thulin

Pienikokoiset vauvat

311 posts in this topic

Tää on jotenkin hurjan lohdullinen ketju...

Meidän neiti on nyt 2,5kk ja on ravattu neuvolassa yhdeksän(!!!) kertaa yhteensä. Terkkoja ollut seitsemän, oma jäi loman jälkeen kokonaan pois (onneksi tavallaan, kun oli niin hysteerinen tuon neidin kasvun suhteen). On ravattu Naistenklinikan imetyskoordinaattorilla, soiteltu sille ja saatu imetysohjausta ihan kotona imetysohjaajalta.

 

Ongelma on ehkä se, että mä en halua antaa korviketta "turhaan". Mä en heru pumpulle enkä koe sitäkään kauheen tarpeelliseksi. Rinnoista tulee maitoa, tyttö vaan lakkaa jossain vaiheessa syömästä. Lussuttelee vaan. SIt taas syö jossain välissä tehokkaammin. Usein syötyään tarpeeksi kääntää sit vaan pään pois ja venyttelee tyytyväisenä. Korviketta kokeilin vajaa pari viikkoa sitten (kun selkäranka katkes) seurauksena se, että koko seuraava yö puklattiin ja sit seuraavan päivänä korvikkeen jälkeen puklattiin jälleen. Muutoin meillä sitä ei kauheesti oo harrastettu, mutta myös pelkällä imetykselläkin sitä toisinaan tapahtuu.

Nelli vaan on ihan hurjan sirorakenteinen. Ja siis ihan mielettömän sopusuhtainen, hyväntuulinen, helppo ja seurallinen lapsi. Nukkuu yöt hyvin, päivisin yhdet pitkät unet (ainakin nyt menny pari päivää näin huonojen päiväuniaikojen jälkeen) ja sitten tissitorkkuja 15-45min. ehkä yhdet tai kahdet. Yöunille 20-21 aikoihin, ylös 8-9 aikoihin aamulla. Syö toki öisin välissä, joskus jumppailee jne.

 

Neidin ikäjakson 1vko-3vko mä itkin kotona neuvolan painostusta antaa korviketta vaikka maitoa rinnoista tuli. Sillon vikan korvikesatsin sai 1vko2pv. iässä, sitten paino nousi ihan ok, ei kuitenkaan tavotemääriä viikossa. Tehostin imetystä ties miten, kun Nelli oli alkuunsa hyvin laiska syömään (on sitä jonkin verran edelleen) ja neuvolasta saatiin parilta ihanalta terkalta kehujakin neidistä. :lipsrsealed: Pääasiassa muuten vaan on taivasteltu, ku pitäs painoa tulla enempi... Muutenhan tuo on ihan ikäisiään vastaava tapaus. Sitten taas tein typerän imetystaktisen muutoksen ja neidin paino nous todella vähän ja pitäs taas antaa korviketta... No halusin vielä kokeilla tehostaa imetystä ja katsoa kuinka käy. No paremmin nousi vaikkei vielä ihan tavotteisiin päästykään. Neuvolassa oli nyt fiksu terkka ja kollega ja katsoivat neitiä ihmisenä eikä käyränä. Niin me jatkamme täysimetyksellä toistaiseksi ja korviketta vain, jos neiti jää nälkäiseksi rinnan jälkeen. Ei oo toistaseks sellasta tilannetta tullut. Inisee ja kitisee kyllä, jos vielä haluaa tissillä olla ja syödä. Rinnoista yhäkin silloin tulee maitoa.

Oon nyt myös taasen tehostanut imetystä ja vaihtanut rintaa aktiivisemmin jne. Oon jo ihan kauhuissani 3kk neuvolasta... Pidän itselläni jonkinlaisena tavotteena 125g/vko (ei oo tullu vielä kertaakaan täyteen) tai 500g/kk. 1kk-2kk välissä oli jo +490g eli se on ihan ok.

Ja näin Nelli kasvaa:

 

s. (rv 39+0) 2890g, 47cm, 33cm

2vko 2950g, 50,3cm

1kk 3200g, 50,5cm, 35,5cm

6vko 3470g, 53,5cm, 36cm

2kk 3690g, 55,3cm, 37,3cm (tätä edelsi se imetystaktinen muutos huonompaan ja tutin käytön lisäys)

2,5kk 3930g, 55,5cm, 37,5cm

 

Pissavaippoja tulee päivässä se 5-6, kakka tulee yleensä 2-3 päivän välein yhdestä kolmeen vaipalliseen. Tiedän, että oikeasti voisin antaa korviketta, mutta pullolla pelkään vierottavani neidin tissiltä entisestään ja tosiaan kun sitten tissillä saa olla just sillon kun haluaa, ni seuraa sitä puklausta, kun syö sitten tissilläkin. Toki mua harmittaa tuo 6vko-2kk välinen imetysjakso, koska tiedän sillon toimineeni ihan pieleen (en nyt jaksa selventää miksi ja miten), koska painonnousu vois olla nyt jo parempaa ja käyrätkin hienompia. Mutta se on mennyttä. Tehostetulla imetyksellä on maidontuotantoa ainakin lisättyä ja neiti on siirtynyt kanssamme perhepetiin ja syö nyt öisin useammin.

Malttamattomana odotan 4kk ikää, jolloin vois alottaa kiinteet imetyksen rinnalla... 6kk täysimetyksestä en enää kauheesti haaveile. Hmph.

 

Mun miehen painoa on pienenä seurattu aktiivisesti neuvolassa enkä mäkään oo ollu mikään isokokoinen (lähinnä nykyisin syönyt itseni isoksi). Nykysin ollaan molemmat n. 177cm pitkiä. Josko tämä siis tästä.

 

Sori avautuminen. :girl_sigh: Nyt neiti heräilee unilta, joten joskos hänen elämäänsä huomioimaan.

 

 

:lipsrsealed: Anerina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuun tänne päivittelemään meidän tilannetta.Tulokset on nyt saatu ja meillä on terve poika :). Kromosomit yms.on juuri niin kuin pitääkin. Kasvuhormoni puutos on nyt mitä epäilevät vaikka sekin tulos oli viiterajoissa,mutta koska tulos oli niin pieni niin lääkäri oli lausunnossaan kirjoittanut että vaikka tulos jää viiterajoihin,sitä nyt epäillään. Lausunto oli niin sekavasti kirjoitettu että siitä ei selvinnyt miksi tuota kasvuhormoni juttua nyt epäilevät,mutta ehkä se selviää kun muutaman kuukauden päästä mennään tapaamaan tuota lääkäriä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anerina, älä ole huolissasi. Se 120 grammaa/vk on ihan passeli ja meillä välillä meni vähemmänkin. Tyttösi varmasti kasvaa myös pituutta ja painoa vuoronperään.

 

Itsekin olin hysteerinen esikoiseni kanssa, mutta tämän toisen kanssa jo ottaa rennommin kun tietää et ekakin kasvoi naftisti. Täysimetyksellä mekin on menty vaikka on hitaasti kasvettu. Suosittelen melkeen korvikkeen sijaan aloittaan maisteleen niitä kiinteitä aikaisemmin kun niihin voi sitä öljylisää sitten paremmin laittaa. Turhaan opettaa korvikkeelle jos ei ole ihan pakko.

 

Minusta sun tytön mitat on ihan hyvät. Oma pimuni oli 2kk iässä kasvanut syntymäpainosta 1080 grammaa eli ei paljoakaan enemmän. Ja samat esikoisella, jolle taas jouduin antamaan korviketta, meillä se ei siis ainakaan auttanut painon nousussa.

 

Tehosta vaan imetystä ja ota sarviapilaa tueksi:)

 

Tää on jotenkin hurjan lohdullinen ketju...

Meidän neiti on nyt 2,5kk ja on ravattu neuvolassa yhdeksän(!!!) kertaa yhteensä. Terkkoja ollut seitsemän, oma jäi loman jälkeen kokonaan pois (onneksi tavallaan, kun oli niin hysteerinen tuon neidin kasvun suhteen). On ravattu Naistenklinikan imetyskoordinaattorilla, soiteltu sille ja saatu imetysohjausta ihan kotona imetysohjaajalta.

 

Ongelma on ehkä se, että mä en halua antaa korviketta "turhaan". Mä en heru pumpulle enkä koe sitäkään kauheen tarpeelliseksi. Rinnoista tulee maitoa, tyttö vaan lakkaa jossain vaiheessa syömästä. Lussuttelee vaan. SIt taas syö jossain välissä tehokkaammin. Usein syötyään tarpeeksi kääntää sit vaan pään pois ja venyttelee tyytyväisenä. Korviketta kokeilin vajaa pari viikkoa sitten (kun selkäranka katkes) seurauksena se, että koko seuraava yö puklattiin ja sit seuraavan päivänä korvikkeen jälkeen puklattiin jälleen. Muutoin meillä sitä ei kauheesti oo harrastettu, mutta myös pelkällä imetykselläkin sitä toisinaan tapahtuu.

Nelli vaan on ihan hurjan sirorakenteinen. Ja siis ihan mielettömän sopusuhtainen, hyväntuulinen, helppo ja seurallinen lapsi. Nukkuu yöt hyvin, päivisin yhdet pitkät unet (ainakin nyt menny pari päivää näin huonojen päiväuniaikojen jälkeen) ja sitten tissitorkkuja 15-45min. ehkä yhdet tai kahdet. Yöunille 20-21 aikoihin, ylös 8-9 aikoihin aamulla. Syö toki öisin välissä, joskus jumppailee jne.

 

Neidin ikäjakson 1vko-3vko mä itkin kotona neuvolan painostusta antaa korviketta vaikka maitoa rinnoista tuli. Sillon vikan korvikesatsin sai 1vko2pv. iässä, sitten paino nousi ihan ok, ei kuitenkaan tavotemääriä viikossa. Tehostin imetystä ties miten, kun Nelli oli alkuunsa hyvin laiska syömään (on sitä jonkin verran edelleen) ja neuvolasta saatiin parilta ihanalta terkalta kehujakin neidistä. :lipsrsealed: Pääasiassa muuten vaan on taivasteltu, ku pitäs painoa tulla enempi... Muutenhan tuo on ihan ikäisiään vastaava tapaus. Sitten taas tein typerän imetystaktisen muutoksen ja neidin paino nous todella vähän ja pitäs taas antaa korviketta... No halusin vielä kokeilla tehostaa imetystä ja katsoa kuinka käy. No paremmin nousi vaikkei vielä ihan tavotteisiin päästykään. Neuvolassa oli nyt fiksu terkka ja kollega ja katsoivat neitiä ihmisenä eikä käyränä. Niin me jatkamme täysimetyksellä toistaiseksi ja korviketta vain, jos neiti jää nälkäiseksi rinnan jälkeen. Ei oo toistaseks sellasta tilannetta tullut. Inisee ja kitisee kyllä, jos vielä haluaa tissillä olla ja syödä. Rinnoista yhäkin silloin tulee maitoa.

Oon nyt myös taasen tehostanut imetystä ja vaihtanut rintaa aktiivisemmin jne. Oon jo ihan kauhuissani 3kk neuvolasta... Pidän itselläni jonkinlaisena tavotteena 125g/vko (ei oo tullu vielä kertaakaan täyteen) tai 500g/kk. 1kk-2kk välissä oli jo +490g eli se on ihan ok.

Ja näin Nelli kasvaa:

 

s. (rv 39+0) 2890g, 47cm, 33cm

2vko 2950g, 50,3cm

1kk 3200g, 50,5cm, 35,5cm

6vko 3470g, 53,5cm, 36cm

2kk 3690g, 55,3cm, 37,3cm (tätä edelsi se imetystaktinen muutos huonompaan ja tutin käytön lisäys)

2,5kk 3930g, 55,5cm, 37,5cm

 

Pissavaippoja tulee päivässä se 5-6, kakka tulee yleensä 2-3 päivän välein yhdestä kolmeen vaipalliseen. Tiedän, että oikeasti voisin antaa korviketta, mutta pullolla pelkään vierottavani neidin tissiltä entisestään ja tosiaan kun sitten tissillä saa olla just sillon kun haluaa, ni seuraa sitä puklausta, kun syö sitten tissilläkin. Toki mua harmittaa tuo 6vko-2kk välinen imetysjakso, koska tiedän sillon toimineeni ihan pieleen (en nyt jaksa selventää miksi ja miten), koska painonnousu vois olla nyt jo parempaa ja käyrätkin hienompia. Mutta se on mennyttä. Tehostetulla imetyksellä on maidontuotantoa ainakin lisättyä ja neiti on siirtynyt kanssamme perhepetiin ja syö nyt öisin useammin.

Malttamattomana odotan 4kk ikää, jolloin vois alottaa kiinteet imetyksen rinnalla... 6kk täysimetyksestä en enää kauheesti haaveile. Hmph.

 

Mun miehen painoa on pienenä seurattu aktiivisesti neuvolassa enkä mäkään oo ollu mikään isokokoinen (lähinnä nykyisin syönyt itseni isoksi). Nykysin ollaan molemmat n. 177cm pitkiä. Josko tämä siis tästä.

 

Sori avautuminen. :girl_sigh: Nyt neiti heräilee unilta, joten joskos hänen elämäänsä huomioimaan.

 

 

:lipsrsealed: Anerina

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitää tulla tuulettamaan

1v2kk kontrollissa 70,1cm,vihdoin yksi raja rikottu :girl_dance:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lyylis: miten teidän kasvuasiat?Meillä on nyt tutkimukset edenneet,laitoin tuonne erityislapset ryhmään siitä oman aiheen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Anerinan tekstiä tuli mieleeen meidän arki.. Meillä todella hyväntuulinen, kaikinpuolin terve poitsu joka nukkuu päivisin lyhyitä pätkiä ja todella hyvät ja pitkät yöunet. Syöminen ei vaan luonnistu. Poika nyt 2kk. Viime kerralla neuvolassa totesi kielijänteen olevan kireä. Eilen oltiin hammaslääkärissä katkaisemassa se ja syöminen on ollut ihan eri luokkaa. Meillä siis luultavasti johtui tuosta. Aikasemmin jos olisi todettu niin olisin ehkä voinut jatkaa imetystäkin ym. mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

 

Eipä lopulta auttanutkaan se katkaisu vaan saatiin "diagnoosiksi" huonosti syövä vauva..

Edited by mami88

Share this post


Link to post
Share on other sites

Käytiin eilen tytön kans mun työpaikalla. Viimeksi käytiin 3 viikkoa sitten ja kommentit oli: No ei oo kyllä yhtään kasvanut sitten viime näkemän!

 

Että taidetaanpa kuulua tänne :girl_sigh:

 

Tyttö syntyi 29.10 (rv 37+5) painaen 3214g

Paino tippui sairaalassa kaikkiaan 13%, jonka takia oltiin siellä yhteensä 8pv. Syynä keltaisuus ja mun riittämätön maito. Alettiin antamaan korviketta lisänä.

Päästiin kotiin (2888g) sillä ehdolla, että ekaan neuvolan punnitukseen on paino noussut tietyn verran. Painokontrollissa neuvolassa ollaan nyt käyty 1-2 kertaa viikossa.

 

S: 3214g (48cm)

2vk: 3050g (49cm)

1kk: 3600g (51cm)

5vk: 3770g (51,5cm)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lueskelin täällä teidän kirjoituksia ja päätin kirjoittaa, kun moni asia kuulosti niin tutulta. Olen neljän lapsen äiti. Kolmen vanhempaa lastamme on poikia ja sitten on tämä meidän nuorimmainen prinsessa, joka kuuluu tähän "kirppujen" kokoon.

 

Mutta ensiksi teille äidit joilla on lyhyt kasvuisia lapsia. Meille syntyi noin 13 vuotta sitten esikoisemme rv 40. Pojalla oli koko tuolloin 3,490kg ja 49,5cm. Pituus kasvun osalta jouduimme muistaakseni 4kk iästä asti käymään kontrolli käynneillä neuvolassa. Poikamme muu kehitys tuli kuitenkin ikätasoisen kehityksen mukaisesti. Aluksi tutkittiin noita tavanomaisia kuten kilpirauhas arvot jotka vaikuttavat pituuskasvuun. Mistään ei kuitenkaan löytynyt syytä pojan lyhyeen kasvuun. Lopuksi saimme saimme pojallemme ajan tutkimuksiin kasvuhormoneista. Näissä tutkimuksissa todettiin, että pojaltamme puuttuu kasvuhormoni kokonaan. Saimme pojallemme tähän lääkityksen eli poikamme pistää itseään aina iltaisin. Pistoskynä on samankaltainen kuin diabetikoiden insuliinikynä. Hoito aloitettiin kun poikamme oli 3 vuotias. Silloin hän oli noin 1v kokoinen. Kun hän oli saanut hoitoa ensimmäisen vuoden oli hän kasvanut noin 15cm. Hän oli ottannut pituuskasvussa kiinni muut oman ikäisensä.Nyt hän on tavallinen murrosikään tullut nuori herra joka ei ole luokkansa pisimmästä päästä, mutta ei lyhinkään. 

 

Kaksi keskimmäistä poikaamme on ilmeisesti kasvanut jollakin tavalla käyrillä, koska en muista että heidän kanssaan olisin käynyt missään kasvun kontrolleissa.

Nyt sitten saimme tällaisen pikkuisen prinsessan, jonka kasvu on tuottanut meille murheen ryynejä. On ollut hienoa lukea kuitenkin, että täällä on suurinpiirtein samankokoistakin väkeä ettei ihan erityisen pieniä olla yksiseen. Prinsessamme syntyi rv 38 käynnistämällä ja tässä olisi mittoja

 

           2755g ja 48cm

2kk      4710g ja 56cm

4kk      5500g ja 60.5cm

6kk      6170g ja 65 cm

8kk      6500g ja 67,5 cm

 

tällä hetkellä odottelemme aikaa tutkimuksiin kasvun hidastumisen vuoksi. Hyvähän se on että tutkitaan. Tyttö on todellavirkeä ja liikkuvainen aloitti noin 7kk iässä ryömimään ja konttausasennossa "heiluu" mutta ei ole keksinyt vielä kuinka siitäeteenpäin lähdettäisiin. Tyttö tuntuu kuitenkin kerkeävän ryömimälläkin jo liiankin nopeasti paikasta toiseen.

 

-pienten perhe-

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuulutaankohan me tänne.. Mulla tosiaan oli diagnosoitu RaDi, ja "todellinen" sokerivauva sieltä tulikin.. *tähän silmienpyöritys hymiö*

 

Mua on ruvennut huolestuttamaan kun meidän poika on aika pieni :/. En aiemmin kiinnittänyt asiaan huomiota, mutta nyt rupeavat kuukautta nuoremmat menemään ohi, ja ihmisiltäkin on ruvennut tulemaan ihmettelyjä että onpas se pieni. Neuvolassakin odotellessamme tuli joku äiti kyselemään että onko vastasyntynyt... Kun kerroin että 2 kk, niin hän ihmetteli kovaan ääneen, että hänenkin vauvansa on 2 kk, mutta oli meidän pojan kokoinen syntyessään. Neuvolalääkärikin puheli, että onpa siro ja pieni poika, että yleensä tytöt on tuon kokoisia ja oloisia. Jotenkin tuntuu, että tytöt saakin olla pieniä ja siroja, mutta sitten kun poika on, niin sitä ihmetellään. Nyt sitten punnitsee poikaa harva se päivä, ja ahdistun kun tuntuu että on vaan niin pieni. Meidän vaaka tosin näyttää aika summittaisen painon, kun on tarkoitettu aikuisten punnitsemiseen. Neuvolaan en haluaisi ottaa yhteyttä, kun pelkään, että rupeavat tuputtamaan lisämaitoa tms. Omaa maitoa kuitenkin tulee ihan yli kulutuksenkin välillä. Se, mikä mietityttää, on pojan taipumus vedellä aika pikaruokailuja. 5-10 minsaa on varmaan yleisin syömisen kesto. Näitä on noin parin-kolmen tunnin välein. Pissa- ja kakkavaippoja kuitenkin tulee ihan normaalisti ja poika on iloinen ja virkeä, että kai se ruokaa saa tarpeeksi. On vaan sellainen, ettei syö jos ei oo nälkä, ja itse aina lopettaa ruokailun kun on valmis. Ei puklailekaan oikeastaan koskaan.

 

Tässä vielä pojan kasvu tähän saakka:

 

0 kk: 50 cm/ 2940 g/ pipo: 33 cm

1 kk: 53,4 cm/ 3770 g/ 36,2 cm

2 kk: 56,5 cm/ 4780 g/ 38 cm

 

Poika on kuitenkin sopusuhtainen, kaksoisleuka, pulleat posket ja reisimakkaraa löytyy, mutta ei tosiaan mikään Michelin-ukko. Jotenkin tuntuu, että tytölle noi mitat olisi ihan hyvät, mutta siroa poikaa ihmetellään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Hyvinhän poikanne on kasvanut, kun ottaa huomioon syntymämitat. Meidän esikoisemme (myös poika) oli syntyessään ja parikuisena suunnilleen samoissa mitoissa, mutta 1-vuotiaana sitten jo 10-kiloinen ja 76-senttinen eli keskikäyrän tuntumassa niin pituuden kuin painonkin suhteen. Kuopustyttö sitten taas on kasvanut +-käyrillä koko ajan, on ilmeisesti perinyt isänsä pituusgeenit...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ kiitos kommentista! :) meidän pikkumies jatkaa edelleen kasvua omilla käyrillään. Paino vissiin menee keskikäyrällä (jota kyllä vähän ihmettelen) ja pituus miinuskäyrällä (-2?). Mä en ole ihan perillä näistä käyristä..

 

Tässä vielä pojan kasvu tähän saakka:

 

0 kk: 50 cm/ 2940 g/ pipo: 33 cm

1 kk: 53,4 cm/ 3770 g/ 36,2 cm

2 kk: 56,5 cm/ 4780 g/ 38 cm

 

 

Päivitelläänpä sitten 3 kk neuvolan mitat:

59 cm/ 5410g/ 39,4 cm.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tyttö taitaa kuulua tähän ketjuun. Oli melko pieni jo syntyessään. Paino kävi kai jossain vaiheessa plussakäyrillä, mutta nyt menee taas miinuksella sekä pituus että paino.

 

0 kk 47 cm / 2770 g

1 kk 51 cm / 3590 g

2 kk 55 cm / 4815 g

3 kk 57,5 cm / 5610 g

4 kk 60,5 cm / 6050 g

5 kk 62 cm / 6360 g

6 kk 65 cm / 6610 g

7 kk 66 cm / 7005 g

 

Pituuskasvua näyttää tulevan nyt pyrähdyksittäin vuorokuukausina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ kiitos kommentista! :) meidän pikkumies jatkaa edelleen kasvua omilla käyrillään. Paino vissiin menee keskikäyrällä (jota kyllä vähän ihmettelen) ja pituus miinuskäyrällä (-2?). Mä en ole ihan perillä näistä käyristä..

Tässä vielä pojan kasvu tähän saakka:

0 kk: 50 cm/ 2940 g/ pipo: 33 cm

1 kk: 53,4 cm/ 3770 g/ 36,2 cm

2 kk: 56,5 cm/ 4780 g/ 38 cm

Päivitelläänpä sitten 3 kk neuvolan mitat:

59 cm/ 5410g/ 39,4 cm.

Ja pieni meidän poika on edelleen, ja äitiä huolestuttaa :(. Neuvolasta lohdutellaan, että kaikki on hyvin, mutta liikaa löytyy tuttavapiiristä "normaalin" kokoisia samanikäisiä vauvoja, joihin verrata...

 

4 kk: 63 cm/ 6000g/ 40,5

5,5kk: 64,9 cm/ 6380 g/ 41,6

 

Tänään 6 kk-neuvola, ja pelkään (taas) ettei poika ole kasvanut yhtään :(.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei, täällä kanssa hyvin lyhyen vaavin äiti pähkäilee, että mikä on huonosti kun ei kasva. Meidän vauva on refluksivauva mutta kuitenkin paino nousee, vähän liiankin hyvin, tyttö on pikku punkero. Painokäyrä nousee kohtisuoraan ylöspäin kun taas pituus on nyt kolme kk polkenut melkein paikallaan:

 

4kk 61cm/6100g

5kk 61,4vm/6900g

6kk 62cm/7500g

 

Mikä mättää? Syö hyvin kiinteitä ja saa myös mielestämme tarpeeksi maitoa. Me vanhemmat ollaan molemmat aika lyhyitä mut kuitenkin ihan normaalin rajoissa (mä oon 160cm). Oon itse kyllä ollut aina loukkani lyhin. Lienee sama kohtalo odotettavissa vauvalla?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me taidetaan kuulua pienten joukkoon. Meidän tyttö oli syntyessään pikkuisen alle 3 kg ja on vieläkin siro ja muita ikäisiään pienempi. Nyt oli tullut joku pituuspyrähdys, mutta painoa vähän vähemmän suhteessa pituuteen. Olenkin katsonut, että tyttö näyttä vähän hoikalta, voi raukkaa.. Laitan tähän viimeisimpiä mittoja:

 

6 kk: 6530 g, 64 cm

7 kk: 6710 g, 65 cm

8 kk: 7020 g, 67,2 cm

 

Itse olen lyhyt (151 cm) ja mieheni aika pitkä. Saa nähdä kuinka pitkä tytöstä tulee, toivottavasti kuitenkin minua pidempi.

 

Miten muilla pienikokoisilla vauvoilla on kiinteät alkaneet maistua? Meillä syödään vain tosi pieniä määriä ja imetänkin vielä monta kertaa päivässä ja öisinkin pari kertaa. Ainoastaan hedelmät maistuisivat tytölle, ja puuroa ja ruokasoseita (itse tehtyjä tai kaupan) maistetaan vaan pari teelusikallista. Kai se ruoka alkaa joskus maistua, eikö niin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

0 kk 47 cm / 2770 g

1 kk 51 cm / 3590 g

2 kk 55 cm / 4815 g

3 kk 57,5 cm / 5610 g

4 kk 60,5 cm / 6050 g

5 kk 62 cm / 6360 g

6 kk 65 cm / 6610 g

7 kk 66 cm / 7005 g

8 kk 66,5 cm / 7390 g

 

Päivitän 8 kk mitat. Kasvukontrolliin sitten taas jo 9 kk iässä. Painon vähäisestä noususta olivat vähän neuvolassa huolissaan, mutta pituuskasvusta ei sanottu mitään, vaikka oli tullut vain 0,5 cm? Itsellä kova huoli. Tyttö ei syö mitenkään erityisen hyvin. Tai joinakin päivinä syö hienosti ja toisina sitten taas on huulet tiukasti kiinni, vaikka mitä yrittäisi tarjota. Ei ainakaan vähennä huolta nuo syömisvaikeudet. Öljyä pitää nyt lisätä säännöllisesti soseisiin, mutta en tiedä, mitä siitä on apua, jos toinen ei syö. :( Väkisin kun ei voi syöttää. Sitten mietityttää allergiat, voiko ne oireilla vain huonona kasvuna (+ruokahaluttomuutena?). Tytöllä on aikaisemmin ollut iho-oireita (atoppinen ihottuma), mutta iho on nyt hyvässä kunnossa. Aikaistin nyt lastenlääkärin kontrollia (on käyty tuon atoppisen ihottuman ja allergiatutkimusten takia jo useasti yksityisellä), katsotaan, mitä hän sanoo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

^ kiitos kommentista! :) meidän pikkumies jatkaa edelleen kasvua omilla käyrillään. Paino vissiin menee keskikäyrällä (jota kyllä vähän ihmettelen) ja pituus miinuskäyrällä (-2?). Mä en ole ihan perillä näistä käyristä..

Tässä vielä pojan kasvu tähän saakka:

0 kk: 50 cm/ 2940 g/ pipo: 33 cm

1 kk: 53,4 cm/ 3770 g/ 36,2 cm

2 kk: 56,5 cm/ 4780 g/ 38 cm

Päivitelläänpä sitten 3 kk neuvolan mitat:

59 cm/ 5410g/ 39,4 cm.

Ja pieni meidän poika on edelleen, ja äitiä huolestuttaa :(. Neuvolasta lohdutellaan, että kaikki on hyvin, mutta liikaa löytyy tuttavapiiristä "normaalin" kokoisia samanikäisiä vauvoja, joihin verrata...

 

4 kk: 63 cm/ 6000g/ 40,5

5,5kk: 64,9 cm/ 6380 g/ 41,6

 

Tänään 6 kk-neuvola, ja pelkään (taas) ettei poika ole kasvanut yhtään :(.

 

Miten teillä Moose meni 6 kk -neuvola? Oli ihan pakko itekin kirjoittaa tänne, koska mun poika on koko ajan mennyt todella samoissa mitoissa. Paino mennyt 0-käyrällä ja pituus -1 ja vähän alle. Neuvolassa ei olla oltu huolissaan, kun kasvu on kuitenkin tasaista, nyt 6 kk oli notkahdus. Onhan se kieltämättä silti vähän hämäävää, kun 1-2 kk nuoremmatkin on jo järjestään pidempiä...

Ite oon lyhyt (162 cm) ja mun puolen suku myös, mutta mieheni on pitkä (195 cm) samoin hänen sukunsa. Mulla on tallella meidän vanhat neuvolakortit, ja poika noudattelee pituudessa samaa linjaa mun kanssani. Jos äitiinsä tulee niin voi poika parkaa ;) Tosin miehelläkin oli kasvupyrähdys vasta yläasteella, että ehkä nää meidän koltiaiset tästä vielä ehtii venähtää.

 

Laitan vielä pojun mitat näkösälle:

 

0 kk: 50 cm / 3000 g

1 kk: 53 cm / 4400 g

2 kk: 56 cm / 5000 g

3 kk: 59,5 cm / 5600 g

4 kk: 62 cm / 6400 g

5 kk: 65,5 cm / 7055 g

6 kk: 66 cm / 7400 g

 

Kiinteitä meillä alettiin maistella 4 kk iässä, ja hyvin on maistunut kaikki mitä tarjotaan. 5 kk eteenpäin syönyt neljä ateriaa päivässä, noin pikkupurkillinen / 1 dl kerralla, joskus vähemmän ja joskus menee kaksikin desiä. Imetän myös edelleen, ja öisin varsinkin tankkaa maitoa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me taidetaan kuulua tänne pienten joukkoon, syntymäpaino 2740.Kasvu kuitenkin on tasaista omalla miinuskäyrällään (olikohan -1,7).

Tässä meidän neidin mitat:

 

0 kk: 47 cm / 2740 g(38+0)

2 vk: 48,3  cm / 2880 g

3 vk: 48,8 cm / 3025 g

1 kk: - / 3290 g

2 kk: 54,7 cm / 4445 g

 

Ensi viikolla 3kk neuvola. Saa nähdä, miten paljon taas on kasvettu.

Edited by LR6

Share this post


Link to post
Share on other sites

0 kk 47 cm / 2770 g

1 kk 51 cm / 3590 g

2 kk 55 cm / 4815 g

3 kk 57,5 cm / 5610 g

4 kk 60,5 cm / 6050 g

5 kk 62 cm / 6360 g

6 kk 65 cm / 6610 g

7 kk 66 cm / 7005 g

8 kk 66,5 cm / 7390 g

 

Päivitän 8 kk mitat. Kasvukontrolliin sitten taas jo 9 kk iässä. Painon vähäisestä noususta olivat vähän neuvolassa huolissaan, mutta pituuskasvusta ei sanottu mitään, vaikka oli tullut vain 0,5 cm? Itsellä kova huoli. Tyttö ei syö mitenkään erityisen hyvin. Tai joinakin päivinä syö hienosti ja toisina sitten taas on huulet tiukasti kiinni, vaikka mitä yrittäisi tarjota.

 

Jaahas, aika lailla samat mitat kuin meidän neidillä, tosin meillä 8 kk neuvolassa pituutta oli jo 69 cm, mutta painoa jopa vähän vähemmän, 7325 g. Ja meillä ei siis terveydenhoitaja tai lääkäri ole olleet millään lailla huolissaan, toteavat vain että "pieni tyttö mutta hyvin kasvaa"! Ihan samoissa mitoissa kuin isoveljensä aikoinaan, eikä hänessäkään mitään vikaa ole - onpahan vaan tosi laiha.

 

Laitanpa vertailun vuoksi vähän tytön mittoja:

 

0 kk: 46 cm / 2645 g

1 kk: 49 cm / 3500 g

2 kk: 56 cm / 4600 g

3 kk: 57 cm / 5340 g

4 kk: 61 cm / 5775 g

5 kk: 64 cm / 6290 g

6 kk: 65 cm / 6819 g

8 kk: 69 cm / 7325 g

Share this post


Link to post
Share on other sites

0 kk 47 cm / 2770 g

1 kk 51 cm / 3590 g

2 kk 55 cm / 4815 g

3 kk 57,5 cm / 5610 g

4 kk 60,5 cm / 6050 g

5 kk 62 cm / 6360 g

6 kk 65 cm / 6610 g

7 kk 66 cm / 7005 g

8 kk 66,5 cm / 7390 g

9 kk 68 cm / 7695 g

 

Nyt oli pituuskasvua onneksi tullut edes vähän enemmän ja käyrä taas tasoittunut, joten tällä hetkellä kaikki ok. Tyttö on onneksi nyt syönytkin taas paremmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän vauva täyttää huomenna jo vuoden, mutta kuuluu kyllä ehdottomasti tähän ketjuun. Tässä mittoja:

 

0 kk 47 cm / 2810 g (syntyi 40+6)

1 kk 51 cm / 3470 g

2 kk 55 cm / 4030 g

3 kk 58 cm / 4610 g

4 kk 60 cm / 5205 g

5 kk 62 cm / 5660 g

6 kk 63 cm / 6120 g

7 kk 65 cm / 6360 g

8 kk 67 cm / 6580 g

9 kk 69 cm / 6770 g

10 kk 70 cm / 7180 g

11 kk 71 cm / 7520 g

 

Tytön kasvua on seurattu neuvolassa kerran kuussa ja alkusyksyllä käytiin lääkärissäkin ja otettiin paljon verikokeita. Kaikki oli ok, eli ilmeisesti neiti on vaan pienikokoinen. Ruoka maistuu välillä todella huonosti, joten se tuo lisähaastetta. Jossain vaiheessa olen stressannut asiasta kovastikin (juuri tuolloin syksyllä jolloin sekä pituus- että painokäyriin molempiin tuli notkahdukset), mutta nyt osaan jo olla vähän rennommin. Paino on mennyt pahimmillaan -18 %, nyt ollaan vähän kiritty ja ollaan -14 % -käyrällä. Jee :grin:

 

Belgemine: meidän tytöt vaikuttavat aika samanlaisilta tapauksilta pienen koon ja tuon ruokahaluttomuuden kanssa! Kovasti tsemppiä, kysyy hermoja välillä aika lailla tasapainoilla huonosti syövän lapsen ja neuvolan käyrien välillä... :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kiitos tsempeistä! :lipsrsealed:

 

Kieltämättä taas vähän paineita lisäsi se, kun neuvolakorttiin oli kirjoitettu, että yritetään kasvattaa annoskokoja. Hoh hoi, luulen, että turha yrittää (toki silti yritetään), kun nyt niin vähän aikaa sitten on päästy edes tuohon suunnilleen desin annoskokoon eikä se nytkään silti joka kerta mene kaikki.... Että en sitten tiedä, miten niitä annoskokoja voisi yrittää kasvattaa, kun tyttö syö sen minkä syö ja aina tarjoan niin kauan kun vaan suu yhtään aukeaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisi tosiaan kiva tietää miten niitä annoskokoja saisi kasvatettua... Meidän tytöllä suu pysyy niin tiukkana viivana mahan tultua täyteen, että siinä on ihan turha enää yrittää houkutella lusikalla. Kaikki karkeat soseet on myös ihan nou nou, eli mennään viisikuisten ruoilla. Joskus, jos nälkä on kova, saattaa joku 8-kuisten spagetti bolognese mennä alas, mutta kaikki missä on selkeitä paloja on ihan kauheita. Että silleen :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ainiin, me ollaan saatu neuvolasta ohjeeksi syöttää mahdollisimman proteeinipitoista ruokaa. Siis esim munakasta, raejuustoa, rahkaa, paksua turkkilaista jugurttia jne. Munakas on välillä maistunut ( sormin syöden palat siis on ok, mutta soseessa ei) ja varsinkin rahka ja juurtti ovat herkkuja. Välillä on käytössä ollut myös öljylisät.

 

Onneksi meidän terkka on maalaisjärjellä varustettu, eikä kohkaa älyttömästi niiden kasvukäyrien kanssa. Toteaa vaan, että miinuksilla menee, mutta koska tyttö kuitenkin koko ajan kehittyy ja on aktiivinen ja energinen, niin kaikki on hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kylläpä kuulostaakin tutulta tuo viivasuu... Ja siinä vaiheessa on tosiaan ihan turha yrittää sitä lusikkaa enää sinne suuhun työntää.

 

Meille ei ole muuten tullut ohjeita ruuasta paitsi öljylisää annetaan päivittäin. Ja nyt tosiaan pitäisi annoskokoa kasvattaa... Ruokana meillä kans aika sileitä soseita, tyttö nyt 9 kk. Tosin omatekoisissa lihat eivät ihan ole sileää. Kokeiltiin nyt semmoista kaupan valmista 8kk-sosetta ja tuli puistattelua ja kakomista ensin ja sitten oksennus, kun joku perunanpala jäi kurkkuun. Perunakökköset kun muussasin niin sitten meni ihan hyvin.

 

Meillä on kuukauden päästä taas seuraava neuvola, näkeepähän sitten taas, miten kasvaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now