Salama

Kenelle kerrotte yrityksestä?

1023 posts in this topic

En halua kertoa kellekään läheisimmälle, koska en kestäisi jatkuvaa kyttäilyä ja kysyviä ilmeitä jne. Olen kertonut ainoastaan parille kaukana asuvalle ja sitä kautta harvemmin tavatulle ystävälle, kyselijöille vastaan jotain ympäripyöreätä, niitä kyllä riittää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me olemme kertoneet siskolleni ja hänen miehelleen, joiden kanssa olemme hyvin läheisiä. Heillä on itsellään kaksi lasta ja kolmas kohdussa kasvamassa, ja vastaavasti me saimme keväällä heti kuulla, kun kolmatta alettiin yrittää. Heillä on myös kokemusta lapsettomuudesta ja siitä, etteivät lapset tule tekemällä, joten heidän näkemystensä ja kokemustensa kuuleminen on sikälikin arvokasta ja antaa paljon perspektiiviä myös miehelleni, jolla ei ole juurikaan pohjatietoa aiheesta. Minusta on ihanaa, että meillä on näin läheinen ystävä-sukulaispariskunta, jonka kanssa voimme neljän aikuisen kesken jutella avoimesti tällaisista(kin) asioista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pakko kertoa jollekin, niin jotenkin mieluiten kertoo sitten parille parhaimmalle ystävälle vauvatoiveista. Mutta en halua heidänkään kanssa kovin tarkkaan puida asiaa ja kertoa mahdollisista negoista. Jos kysyvät niin sitten toki sanon, että ei ole vauvaa tällä kertaa tulossa.. Äidille haluan kertoa vasta kun on tärpännyt, vaikka läheisiä ollaankin. Odotan niin innolla, että saan yllättää hänet ihan totaalisesti (ei meinaan edes tiedä, että lasta toivon girl_wink.gif)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun oli ihan pakko saada kertoa äidille ja yhdelle parhaista ystävistä, että missä mennään. Ystäväni kanssa ollaan tosi avoimesti puhuttu kaikesta. Äidin reaktiot oli juuri sellaiset kuin odotinkin, aivan innossaan tietysti odottaa plussauutisia, mutta hän ei kuitenkaan asiasta tee sen isompaa hässäkkää, mikä on ihanan helpottavaa. Kumpa niitä plussauutisia pian saataisiinkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kahdelle ystävälleni olen kertonut, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Sukulaisille kerron vasta sitten, kun matkalainen on mukana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse lipsautin kolmelle kaverilleni viikonloppuna, kun istuimme saunassa ja siinä oltiin vähän maisteltu saunaoluita. Jälkeenpäin hieman harmitti, mutta toisaalta samapa tuo. Jotenkin oloa helpotti, että pääsi höpisemään sellaisesta asiasta, joka pyörii mielessä lähes jatkuvasti. Toisaalta tiedän myös, että kaverini kertovat asian varmasti eteenpäin parille muulle kaverillemme. Siksi ehkä olisikin ollut parasta vain olla hiljaa. No, ehkä sitä on sitten hiljaa, jos tärppää, niin siinäpä kyttäävät, että onko tuo raskaana vai ei :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muutamalle läheiselle ystävälle olen kertonut, että vauvamahdollisuus on lähitulevaisuudessa olemassa. Asia on tullut tulevaisuutta puitaessa luonnollisesti ilmi, ja myös muutamalla kaverilla on vauvakuumeilua ilmassa. (:

 

Siskolle ja vanhemmille haluan kertoa uutisen siihen on todella aihetta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kerroin parille työkaverille, koska olin menossa kierukanpoistoon aamusta ja piti sanoa töissä että tulen hieman myöhemmin ja kerroin sitten samalla että miksi. Miehen kanssa päätimme yhteistuumin ettemme ystäville tai vanhemmille kerro mitään ennenkuin plussa tulee testistä. Hieman vähemmän stressiä kun kukaan ei kyttää kokoajan ja kysele..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yrityksestä olen puhunut vain parhaimman ystäväni kanssa. En halua että muut saavat tietää, kun ei voi tietää kauan tässä yrittelyssä menee. Kun voi hyvinkin vierähtää tovi. Jos joskun plussan suo, niin sitten saavat muutkin kuulla :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vauvakuumeesta olen puhunut monien ystävieni kanssa, mutta yrityksen aiomme pitää omana tietonamme. Minua ainakin ahdistaisi ihmisten "Joko tärppäs?" -kyselyt, jos vaikka kävisikin niin, ettei raskautuminen heti tai myöhemminkään onnistuisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olin raskaana ja kerroimme vanhemmille ja lähimmille ystäville. Sitten tuli keskenmeno. Ei kuitenkaan kaduta että kerrottiin, sillä saimmehan heiltä tukea tuona vaikeana aikana. Jos nyt tärppäisi uudestaan, niin veikkaan että kerrottais juuri samoille rakkaille ihmisille saman tien.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä en halua kertoa yrityksestä kenellekään sitten kun se alkaa. Olisi kamalaa joutua jatkuvasti raportoimaan tilanteen edistymistä uteliaille kavereille tai perheenjäsenille. Mielestäni tämä asia ei kuulu muille kuin minulle ja miehelleni. Todennäköisesti kiellän yrittämisen jos joku edes kysyy siitä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei mekään kerrota kenellekään juuri tuon "raportoimispakon" takia.. Kerrotaan meidän vanhemmille ja sisaruksille sitten kun on jotain kerrottavaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaikka ollaankin mainittu lähimmille kavereille että vauva saa tulla, niin on ne sen verran fiksuja etteivät kysele perään vaan luottavat siihen että kyllä me kerrotaan jos jotain muutosta sillä suunnalla tapahtuu. grin.gif Vanhemmatkaan eivät oo painostavalla tyylillä udelleet ku tietävät tilanteen, että saishan se vauva tulla mutta kun ei oo heti tärpänny (ainakaan pysyvästi).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olen kertonut parhaalle ystävälleni ja mies siskolleen. Siskolle kertominen on ollut oikeasti hyvä juttu nyt kun lasta ei tule ilman hoitoja, siskolla ja hänen miehelläänkin on lapsettomuustausta ja olen minäkin saanut häneltä paljon tukea.

 

Sen sijaan olen tyytyväinen, että kummankaan vanhemmille ei ole kerrottu. En olisi ehkä kestänyt sitä hössötyksen määrää ja nyt on "kiva" mutustella tätä hoitotilannetta keskenään ilman suurempaa raportointivelvollisuutta kenellekään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei kellekään. Tosin voin kuvitella että jos ihan parhaimpien ystävien kanssa tulee puhetta vauvakuumeesta tms, niin sitten ehkä saatankin mainita että meillä ei enää ehkäisyä käytetä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kirjoitin tähän ketjuun joskus, että en kenelleekään, mutta olen näköjään pettänyt tuon lupauksen - olen kertonut tähän mennessä jo kolmelle henkilöll.

Edited by Tellus

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me sovittiin aluksi, ettei kerrota kenellekään, mutta kerroin lopulta yhdelle melko kaukana asuvalle ystävälleni. Kerrotaan lähisukulaisille sitten, kun asiat ovat edenneet vähän varmemmalle pohjalle. Muut saavat sitten todeta asian, kun sen huomaavat. :)

Edited by sirppu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei olla kerrottu kenellekkään että yritys on alkanut. Onneks täällä saa hehkuttaa! Parille parhaalle kaverille olen sanonut että ens loppukeväästä/alkukesästä voitais alkaa yrittää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen kertonut kahdelle mun läheiselle ystävälle, joista voin olla varma etteivät kerro eteenpäin. Olen sanonut että vauva saa tulla jos on tullakseen. :lipsrsealed::)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei olla kerrottu kenellekään, eikä varmasti kerrotakaan.

Vihdoinkin kun on päästy eroon takavuosien vihjailevista "koskas sitä jälkikasvua sitten tulee?" -kysymyksistä (ollaan siis oltu toistakymmentä vuotta yhdessä), niin en todellakaan kaipaa "no, jokos teillä alkaa tapahtua?" -kyselyitä siihen tilalle...

Ei kuumeilla, vaan annetaan lapsen tulla jos on tullakseen, enkä kaipaa lähipiiriltä myöskään mitään "säälejä" jos mitään ei tapahdukaan. Katsotaan nyt kuinka tässä käy -- jos jotain tapahtuu, iloitaan sitten lähipiirin kanssa, ja jos ei, niin eletään sitten elämää eteenpäin niinkuin tähänkin asti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kunhan itsellä yritys alkaa, en aio kertoa siitä kenellekään... Sitten varmaankin tulee avauduttua, jos yritys ei tuota tuloksia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now