Unensieppaaja

"Kulta, arvaa mitä?"

276 posts in this topic

Jaahas, olisiko tässä hyvä paikka laittaa vaukkareiden eka viesti. Viime keskiviikkona päätin testailla, kun ei kuukautisia kuulunut, ja tikkuun mätkähti melkein heti 2 viivaa. Päälimmäiset fiilikset olivat epäusko ja jännitys. Olin aavistanut, mutta en kuitenkaan. Tulin tikku kädessä olohuoneeseen ja toivottelin miehelle hyvää isänpäivää. Halattiin ja siinä vaiheessa tuli ensimmäinen hymykin, mies oli alusta saakka pelkkää naantalinaurinkoa. Ilta meni ihmettelyssä ja googlailussa. Seuraavana päivänä kävin flunssan vuoksi lääkärissä, ja sain samalla varmistuksen raskaudesta verikokeella. En silti vieläkään meinaa uskoa, ehkä sitten, kun näen. Heti perjantaina jouduin jo tulikokeeseen, kun jouduin selittämään omaa juomattomuuttaani. Ainoa, joka tietää asiasta minun ja mieheni lisäksi on pomoni, jolle oli pakko kertoa työpaikan sisäilmaongelmien vuoksi. Nyt saan istua raikkaassa ilmassa, eikä tarvitse pohtia sitä asiaa. Miehen duunikaverit olivat ihmetelleet, miksi mies hymyilee jatkuvasti, ihana. :wub:

 

Tänään varasin neuvola-ajan, ja nyt sitten vaan toivotaan, että tyyppi pysyy matkassa! Iiks. :lipsrsealed: Kyseessä siis ensimmäinen raskaus meille molemmille, pillerit jätin häiden jälkeen viime huhtikuussa, ja aluksi mentiin varmoilla päivillä, ja jossain vaiheessa päätettiin että tulee jos on tullakseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jätimme vasta pillerit pois ja odotin toisia luomumenkkoja. Olin aivan tuskantunut kun kierron mukaisena päivänä mitään ei kuulunut ja kirosin kroppani toimimattomuutta. Vakuutin miehelleni etten voi olla raskaana koska kertakaikkiaan mitään oireita ei ollut. Halusin ostaa kuitenkin vielä raskaustestin tulevaa lääkärillä käyntiä varten.

Aidosti voi sanoa että yllätys oli suuri kun testin tuloksena oli selvä plussa :rolleyes: Nyt on kieltämättä täysin pihalla oleva olo, ei jaksa uskoa että tärppäsi niin nopeasti. Vähän kieltämättä myös pelottaa kuinka kaikki sujuu. Toivottavasti hyvin, pikkuinen olisi niin tervetullut! :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ensimmäisen kerran plussattiin 2008 heti ekalla kierrolla. Hetkeäkään en uskonut, että heti tärppäisi, mutta kun kovin väsyneeksi aloin itseni tuntea, niin päätin testin varuulta tehdä. Töistä kotiin päästyäni vessaan ja hetkeä myöhemmin kaksi viivaa näkyvillä. Miehen kanssa onnesta ymmyrkäisinä, ja appiukon saapuessa vain hetkeä myöhemmin käymään, oli pokan pitämisessä vaikeuksia :girl_haha: Valitettavasti pikkuinen ei jaksanut yhdeksää viikkoa pidempää mukanamme, ja suru oli sen mukainen :(

 

Seurasi puolivuotta epätoivoista yrittämistä, jonka jälkeen todettiin, että nyt on oman järjen säilymisen takia pakko puhaltaa peli hetkeksi pois ja siirtyä asenteelle tjot. Seuraava kierto meni asiaa sen enempää ajattelematta. Käytiin kierron lopussa pe iltana pitkästä aikaa tyttöjen kanssa ulkona ja ihmettelin, kun ei siideri maistunut missään määrin, toisen lasin annoin lähes koskemattomana kaverilleni. Myös vastaleikattu ruoho oli aiemmin aamulla tuoksunut inhottavan pistävälle. La aamuna päätin sitten tehdä testin ihan vain "että sittenpähän ei tarvitse taas kuukauteen asiaa miettiä!" Jätin testin lavuaarin reunalla ja menin katsomaan telkkaria, koska ketutti jo ajatuskin tuloksen katsomisesta. Mies meni vessaan perässäni ja hetken hiljaisuuden jälkeen kuului: " Tähän tuli nyt sitten kaksi viivaa". Luulin miehen eka pelleilevän, mutta pienen epäuskon jälkeen lähdin asiaa tarkistamaan. Ja siellähän se kauan kaivattu plussa oli :girl_haha: Riemu oli kyllä ylimmillään kummallakin, ja itkuhan siinä multa pääsi. Ajatella, että monen kuukauden pakkoyrityksen jälkeen tärppäsi heti, kun annoimme asian vain olla :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olin saanut keskenmenon kesällä ja surin sitä vasta syksyllä kun tajusin, että nyt mahan olis jo pitänyt kasvaa yms. Menin mun siskon kanssa baariin ja itkin siellä, että en ikinä tuu raskaaksi ja joudutaan varmaan adoptoimaan.. yritystä oli jotain 6kk takana... Mä olin menossa mun siskon kanssa syömään mäkkäriin ja mä sanoin jo siinä matkalla, että mulla on jotenkin huono olo. Mäkkärin pihas mä sanoin, että se rasva haisee niin kauheelle, että mä en millään voi tulla sinne sisälle.. me lähettiin pois ja mun sisko sanoi, että sä oot ihan varmaan raskaana. Mä olin ihan, että no en sitte todellakaan oo. Mun sisko kävi ostamassa mulle raskaustestin, koska mä sanoin etten aio rahojani tuhlata sellaseen. Menin kotiin ja mun sisko sanoi, että se haluaa olla puhelimessa ja tietää mitä testin tulos on.. sinä sitte lörpöteltiin ja mietittiin, että mihin kippoon pissais yms. En hetkeäkään uskonut, että olisin raskaana. Aika yllätys oli kun testin plussa viiva oli ihan tumma, tummempi kuin kontrolliviiva.. en enää muista kuinka kerroin miehelle ja mikä sen reaktio oli..

toisella kertaa esikoisen ollessa vasta 3kk soitin mun äidille, että voiko levolacia juoda jotenkin liikaa, kun mulla on tullu siitä huono olo. Mun äiti sanoi, ettei se usko, että se siitä johtuu ja pohdittiin yhdessä mistä se vois johtua. Oliskohan taas ollu mun sisko joka sanoi, että teeppäs testi.. minähän tein ja plussahan siellä.. soitin mun äidille, että ei se huono olo johtunutkaan levolacista vaan siitä että olen taas raskaana.. Äiti oli ihan ymmällään.. sai vaan sanottua, että justhan sä sen edellisen pukkasit ulos.

Soitin neuvolaan ja sanoin, että täytyis varata aika.. täti sanoi, että soitin väärään numeroo, jälkitarkastus ajat varataan toisesta numerosta.. hetken siinä väänsin rautalankaa, kunnes ymmärsi, että tarvitsen ajan ultraan :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hienoa ja onnea kaikille!! Meillä ensimmäinen tuli yllätyksenä ja yritämme parhaamme mukaan sopeutua arkeen.. En tiedä, onko tämä oikea foorumi, mutta mistä olette saaneet tukea? Oletteko käyneet perheaikaa.fi sivuilla? Minä olen sieltä löytänyt paljon vinkkejä arkeen :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei kaikki, ensimmäinen viesti tälle foorumille. Tänään siis testiin pärähti plussa, alkuviikosta olin jo pari toisenlaista testiä tehnyt mutta niitä en uskonut vielä... nyt siis miehen kanssa yhdessä jännättiin kädet täristen se pari minuuttia ja sittenhän se riemu repesikin <3!

 

Meillä siis hyvin nopeata toimintaa,ensimmäinen yrityskierto nimittäin menossa ja heti onnisti, en olisi ikinä uskonut. Nyt vaan toivotaan, että pikkuinen pysyy mukana!

Edited by Pomp

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hienoa ja onnea kaikille!! Meillä ensimmäinen tuli yllätyksenä ja yritämme parhaamme mukaan sopeutua arkeen.. En tiedä, onko tämä oikea foorumi, mutta mistä olette saaneet tukea? Oletteko käyneet perheaikaa.fi sivuilla? Minä olen sieltä löytänyt paljon vinkkejä arkeen :)

 

Tämä foorumi on hyvä monipuolisuuden takia, täällä on sekä niitä, jotka ovat raskautta kovasti toivoneet, mutta eivät vielä onnistuneet/...että onnistuneet ja olleet siitä onnellisia/tulleet raskaaksi perinteisesti sanoen vahingossa/yllättäen jne...

 

Ihmisiä ja raskauden taustalla olevia kokemuksia on täällä paljon erilaisia, joten tänne mahtuu kyllä joukkoon! En ole kokenut, että täällä on samanlaista hirteenvetofiilistä keskustelussa kuin monissa muissa paikoissa näkee (tyyliin "laita lapsi sitteriin ja tenava päätyy pyörätuoliin ennen 5. ikävuottaan"), keskustelua on moneen suuntaan, mutta mielestäni järkevään aikuissävyyn.

Edited by Jenny-Maria

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tää tapahtu viime keväänä. Mee ei varsinaisesti yritetty lasta niin en osannu odottaa että olisin raskaana... Puhuin mieheni kanssa puhelimessa (oli reissussa) ja ihmettelin ku ei menkkoi kuulu. En ees muistanu koska mul oli viimeks menkat ollu. :D Mies sano et osta raskaustesti. Ite olin vaan et "rahan tuhlausta" ja "ei niis oo ennenkää mitää näkyny." No kumminki samana päivänä tein testin ja heti ku testi kastu niin tuli tummat 2 viivaa!!! Kyllä menin onnesta sekasin. Miehelle kerroin ja oli sekii onnellinen. Kävi heti suunnitteleen miten selvitään vauvan kanssa, mitä pitää ostaa jne. Olin testiä tehdessä jo 8-9 viikolla raskaana. Jännää tossa on se et mulla ei ollu mitää raskausoireita paitsi väsymys mut heti testin jälkeen tuli kaikki maailman oireet päälle. Haha! :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnea plussanneille!! Tänne on pakko tulla pällistelemään ja toivomaan, että "jospa minäkin.."

 

:give_heart:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tää tapahtu eilen, eli armoitettuna aprillipäivänä vuonna 2012. Tein aamulla yövuoron jälkeen nukuttuani muutaman tunnin raskaustestin kellon ollessa 12.30. Plussaa. Laitoin tekstaria miehelle, joka oli töissä ja kiirettä tuntui piisaavan. Ei vastausta. Laitoin uudemman viestin illalla, kun tein toisen testin - CB - ja vahva plussa. Ei vastausta. Soitin puoli 23, mies oli juuri saanut luurin käteensä ja nähnyt viestit ja oletettavasti sekaisin ja hämmentynyt. Kuten minäkin. "Minä soitan sinulle uudestaan, kun olen hetken miettinyt tätä". Ei soittanut, mutta tänään on jo alkanut etsiä meille uutta asuntoa. "Tässon seki ongelma etten tiä mitään pienistä vauvoista!", mies tuumasi. :D Alkoi naurattaa. Samassa jamassahan se minäkin olen.. ensisynnyttäjä. Jos nyt kaikki siis hyvin menee. Peukkuja sille.

Edited by petomaani

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now