Synnytyskertomukset

[Yazz]

Note: synnytystä oli käynnistelty jo perjantaista saakka mahdollisen raskausmyrkytyksen vuoksi... Poika syntyi 37+3.

 

Sunnuntai 22.01.2012 - Maanantai 23.01.2012

 

Noin 02.00 aikaan sunnuntai aamuyöllä 22.01.2012 heräsin pariin kipeämpään supistukseen, jonka jälkeen tuttu tunne ylävatsassa jäi pahimpana kiusaamaan. Tunne oli siis paineen tunne ja tämä ns. vannekipu - en pystynyt makaamaan kyljelläni, selälläni jne. Ainoa asia minkä pystyin tekemään jotenkin oli kävellä/liikkua käytävällä. Huomasin yöhoitajien kirjoittavan muistiinpanojaan hoitajien kansliassa, mutta ei noteeranu mun kävelyä mitenkään muuten - kuten ei edellisinäkään öinä.

 

Pari tuntia myöhemmin - 04:n maissa - olo tukalahtui ja pääsin ystävystymään neiti vessanpöntön kanssa (oikeasti se oli lavuaari). Kävin ensin vessassa, jolloin tunsin, että mahdollinen tutustuminen olisi mahdollinen - kakosin. Pääsin kuitenkin palaamaan takaisin sänkyyni pariksi minuutiksi. En pystynyt pahan oloni vuoksi makaamaan vaan lähdin takaisin vessaan. Voi kämppäkaveriparka! Pääsin istumaan vessanpöntölle kunnes oksennus tuli suoraan lavuaariin. Mua heikotti, mua oksetti, mulla oli kamala olo. Kutsuin ekaa kertaa tuona yönä hoitajan paikalle ja kerroin tästä. Mitä sain hoitajalta?! Miten hoitaja reagoi?! Antoi mulle astian, johon voisin oksentaa enemmän ja toivoi, että saisin nukkua hieman. Ei muuta.. Ok, yövuoro, mutta silti olisi voinut jo tuossa vaiheessa "keksiä", ettei mulla ollut asiat ihan ok. Muutenkin tuosta tilanteesta jäi huono maku suuhun. Lähdin tämän metalliastian kanssa nukkumaan ja onneksi nukahdin (...ja heräsin...). Nukahdin päiväsalin keinuun 30 minuutiksi, ennen kuin kömmin takaisin omaan sänkyyn. Keinussa kipu ei tuntunut niin pahalta.

 

( Edellisinä öinä ollut vannekipu ainoastaan ja paineet pärähtäneet silloin reippaasti yli 150/100:n. )

 

Heräsin seuraavan kerran noin 07.20, kun laboratoriohoitaja tuli hakemaan joka-aamuiset verinäytteet. Torkahdin jälleen kunnes oma aamuhoitaja tuli käymään 8 jälkeen normaalisti ja kyseli kuulumisia. Hoitaja oli sama, joka oli suurimmaksi osaksi mua hoitanut. Kerroin yön tapahtumista (tiesi edellisistäkin öistä) ja hieman huolestui. Hän ei ollut kuullut tai lukenut raportista mun oksentamista! Kukaan yöhoitajista ei ollut maininnut vuoronvaihdossa asiasta. Oksentaminen mun tapauksessa ei ollut hyvä asia, vaan merkki raskausmyrkytyksen pahenemisesta. Hoitaja katsoi huonetoverini kuulumiset (hänelläkin raskausmyrkytys epäily) ja lähti tämän jälkeen kiireesti hoitamaan asioita eteenpäin.

 

Aamiainen tuotiin mulle jälleen viereen... Voin pahoin hyvän aamiaisen tuoksusta. Nousin hieman ylös sängystä, puoli-istuvaan asentoon ja yritin syödä - en pystynyt vaan annoin aamiaisen olla vieressä. Aamiaisen jälkeen laitoin miehelleni viestiä, että mun olo on pahentunut ja haluaisin hänet aiemmin paikalle - herrasta ei kuulunut mitään. En saanut häntä soittamalla kiinni, vaan puhelin ilmoitti "numero ei ole käytössä". Akku siis loppu? Soitin lopulta appivanhemmilleni ja pyysin anoppia laittamaan appiukon tökkimään miehen hereille - appiukko lähti kuulemma oitis hakemaan. Jopa mun anoppi kuuli mun äänestä, ettei olo ollut enää hyvä.

 

Mies pyyhälsi - ilmeisesti juossut - paikalle ja oli ennen labratulosten saantia paikalla - labra-arvot ovat romahtaneet. veren hyytymisarvo alle 90 (normaalisti yli 150) ja maksa-arvot nousussa. Mies kirosi tässä vaiheessa niin Saunalahden (kännykkä oli päällä, mutta liittymässä ongelmia), muut autoilijat... Oikeastaan kaiken. Eikun käyrille nopeasti paineenmittauksen kautta ja lääkärin näytille heti kun se ehtii paikalle (päivystävä lääkäri). Lääkäriä saatiin odottaa aina 11 saakka. Hoitaja soitti muutamaan otteeseen hänen "peräänsä" ja hoputti. Mua ja mun miestä ahdisti ja mua pelotti. Mieslääkäri ei kysellyt mitään, katsoi vaan tilanteen kohdunsuulla ja määräs mut saliin heti oksitosiinitippaan ja kalvojen puhkaisuun siitä parin tunnin päästä. Näin siis mentiin juuri ennen lounasta. Olin pystynyt syömään aamiaisella 3 lusikallista puuroa kuvottavan olon vuoksi ja mulla oli hieman nälkä. Lounas siis juuri tuotiin osastolle, kun mun piti lähteä. Hoitaja sai tehtyä siirtopaperit nopeasti. jonka jälkeen lähettiin. Mies oli mun lääkärivastaanoton aikana pakannut tavarat kasaan.

 

Saliin nro. 8 päästyäni noin 12 maissa alkoi odotus... Vasta 16 maissa ehdittiin tuomaan oksitosiinitippa mulle. Synnytysosastolla oli niin kiire. Olin kuulemma ollut liki kotiin lähtevien kansiokasassa! Mies kuuli sivukorvalta kun mun vuorossa oleva kätilö jutteli toisen kätilön kanssa. Tunnin välein oksitosiinin tippumisnopeutta nostettiin ja kello 18 se oli täysillä. Noin 18.45 lääkäri tutki tilanteen ja ei mitään ollut tapahtunut ja en ollut tuntenut supistuksia. Noin kello 19.00 istuin puoli-istuvassa asennossa jutellen kätilön kanssa kunnes tunsin ja kuulin naksahduksen jalkovälissä ja sit alkoi! Supistukset! Kipeät supistukset jotka tulivat noin 2-3 minuutin välein ja kesti 40 sekunttia. Ihan yks kaks! Mies ihmetteli vieressä mitä aloin vaikeroimaan yks kaks, kunnes sain sanottua. Vaikeroin jonkun aikaa niiden kanssa ja varmaan 19.20 soitin kätilön paikalle. Kerroin supistuksista - ja kuulin että luulivat että haluan vaan jutella toxemiasta - ja halusin vessaan. Noustessani tunsin jalkovälissä jonkinlaista lorinaa ja vessareissulla huomattiin sen olevan juoksevaa limaa jonka seassa on lapsivettä. "Mihin aikaa supistukset alkoivat?" En tiennyt tarkaan, koska mun ajantaju oli kadonnut kokonaan.

 

20 maissa lääkäri tuli paikalle ja tutki - olin jo 4 senttiä auki! Puoli tuntia aiemmin olin saanut ilokaasun apuuni supistusten ajaksi. Kalvot puhkaistiin ja supistukset kovenivat. Lisää labrakokeita ja kello 22 maissa (?? hieman epäselvä kun ajantaju katosi 8 jälkeen) tuli viimeinen pommi: en saa MITÄÄN kivunlievitystä suuren verenvuotoriskin vuoksi. En akupunktiota, en epiduraalia - en mitään missä jouduttiin pistämään. Uhkarohkeana kokeiltiin aquarakkuloita ja voi kirosana että niiden laitto sattui! Supistus unohtui. Kuitenkaan eivät auttaneet vaan veivät supistusten tunteet pakaroiden puolelle. Muistoksi jäi isot mustelmat. Onneksi jyväpussit auttoivat hieman, jotka pyysin asettamaan alaselän tienoille sekä alavatsaan (ja mies pääsi lämmittämään niitä parin tunnin välein). Toivottiin vaan että kaikki menisivät hyvin. Sain 8 luovuttajan tromposyytit, mutta tulokset kertoivat, ettei ne auttaneet yhtään - nostivat arvon vaan 1:llä pykälällä.

 

3 tunnissa olo hieman pahentui - heikotti ja oli voimaton olo. Tahdoin vaan nukkua ja itkin miehelle, että halusin kotiin omaan sänkyyn. Huusin itkunsekaisena "ottakaa tää lapsi pois musta!" useampaan kertaan. Halusin pois tilanteesta - iski siis paniikki ja ahdistus. Halusin tilanteen olevan ohi, halusin helpomman synnytyksen, halusin omaan pehmeään sänkyyn nukkumaan. Mies ei voinut auttaa mitenkään. Hän onneksi sai tyynnyteltyä mua, mutta mä näin hänen silmistään, että hän pelkäsi. Pelkäsi enemmän kuin koskaan, pelkäsi menettämistä...

 

Aloin ponnistamaan kun tunsin ns. kuuluisan kakkahätä-tunteen. Supistukset eivät olleet kauhean tehokkaita, jonka huomasin itsekin. Ainoastaan muutama kunnon supistus tuli - tai sitten en osannut ponnistaa oikein - jolloin tunsin lapsen liikkuvan sisällä. Ponnistin ensin kyljelläni, kunnes halusin olla puoli-istuvassa asennossa. En jaksanut kunnolla pitää jalkojani ylhäällä tai kiinni niistä. Mies yritti rauhoitella silittämällä, mutta pyysin/huusin hänen lopettamaan. Se tuntui inhottavalta ja en pystynyt keskittymään. Yhdessä vaiheessa pyysin ettei mulle annettu enää ilokaasunaamaria, koska huomasin, että keuhkot kramppasivat ja en pystynyt hengittämään kunnolla. Huusin ja liki rukoilin, että muksu otettaisiin ulos apujen keinoin. Kätilö sai tehdä töitä tyynnytelläksensä mua.

 

Viimeiset ponnistukset ja se kipu! Se kipu ei kauhean nopeasti unohdu. Ennen pään syntymistä kipu oli pahimmillaan, mutta pään koskeminen käilön ehdotuksesta toi mulle lisää voimia. Ensin tunsin vähän, seuraavalla kerralla paremmin. Luulin että kätilö levitti sormillaan paikkoja lasta varten, mutta se olikin pää. Kätilö oli tehnyt tota venytystä ennen sitä. Sitten kipu loppui kuin seinään ja poika syntyi kello 03.04. Napanuora oli kaksi kertaa kiertynyt pojan kaulan ympärille. Nopea pyyhkiminen ja pujotus mun paidan alle. Pikku oli jo huutanut pari sekunttia synnytyksen jälkeen ja nyt hän katseli maailmaa silmillään paidan alta. Se tunne... Mut tikattiin aika urakalla (2. asteen repeämät) ja siistittiin. Tunti syntymän jälkeen mies meni Pikun ja hoitajan kanssa punnitsemaan ja mittailemaan. Pikku otti vaa`asta kiinni x) Ja mies hihkaisi hoitajan naureskelun jälkeen, että Pikulla on samanlaiset varpaat kuin mulla. Pikku kapaloon ja miehen syliin syömään ensimmäiset 10 ml ruokaa.

 

Lisää tromposyyttejä ja kokeita. Parhaassa tapauksessa neljä pussia tippui: magnesium, "ravintoliuos", luovutettavat jne. Verenvuoto oli 1,5 litraa ja paljon tikkejä repeytymisten takia. Onneksi oli nopea kätilö, joka osasi nopeasti ommella. "ei vähään aikaa samanlaista, kiitos."

 

1. vaihe 07:00

2. vaihe 01:04

3. vaihe 00:26

Kesto yhteensä 08:30

[Guest sara]

Synnytyksesta nyt 3 kuukautta ja vıhdoın koen olevanı valmıs kertaamaan kaıken.

 

2 paıvaa ennen laskettua aıkaa alkoıvat supıstukset. nııta kestı 5 paıvaa vahıntaan puolentunnın valeın. En nukkunut 5 vuorokauteen kuın maks 30 mın kerralla. Soıtımme saıraalaan useastı mutta aına vaan sanoıvat etta ota panadolıa. HAllelujah jo on aıkoıhın eletty sıtten kun panadol akuttaa synnytyskıpuıhın. Istuın suıhkun lattıalla 12 tuntıa vuorokaudessa. koska lammın vesı aınut mıssa olı hyva olla. konttasın pıtkın asuntoa ja hıkoılın kuın pıenı sıka.

 

Vıımeın 40+2 lapsıvedet valahtıvat. Menın suıhkuun ıtkemaan koska kaıken sen kıvun ja nukkumattomıen paıvıen jalkeen olın todella vasynyt enka uskaltanut ajatella mıta on edessa sılla menneet 5 paıvaa olıvat olleet elamanı kamalımmat. Saıraalaan saavuttuamme olın 0,5 senttıa aukı. Supıstukset alkoıvat hetı tulla saannollısestı ja todella kıpeına. Vaapuın kontalleen saıraalasangyssa seuraavat 12 tuntıa ıtkıen ja huutaen. Lopulta mınut sıırrettıın synnytyssalıın. Olın edelleen 0,5 senttıa aukı. Aıtını olı mukananı ja seka han etta laakarıt eıvat uskoneet korvıaan. Supıstukset olıvat todella rajuja, saın hetı ılokaasua joka auttoı sıına mıelessa etta se sumensı aıvonı. Kıpu tuntuı sıltı yhta pahalta. 14 tuntıa kulunut saıraalaan saapumısesta ja katılo sanoo etteı tama naın voı jatkua, olet vıelakın alle sentın aukı vaıkka supıstukset ovat erıttaın voımakkaıta. Antoıvat epıduraalın ja toıvottıın etta sen rentouttava vaıkutus saısı mınut aukeamaan enemman. Nukuın tunnın, herasın superkovıın supıstuksıın ja edelleen alle sentın aukı.......... huusın kuın hyeena ja naytın aıdın sanojen mukaan peuralta ajovaloıssa. 7 lasta synnyttanyt aıtını ıtkı ja huusı katılolle etteı tama ole enaan ınhımıllısta, olın jo menettanyt kaıken ajan ja paıkan tajun ja loput tıedot tulevat epıkrıısın ja aıdın kertoman mukaan.. Aıtını katsoı kun pyörın raıvokkaastı sangyssa jonka laıdat olı nostettu ylos, kasıanı pıdettıın ajoıttaın kıınnı koska hakkasın nııta erıttaın vakıvalltaısestı ıtseenı ja sankya vasten. Aıtı alkoı vaatıa keısarınleıkkausta mutta laakarıt paatyıvat kaynnıstystıppaan. 6 tuntıa myöhemmın tılanne olı vaıın pahentunut, olın oksennellut valılla, raadellut aıtını kaden verılle.. ja lyonyt ıtsenı mustelmılle.. saın vıımeın suurımman mahdollısen maaran kaynnıstystıppaa ja helvettı aukesı, roıskadın kaıkkı 10 senttıa aukı 15 mınuutıssa ja ponnıstus kestı toıset 50 mınuuttıa. Tana aıkan luulın jo nakevanı valon tunnelın passa, luulın oıkeastı paıvıenı paattyvan pıan, en osannut enaan puhua. En voınut koskaan ennen tata paıvaa kuvıtella etta joskus voısı tuntea tallaısta kıpua, edes kuoleman partaalla. Mutta kylla, luulın kuolevanı. Sıelta se sıtten syntyı se pıkku prınsessa.. Olen pahoıllanı odottavılle aıdeılle jotka taman lukevat. Katılo sanoı etta vastaavıa synnytyksıa nakee erıttaın harvoın, han myös keroı etta sıına olı ıtsellakın vahan hıkı kun tuollaısta menoa joutuı katsomaan ja pıtelemaan vakısın kıınnı synnyttavaa aıtıa.. Olen aına halunnut suuren perheen mutta en tıeda uskallanko synnyttaa enaan. Tuskın. Jos saan keısarınleıkkauksen nıın sıtten. Vaıkka todennakoısyys yhta hankalaan synnytykseen onkın todella pıenı. Kııtos anteeksı ja nakemıın, mamman kultakımpale kaıpaa tıssıa

[Guest etu]

Meidän pienen syntymä:

 

rv 40+5

Tiistai iltana mieheni oli iltavuorossa töissä ja minä vanhempieni luona katsomassa jääkiekon MM-kisoja ja saunomassa. Suunnilleen seitsemän aikaa illalla istuin saunassa äitini kanssa kun ensimmäinen supistus tuli, En silloin ihan varmasti tiennyt että kyseessä oli ihan oikea supistus eikä pelkkä harjoitus enkä siis sanonut asiasta äidilleni mitään. Saunomisen jälkeen noin 20 minuutin päästä tuli toinen, samallainen pikku nippasu alavatsassa. Huvikseni aloin seurata kellosta että mahtaako uusi tulla taas 20 minuutin päästä, tulihan se. Minulla on tapana mittailla verenpainetta ihan vaan huvikseen isäni verenpaine mittarilla. Yleensä sekä yläpainekkin on satasen luokkaa mutta nyt mittariin pärähti 120. Heitin ihan vitsinä äidille että "ohhoh mitkä lukemat, ettei vaan ois poika tulossa". En kyllä silloin itsekkään vakavasti uskonut että olisi. Varmuuden vuoksi ajoitin kotiin ajamisen niin että lähdin heti kun uusi nippasu oli tuntunut.

 

Kun mieheni tuli töistä noin kello 23 kerroin hänelle että ihan varma en ole mutta aika säännöllisesti supistelee. Yritettiin käydä nukkumaan ja mies saikin unta samantien. Hetken aikaa kärvistelin sängyssä mutta supistukset tihenivät ja voimistuivat niin että nousin kävelemään olkkaria ympäri ja kirjoittelemaan lapulle supistusten aikoja. Suunnilleen 02 yöllä herätin mieheni että nyt niitä tulis noin 4minuutin välein ja aika kipeetä alkaa olemaan. Keitettiin kahvit ja lähdettiin ajelemaan sairaalaan jonne matkaa on noin 60km. Otin matkalle lämpögeelipussin mukaan.

 

Sairaalan pihalla huomasin että olin tuskissani puristanut geelityynyn rikki. Kipitettiin sairaalaan jossa kätilö otti meidät vastaan. Kätilön tutkittua minut sain kuulla olevani 4cm auki ja että kyllä tää synnytys nyt käynnissä on. Ei muuta kun vaatteiden vaihto ja synnytys-saliin odottelemaan. Sain särkylääkettä ja kauratyynyn. Istuin keinutuolissa ja olo oli oikeastaan aika hyvä. Seurattiin näytöltä supistuksia ja kateltiin telkkarista jotain yö chatteja.

 

07:00 aamulla supistukset loppuivat. Käytiin syömässä sairaalan kahviossa ja kävelyllä ulkona, josko niillä olis saanut jotain tapahtumaan. Ei, ei sitte supistuksen supistusta, voi sitä turhautumisen määrää. 14:00 kätilö lähetti meidät kotiin.

 

Kotona käytiin nukkumaan heti, olihan edellinen yö mennyt valvoessa. Muutaman tunnin jälkeen, noin 18:00 heräsin kovaan supistukseen. Hyppäsin ylös sängystä ja lapsivedet lorahti lattialle. Sanoin miehelle hätäpäissäni että "en ihan oikeasti nyt pissannut alleni". Tälläkertaa supistukset olivat ihan eri luokkaa kun edellisenä yönä. Vessassa huomasin että verta tulee, veikkasin sen olevan limatulppa. Menin suihkuun valuttelemaan kuumaa vettä vatsalleni ja mieheni soitti sairaalaan että josko nyt tultais taas ja että onko kiire? Sanoivat että jos ennen puolta yötä tultais. Kokkailtiin vähän ranskalaisin uunissa ja keitettiin kahvit. Ranskikset jäi mulla syömättä kun aika meni lähinnä edestakas kävelyyn ja ähkimiseen. Vauvan liikkeet tuntuivat inhottavilta vesien menon jälkeen. Sairaalaan lähdettiin 22 aikoihin ja mukaan nappasin kauratyynyn jonka päivällä ostin kotiintulomatkalta.

 

Sairaalaan päästyämme oli minulla housut märkänä polviin asti, vettä holahteli kokoajan lisää ja joka askeleella tuntui kun olisin pissannut housuun. Meidät otti vastaan eri kätilö kuin edellisellä käynnillä. Taas tarkisteltiin tilannetta ja tässä vaiheessa olin auki jo 7cm. Taas vaihdoin vaatteet ja menin synnytys-saliin. Mentiin samaan saliin josta päivällä oltiin lähdetty eikä siellä ollut ketään ollut. Samat pienet vauvan vaatteet oli odottamassa vieläkin. Nyt minulta kysyttiin heti olinko ajatellut minkälaista puudutusta. Oloni oli todella tukala ja ähkäsin vaan että "kyllä tässä on ihan kaikki puudutukset mielessä tällähetkellä". Anestesialääkäri kutsuttiin laittamaan epiduraalia heti ja sain sen ehkä tunti sen jälkeen kun olin sairaalaan tullut. Kivut helpottivat heti, en tuntenut enää yhtään supistusta. Naureskelin miehelleni kuinka epiduraalin täytyy olla maailman paras keksintö. Salissa katselimme taas jotain laatu ohjelmia telkkarista. Kuvailimme videokameralla ja pelleilimme. Kävin nukkumaan ja heräsin n.02 siihen että supistukset alkoivat tuntumaan. Kätilö tuli tutkimaat tilanteen ja kertoi että olen 10cm auki. Minua ei kuitenkaan ponnistuttanut yhtään ja kuulemma vauvakin oli melko ylhäällä vielä. Ei muuta kuin uusi satsi puudutetta ja ositosiinia ja untenmaille taas.

 

04:00 heräsin, supistukset tekivät paluuta jälleen. Ei kuitenkaan kovina mutta niin että ne tunsi. Kätilö tuli saliin ja alkoi rauhassa valmistautua vastaanottamaan tulokasta. Ei siinä mitään kiirettä pidetty ja ehkä puoli viideltä aloin ponnistamaan. Ensimmäiset 15 min meni melkeen naureskellessa, ei synnyttäminen voi oikeasti olla tämmöstä että ei tunnukkaan pahalta. Pikkuhiljaa puudutuksen teho lakkasi kokonaan. Minä ponnistin ja ponnistin ja ponnistin eikä mitään tuntunut tapahtuvan. Aloin olla väsynyt eikä minulla ikinä elämässäni ole ollut niin kuuma. Kivut olivat kovat eikä minulla vieläkään ollut sen suurempaa tarvetta ponnistaa. Kätilö kertoi että pojan pää on vähän vinossa mutta hyvin menee ja ihan kohta se tulee. 45min tämän "ihan kohta" jälkeen katsoin kelloa ja ponnistin aina vaan. Eppari tehtiin ja minä ponnistin, toinen kätilö kutsuttiin painamaan minua mahasta ja taas minä vaan ponnistin. Mieheni hyppi tuolilta ylös vesipullon kanssa juottamaan minua. Loppujen lopuksi vauvan sykkeet alkoivat ilmeisesti laskea huolestuttavasti ja kätilö käski hakemaan lääkärin paikalle imukupin kera. Luulen että poika kuuli uhkauksen, tai sitten sana "imukuppi" meni suoraan alitajuntaani sillä samantien pinnistin kaikki voimat mitä minussa oli enää jäljellä ja vihdoin tunsin että vauva tuli pihalle. 05:51 1tunti ja 20min kovaa kipua ja epätoivoa unohtui sillä sekunnilla kun kimakka rääkäisy kuului ja vauva nostettiin päälleni. Mieheni leikkasi napanuoran ja tuli viereeni ihastelemaan vauvaa. Aina välillä kätilö pyysi ponnistamaan samalla kun hän nyki napanuorasta istukkaa pihalle. Tunnin yrityksen jälkeen hän ilmoitti että istukkaa lähdetään leikkaussaliin irroittamaan käsin.

 

Kampesin itseni synnytyspediltä toiseen sänkyyn jolla minut kuljetettiin leikkaussaliin. Mieheni jäi vauvan kanssa synnytys-saliin. Leikkaussalissa minut puudutettiin vyötäröstä alaspäin. Istukka irroitettiin ja eppari tikattiin. En tuntenut mitään ja olin väsymyksestä ja puudutuksista niin sekaisin etten tainnut oikeen tajutakkaan mitään. Leikkaussalista minut siirrettiin heräämöön josta melkeinpä ainut muistikuvani oli palelu. Tärisin sängyssä ja hoitajat kantoivat minulle peittoa toisen perään.

 

Vihdoin minut kärrättiin takaisin synnytyssaliin. Kello oli ehkä 8. Kätilö nosti vauvani viereeni ja kehoitti koittamaan imetystä. Minua pyydettiin kääntymään kyljelleni mutta jalkani eivät toimineet joten minut käännettiin. Imetyksen (tai yrityksen) jälkeen soitin äidilleni. Koitin lähettää ryhmäviestin ystävilleni ja kirjoitin tekstin varmaan seitsemän kertaa. Olin niin väsynyt että onnistuin sormella sohaisemaan aina väärään paikkaan ja pyyhkimään koko viestin.

 

Mieheni lähti parkkipaikalle nukkumaan autoon ja minut kärrättiin synnyttäneiden osastolle. Nukuin hetken jonka jälkeen hoitajat kysyivät haluaisinko suihkuun. Halusin, olinhan veressä, hiessä ja vauvan kakassa. Minut talutettiin suihkuun jossa istuin ja koitin peseytyä. Jos matka takasin sänkyyn olisi ollut askeleenkin pidempi, en varmaan olisi päässyt perille. Iltapäivällä sekä minun että mieheni vanhemmat kävivät vierailulla. En muista koko päivästä juuri mitään.

 

Seuraavana aamuna hoitaja mittasi hemoglobiinini. 66. Ihmekkös oli tokkuranen olo. Sain 2pussia punasoluja jonka jälkeen olin kuin eri ihminen, olisin voinut lähteä vaikka heti kotiin.

 

Vietimme sairaalassa kolme yötä ja kotiuduimme äitienpäivänä. Tikit kiristelivät vielä muutama kuukausi synnytyksen jälkeenkin.

 

Vaikka synnytys, etenki ponnistaminen, oli rankin kokemukseni ikinä, olisin valmis synnyttämään vaikka heti uudelleen. Mitään hienompaa en ole eläessäni tehnyt.

[Linah]

Pikku jätkänpätkän syntymä

 

 

Lauantai 7.4.12 rv40+3

 

Vietin edellisenä päivänä syntymäpäivääni ja heitin synttäritoiveen ilmoille että seuraavana päivänä alkaisi vihdoin tapahtua. Tähän mennessä ei ollut mitään lähestyvään synnytykseen viittaavaa tapahtunut ja olin ihan varma että vauva täytyisi lopulta häätää ulos. Joku kuitenkin kuuli mun synttäritoiveen ja seuraavana päivänä alkoi tapahtua. Päivällä kotona alkoi tulla kivuttomia mutta säännöllisiä supistuksia. Laitoin malttamattomalle, jo kuukauden ajan ”alappa jo synnyttään” hokeneelle miehelleni töihin viestin jossa kerroin että säännöllisiä supistuksia tulee muttei ne tunnu juuri missään. Mies innostui ja käski mun alkaa jumppaamaan Minähän tein työtä käskettyä ja hypin parit haarahypyt siinä ajan kuluksi.

 

Klo 20:29 tulee tietokoneella istuessa ensimmäinen vähän tuntuvampi supistus. Tästä lähtien supistusten väli on noin 6min ja napakoituvat koko ajan. Kellottelin niitä sitten pari tuntia kun tunnen että housuihin holahtaa lämmintä nestettä. Juoksin heti vessaan tarkistamaan nesteen koostumuksen ja värin (ihanaa ) ja tajuan että limatulppa alkoi irrota. Siinä vaiheessa iskee tajuntaan että nyt taitaa olla menoa! Limatulpan myötä supistusten väli harvenee kymmeneen minuuttiin mutta ne voimistuvat entisestään ja saavat olon hieman epämukavaksi. En vielä tässä vaiheessa olisi kuvaillut niitä yhtään kivuliaiksi. Soitin synnärille kysyäkseni onko syytä tulla näytille, ja mulle sanottiin että ihan rauhassa vain. Jos tuntuu siltä että haluaa tulla niin tervetuloa vain. Puhelimen päässä oli todella mukava mieskätilö (joka lopulta myös auttoi pojan maailmaan). Jäin silti vielä kuulostelemaan oloa.

 

Klo 23:30 käyn saunassa. Limatulppaa tulee koko ajan lisää ja supistukset tulee tasaisin välein, mutta sauna saa niihin lisää volyymia aikaan.

 

 

Sunnuntai 8.4.12

 

Klo 1:30 päätän mennä sänkyyn kokeilemaan tulisiko uni silmään. Ehdin vetää peiton päälle kun tunnen että nyt tulee nestettä ja paljon! Lapsivesi oli aivan ruskeanvihreää joten ehdin siinä saada jonkin pikku paniikin aikaan kun en tiennyt onko syytä lähteä pikaisesti sairaalaan. Mies oli viemässä kaveriaan kaupunkiin joten nappasin puhelimen käteen, soitin miehelle ja sanoin että nyt mennään. Mies tuli pikaisesti kotiin, napattiin sairaalalaukku mukaan ja mulle pyyhe housuin ja sit mentiin.  Ohitettiin poliisi moottoritiellä ja tietenkin saatiin maija perään. Mies laittoi hätävilkut päälle näyttääkseen ettei tässä huvikseen kaahata. Poliisi seurasi meitä sairaalan ovelle saakka, mutta siinä vaiheessa kun näkivät mikä oli homman nimi, sanoivat miehelle vain että menehän auttaan vaimos sisälle ja onnea matkaan!

 

Sairaalassa saan heti vaihtovaatteet päälle ja menen käyrille makaamaan. Käyrä on priimaa, pieniä supistuksia tulee aina välillä. Kätilö tekee sisätutkimuksen ja voi piru vieköön ku sattuu! Kohdunsuu on täysin kiinni joten synnytys ei ole käynnissä. Saan peräruiskeen ja päästään osastolle odottelemaan tilanteen edistymistä.

 

Klo 3:10 sain selkään kohdunsuuta pehmentävän piikin. Ensimmäistä kivunlievitystä aloin kaipaamaan 5 maissa ja sain piikin selkään. Olo oli kuin humalaisella ja huone pyöri ympyrää. Yö menee silti valvoessa ja supistukset ovat kivuliaita. 8 aikaan sain vähän unta supistusten välissä.

 

Toisen kipulääkkeen sain klo 10. Se saa supistukset laantumaan mutta vielä odotellaan. Klo 15:10 tehtiin sisätutkimus ja kohdunsuu oli kahdelle sormelle auki. Supistukset ovat tipotiessään ja jouduin tippaan. Tippaa lisätään tunnin sisällä 15ml -> 30ml ja jo alkaa tuntua. Ruokakaan ei pysy sisällä vaan menin oksentamaan sen ulos.

 

Klo 17:25 lääkäri laittaa puudutteen kohdunkaulaan ja se auttaa infernaalisiin suppareihin heti. Puudute lopetti kuitenkin supistukset (jälleen kerran) joten tippaa lisättiin 45ml/h. Tässä vaiheessa kohdunsuu 2,5cm auki

 

Klo 18:30 käydään ultrassa tarkistamassa vauvan tilanne. Kokoarvioksi saadaan n. 3,3kg. Lääkäri huomaa myös ultratessaan vauvan oikean munuaisaltaan laajentuneen joten sitä joudutaan seuraamaan synnytyksen jälkeen. Muuten kaikki ok. Ultran jälkeen päästäänkin jo sitten saliin. Kivut alkaa olla jo niin kovat että pyydän saada uuden puudutteen. Kohdunsuu auki 4,5cm. Se auttaa vain jonkin aikaa, kunnes supistukset tulee jo aivan täydellä voimalla. Tippaa tulee 60ml/h ja vauvalle laitetaan pinni päähän. Kipu on niin kovaa että itku tulee ja pyydän saada kunnon kivunlievitystä. Lääkäri ei vain olisi halunnut antaa mulle enää mitään, ja tästä kyseisestä lääkäristä on paljon huonoja kokemuksia kuulopohjalta. Mutta ei siitä sen enempää, onneksi lääkärin vuoro loppuu ja saan sitten anestesialääkärin paikalle antamaan minispinaalin. Kohdunsuu 7-8cm auki. Neulaa ei meinata millään saada oikeaan paikkaan ja vasta 5. yritys onnistuu. Minispinaali on jotain mahtavinta ikinä ja kaikki kivut katoaa!

 

Kohdunsuu avautuu 10cm:iin nopeasti mutta vielä on vähän reunoja vauvan pään edessä. Hetken kuluttua päästäänkin jo ponnistamaan ja mies käy tässä vaiheessa päästämässä pienet jännitysoksut vessassa Supistusten tunteminen puudutteessa oli todella hankalaa ja jouduin ajoittamaan ponnistukset näppituntumalla mahan päältä. Puolessa tunnissa ehdin kokeilla vaikka kuinka monta eri asentoa ja lopulta poika syntyy klo 23:22. Ihana pieni vain tuhisee eikä itke ollenkaan, enkä minäkään siinä osannut edes ihmetellä asiaa. Kaikki oli kuitenkin hyvin J Poika vietiin punnittavaksi ja mitattavaksi. 3360g ja 49,5cm. Itse selvisin hyvin vähällä, ei repeämiä mutta pieni limakalvovaurio tuli johon sain muutaman tikin.

 

I 5h53min

 

II 29min

 

III 10min

 

Synnytyksen kesto kokonaisuudessaan 6h32min

Edited January 1, 2019 by Linah

[Mini-Me]

Nosto jos vaikka loytyis uusia kertomuksia

[Guest Vieras]

Tulihan se sieltä,vaikka usko meinasi loppua!! Oli meneillään rv 39+3,koko päivän oli ollut ihan normaali olo,ei supistelua,ei muistaakseni edes harjotus supistuksia tullut juuri lainkaan tuona päivänä (parina päivänä viikon sisään oli tullut reilustikin.) Klo 23.30 mieheni kanssa päätettiin käydä nukkumaan,uni ei kuitenkaan tullut heti joten 00.00 nousin ylös käydäkseni vielä vessassa. Käännyttyäni sängyssä kyljeltä toiselle noustakseni ylös,alavatsassa tuntui pieni menkkakipumainen vihlaisu ja noustessani ylös, lapsivedet lävähti makkarin lattialle! Siinä sitten pienessä paniikissa suihkuun ja soitto synnärille,jossa sanottiin että lähtekää tulemaan kun tavarat on kasassa(aiemmin neuvolassa gbs-näyte oli todettu positiiviseksi,joten sairaalaan oli lähdettävä heti vesien mentyä antibiootti hoidon alottamisen takia) 

 

01.30 Käyrillä sairaalassa,pieniä supistuksia tuntui alaselässä,vatsan puolella ei ollenkaan. Kohdunsuu oli auki sormelle ja käyrä oli hyvä,joten mies lähetettiin kotiin nukkumaan. Yö tuntuikin sairaalassa harvinaisen pitkälle,supistukset selässä koveni polttaviksi,ei ollut säännöllisiä ja piikin kanssa kankkuun laitettiin kahta eri kipulääkettä-kummastakaan ei ollut apua yhtään.Nukkumaan en pystynyt ollenkaan koska makuulla olo oli tuskasta!

 

11.30 Mies tuli takaisin sairaalalle,supistukset alkoivat olemaan päätä huimaavia,mutta vain ja ainoastaan selän puolella,vatsan puolella en ollut koko aikana tuntenut mitään muuta kuin sen yhden vihlaisun ennen vesien menoa. Kivunlievityksenä tässä vaiheessa toimi lämmin kaurapussi ja jumppapallo sekä edestakaisin ravaaminen huoneessaa kuin kaistapäinen! auki olin muistaakseni n. 1-2 senttiä! turhauttavaa!

 

n.15.00 Anelin kätilöä katsomaan kohdunsuun tilanteen,supistukset tulivat 3-4 minuutin välein,puolen minuutin kestoisina. Kätilö oli vastahakoinen "voihan sen nyt sitten katsoa jos kerran välttämättä haluat" eikös siellä sairaalassa siksi olla että siellä asiantuntijat seuraa tilannetta!??Olinkin sitten auki 6 senttiä,synnytyssaliin mars!! Tässä vaiheessa kätilö oli sitä mieltä että klo 19 mennessä,koko homma on onnellisesti ohi, kun näin vauhdikkaasti lähti etenemään! 

 

Synnytyssalissa sitten ilokaasun vetelyä,kätilöopiskelija halusi opetella laittamaan aqua rakkuloita,sen kummemmin miettimättä suostuin "harjotuskappaleeksi". SITÄ TUSKAN MÄÄRÄÄ! kahden piston jälkeen huusin ja itkin kurkkusuorana, niin kovin niiden laittaminen koski! homma jäi siihen. Vaadin saada epiduraalia,supistukset kun olivat niin kovia ettei jalat meinanneet kestää alla.

 Epiduraalin laittaminen meni pieleen;vain toinen puoli puutui!

 

n.18.00 olin 8 senttiä auki.Epiduraalia vaadin saada lisää,jotta sain nukuttua muutaman tunnin,vaikka kipu ei toiselta puolelta hävinnytkään,odottelua odottelua..

 

n.21.00 avautuminen ei ollut edennyt ollenkaan,kivut olivat huimat kun epiduraalin vaikutus alkoi häipyä. Pää oli sekaisin univelasta ja kaikista mömmöistä,joten kaikkea en edes muista tapahtumista. Jonkun supon ne sitten laittoivat jotta avautuminen menisi loppuun ja pieni reuna jota oli vielä jäljellä häviäisi(muutoin edessä olisi sektio).Epiduraalia laitettiin niin paljon tässä vaiheessa että toinenkin puoli sitten vihdoin viimein puutui ja olo oli taivaallinen!

 

23.30 avautuminen oli edennyt!! 9.5 senttiä ja ponnistaa sai alkaa jos siltä tuntui. Epiduraalin vaikutuksen takia tunne ei ollut kovin vahva,mutta kyllä se selvästi siellä jossain oli. Ponnistin,ponnistin ja ponnistin-ei tapahdu juurikaan mitään,ei myöskään tuntunu oikein miltään.

 

00.30 Ponnistan edelleen,tässä vaiheessa kätilöopiskelija,joka tätä synnytystä hoiti,päätti kutsua lääkärin paikalle. Imukuppi tarvittais avuksi,koska minulla kuulema niin vahva lihaksisto alakerrassa,ettei jousta yhtään! ponnistamista jatkettiin,jossain vaiheessa sitten tunsin muutaman hiton kipeää tekevän pistoksen alakerrassa,ne olivat puudutuspiikkejä mahdollista välilihan leikkausta varten. Väliliha leikattiinkin sitten samantien joten puudutus ei kerennyt vaikuttaa, kärsin siis kyseisen toimenpiteen ilman minkäänlaista puudutusta! 

 

puolen tunnin huudon ja loputtoman ponnistuksen jälkeen poika syntyi klo 01.05 avosuisessa tarjonnassa!Tarjontavirhe kerrottiin minulle vasta sitten kun lapsi oli jo syntynyt,vaikka eihän se olisi mitään muuttanut vaikka olisivat aikasemmin sanoneet.. olin poikki ja vaikkakin helpottunut & onnellinen,se kipu ja tuska mitä koin tuona vuorokautena,ei unohdu ihan äkkiä! Poika oli 3322g ja 50cm pitkä,täyden kympin lapsi <3  nyt aika menee eppari haavaa parannellen..tikit kun ei tunnu sulavan millään :/ 

[Freya]

Kiitokset kaikille kokemuksiaan jakaneille. Näitä täällä kiinnostuneena luen kun en vielä itse kokemusta omaa, (lapsen tekoa vasta pikkuhiljaa suunnitellaan) eikä tietoakaan näin yksityiskohtaisesti tästä elämän ihmeestä ole. Täällä on hyvä opiskella ja toivoa että ehkä sitten joskus, itsekkin...

[Guest Terhi]

Oli 4.12.2012 39+5 ja minulla oli aika ultraan sen takia, koska minulla oli raskauden ajan diabetes, mutta onneksi sain ruokavaliolla sokerit kuriin ja ei tarvinut syödä lääkkeitä eikä pistää itseä, mutta lasta tarkkailtiin noin 3 viikon välein loppuajasta ja katsottiin, että lapsen paino ei ala nousemaan. No Ultrassa kävi sitten ilmi, että napanuoren toiminta on alkanu vähän heikentyyn ja lapsen painoarvio on 3,3 kiloa niinpä minut laitettiin sitten seuraavana 5.12.2012 käynnistykseen klo.7.30 piti olla synnytyssalissa.

Noniin tuli 5.12 ja aamu alkoi hyvin ja noi 7.10 oltiin lähdössä sairaalaan kunnes huomasin että automme ei lähde käyntiin ja paniikkihan siinä tuli, että ei keretä oikeaan aikaan sairaalaan, mutta onneks sitten 7.20 saatiin auto käyntiin ja päästiin matkaan.

Synnytyssairaalassa oltiin noin 7.28 ja päästiin suoraan synnytysvastaanotto huoneeseen missä otettiin vauvan sydänääni käyriä ja annettiin peräruiske sekä sen jälkeen mentiin huoneeseen odottamaan, että lääkäri saapuu ja katsoon, että miten aletaan käynnistämään synnytystä klo oli noi 10:nen ja odotettiin siinä sitten, että lääkäri tulee ja lääkäri saapui sitten 11- 12 aikaan (tarkkaa aikaa en muista). No lääkäri tutki siinä minut ja olin jo 2 senttiä auki ja kanavaa noi 1 sentti jäljellä ja ultrattiin vauva ja siinä huomattiin että vauva on avotarjonnassa, mutta se on sen ajan murhe ku synnytyskäynnistyy sanoi lääkäri. Lääkäri määräsi, että käynnistys aloitettaisiin oksitosiinitipalla. Tippa laitettiin minulle siinä 12.30 – 13 aikaan.

Siinä sitten vain katsottiin telkkaria miehen kanssa ja odotettiin, mutta mitään tuntunu tapahtuvan ja niinpä mies sanoi sitten, että hän lähtee käymään kaupassa noin.14.20 ja itse sitten ajattelin vähän aikaan pitää silmiä siinä kiinni, kun viime yönä ei oikeen tullu nukuttua ja tiesin, että tarvitaan paljon lepoa koska synnytys saatta kestää tosi kauan ja voimathan siinä menee. Torkahdin siinä sitten vähän aikaa kunnes heräsin siihen, että luulin pissanneeni sänkyyn, mutta sitä tuli vaan ja tuli kunnes tajusin, että se on lapsivettä klo oli 14.55 ja kutsuin hoitajan joka toi “Vaipan” ja sänkyyn suojan, sekä soitin heti tienkin miehelleni että lapsi vedet on menny ja sillä välin soitin äidilleni kertoakseni uutiset, koska hänen oli puhe tulla kanssa mukaan synnytykseen minun ja mieheni lisäksi. Sillä välin kun puhuin äitini kanssa niin mieheni saapui jo sairaalaan. Sen jälkeen alkoi sitten odottelu, että koska supistukset alkaa. Kävelimme mieheni kanssa todella paljon, mutta mitään ei tapahtunut ja sitten vanhempani tulivat käymään katsomaan vointiani klo.18.30 ja siinä sitten rupateltiin kunnes huomasin ensimmäisen supistuksen ja samaan aikaan kätilö tulikin klo. 19 ja laittoi minut käyrille katsomaan vauvan sydänääni käyriä ja sanoi samalla että katsotaan myös supistuksia ja niitä alkoikin piirtyyn hyvin noin 3 – 5 minuutin välein, mutta vielä ne eivät olleet kovinkaan kipeitä. sen jälkeen kätilö lisäsi tippaa lisää.

No vanhempani sitten lähtivät käymään siskoni tykönä mihin isäni jäisi kun äitini tulisi mukaan synnytykseen ajattelin, että lähden saattamaan vanhempani alhaalle, koska supistukset eivät vielä olleet kovinkaan kipeät. No päästiin sinne asti mihin vanhempani olivat jättäneet takin ja siinä sitten iskikin todella kova supistus ja ilmoitin vanhemmilleni, että taidan mennäkin huoneeseen takaisin ja lupasin ilmoitella äidille heti kun pääsen synnytyssaliin niin hän tulisi. Noniin pääsin siinä sitten mieheni tuella takaisin huoneeseen ja saman tien soitin kelloa ja ilmoitin haluavani jotain kivunlievitystä ja kätilö tutki ja olin noin 3 senttiä vasta auki ja se oli aikamoinen pettymys, mutta onneksi pääsin synnytyssaliin ja kätilö heti kysyi, että mitä kivunlievitystä olin ajatellut ja sanoin että epiduraalia, niinpä hän sitten soitti ja tilasi anestisenlääkärin, siinä kätilö sitten laittoi tipan ja alkoi antamaan nesteytystä koska puoli pussia on vähintään pitänyt mennä ennen kuin saan epiduraalin. Siinä vaiheessa sitten äitini saapui synnytyssaliin nro 2. Samaan aikaan kätilö sanoi että tarkistetaanpa tilanne ja olin auki vasta noin 4 senttiä sekä hän laittoi vauvan päähän anturan mikä katsoo vauvan sydämmensykkeet. Melkeen heti tuon jälkeen saapui sitten anestinen lääkäri nuori mies joka esitteli itsensä ja alkoi laittamaan epiduraalia, eikä siinä vielä kaikki hän ei osannut laittaa sitä oikeen ja sorkki sitä monta kertaa väärään kohtaan muistan sen että yhdessä vaiheessa sanoin äidilleni että olisin mielummin ollut ilman puudutusta ja synnyttänyt luonnollisesti kun olisin ottanut epiduraalin minkä laitto oli yhtä helskuttia.

Onneksi jossain vaiheessa anestinenlääri sanoi, että nyt se vissiin meni oikeen ja sain olla normaalisti, mutta sen epiduraalin laitto ja se kärsimys oli turhaan, koska epiduraali ei auttanut yhtään niihin kipuihin, mutta minun ONNEKSENI kätilö tarkisti tilanteen ja huomasi minun olevan jo 9 senttiä auki ja kätilöllä vaihtui vuoro ja vuoroon saapui minun toivomani ihana kätilö todella symppis semmoinen.

Heillä oli palaveri menossa kunnes tunsin todella kovaa paineen tunnetta ja halusin alkaa ponnistamaan niinpä soitin kelloa ja kätilö saapuikin heti ja tarkisti tilanteen ja sanoi, että ihan vielä ei saa

ponnistaa, koska siellä oli jokin kova reuna vielä ja hän laittoi mulle jonkun piikin pehmittämään sen reunan ja klo. 22.04 sain alkaa ponnistamaan, mutta siinä vaiheessa iski täysi paniikki ja en uskaltanutkaan ponnistaa kuin vähän, koska pelkäsin repeämistä todella paljon. Siinä aikani vitkuttelin ponnistuksen suhteen kunnes tajusin, että en pääse pakoon tästä tilanteesta ja pakkohan se vauva on sieltä ulos saada ja enkä mä sitä ulos saa jos en ala ponnistaan ja siinä vaiheessa hätäännyin vielä enemmän kun sanoivat että lapsen sydänäänet laskevat joka supistuksen kohdassa. Sitten alkoi kunnon ponnistus, mutta kätilö huomasi siellä olevan jonkun kovan reunan mikä ei pehmene ja hän lähti hakemaan toista kätilöä ja tämäkin kätilö totesi saman asian, vauva ei päässyt tulemaan sen kovan reunan

takia alas päin ja lääkäri sitten saapuikin, koska vauva ei päässyt alaspäin ja vauvan sydänäänet laskivat koko ajan. Ponnistusvaihetta oli mennyt silloin jo 50 minuuttia ja yhtäkkiä supistukset heikkenivät todella paljon siinä vaiheessa ne olivat antamassa minulle tablettia joka koventaa supistuksia mutta siinä vaiheessa olin jo niin väsynyt ja poikki että en suostunut ottamaan ja niinpä he joutuivat lisäämään tippaa. Sen jälkeen lääkäri joutui leikkaamaan sen kovan kohdan ja saatiin vauvaa alas päin, mutta vauvan sydänäänet heikkenivät niin paljon että lääkäri päätti ottaa imukupin käyttöön ja sen jälkeen kun lääkäri oli laittanut pienen imukupin vauvan päähän niin seuraavan ponnistuksen aikana meille syntyin klo 23.08 todella IHANA JA VALLOITTAVA PIKKUPRINSSI Joka vei heti Äidin, Isän Ja Mummon Sydämmen. 3330g ja 47cm ja pää 35.

Poika pääsi heti rinnalle ja minun äitini sai katkaista napanuoran joka oli vauvan vartalon ympäri ja jalan ympäri sen jälkeen isukki pääsi kylvettään vauvaa sillä välin kun minun piti ponnistaa istukka ulos ja istukka syntyi 23.12 ja se oli niin täydellinen, että kätilön piti näyttää se meillekin. Sen jälkeen alettiin tarkistamaan, että paljonko olen revennyt ja huomattiin, että repeämiä oli todella paljon ja sen takia jouduin nukutukseen ja leikkaussaliin parsittavaksi ja parsiminen oli kestänyt yli tunnin, minkä jälkeen minut siirrettiin teholle valvontaan, koska heräämöä ei ollut enään silloin yöllä ja lääkärit olivat päättäneet, että jään sinne aamuunasti tarkkailtavaksi.

LOPPU HYVIN KAIKKI HYVIN!! Aamulla pääsin takaisin synnytysosastolle missä iskä ja lapsi olikin nukkumassa vielä.

Olin revennyt melkeen 4:n asteen repeämän, eli se pelko kävi todeksi kun piti ponnistaa.

1. Vaihe 3 h 8 min

2. Vaihe 1 h ja 3 min

3. Vaihe 4 min

 

Ps. Ensi kerralla jos synnytyn vielä alakautta niin synnytän luonnollisesti, enkä ota mitään kipulääkettä koska ei ne kivut olleetkaan ylitse pääsemättömiä mulle, mutta voi olla että otan kumminkin sen

leikkauksen repeytymien takia, että enään en repeä niin pahasti. Repeämisten toipumiseen meni yli 6 viikkoa.

toivon, että kaikki naiset saavat kokea synnytyksen, koska se on yksi maailman ihmeellisimmistä ja ihanimmasta asioista mitä nainen saa kokea!!      Kaikille Onnea Synnytykseen Ja Muistakaa Hengittää niin se aukoo paljon nopeammin paikat kuin huutaminen tai vastaan pitäminen.

 

Kyllä se vauvan saaminen palkitsee kaiken kivun ja säryn         

[Jenny-Maria]

...pois...

Edited February 3, 2013 by Jenny-Maria

[Sara*]

Viime tarinasta aikaa niin nostetaan vähän josko tulisi lisää tarinoita!

 

[hanimami]

Olen näitä kaksi tuntia tässä lueskellut ja tuli todella jännä olo. Siis heikko ja paha. Taitaa tuleva koitos jännittää

[Junibea]

Viides tytär

 

5.12.2013 maaginen rv 30+4 koitti, edellisessä raskaudessa kyseisellä hetkellä meille syntyi pieni tyttö. Tällä kertaa ei syntynyt vauva, mutta jotain lorahti housuihin ja hieman arvoin onko se vetistä valkovuotoa vai lapsivettä. Soittelin miehelle, joka oli päässyt juuri töistä ja oli kotiin tulossa. Käskin käydä kaupassa, jos tarvii jotain. Kerroin tilanteen että saattoi tihkuttaa lapsivettä. Pian sitä lorahti niin, että housut kastuivat ja kun pääsin kylppäriin, vdenpaisumus sai vallan. Kyllä, kyseessä oli todellakin lapsivedet. Ensimmäinen tunne oli pettymys, tälläkin kertaa kehoni petti.  

 

Mies tuli kotiin ja kerroi tilanteen. Sen jälkeen soitin synnyttäjien vastaanottoon, josta käskettiin soittaa ambulanssi, vaikka kuinka koitin anoa lupaa omaan kyytiin. Sitä ei hellinnyt vaikka edelliselläkin kerralla olin saanut luvan mennä omin avuin synnärille. Itku kurkussa soitin hätänumeroon ja "tilasin" ambulanssin. Sain käskyn maata lepoasennossa ja odottaa ambulanssia. Koin koko asian jotenkin nöyryyttävänä. Mies meni avaamaan alaoven, koska se menee iltaisn lukkoon. 

 

Hetken kuluttua ambulanssikuski soitti ja sanoi että alaovi on lukossa. Joku asukas oli ilmeisesti kiskaissut ovet kiinni. Miesääni kysyi minulta että voinko itse tulla alas, hieman hämilläni asiasta (juurihan minun oli käsketty olla lepoasennossa) sanoin että pystynhän minä. Ja niin laitoin ulkovaatteet päälle ja nakkasin laukun olalla ja sanoin miehelle heipat. Luojan kiitos isommat tytöt nukkuivat jo, muuten olisin itkun kanssa lähtenyt.

Alaovella oli ensihoitajaa vastassa. Toinen heistä liukastui ja lensi nurin siinä samassa, hän vitsaili että onneksi se et ollut sinä joka liukastui. Kävelin miehet perässäni ambulanssiin ja kehoituksesta istuin tuolille. Mietin taas mielessäni, että eikö minun pitänyt lepoasennossa pysyä. Ajattelin että kai ensihoitajat asiansa osaavat ja annoin asian olla. Siinä pihalla kirjailtiin vähän tietoja ja olin kiitollinen ettei kukaan nähnyt minun nousevan ambulanssiin. 

 

Sitten lähdettiinkin kohti oyssia. 

Matkassa ei kauaa mennyt ja ambulanssi ajoi suoraan synnyttäjien vastaanoton eteen. Nousin ylös ja otin laukkuni, astuin ulos autosta ja kävelin miehet perässäni synnytysvastaanotolle. Siellä minut vastaanotti hyvin äkäinen kätilö ja komensi nopeasti makuuasentoon. Ambulanssikuskit saivat hommansa suoritettua ja lähtivät pois. Kätilö moitti tulotapaa ja sanoi että olisi pitänyt paareilla tuoda, aikoi tehdä kuskeista valituksen. 

No sitten alettiin tsekkaamaan tilannetta. Lapsivesitestiä ei tarvinnut tehdä koska housutkin oli ihan märkänä, asiasta ei ollut epäilystäkään olisiko kyseessä lapsivesi. Tähän mennessä minua oli supistanut ehkä yhden kerran, mutta ei kovin tuntuvasti, mutta pian alkoikin tulla napakoita supistuksia. Minulle vaihdettiin hemaisevat sairaalanvaatteet ja jäin köllättelemään käyrälle, aina välillä supisti melko napakasti. Kätilö kutsui lääkärin paikalle ja hän teki ultran ja arvioi vauvan painoksi 1500g. Seuraavana oli luvassa alakerran tsekkaus ja tulos oli kanavaa 3cm, sisäsuu sormelle auki. Siinä tehtiin sitten päätös, että synnytyssaliin yöksi.

Saliin minut siirrettiin pyörätuolilla ja jälleen kerran koin oloni nöyryytetyksi. Vihaan sitä etten saa päättää itse omista asioistani. Olen itsenäinen ihminen. Selkäni oli ollut kipeä jo kuukausia ja synnytyssalissa kipu vain yltyi. Myös lonkat huusivat armoa ja parempaa sänkyä, mutta nyt oli pärjättävä sillä mitä oli tarjolla. Salissa otettiin verinäytteet ja sanottiin ettei saa syödä eikä juoda. Laitettiin antibioottitippa ja tuikattiin vielä kortisonipiikki kankkuun. Supistuksia tuli viiden minuutin välein ja aloitettiin Tractocile supistuksen estolääke suonensisäisesti. Sain myös särkylääkettä lonkka- ja selkäsärkyyn. 

 

Yö tuntui pitkältä, mutta niin vain vähitellen supistukset loppuivat, sain aamupalaa ja minut siirrettiin osastolle 11. Määräyksenä vuodelepo, ainoastaan wc:ssä saa käydä. Supistuksenestolääke jatkui 2 vuorokautta ja antibioottia meni 3 kertaa vuorokaudessa suonensisäisesti. Päivät kuluivat hitaasti. Lääkärit päättivät että synnytys saa käynnistyä jos on käynnistyäkseen. CRP tarkistettiin joka aamu ja tähän asti se oli ollut normaali. Liikkumislupaa en edelleenkään saanut.

 

9.12. supistelut alkoivat uudelleen aamuyöllä ja jatkuivat aamullakin vielä, otettiin käyrää ja vauva ei oikein tykännyt supisteluista. sykkeissä näkyi laskuja ja supistuksetkin olivat aika napakoita. Minut päätettiin siirtää saliin tarkkailuun, mutta jo matkalla sinne supistukset alkoivat harventua ja laantua. Salissa seurattiin useampi tunti. Supistusten vaimentuessa vauvakin voi paremmin. Iltapäivällä minut siirrettiin takaisin osastolle. 

Seuraava yö meni taas supistellessa, mutta ne eivät olleet niin napakoita kuin edellisenä yönä. Aamua kohti tilanne taas rauhottui. Aamun crp oli 5, eli hiukan noussussa. Seuraavana yönä sama toistui ja aamua kohti tilanne rauhottui hetkeksi mutta pian alkoi supistella uudestaan, crp oli noussut lisää ja oli nyt 13. Minulle tuli tunne, että nyt synntys on käynnsitymässä. Otettiin käyrää ja minulle tuli hirivttävän huono olo. Sydän sykki vimmatusti ja tuntui että rintakehän päällä on kivikasa, samalla tuntui että sydän tulee rinnasta ulos väksinkin. Hoitaja tuli mittaamaan pulssin ja saturaation. Saturaatio oli kunnossa, mutta sykkeeni vaihteli 105-130 välillä. Ei siis ihme että olo oli vähän surkea. Minulla oli ollut myös nyt jo kolmatta päivää pahoinvointia ja arvelivat sen johtuvan siitä, kun synnytys yrittää käynnistyä. 

 

Käyrällä maatessani näkyi taas laskuja vauvan sykkeessä, ne eivät olleen vaarallisia, mutta hoitaja pyysi lääkärin paikalle. Lääkäri sanoi että mennään tutkimushuoneeseen, siellä tehtiin ultra ja tarkastettiin kohdunsuun tilanne. Väljästi sormelle auki ja kanavaa 2cm jäljellä. Lääkäri sanoi että kehoni ragoi voimaakkaasti tulehdukseen ja nyt olisi syytä siirtyä synnytyssaliin tarkkailuun ja jos omat supistukseni eivät käynnistä synnytystä niin sitten vauhditetaan hommaa. 

 

Pian minut kärrättiin taas pyörätuolilla salin puolelle. Sillä otettiin taas verinäytteet ja tulehdusarvokin kontrolloitiin uudestaan. Pian synnytysosaston lääkäri tuli katsomaan ja sanoi että vauva näyttää voivan hyvin. Synnytystä ei varmaan tarvitse käynnistää ja katsotaan vaan miten omat supistukseni kehittyvät. Lääkäri poistui huoneesta ja olin tyrmistynyt. Vastahan vuodeosaston lääkäri sanoi että käynnistetään, koska tulehdus on kehittymässä. Sain aika pahan paniikkikohatuksen, minua oksetti, haukoin henkeäni ja meinasin pyörtyä. Sanoin kätilölle että minusta tuntuu että minu hyvinvoinistani ei välitetä. Hän myönsi, että kun äidillä ei ole hengenvaaraa niin mennään vauvan ehdoilla. Kätilöstä ei ollut mitään apua, pahenis vain tilannetta. 

Onneksi pian vaihtui vuoro ja tilalle tuli todella ihana kätilö. CRP vastauskin tuli ja se oli noussut vielä lisää aamusta ja samantien pyörähti lääkäri paikalle ja käski aloittaa oksitosiinin. Minä sain itseni rauhoittumaan ja aloin lukemaan vauvalehteä. Supsitukset alkoivat tuntua jo melko häijyiltä. Pääsin puoleen väliin lehteä kunne piti pyytää ilokaasu avuksi. Kätilö tarkisti kohdunsuun tilanteen ja olin 4cm auki, reunaa vähän jäljellä. Hän kysyi mitä muuta kivunlievitystä haluan. Pyysin saada epiduraalin, mutta en tarvitsisi ihan vielä sitä. Kätilö poistui huoneesta ja aloin katumaan sanojani. Ilokaasu ei enää helpottanu taroeeksi ja olo alkoi olla tuskainen. 

 

Ei mennyt kauaa ku kätilö tuli takaisin anestesialääkärin kanssa, pelastukseni oli saapumassa, tai kyllä minä vähän epäilin. Aiemmilla kerroilla epiduraali ei ole kokonaan kipua vineyt pois, supistuskipu tuntuu niin alhaalla ettei se tahdo ylettää sinne asti. No niin kävi tälläkin kertaa. Epiduraali saatiin laitettua toisella kertaa onnistuneesti, mutta olin edelleen niin kipeä että roikuin ilokaasussa. Kätilö ehdotti pcb:tä mutta en ede ajatellut sitä vaan kieltäydyin heti. Toisen lapsen synnytyksessä se ei auttanut juuri ollenkaan ja laittaminen sattui. Kätilö kysyi kohta uudelleen että enkö tosiaan halua kokeilla kohdunkaulanpuudutetta. Myönnyin ehdotukseen ja pian gynekologi tuli laittamaan puudutteen. Laittaminen ei epiduraalin ansiosta sattunut ollenkaan, olin hiukan epäileväinen sen tehoon, mutta pian kviut helpottivat ja huokaisin. Suljin silmäni ja annoin keho levätä. 

 

Kätilö meni taas muualla käymään ja minä torkuin hetken. Ei mennyt kauaa niin tunsin taas kipua ja otin ilokaasun avuksi. Pyysin kätilön paikalle ja kerroin tilanteen. Hän pyysi soittamaan jos tunnen paineen tunnetta. Tuli supistus ja tunsin järkyttävää kipua ja painetta. Soitin kätilölle ja hän tarkisti tilanteen. Olin täysin auki. Hän pyysi olemaan ponnistamatta kunnes lastenlääkräi saapuisi paikalle. Puristin ilokaasumaskia rystyset valkoisena ja yritin hengittää rauhallisesti. 2 supistusta ehti tulla ja sitten saapui lastenlääkäri, vihdoinkin lupa ponnistaa. Yhdellä supistuksella viides tyttäremme saapui parkuen maailmaan. 

Hänet annettiin lastenlääkärin suojiin ja minä jäin saliin ihmettelemään mitä juuri tapahtui. 

11.12.2013 klo 17.41 pieni kaunis tyttäremme 1700g/39,7cm.

[Junibea]

No ei tänne näemmä kovin usein kertomuksia laitella   saa nähdä viittinkö itekään jättää näkösälle 

[Emeliana]

^ Kertomuksia tulee aika harvoin, mutta kiitos kaikille teille, jotka näitä kuitenkin kirjoitatte! Ovat nimittäin kullanarvoisia muille vaukkareille. Uskon, että ei-vielä-synnyttäneet saavat kertomuksista paljon kaivattua tietoa ja monet jo-synnyttäneet saavat vertaistukea, kun huomaavat, että muillakin on ollut samankaltaisia ajatuksia ja kokemuksia.

[Martta88]

Mua harmittaa, kun tänne ei tule synnytyskertomuksia kovin usein. Siksi ehkä stalkkaankin noita kuukausiketjuja, joissa on synnytykset käynnissä  . Iso kiitos siis, kun tänne Nene kirjoittelit sun synnytyksen! Tykkään lukea synnytyskertomuksia, vaikka ne itkettääkin mua yleensä aina, yleensä ilosta kylläkin

[Sama vieras]

Kertomus spoilerissa, kirjoittanut synnytyspelkoinen esikoisen äiti.

 

 

Synnytys

Synnytys käynnistyi sunnuntaina illalla noin klo 20.40 rv 40+1.
Olin koko päivän valmistautunut seuraavan päivän sektioon ja laitellut paikkoja kuntoon ja odotellut ajan kulumista, olo oli koko päivän jotenkin rauhallinen ja levollinen.
Koska pelkosektioon päätyminen oli ollut omalla tavallan vaikea "valinta", olin jo tavallaan harmitellut viikonlopun sitä ettei synnytys ollut itsekseen käynnistynyt, kun olin kuitenkin parin viime viikon aikana kypsynyt ajatukseen, että jos näin käy, niin tilanteen mukaan yritän pyrkiä sitten alatiesynnytykseen. Tavallaan ajattelin että jos synnytys käynnistyy ennen sektiota, ei päätös ole minun. Pelkoa kuitenkin sen verran oli, etten olisi pystynyt sektiota perumaan tai lykkäämään myöhemmäksi.
Vaikka maha oli toiminut koko päivän hyvin (eli useasti sai rampata vessassa), niin otin ohjeen mukaan sektiota varten määrätyn metalaxin noin klo 19.40. Ensin tuntui ettei mitään tapahdu, mutta noin puolessa tunnissa alkoi maha vähän kramppaamaan.
Tästä seurasi se mitä piti, mutta myös maha jäi vähän jännän tuntuiseksi. Oltiin menossa saunaan joskus ennen yhdeksää, ja siinä tuntui eka supistus.
Saunassa niitä tuli lisää. Vitsailin miehelle että näinhän tää nyt menee, että aamulla sektioaika ja synnytys alkaa nyt. Ei käynyt mielessä että niin oikeasti olisi. Saunassa niitä alkoi sitten olemaan säännöllisin väliajoin, mutta olihan niitä ollut ennenkin. Nämä vaan tuntuivat joka kerta enemmän. Oli lopetettava saunominen kun ajattelin että jos menen lepäämään niin ne helpottuu. Siinä vielä ennen saunomista ajattelin ajaa säärikarvat sairaalaoloaikaa varten, yksi jalka per supistusten väli. Saunasta olin pois noin 21.30 ja 21.39 olen alkanut kellottamaan supistuksia.
Mies tuli saunasta noin klo 21.50 ja siinä vaiheessa huusin sohvalta että tuo panadolia. Suppareiden väli oli 8-10min ja ne sattui. Sitten alkaa hämärtymään muistikuvat. Saatoin pyytää kuumavesipulloon kuumaa vettä, ja supistuksen tullessa hyppäsin sen kanssa jumppapallon päälle, joka ihmeekseni auttoi. Supistuksen kesti vähintään 1min 30sek, pisin melkein 3min. Kellotin niitä kännykkään ladatulla ohjelmalla.
Klo 22.23 supistukset alkoivat tulla 3min välein, synnytysvastaanottoon soitin 22.45, että mitä tehdään. Käskettiin sinne. Mies lähti käyttään koiria nopeasti pihalla ja antoi ruuat ja lähdettiin. Klo23.00 supitukset tuli 2,5min väelin ja tekivät todella kipeää. Autossa aloin pelkäämään etten saa kipulääkettä, paikoillaan oleminen oli tuskaa. 10min ajomatkan aikana supistukset tulivat jo 1,5min välein.
Perillä mut tutkittiin, ja olin 4cm auki ja vauva alhaalla. Multa kysyttiin haluanko ehdottomasti sektion. En vastannut, kun en edelleenkään halunnut päättää noin isoa asiaa. Halusin vain jotain kipuun. Päästiin suoraan synnytyssaliin jossa piti vaihtaa vaatteet, anestesialääkäri tilattiin. En pystynyt kunnolla olemaan paikoillani.
Epiduraalin saatuani tuntui käsittämättömän hyvälle, koska se vei pikkuhiljaa kaiken kivun pois, supistukset tuntui enää vähäisenä paineena. Järkyttävä närästys iski, johon sain pari annosta lääkettä sairaalan puolesta ja sitten söin omia rennieitä. Nukahtelin välillä. Synnytyksessä oli kätilöopiskelija mukana, joka oli kivaa siinä mielessä, että hän kävi tarkastamassa mun voinnin aika tiuhaan ja oli paikalla paljon, enemmän kuin mitä kätilö olis yksin pystynyt olemaan. Siinä sitten fiksuna ihmettelin miten se haluaa kätilöksi opiskella kun siinä varmaan näkee paljon kaikenlaista.. Pistetään väsymyksen piikkiin tuo
Klo1.30 alkoi taas tuntumaan kipua, luulin että lääkkeen vaikutus lakkaa vähän kerrallaan, mutta kävikin niin, että muutama supistus tuntui vähän kivuliaana ja sen jälkeen tuntui taas täysillä. Sain lisää epiduraalia, kohdunsuu auki 6cm. Ihmettelin että synnytys edistyy kun ei tuntunut miltään. Noin klo 2.30 7cm auki, epiduraali ei enää toiminut ja sain spinaalin, jonka saaminen tuntui siinä tilanteessa kestävän ikuisuuden, oikeasti aikaa meni ehkä 30min. Aina kun lääkkeen vaikutus lakkasi, myös synnytys pysähtyi kuin seinään, kun kipu sai mut kokonaisvaltaiseen jäkkiin ja pistin vastaan kipua koko kropalla.
klo 4.00 9cm auki ja klo 4.15 puhkottiin kalvot ja lapsivesi meni. Klo 5.00 olin täysin auki ja alettiin ponnistamaan. Spinaalin teho alkoi hiipumaan joskus klo 5 jälkeen, kokeiltiin pundendaalia, muttei auttanut ja taas kroppa pisti vastaan kipua. Sain uuden annoksen spinaalia joskus noin klo 6. Taas auttoi ja ponnistaminen jatkui.
Puudutusten välissä säikyin vauvan laskevia sydänääniä, ja jossain vaiheessa sain happimaskia naamalle ja piti käydä kontalleen sitä hengittämään.
Vähän ennen klo 7.00 alkoi taas kipu palaamaan. Tässä vaiheessa ei enää oltais annettu spinaalia tai muutakaan kun oli jo niin loppumetreillä synnytys, parista sentistä kiinni. Lääkäri tässä vaiheessa päätti auttaa imukupilla, ennen kuin mun kipu menee taas niin yli ettei mistään tule mitään. Eppari leikattiin enkä revennyt, haava oli siisti eikä varmaan kauhean iso, en tuntenut leikkaamista. Poika syntyi klo 7.07.

Olisi kuulemma tullut ulos ilman imukuppiakin, oli enää niin pienestä kiinni, mutta mulla olisi kuitenkin kipu yltynyt liian suureksi ja en olis sen kivun kanssa pystynyt ehkä siihen. Ponnistusvaihe kesti 2h 2min, joten voimatkin oli vähän poissa. Varsinkin kun sektioon olin valmistautunut, niin olin syönyt edellisen kerran klo16 edellisenä päivänä. Ja tuo edellinen päivä oli ainut päivä varmaan pariin viikkoon kun en ollut ottanut päikkäreitä. Sitä kirosin yöllä.
Samoin närästys tuntui olevan todella pahaa varsinkin ponnistusvaiheessa, synnytyksen jälkeen koin sen kaikkein ikävimpänä koko synnytyksessä, vaikka söinkin närästyslääkettä koko synnytyksen ajan. Närästys melkein haittasi jo ponnistamista. Synnytyksen jälkeen kurkku oli ilmeisesti niin palanut tuon närästyksen takia, etten oikein pystynyt syömään kolmeen päivään kunnolla mitään. Muuten sairaalassa ollessa pystyi olemaan melko normaalisti tokasta päivästä lähtien, jopa istumaan, kävin vessassa molemmilla asioissa (sitä pelkäsin ihan tautisesti) ja yllätyin kun muhun ei sattunut (enkä ollut ottanut mitään ulostuslääkettä tmv)!
Mulle jäin tosi hyvä mieli siitä että kaikki meni noin hyvin, olin kuitenkin kipua pelännyt niin paljon ja sitä että jotain menee pieleen. Olin pelännyt myös kivussa sitä, ettei lääkkeet siihen auta, mutta jopa ponnistusvaiheessa torkahdin supistusten välissä pari kertaa, vaikka supistusten väli oli minuutin luokkaa.
Synnytyksestä en itse juurikaan mitään muista, pieniä pätkiä, ja kaikki noi kellon ajat on luntattu. Oon kysellyt mieheltä ja se on itsekin kertonut mulle jotain välillä jos on tullut mieleen. Lisäksi synnytyksen nopeus oli helpotus, vaikka ponnistus venyikin.
Synnytyksen kestoksi mulle on laitettu I 8h 35min II 2h 02min III 8min.
Poika 3585g ja 51cm.
Olen iloinen ja onnellinen että pystyin alatiesynnytykseen vaikka olen sitä pelännyt jostain 15v asti. Ratkaisu tuntuu enemmän kuin oikealta. Kuitenkin nyt ajattelen niin, että kun kaikki meni nyt niin hyvin mun mielestä, en uskaltaisi kovin helpolla uudestaan synnyttää alakautta, kun en usko että salama iskee kaksi kertaa samaan paikkaan ja toinen kerta menisi yhtä hyvin. Jos toisesta lapsesta alan haaveilemaan koskaan, uskon käyväni saman pelkopoliruljanssin läpi uudelleen ja samat ajatukset kuin ennen tätäkin, vaikka kuitenkin alakautta seuraavan haluaisin synnyttää.

 

[Aino-Amanda]

Sama vieras: En muista olenko jo ehkä sulta jossain toisessa ketjussa kysynyt (tää raskausajan dementia on iskenyt pahasti päälle), mutta onko ihan tavallista, että ns. pelkosektioaika on vasta noin myöhään, 40+2? Ja luvattiinko sulle aikaa sovittaessa, että saat sektion jos lähtee aiemmin syntymään? Onnea vielä pienen johdosta!

[Sama vieras]

Sama vieras: En muista olenko jo ehkä sulta jossain toisessa ketjussa kysynyt (tää raskausajan dementia on iskenyt pahasti päälle), mutta onko ihan tavallista, että ns. pelkosektioaika on vasta noin myöhään, 40+2? Ja luvattiinko sulle aikaa sovittaessa, että saat sektion jos lähtee aiemmin syntymään? Onnea vielä pienen johdosta!

Kiitos Yleensä se käsittääkseni on viikkoa ennen la:aa. Mulla oli hiukan tuosta vääntöä lääkärin kans, ja se oli sitö mieltä et jos syntyy ennen la:aa, niin alakautta, mutta synnyttämään mennessä multa kuitenkin varmistettiin kummalla tavalla haluan synnyttää. Täällä on siitä vikasta pelkopolista ja sektiopäätöksestä viestissä 125 enempi.

[Sour Puss]

Kiitos kaikille, jotka olette synnytyskertomuksenne tänne tuoneet Mukava lukea tuoreita kokemuksia, niin pääsee vähän kärryille, että mitä tilanteessa tapahtuu.

[Jenny-Maria]

Toinen ja viimeinen lapsi, suunnitellulla sektiolla (sype)

 

TAYS:issa oltiin klo 8 verikokeita varten ja siitä odottelu sitten alkoikin. Synnyttäneiden osastolla klo 9, jossa annettiin petipaikka ja vaatetusta. Odoteltiin ja odoteltiin. Lopulta pääsin saliin klo 14. Käytännössä sektiotoimenpiteessä kivuliain juttu oli tipan laitto. Sitä yritettiin neljä kertaa, "ujot suonet". Lopulta anestesialääkäri laittoi tipan käteen. Sitten askarreltiin selän kanssa, josta sama anestesialääkäri etsi nikamapaikkaa spinaalia varten. Ensimmäinen yritys ei mennyt ihan nappiin, mutta ei kyllä sattunutkaan. Toisella yrityksellä löytyi paikka ja spinaali tuupattiin selkään. Seuraavaksi joku katetroi ja puutumista seurattiin.

 

Käytännössä en tuntenut mitään muuta kuin jännää puutumista. Aluksi tuli paha olo (verenpaine vähän heittelehti alussa), mutta se meni ohi. Sitten vedettiin eteen kangas ja alkoi "mysööminen" mahan alueella. Poika syntyi klo 14.46, yhdeksän pisteen lapsena. Näin pojan pikaisesti ja mies lähti mukaan pesua ja muuta varten. Mahasektorilla aloiteltiin ompelu. Synnytyksen kokonaiskesto siten 46 minuuttia, vs. esikoisen "vesien menosta syntymään n. 55 h".

 

Tästä sitten heräämöön, jossa olimme kolmistaan. Yritin kovasti liikutella varpaita, mutta eipä siitä nyt mitään tullut. Mies piti poikaa sylissä, ns. ensi-imetystä kokeiltiin n. 40 minuutin kuluttua. Spinaalikutina heräsi sitä mukaa, kun puudutuksen vaikutus alkoi hävitä. Raaputin käsivarsiani ja rintakehääni antaumuksella koko heräämöajan. Ilmeisesti olimme heräämössä n. 1,5 tuntia, sitten siirryimme osastolle.

 

Ensimmäinen vuorokausi oli kivulias, sitä en kiellä. Haavakipu heräsi spinaalin jälkeen. Käytössä oli kipupumppu (ei epiduraalikanavassa, vaan tipan kautta), joka kyllä piti kivun tiessään, mutta sivuvaikutuksena oli kohtuullisen messevä pahoinvointi. Kipupumppu lähtikin ensimmäisenä yönä ja tilalle tuli suun kautta otettavia lääkkeitä ja kipupiikit. Niillä pärjäsinkin kyllä vallan mainiosti. Käytännössä haavakipu kesti ehkä alle vuorokauden, sitten alkoi perinteinen jälkisupparikipu.

 

Kotiutumispäivänä (sektio tiistaina, kotiutuminen lauantaina) otettiin haavasta tikit pois ja itse haava parantui kohtalaisen hyvin.

 

Olen erittäin tyytyväinen suunniteltuun sektioon, en ollut esikoisen syntymän jälkeen tippaakaan kiinnostunut edes yrittämään toista alatiesynnytystä, vaikkei siitä ensimmäisestä mitään "ännännen" asteen repeämiä tms. tullutkaan, lähinnä henkisiä arpia.

[Neomi]

Oma synnytyskertomukseni löytyy nyt täältä http://aliceihmemaassa.blogspot.fi/2014/02/synnytyskertomus.html

[Majlis]

En ole ollut kovinkaan aktiivin kirjoittelija, mutta synnytyskertomuksia tykkään lukea =) Tänne niitä kuulemma kaipailtiin ja tässä olisi kaksi:

 

Esikoisen syntymä elokuussa 2011.

 

RV 39+5
Koko päivän tuli kivuttomia supistuksia, mutta niitä nyt oli tullut muutenkin joka päivä jo varmaan kahden-kolmen viikon ajan eli en kiinnittänyt niihin mitään kummempaa huomiota.
Illalla käytiin miehen ja koiran kanssa tunnin iltalenkillä ja sitten siihen perään laitettiin sauna lämpiämään. Juuri ennen saunaa tuli pari kertaa semmonen ikävä menkkajomotus alavatsalle, mut siihen ne sitten jäi eikä saunassakaan tullut mitään. Illalla mies vielä hieroi akupisteitä miun jaloista ja lakkas miun varpaankynnet. Nukkumaan mentiin puolenyön maissa.

RV 39+6
Heräsin aamyöllä kahden maissa vessaan. Herätessä oli vähän epävarma olo, että olinko herännyt pissahätään vai mahakipuun. Kävin pissalla ja menin takaisin nukkumaan. Kolmelta heräsin sitten mahakipuun ja vähän aikaa makasin sängyssä ja sitten tuli olo, että vatsa menee sekasin. Nousin ylös ja kipitin vessaan, mutta ei se maha sitten sekasin ollutkaan. Kello oli noin 03:15 kun alkoi tulla supistuksia. Laitoin kännykän ajastimen päälle ja aloin kellottamaan. Supistuksia tuli heti noin viiden minuutin välein, mutta ne ei ollu kauhean kipeitä ja tuntui menkkajomotuksena alavatsalla. Olo oli kuitenkin semmonen, etten halunnut enää mennä takaisin sänkyyn pyörimään. Laitoin kylpytakin päälle ja avasin tietokoneen. Neljän maissa mies heräsi vessaan ja sanoin hänelle, että supistelee sen verran usein etten oikein voi nukkua. Mies kysyi supistusten väliä ja että olenko jo pakannut sairaalakassiin kaiken tarvittavan. Enpä ollut ja mies kehottikin, että pakkaisin sen. Samalla kun pakkailin kassia niin kellottelin suppareita ja niitä tuli 4-5 minsan välein, mutta kestin ne ihan hyvin kun pysyin liikkeellä ja keskityin pakkaushommiin.
Sanoin miehelle, että hän voisi ihan hyvin käydä vielä nukkumaan. Sovittiin että herätän hänet viideltä jos supistukset jatkuvat. Kello 4:40 mies nousi ylös, kun ei saanut unta. Hän söi vähän aamupalaa ja kehotti soittamaan sairaalaan, mutta kieltäydyin, koska en ollut kovinkaan kipeä tiheistä supistuksista huolimatta ja jotenkin olin ihan varma, että ei tää vielä mihinkään etene aikoihin eli ihan turha hössöttää. Mies lähti viiden jälkeen koiran kanssa lenkille ja sanoi, että jos supistukset jatkuvat vielä kun hän tulee takaisin, niin sitten soitetaan sairaalaan.

Supparit jatkuivat edelleen miehen tultua lenkiltä ja kello 5:50 soitin synnärille. Kätilö kyseli ne peruskysymykset, eli millon on laskettu aika, onko menny vesiä, tuleeko verta jne. Ja sanoi vielä, että ensisynnyttäjillä avatuminen voi kestää 10-12 tuntia, että voin olla kotona niin kauan kuin pystyn.

Supistuksiin alkoi vähitellen tulla voimaa, mutta mitään kivunlievitystä en todellakaan kokenut tarvitsevani. Tassuttelin aina supistusten tullessa ympäri taloa ja nojailin seiniin ja hengittelin. Supistusten välissä oli ihan normiolo. Mies otti videokameran esiin ja alettiin tekemään synnytysvideota!

En halunnut kiirehtiä sairaalaan lähdön kanssa, koska pelkäsin, että supistukset loppuvat jos lähdemme pois kotonta. Mies kuitenkin halusi, että kävisimme sairaalassa tarkastamassa kohdunsuun tilanteen, että jos olisin vasta vähän auki niin mies voisi käydä heittämässä koiran hoitoon. Halusin kuitenkin olla kotona siihen asti, että sairaala olisi auki, ettei tarvitsisi summerilla mennä sisään. (En tiedä mikä logiikka miulla tässä oli, mutta aikaisemmin en kuitenkaan halunnut lähteä.) Supistuksia tuli koko ajan kellontarkasti neljän minsan välein, välillä jopa vähän tiheemmin ja maha oli ihan pinkura aina supparin tullessa. Mies katsoi kellosta aikaa ja sanoi, että yksi supistus kestää noin 50 sekuntia - yhden minuutin. Höpöteltiin tuntemuksia ja tilanneraportteja videolle ja heitettiin läppää. Keittelin itelleni vielä kupillisen vadelmanlehtiteetä, jota olin juonut koko loppuraskauden ajan. Supistuksen tullessa lähdin aina kävelemään ympäri olohuonetta ja silittelin vatsaa. Kipuja oli, mutta kestin ne hyvin ilman mitään kivunlievityksiä.

Puolen kahdeksan jälkeen kävin vessassa ja pikku palanen limatulppaa tuli paperiin pyyhkiessa. Noin 7:45 lähdettiin ajamaan sairaalaan ja matkalla tuli kolme supistusta. Automatka oli aika inhottava kun piti olla paikallaan supistusten tullessa, mutta kyllä sen kesti kun tiesin, ettei matka ole pitkä. Sairaalaan mentiin kahdeksan jälkeen ja menin tarkkailuhuoneeseen ja minut laitettiin käyrille. Vauvan sykkeet olivat hyvät. Kätilö kysyi voisinko antaa pissanäytteen, mutta olin juuri kotonta lähdettyä käynyt vessassa, ettei ollut hätä. Jäätiin miehen kanssa kahden tarkkailuhuoneeseen ja suppareita tuli edelleen neljän minsan välein. Sängyllä maatessa ne tuntui aika inhottavilta, mutta ei todellakaan niin pahoilta, että olisin lääkettä kaivannut. Tunsin supistukset kovana menkkakipuna alavatsalla ja ne sai kyllä kiemurtelemaan ja huohottomaan. Kuvailtiin taas videokameralle ja juteltiin ja hengittelin supistukset läpi. Huoneessa kävi joku mittaamassa minulta verenpaineen ja ottamassa verikokeen.

Joskus vähän ennen yhdeksää kätilö teki sisätutkimuksen ja suureksi yllätykseksi olinkin jo 6 senttiä auki! Oltiin miehen kanssa ihan että HÄH?! Kätilö sanoi hiukan pyöritelleensä sormea kohdunsuulla ja siitä ilmeisesti oli apua, koska noin 10 minuuttia kätilön tekemän tutkimuksen jälkeen kävi kiertävä lääkäri kopasemassa ja totesi minun olevan 9 senttiä auki!!! Ei meinattu miehen kanssa uskoa sitä todeksi! Lääkäri vaan sanoi, että "Tänään on syntymäpäivä!"

Siinä sitten sain sairaalavaatteet ylleni ja keräsin kimpsut ja kampsut ja käppäiltiin synnytyssaliin. Mies lähti juoksemaan autolle laittamaan parkkilapun, jonka sairaala tarjoaa yhdeksi päiväksi. Kun päästiin synnytyssaliin kysyin kätilöltä haluaako hän vielä sen pissanäytteen ja niinpä kävin vielä pissimässä purkkiin. Toinen kätilö näytti ilokaasun ja neuvoi sen käytössä ja kokeiltuani sitä hetken en oikein lämmennyt sille. Tuli humalainen olo ja kaasu tuntui kuivalle. Sanoin, etten halua sitä. Mies tuli takaisin ja kuvattiin vielä pieni pätkä videolle. Supistusten tullessa minua ponnistutti, mutta hyvin pystyin pidättelemään, eikä paine ollut kovinkaan kova mutta tuntui kuitenkin.

Minulta ei ollut vieläkään lapsivedet menneet, joten kello 9:18 puhkaistiin kalvot. Se ei tuntunut millekkään. Lapsivesi oli kirkasta ja vauvan päähän asetettiin pinni ja sydänäänet olivat hyvät. Kätilö kokeili taas kohdunsuuta ja jotain reunaa oli vielä hitusen jäljellä mutta ne hävisivät nopeasti kun kätilö taas vähän pyöritteli sormeaan.

Pikkuhiljaa sain luvan ruveta ponnistamaan kun siltä tuntui. Odottelin supistusta ja ekan kerran työnsin varovasti vasemmalla kyljellä. Se asento tuntui kuitenkin hankalalta ja kätilö sanoi, että voidaan kokeilla erilaisia asentoja. Käännyin kuitenkin ihan perinteiseen puoli-istuvaan asentoon ja odottelin taas supistusta. Miehelle annettiin ohjeeksi antaa minulle happea naamarilla aina supistusten välissä. Sitten taas supistuksen tullessa sain ponnistaa. Ponnistaminen tuntui tosi luontevalta ja suoraansanoen helpolta! Kätilö paino sormella sitä kohtaa mihin suuntaan pitää ponnistaa ja minähän ponnistin. Vedin jalkoja itseäni kohti, painoin leuan rintaan ja hengitin nenän kautta. Kätilö sanoi, että yhden supistuksen aikana voisin ponnistaa kolme kertaa, mutta olin kuulemma puskenut viisikin kertaa per supistus. Kätilöt kannustivat kokoajan ja pitivät minut tilanteen tasalla ja vauva eteni milli milliltä ulospäin kokoajan.

Sitten 21 minuutin ponnistamisen jälkeen meille syntyi pieni tyttö kello 10:06. Vauva rääkäisi heti ja miuta nauratti ja olin ihan että "oliko tää oikeesti tässä, näin helppoa!!!??" Mies itki ja hänkin oli ihan hämmentynyt kun kaikki kävi niin nopeasti. Isä katkaisi napanuoran ja vauva nostettiin miun rinnan päälle ja se oli ihan epätodellinen fiilis. Istukka syntyi 6 minuutin jälkeen helposti ja kokonaisena. Kaikki oli mennyt niin hyvin, helposti ja nopeasti että sanoinkin miehelle, että voisiko hän nipistää minua, koska en voinut uskoa että se oli totta! Olin ihan varma että herään unesta ja olen edelleen raskaana. Mutta totta se oli!

Vauva punnittiin ja mitattiin ja mies kylvetti hänet. Kätilö alkoi tikkaamaan miuta. Tikkejä tuli muutaman, mutta vauriot ei kuulemma olleet pahat. Kudokset olivat antaneet hyvin periksi ja selvisin pienellä repeämällä emättimessä ja välilihassa. Yksi ommel tuli myös virtsa-aukon yläpuolelle. Tikkaamisen ajan hengittelin ilokaasua ja kuvasin videokameralla miestä ja vauvaa jotka istuivat keinutuolissa. Ilokaasusta tuli känninen olo, mutta siinä vaiheessa se ei haitannut, koska ei tarvinnut enää tehdä mitään. Synnytystä en olisi halunnut siinä olotilassa suorittaa.

Siinä sitten tikkausten jälkeen pääsin vessaan ja suihkuun ja sitten saatiin ruokaa! Soitettiin vanhemmille ja muutamille kavereille ja laiteltiin viestejä. Olo oli aika normaali, enkä todellakaan voinut uskoa, että juuri äsken olin synnyttänyt!

 

Kuopuksen syntymä helmikuussa 2013:

 

RV 39+4

 

Kävin illalla treenaamassa ja palailin salilta kotiin seitsemän maissa. Kävin itse suihkussa ja kylvetin samalla esikoisen. Ilta oli ihan normaali, mitä nyt maha oli pinkeenä. Kymmenen maissa mentiin miehen kanssa sänkyyn ja kävin lukemaan kirjaa. Mies kävi melkein hati nukkumaan. Puoli yksitoista kävin vessassa ja kun palasin sänkyyn alkoi supistella. Supistuksia tuli heti noin viiden minsan välein ja niihin alkoi tulla joka kerralla enemmän ja enemmän tehoa. Koitin kuitenkin aikani makoilla sängyssä ja lukea, mutta muutaman supistuksen jälkeen oli pakko nousta ylös ja mieleen alkoi hiipiä ajatus että tää taitaa nyt olla sitä!

Menin pesuhuoneeseen ja aloin kellottamaan suppareita. Niitä tuli viiden minuutin välein ja ne kestivät 45-50 sekuntia. Ne myös voimistuivat hetki hetkeltä. Siltikin arvoin mielessäni useamman minuutin, että "koskeeko supistukset oikeasti", "tuleeko ne nyt niin tiheään vai olenko vaan tulkinnut kelloa vääriin" ja "onko siitä edellisesti supparista muka vasta viisi minuuttia". Aikani tätä vatvottua ja edes takaisin pesuhuoneessa käveltyäni soitin sairaalaan kello 23:50.

RV 39+5

Herätin miehen sen jälkeen kun olin lopettanut puhelun kätilön kanssa. Olin puhelimessa kertonut kätilölle, että eka synnytys oli ollut nopea ja sainkin ohjeeksi lähteä tulemaan sairaalalle päin. Mies soitti samantien anopille joka tilasi taksin ja lähti tulemaan meille. Supistuksia tuli tasasesti viiden minsan välein ja nojailin aina millon minnekkii niiden tullessa. Kyllä ne jo koski. Pakkailin tavaroita kassiin anopin saapumista odotellessa..
Puolen yhden maissa anoppi tuli meille. Annettiin pikaiset ohjeet esikoisen aamurutiineista ja näytettiin tarhavaatteet jos synnytys vaikka venyis eikä mies pääsisi kotiin ennen aamua.

Puin päälleni ja kun olin menossa eteiseen, tunsin että jotain olisi lurahtanut housuihin. En enää siinä vaiheessa vessaan mennyt vaan nappasin kylpypyyhkeen autoon penkin suojaksi ja lähdettiin sairaalaan kello 00:35. Tiet oli tyhjillään maanantai-tiistai välisenä yönä ja matka taittui nopeasti. Autossa alettiin kuvaamaan taas videokameralla, koska haluttiin ikuistaa myös tämä synnytys niinkuin ensimmäinenkin.

Sairaalassa oltiin 00:45 ja meidät vastaanotti sama kätilö jonka kanssa olin puhunut puhelimessa. Hän sanoi lukeneensa minun tietoja ja ohjasi meidät suoraan saliin, koska odotettavissa oli nopea synnytys. Käytävällä kävellessä tunsin taas että jotain lurahti ja yllätys olikin suuri kun salissa riisuin housut ja ne olivatkin kuivat!!! Ihmettelin ääneen että mitvit?! Missä se vesi on kun aivan varmasti jotain valui! Kävin vessassa ja limatulppaa irtoili ja kätilö sanoikin sitten, että se oli sitä mikä tuntui "nesteeltä".

Sitten tehtiin sisätutkimus ja olin 4-5 cm auki. Kalvot olivat ehjät. Supistuksia tuli tasaisesti noin neljän minuutin välein ja niissä oli tehoa. Vaikka toiset supistukset olivat kevyempiä, niin toiset taas todella ärhäköitä ja ponnistuttavia. Välillä olin ihan mutkalla kun koitin vaan pidätellä ponnistusta. Kätilö kysyi haluanko ilokaasua, mutta kieltäydyin kun esikoisen synnytyksestä muistin, ettei siitä tule kuin känninen olo. Mitään muita roppeja ei tarjottu enkä olisi kyllä ottanutkaan. 20 minuuttia ekan sisätutkimuksen jälkeen tutkittiin uudelleen ja olin 7 cm auki ja sitten ei menny pitkään niin olin jo 9 cm auki. Silloin kätilö puhkaisi kalvot ja sain vähän työntää jotta puhkaisu olisi helpompaa. Sitten melkein heti sainkin luvan ponnistaa.

Ponnistin kaksi kertaa ja neljässä minuutissa poika syntyi kello 01:46. Sain ihan pienen nuppineulan pään kokoisen repeämän, mihin laitettiin pari tikkiä ristiin. Isä katkaisi napanuoran, ponnistin istukan ulos ja sain pojan rinnalle.

 

Lapsilllani on ikäeroa vajaa puolitoista vuotta. Molemmat synnytykseni ovat olleet todella helppoja ja nopeita, eikä todellakaan sitä mitä monesti annetaan ymmärtää, että synnytys olisi maailman hirvittävin kokemus. Tietysti se voi olla sitäkin, mutta se voi olla myös jotain aivan muuta.

Edited February 12, 2014 by Majlis

[Jozzu]

Esikoinen syntyi keskiviikkona 5.9.2012 OYS ssa raskausviikolla 33+5

 

3.9.2012 maanantai aamuna 6-7 välillä heräsin pissahätään ja kävin vessassa. En mennyt takaisin nukkumaan vaan jäin jotain tekemään keittiöön (en muista mitä). Osa lapsivesistä tuli keittiön lattialle, menin tietenkin paniikkiin ja kävin miehen herättämässä että mitä minä teen ja nouse ylös. Toinen unenpöpperössä tajunnut mistään mitään.

 

No soitin Oulaskankaalle (Oulaisten sairaala; sinne olisin mennyt synnyttämään jos olisi viikkoja ollut tarpeeksi). Kerroin tilanteen ja ohjeistusta (raskausviikot ja mitä on tapahtunut). Ohjeistus: mennä omalla autolla Oulaskankaalle. Varmistin tämän ainaki kolme kertaa että ihan oikeasti omalla autolla, aina tuli myöntävä vastaus. Mies lähti töihin kun sanoin että mee vaan töihin että käyn vain Oulaskankaalla ja tulen takaisin, anoppi kuitenkin lähti kuskiksi vaikkei sekään olisi saanut ajaa kun tahistimeen vaihdettu patterit ja ei olisi saanut turvavyön hankausta tulla leikkaushaavaan kohdalle.

 

En tajunnut sitten sanoa kätilölle joka otti sairaalassa vastaan että mitkä viikot on menossa, oletin kait että se on se sama joka oli puhelimessa että kyllä se tietää. No minua odotutettiin vastaanotto huoneessa 10-15min. kunnees kätilö tuli, sitte sanoin heti että mulla on viikot jotain 33. Sitte huone täytty kätilöistä, sairaanhoitajista ja lääkäristä ja tuli tippaa, piikkiä ja suun kautta lääkettä ja tutkittiin. Supisteluja ei ollut missään vaiheessa mutta olin avautunut 2cm. Joku kätlö sanoi ettei minun pitäisi edes olla täällä. Ja anoppi kysyi joltakin että miksi istutetaan että makuullahan pitäs olla ku lapsivedet menee, kätilön vastaus ettei kuulema nykysin makuuteta kun lapsivedet menee! (autossa ja odottamista tarkoitan istuttamisella, makoilin vasta kun ultrasivat ja tutkivat).

 

Tästä lanssilla sitten Ouluun. Miehelle ilmoitin asiasta ja neuvola kortti oli jäänyt kotia että mies joutu mutkan kautta ajamaan perässä. Oulussa ultrattiin uudelleen ja tutkittiin ja otettiin osastolle. Liikkumiskielto tuli, vessassa saa käydä. Supistelut alkoi lievänä seuraavana päivänä + liitoskipuja. Olin erittäin väsynyt kun ei saanut nukuttua kipujen takia ja huonetoverin kuorsauksen takia. Yksi yökkö yöllä juoksutti sydänäänten takia aulaan ettei huonetoveri häiriinny. Keskiviikkona aamupuolella kivut alkoi oleen sietämättömiä, aamukätilö tuli ja sanoi että syöt eka aamupalan ja lääkäri tutkii sitten kierrolla. Onneksi sanoi että voi hänkin katsoa jos haluat ja onneksi myöntävän vastauksen annoin. Hän käski toisen kätilön paikalle ja olin jo kokonaan auennut! Tuli siinä sitten kiire kätilöille laittaa minut synnytys-saliin. Eivät oikein tahtoneet uskoa että synnytys käynnissä.

 

Synnytys kesti 3h 30min. Alakautta synnytin. Mies myöhästy 3minuutilla. Sain vilaukselta katsoa neitiä ja häntä lähdettiin viemään sitten teho-osastolle 55, mies lähti lääkäreiden ja neidin mukaan. Itse olin osastolla viikon ja neiti oli teholla alle kuukauden.

 

Kasvu ja kehitys on normaalia ollut tähän mennessä, 1v5kk ikää on nyt.

 

Odotan toista lasta ja kyllähän tämä raskaus on vähä ressannut kun ei tiedä mitä tapahtuu.

 

Ja esikoisen kohdalla moni asia jäi vaivaamaan joita olen selvittänyt... jos sattuu samalla lailla käymään:

1) 112 on johon kannattaa soittaa =)

2) Makuullaan odottaa lanssia jos lapsivedet on mennyt vaikkei olisikaan kokonaan menneet niin silti

3) minun kohdalla heti lähteä koska sala-aukeaminen on ollut esikoisen kohdalla

4) ja missään nimessä ei itse aja jos synnytys lähtee käyntiin

(ja nämä olen ihan oulaskankaan synnärin osastonhoitajan kanssa käynyt läpi, nämä on tietenkin yksilölliset ohjeistukset)

 

Esikoisen kohdalla olin ihan pihalla kaikista että miltä ne supistukset edes tuntuu jne ja kun se tapahtu niin nopeesti kaikki ettei tajunnut mitään. Ja kun lähtötilanne oli yllättävä niin ei osannut järkevästi toimia ja soittaa oikeaan paikkaankaan. Onneksi kaikki kuitenkin hyvin :lipsrsealed:

 

[riikkajohanna]

Suora lainaus odotusketjusta.

 

Rv 39+6.

 

Olin hereillä jo valmiiksi, kun L oli herännyt painajaisiin n. klo 2:30 ja uudelleen nukahtaminen kesti normaalia kauemmin. Söin ruisleivän siinä klo 03:30 ja klo 04 ajattelin, että nyt voisin pikkuhiljaa siirtyä sohvalta takaisin sänkyyn, että nyt taitaa L nukkua.

 

Jäin kuitenkin vielä sohvalle, koska 04:04 tuli ensimmäinen supistus. Voimakkuudeltaan se oli aika laimea, mutta tiesin jossain alitajunnassa, että nyt se on menoa. Kolme supistusta tuli siinä sohvalla ollessa, 04:30 siirryin sänkyyn. Klo 05:00 otin Panadollia 1g ja yritin saada unen päästä vielä kiinni, supistusväli oli säännöllisen epäsäännöllinen 9-15min. En kuitenkaan saanut unta enää ja klo 06 herätin ukon, että nyt soittoa mummillaan, meille syntyy vauva tänään.

 

Kaikista varoitteluista (ja seuraavan päivän lasketusta ajasta) huolimatta, anoppiin ei saanut yhteyttä. Laitettiin viestikin perään.

 

Heti kuuden jälkeen supistusväli tiheni kuin silmänräpäyksessä, väli oli enää 4-6min, supistuksen kesto pisimmillään yli 2min. Käskin ukon soittamaan uudelleen äidilleen, vastasi!

 

Kävin vielä suihkussa, koska tiesin, että synnärille soittaessa he sitä kysyvät ensimmäisenä särkylääkkeiden oton lisäksi. Suihkussa ollessa otin n. 10min aikana vastaan 3-5 supistusta, en edes muista enää. Suihkusta kun tulin, soitin synnärille, että saanko tulla. Pelkona itsellä tahaton kotisynnytys. Aika vastentahtoisesti kätilö sanoi, että jos et kerran pärjää, niin tule. Tuntui, ettei hän ymmärrä, että pelkään ihan oikeasti synnyttäväni kotiin. Ennen kuin lähdettiin, asensi ukko TENSin ja impulsit oli alkuun koko ajan ykkösteholla, supistuksen tullessa 3-4 teholla.

 

N. klo 07:30 kirjauduttiin sairaalaan ja ensimmäisenä käyrille. Pyysin olla pystyssä, koska vaakatasossa ei supistusta voi mitenkään kukaan koskaan ottaa vastaan. Vaakatasossa piti olla, että saadaan vauvan sykekäyrä piirtymään, seistessä se ei piirtynyt lainkaan. Game over siis. 30min käyräilyn jälkeen tarkistettiin tilanne, kätilöopiskelija teki sisätutkimuksen ensin, pyysi myös kätilöä sen tekemään. Opiskelijan sanoihin jos olisi luotettu, olisi vauva syntynyt varmaan jonnekkin käytävälle, hänen mielestään olin ehkä 2cm auki. Kätilö kun teki tutkimuksen, selosti hän hyvin tarkasti opiskelijalle mitä on missäkin, ja että tämä äiti on 6cm auki, sali valmiiksi.

 

Olin ainut synnyttäjä sillä hetkellä, ja päästiinkin samaan saliin, missä esikoinenkin on syntynyt! Jo matkalla saliin kysyivät toiveita kivunlievityksen suhteen. Sanoin haluavani epiduraalin (TENSin lisäksi, tässä vaiheessa jatkuva teho 3-5 ja supistuksen aikaan 7-10), koska se ainoana auttoi hermovaurioperäiseen kipuun edelliskerralla. Kätilö perusteli oman valintansa (spinaali) sillä, että se tehoaa nopeammin kuin epiduraali. Kauhistelin ääneen ajatusta, että jalat ei toimisi, enkä saisi enää liikkua. Päätin, että pärjään vielä. Kätilö tilasi spinaalin jo valmiiksi saliin.

 

Saliin on menty 08:30, säännöllisiä supistuksia oli tullut 2h tässä vaiheessa, nyt väli oli 1-3min ja kesto 1-2min. Silti päätin kestää vielä. Käpsyttelin, hengittelin ja puuskutin pitkin synnytyssalia, välillä kätilö ja kätilöopiskelija kysyivät, joko laitetaan puudutus. Ei, ei laiteta, ei vielä. Lopulta, n. 09:00, ulvoin että nyt se spinaali, mä kuolen.

 

Ensin laitettiin tippa ja revittiin TENS irti, kunnes itkua vääntäen ulvoin, että sattuu. Sisätutkimus paljasti, että täysin auki, vauva syntyy kun kalvot puhkeaa. Ei ehditä laittamaan puudutusta. Sain pienimuotoisen paniikkikohtauksen ja olin valmis hinaamaan valkoisen lippuni salkoon.

 

Kätilöt asensivat TENSin takaisin selkään ja pudendaalipuudutus tilattiin spinaalin tilalle. Kalvot puhkaistiin klo 09:16, lapsivesi kirkas ja sitä oli normaali määrä. Aivan tautinen ponnistamisen tarve valtasi koko kropan, mutta pää löi kapuloita rattaisiin. Ei ilman kivunlievitystä. Ensimmäinen supistus kun tuli, en osannut tehdä mitään järkevää, ainoastaan itkeä ja huutaa tuskissani. Se meni siinä se. Ponnistusvaihe lasketaan alkaneeksi seuraavasta supistuksesta, ja sillä yhdellä supistuksella vauva syntyi, ponnistusvaihe 2min. Itse luulin, että siinä kestä 10-15min, ja että supistuksia tuli useampi. Kun vauva syntyi, tuntui yksinkertaisesti siltä, kuin paikat halkeaisi kahtia.

 

Jälkeiset syntyi 8min vauvan syntymän jälkeen. Istukka (574g) täydellinen, kalkkinen ja lohkoinen. Kalvot täydelliset, napanuora samoin.

 

Kun vauva oli syntynyt, kysyin, että ehdittiinkö sitä pudendaaliakaan laittaa? Ei ehditty, lääkäri kävi kuulemma ovella kääntymässä ja totesi että on myöhäistä.

 

Repeämä on siis 1 asteen repeämä, kätilö sanoi että pintanaarmuja, mutta tikataan kun niin vuotaa.

 

Vauva sai pisteet 9 / 10 / 10 ja oli elämänsä ensitunnit kenguroimassa mun tantun sisällä. Sillä samalla silmän räpäyksellä tuo mimmi valtasi mun sydämen, ja on poijjaat ihan isoveljensä (ja isänsä) näköinen! 

 

Juttelin vielä kätilöopiskelijan (joka oli muuten ihan loistava tyyppi ja oikealla alalla ! ) kanssa synnytyksestä, hän siis hoiti sen ja kätilökätilö oli vain "apuna". Hänen mielestään olin ihan käsittämätön, kuulemma kovin tyynenä otin supistuksia vastaan TENSin ja hengittelyn avulla. PAH ajattelin itse.   Annoin synnytykselle pisteiksi 10/10, vaikka kaikki ei mennytkään ihan niinkuin olin itse suunnitellut. Mutta ehkä juuri se, että tilanne muuttui aika paljon, teki siitä jollain tapaa niin hyvän. Kun kaikki puhalsi kuitenkin yhteen hiileen.

 

Ainiin, synnytyksen kokonaiskesto paperilla on siis 3h, ensimmäisestä supistuksesta n. 5h 15min. 

[Maustekahvi]

Odotusketjusta kopioitu. Viikkoja 40+5.

 

Jo torstai-iltana supisteli säännöllisesti ja aika napakasti jonkin aikaa. Pyydettiin kaveria jäämään yöksi siltä varalta, että yöllä olisi tullut lähtö. Ei tullut. Supistukset harvenivat yöksi, mutta valvottivat kuitenkin pahasti.

 

Perjantai oli ärsyttävää seilaamista. Välillä taas viittä vaille säännöllistä supistelua, välillä yli puolen tunnin taukoja. Keksin pyytää appivanhempia ottamaan esikoisen mukaan mökille. Suunniteltiin illaksi noutoruokaa, jäätelöä ja Poirotia. Esikoisen lähtiessä supisteli jo säännöllisesti ja napakasti, mutta taistelumieliala oli loistava. Haettiin grilliltä kanakorit ja vietettiin iltaa suunnitellusti.

 

Sitten supistukset taas harvenivat ja olo oli aika siksi surkea. Soitin vastaanotolle ja kysyin ohjeita. Käskivät ottaa Panadolia ja yrittää nukkua. Yritin. Pitkällään supistukset kuitenkin voimistuivat ja tihenivät taas. Pakattiin kamat ja käveltiin naapuriin näytille.

 

Supistukset tulivat juuri ja juuri kymmenen minuutin välein ja kohdunsuu oli kolme senttiä auki. Varmaan osittain kovista kivuista ja hiljaisesta ajankohdasta johtuen päästiin kuitenkin saliin. Kävin suihkussa, joka rentouttikin hyvin. Ajoin miehen kotiin nukkumaan ja yritin itse levätä, mutta huonolla menestyksellä.

 

Koitin kävellä ympäri osastoa ja kokeilin erilaisia asentoja, mutta kivut oli jo todella kovat eikä oikein mistään ollut apua. Limatulppa jäi vessaan. Pyysin kipupiikin. Se rentoutti ihanasti. Kivut ei hävinneet, mutta nukahdin aina supistusten välillä. Se tuntui ihanalta. Sitten välejä ei oikein tullut enää ja piti siksi heräillä. Soittelin miehen takaisin aamuseitsemän jälkeen.

 

Olin todella kipeä. Supistuksia tuli tiuhaan, melkein enemmän kuin taukoja. Liikkuminen ei auttanut, muttei paikoillaan oleminenkaan. Kokeilin taas suihkua, mutta sekin oli laiha lohtu. Vapisin. Kätilö tarkisti kohdunsuun (4-5cm) ja tilasi spinaalin.

 

Spinaali ei ihan avannut taivasta, muttei paljon muutakaan. Laittamisessa menu hetki, kun en kovilta kivuilta ja isolta mahalta saanut oikein hyvää asentoa. Neulaa laitettiin kolme tai neljä kertaa. Se ei tuntunut erityisen pahalta, mutta samalla supisti, mikä oli kamalaa. Lopulta onnistui. Kivut katosivat melkein kokonaan. Vajosin autuaan rentoutumisen tilaan. Puhkaistiin kalvot ja kohdunsuu aukesi kahdeksaan senttiin. Laitettiin vielä kohdunkaulaan puudute ja oksitosiinia tulemaan pienenä annoksena. Kello oli kai kymmenen luokkaa. Supistukset tuntuivat napakoina, mutta kipu oli täysin kestettävissä. Yhdeltätoista oli jäljellä enää pieni reuna. Kätilö kokeili ja totesi sen menevän vauvan pään yli vetämällä.

 

Digi-hifi-scifi-sänky muuntautui synnytysjakkaraksi ja pääsin ponnistamaan. Asento ei ollut tukevin mahdollinen, mutta kuitenkin luonteva. Ponnistaminen tuntui ensin maltillisena, sitten tukalana venytyksenä. Pään kanssa piti yrittää pidättää, mutta se ei oikein onnistunut. Kroppa puski itsestään ja pää syntyi ennen kuin apukätilö ehti suihkutella öljyä kirvelyä helpottamaan. Seuraavan supistuksen odottelu oli kamalaa enkä tiedä, maltoinko odottaa sen alkamista kunnolla ennen kuin puskin hartiat ulos 11:23.

 

Poika oli kovin sinertävä, mutta parahti heti mahan päällä kunnolla ja keräsi nopeasti väriä, joten ilmeisesti kyse ei ollut sen kummemmasta hapenpuutteesta. Kokoa oli vähän enemmän kuin isosiskolla, pisteet 9/9. Itse selvisin kokonaan ilman tikkejä ja istukka syntyi ongelmitta. Suihku tuntui ihanalta ja imetys lähti käyntiin suhteellisen mukavasti, mitä nyt pieni on vähän laiska imemään.

Edited June 14, 2015 by Maustekahvi