Sign in to follow this  
Followers 0
Vendelay

Äiti lähtee töihin

48 posts in this topic

Minua kiinnostaisi lukea kokemuksia siitä, missä vaiheessa palstan äidit ovat palanneet töihin äitiysloman/hoitovapaan jälkeen.

 

Onko arki yhtä oravanpyörää töihinpaluun jälkeen? Vaivaako huono omatunto sekä kotona että työpaikalla vai onko töissä vain mukavaa? Miten lapsi/lapset ovat reagoineet esim. päivähoidon aloitukseen? Vai oletteko järjestäneet lastenhoidon jotenkin muuten, esimerkiksi niin, että isä tai isovanhempi hoitaa lasta kotona? Jääkö aikaa omille harrastuksille ja parisuhteen hoitoon? Miten kotityöt hoituvat, kun aika on kortilla - vai onko se?

 

Muoks. Tarkennan vielä, että kiinnostaa se, miten äiti itse kokee töihinpaluun ja sen mukanaan tuoman uuden elämänvaiheen. Toki isä voi ihan yhtä hyvin hoitaa lapsia ja huushollia. :)

Edited by Vendelay

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muakin kiinnostaisi kuulla kokeneempien tuntemuksia asiasta! :)

 

Meillä on sellanen tilanne että itsellä alkaa maanantaina hoitovapaa, joka jatkuu

maaliskuun puoleen väliin.

15.3. olisi siis minun aika palata takaisin työelämään, ja samana päivänä mies

jää ensin viikoksi talvilomalle,

ja pitää sen jälkeen sen 4vk isäkuukauden.

 

Sen jälkeinen aika onkin vielä mietinnässä että mitäs sitte. Neitihän täyttää helmikuussa

vuoden, että ei ihan tuolloin huhtikuussa haluttaisi häntä

vielä hoitoon laittaa, mutta voi olla että rahatilanne vaatii sen, että molemmat

käydään töissä, eikä mies voi jäädä pidemmäksi

aikaa hoitovapaalle, niinkuin ensin suunniteltiin.

 

Mies jäisi mielellään tyttäremme kanssa kotiin, ja toki itsekin sen hänelle soisin. Luotan

siihen että hän pärjää tytön kans

siinä missä minäkin, niistä kotitöistä en ole sitten niin varma ;)

 

Suoraan sanottuna itku pääsi kun viikolla mietin sitä tosiasiaa, että jos tyttö pitää

laittaa päiväkotiin/perhepäivähoitoon jo reilun

vuoden ikäisenä. :( Huono äiti fiilikset iski ja tosi pahasti...

 

Että joo, kokemuksia haluttais kuulla, ja tsemppauksia, että ehkä tästä asiasta

selviää ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kävi niin, että poika oli 2 viikkoa vajaa vuoden, kun menin töihin ja mies jäi kotiin. Mulle se oli aluks todella rankkaa ja välillä edelleenkin. Tieto työpaikasta tuli viikkoa ennen kuin työt alkoi, joten oli aika vähän aikaa totutella ajatukseen ja oon varma, että se vaikutti asiaan.

Opettajana mulla on aika lyhyet työpäivät, mutta oon aika poikki niiden jälkeen. Yritän päästä mahdollisimman nopeasti kotiin ja jatkan töitä sit, kun poika nukkuu. Oon kyllä ollu todella väsyny, kun poika on ruvennu nukkumaan huonosti sen jälkeen, kun aloitin työt. Hänellä on kai jonkinlaista eroahdistusta.

Nyt menee jo vähän paremmin, mutta väsymys painaa edelleen.

Miehen kanssa ei oo paljoa kahdenkeskistä aikaa, ja kotitöitä ei ihan hirveästi tehdä, eli siedetään jonkin verran sotkua.

Omaa aikaa ei hirveästi ole, mutta olen päättänyt aloittaa joogan, jota meidän koululla järjestetään työntekijöille kerran viikossa. Sais sit edes vähän pidettyä itseään kunnossa.

 

Mulla on kavereita, jotka ovat menneet töihin ja lapsi on jäänyt joko miehen hoidettavaks tai sit mennyt hoitoon ja he ovat olleet tyytyväisiä ratkaisuunsa. Eli he eivät olisi kestäneet olla kotona yksin lapsen kanssa paljoa kauempaa. On siis aika paljon äidistä kiinni, miten asiaan suhtautuu. Meillä ei ollut mun päätös lähteä töihin, mutta kavereilla oli, ja tämä on suurin vaikuttava asia tilanteeseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aloitin työt, kun meidän taapero oli 1 v 4kk. Katsoin, että kun toinen vauva (ainakin) on vielä haaveissa, niin paljoa pidempään ei kotona oikein voi olla, eikä siihen oikein ole varaakaan. Teen nelipäiväistä viikkoa, mikä helpottaa arkea. Tämä alku on sujunut ihan kai OK. Ensimmäinen viikko töissä oli kamalaa, itketti ja kurkkua kuristi, tuntui kuin olisin eksynyt vääriin pirskeisiin ;) Siitä se sitten lähti rullamaan. Lapsi on viihtynyt hoidossa ihan Ok, itkeä tirauttaa aamulla eron hetkellä, mutta viihtyy hoidossa ihan hyvin: nukkuu, syö ja leikkii ja puhuu iltaisin paljon kavereistaan.

 

Kiire on kyllä kokoaikaista: kaupassakäyminen ja siivoaminen on jäänyt vähän mitenkuten, mutta lapsen kanssa pyrimme miehen kanssa viettämään kaiken mahdollisen ajan. Positiivista on, että osaa todella arvostaa aikaa lapsen kanssa ja yllättävän paljon sitä loppujen lopuksi onkin. Toki on ihan mukavaa töissäkin toisinaan tuntea itsensä fiksuksi aikuiseksi, jonka mielipidettä kuunnellaan.

 

Kaiken kaikkiaan olen kokenut töihinlähdön välttämättömänä pahana, enkä juurikaan ole sitä mitä jos -näkökulmasta analysoinut. Jos tämä olisi ollut meidän kuopus/ainoa lapsonen, olisin mielelläni ollut kotona pitempään, mutta näin kun perheenlisäystä on vielä haaveissa, tämä lienee ainoa meidän perheelle sopiva ratkaisu.

 

Yleensä päivähoidosta olen miettinyt sitä, että täytyy muistaa, että vaikka kotonaoleminen pienelle alle 2-vuotiaalle on yleensä aina paras ratkaisu, niin ei se päivähoitokaan huonoa tee. Meidän poika on oppinut paljon hoidossa jo tänä lyhyenä aikana: sosiaalisia taitoja, syömään itse, paljon sanoja jne. Maailma on kova ja ihmisten kanssa on opittava pärjäämään ja niitä taitoja päivähoidossa oppii. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä jäisin aivan ehdottomasti vielä äitiysloman jälkeen kotiin, sillä olen viihtynyt tosi hyvin eikä ole varmaa, tuleeko meille koskaan lisää lapsia. Aika on mennyt kuin siivillä ja tuntuisi pahalta laittaa lasta vielä hoitoon. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että kärkkymääni vakituista työpaikkaa tarjotaan minulle heti ä-loman päätyttyä. Jos siitä kieltäydyn, en tod näk saa oman alan töitä kotipaikkakunnalta koskaan (koulutustani vastaavia työpaikkoja vain pari hassua kappaletta lähitienoolla...) Olisi siis aivan idioottimaista kieltäytyä työstä tässä tilanteessa. Tykkään työstäni hirmuisesti, mutta vielä enemmän tykkään lapsestani. :D Voi olla, että pystymme järkkäämään jotenkin niin, että lapsi saa olla vielä 1,5 vuoden ikään kotihoidossa erinäisin järjestelyin, mutta silti koen jo nyt huono äiti -morkkista.

 

Olen miettinyt, että miten hitossa sitä sitten jaksaa, jos aikaa lapsen kanssa on työpäivisin vain pari tuntia ja siinä ajassa pitäisi ehtiä laittamaan ruoka, käymään ehkä kaupassa, olla lapsen kanssa oikeasti läsnä, tehdä iltatoimet ym. Ja kun olen vielä usein työpäivän jälkeen aika poikki, kun työ on sosiaalisesti vaativaa. Miten raaskin käydä enää iltaisin omissa liikuntaharrastuksissani (nyt äippälomalla olen käynyt 2-3 kertaa viikossa esim. jumpassa ja tulen hulluksi, jos en pääse liikkumaan säännöllisesti)? Siinä tekisi varmaan karhunpalveluksen itselleen, jos jättäisi omat harrastukset pois. Minulla on myös pakkomielle siitä, että meillä syödään vain kotiruokaa... Voin fyysisesti pahoin, jos olen syönyt pari päivää pelkkiä eineksiä tai ns. roskaruokaa. Kotonakin olisi kivempi olla, jos paikat olisivat suht koht järjestyksessä. En ole mikään himosiivooja, mutta yleinen kaaos ahdistaa. Missä välissä sitä sitten ollaan miehen kanssa kahden? Voi huoh! :blink: Vaadikohan vähän liikaa? Mies kyllä on mielellään lapsen kanssa ja tekee osansa kotitöistä, mutta silti tuntuu, että tekemistä olisi vielä muutamalle kotiapulaiselle. :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä palasin töihin, kun esikoiseni oli 9kk vanha, isä jäi hoitamaan tuolloin häntä kotiin. Ihan eka päivä oli töissä vähän outo, mutta sitten alkoi sujua ihan hyvin ja iskä ja tyttökin viihtyivät mainiosti keskenään. Neiti aloitti läheisessä pienessä päiväkodissa hoidon 1v. 1kk iässä, ja sekin sujui ongelmitta. Aloitin tuolloin myös osittaisen hoitovapaan siten, että olin töissä neljänä päivänä viikossa ja lisäksi yhtenä päivänä menin iltavuoroon, jolloin hoitopäiviä jäi käytännössä n. 3,5/vko.

 

Toki välillä oli rankkaakin, mutta enimmäkseen arki sujui ihan leppoisasti. Meillä ei kotitöiden kanssa ole ikinä pingotettu, tärkeämpää on ollut yhdessä oleminen ja tekeminen. Mulla oli kerran viikossa liikuntaharrastus ja lisäksi koiraa piti (ja pitää) lenkkeilyttää päivittäin, mutta eipä niistäkään mitään ongelmaa tullut, miehen kanssa vain sovittiin asiat aina hyvissä ajoin etukäteen, ettei kiireessä tarvinnut tapella, kuka tekee mitäkin.

 

Meillä on hieno turvaverkko, molempien äidit ja esim. oma siskoni ovat hoitaneet mielellään lapsia ja olemme päässeet miehen kanssa suht usein kahdestaan syömään tai leffaan ja silloin tällöin yöksi hotelliinkin. Myös iltaisin kahdenkeskinen aika lasten mentyä nukkumaan on yleensä hyödynnetty hyvin!

 

Nyt olen ollut reilun vuoden ollut kotona toisen lapsemme kanssa ja kuukauden kuluttua palaan töihin isin jäädessä kotiin. Toisaalta jännittää hiukan, onko tilanne erilainen kahden lapsen kanssa, mutta toisaalta olen melko luottavainen, että hyvin kaikki menee nytkin. Ollaan myös sovittu, että jos alkaa tuntua siltä, palkataan siivooja. Tärkeintä on, että lasten kanssa saisi vietettyä mahdollisimman paljon kiireetöntä yhteistä aikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä palasin kesällä töihin lapsen ollessa n. 1v1kk vanha. Aluksi mies oli pari viikkoa kesälomalla, mutta sitten mun äitini otti hoitovastuun.

 

Mä nautin suunnattomasti töihin paluusta, kotona olo oli aika raskasta meikäläiselle... Vähän isomman lapsen kanssa kotona olisi varmaan helpompi olla, mutta meillä mun pitempiaikainen kotonaolo ei ollut kuitenkaan missään vaiheessa vaihtoehtona.

 

Arki pyörii meillä siten, että mun mutsi tulee ennen seitsemää meille, ja me lähdetään töihin siinä seitsemän maissa. Mummi viettää päivän pojan kanssa, lähtevät aamupäivällä meiltä puiston tai muskarin tms. kautta mummolaan, mistä sitten me noudetaan poitsu iltapäivällä. Hoitopäivän pituus on yleensä n. 8,5h, mutta vaihtelee 8-10 h välillä. Homma on sujunut tosi hyvin.

 

Arki-illat sujuvat niin, että joko mies hakee poitsun (jos itse olen fillarilla duunissa) tai sitten haetaan yhdessä. Jos on tarvetta kaupassakäynnille, niin käydään samalla reissulla. Pyritään kyllä tekemään ostokset viikonloppuisin. Kotona sitten vietetään aikaa yhdessä, tehdään ruokaa jne. Yhteistä aikaa pojan kanssa arkipäivisin meille tulee aamulla noin tunti ja illalla 3-4h ennen nukkumaanmenoa. Ja sen ajan yrittää toki käyttää hyväksi mahdollisimman hyvin, eli me harvemmin mennään nykyään liikuntaharrastuksiimme arki-iltaisin siihen aikaa, kun poika on vielä hereillä. Ja suht harvoin sitten sen jälkeen enää jaksaakaan, mutta mä toisaalta olen nyt raskaanakin niin olo on senkin vuoksi varmaan normaalia uupuneempi. Viikonloppuisin sitten käydään enemmän salilla yms.

 

Onhan tää elämä vähän "rajoittunutta", johtuu pitkälti pojan päivärytmistä. Menee siis nukkumaan puoli kahdeksalta illalla, mikä rajoittaa menemisiä arki-iltaisin aika tehokkaasti. Pidempiin kauppareissuihin tai kyläilyihin tai ylipäätään mihinkään ei oikein ole aikaa, kun iltapuuroa pitäisi alkaa syömään jo puoli seitsemältä..

 

Mutta joka tapauksessa siis, mä olen kuitenkin sitä mieltä, että tykkään enemmän arjesta näin kuin silloin, kun olin yksin kotona pojan kanssa :unsure: Työnjako tuntuu tasa-arvoisemmalta, ja jaksan olla paljon aidommin pojan kanssa, kun en ole yksin "viihdytysvastuussa" koko pitkää päivää. Koti on töissäkäynnistä huolimatta pystytty pitämään ihan inhimillisessä kuosissa, pyykinpesu on ehkä ainut kotiaskare, joka tuppaa unohtumaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mun täytyy sanoa, etten mäkään mitenkään hirveästi ole nauttinut kotona olemisesta. En vain ole niin kotiäiti-tyyppiä. Ensimmäisellä kerralla otin siitä vähän stressiäkin, nyt toisella kierroksella en ole enää jaksanut :P Ja tästä toisesta kotivuodesta olen osannut eri tavalla nauttiakin, kun olen paremmin tiedostanut, ettei tätä "ikuisesti" jatku. Mäkin koen olevani parempi äiti, kun välillä saan tehdä muutakin kuin vain olla kotona lapsia hoitamassa. Ja silti mielestäni olen ihan yhtä rakastava ja hyvä äiti kuin kuka tahansa muukin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanan rohkaisevia ja rehellisiä tarinoita täällä! :)

Paljon on tietysti kiinni omasta asenteesta, miten arkea jaksaa pyörittää.

Turvaverkoista on kyllä suunnaton apu. Ja äitinä oppii taatusti tehokkaaksi organisoijaksi. Ehkä työtkin tulee hoidettua sitten tehokkaammin työajan puitteissa.

 

Oon kyllä ollu todella väsyny, kun poika on ruvennu nukkumaan huonosti sen jälkeen, kun aloitin työt. Hänellä on kai jonkinlaista eroahdistusta.

Nyt menee jo vähän paremmin, mutta väsymys painaa edelleen.

Tätä minäkin pelkään, kun tähänkin asti yöt ovat olleet aika rikkonaisia ja päivällä väsyttää, vaikka olenkin vain kotona. Tsemppiä!

 

Yleensä päivähoidosta olen miettinyt sitä, että täytyy muistaa, että vaikka kotonaoleminen pienelle alle 2-vuotiaalle on yleensä aina paras ratkaisu, niin ei se päivähoitokaan huonoa tee.

Tää on totta! Pitäis vaan muistaa ajatella näinkin päin. :)

 

 

^ Mun täytyy sanoa, etten mäkään mitenkään hirveästi ole nauttinut kotona olemisesta. En vain ole niin kotiäiti-tyyppiä. Ensimmäisellä kerralla otin siitä vähän stressiäkin, nyt toisella kierroksella en ole enää jaksanut :P Ja tästä toisesta kotivuodesta olen osannut eri tavalla nauttiakin, kun olen paremmin tiedostanut, ettei tätä "ikuisesti" jatku. Mäkin koen olevani parempi äiti, kun välillä saan tehdä muutakin kuin vain olla kotona lapsia hoitamassa. Ja silti mielestäni olen ihan yhtä rakastava ja hyvä äiti kuin kuka tahansa muukin :)

Joo, mulla on aika ristiriitainen olo tämän aiheen suhteen. En jaksaisi olla kotona siihen asti, että lapsi täyttää kolme, mutta toisaalta tuntuu että hyvän äidin kuuluu hoitaa lastaan kotona, koska vauvalehdissä ja kasvatusoppaissa niin sanotaan. :unsure: Alan jo kaivata työkavereita, työtä ja aikuisjuttuja, mutta kuitenkin lapsoseni on vielä niin pieni ja on sitä vain vähän aikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä palasin töihin kun poika oli 1v4kk. Siitä lähtien poika on ollut perhepäivähoitajalla johon olemme olleet ihan tyytyväisiä. Olen tehnyt 80% työaikaa koko ajan. Silti täytyy sanoa että äidin kannalta erityisesti on ollut raskasta. Toki poikakin on reagoinut eri vaiheissa, mutta pirteämmältä tuo ipana vaikuttaa kuin äitinsä. :rolleyes:

 

Mä olen tehnyt tilanteen varmasti itse itselleni vaikeaksi siksi että olen potenut syyllisyyttä töihinpaluusta, enkä ole raskinut ottaa ollenkaan omaa aikaa. Lisäksi mies on usein iltoja/viikonloppuja töissä ja olen paljon pojan kanssa kahdestaan. Työpäivän jälkeen kotona odottaa toinen työpäivä, ja väsyneenä ei jaksa aina lapsen kanssa olemisesta edes nauttia ja sekin harmittaa.

 

Meidän tilanteeseen on onneksi tulossa helpotusta kun vähennän töitä piakkoin. :)

 

Vendelaylle suosittelen että mitä tahansa päätättekin, koita hyväksyä asia ja perustella ratkaisu itsellesi hyvin. Ihan turhaa on haaskata energiaa jahkailuun ja surkutteluun kuten olen itse tehnyt. Kun saatte ratkaisun tehtyä niin seiskää sen takana. Lisäksi omaa aikaa voisi olla hyvä ottaa vaikka ihan kerran viikossa hetken verran. Mulle ei ainakaan työpäivät riitä omaksi ajaksi, vaikka erilaisia ovatkin kuin lapsen kanssa kotona olo. Omasta jaksamisestaankin on lupa pitää huolta, se on lapsenkin etu. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse olen palaamassa töihin tammikuussa. Meillä on yksi lapsi, joka tammikuussa täyttää 10kk. Hoitopaikka on iosäidin luona. Itse teen vuorotöitä, en kuitenkaan yövuoroja. Lisäksi vapaapäiviä on välillä aika monta peräkkäin. Muuten olisin varmaan venyttänyt töihin menoa sinne 1vuoden ikään asti, jollei olisi hoitopaikkaa ollut tarjolla isoäidiltä.

 

Ekat viikot voi tulla olemaan vaikeita, tai en tiedä, tammikuussa viisaampi.

 

Kotona olen kyllä viihtynyt, mutta on se kiva palata välillä töihinkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä töihinpaluu sujui aika kivuttomasti, poika oli silloin melko tasan 1v. Eroitkuja ei tullut kertaakaan, vielä siinä vaiheessa. Vasta lähempänä kahta vuotta lapsi hoksasi, että hoitoon menemisestä voi kiukutellakin... :rolleyes: Onneksi tuo vaihe meni nopeasti ohi, kun poju tajusi ettei voi vaikuttaa asiaan mitenkään. Kyllä se silloin tuntui pahalta jättää itkevä lapsi hoitoon, mutta oloa helpotti kun tiesin että itkupotkuraivarit on vain äitiä varten - kun katoan ovesta, lapsi tyyntyy nopeasti ja touhusi loppupäivän iloisena. Söi hyvin ja nukkui hyvin. Nyt 3-vuotiaana odottaa jo hoitopäiviä, kun saa leikkiä tuttujen kavereiden kanssa. Toki huomaa, että poika nauttii myös vapaapäivistä ja lomista kotona, mutta esim. kesälomalla tuli kavereita jo suorastaan ikävä.

 

Arjen pyöritys onkin sitten jo toinen tarina... Teen kolmivuorotyötä hyvin vaihtelevilla työvuoroilla. Työviikko voi sisältää mitä tahansa vuoroja aina yövuoroista klo 22.30 päättyviin iltavuoroihin ja klo 4.45 alkaviin aamuvuoroihin. Ja mitä tahansa siltä väliltä. Onneksi mies tekee normaalia päivätyötä, joten lapsi voi olla hoidossa tavallisia päivävuoroja, alkaen aikaisintaan 6.45 ja päättyen viimeistään 16.30. Ruokasuunnittelu vaatii eniten vaivaa, kun hoidossa on välipala jo klo 14, niin on iltaruoka saatava pöytään klo 17 aikoihin, muuten alkaa nälkäinen kiukuttelu. Jos en ole kotona ajoissa, teen ruuan edellisenä päivänä valmiiksi niin ettei miehen tarvitse kuin lämmittää se sitten. Teen yleensä isoja annoksia kerralla, niin että syömme samaa ruokaa pari iltaa peräkkäin. Näin ei tarvitse ihan joka päivä olla soppakauhan varressa kiinni ja ruoka on aina ajallaan pöydässä. Kaupassa ehdin/ehdimme käydä ihan mukavasti eikä siivoaminenkaan ole ongelma. Olen oppinut, ettei aina tarvitse tehdä suursiivousta kun ryhtyy siivoamaan - joskus voi vain imuroida, pestä WC:n tai pyyhkiä pölyt.. Yritän kuitenkin siivota pääasiassa vain viikolla, niin jäisi viikonloppu/arkivapaat akkujen lataamista varten. B)

 

Yksi hyvä pointti, mikä kannattaa muistaa, on se ettei lapselle annetun ajan tarvitse aina olla lapsen leikittämistä tms. viihdyttämistä. Voihan lapsen ottaa mukaan ruuanlaittoon, leipomiseen, siivoamiseen.. Meidän poju ainakin mielellään ratsastaa imurin kyydissä tai huiskii pölyjä omalla rätillään, leipomisinnosta puhumattakaan! Samalla oppii niitä kotitöitä tekemään ja onhan sekin hyvä taito omata.

Edited by Schnappi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä palasin töihin tytön ollessa hiukan päälle 9kk. Mies jäi ensin isäkuukaudelle ja huomisesta lähtien hoitovastuu on mummilla.

Aluksi mulla oli huono äiti olo mutta kun nautin työstäni niin olen ollutkin parempi äiti kotona koska illat oon pyhittänyt pikkuprinsessalle. Meillä oli pari yötä huonoja siinä mutta sen jälkeen ei oo menoa haitannut. Tosiaan huomisesta lähtien homma muuttuu mutta mummi on neidon kolmanneksi tutuin ihminen meidän vanhempien jälkeen joten hyvään hoitoon pääsee.

 

Ehkä kamalinta tässä on se että omia menoja on töiden lisäsksikin, niistä koen huonoa omaa tuntoa. Varsinkin kun mies oli isäkuukaudella ja päivät tytön kanssa niin sitten koin että mun pitäs olla illat kotona, vaikka näin nyt ei ookaan. Onneks hyvin sujui se on vaan se omatunto joka kolkutti ;) Mä tosiaan oon niitä äitejä kans jotka rakastaa lastaan mutta nauttii myös työnteosta, pitäähän jossain olla hyvä :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen palaamassa huomenna töihin ja poika on nyt 1v2kk. Mies alkaa tekemään 6 tuntista päivää ja me hoidetaan poika kotona. Tehdään miehen kanssa aamu- ja iltavuoroja, jotta tämä onnistuu. Tätä on luvassa onneksi vain muutama kuukausi, sitten jään taas mammalomalle. Mutta jos itse saisin päättään, niin en menisi töihin vielä. Tykkään tosi paljon olla kotona. En tosin tunne mitään huonoa omaa tuntoa (ainakaan vielä) siitä, että palaan töihin. Tosin siihen vaikuttaa suuresti juuri se, että poika saa olla kotona.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä töihinpaluu mielessä, siis työpaikan etsiminen kun vaki-sellaista ei ole. Kaksoset nyt 1v2kk. Mahdollisesta töihin menosta olen saanut aika hurjaa palautetta, huono äiti kuulemma olen jne. Itsestä vaan tuntuu että se olis kaikille paras vaihtoehto ja rahallisestikin helpottais. Välillä tuntuu että seinät kaatuu päälle. Tarkoitus olis että isoäiti ja toisen pojan kummitäti hoitaisivat kevään lapsia puoliksi, eli kunnalliseen hoitoon menisivät syksyllä 1v9kk iässä.

 

Mä tiedän ettei pitäis kuunnella muiden puheita mutta harmittaa. Millaisia kommentteja te muut olette saaneet kun olette menneet töihin lapsen/lasten ollessa vielä pieniä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä palasin töihin tytön ollessa 3,5 kk ja mies ja vauvan kanssa kotiin. Järjestely on meidän kohdalla toiminut yllättävän hyvin, miehellä ja tytöllä menee mainiosti, äidille tää on ollut ehkä rankinta. Typy kieltäytyi alussa sinnikkäästi tuttipullosta, joten ihan alkuun mihen oli hörppyytettävä/lusikoitava maito tytön suuhun ja kotiin mennessäni (kävin kotona myös lounastunnilla) oli vastassa kaksi vihaista ihmistä. Sitten tyttö hyväksyi nokkamukin ja kaikien olo helpotui.

 

Oma jaksaminen on välillä ollut vähän kortilla - vaikka se nokkamuki hyväksyttiinkin, yöllä kelpasi vain tissi ja mies on sitä mieltä, että kun en päivällä hoida lasta niin yöllä olis mun vuoro enimmäkseen.... Mulla ei niinkään ole ollut huono äiti-fiiliksiä, sillä tiedän miehen olevan lastenhoidossa ihan yhtä hyvä kuin mä (joskin se välillä kyllä tekee asioita aika eri tavalla, mitä mä tekisin...), mutta oon kyllä kateellinen miehelle kun se näkee kaikki kehitysaskeleet eka. Joskus on vähän rankkaa, kun työstressi on pahana ja tuntuu, että lapselle ei jää henkistä energiaa kamalasti. Koitan silloin muistaa, että lapsi on ykkönen ja relata töissä.

 

Meidän kannalta tää oli fikuin mahdollinen ratkaisu, sillä ollaan muutettu ulkomaille mun töiden perässä ja tienaan todella reilusti enemmän kuin mies. Kyllähän ihmiset on tätä ihmetelleet, mutta toisaalta olen muutenkin oman tieni kulkija, joten aika harva on jaksanut mun kohdalla kamalasti paheksua. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka on raskasta, mulle tää sopii. Oon parempi äiti ja jaksan lasta paljon kärsivällisemmin, kun käyn päivät töissä (lepäämässä) :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle ei kukaan ole ainakaan päin naamaa kommentoinut sitä, että olen mennyt töihin lasten ollessa pieniä ja hoitoonkin ovat menneet/menossa ollessaan suht nuoria (esikoinen 1v1kk ja toinen 1v3kk). Toisaalta mäkin olen vähän sellainen oman tieni kulkija ja varsin voimakastahtoinen, joten ehkä ihmiset on katsoneet viisaammaksi olla kommentoimatta (ainakaan siis suoraan mulle) :lol: Kyllä jokainen varmasti osaa oman tilanteensa tässäkin asiassa arvioida parhaiten.

 

smlain, minä ja kaksoissiskoni menimme päivähoitoon ollessamme n. vuoden ikäisiä, ja ihan hyvin kaikki oli sujunut!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt on muutama hoitopäivä takana pojulla. Hyvin on mennyt isoäidin kanssa. Ja ei se töihin paluu nyt niin kamala ollut, hyvin pystyin olemaan töissä kun tiesi, että lapsi on hyvässä hoidossa. Vaatiihaan poju nyt tosi paljon huomiota kun tullaan kotiin.

 

Päiväkotipaikkaa haetaan syksyksi, jollei jopa aikaisemmin, mutta viimeistään tuolloin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen menossa töihin 18.1 alkaen ja lapset 3v 2kk ja 1v 10kk menevät päiväkotiin 4pv/vko ja yhden päivän viikossa hoitamaan tulee isoäiti. Lapset ovat olleet kaksi päivää viikossa päiväkodissa syksystä 09, kun olen opiskellut ja tehnyt freelancer-työtä kotoa käsin. Nyt mulle tarjottiin työtä, josta ei voi kieltäytyä. Työ on ihan kokoaikaista ja se tuntuu vähän ahdistavalta, kun päälle tulee työmatkat n. 45min suuntaansa. Jännittää, että kuinka lapset sopeutuvat pidempiin ja useampiin hoitopäiviin ja kuinka arki lähtee sujumaan kaupassakäynteineen, ruoanlaittoineen, siivouksineen. Ja olisi ihanaa viettää aikaa lasten kanssa työpäivän jälkeenkin. Onneksi miehellä on joustavat työajat ja mahdollisuus etätyöhönkin tarvittaessa, niin ei lasten päivät veny liian pitkiksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on kans töihin paluu ihan rahallisista syistä tulon päällä huhtikuussa, sillon poika on 8kk ja mies jää vielä isä kuukaudelle, sen jälkeen poika menee mummulle hoitoon 5pvä/vko, ja töissäkin olen vain 7h+vartin työmatkat. Kotona on ihan mukavaa, ilman autoa vaan tuntuu et välillä seinät kaatuu päälle, mutta olen kans tätä tyyppiä että nautin työstäni, ja minusta on kivaa mennä takaisin työelämään. Saas nähä mitkä on fiilikset kun aika koittaa, mut tällä hetkellä ne on hyvät :) Jaksan varmasti paremmin pojan kanssa kun pääsen "tuulettumaan" muutamaksi tunniksi aikuisten maailmaan. Toisaalta olisi ihanaa seurata kun lapsi kehittyy ja olla tosiaan kotona parikin vuotta, mutta rahallisesti ei olis kyllä mitään mahiksia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on nyt eka työviikko ja neidillä 1 v 6 kk eka viikko perhepäivähoitajalla takana. Alkuviikolla oli kaksi lyhyempää päivää, sen jälkeen on ollut hoidossa täydet 8h. Tosi hienosti on mennyt!! Neiti viihtyy hoidossa tosi hyvin, jää sinne mielellään ja huiskuttaa äidille iloisena. Ekana aamuna oli ilme tosi vakava, kun tajusi että mä lähden, mutta silloinkaan ei itku tullut. On syönyt ja nukkunut hyvin ja touhunnut onnessaan kavereiden kanssa. Olen todella yllättynyt siitä, miten hienosti on hoitoon sopeutunut!

 

Itse olen ollut tosi väsynyt työpäivän jälkeen, raskaus tuo oman lisänsä tähän väsymykseen. Iltaisin tekisi mieli vain levätä, mutta eihän se onnistu. Neiti kaipaa äidin syliä ja huomiota, mikä on täysin ymmärrettävää.

 

Tyttö on selvästi väsyneempi iltaisin, onhan hoidossa paljon tekemistä ja puuhaa ja ulkoilevat joka päivä 2-3h (jos säät sallivat). Nukkumaanmeno on aikaistunut puolella tunnilla, aikaisemminkin varmaan nukahtaisi mutta yritetään pysyä tässä rytmissä ettei aamulla ala heräämään ihan kukonlaulun aikaan...

 

Itselle oli muutama eka päivä tosi vaikea, mutta kun huomasi miten hyvin neiti viihtyy hoidossa niin nyt on ollut ihan helppo jättää hänet sinne. Ja koska hoitaja on tosi kiva ja ihan selvästi nauttii näiden pienten kanssa olosta niin itselläkin on tunne että voi jättää tytön sinne hyvillä mielin.

Edited by RouvaR

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä alkoi nyt neljäs viikko uutta arkea ja kaikki on mennyt enemmän kuin hyvin! Ensimmäisellä viikolla pojat olivat vähän kummissaan niin monesta hoitopäivästä ja iltaisin olivat tosi väsyneitä. Esikoinen aloitti vielä uudessa isompien lasten ryhmässä samaan aikaan, niin hänelle muutos oli aika rankka. Viime viikolla esikoinen oli ihan innoissaan menossa päiväkotiin ja selitti kovasti uusista kavereistaan. Pienempi juoksee aamuisin omaan ryhmäänsä, kun ulkovaatteet on riisuttu :). Itse olen nauttinut työssä käynnistä ja ollut kotona viimeistään puoli viisi. Ilta ollaan menty lasten ehdoilla ja hoidettu omat juttumme vasta lasten mentyä nukkumaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taloudelliset huolet vaivaa muakin jo nyt. Yksinhuoltajana ei taida olla varaa jäädä kotiin. Mut toisaalta en halua kuulla ekoista sanoista ja askelista ym. hoitotädeiltä. Perhepäivähoitajista on huutava pula ja nykyinenkin (määräaikainen) työ liittyy lapsiin, joten kuvittelisin saavani sellaista työtä. Silloin voisi olla kotona ja pääsisi seuraamaan lapsen kehitystä. Ala on tietysti tosi huonosti palkattua, mutta on ne päivähoitomaksutkin aika huikeita. Jos ainakin muutaman vuoden sais tehdä työtä kotona.

Toivottavasti ei menny ihan OT.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse palaan vuodenvaihteessa oltuani esikoisen syntymästä asti kotona. Jännittää kyllä ihan hirveästi. Mä olen jo nyt yöllä pyöriskellyt sängyssä, kun joudun jättämään mun vauvan jo nyt yksin. Esikoisesta en ole huolissani, kun pärjää loistavasti päiväkodissa. Pienempi taas aiheuttaa pään vaivaa... Hän, kun on vaan niin suloinen ja niin pieni mun silmissäni. Kaipa tämä tästä, kunhan arjen rutiinit saa kuntoon.

 

Onko jotain vinkkejä arjen pyörittämiseen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun vinkkinä on (varmasti ihan itsestäänselvyydeltä kuulostava) arjen asioiden organisointi ja suunnittelu.

 

Siis että vaikkapa ruoka- ja kauppalistat suunnitellaan jo hyvissä ajoin valmiiksi, meillä esim. mietitään pääruuat yleensä aina viikoksi kerrallaan ja myös kaupassa tehdään isommat ostokset kerran viikossa, lisäksi usein kertaalleen käydään hakemassa pientä täydennystä. Työpäivien jälkeen meillä on ollut tärkeätä, että ruoka on valmista nopeasti, joten suositaan silloin nopeita ja helppoja reseptejä ja joskus (ehkä 1-2krt viikossa) jopa eineksiä.

 

Myös kaikki lasten hoitoon tarvitsema, lähinnä vaatteet, järjestellään aina jo edellisenä iltana valmiiksi. Vaatteistaan tarkempi esikoinen valitsee (jomman kumman vanhemman kanssa) vaatteensa itse, ettei niistä tarvitse kiukutella aamulla. Meillä käytetään nuoremmalla kestovaippoja hoidossa (ja muutenkin toki) ja niiden pyörittäminen menee siinä vaatehuollon ohella. Kurakaudella kuravaatteet pesaistaan ja riisutaan jo päiväkodissa ja jätetään sinne kuivumaan, viikonloppuna ne tuodaan paremmin pestäviksi kotiin.

 

Meillä seuraavan päivän vaatteet ja vaipat, ruuanlaitto, tiskien hoitaminen, pyykit ja muut kotihommat pyritään hoitamaan tehokkaasti heti töistä tultua, jotta loppuilta jää sitten vapaampaa ja rauhallisempaa koko perheen aikaa. Eihän se aina onnistu, mutta on mukavaa, kun arkiaskareet saa painamasta mieltä jo heti kotiin tultua.

 

Siivoukset tehdään pääasiallisesti viikonloppuna tai vaikka niin, että minä mahdollisuuksien mukaan teen perjantaisin vähän lyhyemmän päivän ja siivoan kotona jo ennen lasten hakemista päiväkodista. Ei siis olla saatu hommattua siivoojaa, mikä kyllä olisi oikein mukava juttu.

 

Noin ylipäätään ei tässä vaiheessa, lasten ollessa 2- ja 4-vuotiaat, pingoteta kauheasti kotihommien tekemisen kanssa. Sellainen yleinen järjestys ja siisteys pidetään yllä, mutta täydellisen kiiltävät pinnat ja tiptop kunnossa olevat paikat eivät ole meidän tavoitteena.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0