Sign in to follow this  
Followers 0
Vendelay

Äiti lähtee töihin

48 posts in this topic

Itse palasin elokuussa töihin ja takkuisen alun jälkeen on päiväkotiinmeno helpottunut todella paljon! Alkuun jäivät itkemään ja välissä itkivät jo kotona kun kuulivat että "pitää" lähteä päiväkotiin. Onneksi nyt on helpottanut ja jäävät erittäin mielellään päiväkotiin!

 

Meillä arkea helpottaa:

 

*Aamuksi valmiiksi ladattu kahvinkeitin!

 

*Viikon pyykit pesen viikonloppuna, tietty kura-aikaan saa jatkuvasti pyörittää ulkovaatteita, mutta arkivaatteita olen haalinut sen verran että kerran viikkoon pesu riittää.

 

*Kaupassa yritän käydä vain paristi viikossa ja arkena syödään vain nopeasti valmistettavia ruokia, eineksiä yritän välttää siitäkin huolimatta että 16:30 kaksi huutaa nälkäänsä nilkoissa kiinni...

 

*Kerran viikossa käyvä siivooja...

 

Itseä harmittaa lähinnä se että kaikki tekeminen on nykyään kiireessä ja spontaani tekeminen on kadonnut lähes täysin. IHanat lojumiset aamulla sängyllä katsellen piirrettyjä on viikonloppuja lukuunottamatta historiaa.. Mutta joskus sinne töihin oli pakko palata ja kyllä arki toimii jos sen hyvin suunnittelee! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla koittaa töihinpaluu tammikuussa ja tyttö on silloin 1v 4kk. Olo on aika ristiriitainen, koska toisaalta odotan töihinpaluuta tosi paljon, mutta sitten taas jäisin mielelläni vielä kotiin hoitamaan tyttöä, mikäli se mahdollista olisi. Meillä mun töihinpaluu on välttämätöntä taloudellisen tilanteen takia, joten vaihtoehtoja ei siis ole ja töihin on mentävä. Tyttö menee päiväkotiin.

 

Mulla tulee olemaan onneksi lyhyt työmatka ja tytön päiväkoti on tosi lähellä kotia, joten aamuisin ei tarvitse lähteä erityisen varhain liikenteeseen ja iltapäivästäkin päästään sitten suht ajoissa kotiin. En jotenkin osaa ressata kotitöistä ym. vaikkakin voin ennustaa, että niistä tulee kädenvääntöä miehen kanssa. Hän kun on tottunut siihen, että mä oon pitänyt kodin kuosissa kotona ollessani. Täytynee pitää jonkinlainen palaveri ennen töihinpaluuta :girl_sigh::girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä mennään aika samoilla kuin Keijutiiralla ja Little Elfin perheessä. Eli arkea helpottavat:

- kaikkien vaatteet laitetaan valmiiksi jo illalla

- viikon ruokalista suunnitellaan aina etukäteen ja kaupassa käydään 1-2 kertaa viikossa

- arkiruoka on nopeaa ja viikonloppuna sitten voidaan tehdä jotain vaativampaa (pakastemuusi on ihan pelastus arkena!)

- Pyykinpesukone ladataan illalla ja laitetaan päälle, kun tullaan töistä

- Päivällisen jälkeen ollaan aktiivisesti lasten kanssa, kunnes he menevät nukkumaan (n. 19.30). Lapset kaipaavat läsnäoloa ja syliä pitkien päiväkotipäivien jälkeen ja näin kaikilla on mukavampaa ja helpompaa

- Isommat siivoukset tekee jompi kumpi viikonloppuna, kun toinen ulkoilee lasten kanssa. Arkisin vain ylläpitosiivousta.

- Aamuisin yritetään välttää liikaa kiireentuntua. Lapset eivät ollenkaan pidä hoputtamisesta ja pukemiset ja muut vain hankaloituvat, jos hoputtaa.

 

Mä olen nyt siis vuoden verran ollut täysipäiväisesti töissä ja meille tämä on kyllä sopinut hyvin. Mulle on tehnyt hyvää päästä kehittämään itseäni ja tavallaan myös löytämään uudestaan se puoli itsestä, joka oli vähän kadoksissa kotivuosina. Sen myötä tuntuu, että jaksan paljon paremmin lapsia ja kun tulen töistä, niin haluan ihan oikeasti viettää aikaa lasten kanssa ja nautin siitä. Kotiäitiaikoina tuntui, että välillä lasten kanssa oleminen oli rasite, vaikka ihan tykkäsinkin olla kotona. Lapset menevät edelleen mielellään päiväkotiin ja arki rullaa mukavasti.

Edited by Citronella

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä tulin haistelemaan vinkkejä, kuinka selvitä päivähoitoarjesta.

 

Töissä mä olen ollut jo syyskuusta asti, mutta neiti (2v2kk) on ollut kotona mun äidin kanssa. Ja vaikka työpäivän jälkeen on ollut kiire kotiin, on ollut aika luksusta, kun kotona on ollut ruoka odottamassa. Aamulla on voinut jättää puoliunisen, yöpaidassaan olevan tytön mamman huolehdittavaksi ja on voinut keskittyä (lähes) täysin omaan töihin valmistautumiseen.

 

Me ollaan jo pidemmän aikaa käyty kerran viikossa kunnolla kaupassa ja täydennetty maidolla ja leivällä sitten puolivälissä. Siivousasiat koen kyllä suureksi murheeksi ja siivooja onkin vakavasti harkinnan alla.

 

Huomenna alkaa harjoittelu ja vuodenvaihteen jälkeen sitten tositoimet. Tyttö on tosi sosiaalinen ja uskon, että nukkumisia lukuunottamatta menee hienosti. Eikä tuo päiväkotiura kovin pitkäksi ehdi muodostua..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä palasin töihin syyskuussa ja samaan aikaan poika aloitti päiväkodissa. Poika sopeutui tosi nopeasti, viihtyy hyvin ja mitään ongelmia ei ole ollut. Alussa oli tietysti tosi väsynyt, ja nukahti yöunille joka ilta 18:30/19 maissa, mutta sekin meni ohi 1-2kk jälkeen.

 

Äidillä sen sijaan on ollut enemmän ongelmia tilanteeseen sopeutumisen kanssa. Vaikka olin tosi innoissani palaamassa töihin, oli muutos kuitenkin iso juttu. Kun oli vajaat 2 vuotta ollut täysipäiväisesti kotona, ja yhtäkkiä koko päivä menee töissä oloon, niin kesti itseasiassa aika kauan tottua uuteen tilanteeseen. Kovin paikka itselle oli juurikin tuo kokopäiväisyys, eli kun poikaa ei enää nähnyt lainkaan! Aamusin poika usein nukkui vielä kun lähdin, ja kun pojan haki klo 16, oli siinä enää reilu pari tuntia päivää jäljellä ennen kuin poika meni taas nukkumaan. Sitten siihen samaan syssyyn pakko jossain välissä laittaa ruokaa yms, niin tuntui että se vähäkin kotonaoloaika meni pakollisiin askareisiin, ja sekin aika oli pojalta pois.. Eli siis lyhykäisyydessään arjen organisointi oli ihan hakusessa. Lisäksi omia menoja oli tosi vaikea sopia pariin kuukauteen, kun tiesi että jos tekee jotain muuta, niin ei taas näe poikaa ollenkaan.

 

Nyt 3,5 kk jälkeen tilanne on onneksi täysin eri. Kaikki ovat tottuneita tilanteeseen, ja meille on muodostunut selkeät arkipäivien rutiinit. Koti on tosin kuin pommin jäljiltä kokoajan, mutta yritetään antaa itsellemme vähän armoa ja yrittää olla stressaamatta siitä. Viikonloppuisin yritetään sitten vähän siivota ja pestä pyykkiä, arki-illat pyhitetään oikeastaan sille perheelle sen muutaman tunnin mitä poika on päiväkodin jälkeen hereillä (nykyään menee n klo20 nukkumaan), ja omia menojakin tämä äippä kykenee nykyään välillä sopimaan. Viikonloppuna hoidetaan myös isommat ruokaostokset ja tehdään välillä isompia satseja ruokaa pakkaseen, niin on sitten arkena aina jotain ruokaa valmiina ettei tarvitse kokata heti kotiin tullessa.

 

Kotonaolon kiireettömyys on väistynyt elämästä kokonaan, mutta arki rullaa näinkin oikein hyvin. Onneksi on viikonloput, silloin ehtii nauttia kunnolla. Töihinpaluun myötä sitä on kummasti oppinut arvostamaan perheaikaa ihan uudella tavalla. girl_smile.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun piti lisätä vielä se että mun suurin pelko oli se että arki on ihan hirveää rumbaa, että siis kiire on koko ajan eikä jää aikaa yhtään lapsille tai muullekaan, mutta yllätys oli suuri kun päivässä tuntuukin olevan ihan hyvin aikaa kaikelle! En tosin käy missään harrastuksissa ja työpäivä on tasan 8-16. Ja aamuisin herätään sen verran aikaisemmin että jää aikaa kölliä ja katsoa yhdessä piirrettyjä hetki ennen päiväkotiin menoa. Tärkeintä lapsille varmaan on juuri tuo kiireettömyys, meillä ei ainekaan hoputus auta yhtään mitään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko teillä ollut ongelmia kotiinlähdön kanssa siis töistä? Mun lähimmät työkaverit tulevat olemaan lapsettomia pääasiallisesti ja sitten jollain oli koululaisia. Hieman jännitän, että miten "kehtaan" lähteä töistä aina neljältä... Siis pakkohan on kehdata ja elämä on, mutta silti hieman jännittää yhdistelmä pitkä poissaolo kahden lapsen kanssa työelämästä ja sitten vielä - melkolailla - aina lähtö klo 16. Mies nimittäin ei ehdi hakea lapsia päiväkodista oman työnsä takia juuri koskaan...

 

Kuulostaa tosiaan siltä, että arjen pyörittämisen salaisuus on suunnittelu! :)

Edited by JackieO

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muistan itse kun ei ollut vielä lapsia ja lähin kollegani teki 4 päiväistä viikkoa, nekin 4 päivää teki tasan 8-16 melko erikoisen perhepäivähoitajan takia. Sain tuurata häntä tuon yhden päivän ja tietty hoitaa hommat jotka jäi kesken kun ei voinut ylitöitä tehdä. Kyllä mä monet kerrat kirosin kun jouduin jäämään hänen töidensä takia ylitöihin ja yhtenä päivänä tehdä kahden työt... Monesti kuuli muilta aika ilkeitä kommentteja kun joutui olemaan poissa lasten sairastelun takia, taisin joskus itsekin siihen juttuun lähteä mukaan.. Mutta sitten sain omia lapsia ja näkökanta muuttui aika radikaalisti! Nyt perhe menee edelle, teen vain 8-16, illalla voi jotain hommia tehdä etänä kun lapset nukkuu. Se vaan pitää kehdata ja tehdä selväksi että nyt on se vaihe kun lapset on pieniä, eikä haluta uhrata sitä vaihetta tekemällä duunia ihan koko ajan. Meillä myös mies on se joka sitten venyy ja tekee pitkää päivää, ei vaan onnistu nyt molemmilta ja työnantajan (ja niiden työkavereiden) pitää se vaan ymmärtää. Se huokailut voi jättää ihan omaan arvoonsa! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaan täällä jo monen muunkin mainitsemat ajatukset. Itse yritän pitää kiinni siitä, ettei arjessa olisi kiireen tuntua. Eli herätään ajoissa, jotta aamu olisi rauhallinen ja myös iltapäivällä ei pitäisi olla liian kiirusta, vaikka väsyttäisi ja olisi nälkä. Pahimmat tilanteet tulee silloin, kun kaikilla on nälkä ja ruoka ei ole valmista. Usein tehdään sunnuntaina iso satsi jotain uuniruokaa, jota voi syödä maanantaina ja ehkä vielä tiistainakin. Lisäksi meillä käy siivooja joka toinen viikko.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Loppukuusta edessä kouluun paluu ja kurkkua kuristaa. Lukkarit nyt ei yhtä täyspäiväisiä ole kuin kokoaika työ, mutta koulussa on ne tehtävät ja omalla kohdalla vielä 2-3 tunnin koulumatkat :girl_sigh:.

 

Miten helvatassa onkin ajautunut tähän tilanteeseen :(? Ja toisaalta, mikä pääkopassa estää sen, että jäisi vaan rauhassa kotiin. Vaikka ei ole tutkintoa. Perhe on mun elämä, niin tämä tuntuu aivan järjettömän vaikealta. Vähintäänkin sinne 3-vuotiaaksi asti olisin halunnut lasta hoitaa.

 

Mutta kun kuitenkin joku jyskyttää takaraivossa, että oma elämä ei ns. etene mihinkään ja jotain pitäisi tehdä. Karseaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^No mitäpä jos vain jäisit kotiin vaikka vielä vuodeksi? Kun ei ole mitään taloudellista pakkoa tms. Maailma ei vuodessa karkaa mihinkään, mutta lapsi kasvaa kohisten. Itselleni noita ajatuksia "jonkun tekemisestä" ja kiireestä pois kotoa tulee aina ajoittain mutta ne menevät ohi. Tämä on kuitenkin ihan ainutlaatuinen tilaisuus. Kaikkea muuta kerkeää ihan varmasti tekemään sitten myöhemminkin mutta lapsi on pieni vain niin pienen hetken.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen kohdalla olin kotona vajaan kaksi vuotta (liian kauan minulle), ja kakkosen kohdalla vajaan vuoden (oli hyvä aloitushetki minulle). Molempia jäi vielä joksikin kuukaudeksi isä hoitamaan ennen kuin aloittivat sitten päiväkodissa. Esikoisen kohdalla kun molemmat vanhemmat olimme sitten töissä, olivat ensimmäiset kuukaudet stressaavaa uuden rytmin hakemista, mutta kyllä se siitä lähti rullaamaan juuri edellä mainittujen neuvojen avulla. Teemme esim. isoja satseja ruokaa, joista myös pakastan lasta/lapsia varten annoksia; itse emme syö läheskään aina lämmintä ruokaa iltaisin; eineksiä syömme tosi harvoin. Kaupassakäynnit hoidetaan aina lasten mentyä jo nukkumaan, siivoukset mahdollisimman tehokkaasti (eikä niin kovin tarkasti...), ja vaatteet laitetaan yleensä jo illalla valmiiksi. Ihan hyvin sitä ehtii iltaisin jopa omiin harrastuksiinkin, vaikka mihinkään kyläilyihin tai muihin ei oikein olekaan aikaa kun pitää tulla niin pian takaisin lapsia nukuttamaan.

Itse en haikaile ollenkaan kotiin jäämisen suhteen, eikä siitä ole mulle kukaan uskaltanut kommentoidakaan. Lisäksi mulla on paljon tuttavia ja työkavereita eri maista, ja heidän lastenhoitonäkemyksensä ja -tapansa poikkeavat huomattavasti "allekolmevuotiaanparaspaikkaonkotona"- näkemyksestä (esim. ranskalaiset lapset menevät hyvin usein jo muutaman kuukauden ikäisenä hoitoon; itse olen siihen verrattuna superuhrautuva äiti kun olen ollut niiiiin pitkään poissa töistä :girl_wink:). Ei sen puoleen etten näkisi lasten kotihoitoa hyvänä asiana ja ettei joku muu siitä saisi nauttia niin pitkään kuin tahtoo, mutta oman pääkopan ja työkuvioiden takia pitkä kotonaolo ei ole itselle aito vaihtoehto.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä äiti on nyt ollut kolmisen viikkoa töissä. Lähdin töihin pojan ollessa viikon vajaa vuodesn vanha ja mies jäi pojan kanssa kotiin loppuvuodeksi. Tänään oli ensimmäinen kerta kun poika jäi itkemään perään kun lähdin ovesta. Tosin taustalla oli neljän päivän erossaolo miehen oltua minun työmatkani ajan kyläilemässä minun äitini luona. Minulla on työ, jossa joudun tekemään paljon rakenteellista ylityötä eli suomeksi olemaan viikonloppuja töissä, pitkiä päiviä ja yöt usein pois kotoa. Noiden viikonloppujen jälkeen pitää vielä painaa normaalia viikkoa kun ne perustehtävätkin on suoritettava. Itse olen viihtynyt töissä hyvin. En ole ikinä ollut mitenkään kotiäitimäistä tyyppiä ja työ on minulle tärkeää. Onneksi vuodessa pystyn olemaan vapailla kolme kuukautta ja noiden ylityörupeamienkin jälkeen pitämään arkivapaita jossain määrin. Kuulostaa varmasti useimpien korvaan pahalta, mutta vaikka minulla poikaa onkin ikävä ja pojalla minua on poika kuitenkin isänsä seurasaa ja pitkien poissaolojeni aikana pääsee yleensä vielä isovanhempien luokse, joka maantieteellisistä syistä ei kuitenkaan ole mitenkään jokaviikkoista herkkua. Toisaalta tähän sopeutumista on taatusti helpottanut se, että tämä kummallisesti rytmittyvä työni on pitkälti säädellyt meidän perheen aikatauluja jo vuosia. Isoin muutos toki vielä on edessä silloin kun mies lähtee töihin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^No mitäpä jos vain jäisit kotiin vaikka vielä vuodeksi? Kun ei ole mitään taloudellista pakkoa tms. Maailma ei vuodessa karkaa mihinkään, mutta lapsi kasvaa kohisten. Itselleni noita ajatuksia "jonkun tekemisestä" ja kiireestä pois kotoa tulee aina ajoittain mutta ne menevät ohi. Tämä on kuitenkin ihan ainutlaatuinen tilaisuus. Kaikkea muuta kerkeää ihan varmasti tekemään sitten myöhemminkin mutta lapsi on pieni vain niin pienen hetken.

 

Ei pystynyt. Kaikki poissaolovuodet käyetty (amk 2 vuotta). Koulutusala hyvin vaikeapääsyinen (eli ei olisi mitään takeita päästä takaisin).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä palasin opiskelujen pariin pojan ollessa 11-kuinen ja tein vuoden verran 4-päiväistä viikkoa. Myös hoitopäivät pysyi lyhyempinä, kun oli itse mahdollista järjestellä aikataulut. Myös hoitajan poissaolot ym. erikoistilanteet oli helppo järjestellä, kun pystyi itse joustamaan (isovanhempia ei meillä ole lähellä arjen apuna).

 

Nyt aloitin pari kuukautta sitten täysipäiväisen työn, jossa työajat ovat pääsääntöisesti 8-16 eli hoitopäivät pitenivät lapsellakin. On kuitenkin mennyt todella kivuttomasti, kun hoitopaikka on jo tuttu ja turvallinen. Onhan illat lyhyitä, kun meilläkin mennään nukkumaan jo viimeistään puoli kahdeksalta, mutta yhdessä tehdään askareita ja lapsi leikkii välillä itsekseenkin, kun esim. teen ruokaa. Kaupassa käydään pääasiallisesti viikonloppuisin, mutta varastoja täydennetään viikolla ja usein mennään lapsen kanssa suoraan hoitopäivän jälkeen kotimatkalla käymään kaupassa. Omia harrastuksia ei ole meillä vanhemmilla kummallakaan tässä vaiheessa, mutta jos tarve olisi, eiköhän niillekin aikaa löytyisi.

 

Joka päivä en pääse lähtemään töistä tasan neljältä, mutta silloin mies hakee lapsen kotiin eli huonoa omatuntoa ei tarvitse tuntea. Olen itse todella tyytyväinen töissä enkä todellakaan ole kotiäitityyppiä, joten uskon että meidän tapauksessa on ollut parasta koko perheelle, että palasin työelämään. Arki rullaa rennosti ja meilläkin pyritään kiireettömyyteen, mutta koti tosiaankin on täysin kaaoksessa ja pakastealtaan antimia syödään useamman kerran viikossa. Ollaan kuitenkin luovuttu täydellisyyden tavoittelusta ja päätetty elää meidät onnelliseksi tekevää elämää vaikka sitten pakastekalapuikkojen voimin. Lapsikin tykkää kovasti hoitajastaan ja kaipaa selvästi hoitokavereitaan esim. lomien aikana, joten voi olla sen suhteen hyvillä mielin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä äiti on tehnyt töitä nyt kolmen viikon verran. Pienemmät lapset on hoidossa ja isoin koulussa. On ollut pitkästä aikaa

mukavaa tehdä itsekseen hommia, kun takana on 7 vuoden kotiäitiys. Nyt vasta tänä vuonna tuli ekaa kertaa halu päästä itsekseen hommia tekemään, lasten kanssa on tullut oltua kotona jo niin monta vuotta, että se riitti hetkeksi aikaa. Mutta tuon 7 vuoden aikana tätä ennen ei tullut kertaakaan sellainen olo, että olisin halunnut mennä töihin, nautin niin paljon kotona olosta lasten kanssa.

 

Tosin takana on myös opiskeluja kotiäitiyden ohella. Kun esikoinen oli noin 1.5 vuotta, jatkoin opiskeluja. Kun piti käydä koulussa, sain hoitoapua sukulaisilta. Niitä koulukäyntejä oli onneksi harvemmin, kotoa käsin pystyi suurimman osan opiskelutöistä tekemään. (Samoin oli kakkosen kohdalla, kun oli vähä yli vuoden ikäinen, jatkoin taas opiskeluja. Joku maaginen ikä varmaan, tuossa iässä lapsi tuntuu jo sen verran isolta ja kaikki alkaa olla helpompaa, että opiskelujen ja töiden aloittaminen lähtee luontevasti käyntiin.) Eli illat, joskus viikonloput ja yleensä lapsen päiväuniajat menivät ahkerasti tietokoneen ääressä istuen.

 

Mietin, että työn tai opiskelun suhteuttaminen perhe-elämään tarvii kyllä hirmu paljon ennakointia, suunnittelua ja organisointia. Siinä on kyllä haastetta jokaiselle!

 

Hyviä vinkkejä täällä on ollut työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen. Itsekin varmaan kallistun jossain vaiheessa siivoojan palkkaukseen, kun siivoominen tuntuu vievän niin järjettömästi aikaa, jonka mieluummin antaisin kullannupuille, jotka väsyneinä ja äitiä ja isää ikävöivinä haluaisivat leikiskellä ja sylitellä mieluummin, kuin katsella rätti kädessä viipottavaa äitiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse palasin töihin elokuussa ja lapsi (reilu 2-v. ) aloitti päiväkodissa 10 päivää kuussa. Päiväkodin aloitus oli vähän itkuista, mutta meni ekan viikon jälkeen ohi ja nyt tyttö jo viihtyykin hyvin ja on hoitotätien mukaan ollut tosi reipas. Olen saanut päiväkodistamme positiivisen kuvan ja uskallan olla sen suhteen luottavaisin mielin.

 

Itselleni juuri tuo lapsen itkuisuus (itki siis vietäessä ja haettaessa) aiheutti pienen piston sydämessä ja koin hetken huonoa omaatuntoa töihinpaluusta. Olen kuitenkin saanut työstäni sellaisia henkisiä voimavaroja, että koen ratkaisun olleen kaikkien kannalta hyvä. Ja toisaalta sekin helpottaa, että meille molemmilla mieheni kanssa on arkivapaita eikä lapsen ole täytynyt olla joka arkipäivä hoidossa.

 

Väsyttäväähän arjen pyörittäminen toki on ollut ja miehelle varsinkin opettelua, kun on joutunut osallistumaan enemmän niin kotitöihin kuin lapsenhoitoonkin. Toisaalta, tämänhetkinen raskaus on varmasti se väsyttävin tekijä minulle. Arjen pyörittäminen vaatii tällä hetkellä enemmän suunnittelua kuin aikaisemmin, mutta hiljalleen on kaikki asettunut uomiinsa. Suurin muutos lopulta taitaa olla se, että käymme vähemmän vierailuilla ystävillä, koska perheen yhteistä aikaa on nyt vähemmän ja varsinkin työpäivinä haluaa yleensä olla illan perheen kesken.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen aina ajatellut meneväni töihin, kun lapsi olisi noin vuoden ikäinen. Aika kuitenkin näyttää kuinka tulevaisuudessa käy. Voi olla, että pitää mennä jo aiemmin talouden vuoksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mieluiten olisin ollut 3 vuotta kotona, mutta taloudellisen tilanteen vuoksi aloitin työt pojan ollessa 1v 4kk. Olen osittaisella hoitovapaalla, teen 4-päiväistä työviikkoa ja poika on mummilla eli äidilläni hoidossa. Päivät ovat kiireisiä, mutta pitkä viikonloppu korvaa arjesta puuttumaan jäävän yhteisen ajan. Erityisen tärkeäksi koen vapaan perjantain, jolloin käyn pojan kanssa muskarissa ja kerhossa, koko päivä on varattu vain meidän yhteisille jutuille. Jatkan osittaista hoitovapaata näillä näkymin syksyyn saakka, jolloin toivottavasti jään uudelleen äitiyslomalle.

Erityistä ahdistusta en työn alkamisesta kokenut, vaikken ihan riemustakaan kiljunut. Enemmän minua ahdisti ajatus pojan siirtymisestä päiväkotiin mummilta. Päiväkotia ei nyt toivottavasti kuitenkaan tarvita, jos olen syksyllä jäämässä taas kotiin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä palasin töihin kun lapsi oli 1 v 2 kk sekä taloudellisista että muista syistä. Mies jäi 9 kk:n ajalsi hoitovapaalle, mikä toki helpottaa valtavasti sekä arkea kotona että mun työssäkäyntiä. Töihinpaluu oli ihanaa ja sujui paljon helpommin kuin olin kuvitellut. Päivien aikana ei ehdi lainkaan ikävöidä kotiin lapsen luo ja illalla viihtyy sitten hyvin kotona. Tunsin itseni töihinpaluun jälkeen todella energiseksi ja koen että elämäni on nyt tosi hyvin balanssissa työn ja perheen kesken. Lapsi viihtyy isänsä kanssa kotona hyvin, joskin äiti on sitten tärkeä mm. iltaisin nukkumaan käydessä.

 

Lisätään vielä että tottakai tämä väsyttääkin varsinkin kun yöt eivät tytöllä suju vielä yleensä ihan katkoitta, ja omia menoja on ihan minimaalisesti. Silti koen että mulle sopii tämä töissäkäynti ja pienen lapsen äitiys -yhdistelmä erinomaisesti.

Edited by johannem

Share this post


Link to post
Share on other sites

Poitsu aloitti hoidossa 1v 2kk ikäisenä. Aloitin uuden työn kahden viikon varoitusajalla, joten kauheasti ei ehditty edes tutustumaan. Mutta kaikki on mennyt loistavasti, vuoden päiväkotitaipaleen aikana harmituspäiviä on ollut ehkä kymmenen, jos sitäkään. Uskon että pojalle teki hyvää kun sai olla melkein puoli vuotta se pienin, eli kaikkien silmäterä. Meidän pk on myös suht pieni, ja siellä on paljon hoitajia ja aina harjoittelijoita. Sylejä siis riittää, mikä ainakin mua helpotti alussa. Ainakin näin jälkiviisaasti viin sanoa, että monen onnekkaan sattuman kautta päädyttiin meille juuri sopivaan vaihtoehtoon.

 

Ainoa mikä harmittaa, on pitkät tarhapäivät. Mun työ on 8-16, mutta matkoineen sen parjatun 10h. Mies taas tekee epäsäännöllisempää ja lähes aina pidempää päivää, joten sekään ei auta. Mutta silti ihan hyvin riittää aikaa perheen kesken, tosin mä en olekaan mikään domestikaalinen ihme. :D Meillä on molemmilla jopa omia harrastuksiakin, eikä niistä ole mitään tunnontuskia tullut. Oon huomannut, että vaikka aikaa noin määrällisesti on vähän, niin laadullinen kompensaatio kyllä onnistuu helposti. :)

 

Ikäviä kommentteja ei ole kuulunut, tosin mä olen kyllä tehnyt aika selväksi sen että olen aidosti tyytyväinen elämäämme tällaisenaan.

 

Niin ja joo, musta on kyllä ihanaa jäädä viikonloppuisin kotiin möllöttämään, kun "perheelle on niin vähän aikaa". Siitä ei kukaan rupea inttämään. :D

Edited by Coraline

Share this post


Link to post
Share on other sites

Palaan töihin tammikuun alussa. Lapsi on 1v3kk, kun aloitan työt. Valitettavasti meidän talous ei kestä pidempää kotona oloa. Teen kuitenkin 6h työpäivää. Lapsen hoitopäivä ei tule olemaan kuin 6,5h. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0