko ajan, ja kun naapurisängyn nainen pääsi vauvoineen kotiin ennen mua, olin seota päässäni. Minä hoisin vauvani käytännössä yksin (kätilöt kävivät vain punnitsemassa aamulla, hoisin itse syöttöpunnitukset ja tietty perushoidon imetyksineen ja vaipanvaihtoineen), toinen ei ollut vielä vaihtanut ainuttakaan vaippaa itse ja pääsi silti kotiin. Kamala epäreiluus. Viivyimme sairaalassa melkein kuusi päivää, joista vain viimeinen vuorokausi oli jokseenkin siedettävä uuden, mahtavan huonekaverin ansiosta. 

 

Kuopuksesta (TAYS 2012) taas oikein nautin sairaala-ajasta. Osasin kai nauttia hiljaisuudesta ja rauhasta, kun tiesin, että kotona odottaa vähän alle kaksivuotias ikiliikkuja. Kuopus ei myöskään kellastunut, vaikka sitä pelkäsinkin, mikä kaiketi osaltaan vaikutti mielialaani. 

 

Molemmilla kerroilla ruoka oli hyvää, sitä sai riittävästi ja henkilökunta oli pääsääntöisesti aivan mahtavaa - poikkeuksena se yksi ainut kätilö, johon en toisella kertaa onneksi enää törmännytkään. Imetystä olisivat saaneet neuvoa esikoisen kanssa enemmän, en hankkinut saada apua pyytäessänikään, mutta ihan hyvin lopulta pärjättiin. Pois häätämisiä ei koettu - esikoisesta päinvastoin kerjäsin kotiinpääsyä, kuopuksesta kysyttiin ihan suoraan synnytystä seuraavana päivänä, tahdonko lähteä jo kotiin, mutta kun sanoin tahtovani lepäillä vielä ja katsoa vauvan kellastumisjuttuja, ei kukaan painostanut mitenkään.

[henkäys]

Henkilökunta oys:issä oli osaavaa. Olin kolmen hengen huoneessa ja en vain osannut rentoutua, oli kiire päästä oman kodin rauhaan.

[TuiTui]

Mies oli minun kanssa perhehuoneessa ja se oli mulle äärettömän tärkeää. Olin kipeä, alakuloinen ja kauhuissani kaikesta, enkä tajua miten niin monet esikoisen saaneet on voineet pärjätä heti alusta asti yksin! Mies hoiti vauvan ja minä vaan imetin, mikä oli sekin vaikeaa ja kipeää. Itkin silmät päästäni, kun emme saaneet viimeisenä yönä enää perhehuonetta, vaan jäimme vauvan kanssa kahdestaan huoneeseen, jossa ei ollut ketään muuta ja josta mies lähti illalla yhdeksän aikaan ja palasi aamulla seitsemältä. Niin ja vauvan sai halutessaan viedä vauvalaan yöksi Näin jälkeen päin ajateltuna mulla oli siis poikkeuksellisen lokoisat oltavat, vaikken niitä tuolloin osannut arvostaa.

 

Ainoa moite tulee ruuasta, jota oli älyttömän vähän. Onneksi mulla oli kylmälaukussa niin runsaat eväät mukana, että olisin ruokkinut niillä vielä muutaman muunkin äidin tuon kolmen vuorokauden aikana

[orkkideea]

Komppaan Lentsikkaa:

 

Paha maku oikeestaan on jääny kaikista sairaaloista, ehkä Jorvi ainut mukiinmenevä.. Hesassa oli raskaudenaikanen hoito ok, mutta vuodeosastolla olisin halunnut enempi huolehdittavuutta hoitajilta, kiire on muttei niin kiire..

[Sadepisara90]

Musta tuntuu, että mun omassa asenteessa oli vähän parantamisen varaa. Sairaalassa tai hoitajissa ei sinänsä ollut mitään vikaa. Mulla oli ihan hirvee koti-ikävä ja olin jotenkin ihan kamalan levoton koko sen ajan kun olin sairaalassa. Synnytin siis keskiviikkona ja päästiin kotiin lauantaina.

 

Plussaa osastolla olossa oli:

+ Hyvää ruokaa, jota sai milloin halusi

+ Hyvät lastenhoitohuoneet

+ Isää kohdeltiin hyvin (ja kyllä minua ja vauvaakin)

 

Miinusta

- Hoitajilla hirveä kiire

       * mulle mm. sanottiin imetyksestä että laitat sen rinnan vaan vauvan suuhun, soita kelloa jos tulee jtn. Siellä mä sitten itkua vääntäen yritin

          saada lapsen syömään. Mä opin imetyksen oikeasti vasta kotona mieheni avulla!

       * meille unohdettiin vai mitä lie opettaa kylvetys, aamutoimet yms. Nämä näytettiin vasta kun itse pyysin!

- Lisämaitoa sai kinuta. Mulla maito nousi vasta 3. päivänä synnytyksestä. Imetin ihan hulluna monta tuntia, mutta sitä maitoa ei vaan tullut ja vauva oli väsynyt ja nälkäinen. Joka kerta sain lopulta maitoa pullossa, mutta inhotti ku piti selitellä / kinuta. :/

- En saanut nukuttua, koska kaikki huoneet ihan täynnä. Siellä ramppasi vierailijoita ja jonkun vauva itki koko ajan.

- Yleinen ilmapiiri vähän sekava ja itkuinen. Ihanat hormonit!

Edited October 5, 2013 by Sadepisara90

[Guest Retiisi]

Olin kolmen hengen huoneessa, jossa ei saanut hetken rauhaa. Jokainen vauva tietysti itkeskeli eri aikaan , yötä päivää. Henkilökuntaa meni ja tuli. Eli puheet siitä, että kannattaa huilailla osastolla ennen kotiutumista ei kyllä mun kohdalla pitänyt paikkaansa.

Ikävöin kotiin, miestä (joka kyllä kävi joka pvä)ja koiraa.

 

Ruokaa oli riittävästi ja Se oli ok.

Henkilökunta oli pääosin todella asiantuntevaa ja ystävällistä. Joskin jokaisella oli oma tyylinsä ja tapansa, sekä neuvonsa, joista piti noukkia ne omansa.

Sain hyvää opastusta imetykseen.