Blanca

Ajatus itsestä imettämässä ahdistaa

79 posts in this topic

Mä ajattelin aina, että mun mieli muuttuu raskauden myötä, kun rinnat kasvaa ja sitä rataa. Kohta ollaan jo puolivälissä, eikä mun rinnat ole kasvaneet yhtään. Tuntuu ihan, että mua ei ole edes tarkoitettu imettämään, maha kasvaa, mutta tissit on vieläkin kuin 12-vuotiaalla. Toisaalta haluaisin imettää, toisaalta taas salaa toivon, että ei tarvitsisi.

 

Mulla ei ole pelkoa / kammoa imetykseen, mutta tuohon rintojen kasvuun kommentoisin; itse olen nyt rv 37+3 (tickerissä väärät luvut) ja rinnat ei oo kasvaneet mihinkään suuntaan :). Eivät turvonneet, eivät muuttuneet aroiksi, eivät todellakaan tihku minkäänlaista eriteettäkään :).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kaikilla ei ole edes mahdollisuutta imettää. Kyllä mä olisin esikoista imettänyt jos olisin pystynyt. Mutta maidontulo ei lähtenyt käyntiin toivotulla tavalla ja sitten jouduin kuukaudeksi sairaalaan, joten se lakkasi siellä. Joten korviketta poika sai. Ja ihan yhtälailla on kasvanut mitä rintamaidollakin olisi kasvanut. Nyt olen tosiaan miettinyt toisen kanssa samaa, että juottaisin pelkkää vastiketta.

 

Ja rintojen kasvuun. Mulla on normaalistikkin isot rinnat (G-kuppi) ja nytten ne on kasvaneet kahdella kupilla. Kohta mä en löydä enään sopivia rintsikoita jos tästä vielä kasvavat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ällötti etukäteen ajatus imettämisestä. Mä yökkäilin äitiyspakkauksen mukana tulleen imetysoppaan kuville ja teksteille ja olin aivan kauhuissani, kun sain kaverilta lainaksi rintapumpun. Mä piilotin sen rintapumpun jonnekin kaapin perukoille, koska mua oikeasti aivan kuvotti nähdä koko vekotinta ja kuvitella sitä käytössä. :rolleyes: Vauvan syntymän jälkeiseen imetykseen valmistauduin lähinnä siten, että kieltäydyin ajattelemasta koko asiaa. Hyvin kypsää ja aikuismaista touhua siis. :rolleyes:

No, vauva sitten syntyi ja imetysharjoitukset alkoivat. Synnytyksen jälkeen olo oli niin epätodellinen ja sekava, ettei sitä imettämistä ehtinyt siinä aluksi mitenkään kauhistella. Imetti vain, kun kerran kehotettiin imettämään. Ja sitten mulle kävikin niin, että imettäminen alkoi sujua tosi hyvin. Maito nousi hyvin ja vauvan imuote oli hyvä. Tokihan rinnat olivat arat maidon noustessa, mutta siis mistään verisistä nänneistä ym. mun ei tarvinut kärsiä.

 

Ensin mä vain totuin siihen hommaan ja lopulta aloin tykkäämään siitä. Vauva oli täysimetyksellä 5 kuukautta ja kokonaisuudessaan imetys kesti 11 kuukautta. Sitten vauvaa ei enää kiinnostanut koko homma ja mun olo oli surullinen ja haikea, kun imetys loppui. :lol:

 

Mä en usko, että kukaan erityisemmin nauttii siitä alkuaikojen maidon valumisesta, rintojen paisumisesta jne, mutta se vaihe menee onneksi nopeasti ohi. Ja se aika on muutenkin sitä aikaa, että toivutaan synnytyksestä ja totutellaan siihen vauvaan pääasiassa kotioloissa. Kun sellainen aktiivisempi arki taas alkaa, maidontuotantokin on yleensä jo jollain lailla tasapainossa.

 

Mä en missään vaiheessa innostunut imettämään julkisilla paikoilla. Aika vähän sitä tarvitsi onneksi harrastaa ja silloin kun sitä piti tehdä, niin oikeastaan aina jostain järjestyi suht rauhallinen paikka. Mä tosin tarvittaessa imetin vaikka vessassa, jotta sain imettää rauhassa.

 

Se on toki totta, että lapsen hoitoa on vaikea jakaa 50-50 periaatteella, jos nainen imettää. Imettäminen on sitovaa, mutta minä en yllätyksekseni kokenut sitä loppujen lopuksi mitenkään ahdistavana asiana. Mä koen, että mun miehen kiihkottoman positiivinen ja luonnollinen suhtautuminen imettämiseen oli mulle tosi iso tuki.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minullakin oli tosi ristiriitaiset tunteet imetystä kohtaan toisaalta ajatus tuosta vauvasta rintaa imemässä tuntui oudolta, pelottavalta ja ahdistavalta ja toisaalta pelkäsin jos maitoa ei tulekaan tarpeeksi eli halusin kyllä imettää. Yritin lähinnä vältellä ajattelemasta koko asiaa.

 

Kun vauvan sai ensi kertaa rinnalle imetys tuntui tosi luonnolliselta, mutta myös oudolta ja pelkäsin, että pieni tukehtuu rintaani :lol: . Sanoin kaikki ajatukseni ääneen ja sainkin hyviä vikkejä kätilöiltä. eli ei se vauva ihan helpolla tukehdu ja jos ei saa henkeä tulee refleksi ja vauva irroittaa imuotteen... Jo vauvan piteleminen tuntui jännittävältä saatikka siinä vielä imetellä...

 

Vauva osasi, onneksi, imeä heti hyvin ja imikin niin hanakasti, että nännini olivat TODELLA kipeät. Onneksi ystävät olivat minua tähän valmistaneet ja pyysin saada Bebanthen voidetta, joka auttoi kyllä, mutta kun vauva olisi ollut kokoajan imemässä sekään ei enää riittänyt. Lopulta pyysin apua ja vauva meinattiin ottaa vauvalaan hoitoon ja antaa lisä maitoa, mutta sitten totesin, etten voi kyllä antaa vauvaa pois viereltäni, kun tuntui niin pahalta ja keksin kysyä rintakumia. Sen kanssa imetys tuntui kipeiden nännien kanssakin siedettävältä ja vauva sekä minä rauhoituimme.

 

Tuo Bebanthen ja rintakumit olivat kyllä meidän pelastus ja suosittelen muillekin jotka sitten tuntevat haluavansa imettää...

Share this post


Link to post
Share on other sites

eihän se imetys pakollista ole kenellekään. Päättäköön jokainen äiti itse miten toimii, kun nykypäivänä on vaihtoehtojakin.

Minun mielestäni tää menee samaan kategoriaan kuin keisarileikkaus synnytystapana alapään venymisen välttämiseksi. :rolleyes: Minusta imetys vaan on maailman luonnollisin asia, ihminen on nisäkäs ja imettää jälkeläisiään. Sitä varten ne rinnat naisella myös alunperin, ei tosiaankaan miesten leikkikaluna tai silmänilona. ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^No niin, tulihan se pakollinen moralisoiva, kaikkien muiden tunteet nollaksi mitätöivä kommentti sieltä :rolleyes: Kauanhan tämä keskustelu pysyikin asiallisena, myötätuntoisena ja toisia tukevana. Minä en ainakaan saanut mitään iloa tuosta sinun viestistäsi. Se, että minusta imetys ajatuksena tuntuu oudolta/omituiselta/vieraalta ei muuttunut sinun haluamaksesi täydelliseksi oman biologisen perimän hyväksynnäksi sillä, että sinä rinnastat minut tuolla tavalla aivan toisen ääripään ihmisiin. Minun mielestäni imettämisen pelkäämistä ja emättimen "suojeluksi" tehtävän suunniteltua keisarinleikkausta ei voi rinnastaa toisiinsa. Tässä keskusteluketjussa on rintojen seksuaalisen tehtävän muuttuminen/katoaminen ollut vain yksi ainut pelon syy monista.

 

editoinnin syy: kävin siivoamassa mielipiteeni paremmin ymmärettäväksi ja vähemmän kärkevämmäksi.

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Tuota tuliko nyt vähän ylireagoitua? Suurimmalle osallehan se imetys on mitä luonnollisin asia ja nykyisellä tietämyksellä tiedetään miten hyvästä rintamaito pienelle vauvalle olisi ja onhan se ihan vain lopulta puhtaasti turhamaisuudesta lähtevää jos ainoa mikä imetyksessä kammottaa on se rintojen ulkonäön muutos. Tosin ehkäpä tämä etten itse osaa suhtautua tähän näin tunteella on se, että etten minä pelkää rintojen seksuaalisen merkityksen menetystä vaan lähinnä imetyksessä ahdistaa se, että kun tietää miten hyvästä se olisi ja epäilen ettei se imetys välttämättä tule olemaan mitenkään helppoa ja ajatus julkisesta imetyksestä tuntuu kovin vieraalta. Se mikä tässä myös tuntuu erityisen ahdistavalta on se, että tuon jälkeen minun rinnoistani tulisi jotenkin julkista omaisuutta joiden toiminnasta kuka tahansa saa tulla kyselemään. Olen varmaan tosi takakireä sievistelijä, mutta inhoan yli kaiken sanoja tissi, tissittely, tisu ja oikeasti pelkään että hormoonihuuruissani vaan menen ja lyön jotain joka aiheesta haluaa keskustella kanssani. Jos en tähänkään asti ole istunut ihmisten sohvalla rinnat paljaana niin en kyllä tasan tee niin lapsen syntymänkään jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Siis mun mielestä täällä on ollut aivan ihania tarinoita siitä, miten jotain on ällöttänyt ajatus imettämisestä, mutta sitten se on kuitenkin onnistunut ihan mukavasti. Tai jos ei ole onnistunut niin ainakin ovat yrittäneet. Tuollainen kommentointi laittaa ottamaan päähän, kun imetystä kammoavat rinnastetaan ihmisiin, jotka eivät halua synnyttää alateitse, jotta paikat pysyisivät kireinä. Mulle ihan ihan sama, vaikka tulisi minkälaiset patalaput imettämisen jälkeen, kunhan vaan saisin rohkeutta yrittää sitä. Ja moni muukin on tässä ketjussa kirjoittanut, että vaikka se tissien rupsahtaminen kauhistuttaa niin silti aikovat yrittää imetystä. Se, että ajatus imetyksestä kammottaa erilaisista syistä, ei mun mielestä ole rinnastettavissa suunniteltuihin keisarinleikkauksiin, jotka tehdään siitä syystä, että emätin halutaan pitää kireänä miestä varten. Hiillyin kyllä siitä. Pahoittelen kärkevää kirjoitustyyliä, nämä ovat kuitenkin minun henkilökohtaisia tuntemuksiani asiasta.

 

edit. Niin ja mulle rinnat eivät ole mitenkään erityisen seksuaaliset. Johtuu varmaan aika pitkälti niiden epäherkkyydestä.

Edited by forgetmenot

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä, kuulunko tänne. Aiemmin ajattelin imetyksen olevan luonnollinen asia ja kuuluvan jotenkin "juttuun". Raskauden myötä olen ruvennut pohtimaan imetystä ja sen tarkoitusta. Olen toki tietoinen imetyksen hyvistä puolista jne ja minua ei häiritse muut ihmiset imettämässä tai muiden imetysten katselu. Eniten mua tympäisee ajatus siitä, että se olisi pakollista tai kaikki imettämättömät tuomitaan. Tekisi mieli näyttää, että vauva selviää kyllä ilman imetystäkin. Julkisesti Suomessa ollaan tosi imetysystävällisiä ja tuomitaan, selvittämättä syytä, imettämättömät. Samaan aikaan itse tiedostan (ja puolustan imetysmyönteisiä vastaan), että kaikilla imetys ei syystä tai toisesta onnistu, on alussa hankalaa tai keskeytyy syystä tai toisesta "liian aikaisin". Jotenkin ajattelen/varaudun, että ehkä se ei sitten onnistu esimerkiksi minulla.

 

Ajattelin kuitenkin kokeilla imetystä ja katsoa, miten se alkaa sujumaan. Paineita tai liian julkista imetystä en ajatellut harrastaa. Jotenkaan muille ei kuulu se juttu. Jos haluavat olla mukana, pullo käteen ja saavat ruokkia vauvan itse ;)

 

Parasta olisi kai antaa kaikkien tehdä, kuten itse parhaaksi näkee.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Liityn joukkoon lähinnä siitä syystä, että olen koko ajan pelännyt ettei näin pienillä tisseillä voi edes imettää!
Mäkin epäilin kykyäni imettää juurikin pienitissisyyden vuoksi, mutta kuinkan onkaan käynyt. Maitoa on riittänyt koko ajan ja vaikka tissit ovat taas palautuneet A-koon niin edelleen tuo meidän 9kk ikäinen saa kaiken tarvitsemansa maidon näistä pikkutisseistäni! :P

 

Kyllä minustakin tuntui todella oudolta ajatus toisesta ihmisestä imemässä tissejäni, mutta kuinka ollakaan, kun synnytyksen jälkeen sain lapsen rinnalleni niin imetys tuntui maailman luonnollisimmalta asialta. Ei todellakaan tuntunut samalta kuin ennen lapsen syntymää mies imemässä tissejäni, jotta voisin tietää miltä se imeminen tuntuu! :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muakin ahdisti ja mietitytti ja pelotti ja hävetti imetyksen ajatteleminen ja se etten haluaisi. Aina siihen asti kun lapsi syntyi ja nostettiin rinnalle imemään. Tunne oli huikea, pieni kirppu, juuri syntynyt ihmislapsi osasi heti maailmaan tultua imeä. ja avasi silmät suureksi ammolleen ja katsoi ekaa kertaa minua. En siinä vaiheessa enää ajatellut imettämisestä mitään negatiivista. Kuinka olisin voinut evätä tuolta pieneltä sen mitä se eniten sillä hetkellä etsi ja halusi ja hamusi. Tunteiden vahvuus yllätti. Kotona kun itketti hormooneista johtuen kaikki, itkin jopa sitä että miksi jotkut äidit ei halua antaa lapselle läheisyyttä imetyksen muodossa. :lol: Näin ajattelin siis minä joka ensin olin ajatellut olla imettämättä ehkä koska se tuntui turhalta ja vain neuvolantätien vauhkoamiselta. Kaikkea ne hormoonit saa aikaan...

 

Mulla imetys lähti onnistuneesti käyntiin, maitoa odottelin pari päivää muta muuten olin onnekas. Kipua tunsin mutta en sellaista kun kuvittelin. Itse imetys ei sattunut tai tuntunut epämiellyttävälle. Lapsi ottaa suullaan niin paljon laajemmin kiinni kun olin kuvitellut. Siihen asti kyllä hieman sattui kunnes maitoa alkoi tulla kunnolla. Nännit rasittuivat ns. tyhjän imemisestä. Heti kun maito nousi se helpotti.

 

Seksuaalisuudessa ja seksissä mulle rinnat on aina olleet tosi tärkeät. Stressasin myös sitä puolta etukäteen. Mutta jo pari päivää kotiutumisen jälkeen mies niihin koski ja se tuntui hyvältä, normaalilla tavalla kiihottavalta. Maitoa ei ole koskaan tämän melkein 4kk aikana herunut sellaisissa puuhissa. Olen siis koko tämän ajan täysimettänyt.

 

Rinnat eivät ole muutenkaan muuttuneet. Eivät kooltaan muodoiltaan tms. Mitään maitoa ei herunut etukäteen eikä koskaan heru nytkään. Jos vauva ei pulauttelisi, en tietäisi multa maitoa edes tulevan :lol: Imetys on ollut siistimpää (ei siis coolimpaa vaan eritteiden kannalta siistimpää) kuin osasin odottaa

 

Ja se mikä mut on mykistänyt täysin niin se on se läheisyys. Parasta ihan alussa on se imetyksen tuoma kontakti. Vauva kun muuten vaan itkee ja palaute on ns. negatiivista, niin imetyksen ajan vauva tapittaa silmiin ja on niin onnellinen ja minun kanssa ettei mitään rajaa. Ei sellaiselta nappisilmältä sitten siinä vaiheessa haluakaan sitä estää.

 

Lisäksi vauva saa myös pullosta maitoa jos olen muualla tms. Mies antaa, korvike kelpaa. Vauva sai jo laitoksella pullosta lisämaitoa kun maito ei heti noussut niin tottui heti pulloonkin.

 

Allekirjoitan myös sen, että luojan kiitos minulla on imetys, mies onkin vauvan mielestä kivempi tyyppi noin niin kuin muuten ja ilmeisesti mies vauvan mielestä tekeekin kaiken paremmin. Imetystä mies ei pysty tekemään ja siitä vauva ei ainakaan vielä ole valittanut :lol:

 

julkisesta imettämisestä. Pakotin itseni siihen. Olen huomannut että ihmiset kääntävät pään pois ja villatakilla tms ja harsolla peitettynä mitään ei edes näy. Oudointa se oli mun mielestä ekaksi oman isän ja veljien seurassa. En tiiä miksi. Julkisesti muuten se ei ole outoa sittenkään siis. Tissillä saa vauvan hiljaiseksi paikassa kuin paikassa lähes sata varmasti. Tai siis näin meillä.

 

mä pelkäsi että mun nännit on liian sisäänpäin olevat ja pienet. puh ja pah, vauva syö ihan hyvin. ne osaa sen suorastaan itsestään. Varmaan roikkuisivat tississä seisovassa asennossa itsestäänkin :lol:

 

ymmärrän siis teitä ja ajatuksianne. olkaa kuitenkin armollisia itsellenne kääntyy ajatuksenne synnytyksen jälkeen kumpaan suuntaan tahansa. Antakaa vauvan kuitenkin kokeilla. Se ainut mitä se synnyttyään osaa on tosiaan imeminen. Sitten jos ei suju niin ei suju. Tai ette haluakaan jatkaa niin sitten ei. Pullosta syöneet ja rintaa syöneet vauvat kasvaa kaikki ihmisiksi ja läheisyyttäkin on monenlaista ja monia tapoja harjoittaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen huomannut itselleni nyt tulleen aika ristiriitainen olo imetyksen suhteen. Esikoisen syntyessä olin vakaasti päättänyt imettää, jos se vaan mitenkään onnistuisi, ja ensimmäinen kaksi viikkoa mentiinkin täysimetyksellä. Tosin se oli yhtä tuskaa, sekä minulle että pojalle. Minulla on edelleen sellainen olo, että poika pelkäsi rintojani, olihan ne silloin jo isommat kuin vastasyntyneen pää. Eikä se koko siitä ole pienentynyt.

 

Maitoa olisi siis tullut, mutta ei se vaan silti onnistunut. Vauvalla paino laski laskemistaan, sain imetysohjausta sekä synnytyssairaalasta että lastenlääkäriltä, ja väitän että kaikki mahdollinen todellakin tehtiin, jotta onnistuttaisiin. 2,5 viikon kohdalla oli pakko ottaa vastikkeet käyttöön, kun uhkana oli paluu sairaalaan ja letkuruokinta. Siitä kolme kuukautta eteenpäin yritin imettää (ja huonolla menestyksellä), pumppasin hulluna ja annoin lisäksi vastiketta, tosin vain hyvin pieniä määriä - maito riitti pumpattuna ihan hyvin ensimmäiset kuukaudet.

 

Mutta olin silloin, alle 4-kuisen vauvan äitinä ihan lopussa. Lopulta annoin itselleni luvan lopettaa pumppaamisen ja imetystuskailun, ja siirryttiin pelkkään vastikkeeseen. Itkin kaksi viikkoa sen jälkeen, ei ollut helppo hyväksyä, ettei imettämisestä loppujen lopuksikaan tullut mitään.

 

Nyt en tiedä, mitä ajattelisin, kun toinen lapsi on tulossa elokuussa. Haluaisin yrittää imettämistä uudelleen, mutta ahdistaa jo valmiiksi, kun pelkään että sama rumba toistuu jälleen. Toisaalta olen miettinyt, etten edes yrittäisi, mutta pelkään sitä "nokkimista" ja kauhistelua, mitä siitä päätöksestä varmaankin joutuisin kuuntelemaan. Olen muutenkin aika herkkä, ja jo tuon ensimmäisen lapsen kohdalla imetys oli jossain vaiheessa täysin poissuljettu keskustelunaihe.

 

Kavereiden kokemukset ovat olleet rohkaisevia, vaikka ensimmäisen kohdalla ei imetys ole ottanut sujuakseen, niin toisen lapsen kanssa ei ole ollut mitään ongelmia. Yritän luottaa tällä hetkellä enemmän siihen, vaikka takaraivossa jyskyttää ajatus "entäs jos mulle ei käykään niin kuin muille"...

 

Toisaalta, ensimmäisen lapsen kohdalla se imetyksen onnistumattomuus koituikin mulle myöhemmin hyväksi asiaksi. En kokenut itseäni niin sidotuksi kotiin ja vauvaan, vaan saatoin rauhallisin mielin lähteä välillä rentoutumaan - siis yksin lenkille tai ruokakauppaan tai parturiin - vauvelin jäädessä isänsä kanssa kotiin. Luulen, että se olisi ollut minulle huomattavasti vaikeampaa, jos olisin imettänyt. Kuitenkin samaan aikaan oltiin vieraassa maassa, lähes täysin ilman mitään turvaverkkoa, vain meidän kolmen perhe pitämässä toisistaan huolta. Nyt ollaan muuttamassa takaisin Suomeen, ja vaikka lähisuku ja ystävät nyt ovatkin lähempänä, mieltä kaihertaa se, miten paljon enemmän tulen varmaan olemaan kodissa kiinni tällä kertaa. Vaikka tiedän, ettei sekään ole mitenkään varmaa. Mutta miten minä uhmaikäisen ja tissitakiaisen kanssa voin kotoa minnekään lähteä?

 

Sekavaa ja ahdistavaa, onneksi tässä on vielä muutama kuukausi aikaa valmistautua.

Edited by Quarry

Share this post


Link to post
Share on other sites
Haluaisin yrittää imettämistä uudelleen, mutta ahdistaa jo valmiiksi, kun pelkään että sama rumba toistuu jälleen. Toisaalta olen miettinyt, etten edes yrittäisi, mutta pelkään sitä "nokkimista" ja kauhistelua, mitä siitä päätöksestä varmaankin joutuisin kuuntelemaan.

 

Mulla on just tollaset tunteet, tosin mä haluaisin olla enemmän imettämättä tällähetkellä koska pelkään että imetys ei onnistu. Mulla tosin oli se tilanne ettei maitoa tullut hyvin ja se sen tulo tyrehty vähän yli viikossa kun lapsi oli syntynyt..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanaa että tämä ketju perustettiin! :) Harmi kun tälläistä ei ollut silloin kun minä olin raskaana..

 

Itse olen aina pitänyt imettämistä erittäin vastenmielisenä ja raskausaikana ahdistuin siitä, että en halunnut imettää,

kun joka paikassa sitä puhuttiin ja itselle tuli siitä "huono äiti"-olo ja aloin ajattelemaan että minussa on jotain vikaa kun en

halua imettää! :unsure:

 

Missään ei puhuttu siitä että jos nainen ei halua imettää! En uskaltanut aluksi kertoa siitä kenellekään kun pelkäsin että minua

ei ymmärrettäisi. Raskaus läheni loppua ja minä vaan ahdistun koko ajan enemmän. Sitten kerran asiasta puhuin muiden odottavien

äitien kanssa ja minut teilattiin heti. "Olet itsekäs, jos et aio imettää tai edes kokeilla", "Ei tuollaiselle kuuluisi tulla lasta" jne..

Ahdistuin lisää ja aloin melkein jo ajattelemaan että olen se maailman huonoin äiti ja minun ei sitten varmaan kuuluisi saada tätä lasta.. :(

 

Mieheni huomasi että nyt jokin on vialla ja sai minut avautumaan. Hän ymmärsi minua heti ja sanoi: "Et tietenkään imetä jos et halua.

Sehän on sinun oma asiasi ja eihän tässä maailmassa ole mitään PAKKOA olemassa että jokaisen naisen on imetettävä. Et sä siitä mitään

sakkoa ja syytettä saa. Ja missään nimessä et imetä kun se sussa noin paljon ahdistusta aiheuttaa. Kun ei se imetys sitten lapsellekaan ole

ihana hetki, kun hän vaistoaa kumminkin sinun ahdistuneisuuden. Ja sitten ahdistun myös minä kun näen sinun ahdistuneena."

Ja silloin tajusin sen, että tosiaan eihän tässä asiassa ole olemassa mitään PAKKOA! Yhteiskunta vaan nyt sattuu olemaan Suomessa

niin imetysfanaattinen, että eihän täällä muusta puhuttakaan! :angry: Sitten uskaltauduin kertomaan asiasta neuvolassa ja sain lisää tukea.

Neuvolatäti kertoi että kyllä minunlaisia on paljon, mutta niistä ei vaan puhuta kun ei imetys on melkein tabu tässä maassa. Hän neuvoi

olemaan kovana sairaalassa, koska siellä voi tulla vastaan hoitajia, jotka eivät ehkä ole niin ymmärtäväisiä asian suhteen. Valmistauduin siihen.

Hän myös neuvoi minua että jos sairaalassa tulee vaikeuksia tämän ei imettämisen kanssa siinä suhteessa että minua yritetään saada edes

kokeilemaan sitä ja se alkaa minua ahdistamaan, niin minun kannattaa silloin kertoa heille tulevista säteilyhoidoista raskauden jälkeen, niin

osaavat silloin jättää minut rauhaa. Eli silloin minulla on ns. lääketieteellinen selitys heille jos pelkkien omien tuntemusten kertominen ei riitä.

 

Oloni huojentui ja pääsin vihdoin nauttimaan loppuraskaudesta! :) Aloin itse opettelemaan pulloruokinnan saloja ja "Korvikemutsit"-sivustosta

oli paljon apua. Nyt tosin on jo paljon erilaisia lippu lappusia pulloruokinnasta mitä silloin ei ollut vielä painettu.

 

Sairaalassa synnytysosasto puolella aika moni kätilö ei ymmärtänyt sitä että en halua imettää ja tenttasivat aina syytä siihen. Joillekin riitti

pelkästä ahdistuneisuudesta kertominen ja joidenkin kohdalla oli pakko sanoa että menen säteilyhoitoihin raskauden jälkeen että jättivät minut

rauhaan. Laittoivat siitä viestä synnyttäneiden osastolle että he siellä järjestivät minulle valmiiksi tabletin, joka estää maidon nousun. Kerroin

kätilöille myös että kun vauva syntyy niin en halua häntä rinnalle vaan että hänet pestään ja kapaloidaan ja vasta sitten annetaan minulle,

koska en tosiaan halua edes yrittää imettämistä. Poika syntyi, mutta hänet jouduttiin samantien viemään virvoitteluun ja sieltä keskolaan yöksi

joten sain vauvan syliini vasta aamulla. Synnyttäneiden osastolla kaikki hoitajat ymmärsivät kantani ja kunnioittivat sitä ja opettivat kaiken

mahdollisen pulloruokinnasta.

 

Nyt meidän "vauva" on kohta 1-vuotias ja on siis elänyt koko vuoden pelkällä pulloruokinnalla. Monet pelottelivat minua että kun en aio imettää,

niin lapseni sairastuu helpommin ja lapseni ei kuulemma kiinny minuun tarpeeksi jne.. Pöh, sanon minä! :lol: Meillä sairastettiin viime viikolla

ensimmäisen kerran ja monien tuttujen lapset joita on imetetty ovat saaneet jo ties kuinka monet tulehdukset. Ja mitä kiintymykseen tulee, niin

meillä asustelee sellainen ihana äidin että isän poika.. ^_^

 

Ja meidän arkea pelkkä pulloruokinta on vain auttanut. Itse jouduin tosiaan säteilyhoitoihin synnytyksen jälkeen ja jouduin olemaan sairaalassa,

joten miehelle siirtyi vetovastuu pojasta. Ja se ei olisi onnistunut jos poika ei olisi osannut syödä pullosta. Pulloruokinta tosiaan antaa

mahdollisuuden siihen, että poikaa voi hoitaa muutkin ihmiset kuin se pelkkä äiti. Ja ehdottomasti tulen myös toisenkin lapsen syöttämään

pelkällä pullolla ja nyt en enää häpeä asiaa. Vaan uskallan jo sanoa ihmisille että en imetä, vaikka se paheksuntaa herättääkin. Mutta se ei

enää minua ahdista, vaan enemmänkin minua alkaa naurattamaan kun muita ihmisiä se juurikin alkaa kauhistuttamaan! :lol:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvä ja tärkeä ketju. Mun suvun naisilla on kaikilla riittänyt maitoa vaikka myyntiin asti, joten jännitän lähinnä sitä, miten selviän lämpimässä suihkussa kun maitoa lentää seinille...Toki kipukin jännittää, mutta jotenkin uskon imetyksen sujuvan meilläkin, kun se on suvussa muillakin sujunut. Se, mikä mua jännittää ja mietityttää on tää seksuaalisuus. On tosi kiva lukea muiden kokemuksia aiheesta.

 

-Seksuaalisuus... Niistä rinnoista voi kyllä nauttia kyllä myöhemminkin ja se on varmasti yhtä mukavaa kuin aiemminkin, ellei jopa mukavempaa. ;)

 

-Sairaalassa on usein sermi tai verhot jotka voi vetää eteen jos imettää. Hoitajat yleensä tarkastavat sairaalassa vauvan imuotteen, mutta muuten eivät rintoja sen kummemmin ronki.

Yritä ajatella, että se on vain rutiinitoimenpide.

 

Mä en halua, että kukaan muu kuin mun mies tai mun vauva koskee mun rintoihin. Haluan säilyttää jonkun fyysisen koskemattomuuden, ja olen tottunut että alapäätä tutkitaan ja ronkitaan milloin mistäkin tarpeesta, mutta nänneihin ei ole kukaan lääkäri koskaan koskenut, ja ne on mun ikiomat, kiitos vaan. Ei miehillekään tulla munasta kiskomaan naista kohti, että näin niitä lapsia tehdään..Olen tosissani harkinnut, että kirjoittaisin tussilla molempiin rintoihin isolla "näpit irti".

 

Imetyksen ajan minusta tuntui että rinnat on varattu vauvalle, mutta pian imetyksen loputtua (äskettäin) ne palasivat mielessäni suunnilleen samaan asemaan kuin olivat olleet aiemminkin ja niistä on taas seksuaalistakin iloa.

 

Tämä on rohkaisevaa lukea, kiitos.

 

Haluaisin muuten tarkentaa, että mun rinnat on MUN leikkikalut, eikä mun miehen. Samoin imetyksessä mun rinnat on mun keino ruokkia mun lasta, ei mun lapsen omaisuutta. Ero on ehkä pieni, mutta itselleni tärkeä. En tietenkään voi etukäteen arvata, millainen symbioosi vastasyntyneen kanssa on, mutta en haluaisi menettää oman kehoni rajoja, vaikka lapsi iholle kuuluukin, olemme kaksi eri olentoa..

 

 

Seksuaalisuudessa ja seksissä mulle rinnat on aina olleet tosi tärkeät. Stressasin myös sitä puolta etukäteen. Mutta jo pari päivää kotiutumisen jälkeen mies niihin koski ja se tuntui hyvältä, normaalilla tavalla kiihottavalta. Maitoa ei ole koskaan tämän melkein 4kk aikana herunut sellaisissa puuhissa. Olen siis koko tämän ajan täysimettänyt.

 

Tätä olen paljon miettinyt - että mitä seksistä tulee, jos rintaan koskiessaan mies saa maitosuihkun päälleen. Kiva kuulla, että on ainakin mahdollista ettei niin käy.

 

Siis; kiitos kaikille jotka olette ketjuun kirjoittaneet, oma huoleni aiheen tiimoilta on ehkä hieman hälventynyt!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ällötti etukäteen ajatus imettämisestä. Synnytyksen jälkeen olo oli niin epätodellinen ja sekava, ettei sitä imettämistä ehtinyt siinä aluksi mitenkään kauhistella. Imetti vain, kun kerran kehotettiin imettämään. Ja sitten mulle kävikin niin, että imettäminen alkoi sujua tosi hyvin. Maito nousi hyvin ja vauvan imuote oli hyvä.

Ensin mä vain totuin siihen hommaan ja lopulta aloin tykkäämään siitä.

 

Näin mullakin ekan lapsen kanssa. Synnärillä kätilöt vaan lykkäsivät vauvan rinnoille ja sitä tuli sitten harjoiteltua imettämistä. Siitä se lähti ja pidinkin yhteisistä imetyshetkistä vauvan kanssa. Nyt toisen kanssa on ihan luonnollista imettää. Ehkä mua kauhistutti imetys, kun ei ollut muutenkaan oikein tietoa vauvan hoitamisesta. Onneksi tosiaankin kätilöt opastavat lasten hoitoon niin rempseällä tavalla :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olisi kiinnostavaa kuulla, muuttuivatko ajatukset mitenkään vauvan synnyttyä vai pysyivätkö täysin samoina?

 

Itselläni oli osin samoja tuntemuksia ja koin imetyksen hankalaksi myös lapsen osalta sekä kivuliaaksi. Kaiken niitti oli kaksi rintatulehdusta, jotka nostivat n. 39 asteen kuumeen ja kovan kivun rintaan. Ne tekivät sairastelun ajaksi toimintakyvyttömäksi, kun piti vain maata sängyssä eikä pystynyt liikkumaan. Imetyksen lopettaminen oli kohdallani helpotus. Tämän vauvan kanssa ajattelin kokeilla imetystä, mutten ota asiasta paineita, jos homma ei edelleenkään suju tai tuntuu ylitsepääsemättömän epämukavalta/kivuliaalta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tähän aiheeseen voisin sanoa, ettei kukaan oikeasti voi tietää mitä asiasta ajattelee vauvan synnyttyä. Monen ajatukset ei välttämättä muutu, mutta monen muuttuukin. Itse kuulun tähän jonka ajatukset muuttui laidasta täysin toiseen.

 

Itse olin varma etten halua imettää, ahdiistuin pelkästä ajatuksesta raskausaikana, saati ajatuksesta julkisella paikalla. Traumoja rinnoista on, liikaa huomiota suurista rinnoista, kiusaamista jne eli suhtautumiseni niihin ei ole ihan normaali. Ajatukseni oli kaikessa hiljaisuudessa kotiin päästyäni lopettaa imettäminen.

 

No kuinkas kävikään. imetys sattui, mutta ei sen jälkeen kun käytin rintakumeja. Maito ei oikein noussut, mutta nousi kolmen viikon päästä. Lpulta vaikeuksien kautta imetys alkoikin tuntua asialta, josta en halunnut luopua. Täysimetin 5kk ja osittain vuoden ikään asti. Rinnat ei juuri muuttuneet, mutta kyllä niille selkeästi tuli tarkoitus omassa alitajunnassa ja pääsin itsestään eroon vanhoista teini-iän muistoista.

 

Tähän kyllä täytyy todeta perään että seksissä niillä on kyllä entistä vähäisempi merkitys itselle, ehkä sen vuoksi että ne on alitajuisesti niin vahvasti olleet jossain toisessa käytössä.

 

Vielä pitää todeta, että erittäin haastavaa oli saada naiset kunnioittamaan sitä etten halua imettää heidänkään nähden. Ystävät, anoppi ja äiti loukkaantuivat tästä, mutta niin vahvassa ajatuksen kuitenkin oli minussa että imetys oli oma rauhallinen juttu johon sai osallistua vauvan lisäksi yks ainoa ihminen katselijana eli mies.

 

Itsellä imetys ei todellakaan tarkoittanut 12h tississä riippuvaa vauvaa, oma vauva oli laatua että 5 minuuttia täysillä ja sitten unille. Tätä ensin noin 1,5-2h välein ja myöhemmin 3-4h välein, yösyönnin lopetti heti kun kiinteät aloitettiin.

 

Sairaalan asenne imetykseen oli karmea girl_to_take_umbrage2.gif Kukaan ei kysynyt ajatuksiani, kunnioittanut yksityisyyttäni. Joku kätilö vaan piipahti paikalle, ja ennenkuin tajusinkaan oli jo käsi nännissäni (erittäin kipeässä ja turvonneessa sellaisessa)kiinni jaa ujuttamassa sitä lapsen suuhun. Seuraavalla kerralla osaan pitää ne kaukana skilletgirl.gif Voin kyllä sanoa, että kyllä sen itsekin näkee ja etenkin tuntee onko imuote oikea, jos yhtään perehtyy asiaan etukäteen tai sillon kun tilanne on päällä. Netissä on paaaljon kuvamateriaalia. Vähällä oli ettei tuon kätilön toiminnan takia jäänyt multa koko touhu. Onneksi pääsin samana päivänä kotiin kun ilmoitin etten yhtään kauempaa aio viipyä.

 

Seuraavan kohdalla aion nautiskella imetyksestä, onnistuu sen aikaa kun onnistuu ja imetän sen aikaa kun tuntuu hyvältä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Paljon on hyviä tarinoita kun imetys onkin onnistunut, mutta kiinnostaisi kuulla keillä on mielipide pysynyt täysin samana. Eli päätös ennen synnytystä, ettei halua eikä imetä, ja päätös on pysynyt aivan täysin samana synnytyksen jälkeenkin.

 

Millaisia asenteita kohtasitte neuvolassa ja synnytys sairaalassa?

 

Tiedän kyllä, että se päätös ettei imettäisi lainkaan, voi muuttua kun lapsi syntyy, mutta entä jos ei muutukkaan.. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla tämä menee niin päin, että esikoisen raskausaikana suhtauduin imetykseen ihan normaalisti. En sitä mitenkään odottanut mutten ajatellut mitenkään negatiivisenakaan. Kun terveydenhoitaja kysyi, olinko ajatellut imetystä ja haluanko imettää, vastasin hymyillen että "totta kai!" Synnytyssalissa vauva oli rinnalla ensimmäisen kerran, se tuntui hämmentävältä mutta meni ihan hyvin. Osastolla sitten joku alkoi tökkiä.

 

Olen aina ollut melko häveliäs, ja minua häiritsi olla samassa huoneessa tuntemattoman naisen kanssa. (Päijät-Hämeen Keskussairaalassa ei ole mitään perhehuoneita, mutta minulla kävi siinä mielessä tuuri että olin pienessä huoneessa eikä minulla ollut kuin yksi huonetoveri kerralla). En pitänyt siitä, että heppoisan verhon takana piti olla ja yrittää imettää. Pyysinkin miestä tuomaan omia toppeja, jotta pystyin olemaan vähän rennommin. Enkä pitänyt yhtään siitä, että hoitaja toi opiskelijan mukanaan aina kun kohtua piti painella ja alapää tarkastaa. He eivät edes laittaneet verhoa kiinni perässään. Ja kun itse on ujo, ei sitä osannut sanoakaan mitään. Minulla myös sellaisia kokemuksia, että hoitaja vain tulee ja ottaa rinnasta kiinni. Inhosin sitä.

 

Pian pojan syntymän jälkeen huomattiin hänen keltaisuutensa. Maitoni alkoi nousta ihan hyvin, mutta poika ei jaksanutkaan imeä. Ja kun jaksoi, ei saanut pinkeästä rinnastani kunnolla otetta, ja siten väärä imuote sattui. Iho meni rikki. Hoitajan neuvosta pumppasin maitoa pulloon, se lisäsi maidontuloa mutta hankaloitti imettämistä. Minun piti riisua poika vaippasiltaan ja herätellä häntä pitkiäkin aikoja. Se oli pelottavaa! :( Toinen oli aivan veltto, nukkui vain. Sairaalassa meni kuusi päivää, viimeisenä päivänä maito nousi oikein kunnolla.

 

En ollut osannut kuvitellakaan millainen oravanpyörä ja välineurheilutilanne imetyksestä tuli! En pärjännyt ilman maidonkerääjiä, rintakumeja, rintapumppua. Maidontulo ei koskaan tasaantunut; kun poika imi toista rintaa, toisella rinnalla ollut maidonkerääjä täyttyi äärimmilleen. Tarvitsin liivinsuojia, niitä piti aina olla mukana tai muuten sain hävetä märkää rinnustani vaikkapa kaupassa. Seksin aikana maito nousi ja valui rinnoista lakanoille - inhosin sitä tunnetta. Koko ajan jompi kumpi rinta oli kipeä. Poika kasvoi hyvin kyllä, mutta aina jos yritin ottaa rintakumin pois, ei imetyksestä tullut mitään sillä kipu oli jotain ihan kamalaa. Sitten piti käydä sairaalassa kontrolleissa, ja tulikin kahden päivän imetyskielto. Se pilasi kaiken ihan lopullisesti. Jouduin heräämään keskellä yötä pumppaamaan rintoja ja sitten syöttämään vauvalle pullosta maidon. Hörpyttääkin yritin, se onnistui aina välillä. Poika kai tottui pulloon, ja imetyskerrat taon jälkeen alkoivat olla yhtä huutoa: poika huusi, minä itkin.

 

Kolme kuukautta sitä jaksoin. Imettämisestä jossain kahvilassa ei olisi tullut mitään, vai olenko ainoa joka ei olisi kehdannut tunkea maidonkerääjää toiseen rintaan ja laittaa rintakumia toiseen, sitten vauva rinnalle, sitten maidonkerääjä pois ja rinnan vaihto... ja mihin olisin sen maidon siellä kahvilassa kaatanut? No pulloon tietysti, mutta silti. Samaan aikaan koin syyllisyyttä siitä, että en pitänytkään imetyksestä ja syyllisyyttä siitä, etten osannut sitä. Yritin kysyä apua neuvolasta, mutta terkka sanoi vain että jätä rintakumi pois. Se ei onnistunut! Soitin imetystukeen, mutta siellä ei osattua sanoa mitään muuta kuin "kyllä se siitä, jaksaa jaksaa!" Yritin sanoa, että tämä touhu ahdistaa, mutta nainen ei tuntunut tajuavan sitä ollenkaan. Sitten luovutin, ja siirryimme korvikkeeseen. En kokenut pullorumbaa vaikeana enkä työläänä, mutta koin huonoa omaatuntoa siitä helpotuksesta, jonka imetyksen lopetus sai aikaan.

 

Nyt odotan toista ihan viime metreillä, ja arvatkaa vain, ahdistaako ajatus imettämisestä? En osaa kieltäytyäkään, mietin että yritän nyt toisen kerran vielä vaikka melkein tiedän, että ajatus lypsykoneena olemisesta alkaa inhottaa hyvin pian.

 

 

Minua muuten inhottaa imetyksestä hehkuttamiset ja se mantra, että kyllä se sujuu ja on helppoa kuin mikä! Inhoan sitä, ettei jotkut ymmärrä miten hankalaa se kaikki voi olla, ja inhoa sitä, etten tiedä mistä saisin apua seuraavan kerran.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Dacoit: Loppupeleissähän se on ihan sinun oma ratkaisusi, miten päätät lapsesi ruokkia ja vaikka neuvoja ja mielipiteitä imettämisestä ja sen helppoudesta jaellaan auliisti joka suunnasta, toimi ihan niin kuin sinusta parhaalta tuntuu. Tuo juttusi kuulosti monelta osin tutulta omaan tilanteeseeni nähden, lähinnä siis tuo välineurheilunäkökulma. (Itse en ole kovin ujo tai häveliäs.) Tällä kertaa ajattelin, että kokeilen imetystä avoimin mielin, mutta en myöskään ota paineita tai tunne oloani epäonnistuneeksi tai huonommaksi, jos homma ei sujukaan ja päädyn pulloruokintaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua ei ajatus imettämisestä ole koskaan ahdistanut, mutta en voi sanoa, että siitä olisin missään vaiheessa kovin nauttinut.

 

Osansa siihen varmasti teki se, ettei maito riittänyt kunnolla tytölle. Yöt varsinkin oli hankalia, kun tyttö heräsi 2 tunnin välein syömään... Itse oli sitten ihan zombie jossain vaiheessa. Olisi vaan pitänyt antaa suosiolla korviketta yöllä, niin olisi tyttö saanut mahansa täyteen. Mutta neuvolassa nimenomaan "kannustavat" yöimettämiseen, jotta maidon tuotanto lisääntyy... :girl_sigh:

 

Lisäksi inhosin sitä liivinsuojusten, maidonkerääjien ja imetysliivien kanssa pelaamista. Julkisella paikalla en imettänyt ikinä, enkä imettäisi vieläkään. No, 5,5kuukautta kuitenkin imetin tyttöä (korviketta meni siis koko ajan lisäksi). Siinä vaiheessa koin, että imettämisestä ei ole enää hyötyä kenellekään, joten lopetin sen. Oikeastaan vasta siinä vaiheessa sitä imettämistä "kaipasi", kun sen loppui. Tosin se haikeus meni aika nopeasti ohi... Ja kyllä, kyllä mä nautin siitä, kun sain rintani taas itselleni ja "omat" liivit päälle.

 

Se joka sanoo, ettei imettäminen satu, valehtelee. Mua ainakin sattui ensimmäisen kuukauden ajan imettämisen aluksi niin paljon, että teki mieli potkia seinää. Ei sattunut koko imettämisen ajan, mutta se alotus... :girl_cry2:

 

muoks. Sen verran pitää vielä lisätä, että imettäminen ei sinänsä ollut koskaan vaikeaa, vaan tytöllä oli heti oikea imuote. Eli se ei siis ollut se asia, joka imettämisen olisi tehnyt ikäväksi.

Edited by Manla

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse en ainakaan omalla kirjoituksellani tarkoittanut sitä että imetys olisi ollut helppoa, päin vastoin. Kolmeen viikkoon ei tullut paria tippaa enempää, luulen että aika moni olis siinä vaiheessa tai jo monta viikkoa aiemmin todennut että maito ei vaan nouse. Oma sisu taas ei anna periksi luovuttaa. En tieä olisko tilanne ollut toinen jos olisin käyttänyt pumppua, mutta siihen minulla oli ja on edelleen tiukka kanta -lehmäksi en rupea - helpotti se tai ei. Mulla ei ollut ylituotannosta tai rintojen pakkautumisesta tms. koskaan ongelmaa vaikka maitoa nousun jälkeen tuli hyvin. Uskon tämän johtuneen ainakin osin siitä etten pumpannut ja näin ollen rinnat toimi just niinkuin tilattiin eikä saaneet väärejä viestejä. Tiedä sitten mikä on totuus.

 

Itse ratkaisin häveliäisyysongelman sairaalassa niin että sanoin hoitajille suoraan ja yhden yön sairaalassa nukuttani ilmoitin lähteväni kotiin vaikka normaali käytäntö ensinsynnyttäjälle onkin 3. päivänä. Tämä juurikin sen maidontuottannon takia koska ei se vauvan voinnin takia ainakaan ole kerta toissynnyttäjä saa lähteä vaikka synnytyspäivänä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En ehdi lueskelemaan mutta pikaiseen kirjoitan oman kokemukseni.

 

Mua ahdisti ajatus imettämisestä raskausaikana tosi paljon,miehellekin tein selväksi ettei sitten syyllistä mua siitä että lykätään vauvalle pullo suoraan vaan.En sen kummemmin edes paneutunut koko imettämiseen,niin varma olin siitä ettei oo mun juttuni.

 

Lopulta kävi että niitä tunteita mitä pelkäsin tulevan,ei koskaan tullutkaan.Imetys tuntui luonnolliselta ja just mun jutulta.Pirun kipeää se teki ensimmäiset viikot ja mies oli tukena kun mä huusin ja itkin että ota se irti siitä tissistä.Toiveissa olisi imettää vuoden ikään asti,nyt oon imettänyt 8kk ja vähän haikea olo sitten kun on aika lopettaa.

 

Kannattaa ainakin kokeilla,voi yllättyä positiivisesti!

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

En allekirjoita että ajatukset imettämisestä täysin ahdistaisi, mutta atoopikkona pelkään ihoni puolesta. Nännipihan alueella ei teini-ihottumien jälkeen ole tuntoaistia. Toki lämmin ja kylmä tuntuu hetken päästä, mutta tuntoasimuksena on ensimmäisenä aina kipu :( ... Tosi hedelmällinen lähtökohta imettämiseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now