Guest HelmiQ

Synnytyksen jälkeen - vuodeosastokokemuksia

82 posts in this topic

Mielenkiintoinen kommentti, että nykyisin ei muka apua sairaalassa saisi. Itse olen valmistumassa oleva kätilö ja juuri lapsivuodeharjoittelun taaksejätettyäni voin sanoa, että kyllä sielä kaikkia autettiin, neuvottiin ja kokeneiden kanssa kerrattiin. Ainakin suotiin mahdollisuus kaikkeen. Jos ei mielestään sitä tarvinnut niin ei sitä ohjaamista pakotettu vastaanottamaan tietenkään. Niskalimassa sai painaa eteenpäin joka päivä. Työtä riitti synnyttäneiden äitien ja perheiden kanssa. Kiire on osastoilla, mutta edelleen olen sitä mieltä, että apua saa jos sitä vain haluaa vastaanottaa.

 

Missä sairaalassa sinulla on tullut tuollainen kokemus, että apua ei saisi? Olen puolestasi todella pahoillani, että sinulle on käynyt niin tai tullut olo ettei kukaan auta. On vain eriasia mitä odottaa sairaalassa saavansa. Odottaako, että saa asua kuin hotellissa vai onko valmis tekemään jotain myös itse. Enkä viimeisellä kommentilla tarkoittanut nyt sinua :) Kätilöitä on erilaisia, niin monta kuin on ihmistäkin. Mutta silti en lähtisi sanomaan, ettei kukaan tarjoaisi apua. Sitähän varten ne kätilöt sielä juuri ovat, auttamassa. Olisi tosiaan kiva kuulla missä sairaalassa on näin huonosti asiat, että apua ei saisi vaikka pyytäisikin?!

 

Yksinkään ei osastolla tarvitse olla. Useimmissa sairaaloissa perheellä on rajoittamaton oleskelu osastolla, paitsi yöllä jos ei ole perhehuone. Muilla vierailla on usein rajoitettu vierailuaika.

 

Meni vähän OT, mutta otti vain niin silmään tuo teksti, että oli pakko kommentoida.

Edited by BabyDust

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sikäli ymmärrän kommentit avun saamisen vaikeudesta, että itsekin törmäsin kätilöihin, joita ei olisi vähempää kiinnostanut auttaa ja neuvoa. Toiset kätilöt taas olivat kuin enkeleitä, joten kai se on persoonastakin kiinni. Opiskelijoiden työmoraali oli ihailtavan hyvää, vaikka tietämys ei aina ollut huippuluokkaa. Oli kuitenkin kiva huomata, että he paneutuivat kaikkeen tekemisiinsä ja yhdessä opittiin lisää.

 

Olin hiukan yllättynyt osaston vaisusta meiningistä. Minusta olisi ollut kiva jutella muiden äitien kanssa, mutta kun tervehtimiseen vastaaminen oli jo vaikeaa, niin jätin sitten suuremmat juttelut sikseen. Tuntui välillä pöljältä, kun ruokailuhetkinäkin kaikki istuivat yksin omissa pöydissään. Ilmeisesti kaikki eivät sitten kaipaa vertaistukea ja ole uteliaita muiden ihmisten kokemuksista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ mä olin kanssa tästä yllättynyt, että muita äitejä ei kauheasti kiinnostanut jutella. Mä olisin tehnyt tuttavuutta enemmänkin, mutta en kehannut tuppautua. Kaupungilla kun näen tuoreita äitejä, niin en uskalla heillekään mitään sanoa, kun tuntuu että katsotaan nenän vartta pitkin :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ harmillista, että sulla on tuollainen kokemus.

 

Minä sain sairaalasta kaksi tosi hyvää mammakamua. Toisesta on tullut tosi hyvä ystävä ja näemme tänäänkin koko perheen voimin. Minulle sattui todella huiput huonekaverit ja oli, jos ei suorastaan ihanaa niin tosi hauskaa olla sairaalassa heidän kanssaan. Puhuimme kaikesta ja nauroimme aivan valtavasti. Kärsimme yhdessä hormonimyrskyt ja ekat imetykset, kipeät nännit ja piinaavan suolen. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta oikeasti meillä oli tosi kivaa. Neljän hengen huoneessa olin ja kaikkiin äiteihin olen pitänyt yhteyttä.

 

Ei ole kuin pari viikkoa kuin tämän erittäin hyväksi ystäväksi muodostuneen naisen kanssa muistelimme sairaala-aikaa ja sitä, että se hetki ja ne tunteet eivät koskaan enää palaa. Vaikka tulisi kuinka monta lasta niin se fiilis, joka meillä silloin siellä oli ei tule enää takaisin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä mulle jäi ainaki kivat muistot ja fiilikset osastolta. Kätilöt oli mitä mukavampia ja ymmärtäväisempiä. Välillä sain vähän "moitetta" etten soittele kelloa nii paljoa ku muut äidit. Tulivat tämän vuoks välillä koputtelemaan ja kyselemään vointia.

Olishan sitä voinu soitella joka asiasta kelloa, mutta en oo sen luontonen... ;)

Meillä oli ensin perhehuone, mutta kun neiti joutui keskolaan niin vaihdettiin ihan normiin. Siinä mielessä tykkäsin, että sain olla yksin. Lähtöpäivänä sitten tuli naapurikunnasta äiti saamaan neljättään. Siinä ei kauan nokka tuhissu eli lähti jo saliin ennenku me päästiin lähtemään kotiin.

Naapurihuoneen äitiin tutustuin joka sai suunnitellulla sektiolla tyttären samana päivänä kuin meille syntyi tytär. Hänen kanssaan ollaan pidetty tekstiviestillä yhteyttä.

Tarkotus oli kyllä nähdäkkin, kun vaan sais aikaiseks sopia aikaa. :rolleyes:

 

Itse tosiaan ehdin levätä hyvin, kun neiti oli alakerrassa ja ruoka oli hyvää. Viikon verran minä olin osastolla joista kaksi päivää neiti vierihoidossa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Yksinkään ei osastolla tarvitse olla. Useimmissa sairaaloissa perheellä on rajoittamaton oleskelu osastolla, paitsi yöllä jos ei ole perhehuone. Muilla vierailla on usein rajoitettu vierailuaika.

 

Vaan ei kaikissa. Omassa sairaalassa vierailuaika koskee myös isiä, eli perheen kanssa sai viettää vain muutaman tunnin päivässä. Tässä oli yksi syy siihen, miksi ei kauheasti huvittanut jäädä yhtään kauemmaksi aikaa sairaalaan. Kaiken lisäksi synnyttäneiden osasto on koko sairaalan ainoa osasto, jolla on vierailuaika, muilla saa vierailla vapaasti. Onhan tuo tietysti ymmärrettävää tilanahtauden takia (vain isät ja vauvan sisarukset saavat tulla huoneisiin, muut on tavattava käytävällä) ja siksikin, että sekä tuoreet äidit että vauvat tarvitsevat rauhaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä odottelin synnytyksen käynnistymistä sairaalassa kolme kokonaista yötä. Kaksi ekaa yötä sain olla synnytyssalin huoneessa, kun siellä oli tilaa. Kolmanneksi yöksi "jouduin" synnytysvuodeosastolle. Oli kuin märkä rätti vasten kasvoja, että miehen piti lähteä kotiin klo 19. Synnärillä mies olisi saanut olla kanssani vaikka yötä, jos olisi halunnut ja lähtikin kotiin niinä kahtena iltana vasta 11 maissa. Ja vaikka ainoana huonekaverina ollut naapurisängyn äiti sanoi, että ei haittaa yhtään, vaikka mun mies jää (hänelläkin oli mies vierellä siinä, joten molempien miehet olisivat voineet olla pidempään kun keskenämme sen sovimme), niin tiukan kätilön käsky oli, että miesten pitää lähteä. Ja ennen synnytystä se aika kului toooooodella hitaasti ja tuntui yksinäiseltä, joten aina miehen lähtiessä mulle oikeastaan nousi tippa linssiin.

 

Synnytyksen jälkeen sain pitää tuon saman huoneen yksin. Ihmettelenkin, kuinka monen hengen huoneissa porukka ylipäätään selviää, kun kaikkien vauvathan siellä huutavat eri aikaan ja tarvitsevat hoitoa. Tosin itse kävin lähes koko ekan viikon vauvan syntymän jälkeen niin ylikierroksilla, että en nukkunut siellä yhden hengen huoneessanikaan oikeastaan ollenkaan. Ja vastasyntynyt vauva taas varmaan nukkuu, olivatpa olot lähes millaiset hyvänsä.

 

Vauvan syntymän jälkeen osastolla olo oli minulle tosi piinallista. Keskosvauvan hoitaminen oli vaativaa ja asetin itselleni suuret suorituspaineet, ja lisäksi pelkäsin että vauvalle tapahtuu jotakin. Henkilökunnan ohjeet etri tilanteisiim tuntuivat vaihtelevan aivan hillittömästi ja muuttuvan päivästä toiseen - jos teki tänään samalla tavalla kuin eilen illalla oli neuvottu, niin se ei enää ollutkaan "oikea" tapa. Tuntui, että kaikkea piti kysyä ja jos kysyi, ei saanutkaan sellaista vastausta kuin olisi odottanut. Toisten hoitajien mielestä kannatti mm. lypsää ennen imetystä ja toisten mielestä taas imetyksen jälkeen. Olisi varmaan löytynyt sellainenkin, joka olisi neuvonut lypsämään ennen ja jälkeen... Imetysten ja vauvan syömisten kanssa sai todella kamppailla syöttövälistä toiseen. Mutta lisää näistä synnytyssairaalapuolen K-HKS -ketjussa, jos nyt joku haluaa lukea.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mielenkiintoinen kommentti, että nykyisin ei muka apua sairaalassa saisi. Itse olen valmistumassa oleva kätilö ja juuri lapsivuodeharjoittelun taaksejätettyäni voin sanoa, että kyllä sielä kaikkia autettiin, neuvottiin ja kokeneiden kanssa kerrattiin. Ainakin suotiin mahdollisuus kaikkeen. Jos ei mielestään sitä tarvinnut niin ei sitä ohjaamista pakotettu vastaanottamaan tietenkään. Niskalimassa sai painaa eteenpäin joka päivä. Työtä riitti synnyttäneiden äitien ja perheiden kanssa. Kiire on osastoilla, mutta edelleen olen sitä mieltä, että apua saa jos sitä vain haluaa vastaanottaa.

 

Missä sairaalassa sinulla on tullut tuollainen kokemus, että apua ei saisi? Olen puolestasi todella pahoillani, että sinulle on käynyt niin tai tullut olo ettei kukaan auta. On vain eriasia mitä odottaa sairaalassa saavansa. Odottaako, että saa asua kuin hotellissa vai onko valmis tekemään jotain myös itse. Enkä viimeisellä kommentilla tarkoittanut nyt sinua :) Kätilöitä on erilaisia, niin monta kuin on ihmistäkin. Mutta silti en lähtisi sanomaan, ettei kukaan tarjoaisi apua. Sitähän varten ne kätilöt sielä juuri ovat, auttamassa. Olisi tosiaan kiva kuulla missä sairaalassa on näin huonosti asiat, että apua ei saisi vaikka pyytäisikin?!

 

Yksinkään ei osastolla tarvitse olla. Useimmissa sairaaloissa perheellä on rajoittamaton oleskelu osastolla, paitsi yöllä jos ei ole perhehuone. Muilla vierailla on usein rajoitettu vierailuaika.

 

Meni vähän OT, mutta otti vain niin silmään tuo teksti, että oli pakko kommentoida.

 

Ja minun on kommentoitava tähän, että kyllä; yksin voi jäädä, usko tai älä. Ei apua, ei ohjausta, ei mulle näytetty edes lapsen pepun pesua. Hätäsektion jälkeen vaan "unohdettiin" olemaan yksinään ja ilman huonekavereita(niitä kaikkia kolmea jotka mulla ehti olla) olisin ollut ihan ulapalla. Usein kun yritin piippailla kätilöille niin kukaan ei vastannut. Ruoan mulle toi parina ekana pvänä keittäjä, mutta yksin oli sekin yritettävä syödä(pöytä oli tosi korkeella enkä pystynyt todellakaan liikkumaan sektion jälkeen, en ees nousemaan).

 

Anteeks nyt, mutta mun on vaikee uskoa että kukaan kuvittelisi että ollaan passattavana hotellissa. Mä olin niin kipeä että kolmantena pvänä kun pystyin nousemaan ylös pyörryin samantien. Olin tosi heikkona vielä kotonakin joten se kertonee jtn. Ja oikeastaan, en usko että kukaan jolla on parempi happi (lue: paremmin mennyt synnytys) ajattelee olevansa täysihoidossa.

 

Ja joo, kyllä todellakin huomasin että työtä tehdään niska limassa ja pari kertaa sen kuulinkin. Synnyttäjän ei tarvitse kuulla että on kiire, mä yritin muutenkin olla mahd.vähän vaivaksi mutta kun sitä apua on pakko pyytää.

 

Todella huono maku jäi vuodeosastolta, sitävastoin lääkäri ja pelkopolin toiminta olivat loistavia.

 

Ja tääkään ei ollut henk.kohtaista, pelkkä vastaus vaan että kaikki on kyllä mahdollista:( Mutta, ensi kerralla menen eri sairaalaan synnyttämään.

Edited by Neiti.Aurinko

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan hyvät fiilikset jäi. Iso sairaala ja kiire oli hoitajilla melkoinen, mutta silti olivat ihan ystävällisiä ja avuliaita.

 

Kahden hengen huoneessa tuli oltua. Ensimmäisenä yönä oli huonekaveri, joka sitten lähti seuraavana päivänä. Toinen yö saatiin olla ihan kahdestaan vauvan kanssa, ja loppu ajaksi tuli uusi ja oikein mukava huonekaveri. Ei mitään negatiivista sanottavaa.

 

Kokonaisuudessaan sairaalaympäristö oli stressaava paikka, ja kyllä sieltä kotio halusi niin pian kuin mahdollista!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla jäi ihan ok fiilikset K-SKS:n vuodeosastolta. Etukäteen mua oli peloteltu että siellä on kiire ja pitää vaatia hoitajia/kätilöitä näyttämään juttuja jne. mutta ihan hyvin sain apua.

 

Mä sanoin suoraan ekana päivänä että tää on mun eka lapsi eikä mulla ole vauvoista kokemusta ja sitten opastivat ihan perusjutut mulle eli vaipanvaihdon, navan puhdistuksen, kylvetyksen jne. Lisäksi imetyksessä opastettiin. Mä olin siinä mielessä onnekas että imetys lähti käyntiin heti tosi hyvin. Jos olisi ollut ongelmia siinä niin olisin ehkä tarvinnut enemmän apua kuin mitä annettiin.

 

Eniten mua häiritsi kahden hengen huoneessa olo. Mun huonekaveri oli ihan mukava, ei kauheasti juteltu kun lähinnä imetti vauvaansa. Oli kuitenkin tosi rankkaa kun toisen vauva itki ja siihen heräsi ja sitten oma alkoikin itkeä niin nukkumisesta sai vaan haaveilla. Harmitti myös kun mies olisi halunnut olla siellä enemmänkin mutta huone oli niin pieni ettei oikein mahduttu sinne. Huonekaverilla oli lapsia enemmänkin ja harmitti hänen puolestaan kun tulivat kylään ja joutuivat kykkimään siinä pienessä tilassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän pienen aluesairaalaan synnytysosastosta jäi todella hyvä fiilis! Vietin sairaalassa 5 vuorokautta, ensimmäisen päivän olin tarkkailussa, seuraavana aamuna käynnistettiin synnytys ja saman päivän iltana syntyi vauva.

 

Osastolla oli ihanan kiireetön tunnelma. Juuri mun osastollaoloajalle sattui parin päivän tauko ettei synnärillä syntynyt yhtään vauvaa. Olin kahden hengen vierihoitohuoneessa ja ne kaksi huonekaveria jotka mulla ehti tuon 5 vuorokauden aikana olla, olivat molemmat ihan ok. Kummankaan kanssa en hirveän paljon jutellut, halusin antaa yksityisyyttä ja omaa rauhaa.

 

Meillä ruokaa ei tarvinnut itse hakea vaan se tuotiin sänkyyn. Ruoka oli hyvää ja nälässä ei todellakaan tarvinnut olla (jos ei lasketa sitä päivää kun synnytin, jolloin jouduin käytännön syistä olemaan n. 12h syömättä...)

 

Henkilökunta oli ystävällistä ja avuliasta. Mulla kun vauva ei heti oikein alkanut imemään, niin sain paljon ihan kädestä pitäen-opastusta imetyksessä ja mua olisi jopa pidetty päivän verran pitempään osastolla imetystä opettelemassa, jos olisin halunnut! Vaikka olin vierihoitohuoneessa, vauvan sai myös halutessaan viedä lastenhoitohuoneeseen jos halusi itse levätä. Mää sainkin osastolla levättyä paljon, koska vauva joutui keltaisuuden vuoksi pariin otteeseen valohoitoon. Huoneessa oli tv joten aika kului ihan hyvin.

 

Osastolta kotiin lähtiessä oli miltei haikea olo :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Eli tänne vois kerätä kokemuksia ja fiiliksiä synnytyksen jälkeisestä ajasta sairaalassa. Millaisia muistikuvia ja kokemuksia sairaalasta on? Olitteko perhehuoneessa, vai oliko huoneessa useampi äiti vauvoineen? Saitteko levättyä? Kävikö vieraita paljon? Miltä äitiys tuntui siinä vaiheessa?

Millaisissa asioissa koitte saavanne henkilökunnalta tukea ja tietoa? Mistä asioista olisi pitänyt vielä keskustella henkilökunnan kanssa (näin jälkeen päin ajateltuna)?

Kaikkea muuta asiaan liittyvää myös vois koota tänne. :)

 

Olin kahden hengen huoneessa, ekan yön ehdin melkein kokonaan viettää siellä kuitenkin ylhäisessä kaksinaisuudessamme vauvan kaa, ja oli oikein ihanaa nukkua radio päällä :) Tuntu jotenkin "turvallisemmalta", ikinä kun en oo sairaaloissa oikein viihtynyt...Aamusta sainkin sitten huonetoverin, ihan mukava nainen, jonka kanssa tuli juteltua aina silloin kun ei väsyttänyt aivan liikaa :rolleyes: Ja jos toinen meni käymään vessassa, niin uskalsi jättää vauvan korvakuulolle toisen "vahdittavaksi", ettei tarvinnut ihan joka paikkaan vaavelia raahata mukana. Tietty oma ipana oli nukutettu tai muuten rauhallisin mielin, että ei sen toisen oikeestaan mitään tarvinnut tehdä, muuta kun olla oman mielenrauhan vuoksi :P

 

Nukkua en juurikaan osannut, vaikka kuin oli väsynyt synnytyksen jälkeen niin mukavuus ennen kaikkea: sänky oli aivan liian pieni mulle ja vauvalle että oisin päässyt mukavaan asentoon ja tyynykin oli ihan liian littana, niskat jumissa koko aika :D Ja olihan se jännää olla sen kauan odotetun pikkuisen kanssa, että ei sitä oikein uskaltanut/malttanutkaan ummistaa silmiään...

 

Vieraita ei sairaalassa kovin montaa käynyt, 6 kappaletta jos oikein osaan laskea...Ei sitä ois tainnut enempää jaksaakaan...

 

Henkilökunta ois mun puolesta saanut hieman useimmin käydä kyselemässä kuulumisia ja muutenkin katsoa että kaikki hoitojutut menee oikein, ja ylipäätänsä olisivat voineet kertoa asioista! Imetyksen kanssa tulivat kerran auttamaan kun soittokelloa soitin, vauva ois kyllä osannut mutta mä sitten olin hermostunut liian pian :unsure: Muuten se henkilökunnan toiminta oli sitä, että kävivät pikaseen aamusta ja illasta ja kysyivät että onko kysyttävää...Ja eihän mulle mitään siellä silleen äkkisiltään tullut mieleen, kotiin kun päästiin 2 vrk:n jälkeen, niin siellä alko sitten niitä kysymyksiä tulee, ja luulenpa että oisivat kyllä hyvin voineet sellaisista asioista kertoa kyllä siellä Kättärillä etukäteen, ilman että oisi pitänyt osata kysyä itse...Lähinnä siis vauvan navasta ja epparihaavasta yms. suhteellisen yleisistä asioista varmaankin...

 

Niin, ja kolme ateriaa jouduin käydä vaihtamassa ennen kun vihdoin meni viesti perille et oon kasvissyöjä...Muutenkin kun yritti nopeesti syödä ennen kun vauva keksii herätä niin sit pitääki lähtee seilaa ympäriinsä että saa ruokaa ylipäätään <_<

 

Iloinen olin kun kotiin pääsin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla kävi syömisen kanssa ihan samoin kuin Neiti.Auringolla. Neiti syntyi kiireisellä sektiolla ja olin kaksi ekaa päivää ihan hirvittävän kipeä. Tarjotin tuotiin viereen sille korkealle pöydälle ja ketään ei kiinnostanut pystyinkö syömään vai en. Neuvoin suunniteltuun sektioon menevää ystävääni ottamaan eväitä mukaan jos hän joutuu samalle osastolle. Näin kävi ja virheestäni oppineena hän oli pyytänyt saada tarjottimen viereensä tuolille. Eivätpä vaan suostuneet pyyntöön :blink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olitteko perhehuoneessa, vai oliko huoneessa useampi äiti vauvoineen?

Synnytys käynnistettiin perhehuoneessa ja sieltä siirryimme sitten synnytyssaliin. Ja vauvan synnyttyä

siirryin sitten osastolle, jossa ei ole kuin kahden tai neljän hengen huoneita. Itse olin kahden hengen

huoneessa. Perhehuoneita löytyy vain synnytysosastolta.. Vaikka niitä tarvittais ehkä enemmän siellä

synnyttäneiden osastolla... :rolleyes:

 

Saitko levättyä?

Sain, vaikka oikeastaan koko ajan olin liikkeessä. En viihtynyt huoneessa, kun siellä oli koko ajan joku toinen.

Hiihtelin pitkin käytäviä ja oleskelin päivähuoneessa vauvan kanssa.. :)

 

Kävikö vieraita paljon?

Vieraita kävi yhteensä 11.

Miltä äitiys tuntui?

Uskomattomalta. Oudolta. Hassulta. Minäkö äiti!? Ihanaa! :wub: Äitiyttä ei voi selittää se pitää itse kokea..

 

Millaisissa asioissa koitte saavanne henkilökunnalta tukea ja tietoa?

Sain kaikissa asioissa hienosti apua, tietoa ja tukea. Ja preppasivat vielä mut ennen kotiin lähtöä.

Tuli varma olo siitä, että kyllä me osataan ja pärjätään.. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on ihan hyviä kokemuksia. Ekalla kerralla olin perhehuoneessa yksin, siis mies ei voinut työkuvioiden takia olla sairaalassa yötä, mutta kun tilaa oli, sain kuitenkin perhehuoneen. En ois sitä osannut edes kysyä, mutta otin vastaan, kun tarjottiin. Se oli kiva, oli oma rauha ja sai omin päin huseerata lapsen kanssa. Sain kuitenkin ohjausta ihan riittävästi. Ja kun olin yksin huoneessa, voitiin vierailuajoistakin hiukan joustaa, esim. mun hyvä kaveri kävi kerran heti aamutuimaan ollessaan menossa tutkimukseen samaan sairaalaan ja mun vanhemmat oli ekana iltana vasta vierailuajan jälkeen (olivat niin innoissaan ekasta lapsenlapsestaan, ettei norsulaumakaan ois niitä pitänyt sieltä pois :D). Ruuat piti hakea keittiöstä ja söin yleensä omassa huoneessa.

 

Tokalla kerralla en perhehuoneeseen voinut päästä pienen raskaudessa ilmenneen ongelman takia, jonka vuoksi lasta ja mua piti seurata synnytyksen jälkeen normaalia tarkemmin. Jouduin siis tavisvuodeosastolle 4 hengen huoneseen, jossa oli mun lisäksi kaksi muuta, ilmeisesti edellisenä päivänä synnyttänyttä äitiä. Ihan jees muuten, mutta toisen vauva parkui koko ajan! Ei sitä ois kestänyt, mutta yritin ajatella positiivisesti, että parin päivän päästä me molemmat lähdetään kotiin, mä oman ihanan vauvani kanssa, mut se toinen äiti joutuu kuuntelemaan sitä rääkyjäistä vielä kotonakin (hih, en sentään sille toiselle äidille mitään sanonut ;) ). Sitten ne toiset äidit lähtikin kotiin päivää ennen mua, mut tilalle tuli uudet ja vielä kolmaskin keisarinleikattu, jota mun kävi sääliksi, kun sen vauva oli jossain lastenosastolla ja joutui niin sairaana ilman vauvaansa kolmen muun äidin ja vauvan kanssa jakamaan huoneen. :( Tälläkin kertaa ruoka piti hakea keittiöstä ja söin siellä yhteisissä tiloissa.

 

Molemmilla kerroilla sain mielestäni ihan riittävästi opastusta ja neuvoja henkilökunnalta. Levättyäkin sain, paitsi mitä se itkevä vauva toisella kerralla häiritsi jonkin verran (onneksi oon aika hyvä nukahtamaan, niin sain sentään nukuttuakin). Hyviä muistoja on sairaala-ajalta ja se ruokakin oli mun mielestä ihan siedettävää. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kokemus sairaalassa oli ihan hyvä. Mulla oli mukava huonetoveri ja henkilökunta oli kanssa oikein päteviä ja mukavia tyyppejä.

Ainoa ongelma oli, että koin itse häiritseväni huonetoveriani, kun meitin neiti ihan ihan hiljainen ollut. Ei se koko aikaa itkenyt, mutta öisin kuitenkin molempina öinä oli yksi sellainen pidempi huutopätkä.

 

Mutta juu sairaalassa sain ihan ok levättyä ja vielä ei ollut alkanut hormonit heittelemään mielialoja niin jäi ihan positiivisena kokemuksena mieleen.

Nyt kotona olenkin sitten aika ulapalla omien tunteiden suhteen. Osaako joku sanoa onko täällä baby bluesiin liittyviä ketjuja kun itse en ole löytänyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yllättävän monelle tuntuu olevan ongelma se, että samassa huoneessa olevan vauva itkee. Ymmärrän kyllä, että väsyneenä ei jaksaisi yhtään edes oman vauvansa itkua, mutta aika vaikea niin pientä on pitää täysin hiljaisena. Se on tietty eri asia, jos oma äiti ei reagoi vauvan itkuun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jouduin olemaan ensimmäisen yön yksin sairaalassa kolmen hengen huoneessa. Huoneessa tosin oli vain yksi mun lisäksi. Tää samainen naapuri oli kyllä todella rasittava. Kuunteli musiikkia korvanapeilla niin kovalla volumetasolla, että kuului munkin puolelle. Musiikin lisäksi puhui puhelimessa ja näpytteli puhelintaan koko sen ajan kun siellä huoneessa ehdin olemaan. Just kun hoitajat ilmoittivat seuraavana päivänä että yksi perhehuone on vapautunut, huoneeseen tuli nainen joka kuorsasi ihan hirveän kovaa. Onneksi päästiin miehen kanssa sieltä heti pois perhehuoneeseen. :D

 

Perhehuoneessa mulle ei annettu mitään ohjausta. Sain imetykseenkin ohjausta vain synnytyssalissa ensi-imetyksen yhteydessä, ja siis tosiaankin tuon yhden ainoan kerran. Hoitajat vielä kehtasivat "nälviä" mua siitä, etten osaa imettää ihan tosta noin vaan ja tarjosivat jatkuvalla syötöllä lisämaitoa. Viimeisenä yönä meidän omahoitaja oli todella mukava, olis saanut olla meidän omahoitaja koko reissun ajan.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Yllättävän monelle tuntuu olevan ongelma se, että samassa huoneessa olevan vauva itkee. Ymmärrän kyllä, että väsyneenä ei jaksaisi yhtään edes oman vauvansa itkua, mutta aika vaikea niin pientä on pitää täysin hiljaisena. Se on tietty eri asia, jos oma äiti ei reagoi vauvan itkuun.

 

Mun oli todellakin vaikea olla kun itse olin leikkauksen jäljiltä kipeä ja vauva ois nukkunut. Huonekaveri mätti 3 levyä suklaata päivässä ja mietti sitten miksi vauva huutaa 8h yössä- täyttä huutoa. Lopputulos oli, että hoitajat veivät itkevän vauvan lastenhoitolaan ja äiti sai nukkua. No, minä ja minun vauvapa ei tietenkään enää nukuttu. Että kyllä mä ymmärrän jonkinsortin ärsyyntymisen. Silloin se söi naista. Eihän sitä voi vihainen olla mutta ärsytys on mielestäni ihan luonnollinen tunne...

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mä sanoin suoraan ekana päivänä että tää on mun eka lapsi eikä mulla ole vauvoista kokemusta ja sitten opastivat ihan perusjutut mulle eli vaipanvaihdon, navan puhdistuksen, kylvetyksen jne. Lisäksi imetyksessä opastettiin.
Monet puhuivat tuosta ruuan hakemisesta kärrystä...

 

Olin osastolla kaksi kokonaista päivää ja niiden aikana ehdin hakea vain kerran lounaan. Muuten en saanut ruokaa sitä yleistä jääkaappia lukuunottamatta. Jälkeenpäin ajateltuna tunsin jotenkin, etten voi vaivata hoitajia ruuan haulla kun se kuuluisi minun tehdä. Toisaalta en halunnut keskeyttää imetystä ja jättää vauvaa itkemään hetkeksikään. Koska vauva söi ja söi ja nukuin muun ajan, meni ruoka-ajat aika äkkiä ohi.

Mulla on vain hyviä kokemuksia vuodeosastolta. Mä olin alunperin aika kauhuissani vauvanhoidosta, mutta sanoin myös suoraan etten osaa ja hyvin opetettiin. Ekana päivänä en päässyt sängystä ylös, joten opettivat silloin miestä joka hoisi vauvaa, ja seuraavana päivänä samat asiat mulle. Miestä opastivat kaiken lisäksi vielä englanniksi, kun siltä ei tuo suomi oikein suju. Kylvetys oli ainoa asia jota ei mulle opetettu, mutta mies kylvetti vauvan syntymän jälkeen kätilön kanssa ja sai silloin hyvän opastuksen. Imetyksessä sai apua ja kovasti kannustettiin, mutta toisaalta kun maito ei vaan noussut, lisämaitokin tuotiin sen suurempaa numeroa tekemättä.

 

Meidänkin vauva tykkäsi aina alkaa syödä just ruoka-aikaan, mutta meidän sairaalassa jos ei äiti ollut hakenut ruokatarjotintaan, se tuotiin huoneeseen. Päivisin mies yleensä haki mulle ruuan huoneeseen odotttamaan. Multa ainakin myös kysyttiin, tarvitseeko apua syömiseen tms. Mulla oli mies apuna päivisin, joten pääsin suihkuun ym., mutta vauvan olisi saanut viedä lastenhoitohuoneeseen siksi aikaa. Yöksikin ottivat pienet hoitoon, jos äiti tarvitsi unta, meillä onneksi vauva antoi nukkua ihan hyvin.

 

Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi :D ! Olin kahden hengen huoneessa ja mulle sattui tosi mukava huonekaveri. Perhehuonetta mekin oltiin toivottu, mutta ihan kaikille niitä ei riitä, ja kahden hengen huone oli ihan kiva, vähän rauhallisempi. HYSissä olin siis synnyttämässä, kiitokset kovasti heille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin omassa huoneessa, ja hoito oli mielestani hyvaa, joskin tietoa annettiin vahan liian tiuhaan tahtiin - hoitaja toisensa peraan tuntui olettavan, etta muistaisin ilman muuta, etta minkalaista rautatablettia oltiin suositeltu kotiin ostettavaksi, mita kaavakkeita piti milloinkin tayttaa jne. Se on jalkeenpain harmittanut, etta kun en itse hoksannut kysella sektioon ja jalkihoitoon liittyvia kysymyksia sairaalassaoloaikana (sektio ei ollut suunniteltu, ja olin pitkan synnytyksen jaljilta aika naatti enka oikein tajunnut, etta minka takia tilanne oli edennyt niinkuin eteni ja mita minun edes pitasii osata kysya) kukaan ei sairaalan taholta pyrkinyt purkamaan synnytysta kanssani.

 

Saimme ihan hyvaa imetys- ja kylvetysopetusta, ruokakaan ei ollut hassumpaa, mutta minua kylla ahdisti olla yot yksin. Vauvaa pidettiin katiloitten valvonnassa ensimmaisen yon, toivat pienen luokseni ruokittavaksi parin tunnin valein, toisena yona periaatteessa hoidin vauvaa itse mutta olin vasymyksesta niin rikki etta sain vauvan laitettua katilohoitoon pariksi tunniksi. Enpa silti ihmeemmin nukkununt laitteitten piippauksen ja yovalon takia, ja miesta oli aivan kauhea ikava.

 

Eli kai tiivistettyna niin, etta hoito oli hyvaa, mutta sairaala on silti aina sairaala, enka halunnut siella nokottaa laitostumassa kahta yota pidempaan.

 

edit. Ai niin, hoito ja tarjoilu pelasi tosiaan niin hyvin, etta oman huoneeni ulkopuolelle en mennyt ennen kolmatta eli viimeista paivaa. Minun piti miehelta kysya, etta missapain sairaala olin, kun minut oltiin tosiaan karratty huoneeseen, ruoka tuotu viereen jne. Tntui todella kummalliselta lahtea oikealle kavelylle, kun olin justiinsa tasan sangyn ja vessan valia kavellyt parin paivan ajan.

Edited by hattuhirmu

Share this post


Link to post
Share on other sites
Yllättävän monelle tuntuu olevan ongelma se, että samassa huoneessa olevan vauva itkee. Ymmärrän kyllä, että väsyneenä ei jaksaisi yhtään edes oman vauvansa itkua, mutta aika vaikea niin pientä on pitää täysin hiljaisena. Se on tietty eri asia, jos oma äiti ei reagoi vauvan itkuun.

 

Minä en kestänyt ollenkaan huonekaverin vauvan itkua, sillä oma vauvani oli vastasyntyneiden osastolla. Pari yötä sitten lähinnä valvoin ja itkin itsekin, kunnes vastasyntyneiden osaston hoitajien neuvosta pyysin itselleni nukahtamislääkkeen.

 

Tiedän, että vuodeosastot ovat usein ruuhkaisia ja synnyttäneet kärrätään vain kulloinkin vapaana olevalle paikalle, mutta mielestäni on aika julmaa sijoittaa samaan huoneeseen sekä vierihoidossa että osastolla hoidossa olevien vauvojen äidit. Toivottavasti edes kuolleena syntyneiden tai synnytyksessä menehtyneiden vauvojen äidit pääsevät kokonaan toiselle osastolle tai saavat edes oman huoneen!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tiedän, että vuodeosastot ovat usein ruuhkaisia ja synnyttäneet kärrätään vain kulloinkin vapaana olevalle paikalle, mutta mielestäni on aika julmaa sijoittaa samaan huoneeseen sekä vierihoidossa että osastolla hoidossa olevien vauvojen äidit. Toivottavasti edes kuolleena syntyneiden tai synnytyksessä menehtyneiden vauvojen äidit pääsevät kokonaan toiselle osastolle tai saavat edes oman huoneen!

 

Kyllä pääsee. Ja monissa paikoissa pyritään tekemään "vauvattomia huoneita" juuri niille, joiden lapset on syystä tai toisesta lastenosastolla.

 

Itse synnytin Naistenklinikalla ja oltiin perheosastolla. Huoneessa oli oma vessa ja suihku ja parivuode. Ekan vuorokauden aikana meitä käytin vaan muutaman kerran moikkaamassa (antoivat meidän levätä) , mutta sen jälkeen oli enemmän aktiviteettia. Opastusta ja apua sai aina kun tarvitsi. Kaikki hoitajat oli tosi ihania ja kannustavia. Me oltiin kyllä tosi tyytyväisiä! Ja mä olen onnellinen siitä, että saatiin perhehuone, niin mies pääsi heti alusta asti vauvan hoitoon mukaan. Itse olin niin rättipoikki ja hormonihöyryissä, että en tiedä miten oisin pärjänny ilman miestää siellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^ Samaa mieltä. Ahdisti aina kun viereisen pedin vauva alkoi itkemään ja pyytämään ruokaa. Silloin tuli todella kova ikävä omaa lasta, joka oli keskolassa. Oli myös jotenkin "ikävää" kuunnella kun toinen äiti sai siinä samassa huoneessa imettää, hoivata ja paijata lastaan..Ja yritin vain väkisin hymyillä ja kysellä heidän kuulumisiaan, vaikka omat huolet ja murheet omasta pikkuisesta oli kovat. Kolmantena päivänä sain huonekaverikseni äidin, jolla oli myös vauva keskolassa.

 

Omaan huoneeseen ei ollut mahdollisuutta, koska osasto oli aivan täynnä. Perhehuoneetkin oli käynnistykseen tulleiden tau seurantaan tulleiden käytössä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle jäi hyvät kokemukset vuodeosastolta. Olin kahden hengen huoneessa ja molemmat huonekaverit, jotka siellä ollessani ehtivät viereisellä petipaikalla olemaan olivat tosi mukavia. Hoitajat olivat pääosin mukavia, muutama todella ihana ja huomaavainen. Neuvoja esikoisen hoitamiseen sain hyvin. Kipulääkitystä tosin piti pyytää joiltakin hoitajilta erikseen ja tuli välillä hieman sellainen olo, että turhaan niitä pyytelen. Teki mieli pyytää miestä tuomaan omat särkylääkkeet sairaalaan. :)

 

Nukuttua en sairaalassa oikein pystynyt. Ensinnäkin oma tyttö söi lähes koko ajan rintaa ja toiseksi jatkuvasti joku kävi huoneessa, joko hoitaja, labrahoitaja (huonekaverin lapselta mitattiin jatkuvasti veriarvoja), siivooja tai meidän miehet. Kotiin päästyämme meninkin suoraan nukkumaan. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now