tikris80

alkuraskauden oireet ennen plussaa

834 posts in this topic

Jo viikkoa ennen plussaa alavatsaa alkoi vihloa ja vihlonta tuntui oikeastaan koko ajan, ajoittain vielä voimakkaammin. Rinnat oli koko ajan arat, mutta erityisesti sivuilta ja alta, ei niinkään nänneistä, kuten ennen menkkoja. Nännien ympärille ilmestyi jo ennen plussausta selvästi havaittavia "näppylöitä". Muuten en ole koskaan kärsinyt närästyksestä, mutta nyt poltteli kurkussa ja röyhtäytti melkein koko ajan. Tämä raskaus loppui valitettavasti lyhyeen, mutta nyt oireet taas samat, joten odottelen innolla mahdollista plussaa ja toivon, että tällä kertaa kävisi paremmin.

Edited by entsyymi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Silloin ei mitään osannut raskausoireiksi ajatella mutta näin jälkikäteen yhdisteltynä: aivan kuin menkat olis alkamassa pian (turvotusta, kipeet tissit, jne), väsymys ja Montgomeryn rauhaset nännipihoissa (näitä ihmettelin että mitä kummaa ovat ja vasta jälkeenpäin luin että kuuluvat asiaan).

Mitään ilmestyksenomaista "kaikki on jotenkin toisin" -aavistusta ei tullut, aiemmin negakierroissa niitä oli useinkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia oireita, joista olisin voinut päätellä olevani raskaana (ja testatessani plussan olin jo viikolla 5+). Hassua, mutta aikaisemmissa kierroissa olin olevinaan bongaavani paljonkin raskausoireita ja nyt kun oli tosi kyseessä, ei mitään. Niin se mieli tekee tepposia! Epäsäännöllinen kierto kun on niin ei niitä päiviäkään tullut siksi niin tarkkaan seurattua kun varmaa tietoa ei kuukautisten myöhästymisestä ollut. Mutta synttäripäiväni aamuna päätin testata, ja ajattelin että varmaan on nega ja elämä jatkuu (ja voin vaikka viettää railakkaat synttärit) tai sitten saan parhaan synttärilahjan ikinä. Ja niin vain sain jälkimmäisen. <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei tällä kertaa ollut juurikaan oireita. Noin viikko ennen plussaa muutaman päivän menkkajomoja. Oviksen jälkeen pamahti hirveä lauma finnejä, niistä syytin vehnistä. Siinäpä se tais sitte olla. Kun menkat ei alkanutkaan liian lyhyen lutiksen mukaan, niin aloin epäillä. Ja oli tuttu tunne, että kohta valahtaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pari päivää ennen plussaa tuli olo, et olisin tulossa kipeeks. Nenä tukossa ja tunne, et olis lämpöä. Ei muita oireita ennen plussaa. Lisäoireita odotellessa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen plussaa näin yhtenä yönä todella oudon unen. Lisäksi olen aivastellut, ja välillä palellut. Menkkamaisia jomotuksia on myös ollut. Ei kuitenkaan ole ollut mitään kovin selviä oireita, nämä ovat ehkä olleet sattumaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen plussaa näin yhtenä yönä todella oudon unen. Lisäksi olen aivastellut, ja välillä palellut. Menkkamaisia jomotuksia on myös ollut. Ei kuitenkaan ole ollut mitään kovin selviä oireita, nämä ovat ehkä olleet sattumaa.

 

Mä näin myös unen, että imetin. Se oli n. viikko ennen plussaa. Hauska sattuma! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälläkin oli rinnat tosi arat ja sittenhän olin olevinani niin raskaana, että ei paremmasta väliä. No, sattuipa vaan, että niinhän siis olinkin! Kyllä äiti tietää. :D :D

Edited by Mirage

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen plussaa näin yhtenä yönä todella oudon unen. Lisäksi olen aivastellut, ja välillä palellut. Menkkamaisia jomotuksia on myös ollut. Ei kuitenkaan ole ollut mitään kovin selviä oireita, nämä ovat ehkä olleet sattumaa.

 

Mä näin myös unen, että imetin. Se oli n. viikko ennen plussaa. Hauska sattuma! :)

 

ja mä, en imetysunta mutta oudon! (jos siis uskon että oon raskaana)...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ei ollut mitään oireita ennen plussaa eikä ihan heti sen jälkeenkään. Sen sijaan plussattomissa kierroissa on usein ollut vaikka kuinka paljon kaikenlaisia oireita. :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tosi vähän mitään oireita, ja nekin järjellä selitettävissä.

- hengästyin helposti (huono kunto, liian suuri vaihde pyörässä, ylämäki)

- röyhtäytti (söin laktoosia sisältävää ruokaa tms)

- turvotus mahassa (syöminen, menkkojen alku)

 

Nyt mielelläni ottaisin jotain oireita, että mahdollinen raskaus tuntuisi todellisemmalta :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Plussasin jo melko vahvan viivan dpo9 niin oireita ei niin kauheasti ehtinyt tulemaan :D

 

Tässä kuitenkin pari hassua oiretta:

 

-Tissit ei ollut arat, vaikka yleensä ne on ollut oviksesta menkkoihin arat

-Seesteinen olo oviksen jälkeen (negakierroissa oon oviksen jälkeen ollut tosi kiukkuinen)

-Pientä selkäkipua/nippailua

Share this post


Link to post
Share on other sites

Selkein oire ennen plussausta oli "menkkakivut", ne kun kesti kauemmin kuin menkoissa. Alkoivat ehkä joskus raskausviikolla 4 tms, jos yhtään muistan ja lasken oikein. Ehkä n. viikkoa ennen plussausta tuli yleinen pahoinvointi.. Muutenkin on oireet ku jostaan oppikirjasta, kaikkea löytyy.:D Se pahoinvointi, "menkkakivut", väsymys, hikoilu, ilmavaivat, ummetus, nännien arkuus, kusettaakin enemmän. Voi kun mukavaa.<3 Kunpa ne nyt tästä helpottais.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla pahoinvointi, väsymys rintojen arkuus. Laitoin noi kaikki kyllä terolut- kuurin piikkiin.. mut eipä se niin ollukkaa :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

dpo 7 tanssiessa tunsin menkkamaista tunnetta kohdussa ja koko päivän itketti, sanoin miehelle et nyt on tärpännyt

dpo 9 kamalia menkkakramppeja, jollaisia ei oo ikinä aiemmissa raskauksissa ollut (kiinnittyminen?)

 

Tuosta eteenpäin joka päivä menkkamaisia tuntemuksia ja poltetta kohdussa. Rinnat oli arat ja iltaisin paleli. Odotin koko ajan nännien tummenevan niin kuin edellisessä raskaudessa, mutta vieläkään rinnat ei näytä kovin raskaalta(olisko poika kyseessä niin ei ole niin paljon estrogeenia ;)).

 

Kamala nälkä ja maha tuntui ihan pohjattomalta, kaikki muut oli lounailla buffet pöydissä ihan ähkyssä ja mä olisin voinut ottaa vaan lisää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Erinäisiä jomotuksia ja nippailuja alavatsalla oviksesta lähtien. Rinnat alkoi kipuilemaan melko pian oviksen jälkeen, sisältä päin kipeät ja rinnanpäät aristavat. Dpo8 meni vatsa tosi kipeäksi ja sekaisin. Repäisykipuja oli dpo4 lähtien. Ruokahalu hävisi dpo6-7 paikkeilla. Aamut ja päivät meni helposti syömättä mutta illalla alkoi tekemään kaikkea herkkua mieli. Päätä särki vaihtelevasti oviksesta lähtien.

 

Niin paljon oli oireita että vähän aavistelin raskautta mutta oli plussa silti melkoinen yllätys.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Enpä ihan heti uskonut tänne kirjoittavani... 4. pvä pitäis täti tulla mutta...vko ovulaatiosta rinnat kipeänä..väsytystä..kauhea kiukku ja ärsytys asiasta kun asiasta...Jo kolme kiertoa takana ja tänään aivan pieni tuhru...no toivo elää niinkauan kunhan tätiä ei näy :-)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain tänään haamun raskaustestiin (rv 3+3 tai 3+4). Oireita on ollut joitakin ovulaation jälkeen, tosin monet näistä on esiintyneet myös negakierroissa. Mutta joinakin päivinä on ollut vähän kuvottava olo, rinnat on ollu kipeät oviksesta lähtien, nenä on tukkoinen, menkkamaisia kipuja alamahassa, muutaman kerran tuntunut "lorahdus" housuihin ja naama kukkii.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tänään tuli plussa (dpo10). Menkkamaisia kipuja dpo6 lähtien, rintojen hyvin lievää arkuutta, ehkä hivenen etomista ja viimeiset 3 päivää aivan tajutonta uupumusta. Jatkuva pissalla juokseminen ja naama kukkii kun keväinen puutarha (ja tukka rasvottuu nopeasti). Väsymys, menkkajomotus ja pissalla juokseminen oli ne oireet mikä pisti testaamaan. Noita muita oireita on joskus aikanaa tullut kuviteltua niin paljon että niihin en luota.

Edited by Pöpö

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pöpö, mikä kierto päivä testasit? Ilmeisesti useampi päivä ennen menkkoja kun oot 3+3 vasta raskaana? :) Kuumeisesti odottelen pääseväni testailemaan.... :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

repsu: Mun kierto on ollut esikoisen jälkeen sellaista 27-29 pv ja tänään on kp24, eilen siis ei vielä näkynyt testissä kun roskishaamu jonka sitten sivuutin virheellisenä koska testiaika oli umpeen kulunut. Haamun takia päätin kuitenkin testata uudelleen tänään ja ihan kunnollinen plussa pärähti. Tämän kierron oli tarkoitus olla 27pv koska ovis oli 25.6.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Laitan nyt minäkin tänne nämä oireet kun tuli itsekkin monta kuukautta niitä lueskeltua ennen plussaa :)

 

- Palelu, tukkoisuus, lämmöt ylhäällä, vatsa sekaisin välillä, pieniä "vihlaisuja" vatsalla. Oireet oli kuitenkin niin vähäisiä etten testannut juuri tässä kierrossa aijemmin (kaikissa muissa testailin n. dpo 12 lähtien) Olisi ollut kiva tietää milloin olis näkynyt jo testissä. Nyt tein siin dpo 14 ja ihan selkeät värilliset viivat tuli heti. Lämpöjen ylhäällä pysyminen sai testaamaan.

 

+ jälkeen on:

-väsymys, rinnat hieman arat, usein jano ja myös nälkä, turvotus, nännit hieman tummemmat ja laajemmat, kiukkuisuus ja ailahtelevaisuus. Vatsan nippailuja satunnaisesti, hieman menkkakivun tyylisiä muttei ihan samanlaisia. Ja nyt siis menossa omien laskujen mukaan rv 4-5 välillä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ekalla kerralla heräsin yöllä siihen, että nännejä kutitti niin paljon että oli pakko raapia. Tämä oli niin erikoista, että tein seuraavana aamuna testin ja plussaa näytti. Nyt toisella kerralla mitään oireita ei ollut, väsymystä ehkä, mutta se nyt saattaa johtua muustakin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now