Sign in to follow this  
Followers 0
Guest miau

Mihin lapset ultran ajaksi?

43 posts in this topic

Tarkoitus olisi saada poika hoitoon siksi aikaa sedälleen, mutta jos sinne ei pääse siksi aikaa niin menen yksin ja mies hoitaa poikaa.

 

Ei sitten saatu poikaa hoitoon kun ultra aika oli puoli kymmenen aamulla ja aikakin ilmoitettiin kaksi päivää ennen ultraa. Mies odotti pojan kanssa käytävällä ja kun mittaukset oli tehty, pääsivät hetkeksi kurkkimaan uutta tulokasta. Tämä oli NKL:lällä, kätilö itse puhelimessa ehdotti tuota käytäntöä kun kerroin ettei näin lyhyellä varotusajalla saada ketään vahdiksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Edellisessä raskaudessa ei ollut ongelmaa koska isosiskonsa oli jo 10-vuotias koululainen joten oli koulussa tutkimusten aikana, pääsi lääkärin luvalla jopa yhteen kontrolliultraan katsomaan loppuraskaudesta kun oli lääkärin mielestä riittävän iso, tosin vannotti että ei saa puhua mitään ja pitää istua rauhassa hiljaa paikoillaan. Sisko siinä työtä käskettyä kun niin mahtava tilaisuus ilmaantui, oli tosi esimerkillisesti koko tutkimuksen ajan (oli todella kiinnostunut kaikesta raskauteen liittyvästä, tuli hoidettua lisääntymisbiologia tms. valistus näppärästi siinä samalla 9 kk aikana). Itse en mielelläni lasta ota mukaan ultriin ja kyseinen tapahtumakin oli ainoa poikkeus ja silloinkin sanoin heti että ymmärrän täysin jos ei saa tulla mukaan että vanhin voi hyvin odottaa odotustilassa sen aikaa jos lääkärille ei asia käy. Onneksi oli kyseessä vain yksi monituisista kontrolleista, esim. nt- tai rakenneultraan en olisi ottanut mukaan.

 

Nykyisessä raskaudessa varhaisultraan pyysin äitini työntelemään läheiseen kauppakeskukseen nuorinta sen reilun puolen tunnin ajaksi minkä tutkimus kesti että päästiin miehen kanssa yhdessä tutkimukseen ja nyt kontrollikäynnillä vajaa pari viikkoa myöhemmin mies kävi ruokaostoksilla nuorimman kanssa marketissa sillä välin kun olin itse ultrassa.

 

Nt katsotaan sitten myöhemmin, voi olla että menen yksin siihen ja jos rakenneultraan asti päästään niin sinne haluan miehen mukaan jos vain mahdollista :)

 

Muoks. Nt-ultra on sellaisena päivänä että mies on töissä joten ei pääse ja vanhin tyttö halusi vahtia pikkusiskoaan ja laittaa päiväunille joten näillä sitten mennään. Isosiskolla on nt-ultran aikaan jo kesäloma ja on ennenkin vahtinut lyhyitä aikoja pikkusiskoaan ja laittanut nukkumaan. Ultran ajankohta kun sijoittuu juuri nuorimman päiväuniaikaan joten en mielelläni raahaisi häntä mukaani yli puolen tunnin ajomatkan päähän vaan jättäisin mieluummin kotiin nukkumaan unensa.

Edited by Sleeping Sun

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tyttö on ollut nyt kahdella mun ystävällä hoidossa ultrien ajan. Onneksi on järjestynyt! Kyllä siinä vähän oli miettimistä, että keneltä pyytäisi apua, kun mun äiti on vielä työelämässä ja miehen vanhemmat asuu kauempana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän ei ole kertaakaan tarvinnut ottaa esikoista mukaan ultriin. Ultrat on ollut tarhapäivinä tai sitten esikoinen on ollut mummulla hoidossa. Tosin tässä raskaudessa mieskään ei ole yhdessäkään ultrassa käynyt. Mutta ei se ole haitannut mua, kun töissäkin on käytävä jos aikoo saada rahaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä olis ensi kuussa ultra ja ollaan jo sovittu tytön hoitopaikasta. Menee mun äidille sen aikaa hoitoon, että päästään kurkkimaan maha-asukkia. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä sain mun mummin esikolle hoitajaksi, kun mentiin miehen kanssa käymään ultrassa. Se meni ihan mukavasti niin, että mummini oli pojan kanssa kaupungilla sen tunnin verran, mitä meillä kesti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä oli esikoinen mukana rakenne- ja 4D ultrissa, np-ultran aikaan poika oli hoidossa. Asumme ihan eri paikkakunnalla isovanhempien kanssa eivätkä hoitoajankohdat vain menneet nappiin. Mulle ei ainakaan tullut mieleenkään jättää isää lapsen kanssa odotustilaan eivätkä kyllä ultraajatkaan tätä edes ehdottaneet. Nyt, kun on kaksi isompaa lasta, niin asia onkin sitten aivan toinen... Saa nähdä, miten ihmeessä onnistumme saamaan hoitajan pojille. Etenkin kun np-ultraa ennen en edes haluaisi kenellekään uutisia vielä kertoa...

 

edit. Heh, saman tien, kun olin tämän kirjoittanut, muistin, että juurihan me löysimme lapsille aivan ihanan lastenvahdin. Eli problem solved :girl_haha:

Edited by Penny.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Saatiin onneksi kaveri, jolla alkaa työt vasta iltapäivällä, vahtimaan lasta aamulla ultran ajaksi. MLL:n lastenvahtipalvelukin on nyt kiinni, kun on kesä, joten onneksi on edes jotain tuttuja, joilta voi kysyä. Ja koska alkio/sikiö olikin tänään vielä liian pieni, sama ongelma on uudestaan edessä seuraavalla kerralla, kun ei viitsi vieläkään raskautta paljastaa. Jos samaa kaveria pyydetään uudestaan niin sitten kyllä täytyy paljastaa etukäteen, muuten ei kehtaa pyytää.

 

Ja meillä kyllä lukee ultrapaikan seinillä, että "emme voi ottaa lasta mukaan tutkimukseen" "lasten läsnäolo lääketieteellisessä tutkimuksessa ei ole sallittu", joten ei uskalla kokeilla vaatia lasta mukaan. Ja olihan se loppujen lopuksi ihan kiva käydä rauhassa kahdestaan miehen kanssa, vaikka lastenvahdin löytäminen stressiä tuottikin :girl_sigh:

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä olis ensi kuussa ultra ja ollaan jo sovittu tytön hoitopaikasta. Menee mun äidille sen aikaa hoitoon, että päästään kurkkimaan maha-asukkia. :)

 

Tänään oli ultra ja hoitosuunnitelmiin tuli muutos. Tyttö oli täällä meillä mun pikkusiskon kanssa sillä aikaa, kun oltiin ultrassa. Siskolla onneks työt alkaa vasta neljän aikoihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me oltiin ajateltu että mies jää esikoisen kanssa käytävälle odottamaan mutta koska poika oli nukahtanut vaunuun niin saivat tulla toimenpidehuoneeseen mukaan. Eli kannattaa ajoittaa ultra päiväuniaikaan ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jollekin kaverille menee esikoinen.

 

Itsellä olisi jäänyt lapset tekemättä jos turvaverkot olisi niin ohuet että ultra muodostuisi ongelmaksi. Itse kun keksin varmaan 50 paikkaa jonne nyt 1-2 tunnin ajaksi kehtaan/uskallan/haluan lapseni viedä, toki päiväsaikaan 2/3 näistä on töissä,mutta mm. äitiyslomalaisia/vuorotyössä olevia kavereita aina löytyy.

 

Itse en toisaalta edes haluaisi esikoista mukaan vaikka olisi sallittua, toisaalta huonojen uutisten pelosta, toisaalta siksi että itken joka tapauksessa ja siksi että haluan antaa sen hetken täysin sille pikkukakkoselle, onhan ne ensimmäisiä yhteisiä hetkiä sen kanssa lipsrsealed.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun äiti katsoi esikoista np-ultran ajan, samoin tehdään rakenneultran kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mekin viedään tenavat mummolaan ultran ajaksi. Jos ei olisi mummot lähellä, niin sit pitäis palkata joku mll:n kautta tmv.

Miks ei sairaaloissa ole ns. lapsiparkkia tällasia tilanteita varten;)? Oispa kätsy jättää lapset leikkimään siksi aikaa likelle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoinen menee yhdelle mun tutulle rakenneultran ajaksi. On käynyt hänellä pari kertaa, mutta onneksi nähnyt "hoitajan" useammin. Leikkiseuraa ja leluja löytyy, joten toivon, että kaikki menee hyvin. Hän tulee olemaan huomenna ensimmäistä kertaa hoidossa. Äitiä jännittää toisen puolesta, mitenköhän se sinne hoitoon jääminen menee...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tokaa odottaessa tosiaan esikoista oli ekan ultran ajan vahtimassa yksi kaveri täällä meillä, tokan ultran ajaksi vietiin toiselle kaverille. Esikoinen oli silloin n. 10 kk eikä pahemmin vierastanut, alle parin tunnin hoito onnistui kyllä vähän kokemattomammaltakin, kun ei välttämättä vaippaakaan tarvinnut vaihtaa tms. Kolmannen ultran aikana esikoinen olikin sitten aloittanut jo perhepäivähoidossa, joten oli siellä ultran aikanakin.

 

Nyt kolmatta odottaessa oli enemmän ongelmaa lapsenvahtien suhteen. Kokemattomalle kaverille en viitsisi kahta lasta jättää, ja lapsellisilla tutuilla on kaikilla jo itselläänkin kaksi pientä lasta, joten meidän lapset voisi olla liikaa siihen lisäksi. Sitä paitsi pienempi lapsista vierastaa :girl_sigh: Siskolleni olisin kyllä voinut hyvin jättää, mutten kehdannut kysyä ennen ekaa ultraa, kun en halunnut paljastaa raskautta, joten lopulta menin sitten yksin. Rakenneultran ajan lapset olivat perhetuvalla hoidossa, sain onneksi pienemmän päiväunille siksi aikaa, muuten olisi taatusti parkunut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tuli toisen lapsen np-ultrassa yllärinä,ettei lapsia saa ottaa ultraan mukaan siis säännöt olivat ehtineet muuttua. Sovittiin sitten, että esikko ja mies jää odottelemaan mutta kätilö pyytelikin koko poppoon huoneeseen eikä maininnut ollenkaan mistään lapsikielloista. Rakenneultran ajaksi esikko jätettiinkin sitten hoitoon isovanhemmille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toista ultrattaessa (7v sitten) sai esikoinen olla mukana ultrissa.

Nyt kolmatta odotellessa, käytäntö oli muuttunut ja lapset ei saanu tulla mukaan. Mummi tais katsoa tyttöjä sillon.. Yks "lisäultra" meillä oli (munuaiskontrolli) jonne lääkäri lupasi tulla lastenkin..ja innoissaan olivat kyllä matkassa..ja ultrassakin kaikki oli ok :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ollaan viety lapset hoitoon isovanhemmille ja sanottu että meillä on joku meno esimerkiksi jossain virastossa käynti tms. Kun ollaan lapset haettu hoidosta niin ollaan sitten kerrottu isovanhemmille että missä sitä todellisuudessa käytiin. Itse en lapsia mukaan ultraa huolisi ihan siksi että jos tulisi ikäviä uutisia en haluaisi että lapsi olisi paikalla niitä kuulemassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0