curly

Rh-negatiivisuuden vaikutus raskauteen/raskaaksi tulemiseen

57 posts in this topic

Lukaisin taas tän ketjun läpi ja ajattelin ääneen pohdiskella.

 

Kävin verikokeissa jo viikolla 6+2. Silloin jo löydettiin jotain vasta-aineita, mutta ei pystytty sanomaan ovatko ne veriryhmästä johtuvia. Ohjeena oli mennä uudestaan 4-6 viikon päästä kokeisiin. Kävinkin sitten verikokeissa uudestaan 9+5 samalla kun otettiin seerumiseula. Eilisestä keskenmenosta tässä toipuessani olen alkanut miettiä noiden vasta-aineiden merkitystä. En ole vielä ehtinyt soittamaan neuvolaan verikokeiden tuloksia enkä älynnyt kysyä kätilöltä enkä lääkäriltäkään kun olisivathan he ilmeisesti ne tulokset nähneet.

 

Mistä muista vasta-aineista sitten voisi olla kyse? Kuinka ajoissa noita vasta-aineita voi ylipäätään alkaa muodostua? Ja mitä sitten jos vasta-aineita löytyy ja jos tässä tapauksessa raskaus olisi jatkunut - miten sitä silloin hoidetaan?

 

Sain eilen sen piikin kankkuun. Täytyy ensi viikosta soitella neuvolaan niistä tuloksista mutten usko että sieltä mitään osataan kuitenkaan sanoa :girl_sad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ole koskaan tästä kuullutkaan, raskaus on niin alussa ettei vielä ole neuvolakäyntiä takana. Itse olen B-, mahtaako mies omaansa tietääkään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Neuvolasta saat sitten lähetteen verikokeisiin (kaikille tehdään samat seulonnat veriryhmästä riippumatta) ja sieltä kun tulee tieto, että olet rh- niin saat neuvolasta vielä 2 lähetettä myöhemmin lisää noihin vasta-aineseulontoihin. Itse olen käynyt jo tokassa vasta-aineseulonnassa ja kolmas on vielä edessä parin viikon päästä rv36. Miehen veriryhmästä ei ole mitään tietoa. Äitiyskorttiin kirjataan muistiin sun veriryhmä, mutta kannattaa synnytyksen jälkeen vielä muistuttaa sairaalassa, että tarvitset anti-D –pistoksen. Syntymän jälkeen otetaan rh- äitien vauvoilta verinäyte napanuorasta, josta tutkitaan vauvan veriryhmä (että onko rh+ vai rh-) ainakin mun synnärillä, luulis että näin on muissakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ohoh, minäkin olen Rh-, mutten tiennyt, että se on näin vakava asia. :o Kun se selvisi neuvolan verikokeissa, neuvolan täti vain totesi, että pitää ehkä antaa piikki synnytyksen jälkeen jos vauva on +. Missään muissa verikokeissa en käynyt raskauden aikana kuin noissa ekoissa. Nyt tuntuu hurjalta!

 

Tällä hetkellä taitaa kaikki kuitenkin olla oikein hoidettu, kun sain synnytyksen jälkeen piikin (vauva oli +) ja nyt tässä raskaudessa uudestaan, eikö?

 

 

 

 

Muoks. Piti vielä todeta, että meillä ei veriryhmä ei ole vaikuttanut raskaaksi tulemiseen, jollei sitten vauhdittamalla sitä. :P

Edited by Hasabu

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Joo sen pitäisi olla ihan vaaraton homma 1.raskaudessa, jos ei tule mitään erikoista, esim. lapsivesipunktiota, jolloin äidin ja sikiön veret vois päästä sekoittumaan :) Mut seuraavissa raskauksissa pitäis käsittääkseni (mitä esim. veripalvelun sivuilta luin) seurata tarkemmin varsinkin, kun edellinen lapsi oli Rh+. Mulla tosiaan tässä ekassakin raskaudessa mitataan yhteensä 3 kertaa ne vasta-aineet verestä. Kahdesta ekasta kokeesta sain ihan paperitodistukset mukaan neuvolasta, että löydökset oli negatiiviset.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos hyvästä linkistä rh- :)

 

Rh-negatiivisille äideille annetaan jokaisen synnytyksen jälkeen Anti-D immunoglobuliinipiikki lapsen veriryhmästä riippumatta, jos olen oikein tajunnut. Ja onneksi sain ne myös keskenmenojen jälkeen. Minulta on nyt tässä raskaudessa jo 2 kertaa testattu vasta-aineet, ja negoja ovat onneksi olleet :) Ja rv 36 tosiaan on seuraavan kerran (nyt rv 30 menossa)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Rh-negatiivisille äideille annetaan jokaisen synnytyksen jälkeen Anti-D immunoglobuliinipiikki lapsen veriryhmästä riippumatta, jos olen oikein tajunnut.

 

Tassa ketjussa on jo mainittukin, etta tuo piikki annetaan synnytyksen jalkeen aidille JOS vauva on Rh-positiivinen. Eli itse en sita saanut kun vauvakin oli miinus. Keskenmenon jalkeen annetaan varmuuden vuoksi kun ei veriryhmasta ole tietoa. Tahankin vaikuttaa raskausviikot, eli jos on mennyt ihan varhaisilla viikoilla/paivilla kesken niin piikkia ei kai anneta (oliko tahan joku viikkoraja vai annetaanko se aina?).

Edited by Iiris

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Okei, kiitos infosta Iiris :)

 

Itse sain piikin keskenmenojen jälkeen, jotka tapahtuivat rv 7+3 ja 6+0 ja muuta todistetta raskauksista ei ikinä ollut kuin positiiviset raskaustestit ja ekassa "raskaudessa" tyhjä ruskuaispussi. Laitoin heittomerkit, koska jotainhan toimintaa on kuitenkin ollut, koska testeissä molemmat näkyivät, mutta kukaan ei osaa sanoa, mihin vaiheeseen olivat ehtineet kehittymään ennen keskenmenoja.

 

Joo mut joo: Nyt rv 30 menossa, niin pystyy puhumaan suht avoimesti noista kahdesta vastoinkäymisestä, vaikka hieman ON:ksi meinaa mennä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huh. Nyt iski epätietoisuus... Mä olen kans RH- ja esikoinen on RH+, sain synnyksen jälkeen piikin. MUTTA nyt toista lasta yrittäessä olen saanut yhden keskeytyneen keskenmenon rv8 ja tämän lisäksi minulla on ollut kaksi kemiallista raskautta (vuoto alkanut spontaanisti positiivisen raskaustestin tekemisen jälkeen kahden viikon sisällä eli ennen rv6). Mitään piikkejä en ole saanut edes tuon keskeytyneen keskenmenon yhteydessä... Olisikohan pitänyt saada? Ja toisekseen kun en sitä saanut, niin voiko se vaikuttaa jotenkin tähän, että toista lasta ei kuulu? Voiko minulla olla veressä vasta-aineita, jotka tyrannisoi raskautumista? Meillä kuitenkin esikoinen tärppäsi oikeastaan samantien, mutta tätä toista on väännetty jo 1,5v.

Tämä kaikki pohdinta voi olla ihan täyttä hakuammuntaa, kun yritän keksiä eri syitä tilanteeseemme...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Sinuna soittelisin neuvolaan ja mainitsisin tuosta ettet saanut keskeytyneen keskenmenon jälkeen piikkiä. Osaisivat siellä varmaan sitten neuvoa eteenpäin, ainakin toivottavasti tai vähintäänkin saisi asialle mielenrauhan :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Barbbis: Kyllä, piikki olisi pitänyt antaa kkm:n yhteydessä. On erittäinen epätodennäköistä että vasta-aineita kuitenkaan on muodostunut, mutta antaa se olisi pitänyt. Vasta-aineet eivät kuitenkaan vaikuta raskaaksi tulemiseen. Aivan todella äärimmäisessä tapauksessa, jos vasta-aineiden tuotanto on TODELLA hurjaa heti alkuraskaudessa, voi raskaus päättyä keskenmenoon. Sinuna en kuitenkaan olisi erityisen huolissani vasta-aineista, kunhan vain seuraavassa raskaudessa vasta-aine-verikokeet otetaan (3krt raskauden aikana) niin se riittänee.

 

 

Ja muistakaa nyt kaikki että nämä vasta-aine ongelmat on kuitenkin todella harvinaisia, jos siis olet juuri neuvolassa kuullut olevasi rh- niin ei sen takia kannata yöunia menettää. ;)

 

 

Pitkään mietin kannattaako mun kirjoittaa tänne, mutta kirjoitan nyt kuitenkin, jos vaikka löytyisi saman kokeneita. Tämä alla oleva kannattaa jättää lukematta jos tuntuu että asiasta tulee nyt jo stressi. :girl_wink:

 

Mä voisin tähän kertoa "lyhyesti" omia kokemuksia aiheen tiimoilta.

 

Ensimmäinen raskaus - päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon rv12 mutta anti-d-piikki jäi saamatta. Siitä ei kuitenkaan tiettävästi koitunut mitään haittaa.

 

Toinen raskaus - Otettiin verikokeet kolmesti, ei vasta-aineita. Synnytyksen yhteydessä anti-d-piikki.

 

Kolmas raskaus - Kaksi ensimmäistä verikoetta puhtaat, kolmannessa anti-D ja anti-C -vasta-aineita, triitteri 2 eli lievää vasta-aineiden muodostusta. Uusinta verikoetta ei otettu vaan synnytys käynnistettiin alle viikko verikoe-tulosten saamisen jälkeen (rv38+3). Vasta-aineiden seurauksena vauva sinivalohoidossa yhteensä 2½ vrk, verensiirtoja ei tarvittu. (Jos sinivalohoito ei olisi auttanut olisi vauvalle tehty verensiirto(ja). ) Vauvalla positiivinen coombs mikä kertoo että vasta-aineita on mennyt vauvalle. Ilmeisesti coombs on yleensä aina negatiivinen, mutta ei meillä.

 

Mahdollinen neljäs raskaus - Suunnitteilla on siis vielä kolmas lapsi, neljäs raskaus. Nyt kun mulla on veressä vasta-aineita on raskaus riskiraskaus ja vasta-aineiden muodostumista seurataan erittäin tarkasti. Seuranta tapahtuu verikokeiden lisäksi ultralla (seurataan keskimmäisen aivovaltimon virtauksia). Parhaassa tapauksessa vasta-aineita ei muodostu lisää ja näin ollen pelkkä seuranta riittää. Jos vasta-ainepitoisuudet alkavat nousta, on edessä mahdollisesti kohdunsisäisiä verensiirtoja (tehdään Suomessa vain Helsingissä) joita voidaan pahimmillaan joutua tekemään viimeisellä kolmanneksella viikoittain.

 

 

Siilis mainitsi aiemmin äidistä jolle oli sanottu ettei kannata enää hankkia lisää lapsia (tai jotain sinnepäin, en nyt jaksa hakea sitä postausta). Tilanne on luultavasti siis ollut se, että vasta-aineiden muodostuminen on hyvin agressiivista ja taustalla voi olla jo vasta-aineista johtunut (myöhäinen?) keskenmeno tai jopa kohtukuolema. Noita kohtukuolemia on mun muistaakseni yksi vuodessa suomessa joten on erittäin erittäin epätodennäköinen vaihtoehto jos vasta-aineiden muodostumista kuitenkin seurataan.

 

Mikään lääkäri en ole, suurempia asiavirheitä ei kuitenkaan pitäisi olla mutta pienet virheet ovat mahdollisia yllä olevassa tekstissä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Todella mielenkiintoista tietoa, kiitos *Jansku* kun jaoit :) Mulla ei ainakaan mennyt pupu pöksyyn ;) Mutta tosi kiva tietää vähän mitä saattaa olla odotettavissa itsellä sitten kun on seuraavan kerran raskaana. Ekassa raskaudessa ei mulla ollut mitään ongelmia.

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itselleni oli kovin iloinen yllätys saada kuulla miehen äidiltä, että mieheni on myös RH- kuten minäkin. Jotenkin olin kuvitellut hänen olevan eri veriryhmää ja vielä RH+, ja olinkin vuosia jo valmistautunut siihen, että ongelmia saattaa aikanaan tulla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos *Jansku* kun kirjoittelit omista kokemuksistasi, tuo auttoi vähän jäsentämään asiaa. Minulla on tuo negatiivinen rhesustekijä ja vielä harvinaisin veriryhmä eli B- . Nyt ekan raskauden aikana olen ollut kahdesti verikokeessa ja kolmas kerta tulee olikohan se ensi viikolla. Toistaiseksi kaikki hienosti koetulosten osalta. Oikeastaan siis omalta kannaltani huolestuttavin olisi tuo että niitä verensiirtoja jouduttaisiin tekemään mahdollisessa tulevassa raskaudessa kun tuo veriryhmä on niin harvinainen, tai että vasta-aineita alkaisi muodostua tosi varhaisessa vaiheessa ja seurauksena olisi keskenmeno.

Mulle on muuten hieman epäselvää että onko tää mun ensimmäinen raskaus koska joskus kuutisen vuotta sitten olin tilanteessa jossa saattoi olla tosi varhainen keskenmeno - niin varhainen että menkat jäivät pois mutta testiä en ennättänyt tehdä, eli asia ei koskaan selvinnyt. Silloin en tiennyt tuosta rhesustekijästä joten ei tullut selvitettyä asiaa sen kummemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

nauris12, ihan vaan täältä sivusta heitän, että hätätapauksessa sinulle voidaan antaa myös 0- -verta, joten et ole pelkästään B- -veren varassa! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mischa, kiitos tiedosta! Tosin varmaan sitten hätätilanteessa ne lääkäritkin on kuulleet tuosta ;) Siitä on tosiaan aikaa kun yläasteella oli noita että mikä veri periaatteessa sopii millekin veriryhmälle että ei kyllä muistunut mieleen mutta onneksi noin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja siis nuo raskauden aikaiset verensiirrot tehdään sikiölle, ei äidille. En sitten tiedä minkä veriryhmän verta silloin käytetään, voisin kuvitella että O- kun se ilmeisesti käy kaikille tai sitten sikiön veriryhmän mukaista... Tästä asiasta mä en sen enempää tiedä, mutta kuvittelisin että raskaudenaikaisessa siirrossa oleelllisempi olisi sikiön veriryhmä kun sikiölle se veri kuitenkin menee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ketjussa on jo aika vanhojakin kirjoituksia, mutta kerronpahan kuitenkin meidän tapahtumat jos niinstä olisi vaikka jollekin hyötyä :-)

 

Eli minun veriryhmäni on O Rh neg, ensimmäisessä raskaudessa otettiin normaalit kolme verikoetta jotak oli ok. Synnytyksessä sain Anti-d- piikin. 

 

Toisessa raskaudessa normaalisti otettiin kolme verikoetta joiden vastauksissa ei mitään poikkeavaa. Synnytyksen jälkeen selvisi, että tyttö oli B Rh pos. Hän oli sinivalossa kaksi vuorokautta varatoimenpiteenä koska bilirubiini hieman koholla (korkeimmillaan oli 134) Selvisi myös, että raskauden aikana vasta- aineita oli ollut vaikka ne eivät näkyneet testituloksissa. Tätä kovasti lääkärit ihmettelivät, koska ei pitäisi olla edes mahdollista... Coombs oli positiivinen. Veripalvelun tuloksissa selvisi, että tiitterit oli korkeahkot ( Anti-A-IgH 128, samoin Anti-H IgG tiitteri) Ja että viittaa ABO-immunisaatioon. 

Puoli vuotta vauva oli hemoglobiini seurannassa kerran kuussa ja kaikki oli koko ajan todella hyvin. 

 

Moneen otteeseen asiasta synnytyssairaalassa ja sitten myös neuvolassa puhuttiin, eikä kukaan osannut arvioida miksi vasta-aina testi oli negatiivinen vaikka vasta-aineita oli jo raskausaikana. Lastenlääkäri sanoi, että olipa onni ettei ongelmia tullut vaikka niihin edellytykset raskausaikana olikin. Pääasia, että kaikki meni hyvin. Seuraavaa raskautta varoittelivat, että erittäin tod.näk vasta-aineita tulee, ellei vauva sitten ole neg. 

 

Mutta saa nähdä, nyt kolmas lapsi toiveissa, jännittää miten käy mutta ei auta ennalta murehtia :-) 

 

Toivottavasti tästä olisi jollekin apua vaikka en osaakaan näitä juttuja niin hienosti selittää kun lääkärit :-) 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla on A Rh nega. Hieman pisti kyllä jänskättää kun en veriryhmä jutuista tajua mitään ja edelleenkin pihalla tästä koko jutusta. Tietoinen olen vaan että menen ylimääräisiin verikokeisiin joista seurataa jotakin että raskaus päättyisi hyvin ynms. Huonosti asia mulle selvitettiin ja kun tosiaan aivan pihalla kaikesta veriryhmä juttuihin liittyvissä :/ :) Perjantaina Laajaneuvola jossa kysyttävä vähän noista kun olen ihan pihalla koska pitäisi se eka verikoe käydä edes antamassa, nyt Rv 22+4 :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulta otettiin vasta-aineiden takia verikokeet rv 12, rv 26 ja viimeiset otetaan muistaakseni rv 36. Verikokeisiin tuli SPR:ltä  paperit/lähetteet neuvolaan ja neuvolasta muistutettiin aina milloin pitää käydä verikokeissa :-) Pari viikkoa kokeista tuli tulokset neuvolaan. 

 

Minulla on molemmat tulokset tähän mennessä ollut negatiiviset mutta lääkäri kyllä sanoi, että pakko pitää mielessä se, että viimeksikään ei ollut vasta-aineita tuloksissa vaikka oikeasti olikin ollut...Aika hyvin seuraavat nyt aina ultrassa vauvan kasvua, siitähän huomaisi aika nopeasti jos jokin olisi vialla. 

 

Minä olin kanssa aika pihalla ekassa raskaudessa näistä veriryhmä-jutuista mutta muutenkin aina kiinnostanut nuo veri-asiat niin etsin tietoa veripalvelun nettisivuilta ja ahkerasti olen lääkäreiltä kysellyt. Monikaan lääkäri ei näitä osaa hyvin selittää, erikoislääkärit ovatkin kyllä ihan mielellään asiasta kertoneet. Eli kannattaa käydä veripalvelun sivuilla :-)

 

Toivottavasti kaikki menee sinulla hyvin :-) Minä jännitän nyt loppuraskauden ajan että kuinka käy kun viimeksi varoiteltiin tosiaan siitä, että vasta-aineet voi aiheuttaa enemmän ongelmia seuraavassa raskaudessa eli nyt. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiinnostavaa lukea näitä, koska olen itse O- ja tytön veriryhmä periytyi isältä ollen A+. Kävin myös raskausaikana verikokeissa, ja niissä ei näkynyt vasta-aineita. Synnytyksen jälkeen sain sen anti-d-piikin. Ilmeisesti ei seuraavassa raskaudessa pitäisi olla nyt ongelmia mun veriryhmän vuoksi..?

 

Niin ja etenkin kaikki te, joiden veriryhmä on O-, käykää luovuttamassa verta jos suinkin vain pystytte :) Siis sitten kun raskaus ja imetys on ohi. Itse innostuin luovutuksesta kun raskauden myötä sain tietooni veriryhmäni ja raskaana ollessa tottui jatkuvaan verenimentään ja pistelyyn niin että piikkikammo meni aika tehokkaasti ohi... O--verestä on käytännössä jatkuva pula, koska se on ns. hätäveriryhmä jota voidaan antaa kaikille ihmisille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin mun ekassa raskaudessa ei ollut mitään ongelmia vasta-aineiden kanssa, niinkuin ei yleensä ekassa olekaan. Ja sitten toisessa oli just nämä 'ongelmat' jotka tuolla aiemmin viime keväänä kirjoittelin. Eli synnytyksen jälkeen selvisi, että olikin vasta-aineita vaikka verikokeissa ei nämä näkynyt ja Coobmsin testi oli positiivinen ja vauva oli sinivalossa muutaman päivän. Ja silloin minulle sanottiin, että mahdollisessa seuraavassa raskaudessa ongelmia voi tulla enemmän, niitä nyt tässä jännitellään. 

Minun veriryhmä siis juuri tuo 0-. 

 

Verta kävin säännöllisesti luovuttamassa ennen ensimmäistä raskautta ja innostuin siitä tosi paljon  :grin:  Harmittaa kun nyt tullut tosi pitkiä taukoja leikkauksen takia jne. mutta just tänään sanoin kotona, että jospa sitä sitten pääsisi taas säännöllisemmin veren luovutukseen kun tämä kolmas tulokas on maailmaan päässyt :-) Ekassa synnytyksessä menetin paljon verta sektiossa ja onneksi sitä oli minulle varattuna valmiina. Kyllähän sitä jälkeenpäin on miettinyt miten sen oman veren luovuttamisella voi jotakin muuta auttaa. Onneksi ei minkäänlaista piikkikammoa tai muuta ole joten siinäkin mielessä mielelläni käyn verta luovuttamassa

:-D  Joskus joku täti verenluovutuksessa sanoi, että 'sinun suonissa virtaa kulta' :-)  Siis veri joka käy kaikille. Oli jotenkin niin kauniisti sanottu, että vieläkin saan siitä hyvän mielen :-)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hiloki, yritän hieman täsmentää tilannettanne tekstiesi perusteella.

 

Kerrot että olet O RhD negatiivinen ja raskauden aikana otettavat veriryhmävasta-ainetestit ovat aina olleet negatiiviset ja synnytyksen jälkeen sitten todettiin ABO-immunisaatio. Tämä selittyy sillä että kyseessä on kaksi eri asiaa.

 

Raskauden aikana tutkitaan ns. allovasta-aineita erilaisia veriryhmäantigeeneja vastaan. Näistä antigeeneistä, veriryhmärakenteista, tunnetuin on RhD, muita ovat mm. E, C, c, e, Jka, Jkb, S, s.... paljon erilaisia. Näitä vasta-aineita ei normaalisti ole verenkierrossa, niitä voi kehittyä raskauksien tai verensiirtojen seurauksena, kun verenkiertoon pääsee "vierasta" verta. Näistä vasta-aineista tärkein on anti-D, minkä takia RhD negatiivisilta äideltä otetaan normaalisti raskauden aikana 3 kertaa (rv 8-12, rv 24-26 ja rv 36). Näistä näytteistä seurataan ensisijaisesti anti-D:n mahdollista kehittymistä. Myös muita veriryhmävasta-aineita voi kehittyä raskauden aikana, näitä ovat mm. anti-c, anti-E, anti-Jka, anti-S. Tämän vuoksi myös RhD positiivisilta äideiltä otetaan ainakin yksi näyte vasta-ainetutkimukseen (rv 8-12), joissain tapauksissa otetaan myöhempiäkin näytteitä. Kaikki nämä vasta-aineet voivat aiheuttaa joissain tapauksissa ongelmia jo raskauden aikana ja siksi niitä seurataan. Jos todetaan vasta-aine seuranta voi olla hyvinkin tiivistä. Joskus tarvitaan kohdunsisäisiä verensiirtoja, koska äidin vasta-aineet hajottavat sikiön punasoluja jo kohdussa ja seuraa sikiön anemia. Näistä näytteistä tutkittavia vasta-aineita sinulla ei tekstisi perusteella ole todettu.

 

Täällä on lisätietoa asiasta: http://veripalvelu.fi/www/2815

 

ABO-immunisaatio sen sijaan liittyy äidin ja sikiön ABO-veriryhmien eroon. Jokaisen ihmisen veriryhmä muodostuu eri yhdistelmästä veriryhmätekijöitä A ja B, ja jokaisella ihmisellä on luonnostaan vasta-aineita sellaisia veriryhmätekijöitä vastaan, joita itsellä ei ole. O:lla on vasta-aineet sekä A:ta että B:tä vastaan, A:lla B:tä vastaan, B:llä A:ta vastaan ja AB:lla ei ole mitään vasta-aineita, koska itsellä on nuo molemmat veriryhmätekijät. Normaalisti nuo veriryhmävasta-aineet (anti-A ja anti-B ) eivät pääse äidin verenkierrosta istukan läpi sikiöön aiheuttamaan ongelmia, mutta joskus näin tapahtuu, jos sikiön ABO-veriryhmä on eri kuin äidin. Se voi johtaa vauvan kellastumiseen ja anemiaan synnytyksen jälkeen, mutta ei käytännössä koskaan aiheuta ongelmia raskauden aikana. Ei siis tarvitse olla huolissaan. Näitä ABO-vasta-aineita ei raskauden aikana seurata, ensinnäkään siksi ettei siitä olisi mitään hyötyä (kaikilla on näitä vasta-aineita, eikä niiden määrästä voida suoraan päätellä tuleeko synnytyksen jälkeen ongelmia) ja toisaalta siksi että ABO-immunisaatio aiheuttaa joka tapauksessa ongelmia vasta syntymän jälkeen ja jos silloin todetaan keltaisuus tai anemia, asia ehditään hyvin tutkia silloin. Se, että sinulla on ollut ABO-immunisaatio viime raskaudessa, sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa että seuraavassa raskaudessa olisi jotain ongelmia. Aikaisintaan sitten synnytyksen jälkeen voi tulla samanlaista ongelmaa kuin viimeksi oli. Tietysti normaalit seulonnat pitää käydä läpi, koska voihan edelleen kehittyä noita allovasta-aineita joista aiemmin kerroin.

 

Toivottavasti osasin selittää asiaa riittävän selkeästi. Voin yrittää vastata, jos tuli vielä jotain kysymyksiä tai haluat selvennystä.

 

Mikäli neuvolassa tai synnytyssairaalassa ei osata kertoa asiasta riittävästi, voi aina pyytää neuvolalääkäriä, hoitajaa tai synnytyslääkäriä ottamaan yhteyttä Veripalvelun lääkäriin jonka kanssa voi keskustella tapauksesta. He auttavat mielellään :)

Edited by lobiti

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ja BabyBoy, tähän liittyen vielä, että jos sinulta ei tosiaan ole otettu vielä yhtään verikoetta vasta-ainetutkimuksia varten, niin kysy asiasta! Olisi pitänyt ottaa jo silloin rv 8-12.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now