ester

Mitä vauvalle kannattaa neuloa?

100 posts in this topic

Meillä on ollut tosi paljon käytössä tällainen pieni, suorakaiteen mallinen neulottu peitto. Tää on just hyvän kokoinen (50x40 cm), sopiva pienelle vauvalle. Ollaan käytetty peittona ihan nukkuessa ja turvakaukalossa jne... Tehty muuten marttojen langasta, sitä myytiin Siwoissa joskus erikoiserä.

P9230007.jpgP9230008.jpg

 

Sitten tosi kätevät on myös henkselilliset villahousut. Yläosa nousee tuonne rintakehään, niin lämmittää sieltäkin asti. Käytetään nyt ihan sisällä niitä, kun tuntuu kämppä niin kylmältä talvella.

P9230002.jpg

 

Villahaalareita saatiin kahdet, joista tällaiset on todettu tosi hyviksi. Näissä kun on kasvunvaraa, niin tuollainen neuletyyli on hyvä kun siinä hihat ja lahkeet menee nyt "makkaralle" eikä tunnu nyt liian pitkältä, mutta kun lapsi kasvaa niin niissä riittää sitten pituutta. Lisäksi tuossa näkyy vaaleanpunaiset lapaset, jotka on pitkävartiset (varsi joustinneuletta?) ja pysyy parhaiten käsissä. Samalla tyylillä on myös villasukat.

PA270080.jpg

 

Tällaiset tossut ollaan todettu meillä parhaimmiksi. Nyt ovat, harmi vaan, jääneet pieniksi. Pysyvät hyvin jalassa kun olivat sopivan kokoiset ja tuossa on tuo nyöri nilkan kohdalla. Näitä on kuulemman (itsehän en neulo :D) helppo ja nopea tehdä.

PA310160.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin ja vielä tuo Naddan mainitsema myssy on tosi hyvän mallinen! Paras myssy-malli! :D Meillä on se jotain tosi hyvän tuntuista lankaa, olikohan jotain silkkiä tuossa langassa mukana tms... Kivemman tuntuista kuin nuo perusvillalangat.

 

P9230013.jpg

Edited by sasa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä kehottaisin neulomaan pari slipoveria, vaikka ihan jostain puuvillalangasta. Mielestäni slipoveri on ollut pienellä vauvalla paljon käytännöllisempi kuin neuletakki, koska se on helpompi pukea eikä siinä tule liian kuuma sisätiloissakaan. Lisäksi slipoveri on tosi tyylikäs yhteensopivan pitkähihaisen bodyn päällä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^Minä olen nyt noita myssyjä urakoinut. Tulevat nopeasti valmiiksi ja malli on hyvän oloinen. Omalle lapselle löytyy nyt kahta eri kokoa ja houkutus olisi vielä tehdä esim. bambusta loppukesään vielä yksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ehdottomasti eniten käytössä on ollut neulottu vauvan peitto (65 cm x 75 cm). Peitto kannattaa tehdä konepestävästä langasta esim. merinovillasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kesävauvalla paljon käytössä on ollut puuvillalangasta kudottu helmineulepeitto. Talveksi tulossa lämpimämpi ja paksumpi versio villasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sasa, kiitos kun laitoit kuvia! Itse pähkäilin taannoin juuri tuota haalari-asiaa, että minkä kokoisen sitä (kun elokuussa on la) niin voisi tehdä. Tuohan on loistava! Et satu tietämään onko jossain ohjetta suoraan, vai alanko vain kokeilemaan?

 

Mulla olis tarkoitus neuloa bambulangasta sellainen peitto ja sitten syksyksi jostain villasekoitteesta ja laittaa sitten vuori. Ilmeisesti turhan suurta ei kannata tehdä, että on sitten kätevä käyttää juuri ihan vauvalla? Tykästyin noihin Sasan kuviin niin, että taidanpa tuolla tyylillä jatkaa...Kiitos vinkeistä!

 

Jos joku törmää jossain ihan kokopotkareihin, joissa olis lisäksi haaroissa ne nappilistat niin sellaisen ohjeen mieluusti näkisin :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon kait hassu mutta itse en tykkää tuosta perinteisestä vauvamyssystä, tulee liikaa nenälle kun pieni rimpuilee, siksi ovat meillä jääneet aina käyttämättä. Otsalta suorat myssyt/hatut/pipot kyllä ovat olleet käytössä, aika syvälle vedettyinäkin!

 

Myöskään puolipotkareille meillä ei ole ollut käyttöä koska villasukat ovat käytössä ulkona ollessa joten niitä ei saada potkittua helposti pois jalasta kun ovat monen kerroksen alla ja välissä ja kengässä.

 

2-osainen villa-asu taas on ollut käytössä nyt n. 3 kk vanhalla vauvalla koko ajan syntymästä asti, samassa ajassa villahaalari on ollut vain kerran päällä. Syykin sama, kun vauva ei liiku ja tarvitsee tuota villahaalaria vain vaunuissa niin kaksiosainen oli helppo pukea päälle. Villahousut ulottuivat reilusti kainaloon ja takki lantiolle niin ei ollut selkä paljaana. :) Tosin... meille kotiutunut Ruskovillan haalari taas on niin nopea pukea että sitä tulee pidettyäkin paljon... toki se on tosi ohutkin joten kuumakalle-vauvalle se on kiva kun ei tule liian kuuma vaunuissa!

 

Neulejutut on tosi paljon makuasioita ja vaihtelevat jopa vauvojen välillä, esikoiselle mulla oli villahaalari ja samaa haalaria käytin keskimmäiselläkin ja tykkäsin kovasti. 3.lle ei haalari enää kestänyt kun oli jo niin reikäinen ja tyttöjen värinen niin mummo neuloi uuden setin. Uusi setti on alpakkalangasta ja ihanan pehmeä ja luonnonsävyinen.

 

Eniten meillä on villasta neulottuja juuri sukat (mulle ja lapsille, miehellä on paljon jäljellä niin ei ole tarvinnut anopin tehdä), lapaset, kynsikkäät äidille(kädet hikoaa paljon ja on kiva työntää vaunuja niin että rystyset ei ole tuulessa palelemassa), villatakit ja -housut. Myös puuvilla ja bambutakkeja olemme saaneet ja ne on keväisin/kesäisin/syksyisin tosi ihania vaikka juhlaan mukaan kun on lämmin muttei kuuma takki laittaa päälle. Mökillä on yleensä villatakki mukana koska illat ovat veden äärellä viileitä ja villatakki tuo ihanaa lämpöä :) Samasta syystä mökillä on usein kesälläkin mukana villasukat, hengittävät hyvin eivätkä hiosta mutta lämmittävät kylmiä jalkateriä terassilla istuessa kummasti.

 

Meillä on myös useampi villapeitto kotona vaunupeittoina, mummo on molemmille nuoremmille tehnyt oman ja esikoisella oli käytössä oma vanha villapeittoni joka on edelleen tallessa ja kunnossa.

 

Tykkään tosi paljon kun voimme äitini kanssa suunnitella mitä neuletta hän voisi seuraavaksi kokeilla, usein olen ostanut lankoja valmiiksi (esim tarjouksesta 7-veljestä sukkia varten ja vauvalankoja vaatteisiin) ja luetaan käsityölehtiä joista kopioidaan kivoimpien mallien ohjeet käyttöön. Meripäiviä varten mummo neuloi puuvillalangasta irtokaulukset sekä tummansinisenä valkoiselle tehosteella että valkoisena tummansinisellä tehosteella. Vain satiininauha nurkkiin ja irtonepparit valkoiseen t-paitaan ja kaulukseen ja niin oli merimieskauluksellinen paita valmis!

 

Ihanaa kun on ihmisiä jotka haluavat neuloa ja pitävät taitoa yllä! :lipsrsealed:

Edited by Sleeping Sun

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi että löytyipäs täältä ihana sivu! :) Neulefriikkinä plussaamisen jälkeen aloin heti suunnitella mitä kaikkea tulevalle pienokaiselle neuloisin ja täältä löytyykin paljon ideoita, ohjeita ja käytännön kokemuksia tarpeellisista neuleista. Pari viikkoa ennen edes minkäänlaisia raskausoireita mulla tuli aivan älytön halu neuloa vauvan sukat, neuloin ne ja viikko siitä plussasin. Liekö se sitten ollut minun ensimmäinen raskausoire ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paras neulottu lahja mitä meidän vauva viime talvena sai oli kantapäättömät villasukat :) Eli sellaiset terälliset suorat pötköt vaan, jotka oli sen verran pitkät että meni yli polven. Pysyivät todella paljon paremmin paikallaan kuin kantapäälliset! Ja vauva oli siis talven aikana 0-5kk eli pikkuisimmillaan, mutta oli niin villi potkiskelija, että tavalliset villasukat (tai mitkään sukat) ei meinanneet pysyä jalassa :girl_sigh:

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nettisaittivinkki: www.raverly.com Ainakin aikuiselle tuolla on niin julmetusti ohjeita saatavilla, että monet hankkeet ovat tyssänneet ihan vaan valinnan vaikeuteen. :girl_smile: Lapsellekin näyttää löytyvän vaikka mitä, kun vain jaksaa tehdä hakuja ja selailla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Noista Garnstudion ohjeista suosittelen erityisesti tätä pipoa. Mä tein tuon pipon meidän neidille jo viime kevättalveksi, ja sopi hyvin vastasyntyneellekin. Nyt kesällä neuloin tytölle uuden isomman ja tällä hetkellä olen tekemässä kummipojalle samanlaista.

Mä olen käyttänyt noihin Nalle Aloe veraa, kuvittelisin, että Wool käy myös. Itse en Alpacasta halunnut tehdä, koska se ei kestä konepesua :girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mie olen neulonut pienelle vauvalle sukkia, tumppuja ja myssyjä. Myssyistä eniten tykkään norjalaisesta hiipasta, joka on vähän samantyylinen kuin tuo aiemmin linkattu siksakmyssy, mutta mielestäni vielä kivemman mallinen ja helposti muokattavissa (itse olen tehnyt hieman pidemmällä hiipalla kuin alkuperäisessä ohjeessa).

 

myssyy%2B002.JPG

 

Sama malli käy isommallekin lapselle (tässä mein keskimmäinen parivuotiaana):

3170466968_497fc04c96_z.jpg

 

Myssyn ohje löytyy täältä

 

Sukkia olen tehnyt omasta päästä tai sitten Kerttu Latvalan ohjeella klik.

 

Lankoina suosin täysvillaa (erityisesti merinovillaa) ja luonnonkuituja muutenkin. Villasekoitelangat monasti kutittavat ikävästi herkkää ihoa.

 

*muoks* Pitää lisätä vielä tämä töppösohje, ihanat, lämpimät ja nopea neuloa :)

Edited by Kiekura

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihana ketju ja ihania ohjeita ootte löytäneet :girl_in_love:

 

Mulla iski heti plussan jälkeen hirveä himo neuloa vauvalle kaikkea ihanaa, vaikka olenkin todella surkea kutomaan :girl_sad: Onneksi netistä löytyy helppojakin ohjeita :P

 

Kudoin heti alkuun pienet sukat dropsin ohjeen mukaan: http://www.garnstudi...d_id=22〈=fi tosin käytin Novitan violettia Miami-lankaa :lipsrsealed:

 

Ja tällä hetkellä on työn alla novitan neulottu vauvan haalari, siihen ei näemmän löydy kuvaa/ohjetta netistä :skilletgirl: Enkä näemmän osaa liittää kuvia näihin keskusteluihin :girl_haha: Oisko vinkkiä miten se onnistuu?

 

Ja varmaan puolivuotta sitten ostin langat ja puikot valmiiksi vauvan vilttiä varten http://www.garnstudi...d_id=15〈=fi

Dropsin ohjeet on kyllä :lipsrsealed:

 

Löytyisikö keltään hyvää/helppoa vauvan slipooveriohjetta?Täällä joku mainitsi asiasta ja heti rupesin haaveilemaan pienestä ihanasta slipooverista :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Jos haluat liittää kuvan netistä, niin napsauta tässä vastauslaatikossa tuosta yläreunasta löytyvää valokuvan kuvaketta (kirjekuoren vasemmalla puolella) ja kopioi siihen haluamasi kuvan nettiosoite. Klikkaa sitten lisää kuva ja se ilmestyy viestiin :) Jonkin kuvan nettiosoitteen saa selville/kopioitua kun menee sen kuvan päälle, klikkaa hiiren oikeaa nappia ja valitsee "kopioi kuvan osoite".

 

Niin tai jos haluat liittää kuvan omalta koneelta niin se onnistuu joko tämän vastauslaatikon alapuolelta kohdasta liitä liitetiedosto (siinä on kuvan max.koko kyllä rajoitettu älyttömän pieneksi) tai sitten tekemällä tänne oma kuvakansio tuonne kuvagalleriaan ja sieltä lisää kuvan sieltä suoraan löytyvällä linkillä tänne (ei tarvitse käyttää tuota kuvanlisäyskuvaketta).

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos forgetmenot :lipsrsealed: En tajua miten olen aiemmin onnistunut noiden kuvien liittämisen sössimään, ei vain taida ÄO riittää :girl_haha:

 

Noh, tuossa nyt kuitenkin kuva siitä Novitan haalarista, joka mulla on työn alla :lipsrsealed:

post-5485-1314804380,9671_thumb.jpg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oi miten kiva ketju :). Itselläni on käsityöpeukalo aivan keskellä kämmentä, mutta äitini on nyt ensimmäisestä tulevasta lapsenlapsestaan niin innostunut, että sieltä on tulossa ihan sarjatuotantona jos jonkinlaista neulottua juttua. Kivasti löytyi täältä vinkkejä, että mitä kaikkea muutakin se voisi tehdä, kun kohta sillä on taas tämänhetkinen tekele valmiina ja helmikuuhun on vielä aika pitkä aika :grin: .

Share this post


Link to post
Share on other sites

mitä neuloa vauvalle, jolla on jo kaikkea neulottua? :girl_sigh: Tiitu syntyi kesäkuussa ja on tullut syksyä ja talvea varten neulottua jos jonkinmoista... aina pipoista sukkiin, haalareista takkeihin. Mitäs sitä vielä keksisi? :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Villainen peitto vaunuihin? Vaikka en tiedä, kuinka paljon sellaista sitten tarttee, kun on muutenkin puettu lämpimästi ja on makuupussit tai lämpöpussit ja muut. Tai sitten voisit tehdä jotain pehmoleluja :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko jollain muistissa junasukkien loppukavennus? En löydä ohjetta enää netistä. Toinen sukka on valmis ja toinen loppukavennusta vaille... Olen sen verran vasta-alkaja, etten osaa tulkita valmiista sukasta kavennuksia..

 

Kiitos

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Niimpäs vain näytti ohje kadonneen :S Itse en ole kyseisiä sukkia tehnyt etten voi omasta muistista ohjetta laittaa, mutta löysin englanninkielisen käännöksen jossa kavennukset menee seuraavasti:

 

1. puikolla: neulo kunnes jäljellä 3s, neulo 2s oikein yhteen, neulo 1s

2. puikolla: neulo 1s, nosta 1s, neulo 1s ja nosta nostettu s neulotun yli ja neulo puikko loppuun

3. puikolla: kuten 1. puikko

4. puikolla: kuten 2. puikko

 

Laitan vielä linkin tähän jos mun selostuksesta ei saa selvää :D

 

 

http://teakat-translations.blogspot.com/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vinkeistä. Neulon mielelläni vauvan vaatteita ja lahjoittelen niitä sinne tänne. Koska omassa perheessä ei ole lapsia, nämä vinkit olivat hyviä.

Olen neulonut haalareita, sukkia, lapasia. Mutta en koskaan peittoa, se siis seuraavaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vinkeistä! Näistä innostuneina neuloin junasukat ja villamyssyn odotusaikana ja kovasti ovat olleet käytössä molemmat :).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tulin etsimään innokkaalle anopille neulonta-ideoita.

 

Jos virtaa riittää, muttei enää ideoita niin sairaalat ottaa vastaan pieniä myssyjä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now