Guest Penni

erilaisia sektiokokemuksia

89 posts in this topic

Koitetaanpas nyt aloitella sektiokeskustelua... Kertokaa sektiokokemuksia, millaisten syiden takia sektioon päädyttiin, miltä se tuntui henkisesti ja fyysisesti jne.

 

Itsellä lääkäri päätti rv24+ että synnytys tapahtuu sektiolla, koska viikkoja oli niin vähän ja vauvat perätilassa. Eli vaihtoehtoja ei ollut, alatiesynnytyksestä eivät olisi välttämättä selvinneet. Mulle tehtiin kiireellinen sektio, olin ollut pari viikkoa sairaalassa ja yritettiin viivyttää synnytystä. Sitten kun se ei enää ollut mahdollista rv26+2 (olin lähes täysin auki ja a-vauvan jalat potkivat kalvorakkoon eli olivat jo tulossa) tehtiin kiireellinen sektio. Sain siis olla hereillä ja se oli mulle tärkeää, vaikken nähnytkään vauvoja muuta kuin toisen sätkivät jalat salin toisella laidalla hoitopöydällä ja toinen tuotiin mulle siihen näytille muutamaksi sekunniksi, että sain hipaista pehmeää otsaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla monesti neuvolaasa sanottiin että lapsi on raivotilassa...Mutta kun jouduin synnytystapa arviointiin niin siellä ultrassa huomattiin että lapsi olikin perätilassa...Lääkäri koitti sitä kääntää mutta ei onnistunut...Oli jo niin kiinnittynyt alas ku olla ja voi...Synnytyksen alkaessa jouduin lantiopohja kuvaukseen koska olen pienen kokoinen/laiha...Siellä selvis että lantio on liian ahdas perätila synnytykselle...Niin sitten päädyttiin kiirelliseen sectioon...Leikkauksen aikana olin hereillä ja samalla juttelin mukavan anestesia lääkärin kanssa niitä näitä :) Vauvan syntyessä sain pieneksi hetkeksi viereeni näytille...Leikkauksen jälkeen sain odottaa 4 tuntia ennen kun sain tavata tyttäreni...Mä ite parannuin tosi nopsaa leikkauksesta eikä ollut mulle

mitenkään rankkaa aikaa...Tai no se eka ja toka päivä oli hiukan mutta siitäkin selvittiin :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mielenkiintoinen ketju, sillä itsekin tytön kiireellisellä sektiolla synnytin. Kirjoittelen omasta kokemuksestani kunhan on paremmin aikaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla meni 1 kuukaus toipumiseen ja paljon KIPULÄÄKETTÄ...Mulla oli toi vääristäminen pahaa ja vihloi välillä leikkaus arven kohdalta :angry: Mut onnex meni ohi kuukaudessa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toipumiseen meni mulla.. hmmm... Mitenköhän sen nyt laskisi. TOSI kipeä olin pari päivää, eli kunnes pääsin kotiin ja kävelemään. Tosi kipeä ylösnoustessa jne olin ainakin viikon. Parin viikon päästä aloin tuntea oloni jo suht hyväksi ja kuukauden päästä vois sanoa et ainakin olin "toipunut". Liikkeelle lähteminen eli hidaskin kävely tms. helpottaa toipumista. Itse vaan makasin sängyssä pari ekaa päivää ja raahauduin kahden metrin päähän vessaan ja mies kärräsi mut pyörätuolilla lastenklinikalle vauvojen luo. Uskoisin, että toipuminen olis voinut olla nopeampaa, jos olis ollut vauvat hoidettavana.

 

Niin ja sairaalassa pari päivää vahvat kipulääkkeet Panadolin lisäksi, kotona sit hammasta purren Panadolilla. Jotain viikon söin säännöllisesti mutta muutaman päivän jälkeen pikkuhiljaa vähentäen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toipumiseen meni pari viikkoa. Mulla synnytys käynnistettiin pahan toksemian vuoksi 35+0, mutta A-vauvan sydänäänten heikkenemisen vuoksi mentiin kuitenkin kiireelliseen sektioon. Sektio yllätti mut, koska leikkaus tuntui tosi epämielyttävältä. Olin kuvitellut, etten tuntisi mitään, mutta tunsin selvästi kuinka neljä kättä kaivoi vauvoja mahasta. Tämä aiheutti aika kovan pahoinvoinnin ja oksentelua. Yök. Leikkauksen jälkeen toksemiani paheni niin, että jouduin toipumaan teholle ja jouduin olemaan erossa vauvoista pari vuorokautta, kun vauvatkin olivat vastasyntyneitten teholla. Se oli tosi karsea kokemus ja koko myrkytyksen paheneminen niin pahaksi oli pelottavinta, mitä olen ikinä kokenut. Mutta itse sektiosta ei ole pahaa sanottavaa. Koin sen jotenkin kaksossynnytyksessä parempanakin ratkaisuna, on niin paljon simppelimmän oloinen kuin kaksosten alatiesynnytys. Näin minä siis koin ja päätyminen kiireelliseen sektioon ei ollut mulle mikään pettymys tai harmin aihe.

Share this post


Link to post
Share on other sites
tunsin selvästi kuinka neljä kättä kaivoi vauvoja mahasta. Tämä aiheutti aika kovan pahoinvoinnin ja oksentelua. Yök.

 

 

 

 

Siis :o Ei mitään mukavaa...Mäkin pelkäsin että jos tunnenkin kokoaika jotain?

Mutta ei tunnon tuntoa ollut missään...Ku koitin jalkaakin siirtää niin ei mihinkään

hievahtanut...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle tehtiin kiireellinen sektio kun synnytys oli kestänyt jo 22h ja täysin auki tilanteessa oltu lähes pari tuntia. Omat voimat 0 ja vauvan sydän äänet laskeneet. Sektion aikana tosiaan tuntui kuinka ne "kaivoi" vauvaa vatsasta mutta ei mitään tuntoa kuitenkaan ollut. Sain kovan horkan (tärinän) joka ei meinannut mennä millään ohitse ja sitten osastolla mieletön kutina (johtui kuulema morfiinista). Toivuin todella nopeasti(eka päivän iltana jo liikkeellä), mutta selvittämättömän infektion vuoksi jouduin olemaan sairaalassa normaalia pidempään. Toivon normaalia synnytystä kropan palautumisen kannalta, mutta ehkä nyt tällä kertaa :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle tehtiin sektio rv 41+4 kun yliaikaiskontrollissa todettiin että ei se vauva mahdu sieltä itsekseen tulemaan.

Mulla oli tosi hyvä leikkaava lääkäri samoin kuin anestesialääkäri, joka malttoi laitella spinaalia vaikka se onnistuikin vasta seitsemännellä kerralla. Puudutus oli hyvä, en kyllä tuntenut muuta kuin sen kun vähän heiluin.

Toipuminen oli mulla aika nopeaa, kahdessa viikossa olin ihan kunnossa. Sairaalassa eka leikkauksen jälkeinen päivä oli aika hirveää. Liikunta auttoi vaikka aluksi sattuikin. Särkylääkettä söin vaan sairaala-aikana, kotona unohtui ottaminen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle tehtiin suunnitellusti sektio vauvan itsepäisen perätilan ja mun liian ahtaan lantion takia, siis perätilasynnytykseen ainakin liian ahtaan. Vaihtoehtoja ei annettu.

Aluksi olin hieman pettynyt kun kuulin sektiosta, että en saakaan kokea synnytystä. Asiaa aikani mietittyäni olin kuitenkin helpottunut päätöksestä. Lapsen terveys oli etusijalla, olisi ollut itsellekin aika stressaavaa miettiä että entä jo se ei mahdukaan tai jotain.

 

Itse sektio meni tosi hyvin ja nopeasti, vaika pelkäsin aluksi älyttömästi sitä epiduraalia. Mutta ei se edes sattunut, tipan laitto sattui varmaan eniten. Leikkaussalin henkilökunta oli ihanaa porukkaa. Saatiin pitää poikaa ihan hyvä hetki jo heti siinäkin ihasteltavana.

 

Heräämössä oli hieman kurjaa kun ei olisi malttanut millään odotella että jalat taas liikkuu. Lähinnä itkeskelin siellä, onnesta kylläkin. Mutta oli se aika tuskattuttavaakin kun ei päässyt vauvan luo. Mutta ei siellä onneksi montaa tuntia tarvinnut olla.

 

Ekan päivän olin vuoteessa, silloin oli aika tuskaista kääntyillä imettämään. Tokana päivänä ylös sängystä, se sujui jo kivuttomammin. Ja pikkuhiljaa kaikki kääntymiset ja ylösnousut alkoi sujua helpommin, olin todella tyytyväinen kivunlievitykseen. Kolmantena päivänä en edes tarvinnut kaikkia kipulääkkeitä mitä olisin saanut. Viidentenä päivänä kotiin lähtiessäni en tarvinnut kipulääkitystä kuin yöksi. Montaa päivää en sitten sitäkään.

 

Haava parani melko hyvin, vähän meinasi toinen reuna märkiä, mutta se parani basibact-puuterilla parissa viikossa. Parissa viikossa olin myös muuten melko entiselläni, ei tarvinnut enää erityisesti varoa mahaa. Kunnollinen tunto haavan ympäristöön ei ole kyllä palannut täysin vieläkään, vaikka aikaa jo yli 3kk. Mutta ehkä joskus. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli jollain leikkauksen jälkeen kovaa tärinää?Mulle tuli ja se kesti tunnin :o Ei ollut mitään mukavaa...Sanottiin vaan että kuuluu asiaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Emppu78: Ei mulle ainakaan tullut. Silloin kiinniommeltaessa tuli vaan vähän oksettava olo, sain siihen lääkettä, meni ohi. Muuten ihan hyvä olo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitkittyneen synnytyksen ja erinäisten ongelmien vuoksi päädyttiin sektioon ja oli tosi helpotus itselleni jo siinä vaiheessa. Olen ollut jälkeenpäinkin tyytyväinen. Toivuin tosi nopeasti, en tainut viikon jälkeen tarvita yhtään särkylääkettä ja sitä ennenkin se oli vähäistä. Haava parani nopeasti ja arpi on siisti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Lapsiveden vähyyden takia synnytystä käynnisteltiin useampana päivänä, kaikin mahdollisin keinoin. Tytön syntymäpäivän aamuna puhkaistiin kalvot ja laitetiin oksitosiini vauhdittamaan supistuksia, supistuksia tuli tosi tiheään tahtiin, mutta ne eivät saaneet mitään aikaiseksi. Kaikki tämä aloitettiin aamulla kahdeksalta ja viiden maissa lääkäri sanoi, että eiköhän lähdetä leikkuriin. Siinä vaiheessa tuli helpotuksen kyyneleet, kolmen viikon urakka on päättymässä ja lapsi saadaan ulos.

 

Leikkuriin lähdettiin rauhallisissa fiiliksissä, vaihdettiin leikkauspaitaa ja kätilö laittoi pissakatetrin, oksitosiini antoi vielä muutaman viimeisen supistuksen. Ainoa harmittava asia oli, että isi ei saanut tulla mukaan. Leikkaus meni hyvin. Tunsin, että jotain tehdään, mutta muuten minulle jäi leikkauksesta tosi hyvä mieli. Kätilö näytti tyttöä ja sanoi, että nyt me lähdemme tervehtimään isiä. Leikkauksen loppuvaiheessa alkoi oksettamaan, mutta se tuli onnistuneesti pahvitötsään.

 

Minut kärrättiin suoraan leikkurista takaisin synnärille, jossa isi ja tyttö odottelivat hämärässä huoneessa. Leikkausaliin mentiin noin puoli kuusi ja ennen kahdeksaa puudutus oli häipynyt melkein kokonaan. Jäi vain mieletön kutina.

Pelottavinta oli leikkauksen loppuvaiheessa, jolloin tunsin omat jalkani, mutta en voinut liikuttaa niitä. Se oli aika veikeä fiilis.

 

Leikkaushaava aukesi kahdesta kohtaa ja sitä jouduin hoitamaan aika paljonkin vielä kotiin päästyäni. Siltikin koen, että kaikki meni hyvin. Haava on arpeutunut tosi hyvin eikä sitä huomaa enää kuin niistä kohdista, jotka aukesivat. Haavan aukeamis hetkellä maailma romahti, mutta kaikesta huomatta minulle jäi sektiosta erittäin hyvä mieli. Menisin milloin vaan uudestaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

meikäläinen koki sektion vauvan yllätysperätilan ja oman raskausmyrkytyksen takia rv39+2.

ja ensimmäisinä päivinä olin aivan kykenemätön nostamaan vauvaa, vaipanvaihdosta puhumattakaan. ensimmäisen kerran kun mut nostettiin pystyyn tyrskin itkunparahduksia. alapäässä ja vatsassa tuntui kuin joku olisi piikkipalloa siellä pyöritellyt (anteeksi kielikuva). pystyssä oleminen sattui niin paljon, että parahdin itkemään. jokainen itkunpurskahdus lisäsi kipua vatsassa. purin hammasta jotta sain lopetettua itkemisen. mies auttoi toisella puolella ja kätilö toisella puolella. hemmetti, että ne kivut olivat todella massiiviset! kivuton synnytys muuttui erittäin kivuliaaksi lapsivuodeajaksi. leikkauksen jälkeen heräämössä henkilökunta paineli vatsaa, jotta kohtu saatiin supistumaan. tämä ei ensimmäisellä painelukerralla sattunut ollekaan, kiitos epiduraali- ja spinaalipuudutuksen. toinen ja kolmas kerta olikin sitten yhtä helvettiä sekin. samalla kun vatsaani painellaan sisään heräämöön kärrättiin uunituoretta äitiä, joka hölmönä katsoi, että mitä minä oikein huudan. muistan vain ajatelleeni, että kyllä se sinunkin hetkesi vielä koittaa... leikkauksen jälkeen alkoi tosiaan se Empun mainitsema tärinä ja palelu. osastolle päästyäni ja puudutuksen haihduttua alkoi karmea nälkä. ruokaahan ei tietenkään saanut, kun kroppaa oli leikelty. mehukeittoa ja teetä tarjottiin, ja hirveän mankumisen jälkeen sain sitten leivän. leivän antaumuksella nautittuani oksenkin kaiken kauniissa kaaressa pihalle. tämä kuulemma johtui saamastani morfiinista. ja ai että tuo oksentaminen sattui! vauvan hoitaminen siis tosiaan jäi miehen ja kätilöiden vastuulle ihan ekoina päivinä ja kätilöiden vastuulle öisin miehen lähdettyä kotiin. onneksi kahden yksin vietetyn yön jälkeen saimme perhehuoneen, joten mies pääsi auttamaan vauvan hoidossa. inhottavaa mielestäni oli myös pissakatetrin pitäminen. olin sen verran heikkona, että en itse päässyt ylös sängystä, puhumattakaan vessaan kävelemisestä.

kateeksi myös kävi äitejä, jotka vauvojaan työntelivät käytävillä alle vuorokausi synnytyksen jälkeen. itse en päässyt edes sängystä ylös tai jaksanut muutamaa metriä kävellä. olin oikeasti tosi heikkona. lääkkeitä jouduin syömään reilun viikon, vaikka kyllä se kipu tuntui pitkään senkin jälkeen. kesällä farkut nirhasivat pienen haavan arpeen, ja se meinasi tulehtua, mutta onneksi sain sen ihan itse hoidettua.

yllätyksenä tuli myös, että sektiolla synnyttäneet kokevat kivuliaitakin supistuksia kun imetys alkaa. joka ikinen kerta ensimmäisien päivien aikana kun alkoi imettämään kohtu supisteli. tämä kai on jokin oksitosiini-juttu. korjatkoon tai tarkentakoon ken tietää.

kaikenkaikkiaan olen onnellinen, että sain lapsen ulos terveenä ja olen itse selvinnyt kokemuksesta. minkäänlaisia traumoja sektio ei minulle aiheuttanut. tulipahan todettua vain, että joko ne synnytyskivut ottaa etukäteen ja itse vauvan syntymän hetkellä tai sitten jälkikäteen. seuraavalla kerralla otan taas vastaan mitä tuleman pitää, tapahtuu se sitten leikkaussalissa tai synnytyssalissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla eka synnytys oli kiireellinen, mutta suunniteltu sektio viikolla 33+1 vauvan vakavan sairauden vuoksi. Alatiesynnytykseen olisi todennäköisesti kuollut. Hän kuoli kuitenkin 3 kuukauden ikäisenä, mutta saimmepa me ainakin nuo tärkeät 3 kuukautta. Synnytystapa oli siis päätetty jo aikaisemmin ja synnytyksen käynnistymisen takia siihen päädyttiin jo noilla viikoilla.

 

Toinen synnytys oli kiireellinen, mutta jälleen suunniteltu sektio viikolla 27+4, kaksosuuden ja aikaisten viikkojen vuoksi. Raskauden aikana istukkaan oli myös tehty harvinainen laserleikkaus, eikä sen mahdollisia vaikutuksia vauvojen alatiesynnytyskuntoon tiedetty. Synnytys käynnistyi jälleen itsekseen ja lapsivesi meni jo kaksi viikkoa aikaisemmin. Synnytystä pitkitettiin siis kaksi viikkoa supistuksenestotipalla, mutta sitten oltiin jo samassa tilanteessa kuin Pennillä, että oli jo melko kiire leikkaukseen kun A vauva oli jo niin tulossa alakautta.

 

Molemmista toivuin alle viikossa "hyvään" kuntoon, särkylääkettä otin vain sairaalassaoloajan. Toki haava oli molemmilla kerroilla arka vielä jonkin aikaa, muttei juurikaan haitannut normaaliarkea. Lapsia en toki "joutunut" (siis saanut) kummallakaan kerralla nostella (olivat kaikki keskolassa), joten ehkä se vähensi kipua ja nopeutti toipumista.

 

Mulle oli toinen sektio henkisesti erittäin kova paikka vaikka yritän sitä itselleni järkisyillä (lasten terveys) perustella, mutta silti se ottaa edelleen koville vaikka aikaa on jo kohta vuosi. Meillä on ollut aina haaveissa suurperhe ja nyt näyttää siltä, että se jää meistä riippumattomista syistä toteutumatta. Meille ainakin lääkärit sanoi, että sektioita ei tehdä mielellään kuin kolme ja kahden sektion jälkeen loputkin synnytykset on sektioita. Mitä muille on puhuttu???

 

Onko muita kohtalotovereita joille sektio oli henkisesti kova paikka?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle sairaalasta lähtiessä myös sanottiin, että mielellään vain kolme sektiota. Silloin leikataan aina samasta kohdasta. Arpikudosta vaan leikataan pois, tai jotain.

Mutta kätilö myös kertoi äidistä, joka oli kokenut sektion olikohan viisi vai seitsemän kertaa. Kätilö vaan totesi, että jos alakautta ei ole mahdollista niin onhan se vauva jotenkin pois saatava, jos äiti vaan hankkiutuu uudelleen raskaaksi. Kai siinä on sitten jo kohdun kestävyyskin koetuksella, kun on monta kertaa leikattu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sektioon päädyttiin rv 40+1 kun synnytys ei yrityksistä huolimatta edennyt 3 cm:n aukeamista pidemmälle ja lapsiveden menosta oli jo yli vuorokausi. Oltiin sairaalassa 5 päivää, mutta ei sektion takia vaan, koska vauvalla epäiltiin tulehdusta ja hän sai antibioottia.

Sektiota seuraavana päivänä nousin ylös sängystä ja kävin suihkussa omin avuin. Särkylääkettä otin jonkun verran sairaalassa, mutta ei ihan kamalasti särkenyt missään vaiheessa. Kotiin sain ketomex-reseptin, mutta yhtään en ole lääkettä tarvinnut, muutaman sairaalasta jääneen otin, mutta lähinnä selkäsärkyyn.

Tikit poistettiin viikon päästä ja haava oli siisti ja ummessa. Aamuisin sängystä noustessa jonnekin tuonne sisuskaluihin vähän vihlasi, kuin olisi neulalla tökätty. Mutta nyt sekin on mennyt ohitse. Kaksi viikkoa sektion jälkeen olo on oikeastaan ihan normaali. Arven kohdalla tuntuu ihon alla vähän kovaa arpikudosta. Maha on edelleen vauvamasun näköinen, ei ole vielä läsähtänyt kasaan, mutta se taas johtuu ilmavaivoista, joihin en tunnu kunnolla saavan helpotusta vaikka miten pungerran :rolleyes: Liikkumista sektiohaava ei ole misään vaiheessa millään tapaa haitannut. Helpoksi sanoisin omaa toipumistani siis :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuplamama; Mä voin hyvin kuvitella, miten susta tuntuu henkisesti pahalta suht pitkänkin ajan jälkeen. Mulla ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa synnytys oli kiireellinen sektio joulukuussa 2006, mutta vieläkin asia jostain syystä mietityttää mua ihan hirveesti. Kai olen sitten itseeni pettynyt, etten saanutkaan synnyttää alakautta, vaikka olisin ollut siihen niin valmis. Minäkin toki aina perustelen itselleni, että lapsen hyvinvoinnin takia sektio tehtiin, ja ettei sektio muutenkaan ole yhtään huonompi tapa synnyttää, mutta itse vain niin kovasti haluaisin sen alatiesynnytyksenkin kokea edes kerran. Nyt on toinen vauva tulossa, ja synnytys jännittää hirveästi. Mitään esteitä alatiesynnytykselle ei vielä tässä vaiheessa ole tullut, mutta kovasti pelkään, että nytkin menee jotain "mönkään"... Myös meillä olisi iso perhe kovasti toiveissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Meillä on ollut aina haaveissa suurperhe ja nyt näyttää siltä, että se jää meistä riippumattomista syistä toteutumatta. Meille ainakin lääkärit sanoi, että sektioita ei tehdä mielellään kuin kolme ja kahden sektion jälkeen loputkin synnytykset on sektioita. Mitä muille on puhuttu???

 

Ei ole olemassa mitään sääntöä, montako sektiota voi tehdä. Joka sektiossa lääkärit näkevät mikä on kohdun kunto ja osaavat kyllä varoittaa, jos seuraavaa raskautta ei pitäisi harkita. Jollekin sanotaan kahden sektion jälkeen, että ei pitäisi enää hankkiutua raskaaksi, toisella menee vaikka seitsemän tai joskus enemmänkin. Eli kannattaa aina kysyä leikkaavalta lääkäriltä, mikä on tilanne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oma sektiokokemukseni: Jouduin hätäsektioon, kun käynnistetyssä synnytyksessä supistukset tulivat niin voimakkaina, että lapsen vointi heikkeni ja sydänäänet laskivat. Leikkaus tehtiin nukutuksessa ja lapsi oli ulkona alle 10 minuuttia leikkauspäätöksestä. Lapsi selvisi hienosti, sai 9 pistettä ja oli alusta lähtien pirtsakka tapaus.

 

Itse muistan ensimmäisen ylösnousun vaikeana, jälkivuoto oli kanssa voimakasta vaikka sektiossa kuulema jälkivuodon pitäisi olla yleensä vähäisempää kuin alatiesynnytyksessä. Särkylääkkeitä söin 6 päivää, sen jälkeen en kokenut niitä tarvitsevani. Kotiin päästiin sairaalasta alle 3 vuorokautta sektiosta, ja tuossa vaiheessa liikkuminen sujui jo hyvin.

 

Minulle sektio oli vapauttava kokemus. Synnytys oli aivan kauheata kipujen takia ja ajattelin hätäsektioon mennessä vain, että vihdoinkin tämä kidutus päättyy. Olin niin väsynyt, etten osannut edes pelätä. Jälkikäteen on harmittanut se, että mielestäni kätilöt kutsuivat lääkärin liian myöhään paikalle ja sektio jouduttiin tekemään niin kiireellä.

 

Seuraavalla kerralla haluaisin suunnitellun sektion, toista kertaa ei huvita käydä läpi samanlaista synnytyskatastrofia.

Edited by Leonor

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla takana esikoisen synnytys RV 42+2 käynnistyksen tuloksena. Lapsen sydänäänten laskun ja virhetarjonnan(kasvot ylöspäin) takia hätäsektioon. Lapsi oli erittäin veltto ja sai lisähappea; oli lastenosastolla 5 pvää. Minä katetrin kanssa kipeänä sängyssä 3 pvää. Vasta 3:n pvän jälkeen pystyin nousemaan edes pyörätuoliin jotta minut päästiin kärräämään lastenosastolle katsomaan omaa vauvaani. Syliinkään en saanut ottaa...

 

Minä oon jotenkin niin sumussa tuosta synnytyksestä mutta miehelle jäi päällimmäisenä mieleen se, miten lääkäri ja kätilöt arpoivat soitetaanko jo leikkaussaliin vai ei... Tätä oli kuulemma jatkunut suht. kauan.

 

Itse leikannut lääkäri jäi mieleeni osaavana ja lämpimänä tyyppinä; ponnistusvaiheen kätilö töykeänä ja poissaolollaan loistavana. Vuodeosastokokemukset olivat yhtä helvettiä; jäin ihan yksin.

 

Sektio oli kamala kokemus ihmiselle joka halusi yli kaiken synnyttää alateitse. Kävin pelkopolillakin sektiopelon takia. Siinä vaiheessa kun tajusin että nyt mennään sektioon niin jotain repesi mun sisällä; en oo varmaan koskaan pelännyt niin paljon.

 

Tuon sektion jälkeen kätilö sanoi että mulla on ahtaat paikat. Olipa kiva ettei sitä mulle aiemmin kukaan ollut maininnut; no okei ei sitä aina näe lääkäritkään mutta enivei... Suunniteltu sektio ois ollut paljon parempi tapa synnyttää.

 

Takaraivoon jäi pelko uudesta synnytyksestä... Sektion mahdollisuudesta(ja nimenomaan hätä- tai kiireellisen).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla kans tehtiin sektio pysähtyneen synnytyksen vuoksi. Mun sektio tosin ei ollu kiireellinen eikä hätä, päätöksestä meni n. tunti saliin.

 

Ite operaatio oli nopee mut ilkeen tuntunen, mäkin tunsin ku joku repi kudoksia siellä auki *puistatus*. Ihan ku ois nyrkkipyykkiä pesty sisuksissa. Sit näin muksun sekuntin ajan ja hänet vietiin pois. Mä putosin tässä vaiheessa ihan kokonaan, olin siis epiduraalissa mutta ku oli kaks vuorokautta ollu hereillä ja vuorokauden kestäny synnytys ni olin ihan väsy ja taju kankaalla.

 

Heräämössä porukka ravas jatkuvasti painelemassa kohtua, ai PRKL mut se sattui!! Lisäks ne paineli muutenkin, kun mun haavasta vuosi jotain nestettä, joka parin tunnin päästä paljastui virtsarakosta tulevaksi. Tumpelo lääkäri oli siis leikelly mun rakonkin. :angry: Siitä sit vaan uuteen leikkaukseen, siihen mut nukutettiin. Olin AIVAN pihalla pari päivää.

 

Jälkivuoto kesti varmaan joku 5-6vkoa, haava parani yllättävän nopeasti mut ärsytti ku jouduin pistelee sitä veritulpan estolääkitystä 3viikkoo. Muuten oli aika heikko olo pitkän aikaa.

 

Ei ollu sektio mikään hehkee kokemus, päällimmäisenä mielessä se mahan repiminen, hirvee horkka ja tärinä, kamala väsymys ja ihme kaaos koko souvi. Mieluummin, PALJON mieluummin oisin puskenu alakautta ja toipunu nopeesti, saanu vauvan heti syliin ja miehen viereeni (tiedetään, ei se aina näin mee, mut todennäköisemmin kuitenkin). Nyt näin vauvan eka kerran joskus yöllä, jos ei lasketa sitä sekuntia leikkaussalissa (syntyi 12.01), kunnolla vasta seuraavana päivänä, ja miehen seuraavana päivänä. Ja sen hiton virtsarakkoepisodin takia meni joulu sairaalassa.

 

Jos joskus vielä sektio ois edessä ni mieluummin menisin ainakin jonnekin muualle ku SATKS:n. Sen verran surkee kuva jäi sekä lääkäristä, kätilöistä että hoitajista siellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now