sylvi-neiti

Sisarusten nimeäminen

317 posts in this topic

Minä näen nimenannossa myös ihan käytännöllisen puolen, ts. sen että kun ihmisiä kutsutaan nimellä, ei pitäisi jäädä epäselväksi ketä huudetaan. Eli ei siis Timo ja Simo, eikä Teija ja Seija -tyyliin. Sama koskee myös vanhempia, eli lapsen nimi ei saisi sekoittua myöskään äidin tai isän nimeen.

 

Samoissa alkukirjaimissa en myöskään näe mitään pointtia. Minulla on itse asiassa jopa sellainen ajatus, että kaikille perheenjäsenille tulee "oma kirjain", siis nimen alkukirjain. Se että nimistä joka tapauksessa tulee jotenkin samanhenkisiä, johtuu ihan siitä että vanhempien mieltymykset tuskin kovin radikaalisti muuttuvat muutaman vuoden aikana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän toiselle lapselle tulee nimi, joka sointuu hyvin esikoisen nimeen. Pieni samankaltaisuus on mun mielestä kiva. Esikoisen kutsumanimi ei esim ole ensimmäinen nimi, joten toisenkin kutsumanimi tulee olemaan vasta toinen nimi. Ja nimessä tulee olemaan sama "tahti".

 

Esimerkiksi mun mielestä kuulostaa jännälle jos nimet olis vaikka Pekka ja Daniel-Aleksander. Eli toinen ihan tavallinen ja toinen erikoisempi.

 

Liika on kuitenkin liikaa, esim. Timo Petteri ja Simo Waltteri. Paitsi jos kutsumanimet on nuo Petteri ja Waltteri. Sillon ne on mun mielestä ihan ok.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mustakin on kiva jos lasten nimet jollain lailla sopii toisiinsa, olisi kummallista jotenkin jos sisaruksilla olisi selvästi esimerkiksi erikieliset nimet, mutta sitten toisaalta semmonen ihan Tupu-Hupu-Lupu -linja kuulostaa kornilta.

 

Mulla on esikoinen vielä vaunukopassa ja toiselle tytölle ois nimi valmiina. girl_haha.gif Esikoisen harvinaisella nimellä on merkitys, jota moni ei tiedä, ja on olemassa toinen harvinainen Suomessa käytössä oleva musta kivankuuloinen nimi, jolla on samantapainen merkitys. Ei oikeen voi olla käyttämättäkään sitä. Ne tajuaa sit ketkä tajuaa. (Kyseessä ei siis ole vitsi, vaan ovat samantapaisia luontonimiä molemmat. Ja kyllä on vaikea selittää sanomatta niitä nimiä ääneen. grin.gif)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillekin on tärkeää, että lasten nimet on saman tyylisiä, meillä esim. vanhoja nimiä. Samoin halutaan antaa lapsille yhtä monta nimeä. Alkukirjaimelle on ihan sama, pääasia, että lapsi näyttää nimeltään. Melkeinpä kivempi, että nimet alkavat eri alkukirjaimilla. Sen sijaan kumpikaan meistä ei halua antaa sukunimen alkukirjaimella alkavaa etunimeä (liittyy osin myös siihen, että ko. kirjaimella alkavia suomalaisa nimiä on aika vähän, joten valinnanvaraakaan ei juuri ole). Yhdistelmänimistä ei tykätä kumpikaan. "Ongelman" kakkosen nimen pohdinnassa on aiheuttanut halu antaa kakkosellekin harvinaisempi 2. nimi. Esikoisella on 3 nimeä ja samoin tulee kakkosellekin, mutta esikoiselle mies löysi vahingossa loistavan ja hyvin kuvaavan, mutta tosi harvinaisen toisen nimen. Vastaavanlaista ahaa-elämystä ei olla koettu kakkosen nimeä pohdittaessa. Yksi hyvä vaihtoehto samantyyliseksi kuvaavaksi 2. nimeksi onneksi ollaan keksitty. Saa nähdä, minkälainen tyyppi masusta kuoriutuu, että sopiiko nimi hänelle :girl_sigh: .

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä nimet eivät ala samalla kirjaimella tai ole samantavuisia mutta kaikki nimet ovat kyllä vähän vanhempia nimiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä nimet ovat suvusta ja toinen nimi on miehen suvussa kaikilla miehillä kulkeva nimi. Mutta kaikki nimet ovat siis löytyneet sukua tutkimalla ja ihan normaaleja ja ajattomia nimiä ovat. Varsinkin esikoisen nimeä sitten putkahteli enemmänkin esiin suvusta; ja pappikin sanoi ristiäisissä, että liittää lapset menneisiin sukupolviin ja suvun jatkuvuuteen nimien myötä. (Muutenkin siis, mutta nyt kuulemma varsinkin :girl_smile: ).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä nimet on saman tyylisiä ja nimiä on yhtä monta. Sukunimen ensimmäisellä kirjaimella alkavaa nimeä ei haluttu antaa, ei myöskään kummankaan vanhemman etunimen ensimmäisellä kirjaimella alkavaa nimeä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ole samanlaisia, eikä ala samalla kirjaimella, mutta molemmat nimet ovat vanhoja ja selkeitä :) vääriinkirjoittamisen vaaraa ei ole, joka oli itselle tärkeää jonka nimi kirjoitetaan taatusti väärin ennemmin kuin oikein.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennemmin samantyyppiset nimet kuin ihan eri sarjaa. Jos poika on Sebastian ja tyttö Riitta - no, tarvitseeko selittää? :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tykkään siitä, että nimet on edes jollain tavalla samantyyppisiä. Samalla kirjaimella ei tarvitse alkaa, mutta siis muilta osin. :)

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua on aina vähän huvittanut nimisarjat. Meidän koko perheessä kaikkien etunimet alkavat samalla A-kirjaimella, joka on aika huvittavaa. Omille lapsosille olisi tarkoitus antaa ihan millä kirjaimella tahansa alkavat nimet ilman mitään suurempaa sarja-ajatusta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen myös pitänyt samalla alkukirjaimilla tai alkutavuilla olevia nimisarjoja hiukan huvittavina, jos lapsia perheessä on monta. Kahden tai kolmen lapsen perheissä tapa on sympaattinen, mutta esimerkiksi viisi- tai kuusilapsinen nimisarja alkaa olla melko koominen, vaikka nimet olisivat kauniita ja toisiinsa sopivia.

 

Mielestäni hieman samankaltaiset ja toisiinsa sapivat nimet sisaruksilla toimivat ja viehättävät omaa nimikorvaani. Ehkä kyse on osittain tottumuksesta ja kasvuympäristössä esiintyneistä nimimalleista. Esimerkiksi oma nimeni ja sisarusteni nimet on annettu tällä ajatuksella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En nimeäisi lapsiani aakkosittain, periaatteen vuoksi samalla alkukirjaimella enkä millään Seija ja Teija -periaatteella, mutta jokin yhteensopivuus luo mun mielestä samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta kuin yhteinen sukunimikin. Ei siis välttämätöntä, mutta kiva juttu. Ja tuolal yhteensopivuudella tarkoitan sitä, että toinen ei ole Kalle ja toinen Carl Gustaf, vaan molemmat jompaa kumpaa tyyliä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on tytön nimi vanhempaa mallia ja pojan uudempaa, vilautan äkkiä mutta poistan pian :girl_wink: Eli **** ja *****. Ensin ajattelin, että laitetaan pojallekin vanhaan malliin nimi, mutta miehelle ei käynyt mikään mun ehdotuksista.. Aloin sitten miettimään että miksi pitäisi sitä samaa kastia olla? Eikä siis pidäkään ja kai se on tärkeintä, että itseä nimet miellyttää. Sille linjalle en halunnut lähteä ollenkaan, että laitetaan nimet alkamaan samalla kirjaimella koska tuntuu että vaihtoehdot suppenee tosi paljon (jos meinaa enempikin lapsia tehdä). Tärkeintä itselle oli se, että molempien lasten nimet on helposti lausuttavia ja pehmeitä, tykkään vaan sellaisista nimistä. Tuo aakkosittain nimeäminen on aika hauska tyyli kyllä :D

Edited by mariia84

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tulee kakkoselle esikoisen nimeen sointuva etunimi, tulevat ehkä kans alkamana samalla kirjaimella.

 

Mikään pakko nimien sointuminen ei ole. Pääasia että nimi on kaunis eikä tarkoita mitään rivoa tms toisella kielellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä alkaa lasten nimet samalla kirjaimella. Ei ollut harkittu juttu, eli ei tarkoituksella etsitty kuopukselle nimeä, joka alkais samalla kirjaimella kuin esikoisen nimi, mut niin vain sitten kävi. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on ihan vahingossa lasten nimissä samat vokaalit. Tai ehkä se ei siinä mielessä ole vahinko, että taidetaan pitää tiettyjä äänteitä kauniina nimissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ollaan ajateltu saman pituisia nimiä, jotka sointuisivat hyvin yhteen ilman että nimissä olisi yhtäkään samaa kirjainta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla ja veljilläni on samankaltaiset nimet, kaikkien etunimissä on kaksi L-kirjainta keskellä. Itse olenkin ajatellut, etten todellakaan halua nimetä lapsiani samalla tavalla että "rimmaavat" keskenään. Pidin sitä lapsena ärsyttävänä, enkä syty vieläkään. :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meitä miellyttää miehen kanssa lyhyet ja ns. klassiset nimet niin tytön kuin pojankin nimen suhteen.

 

Itse olemme 4- ja 5-kirjaimisisilla nimillä varustettuja, etunimet ovat ihan tavallisia perus suomalaisia nimiä.

Toiset nimemme ovat molemmat vierasperäisiä ja pidempiä - ja nämä aiomme periyttää lapsillemme sellaisenaan.

Yhteinen sukunimemme alkaa R-kirjaimella ja on todella pitkä. Olemme molemmat lapsena olleet ärrä-vikaisia, joten lapsemme etu-/kutsumanimessä ei missään nimessä tule olemaan R-kirjainta.

 

Nämä kriteerit pätevät kaikkien tulevien lastemme nimiin. Eli kutsumanimet tulevat mitä todennäköisemmin olemaan lyhyitä ja suomalaisia, ei vierasperäisiä. Sinäänsä alkukirjaimilla tms. ei ole meille merkitystä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän kaksi vanhinta alkaa samalla kirjaimella ja kaksi nuorinta samalla kirjaimella joka on eri, kuin vanhemmilla lapsilla :girl_crazy: Olipas vaikeasti sepostettu...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tytön nimessä neljä kirjainta ja pojan nimessä kuusi. Kummatkin nimet ovat ihan erilaisia keskenään ja alkavat eri kirjaimella. Kolmas lapsi tulee samaan joko taas ihan erilaisen nimen ku sisaruksilla tai sitten jos tulee tyttö niin sille samalla kirjaimella alkava ku isosiskolla ja jos tulee poika niin nimi alkaa samalla kirjaimella ku isoveljellä tai sitten annetaan isoveljen alkukirjaimella alkava nimi jossa neljä kirjainta niinkuin isosiskon nimessä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä esikoisen nimi valittiin sen perusteella mikä parhaalta tuntui, hän sai lyhyen nimen ihan kuin vanhemmillakin! Pikkuveljen nimeä sitten mietittiin myös siltä kantilta että jotenkin sopii yhteen. Ei siis Kalle ja Ville tapaan, mutta edelleen haluttiin lyhyt nimi, josta esim lempinimen vääntäminen on varmaan mahdotonta. Nyt odotamme pojille pikkusiskoa ja olin aluksi sitä mieltä että siinä sama määrä kirjaimia ja sopivia nimiä valittiinkin sen perusteella. No nyt kuitenkin näyttää siltä että nimestä tulee pidempi, koska kaikkien mielestä tämä olisi se sopivin :) Että turhaan näköjään suunnitella liikaa etukäteen... tai valita mitään kaavaa etukäteen!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ja miehellä alkaa nimet samalla kirjaimella, joten lasten nimet ei tule alkamaan samalla, koska hluan välttää tilannetta, että eka lapsi olisi vanhempien kanssa samalla kirjaimella ja sitten olisi ihan pakko keksiä seuravalle samalla kirjaimella. Jos tehdään vain kaksi lasta, niin olisi jotenkin ilkeää kuopusta kohtaan laittaa vain hänelle eri kirjaimella alkava nimi.

 

Enkä halua muutenkaan lapsille liian samanlaisia nimiä...itselläni ja veljellä on todella samanalaiset nimet ja se on ihan ok, mutta en halua omille lapsille tyyliin Janne ja Jenni...

Edited by merkinkantaja

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now