Galentin

Isovanhemmat


217 posts in this topic

Molempien vanhemmat elossa, eli 4 isovanhempaa olisi tiedossa. Lisäksi miehen kaksi omaa isovanhempaa on vielä elossa.:girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

MÄ vastasin, että 4 +. Yhteensä 5, laskin tuohon mukaan tytön isomamman, eli isänäitini. Tytöllä on siis kaikki isovanhemmat vielä talella, eikä pappa- tai mummopuolia ole, koska kummatkin isovanhemmat on edelleen naimisissa. Lisäksi tytöllä on isomamma.

Olemme hyvin läheisissä tekemisissä kaikkien kanssa. Isän puoleiset isovanhemmat reissuaan sen verran, kun ovat jo eläkkeellä, että ihan viikottain ei aina nähdä, mutta siihen pyritään. Äidin puoleisia isovanhempia tyttö näkee vähintään kerran viikossa, monesti useammin.

Myös isomammaa käydään aika usein katsomassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla molemmat vanhemmat, miehellä toinen. Isäni avokasta en laske ja isänikin vain pakosta. (Isälläni on ns. ongelmia ei-suomalaisten ihmisten suhteen, varsinkin tyttärensä entisten kumppanien ja tällä logiikalla myös aviomieheni. Samalla logiikalla on ongelma myös sen suhteen, etteivät lapsosemme tule olemaan sinisilmäisiä, vaaleatukkaisia aanelosia.) :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on molemmat vanhemmat elossa, äidin puolelta myös molemmat isovanhemmat. Äiti ja isä eronneet ja menneet uusiin naimisiin, samoin äidin vanhemmat. Isän vaimoa en laske mummuksi enkä oikean vaarini avovaimoa mummukseni. Mun puolelta isovanhempia ja "isovanhempia" on siis yhteensä 6.

 

Isännän puolelta onkin monimutkaisempi selittää, kun on ottolapsi. Todellisuudessa oikeita isovanhempia olisi vain pari. Mutta kasvattisuvusta niitä sitten tulee 3 ketkä on vielä elossa, ja joita huoletta voidaan kutsua lapsen isovanhemmiksi. Sekä omasta suvustaan miehellä on isoäiti, tosin hädin tuskin elossa sekään.

 

Setiä, tätejä, enoja, serkkuja ja pikkuserkkuja on sitten aivan tajuton liuta :D

Edited by nania

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän lasten kaikki isovanhemmat ovat elossa, omat vanhempani vielä melko "nuoriakin" isovanhemmiksi.

Molempiin mummoihin ja pappoihin on hyvät välit vaikka kaukana asuvatkin. Aina kuitenkin puolin ja toisin kyläillessä lapset saavat kaiken huomion ja mielellään tulevat välistä pitkän matkan takaa lapsille vahdiksikin.

Isoisovanhempiakin on elossa kaksi eli oman äitini vanhemmat, jotka nauttivat täysin sydämin joka kerta kun pääsevät noita pieniä tapaamaan =)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on (ainakin tällä hetkellä, ennen maaliskuuta ehtii toki tapahtua vaikka mitä jos on tapahtuakseen) elossa sekä minun että mieheni kumpikin vanhempi. Isoisovanhemmista on elossa neljä: minun molemmat mummoni ja miehen äidin vanhemmat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Äidin äiti, isä ja hänen avovaimonsa, sekä äidin isä ja isän äiti. Isän äiti ja hänen miehensä, sekä isoäiti.

 

Eli 5 ja 3.

Share this post


Link to post
Share on other sites

lapsella isovanhempia elossa 3 ja isoisovanhempia 1.

 

Meillä minun vanhemmat ovat mukana aktiivisesti meidän elämässä mutta miehen isä ei sitten sitäkään vähää. Tasan ei käy onnen lahjat...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsilla kaikki isovanhemmat elossa, mutta oma isäni ei juurikaan lasten elämässä ole osallisena. Miehen isovanhemmat ovat myös edelleen elossa ja jopa ihan hyvässä kunnossa (pystyvät asumaan kotona), mutta eipä siellä tule valitettavasti käytyä kuin noin kerran vuodessa girl_to_take_umbrage2.gif.

Edited by reiki

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on kaikki isovanhemmat elossa. Mun omat vanhemmat asuu 200km päässä ja eivät kyllä kauheesti ole kiinnostuneita meidän tekemisistä. Miehen vanhemmat asuu ihan lähellä ja heidän kanssaan ollaan ihan läheisissä väleissä vaikkei kauhean usein nähdäkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on kummankin äidit elossa. Eli kaksi isovanhempaa on, mutta heillä kuitenkin uudet avioliitot, eli varaukkeja sitten löytyy. Molempien mummojen kanssa on lapsilla todella läheiset välit ja asuvat myös tässä lähellä. Se ehkä korvaa sitten sen, että ukkeja ei ole ollenkaan :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsemme kaikki isovanhemmat ovat elossa ja yksi isoisoäitikin on :)

Isovanhempia on oikeastaan 6 kpl, mutta koska biologiset eivät pidä yhteyttä, niin jätän heidät pois laskuista....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tytöillä on elossa kolme isovanhempaa eli omat vanhempani ja miehen isä. Isoisovanhempia elossa neljä, kaikki minun puolelta. Harmi, että oma sukuni asuu kaukana ja nähdään harvemmin (yritetään käydä 1-2kk välein) mutta miehen isä eli paappa asuu onneksi samassa pihapiirissä kanssamme :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaikki isovanhemmat elossa + miehen vanhempien uudet puolisot. Isoisovanhemmista elossa ovat molemmat mummoni sekä äidinisäni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Koputetaan puuta, mutta isovanhempia neljä. Isoisovanhempia nolla kappaletta, viimeinen kuoli syksyllä 2010. Hän oli miehen puolelta, omalta puoleltani samat tittelit sammuivat jo ennen syntymääni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mäkin koputan puuta. Isovanhempia on elossa neljä kappaletta. Biologisia isoisovanhempia on kuusi ja ei-biologisia kaksi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun puolelta elossa ovat molemmat vanhemmat sekä yksi isoisoanhempi. Miehen puolelta elossa on vain äiti sekä kaksi isoisovanhempaa. Toiseen näistä viimeksi mainituista ei ole minkäänlaisia yhteyksiä olemassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now