Kivi

Minkä ikäisenä lapsesi oppi kuivaksi?

229 posts in this topic

Meidän esikoistytöllä tämä on mennyt todellakin pitemmän kaavan kautta. Kunnolliset pottatreenit aloitettiin vasta tämän vuoden alussa tytön ollessa 2v4kk, koska aiemmin ei suostunut. Pissit saatiin päiväsaikaan tulemaan pottaan tai pöntöön lähes 100% joskus huhtikuussa, kakat vasta muutama viikko sitten elokuussa kolmevuotispäivän tienoilla. Öisin pidetään vaippaa edelleen, siitä ei ole kiirettäkään päästä eroon.

Share this post

Link to post
Share on other sites
Meillä opetellaan parhaillaan kuivaksi, poika on nyt 1v 10kk. Pottaa ollaan kokeiltu silloin tällöin, mutta se alkoi kunnolla kiinnostaa vasta muutama viikko sitten. Sysäyksenä oli oikeastaan se, että jätettiin vaipat sisätiloissa kokonaan pois. Pissat tuli monen monta kertaa lattialle ja sänkyynkin muutaman kerran, mutta nyt on poika oppinut käymään oma-aloitteisestikin potalla. Kakat on tulleet vasta kerran-pari pottaan, joten sitä pitää vielä harjoitella. Yövaippaa ei vielä hetkeen ole tarkoitus jättää pois, varmuuden vuoksi.

Meillä on edelleen yövaippa käytössä, poika täytti jo kolme. Jossain vaiheessa stressasin asiaa, mutta sitten tajusin, etten pysty siihen itse vaikuttamaan. Lapsi oppii yökuivaksi, kun on siihen itse valmis. Vielä ei selkeästikään olla siinä, sillä pissa tulee unen aikana. Tarkoituksella ei poika mielestäni enää pissaa vaippaan. Joka toinen vaippa on aamuisin kuiva ja sitä hurrataan aina kovasti! :)

Share this post

Link to post
Share on other sites

Meillä poika on 2kk vaille 3v. ja ei vaan suostu potalle/pöntölle, joten kuivaksi opettelua odotellessa. ;) tai saattaa kyllä istua potalla/pöntöllä, mutta mitään ei sinne tule. Kerran on pissa tullut pottaan ja siitä oltiin iloisia. Yksikin ilta oli vissiin 4-5 tuntia ilman vaippaa ja kyselin aina välillä että pissittääkö ja muistaako mihin pitää mennä kun alkaa pissittämään, ja kun yövaippa laitettiin niin heti tais tulla pissa.. Mutta luulen että kun pojalle tulee se ahaa-elämys niin sitten oppiikin nopeasti. :)

Share this post

Link to post
Share on other sites

Esikoinen (n. 2v 10kk)on nyt viikon ajan saanut pisut pottaan. Sitä ennen potalla istuttiin, mutta mitään sinne ei tullut. Oltiin jo kokeiltu ihan kaikkea ja viimeiset kaksi viikkoa menossa oli tarrapalkinto + vapaavalintainen lelu, sitten kun kuivaksi on opittu. Isoin kannuste olikin sitten se, kun pikkuveljellä tuli pisu pottaan ja hän sai tarran. Samana iltana isovelikin teki pissansa pottaan ja siitä lähtien ollaan oltu kotona ilman vaippaa. Vahinkoja taitaa ollan nyt kolme viikon aikana. Mä olin jo ihan epätoivoinen, että poika ei opi koskaan. Kakkaa ei vielä tee pottaan vaan vaippaan kun lähdetään ulos tai illalla nukkumaan mennessä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Meillä potalle/pöntölle oppiminen oli todellakin sitkeän työ tulos. Potalla käymisestä puhuttiin paljon, potalla istuttiin samalla kun katseltiin kirjaa tai telkkarin edessä, pottaan tulleesta pisusta sai mahtavat kehut ja aplodit sekä "pissipalkinnon", yleensä muutaman karkin, pienen tarra-arkin tai jonkun pienen lelun. Kun pissiminen alkoi sujua, jäivät palkinnot pikkuhiljaa pois ja pisut tehtiin pottaan (tai pönttöön) vain vessassa. Mutta kun kakka tuli edelleen vaippaan, aloitettiin sama telkkarin edessä pottailu ja palkinnot. Pikkuhiljaa päästään myös näistä eroon.

Meillä siis olivat ns. kaikki keinot käytössä, ainoastaan siitä pidettiin kiinni, ettei asiaan liitetty mitään negatiivista, esim. housuun tulleista pisseistä tai kakoista ei nuhdeltu.

Share this post

Link to post
Share on other sites
Poitsu jossain vaiheessa teki pissat + kakat pottaan ja oli melkein päiväkuiva. Joskus tuli pienet pissat vaippaan. Jostain syystä nyt muksu ei enää suostu potalle.. Eikä olla väkisin viety.

Juu, eli poika oli välillä melkein kuiva. Mun raskausaikana + sisaren syntymän jälkeen oli takapakkia jonkun aikaa. Potasta puhuminenkin sai aikaan itkut, joten annettiin asian olla.

Pikkuhiljaa just ennen 3 vee synttäreitä jotenkin sit poika innostui pottailusta uudestaan ja parissa päivässä päivä/yökuivaksi.. Toki joskus on tullu vahinkoja, mut kuitenkin.. :)

Share this post

Link to post
Share on other sites

Typy oppi päiväkuivaksi 2v 7,5kk iässä. Aikaisemmin ei edes suostunut potalle. Paitsi pph:lla kyllä kävi ja teki tarpeet kun kaikki muutkin  ;) En halunnut missään nimessä pakottaakkaan potalle, ettei tule kammoa tms. Hyvin sujuu nyt pottailu.

Yövaipan poisjättö ei ole vielä käynyt mielessäkään. Uskon että sekin jää sitten kun typy on siihen valmis  :)

Share this post

Link to post
Share on other sites

Tyttö oppi kuivaksi tänä kesänä eli ikää oli 3,5 vuotta. Ei pidetty asian kanssa kiirettä vaan annettiin hänen itse päättää että milloin jätetään sitten tuo vaippa pois. Samalla jäi myös yövaippakin pois.

Share this post

Link to post
Share on other sites
Esikoinen (n. 2v 10kk)on nyt viikon ajan saanut pisut pottaan. Sitä ennen potalla istuttiin, mutta mitään sinne ei tullut. Oltiin jo kokeiltu ihan kaikkea ja viimeiset kaksi viikkoa menossa oli tarrapalkinto + vapaavalintainen lelu, sitten kun kuivaksi on opittu. Isoin kannuste olikin sitten se, kun pikkuveljellä tuli pisu pottaan ja hän sai tarran. Samana iltana isovelikin teki pissansa pottaan ja siitä lähtien ollaan oltu kotona ilman vaippaa. Vahinkoja taitaa ollan nyt kolme viikon aikana. Mä olin jo ihan epätoivoinen, että poika ei opi koskaan. Kakkaa ei vielä tee pottaan vaan vaippaan kun lähdetään ulos tai illalla nukkumaan mennessä.

Tuosta edellisestä kirjoituksesta lähtien poika on ollut täysin ilman vaippaa, eikä vahinkoja ole sattunut kuin yksi. Hän osaa itse mennä potalle kun on hätä ja jos ollaan jossain liikenteessä, niin kertoo, että pitäisi päästä vessaan ja osaa pidättää kunnes vessaan päästään. Lopulta siis meni todella helposti, kun poika itse oli valmis. Kakan oppi tekemään pottaan pari päivää tuosta viime postauksesta. Yöllä on kerran herännyt kakkahätään ja pottakäynnin jälkeen palasi unilleen ongelmitta. Mä olen ihan ällistynyt siitä, miten nopeasti poika oppi kuivaksi.

Edited by Citronella

Share this post

Link to post
Share on other sites

En lukenut ihan koko ketjua ja en siis ole varma onko tästä jo puhuttu, mutta siis kuivaksiopetteluaikaan oletteko äidit olleet töissä (ja lapset hoidossa) vai onko moni ollut kotona (jolloin ajattelisin pottaharjoittelun olevan helpompaa...)?

Itse käyn töissä, poika ollut hoidossa 11kk alkaen, on nyt 1v11kk. Käynyt potalla 6kk alkaen ja hyvin tulee ruuan/unien jälkeen yleensä pisut ja kakat pottaan, mutta ei vielä ilmoita itse jos kakka (tai varsinkaan pissa) tulossa, vaan antaa mennä vaippaan (muutaman kerran on sanonut kakka ja ehditty potalle ennen kun on ehtinyt tulla vaippaan). Mutta siis naapurin tyttö on nyt 1v10kk ja ollut jo kuukauden/pari täysin päiväkuiva ja heillä siis äiti ollut kotona koko ajan...juu tiedän kyllä, että ei saa verrata ja kukin lapsi menee omassa aikataulussa, mutta ajattelin siis sitä, että kuinkahan paljon on vaikutusta sillä onko äiti kotona vai töissä....

Share this post

Link to post
Share on other sites

^ No oon ite miettinyt samaa, koska onhan se hankalampaa tottakai, jos äiti on töissä. Siks mekin ajotettiin toi kuivaksharjottelu siihen, kun jäin äitiyslomalle uudelleen. Oonkin miettinyt, että mitenköhän hoituu ton tytyn kuivaksopettelu aikanaan, kun oon mitä luultavammin sillon jo töissä.

Nyt ollaan jätetty myös yövaippa pois, ikää on nyt 2v ja melkein 1kk. Puolisen vuotta meni siis tosta päiväkuivaks oppimisesta että uskallettiin yövaippa pois jättää. Nyt siihen päädyttiin, kun se oli jo jonkun aikaa ollut kuiva aamusin, kun kölvi käy oikeestaan joka yö kerran pissalla. Sitten vaan tossa yks ilta ilmotti, että ei halua vaippaa laittaa ja jätettiin sitten laittamatta. Hienosti on mennyt, yks vahinko sattui toisena vaipattomana aamuna, kun tyhmä äiti ei unenpöpperössä tajunnut, että sitä vaippaa ei tosiaan enää oo. Kölvi ite oli menossa pissalle, mutta kiskasin sen takas kainalooni sitten.. :rolleyes:

Share this post

Link to post
Share on other sites

Päiväkuivaksi 2v 1kk iässä ja yövaippa uskaltauduttiin jättämään pois pari kuukautta myöhemmin, kun tajuttiin että ei sitä oikeastaan olis tarvittu enää aikoihin. Ja tää kävi melkein kuin taikaiskusta, yhtäkkiä homma vain alkoi toimia kun se sitä ennen oli ihan älytöntä tahkoamista...

Share this post

Link to post
Share on other sites

meillä tyttö 1v3kk aamupäiväkuiva, samoin päikkäreiltä herätään kuivalla vaipalla ja odotetaan että pääsee pissalle. iltapäivällä on vissiin sen verran sekavaa että potalle haluaminen unohtuu. pottaan tulee sekä kakka että pissa jos on hätä, mutta molempia tulee vielä myös vaippaankin.

alettiin potattaa melko varhisessa vaiheessa ½ vuotiaana joten ekat pisut ja kakat tuli vahingossa pottaan, nyt vain ootellaan että tunnistaisi aina sen hädän ja menisi potalle. puhua ei osaa vielä mutta löytää potan vessasta ja menee sinne.

meillä homma siis hyvällä mallilla ja kuivuus on lähtenyt ihan tytöstä itestään. pahaan saumaan vaan tulee pikkuveli (sillon neiti 1v7kk) joka olis oletettava mahdollinen hyvä päiväkuiva-aika. no, katotan miten käy.

muoks: avoimessa päiväkodissa ilmoitti hädästään nuken potan avulla kun ei tiennyt missä vessa on. saman teki äsken illalla kotona kun tänään löysin samanlaisen nuken potan kirpparilta. ihana tyttö!

Edited by tirpiainen

Share this post

Link to post
Share on other sites

Meillä tyttö oppi yö- ja päiväkuivaksi 2,5 vuoden iässä suunnilleen. Oppiminen tapahtui lähestulkoon kerta heitolla, tuota ennen ei juurikaan suostunut pottaan päin katsomaankaan. Ja potta jäikin aika vähälle käytölle kun tyttö halusi mieluummin käyttää pönttöä (supistajan kanssa).

Poika on nyt 1 v 8 kk ja osaa jo ilmoitta pissa- ja kakkahädän ja käy mielellään potalla mutta vaippojakin vielä kastuu aika paljon. Välillä on kuitenkin menty yhdellä vaipalla melkein koko päivä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Meillä tyttö alkoi oppia päiväkuivaksi viime elokuussa kun ikää oli n. 2v1kk. Pikkusiskon tuleminen kuitenkin alkoi tehdä pientä taantumaa ja nyt on sitten siitäkin selvitty ja on ihan päiväkuiva. Ikää 2v5kk.

Mutta vieläkään ei oikein itse sano hätäänsä, mutta sen näkee ruumiinkielestä milloin on pissahätä, joten vahinkoja ei ole sattunut nyt pitkään aikaan. Lisäksi meillä on niin säännöllinen pissallakäymis-rutiini, aina mennään samaan aikaan, että ei niitä vahinkoja vain pääse käymään.

Mutta haluaisin nyt apuja ja kokemuksia, kun meillä ongelmaksi on muodostunut että ei suostu tekemään kakkaa pottaan. Tietää kyllä se kuuluisi sinne tehdä ja ollaan puhuttu asiasta. Olen yrittänyt lahjoa ja vaikka mitä. Mutta tuntuu selvästi siltä, että tyttö ei vaan HALUA. Ja on sanonutkin sen, että ei halua. Miksi? Miten voisin rohkaista, että suostuisi tekemään sen pottaan tai pönttöön? Tuntuu että kaikki keinot on jo käytetty.

Tekee sen usein aina samaan aikaan, eli heti aikaisin aamulla (yövaippa on käytössä) tai heti päikkäreiden jälkeen (päikkäreilläkin on vielä ollut vaippa), eli käyttää tilaisuuden samantien hyväkseen kun vaan vaippa laitetaan. Olen yrittänyt olla ajatusta nopeampi ja viedä välittömästi potalle kun saa silmänsä auki, mutta sitten se tekee sen tempun että panttaa koko kakan eikä sekään ole hyvä. :rolleyes:

Share this post

Link to post
Share on other sites

Esikoinen oppi täysin kuivaksi 2-vuotiaana ja kuopus on päivä kuiva nyt, ikää vajaa 3-v...öisin tulee vielä toisinaan vahinkoja.

auttaisko se paljon tv:n kasvatusohjelmissakäytetty tarratemppu? jokaisesta pottaan / pyttyyn tehdystä kakasta saisi tarran vessan tarratauluun tai vihkoon.

teidän tyttö on jo sen ikäinen että ymmärtäisi asian.

tai sitten avoimesti otatte tytön mukaan kun itsekin menette kakalle ja näytätte että näin isikin ja äitin tekee kakan pyttyyn. tekee asiasta luonnollisen jutun. supistajan kanssa pystyy käymään jo itekin pöntöllä jakkaran avulla jos pottaan tuntuu ilkeältä tehdä se.

meillä tyttö tulee monesti mukaan vessaan kun itekin mennään, siinä sitä istutaan vierekkäin omilla paikoillamme kuin ennenvanhaan maatilojen ja kansakoulujen ulkohuusseissa vierekkäisillä rei'illä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Tuo tarrahomma olisi muuten ihan loistava, mutta kun pitäisi saada edes se ensimmäinen kakka sinne pottaan. Se ei siis kertakaikkiaan suostu tekemään sitä yhtäkään sinne. Siitähän sen homman saisi auki kun sitten kehuisi ja lahjoisi maasta taivaaseen :D Mutta ei.

Olen yrittänyt houkutella ties millä konstilla, mutta se vaan sanoo että ei tee. Jaahas. Itsepäinen ihminen. :rolleyes:

Ja kovasti olen yrittänyt selittää, että kaikki muutkin isot tytöt ja pojat tekee, äiti ja isi jne. jne. Kyllä se sen ihan ymmärtää ja itsekin sanoo että sinne se pitäisi tehdä, mutta sillä on nyt korvien välissä joku juttu että se ei vaan halua/pysty/osaa.

Oon miettinyt, että voisko olla vaikutusta jos on kova vatsa? Mun mielestä se kakka on kyllä ihan pehmeää aina, mutta mistäs sen nyt varmasti tietää. Pitäisikö koittaa vähän pehmittää sitä jollain...Jos se tulisi helpommin. Jos se pelkää ponnistaa, jos se vaikka oikeesti tekee kipeää??

Share this post

Link to post
Share on other sites

^ Meillä ei tuo tarrahomma toiminut. Pari kakkaa saatiin sen avulla pottaan, mutta sitten kiinnostus lopahti ja tarrat olivat ihan yks hailee. Ikää tytöllä oli silloin se 2 v. ja 5 kk. Lopulta homma alkoi jotenkin sujua, kun hoksattiin ja tyttö itse hoksasi päästä pöntölle. Sinne se kakka sitten rupesikin tulemaan ihan kivasti ja pottaan tehtiin pelkkiä pisuja. En tiedä, miksi sitä kakkaa ei voinut pottaan tehdä, mutta jos teilläkin auttaisi pöntölle meneminen?!

Share this post

Link to post
Share on other sites
Tuo tarrahomma olisi muuten ihan loistava, mutta kun pitäisi saada edes se ensimmäinen kakka sinne pottaan. Se ei siis kertakaikkiaan suostu tekemään sitä yhtäkään sinne. Siitähän sen homman saisi auki kun sitten kehuisi ja lahjoisi maasta taivaaseen :D Mutta ei.

Olen yrittänyt houkutella ties millä konstilla, mutta se vaan sanoo että ei tee. Jaahas. Itsepäinen ihminen. :rolleyes:

Ja kovasti olen yrittänyt selittää, että kaikki muutkin isot tytöt ja pojat tekee, äiti ja isi jne. jne. Kyllä se sen ihan ymmärtää ja itsekin sanoo että sinne se pitäisi tehdä, mutta sillä on nyt korvien välissä joku juttu että se ei vaan halua/pysty/osaa.

Oon miettinyt, että voisko olla vaikutusta jos on kova vatsa? Mun mielestä se kakka on kyllä ihan pehmeää aina, mutta mistäs sen nyt varmasti tietää. Pitäisikö koittaa vähän pehmittää sitä jollain...Jos se tulisi helpommin. Jos se pelkää ponnistaa, jos se vaikka oikeesti tekee kipeää??

kova vatsa voi hyvinkin olla vikana ja siksi ei sitä taho tikistää kun sattuu. mut pinnisteleekö vaippaan tehessä pahoin, siitähän sen näkis, tuntuuko kipeeltä.

vai onko vaan sitten joku kausi ettei vaan millään taho. jos, ni sillonhan vois kokeilla unohtaa koko jutun toviksi ja antaa tehä jonkun aikaa sinne vaippaan ilman mitään puhetta. sit jos joskus vahingossa tuliskin pottaan ni sit ottas sen tarrahomman käyttöön.

^ja ^^ pottaan kakan tekeminen voi tuntua ilkeeltä koska se potan tila on aika pieni ja jos se kakka jää ikävästi lähelle pyllyä tai irtoo vaikeesti pepusta kun siinä ei oo sitä putoamistilaa. tätähän pytyssä ei tuu eteen joten sinne saattaa mennä paremmin. 2½ vuotiaalla on jo sen verran isommat kakat että saattais olla hyvinkin syynä. jopa meidän neiti välillä nousee hieman ylemmäs potalla kun tekee kakan et irtois paremmin.

en tiiä, näin tuli vaan mieleen.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Vuoden ja 11 kuukauden ikäisenä voi sanoa tytsin jo olleen päiväkuiva kun vaan muisti aina kehottaa potalle. Nyt kaksivuotiaana pyytä itse potalle ja viimeisen kolme yötä myös yövaippa on ollut kuiva. Viime yönä heräsi kaksi kertaa ja pyysi potalle jonne pisu sitten tulikin, saa nyt nähdä oppiiko siis kertarysäyksellä pois myös yövaipoista.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Meillä tyttö oppi n. muutama viikko sitten päiväkuivaksi eli 2v 2kk. Oppi ensimmäisen kerran n. 1,5 kuukautta sitten, mutta sitten tuli takapakkia ja pisut/kakat pikkareihin. Aina jos oli peppu paljaana niin osasi mennä potalle, mutta eihän sitä voi alvariinsa tuuletella pebaa.. :rolleyes: Meillä ei pidetty opettelun kanssa mitään kiirettä, aiemmin lähes pelkäsi pottaa joten odottelin kiltisti että itse tekee aloitteen. Nykyään ei edes halua tehdä vaippaan vaikka sellainen olisi ulkoilulta unohtunut päälle. Päikkäreillä ja yöllä vaippaa vielä pidetään vaikka päikkäreillä vaippa usein onkin kuiva. Ongelma on lähinnä ulkoilu, kyläily, autoilu, kauppailu jne kun on pakko pitää vaippaa eikä tyttö haluaisi siihen tehdä. Kuitenkaan ei halua vielä tehdä pöntölle tai vieraaseen paikkaan vaan sitten tekee mieluummin housuun, mutta eiköhän se melko pian korvaannu tämäkin.. Kuopuksen kanssa ollaan käyty muistaakseni kahdesti potalla, nousee heti pois joten ei väkisin edes yritetä.

Share this post

Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!

Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.

Sign In Now