Mikä pelottaa eniten synnytyksessä?

[LeeLoo]

Minua ei pelota oikeastaan muu kuin että jokin menee pieleen ja lapsi kuolee/vammautuu vaikeasti. Kipua en pelkää. Ajatus repeämistä, ja varsinkin sellaisista vaurioista, mitkä eivät ajankaan kanssa asetu, on aika kamala.

[Täti Tomera]

Pelkään sektiota sekä sitä, että jos kuolen synnytyksessä.

[Keijukainen]

Mä pelkään että joutuisin sektioon. Ja vähän sitäkin että lapselle tai mulle kävisi jotain.

[Adelita]

Koko synnytys jännittää, mutta hyvällä tavalla. On jännää, kun vauvat vihdoin tulevat masusta tähän suureen maailmaan.

 

Pikkuisen "pelottaa" sitten se, että tunnistanko supistuksia supistuksiksi tarpeeksi ajoissa (esim. veljeni siskolla ei ollut mitään kunnon suppareita ennen synnytystä ja vauva meinasikin tulla yllättäen...). Lisäksi tietty mietityttää, että kuinkahan kipeää sitten tekee ja auttaako mikään kivunlievitys. Ja ehtiikö esim. epiduraalin saada ajoissa... Sekin vähän "pelottaa", että kuinka pitkä synnytys minulla onkaan edessä, kun pusken kaksi palleroa maailmaan?!

 

Katsoin vähän aikaa sitten ohjelman kohtukuolemasta ja siitä jäi pieni pelko takaraivoon. Lisäksi huolta aiheuttavat mahdolliset komplikaatiot. Pahin skenaario olisi se, että vauva A syntyisi alakautta repien paikat rikki ja sitten vauva B jouduttaisiin kuitenkin leikkaamaan eli saisin vielä sektiohaavankin vaivoikseni. Huh...

 

Mistään isosta synnytyspelosta en kuitenkaan kärsi, vaan odotan synnytystä malttamattomana. Enköhän minäkin siitä selviä, kun miljardit naiset ennen minuakin ovat selvinneet!

[Taca]

Sektiota, mä tai vauva kuolee synnytyksessä. Onneksi niin ei käynyt!

[aztahh]

Pelottaa se, että joudun turvautumaan kunnon puudutuksiin ja sitten menen niistä niin sekaisin etten muista koko synnytyksestä / vauvan ensinäkemisestä mitään. (tai sitten vaan oksentelen ja näen hallusinaatioita tms.)

[Maitovalas]

Se, että en tajua lähteä synnyttämään ajoissa.

 

Esikoinen syntyi tosi nopeesti ja onneksi olin jo valmiiksi sairaalassa synnytyksen käynnistyessä (raskausmyrkytysepäilyn vuoksi). Jos olisi pitänyt kotoa lähteä sairaalaan, niin varmaan se olis tapahtunut klo 20 tietämillä. Poika syntyi tästä parin tunnin päästä. Monessa paikassa saa kuulla/lukea, että toinen lapsi syntyy yleensä vielä nopeemmin ja avautuminen ei tee välttämättä niin kipeetä. Ja tää siis pelottaa, kun esikoinenkin tuli maailmaan aikas vauhdilla. Pitää vaan ilmeisesti lähteä heti kun alkaa tuntua säännöllisiä supistuksia.

[Jennika]

Esikoista synnytettäessä mikään ei oikeastaan pelottanut. Jännitti vain tietenkin, kun oli kaikki niin uutta.

 

Koska olen kyllästetty kaikilla jutuilla siitä, mikä voi mennä pieleen ja mitä voi sattua (kiitos kätilösiskoni...), päätin tietoisesti jo etukäteen olla murehtimatta yhtään mistään. En tehnyt edes synnytyssuunnitelmaa enkä kummoista toivelistaa. Periaate "Kaikki mitä tulee, otetaan vastaan!" päti tässäkin. Sitten kun se synnytys koitti ja ei mennytkään ihan oppikirjojen mukaan, niin oli helppo mennä uusien suunnitelmien mukaan, kun ei ollut ajatellutkaan mitään muuta etukäteen. Sain tästä positiivista palautettakin jälkikäteiskeskustelussa kätilön kanssa. Olin kuulemma rauhallinen ja realistinen synnyttäjä. Niin ja traumoja ei jäänyt, vaikka ehkä aihettakin olisi voinut olla.

 

Kakkosen kohdalla mennään varmaan samalla periaatteella sitten syksyllä. Nyt vain toivon, että synnytyksen jälkeinen tulehduskierre sairaalassa makaamisineen jäisi pois tällä kertaa.

[Gurmeli]

Kipu pelottaa aivan hirveästi. Kunpa olis joku summa, jonka maksamalla kaikki synnytyskivut saisi ohitettua...

 

Ja toisarvoisena pelkoseikkana se, että jos kohdalle osuukin sellainen kätilö, jolla menee muhun hermot tai joka muutoin tekee pelottavasta tilanteesta mulle entistäkin turvattomamman oloisen kommenteillaan tai äksyllä komentelullaan / vähättelyllään.

[Mila3]

Ennen synnytystä pelkäsin esim. imukuppia ja pahaa repeytymistä. Synnytyksen aikana taisin eniten pelätä kaikkea pahaa mikä on vielä edessä, kun jo alku oli niin hirvittävä. Täytyy kyllä sanoa että pelko oli turha koska pahimpana mieleen jäivät nimenomaan ne hirveät supistukset

[Guest White Velvet]

paha repeäminen..

[MissPyjama]

Repeämistä pelkäsin minäkin. Ja repesinkin, mutta sitä en edes tuntenut. Itseasiassa luulin että mitään juuri ei repeillyt kunnes lääkäri tuli katsastamaan tuhon...

45 mukavaa minuuttia lörpöttelin kätilöiden kanssa kivunlievityksen huumassa.

[Ardbeg]

Kipuja ja repeämisiä en osaa etukäteen pelätä, ehkä vähän jännitän mutta positiivisella tavalla. Eniten toivoisin sitä, että kohdalle sattuisi mukavat ja empaattiset kätilöt, joiden kanssa kemiat kohtaavat. Ja myös sitä, ettei synnärillä olisi kovin ruuhkaista..

[masu]

Mua pelottaa tulevassa synnytyksessä eniten se, kun koko rumba alkaa: että milloin alkaa supistelut/menee vesi ym. Ja tietty synnytys alkaa yöllä..

[margherita]

Kipu, että vauvalle käy jotain kamalaa, etten saa epiduraalia, että epiduraalin laittaminen sattuu, että repeän kamalasti, että väliliha joudutaan leikkaamaan.. pelkään synnytystä aika paljon, mutta ajattelen että jotenkinhan tämä on ulos saatava

[Guest Elle]

En ole edes raskaana, mutta silti mua vähän pelottaa ajatus synnytyksestä. Eniten mua pelottaa, että se kipu on jotain ihan kestämätöntä tai että jotain vakavaa tapahtuu mulle tai lapselle. Lisäksi mua pelottaa se, että repeän todella pahasti. Myös se pelottaa, että meen niin sokkiin, etten muista synnytyksestä mitään jälkeenpäin.

[Cameron]

KIPU

 

enkä ole vielä edes raskaana

[LilleriLalleri]

Olen yrittänyt asennoitua, että kaikki otetaan vastaan mitä tulee, mutta joku juttu kuitenkin jännittää. En osaa sitä selittää, mutta ehkä se pelottaa et jos jotain menee pieleen ja mulle ei ehditä kertomaan mitään. Se, että olisin ihan out synnytyksessä olisi ihan kauheeta.

[Ellipsi]

Vaikka vauvaa ei ole vielä tiedossakaan niin synnytys kyllä hieman jännittää... Ehkä se, että minulla on ehkä maailman pienin kipukynnys... miten voi kestää synnytyskivut jos ei meinaa kestää kramppia varpaassa...

[katinkulta]

Ei minua suoranaisesti PELOTA mikään synnytyksessä. Odotan vain jännittyneenä, että miten oma synnytys menee

Ehkä eniten minua mietityttää ja jännittää:

 

1. Synnytyksen yhteydessä oksentaminen (en voisi kuvitella mitään kamalampaa)

2. Paha repeäminen (ja siitä parantuminen..)

3. Liiallinen hengästyminen -ei saa happea riittävästi (loppuraskaudessa tämä onkin tullut tutuksi, ei kivaa)

4. Missä se kipu tuntuu kovimpana ja millaista se kipu on?

5. Missä lapsivedet menevät? Tietysti jossain kurjassa paikassa, kuten autossa...

6. En ehtisi saamaan minkäänlaista kivunlievitystä

7. Ja eniten tietysti mietityttää, että MILLOIN se oma synnytys käynnistyy

[PMLats]

Mä en osaa kovin konkreettisesti pelätä mitään erityistä synnytyksessä, kun en osaa oikein kuvitellakaan mitä se on. Vauvan puolestakaan en osaa pelätä, vaan lähtökohtaisesti uskon että kaikki sujuu ihan hyvin.

 

Enemmän mua pelottaa synnytyksestä aiheutuvat vauriot ja niistä toipuminen sitten jälkikäteen... En haluaisi saada tulehduksia ja massiivisia repeämiä ja ties mitä, joiden paraneminen veisi ikuisuuden ja masentaisi ja pilaisi perhe-elämän ekat viikot...

[Extravaganca]

Mua ei oikeastaan pelottanut mikään sen ihmeemmin ennen kuin lauantaina kävin synnytysvalmennuksessa. Ehkä en ollut koko asiaa ajatellut sen kummemmin ennen sitä. Nyt pelottaa kipu ja jos vauvalle sattuu jotain. Jos vauva jää jumiin paikkoihin tms., pää ulkopuolella sinisenä eikä liiku mihinkään tai jotain vastaavaa. Miten mie JAKSAN synnyttää?

[Teresa82]

Kerran synnyttäneenä pelkäisin seuraavassa synnytyksessä ehkä eniten sitä, ehdinkö sairaalaan ajoissa. Tämä pelko oli jo ensimmäisessäkin raskaudessa, mutta "onnekseni" synnytykseni käynnistettiin ja olin sairaalassa valmiina. Matkaa sairaalaan on noin 45 km.

[Onyx]

Kipua pelkään minäkin, ja ehkä vielä enemmän että tulee jotain pysyviä vaurioita... No, yritetään saada nyt ensin se ihmisenalku aikaiseksi ennen kuin alan aktiivisesti synnytystä pelkäämään!

[Arkadia]

Koska olen kyllästetty kaikilla jutuilla siitä, mikä voi mennä pieleen ja mitä voi sattua (kiitos kätilösiskoni...), päätin tietoisesti jo etukäteen olla murehtimatta yhtään mistään. En tehnyt edes synnytyssuunnitelmaa enkä kummoista toivelistaa. Periaate "Kaikki mitä tulee, otetaan vastaan!" päti tässäkin.

 

Ihanaa, kiitos tästä! Mulla on synnytykseen vielä aikaa, mutta hiukan jo olen ehtinyt epätietoisena miettiä synnytyssuunnitelmaa. Jotenkin olen ajatellut että pitäähän se tehdä kun sellainen tarjotaan tehtäväksi. Onneksi ei tarvi. Aion ottaa tästä asenteesta mallia!