Kirsikka

KOKS

76 posts in this topic

Mun kokemus on melkein jo 5kk vanha, mutta esikoisen kohdalla oli tullut sen verran muutosta, että vähän kaikki tuntui olevan "kortilla". Eli kaikki paitsi omat vaatteet piti pyytää henkilökunnalta. Esikoisen kohdalla vaippoja ja rasvoja sai ottaa ihan vapaasti.

 

Tuo oli muuten totta, että vaippoja sai aina tyyliin kaksi kerrallaan ja koko ajan piti olla pyytelemässä lisää.

 

Se tuli vielä mieleen, että ainakin vielä heinäkuussa oli tarkkaa hygienian kanssa, kun sieltä oli jokin aika sitten osastolta löydetty joku bakteeri (en muista mikä...) ja esim. siellä vauvojen hoitohuoneessa ei saanut aamutoimilla hoitaa kahta vauvaa vierekkäin. Lähtöpäivänä äideiltä otettiin näytteet nenästä, nielusta ja käsistä ja vauvan iholta siveltiin näytteet, ja jos niissä olisi jotain ollut, olisi perästä soitettu. Mutta en tiedä mikä siellä on tilanne tuon suhteen nyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun synnytyskokemus tuolta oli kyllä hyvä, eikä siitä jäänyt mitään pahaa sanottavaa, mutta osastolla oli sen verran kyylä meininki että halusin sieltä mahdollisimman pian pois. Ja pääsinkin kun riittävän hyvin perustelin. Kuopus syntyi 00.54 ja me lähdettiin sairaalasta kotiin n. 19. Oli alle vuorokauden keikka. Olisin halunnut olla rauhassa vauvan kanssa, mutta huoneessa ramppasi koko ajan joku kysymässä oonko varmasti muistanut imettää. Oli kuulemma niin rauhallinen lapsi että sillä saattaa olla nälkä. Parkkikiekoista siellä oli onneksi jo luovuttu!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän kaikki kolme lasta on syntyneet KOKSassa, nuorimmainen puoli vuotta sitten. Synnytykset on olleet nopeita ja helppoja ja aina on sattunut kiva kätilö kohdalle (esikoisen ja keskimmäisen synnytyksissä oli sama kätilö). Esikoisen osastollaoloaikana oli joku koko ajan tuputtamassa lisämaitoa (jota ei huolittu, kun ei mitään syytä ollut) ja sitä parkkikiekkoa kyttäsivät myös, syöttöpunnituksilla piti ravata jne (raskausviikkoihin nähden pienenä syntynyt lapsi, kuten on muutkin meidän lapset olleet). Eli siihen verrattuna on selkeästi menty imetysmyönteisempään suuntaan - kahden jälkimmäisen kanssa esim. syöttöpunnituksia ei ole tehty eikä sitä älyvapaata parkkikiekkoa ole enää ollut käytössä. Tosin näiden nuorimmaisten kanssa olen kotiutunutkin jo vajaa vuorokauden kuluttua synnytyksistä, ei siinä ole juuri ehtinyt osaston rutiineihin päästä kiinni. Imetyksestä lähinnä kyselivät, että tuntuuko ote oikealta ja onko maito noussut, ilmeisesti luottivat sitten äidin omaan fiilikseen kun ei esikoisesta enää ollut kyse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä on KOKS:n keikka edessä toivottavasti ensi vuonna, joten tulin lukemaan uudempia kokemuksia. Nyt kyseessä toinen raskaus ja ensimmäinen synnytys tapahtui KOKS:ssa kaksi vuotta takaperin. Menin 10pv yliaikakontrolliin ja viikonloppuna päivystänyt lääkäri oli aivan ihana. Laittoi käynnistykseen joka ei kuitenkaan edennyt suunnitellusti. Loppujen lopuksi jouduttiin tekemään kiireellinen sektio; leikkaussalissa oli samainen ihana päivystävä lääkäri sekä kaikki kätilöt ja muut huoneessa häärineet hoitajat/lääkärit olivat ihania. Kokemus oli rankka ja jännittävä eikä edes isä kerinnyt mukaan. Yksi hoitajista oli koko ajan vieressäni ja piti ajan tasalla ja lohdutti. Aivan ihana henkilökunta!

 

Osastolle päästyäni koin kuitenkin olevani ulkopuolinen sillä vauva oli viety lasten teholle. Olin yksin kun muut äidit hoitivat vauvojaan ja saivat opastusta. Itselleni ei tietenkään juurikaan opastusta tullut siellä kun ei ollut vauvaakaan. Ei ehkä ollut hoitajien vika, mutta vähän jäi yksinäinen olo siellä ollessa. Lasten teholla oli muutama mukava hoitaja, mutta kaiken kaikkiaan aika tyly meininki. Ei saatu juurikaan opastusta vauvan hoitoon, imetykseen tai mihinkään muuhunkaan (ensimmäinen lapsi silloin). Kaikesta sai itse kysyä tai pyytää apua. Jälkeenpäin ajateltuna olisi pitänyt vaatia enemmän tukea, esim.imetykseen, joka ei loppujen lopuksi lähtenyt ollenkaan käyntiin. En vain kaikessa ihmetyksessäni osannut siellä mitään vaatia. Koko synnytys oli erilainen kun olin suunnitellut (leikkaus, lapsen pitkä teho hoito) ja olin jonkin sortin shokissa koko ajan, mitään suurempaa tukea tai keskustelua sieltä ei saanut.

Muistan esim. leikkauksen jälkeen mieheni päässeen tapaamaan vauvaa ensi kertaa noin 2h kuluttua leikkauksesta (itse makasin heräämössä). Mies itki nähtyään vauvan kaikissa letkuissa happikaapissa. Mies oli kysynyt hoitajalta mitä tehdä, voiko vauvaan koskea?! Hoitoja tiuskaisi pöydän takaa, että senkus siirtelet letkuja eikä tehnyt elettäkään tullakseen auttamaan tilanteessa, saatika että olisi lohduttanut tai edes vastannut kysymykseen asiallisesti...mutta hoitajia on varmasti monenlaisia, ja pääosin kohtelu siis asiallista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Edelleenkään ei valittamista, kaikki meni tälläkin kertaa todella hienosti ja tunsin olevani ammattilaisten hyvissä käsissä ja hoivassa. 10 p KOKSille. a010.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä -07 kaksoset oli vauvateholla, toinen 3 viikkoa ja toinen 4 viikkoa. Vähän jotenkin tyly meno siellä tosiaan oli, tiuskimista ja tuhinaa.. Vastauksia ei oikein kysymyksiin saanut ellei tingannut. Lastenlääkäri (?) Kautolta kysyin, miksei kortisonia laitettu ennen synnytystä, vaikka tiedettiin että joudutaan käynnistämään ja vauvat on liian pieniä. Mitään vastausta siihen en saanut, ja lisäks kotiin tulleista epikriiseistä löyty tietoa mistä mulle ei kerrottu sairaalassaoloaikana.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viime marraskuulta nyt kokemuksia. Kaikki meni hyvin. Henkilökunta oli mukavaa sekä synnärillä että osastolla. Soittelin useasti kelloa,kun imetys ei lähtenyt sujumaan heti ja aina joku tuli ystävällisenä auttamaan. Ainut miinus oli tiedotus. Meidän pojan napaverinäytteessä oli kilpirauhasarvot koholla, mutta se selvisi vasta, kun kyselin kotiutumista. Kukaan ei ollut siitä meille mitään kertonut vastauksen tullessa. Muuten oli osaavaa henkilökuntaa. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tietääkö kukaan, onko KOKS:ssa nykyään perhehuoneita tai onko isällä mahdollisuutta yöpyä sairaalassa äidin ja vauvan kanssa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille ei ainakaan tutustumiskäynnillä puhuttu mitään perhehuoneista. Muuten en asiasta tiedä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei ole perhehuoneita. Jos isä haluaa yöpyä sairaalassa, pitää hänen käydä varaamassa itselleen huone sairaalan hotellista. TOki synnytyksessä saa olla yölläkin mukana, mutta synnytyksen jälkeen iskä saa mennä yöksi kotiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille kerrottiin tutustumiskäynnillä, että syntymän jälkeen vauva kuivataan, napanuora leikataan ja vasta sitten vauva nostetaan rinnalle. Onko todellakin näin? (Sillä edellytyksellä tietty, että kaikki on menny ok.)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Synnytin joulukuussa Koksis ja vauva nostettiin suoraan rinnalle ja sai olla siin pitemmän aikaa sottasena. Ite en imettäny synnytyshuoneessa et en tiedä pestäänkö vauva ennen imetystä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hirveetä, kun ei oikein muista. Jostain mielen sopukoista muistelisin (en mene takuuseen), että poika kuivattiin ja napanuora leikattiin ja sitten rinnalle. Oli kuitenkin aika sottainen eli aika nopeasti poika on syliin tullut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla synnytys 7/10, silloin vauva nostettiin suoraan massun päälle turvaan. Jos vaan oikein muistan, niin tässä välissä sain koittaa vielä myös ensi-imetystä. Vauvaa ei pesty synnytyshuoneessa ollenkaan, pyyhittiin vaan puhtaaksi enimmästä kinasta. Sit vasta imetyksen jälkeen mun mielestäni punnittiin ja otettiin pituus, kun toinen jo ehti nukahtaa. En sit tiedä, riippuuko nää myös kätilöstä, omista toiveista, synnärin "täyttöasteesta"?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille kerrottiin tutustumiskäynnillä, että syntymän jälkeen vauva kuivataan, napanuora leikataan ja vasta sitten vauva nostetaan rinnalle. Onko todellakin näin? (Sillä edellytyksellä tietty, että kaikki on menny ok.)

 

Näin se tosiaan meni. Vasta sitten pääs vauva paidan alle. Ja mä olin ihan yllättyny tosta, että isä ei pese vauvaa. Kätilö huljautti äkkiä kraanan alla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Esikoisen sai isä pestä, siitä on tänä vuonna 15 vuotta, 2 nuorinta 08 ja 10 ovat molemmat vaan kuivailtu ja laitettu paidan alle. Vissiin joku infektiovaara kait siinäkin ja ettei kylmety. Rauhoittuu iholla nopeammin eikä vauvaa ahdista niin paljon. Kait :D Sitten ekalla "aamuhoidolla" mikä on siinä 8 tienoilla aamulla vauvalassa, pestiin vauva kunnolla. Mä hain kaikkea tarvittavaa aina suoraan vauvalan kaapeista, en mä kysellyt hoitajilta niitten perään, en vaan ottanut hirveetä pinkkaa :)

 

Mulla oli yleensä aina muutenkin valmiina puhdas vaatekerta ja pyyhe, ettei tarvinnut itselle etsiä jos likaantui tai huomasi että hei, tilaisuus suihkuun tuli...! :) Ja vauvalle aina varavaatekerta ja vaipat, sekä vara-alusta (tykkäsin laittaa sellaisen muovitetun alustan siihen sängyn päällä olevalle hoitopöydälle ettei muovi tarrannut vauvan selkään).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tolla lämpötilan vaihtelun välttämisellä kätilö selitti kylvetyksen pois jättämisen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Sektiovauvoilla varmaan on eri juttu tuon kylvettämisen kanssa, meillä toinen ja kolmas lapsi syntyneet sektiolla ja heidät on isä päässyt kylvettämään synnytyssaliin ja isä on saanut sen jälkeen pukea vauvat (isä, vauva ja kätilö ovat siis siirtyneet leikkaussalista synnytyssaliin). Kolmannen kanssa kätilö oli ottanut paljon kuviakin kylvetyksestä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oli Koksissa muuten aika ruuhakista nyt elokuun alussa. Vietettiin pojan kanssa eka yö siinä ruokailutilan vastapäisessä kylppärissä... aamulla onneksi päästin kotiin, koska siellä kylppärissä ei toiminu valot ja lattialämmityskin oli helteen kunniaksi täysillä :girl_crazy:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä pikkumiestä ei pesty, hieman pyyhittiin ja pipo päähän, sitten sain rinnalle. Me kyllä oltiin melko puhki molemmat ja hätäsektiouhka oli päällä koko loppusynnytyksen. Pesi poikaa (lahinnä sitä ruuhkatukkaa) vasta sitten kun oli mittailtu. Synnytyksestä tai sen hoitamisesta mulla ei ole mitään valittamista, mies kyllä oli halunnu sen 18h aikana nukkua muualla kun keinutuolissa. Muuten meidän toiveita kuunneltiin ja opastettiin tarvittaessa tosi hyvin.

 

Osastolla meni hermo yhden yökön kanssa ja annoin hänestä palautetta. Rouva ei sitten enää edes tervehtinyt käytävällä. Annoin palautteen asiallisesti ja olisin kaivannut sitä, että hän itse tulisi vielä mun kanssa asiasta keskustelemaan. Draama johtui siitä, että hänellä oli vahvat mielipiteet miten mun tuli asiat hoitaa ja kritisoi kun en nukkumattomuuden (4 vrk ja n. 5h unta yhteensä+ 18h synnytys) takia enää jaksanu imettää tai vauvan itkua. Tarvitsin vain unta ja se ei hälle sopinu. :girl_mad:  Seuraava yökkö oli tietoinen asiasta ja hän oli niin ihana, että vieläkin ihan itkettää.  :give_heart:  Me oltiin osastolla 4 päivää ja mä päivän ennen sitä, eli näin aika monta eri hoitajaa.. Mut siis mitään kauheeta se ei musta ollut ja sain olla yksin isossa huoneessa vaikka muut huoneet oli melkein täysi. :grin: 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mieki huutelen uudempia kokemuksia? :) Ite menossa heinäkuun lopulla vasta mut olis kiva tietää mihin varautua!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kolme lasta olen Koksissa synnyttänyt ja joka kerta olen lapsen saanut heti syntymän jälkeen rinnalle,  Jälkeisten irrottua olen imettänyt rauhassa jokaista ja vasta imetyksen jälkeen on vauva pesty, ensimmäinen (07) kylvetettiin ja nuoremmat (-10 ja -13) on suihkutettu nopeasti. Itselläni on hyvät kokemukset Koksista jokaisen lapsen syntymästä vaikka ne ovatkin olleet hyvin erilaisia käynnistyksestä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä olevaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now