Guest HelmiQ

Jouluketju

369 posts in this topic

Sori, en voinut vastustaa kiusausta. Mulla ainakin jo sormet syyhyää päästä suunnittelemaan joulukortteja ja muita juttuja, mitä voisi lasten kanssa yhdessä tehdä. Eli tänne kaikkia vinkkejä niin askarteluohjeista leipomuksiin.

Pistäkää parhaat ideanne kehiin. :)

 

Eli itsellä olisi hakusassa helpohko joulukorttiohje, jonka voisi osittain toteuttaa 3-vuotiaan kanssa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jes, kiitos tästä ketjusta HelmiQ! En siis ole ainakaan yksin jouluintoiluni kanssa. :DB)

 

Itselläni on nyt piakkoin aikeena kokeilla kaitaliinan huovuttamista omaan joulupöytään. Mallina käytän tätä, ajattelin sommitella liinaan joulutähtiä (punaisia, vihrein lehdin). Mikäli kokeilusta tulee onnistunut, löytänee pari samankaltaista liinaa tiensä myös joulupaketteihin. :)

 

Muutenkin pistän pakettiin tänä jouluna enimmäkseen käsitöitä, ainakin muutamat sukat Drops Designin sivuilta on aikomuksena tehdä, kahdet jo puikoillakin.

 

Ruokien osalta palaan asiaan, oikeastaan kaikki on tarkoitus tehdä itse, isoäitini reseptien mukaan.

 

Joululauluja olen pojan kanssa rallattanut jo sen verran, että Soihdut sammuu (tiptaptiptap) -leikki sujuu jo mainiosti. B)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oih mikä ketju.. Luoja kun osaisi tehdä jotain kivaa!

 

Mää taidan keskittyä ihan noihin keittiön puolella tapahtuviin ihmeisiin :rolleyes: Ja kaippa sitä jotain tonttuasua pitäisi pojalle väkertää..

 

Täytyykin paremmalla ajalla kattella joululinkkejä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä näin tänään jo kaupassa joulukalentereita, joten ei tää ketju yhtään ole ajoissa :D

 

Yksi korttivinkki tuli heti mieleen. Onnistuu varmasti 3-vuotiaalta ja pienemmältäkin. Osaankohan tän selittää.. Eli punaista askartelumaalia levitetään käteen ja käden kuva painetaan paperille. Käden kuvan alle piirretään silmät, nenä ja suu. Siinäpä on siis tontun naama ja se käden kuva on tonttulakki. Sitten tuo komeus leikataan ja liimataan korttipohjaan kiinni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaupassa töissä olleena annan käytännön vinkin. :) Jos näette jo nyt sellaisen joulukalenterin, jonka haluatte (tai lapsenne) mahdollisesti myöhemmin ostaa, ostakaa se nyt. Esim. Lego-kalenterit loppuu aina ja joka vuosi kesken jo marraskuun alkupuolella. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me askarreltiin viime jouluna Vilpsun kanssa tämmösiä kortteja

 

joulukortit.jpg

 

Eli leikkelin kartonkikuuset, Vilpsu paineli niihin mun avustuksella "joulupalloja" ja linttasin vielä tarratähden kuusen latvaan. Tämä askartelu onnistui tommoselta about 10 kk ikäiseltäkin. Tänä vuonna pitäis kehittää ehkä aavistuksen haastavampi malli - muttei liiaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille tuli töihin joulukorttimainokset elokuun lopussa... :huh::P

Viime vuonna tuli vastaan kortti, johon oli kaksipuoleisella teipillä kiinnitetty paksusta huopakankaasta leikattu "piparkakkusydän" joulukuusenkoristeeksi. (Huopa+magneetti voisi olla toimiva juttu myös, ja kortin oleellisen osan saa käyttöön :) )

 

Koristeita sydämeen voi varmaan kehitellä oman maun mukaan pikkuaskartelijan kanssa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tästä ketjusta tulikin mieleen, että tuleekohan tänäkin vuonna tänne joulukalenteri, jossa joka päivän kohdalla jonkun "vauvan" kuva?

Tuskin sinne omaani laitan, mutta olis hauska nähdä ketkä laittaa :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kans suunnitellaan jo joulua kovaa vauhtia ja ompa joku lahjakin jo hypännyt puikolle=)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihana ketju! Täällä salaa mieheltä lueskelen joulujuttuja ja suunnittelen joululahjoja :lol: Hän kun ei siedä aikaisin aloitettua jouluhössötystä. Enhän mä hössötä :rolleyes: tykkään vaan alottaa aikasin..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihana ketju! :) Mullakin on ollut tapana askarrella joulukortit itse, kuvia ei ole kyllä niistä tarjota.. En taida alkaa Aadan kanssa tänä jouluna

vielä askartelemaan, vaan hoidetaan korttihommat Aadan kuvalla. :D

Eli se "perinteinen" kuva vauvasta ja siitä

joulukortti sitte.. pitää vielä kattella Ifolorin hintoja että tilaako sieltä oikeanlaiset

kortit vai postittaako pelkän kuvan.

 

Jeeee, joulu tulee!!! :D

 

Nimim. selailee parasta aikaa postissa tullutta Anttilan joulukuvastoa :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joulukortti-idea 1: Pienen peukalon voi maalata esim. sormivärillä ja painaa pieniä peukalon kuvia 3-5kpl korttipohjalle, johon on jo maalattu lumihanki.

Peukalonjäljistä tulee jouluhiiriä kun jäljen toiseen päähän piirretään (tai tehdään ohuesta rullalangasta) viikset ja tussilla (tai helmistä tms.) tehdään silmät ja nenänpää sekä kiinnitetään pienen paperista repimä tonttulakki (tai esim. huovasta leikattu). Sitten vaan tussilla neljä pientä viivaa jaloiksi ja yksi hännäksi. Toivottavasti tästä ymmärtää jotain kun kuvaa ei ole.

Joulukortti-idea 2: Myös roiskintatyöt on pienistä kivoja. Tässä yksi ehdotus josta voi muunnella itselleen sopivan version..

Aseta kuivattu saniaisenlehti (näyttää kuuselta) tummansiniselle korttipohjalle ja pyöräytä kostutettu hammasharja (tms. suti) valkoisessa peitevärinapissa. Suuntaa hammasharjan päätä hieman alas ja vedä harjaksista itseesi päin (onnistuu lapsen kanssa, olen päiväkotityöläinen...) (jos ei halua sotkea sormia, voi harjasten vetämisen tehdä esim. hammastikulla tms.). Pieniä maalipisaroita roiskuu kartongille ja niistä muodostuu ihana lumisade. Kun kortti on kuivunut, kartonkiin jää kuusen kuva lumisateessa. Tätä kun kokeilee muutaman kerran ja vaihtelee veden ja värin määrää sekä roiskeiden määrää niin löytää itselleen mieluisan lopputuloksen.

Valmiiseen korttiin voi lisätä esim. tonttulakin pilkistämään kulmasta tai tähtitarroja jne.

 

-----------------------

 

Niin ja tosiaan, ihana ketju!!

Mä aion tehdä ainakin kummilasten kalenterit itse (monivuotinen perinne jo ja aina ovat yhtä suosittuja) - aiemmin olen tehnyt mm. tulitikkuaskikalenterit, kreppipaperilla päällystetyistä pahvirullista olen myös väkästänyt sekä askarteluhuovasta jonain vuonna. Nyt luultavasti teen monivuotiset kalenterit niille kummilapsille, joille en vielä ole tehnyt.

Sen lisäksi jouluisen ovikranssit on ollut muutaman vuoden perinne ja ne otetaan aina kiitollisina vastaan kun olen vienyt "tuliaisiksi".

Joulukortit teen itse.

Ne nyt ainakin...

Edited by Saimi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä linkki jossa kuvia erilaisista itsetehdyistä joulukorteista:

 

http://plaza.fi/ellit/juhlat/joulu/jouluva...-veikeat-vinkit

 

Mulla pari ideaa, mutta vielä vähän epävarmaa toteutanko muksujen kans vai itse.

 

Joulukoristeita ikkunaan aion pojan kans kuitenkin tehdä. Niitä perinteisiä lumihiutaleita ainakin.

Laitettiin just kanervat+kuusenhavuja ulos rappusille ruukkuihin. Saatiin naapurista havuja kun olivat harventaneet kuusiaitaansa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jee! Mä tein tänään ekat joulukortit (sain huimat 5 aikaiseksi, kunnes meni hermot, kun pieni mies halusi koko ajan osallistua askarteluihin).

 

Muoks. Myydäänköhän jossain jo lapsille tonttulakkeja? Sais joulukorttikuvat ajoissa otettua...

Edited by sorellina

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tiimarin kuvastossa oli eurolla mutta ei sanota onko vaan yhtä kokoa, kuvassa lakki on leikki-ikäisen lapsen päässä. Tiimarin sivuilta löytyy kuvasto, ja lakki on kuvaston sivulla 3.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuvat joulukortteja varten otettiin eilen ja tänään laitoin korttitilauksen menemään.. Mulla on ollut periaatteena, että teen itse kortit ja kaikki vielä pikkasen erilaisia. B) Tänä vuonna ei aika eikä energia riitä moiseen..

 

Vink, vink.. Ifolorilla on vielä tämän vuorokauden loppuun alennetut hinnat..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihana ketju!Oon ihan jouluhöperö...

Sellanen kortti-idea tuli mieleeni, että sormiväreillä käden kuva ja niille sormille kartongista tonttulakit, helmistä silmät ja piirretty suu, yhelle voi laittaa vaikkaa partaa vanusta. Sain kerran yheltä perheeltä jossa sattu olemaan jus viisi ihmistä ja niihin oli kirjotettu pienellä kaikkien nimet...mut toimii ilman nimiäkin!=)

Nyt muuten ehtii vielä hakea käpyjä yms. niistä saa ihania koristeita kun ne spreijaa ja lisää esim kimalletta. Voi laittaa ikkunaan siimalla (on tosi nätti, kun valkosia oon kokeillu), kulhoon, kuuseen, kukka-asetelmiin...

Kranssi on kans kiva lahjaidea. Yksinkertasin on, kaunista nauhaa ja pari kuusenpalloa...

Kuvia voisin lisäillä, jos ehin... :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joko sitä saisi laittaa jouluvalot :rolleyes: ? Ne toisi niin ihanasti valoa tähän pilkkopimeään syksyyn, mutta toisaalta on ehkä vielä hiukan aikaista... B)

Edited by ibex

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yksi jouluhöperö ilmoittautuu mukaan ketjua seurailemaan. :) Olis ihana tehdä itse joululahjoja, mutta siihen ei taida aika riittää. Kortit on kyllä pakko taas itse vääntää. Ja piparkakku-talo... :) Voi kun tulis lumi äkkiä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now