Synnytyskertomukset

[Cath83]

Tässäpä synnytyskertomukseni.

 

Perjantaina 25.4. (rv 41+3) lähdin aamulla sairaalaan. Käynnistystä oli tarkoitus yrittää jo toisen kerran. Aamulla kävin lääkärillä, joka päätti aloittaa käynnistystä samalla tavalla kuin edellisellä käynnistyskerralla eli Cytotec kapselilla.

 

Vasta iltapäivällä klo 13 jälkeen pääsin sydänkäyrälle, jossa tarkistettiin vauvan vointi ja sen jälkeen sain ensimmäisen annoksen käynnistyslääkettä. Lääkkeen laittamisen jälkeen oli pysyttävä levossa kaksi tuntia. Sydänkäyrä otettiin taas tunnin päästä ja sitten vielä toinen tunti lepoa. Mieheni tuli sairaalaan iltapäivällä suoraan töistä. Päivä oli ollut niin tylsä että päätimme karata sairaalasta kun ei supistuksiakaan tuntunut ja kävimme nopeasti ostoksilla. Toisen käynnistyslääkkeen sain klo 19.30 kun oltiin taas otettu sydänkäyrää. Klo 22 jälkeen illalla mieheni lähti kotiin pitkän päivän jälkeen. Itse jäin vielä valvomaan, en saanut jostain syystä unta. Supistuksia ei tuntunut, ehkä jotain pientä jomotusta saattoi olla.

 

Nukahdin luultavasti joskus klo 0.30 jälkeen ja heti klo 1.15 heräsin outoon tunteeseen, lieviä supistuksia tuntui alavatsalla ja yhtäkkiä kuului pieni napsahdus. Nousin ylös kun supistukset tuntuivat voimistuvan, samalla menikin sitten osa lapsivedestä ja päätin lähteä ilmoittamaan asiasta kätilölle. Tämän jälkeen ei mennytkään kauan kun supistukset voimistuivat niin koviksi että päätin soittaa miehelleni, joka lähti tulemaan sairaalalle.

 

Klo 1.45 mieheni saapui, minulla olo oli todella tuskainen ja pääsimmekin pian synnytyssalin puolelle osastolta. Olo oli vieläkin tuskaisempi, supistukset tulivat voimakkaina ja tuntui, että en kestäisi hetkeäkään paikallani. Klo 2.20 kohdunsuu oli auki 4cm. Jouduin synnytyspöydälle lepäämään kun vauvasta alettiin ottaa sydänkäyrää. Puristin mieheni kättä supistusten tullessa niin kovaa, että hän pyysi monesti käden vaihtoa toiseen. Pyysin puudutusta tai muuta kipulääkettä, kätilö ehdotti epiduraalia tai ilokaasua. Halusin epiduraalipuudutuksen. En kuitenkaan saanut sitä heti koska vauvan sydänkäyrässä oli jotain häiriöitä. Epiduraalia odotellessa otin ilokaasua. Ensin se nauratti ja toi ihan hyvän olon, sitten tuli sellainen olo, ettei enää jaksanut välittää "pienistä supisteluista" mutta lopulta supistukset voimistuivat niin että ilokaasukaan ei enää auttanut.

 

Minuutit tuntuivat tunneilta kun vauvan sydänkäyrää seurattiin klo 3.00-3.35 ja viimeinkin klo 3.40 sain päätöksen epiduraalista ja anestesialääkäri laittoi sen saman tien. Puudutus tuntui vaikuttavan heti ja kivut hävisivät. Tässä vaiheessa kätilö käski minut ja mieheni nukkumaan. Nukuimmekin reilun tunnin ajan aika sikeästi. Klo 5.40 aloitettiin oksitosiinitippa, jotta supistukset pysyisivät tasaisina.

 

Klo 6.45 lääkäri tuli tarkastamaan kohdunsuun tilanteen ja samalla puhkaistiin kalvot. Lapsivesi oli hieman vihreää. Kohdunsuu oli 5cm auki.

 

Klo 7 lääkäri päätti ottaa lapsen päästä sektioverinäytteen koska sydänäänet ovat hidastuneet. Minulle kerrottiin, että saatan joutua leikkaukseen. Onneksi verinäytteen tulos (vauvan hapetusarvot) oli hyvä ja leikkausta ei tarvittu.

 

Klo 8 supistuskipu alkoi uudelleen ja samalla epiduraalin annostusta nostettiin. Mielestäni puudutus ei enää auttanut samalla tavalla kuin aikaisemmin, jokainen supistus tuntui suhteellisen voimakkaana. Jouduin keskittämään ajatukseni kivun sietämiseen. Kohdunsuu oli 6cm auki.

 

Klo 9.40 kohdunsuu oli 9.5cm auki ja klo 10.40 alkoi tuntua ponnistamisen tarvetta. Kätilö ehdotti minulle ”pönttöä” (muistutti vähän maitotonkkaa), jossa voisin ponnistella omaan tahtiini. Se helpotti oloani aika paljon.

 

Klo 11 piti nousta takaisin synnytyspöydälle, jotta kätilö voisi tarkastaa kohdunsuun tilanteen. Se oli auki täydet 10cm. Aloitettiin koeponnistukset ja otin taas ilokaasun käyttööni. Klo 11.10 lääkäri tuli katsomaan sydänkäyrää, otettiin taas verinäytteet ja tulokset olivat täysin samat kuin aikaisemmin eli hyvät hapetusarvot vauvalla. Ponnistuksen tarve oli erittäin suuri ja jouduinkin työntämään jatkuvasti.

 

Klo 11.30 aloitettiin aktiivinen ponnistaminen kyljellään, aikaa tuntuu kuluvan kauan, ajattelin jo että missä se vauva viipyy. Ponnistin muutamia kertoja ja klo 11.43 syntyi ihana pieni tyttönen. Tyttö sai 9/9 pistettä. Sain tytön heti rinnalleni ja jonkin ajan kuluttua siirryimme salissa olevaan parisänkyyn imetystä kokeilemaan. Osastolle siirryimme muistaakseni noin klo 15 aikoihin käytyäni suihkussa ja syötyämme mieheni kanssa sairaalan tarjoaman aamiaisen.

 

rv 41+4

26.4. klo 1.15-11.43

tyttö, 4020g ja 51cm sekä päänympärys 37cm

Synnytyksen kesto:

I vaihe: 10h 15min

II vaihe: 13min

III vaihe: 12min

 

(Sama teksti löytyy myös Vauvaklubien Huhtivauvat 2008:sta.)

[Adelita]

*

Edited December 2, 2009 by Isabelleza

[Mamalicious]

musta ei olis synnyttämään kaksosia...voin oikeasti kuvitella miltä on tuntunut alkaa ponnistamaan uudelleen kun yhden on jo saanut ulos mä valahdin sen ponnistuksen jälkeen täysin siihen sängylle...

 

kovan homman oot hoitanut upeasti isabelleza <3

[Guest Noose]

Hienosti tosiaan homman hoidit Isabelleza. Hatunnosto!

[LilleriLalleri]

Tässä synnytyskertomukseni

 

 

Torstaina 15.5 saavuin synnytysvuodeosastolle käynnistykseen hepatoosin ja alkavan raskausmyrkytyksen vuoksi. Raskausviikkojen ollessa 38+2. Aamulla klo 9 lääkäri laittoi ensimmäisen cytotec tabletin kohdunsuulle ja sanoi, että katsellaan ihan rauhassa mitä tämä tabletti vaikuttaa ja seurataan tilannetta. Siinä päivän mittaa olin useammankin kerran käyrillä. Reilun tunnin kuluttua ekasta tabletista alkoi verestävän limainen vuoto ja lupaavat supistuksetkin kestivät iltapäivä klo 17 saakka jolloin ne loppuivat kuin seinään. Olin hieman pettynyt

Vuorossa ollut kätilö päätti etten enää saisi uutta tablettia vaan jatkettaisiin käynnistelyä seuraavana päivänä. Eipä siinä mitään. Mieheni tuli töistä minua katsomaan ja oli jonkun aikaa kunnes annoin "luvan" lähteä kotiin.

 

Klo 22 yökätilö tuli huoneeseeni cytotec tabletin kanssa ja sanoi, että antaisivat minulle kuitenkin vielä toisen tabletin. Nukuin sitten yöllä tai en Yö meni kuitenkin ihan mukavasti. Klo 05.00 kävin vessassa ja kun olin juuri nukahtamassa uudelleen tunsin kun jotain valahti housuun. klo 05.20 multa meni vedet. Klo 05.30 alkoi tosi kovat poltot. Lähdin kävelemään hoitajien kansliaan päin ja matka tuntui ikuisuudelta. Supistukset tihenivät ja kovenivat kaikenaikaa. Kätilö laittoi minut käyrille ja siinä oltuani n. 15 min. tuli kauhee vessahätä. Kätilö vaan totesi, että ponnistuksen tarve mulla on eikä vessahätä. Mä olin ihan et Pääsin kuin pääsinkin vessaan ja suoli tyhjeni kunnolla. Housuun olis tullut jollei kätilö olis vessaan päästänyt Vessasta tultuani olin vielä hetken käyrillä ja oli todella huono olo. Hoitaja ei ehtinyt tuomaan mulle kaarimaljaa vaan puhalsin kaiken oksennuksen hoitajan päälle.

 

Klo 06.20 hoitaja lähti viemään mua synnytyssaliin ja samalla soitin miehelleni, että alkaa tulemaan paikalle. Synnytyssalissa olin jo tosi kipeä ja siellä kätilö tarkisti heti kohdunsuun tilanteen. Olin jo 5cm auki ja hän kysyi haluaisinko nyt epiduraalin. en kivuiltani pystynyt puhumaan vaan nyökyttelin, että kyllä kyllä! Anestesialääkäri tuli todella nopeasti ja laittoi epiduraalin. Jonkin aikaa meni ennenkuin se vaikutti, mutta kyllä tuntui kuin taivas olisi auennut.

Hieman ennen klo 07.00 mua alkoi ponnistuttamaan kauheasti, mutta sanoin kätilölle etten voi ponnistaa, kun mun mies ei ole paikalla. Kätilö siihen, että kun ponnistuttaa niin sitten ponnistetaan oli mies paikalla tai ei. Yhden kerran ponnistin ja samalla mieheni saapui paikalle klo ollessa 07.00. Ponnistelin siinä jonkin aikaa, kunnes vauvan sydänäänet alkoivat heikkenemään ja kätilö soitti lääkärin paikalle. En itse tajunnut tilannetta ja ehkä hyvä niin. Vauva autettiin imukupilla pois ja hän syntyi 07.22. Painoi 3040g ja oli 48 cm pitkä.

 

Siinä sitten tutustuimme kaikki toisiimme jonkin aikaa kunnes mieheni pääsi leikkaamaan napanuoran ja sitten kylvettämään pientä. Saimme myös pientä syötävää synnytyksen jälkeen. Kätilö auttoi minut suihkuun jossain vaiheessa mistä ei ole niin hyvää muistikuvaa. Suihkuttelin kaikessa rauhassa ja kun kätilö tuli katsomaan miten pärjään pyörryin hänen syliin. Olin ihan poikki. Pääsin takaisin sänkyyn ja sain pienen syliini. Saimme olla hetken ihan rauhassa kolmistaan, kunnes meitä alettiin viemään synnytysvuodeosastolle.

 

Nyt olemme kotona jo olleet kohta viikon. Pieni mies syö ja kasvaa ja nukkuukin kohtalaisen hyvin. Kiva kun on kesä saapunut.

 

Synnytyksen kestoksi merkattiin 2h5min ja ponnistusvaiheeksi 7min.

Edited May 31, 2008 by LilleriLalleri

[Annimarika]

Synnytyskertomukseni:

 

Sunnuntai 8.6.2008 rv 40+4

 

Supistukset alkoivat aamuyöllä klo 3:00 aikaan, mutta olivat lieviä ja niitä tuli noin 4-24 minuutin välein koko päivän ajan. Lämmittelin kauratyynyä otin Panadolia.

 

Maanantai 9.6.2008 rv 40+5

 

Minua oli supistellut jo aamuyöstä klo 2:00 asti kahdeksan minuutin välein. Verestävä limatulppa meni klo 3:15, mies lähti töihin aamulla klo 6 aikaan, joka hermostutti minua. Seitsemän aikaan supistukset voimistuivat enkä saanut enää nukutuksi. Äidilläni oli alkanut juuri kesäloma ja minä soitin hänelle aamulla 8:30. Hän lupasi tulla pitämään minulle seuraa. Kävimme lyhyellä kävelyllä ja kahvilla sekä puhuimme kaikenlaista, lähinnä synnytyksestä. Mies tuli kotiin kahden jälkeen jolloin äiti lähti kotiin. Heti sen jälkeen supistusten väli lyheni keskimäärin 5 minuuttiin, joskus oli 3 minuutin väli, joskus taas 7 minuutin väli. Mietin koko iltapäivän, koska soittaisin synnärille, mutta päätin odottaa vielä. Puoli kahdeksan jälkeen en enää kestänyt. Päätin soittaa Kätilöopiston sairaalaan. Sovittiin että lähden sinne heti.

 

Saavuimme sairaalaan n. klo 20:45. Meinasimme mennä aluksi synnyttäjien päivystykseen, mutta meidät ohjattiinkin iloiseksi yllätykseksi synnytysosastolle. En ajatellut että sinne pitäisi mennä suoraan.. Hetken odottelun jälkeen kätilö tuli noutamaan meidät ja kyseli supistusten välistä ja kauan ne ovat jatkuneet jonka jälkeen ohjasi meidät syntymähuoneeseen. Tässä vaiheessa olimme molemmat tulevan isän kanssa ihan että ”hä?”, nytkö minä jo synnytän? Sain päättää istunko keinutuolissa vai menenkö sänkyyn. Valitsin keinutuolin. Aluksi otimme vatsanpeitteiden päältä vauvan sydänkäyrää, jotka olivat hyvät. Sen jälkeen tehtiin sisätutkimus.

Klo 21:26 sisätutkimuksessa huomattiin, että olen auki 3-4 cm, vauva oli aika korkealla mutta pää alaspäin. Kätilöiden vuoro vaihtui ja saimme aivan ihanan kätilön avustamaan synnytystä. Kivunlievitykseen sain ensimmäiseksi lämpöpussit selkään ja masulle, ne tuntuivat helpottavan vähän.

Kätilö teki suunnitelman, että katsotaan kohdun suun tilanne puolen yön aikaan uudestaan ja jos sitten ollaan vielä samassa tilanteessa, puhkaistaan kalvot jotta saadaan homma etenemään. Minua kauhistutti, koska se tietäisi lisää lisää kipua. Onneksi sitten oli mahdollisuus saada ilokaasua ja epiduraali.

Klo 22:15 menin kuumaan suihkuun jossa olin n. 20 minuuttia. Väänsin hanaa kuumemmalle aina kun tunsin supistuksen tulevan.. Suihkun jälkeen takaisin käyrille ja sitten odoteltiin ja otettiin supistuksia vastaan.

Klo 23:15 tehtiin sisätutkimus, jonka mukaan tilanne ei ollut edennyt ja siksi kätilö puhkaisi kalvot ja laittoi vauvan päähän KTG- käyrälaitteen. KTG naru tuntui omituiselta, sillä tunsin vauvan pään pyörimisen siinä. Lapsivesi ei tullutkaan holahtamalla, niinkuin luulin, vaan sitä valui pikkuhiljaa pois. En saanut nousta enää sängyltä, ettei napanuora olisi luiskahtanut vauvan pään ohi. Supistukset voimistuvat samalla mielestäni vähän ja klo 23:30 koitettiin miten ilokaasu toimii. Maski tuntui ahdistavalta ja ilokaasu haisi omituiselle. Siihen lisäksi vielä supistukset, niin ei tuntunut lainkaan hyvältä. Supistukset alkoivat tuntua todella kovalta ja lapsivettä lirahti parilla kovalla supistuksella todella paljon sänkyyn. Onneksi pepun alla oli todella imukykyisiä liinoja, jotka imivät kaiken nesteen tehokkaasti. Kätilö ehdotti että ottaisin epiduraalin tässä vaiheessa, ja tokihan minä suostuin siihen. Kätilö ei ehtinyt edes laittamaan välineitä valmiiksi, kun anestesialääkäri saapui. Tässä vaiheessa minä vapisin jo kivusta, joka ei kuitenkaan haitannut epiduraalin laittoa. Muuten maata olla ihan paikoillaan, kyljellään selkä kyyryssä ja polvet koukussa. Epiduraali vaikutti hitaasti mutta varmasti. Vapina lakkasi ja supistuksetkin hävisivät muutaman ei-niin-kivuliaan supistuksen jälkeen. Verenpainetta piti mittailla puolisen tuntia epiduraalin laiton jälkeen, ja se pysyi hyvänä.

 

Tiistai 10.6.2008 rv 40+6

 

Kello oli 00:30 kun saimme käskyn levätä pari tuntia. Kysyimme tässä vaiheessa hoitajalta veikkausta koska vauva syntyy, ja hän arvioi että viiteen olisi hyvä tähdätä. Sitten saimme levätä. Tuleva isä torkkui säkkituolissa lattialla ja minä yritin nukkua sängyllä, mutta en saanut unta kun minua jännitti niin kovasti tuleva. Hoitaja kävi lisäämässä oksitosiinitippaa vähän väliä, että supistukset jatkuisivat vaikka epiduraali vaikuttikin. Tunsin supistukset paineen tunteena välilihan alueella, eli kipu ei lähtenytkään epiduraalin vaikutuksesta kokonaan pois, kuten olin luullut.

Noin klo 2:15 alkoin taas vapista. Supistuksia en niinkään tuntenut, vain paineen tunnetta välilihan ja peräaukon alueella. Sain käydä tässä vaiheessa wc:ssä tippalaitteen kanssa ja jalat tuntuivat makaroonilta. Vessareissun jälkeen kätilö teki sisätutkimuksen ja olinkin jo 8 cm auki! Sain pienen lisäannoksen epiduraalia ja lepäsimme taas jonkin aikaa. Tässä vaiheessa en pystynyt enää nukkumaan lainkaan, tuijottelin vain miestä kun hän torkkui.

Klo 4:14 Paineentunne voimistui eikä epiduraali enää vaikuttanut kovinkaan paljon. Kätilö teki sisätutkimuksen, ja olin 9,5 cm auki. Minun piti alkaa harjoitella ponnistamista, eli työnsin seuraavalla supistuksella vauvan sen jäljellä olevan 0,5cm lipan ohitse, samalla kun kätilön piteli sitä sivussa.

 

4:25 Nousin sängyn viereen seisomaan etunoja-asentoon kätilön ehdotuksesta. Sain luvan ponnistaa pikkuisen jokaisen supistuksen tullessa. Mies sai hieroa alaselkääni. Kysyin kätilöltä mistä hän tietää että olen valmis ponnistusvaiheeseen. Hän vastasi että kuulee sen minun voihkimisestani. Minua voihkitutti kun supistus tuli ja työnsin samalla vauvaa alaspäin pikkuhiljaa.

4:55 Siirryin sängylle puoli-istuvaan asentoon. Sain luvan alkaa ponnistamaan kunnolla supistuksen tullessa. Otin reisien takaa käsillä kiinni ja ponnistin. Tuleva isä juotti minulle vettä silloin tällöin.

Minusta tuntui, etten osannut ponnistaa oikein. Tunsin kuinka jokaisen ponnistuksen jälkeen vauva liukui takaisin sisäänpäin saman verran kun olin sitä juuri työntänyt ulos. Kätilö sanoi että vauva raivaa itselleen pikkuhiljaa tietä ulos, ja se on aivan normaalia että se liukuu aina vähän takaisin sisään.

En ollut varma koska tulee supistus, joten kätilön piti koittaa kädellä vatsaltani ja hän sitten kertoi minulle sen. Piti vetää keuhkot täyteen happea ja ponnistaa, ja tein sen keskimäärin kolme kertaa yhden supistuksen aikana. Aluksi en edes uskaltanut työntää täysillä. Ponnistus oli kauheaa; kuin olisin sukeltanut niin pitkään kun keuhkot vain kestää. Samalla tunsin kipua lantioluissa, kuinka ne venyivät ja paukkuivat kun vauva puski niiden läpi. Jossain vaiheessa aloin pelkäämään että joudun sektioon, tai vauva tukehtuu (ja kuolee) synnytyskanavaan, kun mielestäni tilanne ei edistynyt suuntaan eikä toiseen.

Jossain vaiheessa tuleva isä sai kutsua toisen kätilön avustamaan synnytystä. Toinen kätilö jatkoi supistusten tulosta informointia minulle. Kätilöt päättivät avustaa lisää synnytystäni. He menivät sängyn molemmin puolin seisomaan ja halusivat, että laitan jalat heidän lantioille.

Vauvan pää näkyi kuulemma jo. ”Vaaleat tai punaiset hiukset”, sanoi toinen kätilöistä. Kun pää oli puoliksi esillä, hän kysyi halusinko koittaa sitä. ”No en!”, parkaisin. Pään ponnistaminen oli ehkä kauheinta koko touhussa. Se tuntui siltä, kun joku olisi repinyt aukkoani (virtsa-aukosta välilihaan) jollain suurilla 0-muotoisilla pihdeillä auki. Kun ponnistin, päästin samalla karjuvan kurkkuäänen ja huusin sen jälkeen ”Sattuu!”. Kätilöt rohkaisivat jatkuvasti ja sanoivat että pian se on ohi, mutta että se riippuu ihan minusta koska se on ohi. Jos päätän että seuraavalla työnnöllä se on ulkona, sehän on. Mutta minä en uskonut heitä, en millään. Ja pelkäsin, että jos työnnän kovempaa, repeän täysin.

Kätilö pisti paikallispuudutteen supistuksen (ja ponnistuksen) aikana emättimeen, ja seuraavalla teki pienen episiotomian välilihan oikealle puolelle. Tunsin kuinka veri valui. Tämän jälkeen ei ollut enää kuin muutama työntö ja pää oli ulkona. En meinannut uskoa ja menin hysteeriseksi..

Tyttö syntyi seuraavalla ponnistuksella klo 5:28. Itkin hysteerisenä, mutta todella onnellisena. Kätilö näytti vauva pyllyä ja sanoi ”onneksi olkoon” (tyttö). Meni hetki jonka jälkeen alkoi itku. Kätilö pyöritteli tyttöä hetken ja sanoi hieman hämmentyneenä itsekin: ”10 pistettä”. Sain tytön syliini ja olin entistä onnellisempi.. Heti ensitekijöikseen tyttö kakki ja pissi äidin päälle ja meinasi lähteä ryömimään. Isä sai leikata napanuoran. Istukan ponnistin ulos klo 5:40, kätilö paineli hieman mahan päältäni että se lähtisi irti. Se oli kuulemma täydellinen ja painoa sillä 450g. Verta vuosin koko synnytyksen aikana noin 200g. Minut ommeltiin; episiotomia-haavaan tuli yksi tikki ja johonkin muuhun nirhaumaan toinen.

 

Kävin suihkussa pikaisesti (jalat aivan hyytelönä!) ja isä sai sillä aikaa katsoa sivusta kun vauva pestiin, punnittiin ja mitattiin. Kätilöillä oli vuoronvaihto tulossa, joten sen vuoksi luulisin, että isä ei saanut tehdä näitä toimenpiteitä. Söimme aamupalaa ja saimme olla hetken keskenämme. Soitin heti äidilleni ja toivotin onnea tuoreelle mummille. Aamupalan jälkeen siirryimme klo 8 aikaan lapsivuodeosastolle. Isä lähti kotiin nukkumaan ja minä jäin vauvan kanssa kahdestaan. Itkin onnellisena, väsyneenä ja sekavin ajatuksin, kunnes nukahdin hetkeksi.

 

Tyttö syntyi siis raskausviikolla 40+6, painoi 3200g, pituus 48 cm ja pipo 34.

Synnytyksen kesto kaikkineen 14,5h (joka merkattiin alkaneeksi maanantai aamuna klo 7:00)

Edited June 15, 2009 by Annimarika

[siilis]

Annimarika, sinun kertomuksesi on tosi kaunis. Välillä itkin ja välillä nauroin täällä. Onnea pikkuisesta tytöstä

[LeeLoo]

Annimarika, kiitos seikkaperäisestä ja koskettavasta kertomuksesta! Kuvailet tapahtumia ja fiiliksiä hienosti, ja oli mukava päästä vähän jyvälle tuntemuksista, mitä saattaa olla edessä.

[Tiina]

Ihana tarina Annimarika! Kiitos kun kerroit mitä kaikkea tapahtuu.

[fragolina]

Laitetaas nyt tämäkin tänne. Uskomatonta, että synnytyksestä on jo aikaa 9kk! Tää rohkaisevana esimerkkinä vielä synnytystä odotteleville, että ei synnytys aina ole hirveän kivulias. Mulla sietämätöntä kipua kesti oikeastaan vain 2 supparin ajan (ekalla syntyi pojan pää ja tokalla loppukroppa). Ja tämä ilman kivunlievitystä.

 

Maanantai 8.10. Rv 40+5

Oireeton raskauteni jatkuu, ei tunnu supistuksia eikä muitakaan vaivoja. Päätän lähteä pitkälle kävelylenkille viereiselle kukkulalle miehen siskon kanssa. Ilma on kaunis ja aurinkoinen, ylämäkeen lyllerrän hitaasti, mutta koko lenkki tulee tehtyä. Illalla tulee muutama kivuton suppari, mutta lopahtavat ja yön nukun makeasti.

 

Tiistai 9.10. Rv 40+6

Heräillään rauhassa miehen kanssa yhdeksän jälkeen. Tunnen jo sängyssä joitakin suppareita, mutta ovat kivuttomia joten en edes kellota niitä. Noustessani ylös alan tajuta, että maha kovettuu säännöllisesti. Lisäksi aamupalaa ei tee mieli ja vatsa on löysällä. Alan epäillä, että ehkä iltaan mennessä supistukset voivat muuttua sellaisiksi, että päästään käymään sairaalassa näytillä. Lähetän miehen asioille, jos vaikka tulee lähtö myöhemmin.

 

Aika pian miehen lähdettyä supparit alkaa muuttua sellaiksi, etten kykene toimimaan supistuksen tullessa vaan keskityn rentoutumaan ja hengittämään. Ei mitenkään sietämättömän kipeitä kuitenkaan. Käyn kuumassa suihkussa ja ajelen säärikarvat varmuuden vuoksi - jos vaikka joutuu koipiaan levittelemään vielä tänään

 

Käyn alakerrassa kertomassa anopille, että lapsenlapsi taitaa syntyä pian. Anoppi menee paniikkiin ja soittaa sekä miehelle että miehen siskolle, että jonkun pitää tulla pian kotiin viemään mut sairaalaan. Itse en vieläkään usko, että on mikään kiire. Ensisynnyttäjillähän on aina pitkä synnytys ja mä en ole vielä erityisen tuskissani. Odottelen rauhassa miestä saapuvaksi ja pakkaan viimeiset sairaalakamat kassiin. Anoppi raahaa kassin valmiiksi ovelle odottamaan ja miehen sisko tulee myös kotiin ja sanoo lähtevänsä mukaan sairaalaan. Suppareita tulee 5 min. välein tässä vaiheessa ja vessassa käydessä havaitsen ruskeaa vuotoa, joka ei tosin ole limaista. Vastaa menkkojen vikojen päivien vuotoa, mutta runsaampaa.... limatulppaa? Alan olla varma että on tosi kyseessä, mutta uskon että aikaa on vielä vaikka kuinka paljon.

 

Mies palaa kotiin klo 12.20. Ei edes sammuta autoa, vaan pakkaa kyytiin minut ja siskonsa ja sairaalakamat. Haluan takapenkille, jotta voin halutessani käydä pitkäkseni (tosiasiassa pysyn istumassa koko matkan pitäen kiinni edessä olevan istuimen niskatuesta). Jätesäkki pepun alle ja muovipussi mukaan oksennuspussiksi. Paha olo vaivaa, mutta en silti oksenna ajomatkan aikana.

 

Ollaan liikenteessä ruuhka-aikaan. Italiassa on lounasaika ja ihmiset ovat matkalla töistä kotiin syömään. Mies ajaa minusta tarpeettoman kovaa niillä pätkillä, joissa liikennettä ei ole. Taitaa raukkaa hermostuttaa. Suppareita tulee edelleen 5 min. välein ja alkavat olla kivuliaampia, mutta selviän edelleen ihan hyvin rentoutumalla ja puuskuttamalla. Miehen sisko soittaa synnärille, että olemme tulossa ja he kertovat valmistautuvansa.

 

Kurvataan sairaalan ensiapuun (johon pitää rekisteröityä ennen synnärille siirtymistä) klo 13, jolloin supparit ovat tihentyneet 3 minuuttiin. Mies jää täyttämään tarvittavat dokumentit ja miehen sisko saattaa mut synnärille. Mut viedään ensin käyrille, jotta nähdään vauvan syke ja supparit. Selällään makaaminen on tuskaa tässä vaiheessa, mutta koitan kestää urheasti. Puuskutan kuin höyryveturi supparin tullessa. Käyrää otetaan musta tarpeettoman pitkään, mutta ajantaju on ihan hävinnyt, joten en tiedä kuinka pitkä aika oikeasti kuluu käyrillä. Mies saapuu myös jossain vaiheessa.

 

Vihdoin kätilö tulee päästämään minut irti laittesta. Kaikki ok, vauvan syke on hyvä ja vahva ja ilmeisesti supparitkin piirtyy. Pääsen päivystävän gynekologin tutkittavaksi. Joudun odottamaan hetken käytävällä, kun tutkimushuoneessa on edellinen potilas. Supparin tullessa nojaan seinään ja puuskutan.

 

Pääsen naisgynekologin tutkittavaksi. Housut pois ja pöydälle. Olen tippua tutkimuspöydältä ihmetyksestä, kun kuulen että kohdunsuu on kokonaan auki, vähän reunoja jäljellä, ja saan siirtyä synnytyssaliin. Gyne ehdottaa kulkuvälineeksi rullatuolia, mutta haluan kävellä itse. Liikkuminen tuntuu auttavan kipuun. Olo on supistusten välissä ihan normaali. Mies seuraa mukana, miehen sisko jää ulos odottamaan uutisia.

 

Kuulen, että samaan aikaan on käynnissä myös toinen synnytys ja tiedän että sairaalassa on vain yksi synnytyssali sekä yksi sali avautumisvaihetta varten. Toinen synnyttäjä on vielä siinä avautumisvaiheen salissa, joten mut viedään synnytyssaliin. Kuulen voihketta ja huutoja käytävän toiselta puolelta ja epäilen, että toinen synnytys on pidemmällä. Kätilö tarkastaa mun paperit ja huomaa, että toinen streptokokki B -viljely on positiivinen, joten mulle aletaan antaa antibioottia. Se laitetaan tippumaan vasempaan käteen suonensisäisesti. Lisäksi joudun taas selälleni ja käyrille, jotta vauvan sykettä voidaan seurata. Selällään makaaminen on tuskaa. Supistukset alkaa tuntua kipeinä myös alaselässä ja reisissä. Nyt alkaa tehdä oikeasti kipeää.

 

Toinen synnyttäjä pitää päästää synnytyssaliin, joten tehdään salien vaihto. Joudun taas pitkäkseni sängylle ja käyrille. Kätilö tarkistaa välillä alakerran tilanteen, mutta vauva ei tunnu laskeutuvan synnytyskanavaan. Mukana 2 eri kätilöä, jotka kyselevät joko tuntuu kakkahätää, mutta ei mulla ole sellaista tunnetta. Odotellaan siis...

 

Joskus klo 15:n jälkeen alkaa pikkuhiljaa tuntua ponnistamisen tarvetta ja kätilö antaa luvan ponnistaa omaan tahtiin supistusten aikana. Ponnistelen, mutta en tiedä onko tapa oikea. Kätilö kehuu kuitenkin. Välillä tiuskin miestä olemaan hiljaa supistusten aikana. Kysymykset "tuntuuko pahalta?" tai "joko se meni ohi?" ei paljon auta kipuihin. Jälkikäteen ajateltuna tiedän, että tyhmät kysymykset ja jatkuva höpötys on vain merkki siitä kuinka vaikea paikka se oli miehelle nähdä vaimonsa synnytyskipujen kourissa. Sillä hetkellä ei paljon naurattanut kuitenkaan.

 

Klo 15.30 kätilö puhkaisee kalvot ponnistuksen aikana ja lämmin hulahdus käy alapäässä. Supistukset muuttuu kipeämmiksi. Kätilö ehdottaa kyykkyasennossa ponnistamista sängyn reunasta kiinni pitäen ja suostun heti. Asetun kyykkyasentoon supistusten välissä. Tuntuu, että painovoimasta on apua: ponnistus tuntuu kipeämmältä, mutta jostain syystä tunnen myös että vauva liikkuu ehkä millin alemmas. Liekö toiveajattelua?

 

Klo 16 aikoihin kuuluu vastapäisestä salista rääkäisy: vauva on syntynyt. Tiedän, että pääsen kohta synnytyssaliin, kunhan saavat sen siivottua ensin. Päätän sisullakin kestää siihen asti (ja milläköhän mä sen vauvan olisin pitänyt sisällä, jos se olisi päättänyt syntyä?). Jatkan ponnistamista kuitenkin ihan tosissani ja siirryn takaisin sängylle, kun jalat ei kestä enää kyykkimistä vaan tärisee holtittomasti.

 

Pääsen saliin jossain vaiheessa, kellonajasta ei ole tässä vaiheessa tietoa. Kipuan sängylle siihen perinteiseen synnytysasentoon. Tässä vaiheessa se tuntuu helpoimmalta, kun jalat ei enää kantaisi seisomista tai kyykkimistä. Antibiootti tippuu edelleen ja supistusten välissä yksi salissa olevista hoitajista kuuntelee vauvan sydänääniä sondilla mahan päältä. Syke on edelleen vahva ja tasainen. Paikalla on tässä vaiheessa 2 kätilöä ja olisikohan kolmas ollut perushoitaja. Pediatrinen hoitaja odottelee sivummalla ja minut tutkinut gynekologi piipahtaa välillä. Toteavat, että mun lantionpohjan lihakset on liian kireät antaakseen periksi ja siksi ponnistusvaihe on pitkä. Mä ehdin jossain supistusten välissä kertoa ratsastavani ja kätilö ja gyne toteavat että sama ongelma on usein muillakin aktiiviratsastajilla tai muuten paljon urheilevilla. Kivuissani kiroan hiljaa mielessäni sen päivän, kun kipusin ekan kerran hevosen selkään.

 

Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen kätilö sanoo, että vauvan päälaki näkyy jo. Minä en usko. Miestä pyydetään katsomaan, mutta hän kiltisti kieltäytyy, kun muistaa etten halua häntä jalkojen väliin synnytyksessä. Alan epäillä, etten saa vauvaa maailmaan omin avuin. Supistusten aikana ponnistan minkä pystyn. Useimpiin suppareihin saan mahdutettua 3 pitkää ponnistusta. Tuntuu, ettei edistystä silti tapahdu. Kätilö on jo pitkään ruiskutellut nestemäistä vaseliinia liukasteeksi.

 

Vähän ennen viittä kutsutaan gyne paikalle. Ponnistelen edelleen ja alan uskoa ettei vauva synny ikinä. Tekee tajuttoman kipeää ja haluan homman vain nopeasti ohi. Gyne sanoo seuraavalla ponnistuksella auttavansa vähän mahan päältä, jotta vauva saadaan ulos. Hän hakee jakkaran ja nousee valmiiksi mun mahan päälle. Kun supistus tulee, ilmoitan siitä ja gyne käskee mun alkaa ponnistaa. Ponnistan minkä pystyn ja tunnen kuinka gyne runnoo mun mahaa kaikilla voimillaan.Kuinka semmoisesta hentoisessta naisihmisestä tuleekin yhtäkkiä säälimättömän väkivaltainen? Sietämätön kipu - olen varma, että pihalle tulee myös mun sisuskalut. Sitten tunnen kuinka alapäässä käy naps ja olen vihdoinkin varma että kuolen siihen paikkaan. Ensimmäistä kertaa synnytyksen aikana huudan - ja sen huudon kuulee kyllä kaikki lähistöllä olevat.

 

Gyne käskee olla hiljaa ja kerätä voimia seuraavaa supistusta varten, koska sillä pitää ponnistaa ulos vauvan loppukroppa. Kilttinä tyttönä hiljenen puuskuttamaan ja seuraavan supistuksen tullessa ponnistan ulos loppuvauvan gynen maatessa taas mun mahan päällä ja mun huutaessa. Klo on 17.04 kun poikamme syntyy. Vauva nostetaan mun mahan päälle (napanuora ei riitä rinnalle asti). Pieni verinen möykky, joka päästää yhden rauhallisen rääkäisyn ja hiljenee heti ihokontaktissa. Tulee itku silmään - meidän ihana pieni poika

 

Paino: 3930g

Pituus: 50 cm

Päänympärys: 36 cm

Apgar: 10 / 10

 

Mies saa leikata napanuoran ja menee pediatrisen hoitajan kanssa kylvettämään, mittaamaan ja pukemaan vauvaa. Mä saan kankkuuni pistoksen ja istukka syntyy muutaman minuutin odottelun jälkeen. Mulle laitetaan puudutetta alapäähän (tämä onkin ainoa kivunlievitys, synnytys meni täysin luomuna) ja gyne ompelee tikkejä pitkään ja hartaasti. Kysyttäessä ei suostu kertomaan tikkien määrää, sanoo vain että säikähtäisin turhaan. Välilihan leikkauksen lisäksi repesin myös jonkun verran. Tikkien ompelu sattuu puudutteesta huolimatta, mutta kestän sen ajattelemalla, että kohta saan vauvan taas syliin.

 

Ylpeä isä esittelee vauvaa synnytyssalin vieressä olevan vauvalan pleksilasin läpi odottamassa oleville sukulaisille (miehen äiti, sisko ja serkku).

 

Mä siirryn rullatuoliin ja mut viedään osastolle. Vauva jää vielä vauvalaan, koska osastolla on vierailuaika meneillään ja hälinää. Vierailuajan jälkeen vieraat häipyvät, mies jää vielä mun seuraksi osastolle ja vauva tuodaan vierihoitoon. Tuijottelemme ihanaa tuhisevaa nyyttiä - meistä on tullut vanhemmat

[Guest NallePuh]

22.6. (rv 38+5)

Heräsin aamulla puoli yhdeksän aikoihin kun esikoinen alkoi jutella sängyssään. Herätin miehen että nousisi tytön kanssa kun olin itse nukkunut huonosti koko yön.

Kello oli jotain puoli yksitoista kun heräsin ja menin vessaan. Samantien kun pääsin pöntölle niin kuului plumsahdus, osa limatulpasta irtosi ja luultavasti sitten myös lapsivettä mukana. sen jälkeen housuihin valui koko ajan lapsivettä. Puolen tunnin päästä alkoi ensimmäiset supistukset, ne kesti jonkun 45 sekuntia kerrallaan ja tuli noin kymmenen minuutin välein. Soitin isälleni että valmistautuu siihen että tuodaan tyttö jossain vaiheessa päivää sinne kun täytyyy lähteä tyksiin (meiltä sinne matka kestää noin tunnin, oman sairaalan synnäri kiinni).

Supistukset alkoivat tulla tiheämpään ja kestivät kauemmin, tunti heräämiseni jälkeen jouduin soittamaan tyksiin ja käskivät lähteä tulemaan, soitin isälleni ja hän tuli hakemaan tytön ja me suunnistimme kohti Turkua....ei ole muuten matka Turkuun ikinä kestänyt niin kauan

Olimme perillä noin puoli yksi ja minut pistettiin käyrille ja sen jälkeen katsottiin kohdunsuun tilanne, vasta kaksi senttiä auki

Pääsimme synnytyssaliin joskus puoli kahden aikoihin, kivut oli jo todella kovat. Menin suihkuun seisoskelemaan puoleksi tunniksi, auttoi vähän, kokeilin myös kuumaa kaurapussia. Kätilö vaihtui kolmelta, saimme todella ihanan kätilön, oli todella huomaavainen ja kuunteli tarkkaan mitä mieltä minä olin jostain.

Neljältä katsottiin kohdunsuun tilanne, 4cm auki, pyysin epiduraalin jonka sain sitten viiden aikoihin. Epiduraalia en ollut koskaan aikaisemmin saanut joten se varmaan jännitti eniten koko synnytyksessä

Kun se alkoi vaikuttaa pystyin jo hieman rentoutumaan ja lepäämään. Soitin vanhemmilleni ja kyselin esikoisen kuulumiset.

Kello seitsemän alkoi tuntumaan jo taas supistukset, puoli tuntia siinä kipristeltiin niiden kanssa kunnes kätilö lattoi vielä puolikkaan annoksen ja katsoi samalla kohdunsuun tilanteen, 8cm auki.

Kymmenen minuuttia epioduraalin laitosta alkoi tuntua ponnistamisen tarve, soitin kelloa ja kätilö katsoi uudestaan kohdunsuun, täysin auki! ei muuta ku ponnistelemaan, 46minuutin päästä maailmassa oli täydellinen pieni mies, painoa 4150g, pituutta 50cm ja pipo 38cm.

[Rozie]

Poju syntyi tiistaina 8.7.08 (rv 39+5) klo 20.21. Mitat 3220 grammaa ja 50 senttiä.

 

Maanantaina Mrs. H kävi kylästelemässä, kun halusi testata oliko näkemäni uni ennustavaa laatua (näin siis unta että hänellä meni vedet meillä ). Siinä sitten naureskeltiin, kuinka ironista se olisi kun se olisinkin minä, jonka vedet menee. Ja kuinkas kävi...

 

Maanantaina illalla Tylleröllä oli melkoinen meno ja meininki. Päivän aikaan oli ollut hankalaa, menkkamaisia jomotuksia ja jotenkin ahdistava olo. Edellinen yökin oli mennyt huonoilla unilla. Kahteen asti yöllä Tyllerö melskasi, sitten sain unta, mutta vain herätäkseni puoli kolmelta supistuksiin. Ensin en tajunnut että supistaa kun heräsin yltä päältä hiessä, kävin vessassa ja jatkoin unia. Vartin. Sitten supisti taas. Suppareita tuli ensi alkuun puolen tunnin, parinkymmenen minuutin välein. Ne menivät hengittelemällä ohi, huomasin, että mulle käveleskely suppareiden aikaan vain pahentaa oloa, oli paljon helpompi olla maaten paikallaan ja keskittyä hengittämiseen. Jonkin ajan kuluttua supistuksia tuli kymmenen ja viidenkin minuutin välein, silloin hain paperia ja kirjoitin ylös ne ajat, mitä muistin. Välillä taas välit pitenivät ja ajattelin että se oli sitten siinä ja ensimmäinen ”harjoituskierros” on sitten tehty ja yritin taas nukkua. Vaan eipä siinä nukkumisesta mitään tullut, supparit vain jatkuivat. Soitin välillä synnytysvastaanottoon ja sanoivat että olla kotona niin kauan kun jaksaa, tai ei tule muita syitä lähteä.

 

Sitten luovutin nukkumisen kanssa ja asetuin sohvalle kaurapussi selän takana, avasin telkkarin seuraksi ja kaivoin tietokoneen syliini. Oli hyvin aikaa pyöriä vaukkareissa! Jossain vaiheessa Siippakin sitten nousi kyselemään missä mennään. Näytin lappua joka oli täynnä supistusaikoja. Aloin siinä pikku hiljaa jo miettiä, pitäisikö mennä käymään näytillä ja Siippa sanoi jotakin että eiköhän sitä voi vielä vähän odotella. Sattui olemaan supistus päällä, joten ärähdin että on tässä jo monta tuntia kärvistelty! No Siippa vilkaisi ensimmäistä aikaa paperissa ja totesi että siinähän on jo työpäivä täynnä. Suppari oli mennyt siinä vaiheessa ohi ja minuakin jo nauratti. Siippa siinä söi aamiaista ja keitti kahvit, mulle se oli jo aikaisemmin kuorinut ja paloitellut omenan naposteltavaksi. Eipä paljoa tehnyt mieli syödä, mutta pakko oli. Siipan sai syötyä aamiaisen ja aloin jo olla sitä mieltä, että nyt se taksi on tilattava. Silloin alkoi tosissaan jännittää! Taksikuski jutusteli niitä näitä ja matka meni parin supparin siivittämänä aika pian. Yhden aikaan oltiin sairaalassa.

 

Synnytysvastaanotolla ei ollut ketään muita kuin me, joten pääsin käyrille heti. Edelleen supistukset tulivat ja menivät, hengittelemällä pärjäsin edelleen ja sain kätilöltä jopa kehuja hyvästä tekniikasta. Sekä vauvan sykekäyrä että supistuskäyrä näyttivät hyvältä, supistuksia tuli 2-7 minuutin välein. Sisätutkimuksessa selvisi, että olin kolmisen senttiä auki ja kätilö sanoi synnytyksen olevan hyvin käynnissä. Sitten vaihdoin sairaalan vaatteet päälle ja ilmoittelin muutamalle ihmiselle että tänne jäätiin. Jäätiin vielä SVOlle odottelemaan, kunnes olo alkoi käydä liian tuskaiseksi. Kuumaa geelipussia pidin sielläkin selän takana, kokeilin myös suihkua mutta siitä ei ollut mulle iloa. Käyrilläkin kävin toiseen kertaan. Olin juuri kokeilemassa pallolla istuskelua, kun olo alkoi tosissaan mennä pahaksi ja silloin olikin ensimmäisen kerran kaarimaljalle käyttöä. Neljän sentin oksennukseksi kätilöt sitä sanoivat. Sitten siirryttiinkin yläkertaan synnytyssaliin, vajaa kolme tuntia vastaanotolle tulon jälkeen.

 

Salissa otin melkein heti käyttöön ilokaasun. Se tasoitti kyllä supistuskipua, mutta en tykännyt ollenkaan siitä pöhnäisestä olosta ja jälleen kaarimaljaakin tarvittiin. Sillä mentiin sitten tunnin verran ja sitten tarvittiin lisää keinoja kehiin. Reiteen iskettiin pahoinvointilääkettä ja petidiinipiikki, mutta ei petidiini kipuja vienyt, vaan tajun. Nukuin autuaasti suppareiden välit, imeskelin ilokaasua suppareiden aikana ja sitten taas ihanaan uneen... (Tosin jälkeenpäin sain kuulla, että ne niin pitkän tuntuiset unet olivat minuutin, kahden mittaisia. ) Puoliunessa menikin sitten melkein pari tuntia ja olin muistaakseni 8 senttiä auki. Halusin jo lisää puudutusta ja kätilö oli sitä mieltä että epiduraalia ei välttämättä ehdi laittaa, joten hän tarjosi kohdunkaulanpuudutetta. Se laitettiin ja auttoi kovasti! Kivut katosivat kuin seinään! Sen jälkeen en koskenut ilokaasuun. Supistukset tuntuivat kyllä ja ponnistuksen tarve oli hirmuinen, mutta kipeätä ei enää tehnyt. Olo oli itse asiassa varsin mielenkiintoinen! Hetken päästä olin kymmenen senttiä auki ja vesikalvot isolla kuplalla. Kätilökin pysytteli tutkiessaan hieman sivummalla, etteivät vedet päälle tulisi. Kalvoja ei puhkaistu, sain luvan ponnistella ne itse puhki. Varttia vaille kahdeksan kuului poks ja vedet holahtivat synnytyspöydälle. Vähän sen jälkeen alkoikin tosissaan ponnistaminen. Kylkimakuulla alkuun ja kun aloin väsyä, vaihdettiin selälleen. Pojun pään ollessa puolimatkassa hymyilin ja naureskelin jotakin ja kätilöt sanoivat että harva äiti tässä vaiheessa hymyilee... Ponnistusvaihe kesti 26 minuuttia ja melko pian sain pojan paidan alle. Ihanaa oli se! Itkuhan siinä pääsi, samoin isukilla. Meitä oli nyt kolme.

 

Pidän synnytystäni helppona ja jo synnytyssalissa olin sitä mieltä, että voisin tehdä saman uudelleen jonain päivänä. Pelkäsin etukäteen hirveästi kipua, mutta vaikka se supistusten kestäminen oli kamalaa, ei niin kamalaa kuin luulin. Ponnistaminen oli sekin kivuliasta, mutta kun tiesi että se on tehtävä ja mielellään nopeasti ettei vauvan hapensaanti kärsi, niin jostakin sitä voimia vain sai. Siinäkin pääsin helpolla, että repeämiä ei tullut kuin yhden tikin verran. Sekin meinattiin jättää ompelematta, mutta vuoto ei tyrehtynytkään itsekseen. Ikävässä paikassa se vain on, vähän virtsaputken yläpuolella. Tikkaaminen oli melkeinpä synnytystä tuskallisempaa, mutta pian sen jälkeen pystyin jo istumaan keinutuolissa Poju sylissä. Kaiken kaikkiaan kokemus oli hyvä ja palkinto sitäkin parempi!

[Anttuli]

Neitosen syntymä 10.5.07 rv 40+6

 

Keskiviikkoaamuna oli aika neuvolaan. Ärsytti mennä kun halusin sen mahan pois ja lapsen maailmaan. Neuvolassa onneksi hoitaja kysyi, että haluanko, että tehdään alatutkimus (mikälie, olin lukenu, että se voi käynnistää synnytyksen) ja tottakai siihen suostuin, vielä harjoittelijan tekemänä. Tulos oli sama kuin 6 viikkoa aiemmin: paikat pehmeät, kaulaa 2cm jälellä, joten alistuin siihen, ettei mitään tapahu ennen käynnistämistä.

 

Iltasella kuuen maissa huomasin sohvalla puoli-istuvassa asennossa telkkaria katellessani ja surffaillessani läppärillä, että ihan kuin nuo supparit ihan vähän tuntuisivat. Viikolta 20 lähtien olin saanut kivuttomia suppareita, joten tiesin, miltä ne tuntuivat. Reilun tunnin tarkkailin suppareita: 10 minuuttia, 15 minuuttia, 8 minuuttia.. 45 minuuttia.. Supistukset laantuivat ja jatkoin iltapuuhia. Katsoimme myytinmurtajat ja laitoimme nukkumaan. Sanoin tulevalle isälle, että "ihanko nämä tuntuis nyt vähän eriltä.. En mee vannoon.."

 

En kuitenkaan pystyny nukkuun vaan nousin lopulta tunnin pyörimisen jälkeen ylös puoli yhen aikaan. Istuin pöntöllä, kiersin olohuoneen pöytää ympäri, istuin lisää pöntöllä, kävin suihkussa, istuin pöntöllä (helpoin asento vaikkei mitään tullukkaan) kävin uusiksi suihkussa, istuin pöntöllä.. Suppareita tuli noin 6 minuutin vällein. Kolmannen suihkukerran jälkeen menin herättään miehen, että jos sittenki lähettäs näytille tuohon sairaalalle ko mie oon kipeä. Kello oli puoli neljä yöllä.

 

Lähimme ajamaan sairaalaa kohti ja selitin miehelle, että voi hyvin olla, että ne käännyttää meät takas ko ei nämä nyt niiiin hirveän kamalan pahoja ole.. (sitä mieltä olin aina suppareitten välissä..). Suppareita tuli 5 minuutin välein ja aivan liikaa tuon 5 kilometrin matkan aikana..

 

Neljän maissa oltiin synnärillä ja sanoin vastassa olleelle kätilölle, että pitäs vissiin synnyttään tulla. Pääsin tutkimushuoneen pöyälle ja siinä hetken tutkailtuaan kätilö tuumas, että ei muuta ko saliin, oot 9cm auki..! Niin siis Mitä????

 

Salissa sain oksitosiinitipan käteeni ja jäin oottamaan sitä viimeistä senttiä. Elimistö oli kuitenki ilmeisesti päättäny, että synnytys loppuu nyt ja sitä viimestä senttiä ootettiin sitte 3 tuntia! (en sitte tiä, kuin paljon venymiseen vaikutti se, että synnytys osui keskelle vuoron vaihtoa..) Kalvot puhkaistiin ja siinä sitte käyrässä kärvistelin ja miehen kans juttelin. Enkä yhtään mitään puudutetta saanu koska olin niin pitkällä, en ees ilokaasua..

 

Lopulta 7 aikaan sain luvan alkaa ponnistaan sitten "kun siltä tuntuu". Siltä vaan ei missään välissä tuntunu. Ei mitään pakkoa ponnistaa tai tehä yhtään mitään. Supistuksia en enää tuntenu, väsytti vaan pirusti. Salissa oli minun ja miehen ja kätilön lisäksi 5 harjoittelijaa.. Kiva olla siinä töllisteltävänä, mutta ite olin luvan antanu.

 

Pitkät 41 minuuttia ponnistamista palkittiin viimein ihanalla 52 senttisellä ja 3955 grammaisella pakkauksella. Kello oli tuolloin 8.11.

 

Valitettavasti ite sain 3 asteen repeämät, jotka nukutuksessa paikattiin. Jonkin verran menetin vertakin. Jälkitarkastuksessa kävi sittenilmi, että jos/kun toisen lapsen haluan niin se on sitten toennäkösimmin suunniteltu sektio.. Saa nähä, jäikö tyttö sittenki meän ainokaiseksi..

[Scarlett]

Helmikeijun synnytys helmikuussa 2008

 

Kaikki alkoi 6.2. keskiviikko aamuna kello 5.30. Jälleen yksi yö ilman synnyttämään lähtöä, hermo oli jo ihan kihahtanut riekaleiksi lasketun ajan jälkeen. Edes vitsit ”ei kukaan ole sisään jäänyt” eivät enää naurattaneet. Sukulaiset eivät uskaltaneet enää soitella, Petteriltä saattoivat kautta rantain kysellä vointia...

 

Herään siis aamulla uneen, jossa ajattelen, että pitäisi vielä istukka saada ulos. Kääk, havahdun ja ymmärrän että se olikin supistus!!!

 

 

” 5.30 heräsin uneen, jossa ajattelin, että apua, vielä pitäisi istukka saada ulos. Kipua vatsalla. Havahduin ja ohhoh, mua supisti! Tuli muutama sellainen 8-12 min välein, mutta nyt taas pidempi tauko. Veriviiruja kuitenkin taas limassa, että ehkä jospa kumpa. ”

 

Lainaukset nettipäikystäni.

 

Paljon saa kyllä vielä tapahtua, mutta supistuksissa oli ihan selvästi erilainen fiilis.

 

Heti ystävälle viestiä ( ”Taitaa vähän supistaa=) Katsotaan nyt miksi tämä kehkeytyy vai loppuuko heti alkuunsa”), uskomatonta, mua vihdoin supistaa, vähän mutta silti! Kellottelen näitä valjuja supistuksia noin vartin välein. Pitää oikein keskittyä että no nytkö taas, kipua niissä ei siis ollut, mutta heti ymmärsin että ovat erilaisia kuin ennakoivat. Eeva meni tarhaan isänsä viemänä ja jossain vaiheessa Saagan kanssa sitten herättiin. Ajattelin, että nyt otetaan kaikki irti, että jospa riehumisella saisi hieman voimaa supistuksiin.

 

(klo8.10 ”Välit tosi pitkiä nyt mut veriviiruja taas limassa =) ”)

 

” 10.32

 

 

Välit ainakin vartin, on liian lyhyitäkin supparit, mutta tapahtuu ainakin jotain.

Eevasta aikanaan alkoi 02 supparit yöllä. Koko päivän oli just tällasia. Sitten laantui illalla ja alkoi yöllä 02 taas uudelleen ja sitten päästiinkin jo sairaalaan. Josko ois samaa kaavaa?

Pian puistoon Saagan kanssa, saisko sieltä vauhtia?”

 

 

Lähdettiin kauempaan puistoon Saagan kanssa, oikein ripeästi kävelin ja ihanat loskakasat eivät haitanneet, päinvastoin. Kyykin puistossa ja tekstailin kaverien kanssa, spekuloin, että ei kai tälläiset harvaan tulevat (15-30min väli) supistukset mitään tehneet. Minulle väitettiin, että kun tulevat levossa ja rasituksessa yhtälailla, niin kyllä ne jotain tekee.

 

 

Jatkoin päiväjuttuja ihan samaa rataa kuin yleensä suppareita tulee, mutta edes puuskuttamaan ei joudu, vihloo vain masussa tietyllä tavalla.

 

 

” 16.50

 

En ole mennyt.

Supistuksia tulee ja ne on kipeitä. Välejä en viitsi edes kellottaa, on niin epäsäännöllisiä. Pituutta ovat saaneet hieman. Koskahan tämä nyt sitten mahtaa oikeasti kunnolla käynnistyä? Ja kuinka kauan näitä pitää jaksaa? Ja jotain ne näidenkin täytyy tehdä, kuinka kiire sitten oikeasti on kun pitää mennä?”

 

 

Illalla lähdetään kuuden aikaan Järvenpäähän kauppaan. Ostan vielä jotain tarveasioita vauvaa varten ja ruokaa kaappiin, äiti lupautunut tulemaan yöksi meille siskojen kanssa, ei siksi että synnyttämään lähtisin vaan muuten vaan seuraksi seuraavaksi päiväksi.

 

(klo17.45 ”Tuleekohan sitten kunnolla kiire kun näin kypsyttelee?”)

 

 

Automatkalla takaisin kotiin joudun jo etupenkillä kerran laittamaan silmät kiinni ja hengähtämään kun supistaa. Petteri katsoo siihen malliin, että pitäisikö lähteä uintitreeneihin ollenkaan saatika töihin?

 

 

Kotona imuroin, äiti laittaa iltapalaa, Petteri menee treeneihin, kun sanon että eihän tässä nyt vielä mitään ole. Ja pääseehän se kotiin takaisinkin.

 

 

Sauna lämpimäksi, sinne mennään koko kööri, äiti ja minä ja neljä tyttöä (siskot 5 ja 10vee, Eeva 3 ja Saaga 1,5v) Sisko-Sofianna laskee että meitä on täällä 7 tyttöä. Helmikeiju lasketaan siis jo vahvuuteen. Äidin kanssa pohdimme, että eihän 7.2. nyt ole hauska syntymäpäivämäärä, mielummin sitten vaikka 8.2.2008. Mutta tulemme siihen tulokseen, että kyllä siitä päivästä tulee sitten erityinen kun se on oman lapsen synttäri. Lauteilla tulee samanlaisia tuntuvia supistuksia, mutta ei nyt alle 15 välein, ainakaan useasti. Ulospäin ei huomaa supistusta, joten voin normaalisti laittaa lapsia yöpuulle. Kun muut ovat menneet jo kuivattelemaan pois saunasta, teen tieteellistä tutkimusta vatsantoimituksen jälkeen. Jotenkin kummasti kohdunsuu tuntuu auenneelta?! Verilima jatkaa tuloaan.

 

 

Yhdeksältä saadaan tytöt nukkumaan ja aletaan katsoa Greyn anatomiaa. Soitan puoli kymmeneltä Haikaranpesään ja kerron että suppareita on nyt tullut 5.30 asti noin 15-30min välein. Itse en ole ollenkaan vielä varma mistään synnytyksestä, sanon vaan että kun asutaan näin kaukana, niin jos tultais näyttäytymään ettei sitten tule kiire yllätyksenä. Kätilö on siellä päässä vakuuttunut synnytyksen käynnistyvän pikkuhiljaa, sanoo että sitten kun tulee 10 min välein voi alkaa tulemaan. Sovitaan että soitellaan vielä uudelleen. Kun alan kellottamaan oikein supistuksia, niin kyllähän ne nyt jo 10 min välein tulee, noin 8 min.

 

(klo 21.25 Petterille viesti, että ”Tule kotiin niin käydään kysymäs missä vaiheessa mennään”) . Petteri siis oli menossa vielä yöksi töihin, onneksi kätilö vinkkasi Haikarasta että voisi olla järkevää olla menemättä.

 

 

Petteri tulee kotiin kymmenen jälkeen ja otan oman sairaalakassin mukaan, Petterille sanon että ei tarvi mitään itselleen vielä ottaa, ei mitään hammasharjoja, ei me sinne jäädä.

 

 

Kello 22.37 laitan viestiä usealle, että Supparit 5-15min välein. Haikarasta käski näytille jos tunnin alle 10min, niin kai siellä pitää käydä. En usko että jäädään mutta tietää onko jotain tapahtunut.

 

 

Autossa Tuusulantiellä lasketaan jo 3-8min välein suppareita. Kaksi tulee taas sellaista, että pitää oikein puristaa silmät kiinni ja puhkua. Hmm, ehkä sittenkin alkaa synnytys?

 

 

Varttia vaille 11 vielä laitan tekstaria että on epävarma olo, ei satu tarpeeksi. Jännittää kuitenkin.

 

On ihmeellinen olo saapua Kätilöopistolle. Vahtimestari hymyilee meidän tullessa. Ajattelen vaan, että höh, luuletko muka meidän tulleen jo synnyttämään, ei nyt sentään. Haikaranpesässä on ihanan rauhallinen tunnelma. Huikataan kätilöille että Miettiset tuli näytille, mukava Heidi-kätilö on jo ohjaamassa meitä synnytyssaliin, siihen sitten sanon että eikö mentäisi ensin tarkkailuhuoneeseen katsomaan mikä on kohdunsuun tilanne.

 

 

Meidät kirjataan sisään 22.51 sisälle. Jutustellaan mukavia ja asetun tutkimuspöydälle, käyrää piirtää laite ja kaikki näyttää hyvältä. Supistuksetkin piirtyvät käyrälle ja nyt alkaa jo tuntumaankin. Kätilö sanoo, että eiköhän tässä synnytetä. Petteri veikkaa kohdunsuun 5cm auki. Kätilö tekee sitten tutkimuksen ja sanoo että isä oli oikeassa, 5-6cm auki ja kalvorakkula pullottaa. Helpotuksen huokaisu käy ylitseni, vihdoin se on todella totta, Helmikeiju syntyy sittenkin!!! Painoarvio 3,3kg. Kyllä voi kolmannen synnyttäjä olla epävarma, tuntui vaan niin hullunkuriselta, kun supistusten teho oli niin valju.

 

klo23.34 laitan viestin ”Hups 6cm auki=) Päästiin ammesaliin ja olo on niinku ei oiskaan, pärjään oikein hyvin.”

 

 

7.2.2008

 

 

Päästään ykkössaliin jossa amme. Vaihdan työasun eli sairaalakaavun päälle. Petteri lähtee hakemaan kassia autosta ja ruokaa grilliltä. Nälättää. 00.03 otetaan käyrää, kaikki näyttää hyvälle. Kuunnellaan Maijaa ja juon Pepsiä. Petteri keittää myös kahvit. Olo on outo synnytyssalissa, kun ei satu kovasti. Käyn suihkussa ja supistukset koventavat otettaan. 00.30 pyydän peräruiskeen koska ummetusta on ollut enkä tiedä kuinka hyvin suoli on tyhjennyt. Tässä vaiheessa kokeillaan kohdun suu ja se noin 8cm ja kätilö sanoo, että vauva syntyy heti kun vedet menevät. Kalvorakkula pullottaa niin. Yrittää kynnellä raapaista sitä rikki, mutta ei mene. Sovitaan kuitenkin, että kaikkein paras on antaa mennä itsekseen, luonnollisesti etenevä syntymä on kuitenkin paras. Ja kun mitään hätää ei ole (paitsi malttamattomuus). Haluan myös kokeilla ammetta ja sitä aletaan täyttämään. Näillä vaiheilla istun sängyn reunaa vasten kädet kasvoilla ja otan vastaan jo oikeita kipeitä supistuksia. 00.55 otetaan käyrää ja menen ammeeseen 01. Petterille ilmoitan, että ei tää ihan kivaa olekaan, voiko vielä perua. Kätilö käy tekemässä selväksi veteen synnytyksen periaatteet, jos jotain erikoista tulee, mun on heti käskettäessä noustava ylös vedestä. Lupaan olla tottelevainen.

 

 

01.19 tulen pois ammeesta. Väitän, että 38 asteinen vesi on liian kylmää. Menen suihkuun, koska se on parempi ja suihkussa onkin helppo ottaa supistuksia vastaan, suihkun voi suunnata kipuun, eli vatsalle ja alaselkään. Pian kuitenkin kipu ajaa sieltäkin pois, koska on kirjattu että 01.20 otan ilokaasun. Istun pallolla ja imen kaasua. Petteri istuu mun selän takana ja pitää mua pystyssä. Kätilö istuu vieressä, ihmettelen että miksi se siinä päivystää. Tavarat laittoi heti valmiiksi kun saliin tultiin. Syntyykö se vauva muka kohta!!

 

01.28 Supistuksen taas tullessa ilmoitan kätilölle ja Petterille että nyt vedet menee. Hassu tunne, sen tiesi jo ennen kun nen alkoi valumaan. Supistus oikein puristaa vettä ulos. Vesi on ihan kirkasta.

 

Kätilö sanoo, että nyt siirry hetkeksi kyljelle synnytyssängylle, saa vauvan vähän parempaan asentoon kuin pallolla. Heti sitten alkaakin tapahtua ja 1.46 sanon että ponnistuttaa. Äkkiä könyän jakkaralle ja yritän nojata eteenpäin kun tuntuu paremmalta, pakotetaan kuitenkin nojaamaan Petteriin takanani. 1.48 kirjattu ponnistamisen aloitus ja myös ”Katariina ponnistaa hallitusti ja upeasti ilokaasun kanssa”. Ilokaasusta sai paljon apua ponnistamiseen vaikka toista väitetään. Uskalsin ponnistaa täysillä kun sain hieman ilokaasu pöhnää päälle. Reipas 10 pisteen tyttö syntyy kello 1.52, kolmella ponnistuksella. Katkaisen napanuoran itse, kun saan vauvan rinnalle jakkaralla. Sitten se edellisen aamun uni, vielä istukka pitäisi ponnistaa, no se syntyy yhdellä työnnöllä, ja huh, se on ohi. Uskomaton fiilis, ponnistaminen on aina sellaista, kipu vaan yltyy vaikka on pakko työntää, se uskomaton helpotus kun vauva muljahtaa ulos! Syntyi hieman epätoivottavasti käsi poskella, supernainen! Hirmuinen imurakko näkyi myös siinä käsivarressa, oli jo kohdussa harjoitellut imemistä...

 

Siitä sitten siirrytään sänkyyn ja tarkastamme vauvan yhdessä kätilön kanssa. Petteri pukee hatun vauvalle ja jää viereen ihailemaan tulokasta. Ei mitään ommeltavaa ja kohtu napakka. Kovat jälkisupistukset heti, pyydän lääkettä niihin.

 

 

Muutaman tunnin vietämme synnytyssalissa ja soitamme isovanhemmat läpi.

 

Aamun tunteina siirrytään samaan tarkkailuhuoneeseen koko perhe, ei perhehuoneita vapaana. Seuraavana päivänä kello 15 saadaan sitten huone ja mikä ihana euforia, kuinka rakas pieni Helmikeiju voikaan olla, ja mustatukkainen!

 

 

Synnytyksen kestoa on vaikea laskea. Vaikka on merkitty, että 20.00 alkaa synnytys, säännölliset supistukset, mutta mielestäni vasta meidän matkalle lähdöstä voisi laskea. Eli 22.30 ja vauva syntyi 1.52, eli 3h22min. Ponnistus 4min ja jälkeiset 8min. Miten vaan, helppo ja lyhyt ja mukava synnytys, sitä todella kannatti odottaa 40+5 asti!

 

Istukka 755g, kolme napasuonta. Vuotoa 300ml.

 

 

Lyydian mitat 49cm, 3385g pipo 35cm.

 

[adelia]

Ihania tarinoita. Vaan on se rankkaa touhua.. Hatunnosto teille kaikille mammoille!

[Kuu]

Esikoisen syntymä:

 

10.3.2007

8.40 lorahti ensimmäisen kerran..

10.00 tuli iso satsi vettä mut vieläkään ei supistuksia..

11.06 kirjattiin sairaalaan sisään ja sit käyrille, piirtyy suppareita mut en tunne niitä muuten kun kiristyksenä..

 

sisätutkimuksessa 3cm auki ja 1cm kanavaa jäljellä..

 

siirryttiin odottelemaan ihan normaaliin huoneeseen kun salit oli täynnä..puol 1 alko supparit jo tuntumaan ja tuli maksimissaan 10min välein.ja mulla tosiaan supparit tuntu ainoastaan ihan alamahalla ja sitten kovimmat tuntui vähän yläreisissä..

kahden maissa sain vähän sapuskaa ja sit kahden jälkeen pyysin kipulääkettä ja siirryttiin saliin..sain ilokaasua joka ei auttanut tasan yhtään no kituuttelin sitten kipujeni kanssa..vaikka ei ne nyt kamalia ollutkaan mut kuitenkin..jossain vaiheessa tehtiin sisätutkimus ja 4cm auki, ja sit laitettiin tippa ja pyydettiin epiduraali että saatin vähän vauhtia touhuun. reilu tunti epiduraalin laittamisesta niin jo 10cm auki ja ei minkäänlaista ponnistamisen tarvetta..sain kuitenkin alkaa vähitellen ponnistelemaan et muksu laskeutuis kunnolla..ponnistelin kyljelläni ja se oli jotain iha typerää, tuntu ettei siit tullu tasan yhtään mitään mut kuulema kyl se vauva sieltä laskeutu..virallinen ponnistaminen alko 19.05 ja vauva oli ulkona 19.12, eli 7min ponnistamisella, epparilla ja pienellä repeämällä vauva oli ulkona, 6min ja istukka syntyi.. istukka vajaa 700g

 

I vaihe: 6h35min

II vaihe: 7min

III vaihe: 6min

 

tuloksena

 

Tyttövauva 3510g/50,5cm, py. 33,5cm

 

 

 

 

Tatin syntymä:

 

5.8.2008

 

Kävin neuvolassa aamupäivällä, tuomio: vauva noussut kuopastaan, ei synny ihan hetkeen, uusi aika seuraavalle maanantaille jolloin varataan ya-kontrolli.

 

Puolenpäivän maissa tulee verta ja tulppaa, tulee sit pitkin päivää enempi ja vähempi, illalla käydään vielä toistamiseen lenkillä ja anoppilassakin, siellä olikin sitten miehen serkku perheineen joille sanottiinkin että ei kyllä ole hetkeen tämä lapsi tulossa, ei siis oireita lähenevästä synnytyksestä.

 

6.8.2008

 

menin edellisen päivän puolella jo nukkumaan, joskus puolenyön jälkeen heräsin ensimmäiseen kipeään supistukseen, niitä tuli aina sillointällöin, en katsellut kelloa, joskus 2 jälkeen taisin nousta sängystä hetkeks ihmettelemään että supistaako mua oikeesti, palasin kuitenkin aika nopeesti sänkyyn ja pystyin hyvin torkkumaan supistusten välillä vaikka aikasta napakoita olikin, en kellottanut vieläkään..

 

kuudelta miehellä soi kello, nousin ylös samaan aikaan kun en kuitenkaan erityisen hyvin pystynyt nukkumaan. kerroin miehelle että koko yön on supistellut vähänväliä, mutta käskin sen kuitenkin töihin kun tuntui että ei tämä tästä etene..

 

puoli 8 hälytin miehen takasin töistä, supistukset napakoitui ihan yhtäkkiä toden teolla, kirjoittelin nettiin aina kun tuli supistus, väliä oli heti 3-5min. mies oli soittanut vanhemmilleen, anoppi tuli meille ja appi lähti hakemaan miestä, se kun oli mennyt tänään juuri kyydillä töihin..

 

supistaa ja sattuu jos tosi paljon, pakkailen sairaalakassia ja anoppi pukee esikoiselle vaatteita ja leikittää sitä, äiti ei enää pysty

 

vähän ennen ysiä mies ja appi kaartaa pihaan, mies tulee sisältä hakemaan mut, sairaalakassin ja kameran ja lähdetään samantien sairaalalle.

 

sairaalaan meidät kirjattiin klo.9.10 istuin käyrällä siinä varmaan n.20min jona aikana kätilö kirjaa tietoja ja kyselee hätäkastenimiä..joo tosiaan, väkisin tenttas ja koita siinä kivuissa sit miettiä! no, saatiin jotkut nimet ylös kuitenkin..pyysin tässä vaiheessa jo jotain kipuihin mutta vielä en saanut..

 

nousin tutkimuspöydälle ja mies lähti siirtämään autoa. kätilö toteaa että 9cm auki ja pikaisesti pesulle ja sairaalavaatteet päälle..samaan syssyyn totesi että jos vedet menee niin varmaan alkaa samantien ponnistuttamaan ja katosi huoneesta no, minä suihkuttelen ja vaihdan vaatteet. kätilö tulee hakemaan ja sanoi että mies odottaa jo salissa. sinne siis pikapikaa, salissa oltiin suunnilleen klo:9.45.

 

kätilöt esittelee itsensä, synnytyksen hoitaa harjoittelija, en pistänyt pahakseni, kaikki oli kuitenkin ihan mallillaan ja kunnon kätilö paikalla koko ajan.

 

todettiin tässä että synnytys on edennyt tosiaan niin pitkälle että kivunlievitystä en saa ja päätettiin että puhkaistaan kalvot niin pääsen nopeammin ponnistamaan ja eroon kivuista. kalvot puhkaistiin klo:9.55, seuraavalla supistuksella aloin ponnistamaan, pää syntyi ensimmäisellä työnnöllä, napanuora kerran kaulan ympäri, se saatiin löysättyä ja heti seuraavalla työnnöllä syntyi loput tytöstä.

 

jälkeisiä jouduttiin hetki odottelemaan, mutta syntyi se sieltä kuitenkin. mies sai leikata napanuoran tietenkin.

 

Siinä sitten ihmeteltiin pientä pimua, sain lounaankin saliin ja kahvit myös. itse kävelin suihkuun ja sieltä takaisin, olo oli todella hyvä. alapäässä ei mitään vaurioita joten tikkejäkään ei tullut. heti salissa pystyin istumaan ja olemaan jo normaalisti. itse käveltiin osastollekin, ei tarvittu pyörätuoli- tai sänkykyytiä!

 

 

Tyttö sai pisteitä 9 - 9 - 9!

 

rv. 40+3

mitat: 3570g/49cm, päänympärys 34cm.

 

I vaihe: 2h25min

II vaihe: 3min

III vaihe: 15min

 

synnytyksen kesto yhteensä: 2h43min

Edited January 21, 2009 by muksis-

[Prouva]

itse käveltiin osastollekin, ei tarvittu pyörätuoli- tai sänkykyytiä!

 

OT, mutta samassa sairaalassa mun ei annettu itse kävellä osastolle kummankaan synnytyksen jälkeen, vaan sängyllä oli mentävä ja vielä maattava. Kun se kuulemma kuuluu asiaan.

 

Kiva kertomus ja paljon onnea toisesta tytöstä!

[Extravaganca]

Maanantaina 28.7. (rv 40+1) heräsin klo 4.40 aamulla omituiseen tunteeseen, alavatsaan koski eri tavalla kuin ennen, kipeästi. Kipu oli selkeästi erilaista kuin menkkakipu, vaikka hyvin kipeistä sellaisistakin kokemusta on. Jatkoin kuitenkin unia, mutta kymmenen minuutin päästä sama toistui. Aloin älytä, mistä ehkä on kyse. Nousin ylös ja aloin kellottaa ja merkitä supistuksia ylös. Ne tulivat kellontarkasti 10 minuutin välein. Menin aina maahan kontalleni kun supistus tuli, niin kuin olin jostain lukenut.

 

Mies heräsi kahdeksan jälkeen ja teki lähtöä töihin. Kerroin tilanteen, mutta sanoin, että saa rauhassa olla varmasti koko päivän vielä töissä, tuskin tässä kiire tulee. Mies lähti töihin. Puolen kymmenen maissa oli supistellut viisi tuntia ja soitin kaupunkimme äitiyspolille, että voivatko he kurkata kohdunsuun tilanteen, jotta tietäisin missä mennään (synnärille meiltä matkaa 85 km, joten turhaa reissua en olisi halunnut tehdä). Lähdin piipahtamaan siellä kävellen ja olin vasta sormelle auki. Tulomatkalla ostin marketista laatikollisen mansikoita, jotka pakastelin kotona ajan kuluksi...

 

Miehen kanssa soiteltiin koko ajan ja hän tuli puoliltapäivin kotiin. Oli sopinut pomonsa kanssa, että jääkin ko. viikoksi kesälomalle. Siinä sitten kellotettiin supistuksia ja joskus illansuussa (supparit tuli n. 7 minuutin välein) alettiin miettiä, että josko lähdettäis synnärille. No, supistuksen aikana olin aina sitä mieltä että lähdetään mutta muuten en. Klo 21 jälkeen päätettiin lähteä ja klo 22 oltiin synnärillä. Vieläkin oli sellanen olo, että voi hitto jos laittavat takas kotiin, tosin olin ihan varma, etten ois voinut enää supistuksilta nukkua. Pääsin käyrille ja kohdunsuu oli 3 cm auki ja reunat myötäävät ja pehmeät. Kätilö sanoi, että juu ette lähde enää kotiin vaan mennään suoraan synnytyssaliin. Alkoi tosissaan jänskättää. Tahdoin ja sain peräruiskeen ja klo 23.25 menin ammeeseen reiluksi tunniksi, missä olikin tosi miellyttävää ottaa supistuksia vastaan. Mies piti seuraa ja kuunneltiin radiota. Sen jälkeen käyrille ja sain lämpöpakkauksen masulle. Klo 1 maissa supparit muuttuivat kipeämmiksi ja todettiin edistystä kohdunsuulla tapahtuneen. Aloin olla tosi kipeä. Kokeiltiin ilokaasua, mutta kätilö ohjeisti huonosti enkä älynnyt hengittää maskista syvään, vaan hengittelin normaaliin tapaan, ei siis kummempaa vaikutusta enkä halunnut ahdistavaa maskia enää. 1.10 mentiin takaisin ammeeseen, ajattelin että siellä olisi mukavaa, mutta supparit oli tosi kipeitä ja oksensin (kivusta ja ilokaasun vaikutuksesta, ehkä). Halusin heti ammeesta pois ja aloin vaatia epiduraalia. Kohdunsuulla oli taas tapahtunut edistystä.

 

1.35 kätilö soitti anestesialääkärille, mutta hän ei päässyt heti tulemaan. Ajattelin, että voi ei. Hän tuli klo 2, mutta epiduraalia ei meinattu saada millään laitettua. Hieman alkoi ahdistus iskeä, että enkö saa kivunlievitystä lainkaan, supisteli jo 4 minuutin välein. Lääkäri pisteli selkään monta monituista kertaa ja näin, miten kätilö ja lääkäri vaihtelivat katseita... lääkäri vaan kyseli, että onko mulla joku lordoosi, sanoin että en tiedä todellakaan (itte oot lordoosi, prkl!), joskus on todettu olevan ns. liian suora selkä. Vihdoin ja viimein piikki saatiin oikeaan paikkaan 2.45. Tässä vaiheessa synnytyskertomuksessa lukee, että rauhallinen äiti, että joo... epiduraali vei ehkä hitusen kivuista, mutta silti supparin tullen väänsin tyynynkulmaa ja voivottelin ääneen. Yritettiin miehen kaa siinä torkkua, mutta pahinta oli käyrältä nähdä milloin supistus alkoi tulla ja silloin ei todellakaan torkuttu.

 

3.25 yritin mennä pissalle, oli ihan karmea pissahätä, no eihän siitä enää mitään tullut kun melkein koko ajan supisteli ja kätilö ravasi kurkkimassa, että tuleeko valmista. 3.35 alkoi ehkä tulla jo vähän sellainen työnnättävä olo, tai painetta alapäässä. Kohdunsuu oli täysin auki ja kalvot puhkaistiin. Siinä vaiheessa tunsin jo huojennusta ja miehen kanssa juteltiin että jee, kohta alkaa tapahtua. 3.45 kävin kyljelleni ja pidin päällimmäisestä jalasta kiinni ja sain ohjeen työnnellä silloin kun supistus tuntuu. Klo 4.10 kävin puoli-istuvaan asentoon kun tarjoutuva osa oli jo laskeutunut.

 

4.20 alkoi sitten kunnon ponnistushommat. Huh huh sentään. Sain ohjeen vetää ponnistaessa sukkieni lahkeista ja aina supistuksen tullen ois pitänyt ennättää ponnistaa kolme kertaa, mutta en jaksanut yleensä kuin kahdesti. Ääntä meikäläisestä lähti kuin pienestä kylästä. Toinen kätilö oli tullut mukaan hommaan ja piti toisesta jalasta kiinni, toinen toisesta. Mies piteli minua hartioista ja nosti aina ylemmäs kun ponnistin. Oli oikeasti sellainen olo, että ei tästä tuu mitään, en jaksa! Huusinkin tätä ja kirosanojakin pääsi, aattelin että ottakaa se vauva minusta jo ulos! Ärsytti ihan älyttömästi, kun kätilöt sanoivat, että pää, hiukset jo näkyy jne. kun aattelin että kunhan vaan yrittävät saada minua jaksamaan, ei se oikeasti vielä ole tulossa. Kun pää oli ulkona, mies sanoi, että ihan kohta on valmista, mutta sanoin vaan että älä sano noin, ei se kuitenkaan vielä ole... mies alkoi myös nyyhkiä kun näki pään (siis näki sinne sängyn päätyyn asti, ei ollut ihan pelipaikoilla kurkkimassa sentään ;-)) Sitten viimein tuntui helpottava "pullahdus" ja vauva tuli ulos saman tien rääkäisten! Oltiin oletettu, että vauvat ei ihan heti rääkäise, mutta kyllä tämä vaan... Ponnistus kesti 15 minuuttia ja istukka tuli 10 minuutin kuluttua, halusin myös nähdä sen ja napanuoran kanssa. Kalvot oli vähän repaleiset, mikä tiesi tarkempaa seurantaa osastolla (sitä ainaista kohdun painelua tiuhaan).

 

Sain tytön heti rinnalle, voi kun toinen oli lämmin ja ihana. Nämä hetket eivät ihan selkeästi ole mielessä että mitä tapahtui missä järjestyksessä, mutta siinä oltiin sylikkäin. Jossain vaiheessa mies pääsi katkaisemaan napanuoran ja vauvalle laitettiin myssy päähän. Rinnalla ollessa halusin tietää, alkaako vauva oikeasti hamuta nänniä, ja niin se pieni käsi vaan löysi nännin ja otti sen nyrkkiin! Suussa pieni kieli lipoi. Ensi-imetyksestä meillä on videokin, tosin ilman ääntä, muistan vaan toistelleeni, että anteeksi anteeksi, äiskältä ei taida vielä tulla maitoa. En muista, oliko ensi-imetys ennen vai jälkeen tikkien ompelun. Varmaan jälkeen... tuli 6 tikkiä, toinen häppäri repesi ja toinen pinnallinen repeämä tuli sisäpuolelle. Tikkien laitto oli tosi epämiellyttävää kun olin jo aatellut päässeeni kaikista kivuista eroon (oisinpa tiennyt jälkisupistuksista seuraavina päivinä...) Ne piti vielä ommella kahteen kertaan, koska kätilö käytti jotain lankaa joka purkautui aluksi. Sitten menin suihkuun ja sain vihdoin pissattua sen pissan joka ei tullut ennen ponnistusta :-) Sitten juotiin miehen kanssa onnittelukahvit, oli ja vaikka mitä tarjolla ja maistui tosi hyvin. Vauva kellotti kapaloituna sängyssä ja nukkui, me oltiin onnesta sykkyrällä ja itkut silmässä. Painoa tytöllä oli 3350 g ja pituutta 51 cm. Apgar-pisteet oli 9/9.

Edited September 26, 2008 by Extravaganca

[mymii]

Rinnalla ollessa halusin tietää, alkaako vauva oikeasti hamuta nänniä, ja niin se pieni käsi vaan löysi nännin ja otti sen nyrkkiin! Suussa pieni kieli lipoi. Ensi-imetyksestä meillä on videokin, tosin ilman ääntä, muistan vaan toistelleeni, että anteeksi anteeksi, äiskältä ei taida vielä tulla maitoa.

Tämä kohta oli jotenkin ihan erityisen tunteita herättävä, pala kurkussa näitä kertomuksia täällä lueskelen...

[Pinja Mii]

*Kertomus poistettu*

 

Kiitos kommenteista!

 

 

 

 

 

 

Edited August 31, 2009 by Pinja Mii

[Mamalicious]

itku tuli pinja miin kertomusta lukiessa <3 valtavasti onnea pienestä tyttösestä!

[Rebekka]

Voi että näitä on niin ihanaa ja jännittävää lukea... Itkuhan tässä tulee Tuo ensimmäinen hetki kun saa vauvan syliin on varmaan niin sanoinkuvaamaton

[Marmalade]

Pitkän kaavan mukaan

 

Lokakuun 17. ja 18. päivän välisenä yönä käväisin vessassa, ja huomasin verta pyyhkiessäni paperilla. Menin herättämään miehen, joka soitti sitten NKL:n päivystykseen. Ei hätää, limatulppa irtoamassa eli synnytys lähenee. Laitoin siteen pikkuhousuihin ja mentiin jatkamaan unia. Seuraavana aamuna oli kuukautiskipumaisia tuntemuksia alavatsalla, alaselässä ja reisissä, mutta ne loppuivat puoleen päivään mennessä, jolloin päätettiin lähteä Jumboon ostoksille. Pähkäiltiin, että pääseehän sieltä pois, jos kivut alkavat uudelleen. Eivät alkaneet.

 

Lokakuun 20. ja 21. päivän välisenä yönä heräsin kivuliaisiin supistuksiin, jotka tulivat epäsäännöllisen säännöllisesti. Lämmitin mikrossa jyväpussin ja laitoin sen alavatsalle. Hieman helpotti. Herätin miehen, joka soitti taas NKL:n päivystykseen ja menin suihkuun, josta huutelin vastauksia kätilön esittämiin kysymyksiin. Kotona pitäisi vielä olla niin kauan kuin kestän kipua tai supistukset tulevat 5 minuutin välein parin tunnin ajan. Ajattelin onnellisena suihkussa, että vuorokauden kuluessa tämä on varmaan ohi. Eipä ollut.

 

Supistukset olivat kestäneet jo 24 h, kun soitimme taas NKL:n päivystykseen. Kehottivat tulemaan näytille, jotta voitaisiin tarkistaa kohdunkaulan tilanne. Samana päivänä oli myös neuvola, joten käytiin ensin siellä. Terveydenhoitaja kehotti myös käväisemään äitiyspolilla, jonne lähdimme suoraan neuvolasta. Polilla pääsin käyrille, supistuksia tuli säännöllisesti, vauvan sydänäänet kunnossa, mutta kanavaa oli vielä 2 cm jäljellä ja sormelle auki. Kotiin odottelemaan.

 

22.-24. lokakuuta. Supistuksia tulee edelleen epäsäännöllisen säännöllisesti: välillä alle kymmenen minuutin välein, joskus on jopa neljän tunnin taukoja. En pysty olemaan makuuasennossa, myös pystyasento on epämukava. Paras olo on puoli-istuvassa asennossa, ja rakennankin itselleni "pesän" olohuoneen kulmasohvaan, jossa saan hieman nukuttua päivien aikana. Välillä supistukset ovat niin kipeitä, että jalat menevät alta. Perjantaina olen jo todella kipeä ja väsynyt, ja lähdemme uudelleen näytille NKL:lle. Sisätutkimuksessa kanava on hävinnyt, mutta edelleen vain sormelle auki, mutta EDISTYSTÄ! Sydänäänet ovat kunnossa, supistuksia tulee n. 10 minuutin välein, ultrassa vauvalla kaikki kunnossa, painoarvioksi ultra antaa 3900 g, joka hieman kauhistuttaa. Käsikopelolla synnytyslääkäri arvioi lapsen painoksi n. 3700 g. Synnytyslääkäri ehdottaa, että jäisin yöksi osastolle, sillä vauva syntyy hänen mukaansa lauantaina. Päätämme kuitenkin mennä kotiin vielä.

 

24.-25. lokakuuta. En saa nukuttua ollenkaan. Aamuyöllä herätän miehen kellottamaan supistuksia. Kello 7 aikoihin supistukset tulevat 7 minuutin välein, ja soitamme NKL:lle, josta he pyytävät meitä tulemaan suoraan synnytysosastolle. Olemme klo 9 aikoihin NKL:lla ja kätilön tutkimuksessa olen 3 cm auki, joten suoraan vain synnytyshuoneeseen ja kuultuaan pitkän kaavan kärvistelyistä, kätilö ehdottaa heti epiduraalia, että saan levättyä. Kyllä kiitos! Vaihdetaan sairaalavaatteet, anestesialääkäri tulee puoli kymmenen maissa, laittaa epiduraalin (pahin kipu tuli liimasiteiden poistosta ja pääsen vihdoin lepäämään. Kun puudutus vaikuttaa, kätilö puhkaisee kalvot ja synnytys lähtee etenemään hienosti. Oksitosiinitipalla laitetaan vielä lisävauhtia supistuksiin.

 

Synnytys etenee 7 cm asti hienosti, mutta sitten alkavat ongelmat. Kätilö huomaa vauvan sydänkäyrissä laskua ja hän kutsuu synnytyslääkärin katsomaan tilannetta. Lääkäri päättää ottaa vauvan päästä mikroverinäytteet. Samalla kuulemme, että vauvalla on tukkaa! Ikävä kyllä, toinen mikroverinäyte epäonnistuu, joten lääkäri ottaa uuden näytteen. Olen jo aika paniikissa ja itken ja tärisen pelosta, sekä pyydän sektiota, jotta vauva pelastuisi. Miten vauvallemme käy? Mies on sairaana huolesta ja ravaa pitkin synnytyshuonetta. Synnytyslääkäri tulee viimein takaisin, ja kertoo, että mikroverinäytteen mukaan vauvaa uhkaa hapenpuute, joten tehdään kiireellinen sektio. Minut kärrätään leikkaussaliin ja mies lähtee vaihtamaan leikkaussalivaatteita. Puolen tunnin päästä leikkauspäätöksestä klo 16.24 kuullaan miehen kanssa vauvan ensiparahdus. Mies alkaa itkeä ja minä makaan kuuppa sekaisin morfiinista ja fentanyylistä leikkauspöydällä. Mies menee katsomaan vauvaa, ja toivon, että saisin äkkiä nähdä vauvamme. Kuulen, kun joku ihmettelee, että onpa vauvalla pitkät jalat! Vauva näytetään pikaisesti minulle, ja todetaan, että poikahan sieltä tuli, kuten ultrassa luvattiin. Valitettavasti vauva pitää viedä hengitysvaikeuksien takia vastasyntyneiden teholle Lasten ja nuorten sairaalaan, joten seuraavan kerran minulla on mahdollisuus nähdä vauvamme vasta sunnuntaina. Mies lähtee katsomaan vauvaa teholle ja minut kursitaan kokoon ja viedään heräämöön. Mies tulee heräämöön, näyttää kuvia vauvastamme ja kertoo, että kaikki on hyvin.

 

Räpyläjalka oli syntyessään 3685 g ja 54,5 cm, päänympärys 36 cm.

Edited November 4, 2008 by Marmalade

[Pinja Mii]

itku tuli pinja miin kertomusta lukiessa <3 valtavasti onnea pienestä tyttösestä!

 

Kiitos Mamalicious!

 

[blue.eyes]

Lyhyesti synnytysstoori:

 

Aamusta noin puoli kuusi asti oli tullut suppareita sen 10 min välein. Puoli ysiltä olin vielä sitä mieltä että mies saa lähteä töihin ja systeri käymään asioilla ja sitten tulisivat noin 12 huitteilla takaisin ja lähtisimme silloin näytille. Mutta olo kävikin sitten vähän kipeäksi ja soitin ysiltä sairaalaan että mä tulisin nyt ainakin käymään. Sanoi että tilaa on ja he jäävät odottamaan mua. Kymmeneltä käveltiin sisään ja meidät ohjattiin samantein synnytyssaliin. Silloin olin ihan ihmeissäni että mä ajattelin että kurkataan tuonne alas ja passitetaan kotiin. Käski riisua vaatteet ja käymään sängylle ja kurkkasi ja totesi että ollaan 5 cm auki että tänne jäädään ja kyseli sitten mun toivomuksia kivunlievityksestä. Ilmaisin haluni altaan käytöstä ja hän pisti mut käyrälle ja lähti täyttämään allasta.

 

Noin varttia vaille 11 päästiin altaaseen ja siellä olikin tosi mukavaa. Vesi vei tosi tehokkaasti pahimman terän supistuksilta ja pystyin rentoutumaan supistuksen tullessa. Puoli 12 tuli kätilö kysymään mun vointia ja silloin sanoin, että enään ei ole hyvä olla, että muutaman kerran tuli paineen tunne. Altaasta tulo olikin sitten mielenkiintoinen kokemus ja sain aikani keräillä itseäni pois sieltä

 

Päästiin takaisin saliin ja kävin veskissä vielä pissillä, mutta sitten alkoi sattumaan ja kätilö tuli taluttamaan mut sänkyyn.

Kurkkasi taas alakertaan ja sanoi että ollaan 9cm auki sekä vähän reunaa jäljellä sekä lapsivesi oli tallella. Ehdotti sitten spinaalipuudutusta joka olisi nopeampi ja vaihtoehtona kalvojen puhkaisu, joka edistäisi homman sujumista ja sitten voitaisiin katsoa sitä spinaalia.. Sanoin että kalvon puhki ja mennään sillä mitä eteen tulee.

 

Kätilö puhkaisi kalvot ja sitten sitä vettä tuli ja tuli.. luojan kiitos että ne eivät menneet kotona, kaupungilla tai autoon Sanoi sitten että antaa tulla sitten kun siltä tuntuu.

 

11.51 on merkattu ponnistusvaihe alkaneeksi. Tosiasiassa musta tuntuu että mä ponnistin ikuisuuden kun neiti tuli vähän väärässä tarjonnassa, mutta kaikki oli ohi 8 minuutissa.

 

Lapsivesi oli hivenen vihreää ja tuskaisin hetki oli siinä vaiheessa, kun pää oli ulkona, mutta ei saannut ponnistaa kun imivät sitten nenän ja suun tyhjäksi.

 

Kolme tikkiä alakertaan ja pukamat tosi kipeiksi oli lopputulos luomusynnytyksen tuloksena.

 

Tyttö syntyi 3.11 klo. 11.59 4205g ja 51cm