Sign in to follow this  
Followers 0
Nadda

Lasten ikäerosta


186 posts in this topic

Meidän uusioperheessä ikäerot on aika isoja. B)

Mun edellisestä liitosta on kolme lasta, joista vanhin täyttää ensi vuonna 17 kun tämä mun ja miehen toinen yhteinen lapsi syntyy. ekan yhteisen lapsen aikaan mun nuorin lapsi oli jo 10 vuotta, joten sain tavallaan elää vauvan kans melkein kuin esikoisen oisin saanut uudestaan. ei nuo isot silleen arkea rasittaneet. ;) Sai nukkua aamulla pitkään kun osaavat jo itse nousta kouluun ja päivät kului vauvan kans kahden. Muutenkin sai vähän opetella uusia juttuja, kun kaikki suositukset sun muut systeemit on muuttuneet toisenlaisiksi tässä vuosien varrella.

Ja on noista isoista ollut tosi hyvä apukin pikkuveljen hoidossa ja varmaan sen merkitys kasvaa vielä enemmän kun tää viideskin syntyy.

Kaksi ekaa oon tehnyt aika tiheästi ja se oli kyllä rankkaa aikaa. Nytkään ikäeroa ei tule kuin 1v ja 8 kuukautta, joten vauhtia varmasti riittää. B)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ja siskollani on 4 vuotta ikäeroa, minä siis vanhempi, ja on pakko myöntää, että se on ollut liikaa. Mä muutin 16 vuotiaana vielä kotoa pois ja varmaan pari vuoden kuluttua siitä alettiin pitämään yhteyttä toisiimme. Eli nyt vasta ollaan viimeset 6 vuotta oltu todella läheiset.

 

Miehellä on siskonsa kanssa n. 10 vuoden ikäero (noille miehille kun mikään ei ole tarkkaa, niin ei toi mies edes ihan varma ole minkä ikäinen siskonsa on :D) ja veljeen ikäeroa on vajaa 3 vuotta. Mies nuorin sisaruksista.

 

Parin vuoden ikäeroista meillä on ollut puhetta ja siitä että lapsia mielellään ainakin kaksi, mutta mielellään enemmän :) Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla tulee olemaan esikoisen ja tämän toisen ikäero 13,5 vuotta. Ei se mua itseäni haittaa, ja tuskin tytärtäkään. Kiva, kun saan hoitoapua tytöltäni sitten. Vaikka ei hän tosin lämmennyt ajatukselle kakkavaipan vaihtamisesta. Mutta muuten hän on ihan innoissaan tulevasta pikkuveljestään. :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ja mun siskolla on ikäeroa 5 vuotta, koskaan en ole sitä huonoksi nähnyt. Ollaan parhaat ystävät, edelleenkin.

 

Meidän tytöillä on ikäeroa 1v7kk, toivon kovasti että mimmeistä tulee kanssa läheisiä, ainakin nyt jo näyttävät viihtyvän yhdessä, vaikka junnu onkin vasta 4kk.

 

Minun mielestä ei ole mtn sellaista ikäeroa joka olisi liikaa/liian vähän. Kun meidän esikoinen syntyi ajattelin että ei ainakaan pientä ikäeroa meidän lapsille, mut kuinkas kävikään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastasin isoimmat, koska musta ei oo väliä! Ite haluaisin ehkä n. 4 vuotta eroa, mutta aika näyttää! Mulla ja veljellä on 7 vuotta eroa ja on ollu oikein hyvä. Kun olin vauva ni osas auttaa mun äitiä tosi hyvin kun isi oli viikot töissä muualla ja äitillä ei ollu muita läheisiä. Nyt vanhempana veli on ollu iso apu monissa asioissa ja osaa antaa veljellisiä neuvoja joka asiassa! :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

En oikein osaa ajatella mitä "maailmaa mullistavaa" merkitystä ikäerolla on lapsien kannalta, mutta omaa ikääni ajatellen lienee syytä kaikki lapsoset saada 12 vuoden sisällä. :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastasin molempiin noi suurimmat. Itse en myöskään koe, että suurella ikäerolla on merkitystä. Itselläni on vanhemmat sísarukset eikä ikäero ole koskaan meitä häirinnyt

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastasin 6-8 vuotta ja 3-4 vuotta.

 

Itse toivoisin omille lapsilleni jopa vielä lyhyempiä ikäeroja, toivoisin todella että lapsille olisi toisistaan kaveria. Tietysti oma ikänikin aiheuttaa sen, etten voi kovin paljon pidempiä ikäeroja suunnitella. Itse olen esikoinen ja pikkuveljeeni ikäero on 8 vuotta, sisko on siitä välistä. Minusta on tuntunut, että tuo 4 vuoden ikäero kaikkien välillä on vähän liikaa, 2-3 olisi ehkä ideaali. Ainakin näin etukäteen ajateltuna :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastasin noi suurimmat. :)

 

Mulla esikoisen ja tämän nuorimmaisen välillä on 13 vuotta ikäeroa, mutta seuraava (mikäli sellainen suodaan) olisi ihan oman iän puolesta syytä olla pienempi ikäero. :)

Tai jos sitten 46-vuotiaana vielä iltatähteä haluaisi niin mikäs siinä. :lol: (Juu, ei.. :rolleyes: )

 

Lapsuudenperheessä ikäeroa vanhimman ja nuorimman välillä on 16 vuotta, mutta kolmen ensimmäisen sarjassa vanhimman ja nuorimman välillä vain 20 kuukautta. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän lasten ikäero on 1v9kk. Pitkä ikäero ei haittaisi ja jos vielä joskun kolmannen saan niin silloin tokan ja kolmannen välille tulee isompi ikäero, ehkä +-10v.

Share this post


Link to post
Share on other sites

mä en osaa vastata mitään maximi ikärajaa myöskään... omalla kohdalla tietysti toivon, että sisaruksilla olisi mahdollisimman pieni ikäero... mutta ainahan asiat ei mene niinkuin suunnittelee...ja en mä nää pois suljettuna vaihtoehtoa, tehdä iltatähteä sitten vähän vanhempana jos oikein innostuu :rolleyes:

 

mulla ja mun veljillä on aika isot ikäerot... vanhimpaan 15 vuotta, keskimmäiseen 11-vuotta ja nuorimpaan isoveljeenkin mulla on 7 vuotta ikäeroa... oon tällanen pahnanpohjimmainen ja äitin äkillisen vauvakuumeen tulos :lol: lapsena nuo ikäerot tuntui pahemmalle, kun vanhin veli muutti jo pois kotoa kun olin pieni ja nuorin veli kiusasi mua ihan pirusti :( mutta näin aikuisiällä sillä ikäerolla ei oo ollu merkitystä :) ja välit on erinomaiset kaikkien kanssa....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaikki käy. Mulla ja siskolla ikäeroa 2 vuotta, pienimpään siskoon ikäeroa 9,5v. Oli hyvä juttu että oli suht samanikäinen leikkikaveri lapsena, pienimmän siskon hoidossa oli kiva auttaa kun äitikin oli tyytyväinen että vauvalla oli muitakin viihdyttäjiä. Eli ei mitään suurta merkitystä minun mielestäni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastasin nuo maksimit koska ihmisenä joka on kärsinyt lapsettomuudesta, mulle on yksi hailee paljonko ikäeroa lapsille tulee, jos vain lapsen saa! Toki, olisihan se kivempaa ollut että olisi saanut paljonkin pienemmällä ikäerolla mutta pitää olla kiitollinen että edes tämän yhden lisää sain kun ei toista ollenkaan ;)

 

Mutta jos tuo lastenteko ois mulla ja nykyisellä miehellä niin helppoa että moista luksusta olisi varaa suunnitella niin joku muutaman vuoden ikäero olisi tosi kiva, olisi sitten kertarytinällä ohi tietyt kehityskaudet eikä niin että kun lapsi on muuttunut "helpommaksi" niin aloitetaan sitten koko ruljanssi alusta asti uudelleen... :D

 

Toistaiseksi 2-pesueen ikäero kasvaa vaan koko ajan vaikkei ehkäisyä ole kertaakaan synnytyksen jälkeen käytetty ja kuukautiset alkoivat 3 kk synnytyksen jälkeen...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla ja veljellä oli ikäeroa 4 vuotta. Ihan pienenä varmaan leikittiin yhessä, kouluiässä taidettiin lähinnä tapella ja uudelleen alettiin viihtyyn yhdessä kun minä pikkusiskona tulin täysi-ikäiseksi.

 

Toiveena olisi omien lasten osalta joku 1,5 - 3v ikäero, mutta katsotaan nyt miten sattuu menemään. Eipä sillä toisaalta niin kovin paljon väliä ole, mutta olisi ehkä mukava olla kerralla kotona eikä mennä välissä töihin. :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä vastasin suurimmat ja ne ovat lähes toteutuneet. Esikoisen ja nyt syntyvän väli on n14 vuotta, muutamaa päivää vajaa riippuen milloin tämä päättää syntyä (la 11.1) :lol:

 

Elikkäs tämä mahassa oleva pieni on viides. Eka kolmikko tuli 2v ikäeroilla, sitten oli 8v paussi ja iski valtava vauvakuume, johon saatiin 1v3kk sitten prinsessa ja nyt olisi tulossa hälle kaveri.

 

Sillä tuo isompi ikäero vielä, että enhän minä osaa olla haaveilematta muutaman vuoden päästä pikku kuutosesta :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

sinänsä ihan sama, mutta peräkkäisten sisarusten välillä en haluaisi että olisi enempää kun max 4 vuotta ikäeroa. itselläni ei ole sisaruksia, mutta muutamalla sukulaisella on perheenlisäystä tullut parin vuoden välein ja se kuulostais aika optimilta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toivoisin itse 3-4 vuoden ikäeroa lapsilleni. Lapsiluvuksi toivon siis kahta. Ensimmäistä tällä hetkellä kuumeillaan. :) Itselläni on kahden vuoden ikäero omaan sisarukseeni, joka on kieltämättä ollut hyvä. Toisaalta emme kuitenkaan juuri leikkineet keskenään kuin lomamatkoilla, sillä olimme sen verran erilaisia. Nykyisin, jo vanhempana, olemme siskoni kanssa hyviäkin kavereita.

 

Joten itse perustelen toiveeni lasteni ikäerolle siten, että kun esikoinen on jo vanhempi, niin myös meidän vanhempien jaksaminen olisi parempaa. Uskon että myös he kaksi voisivat olla ainakin myöhemmin toisilleen hyviä ystäviä. Ainakin toivon niin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä vastasin nuo maksimit. Itsellä ei lapsia ole, joten omat mielipiteet tähän asiaan eivät tule kokemuksen syvällä rintaäänellä.

 

Itse pitäisin parhaana tilannetta, että lapset eivät tulisi aivan putkeen. Se, onko sisaruksista seuraa toisilleen, riippuu minun mielestäni muustakin kuin heidän välisestään ikäerosta. Uskon myös itse, että on kuitenkin eri asia pärjätä arjessa väsyneenä yhden lapsen kuin kahden/useamman lapsen kanssa eli en ole niin varma siitä, että toinen/kolmas jne. lapsi menee "samaan konkurssiin ja samalla väsymyksellä" kuin yksikin.

 

Toki tähän vaikuttaa niin moni asia ja niistä moni varmasti sellaisia, ettei ennen omia lapsia voi ymmärtääkään, joten saattaa tämäkin mielipide muuttua vielä moneen kertaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä toivoisin, että meidän perheessä lasten ikäeroksi tulisi noin 2 - 2,5 vuotta. Lapsuudenperheessäni ikäerot lasten välillä olivat 3,5 - 4 vuotta, mikä oli ihan ok, mutta omien lasten kohdalla toivoisin vähän pienempiä ikäeroja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moi! Meidän esikoisella ja kakkosella on ikä eroa 2v ja näitten vauvojen ikäero on 5kk ja uuden tulokkaan ja noin 1kk vauvan ikäero on 7kk

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä toivoisin kahta lasta ja heidän ikäeroksi n. 4-6 vuotta.

Edited by Kam Jok

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin vastailin suurimmat vaihtoehdot. En siksi, että olisin suunnitellut niin isoja ikäeroja vaan siksi, että esikoinen kohta 11 vuotta on edelleen ilman pikkusisarta kovasta yrityksestä huolimatta. Ei kaikki mene aina niinkuin on suunnitellut, meillä pyörisi nimittäin suunnitelmien mukaan kaksi esiteiniä nurkissa tällä hetkellä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0