Unna

Mikä saa empimään?

383 posts in this topic

Taloudellinen tilanne ja opiskelu/työkuviot ovat huolettaneet eniten - lähinnä miestä. Tällä hetkellä on myös parisuhde remontissa, joten se on tämän hetken ehdottomasti tärkein syy pitää vauvahaaveet taka-alalla. Uskon kuitenkin tilanteen korjaantuvan.

 

Mies on siis ollut meillä järjen ääni tuon talouspuolen osalta, joten itse olen keskittynyt pääosin siihen pakahduttavaan tunteeseen, jonka aiheuttaa halu saada oma lapsi. Kunhan mieskin alkaa näyttää vihreää valoa, luulen, että itse alan puolestani empiä tarkemmin lapsentulon vaikutuksia meihin, minuun, elämään.

 

Lähes kaikki ketjussa mainitut empimisen aiheet ovat siis käyneet mielessä täälläkin. Haluan kuitenkin lasta ja perhettä niin paljon, että tuskin mikään saa empimään niin paljon, etteikö lapselle muutaman vuoden kuluessa annettaisi mahdollisuutta tulla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ennen ensimmäistä lasta minulla ja miehellä oli monta vuotta vakaata parisuhdetta takana, molemmilla vakituiset työpaikat ja oma (tai siis pankin) talo. Ihan hyvä tilanne siis, mutta mua pelotti. Pelotti se, että muuttuisin ihmisenä. Ja sitten ihan vain pelotti kun ei ollenkaan tiennyt, mihin oli ryhtymässä.

 

Toista lasta harkitessa mietityttää miehen työt (edelleen se vakipaikka, mutta töiden jatkumiselle ei kuitenkaan ole takeita), oma jaksaminen ja se, että tuo meidän poika ei enää saakaan kaikkea huomiota.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mikä saa minut empimään:

Esikko on pirun allerginen kaikelle. Oli koliikkivauva ja huudot jatkuivat allergioiden takia pitkälti yli 5kk ikään. Ei nukkunut öitä (heräili 30min-2h välein aina 1v2kk ikään asti).

Nyt olen kaksi kuukautta (miinus sairastelut) saanut nukkua öitä putkeen, joten olen ihan taivaassa. Haluaisin nyt ainakin vuoden saada oikeasti NUKKUA. En tätä ennen ollut nukkunut kokonaista yötä sitten rv4.. (juoksin alusta saakka vessassa yölläkin USEIN).

 

Minua pelottaa eniten, että:

 

Toinen on myös moniallergikko, eikä nuku öitä hyvin.

 

Nuo ovat oikeastaan yhdessä ne pahimmat, mitä voin kuvitella. Siihen vielä todella vaativa ÄITI- fani esikko rinnalle niin avot. Olisin mielisairaalassa hyvin nopeasti :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei mikään muu paitsi mun työkuviot. Olen alalla, jolla vakituiset paikat ovat lähinnä kaukaisia haaveita. Nyt sain tietää, että pääsen uuteen, määräaikaiseen työpaikkaan vuodeksi, ja varmaan työsuhdetta jatkettaisiin senkin jälkeen. Tääkin paikka oli mulle lottovoitto, ja nyt vähän mietityttääkin että jos mahdollisesti jään ensi talvena äitiyslomalle niin pääsenkö enää uudelleen kiinni vastaavaan paikkaan...toisaalta, ei tilanne varmaan tästä muutu, ja vuosi vuoden jälkeen on töiden kanssa samat ongelmat. Hohhoi...oman lapsen kaipuu on kuitenkin kova.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tää on tässä kirjotettuna ehkä vähän oudon kuuloinen empimisen syy... Mutta yksi juttu joka saa mut empimään on kun joskus ruokakaupassa kun joku lapsi huutaa ja juoksentelee ympäri kauppaa hullun lailla ja huutaa kaikkee miks miks miks -kysymyksiä kokoajan, niin tulee vaan sellanen olo että miten ne vanhemmat jaksaa, entä jos ei itse sit jaksa.. Vai onko se että sellaiseen menoon "turtuu" sit kun on omia lapsia eikä ärsyynny sellasesta sit kun omat lapset on niitä jotka on jossain uhma/riehunta/kysely-iässä riehuu kokoajan....

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ainoastaan työkuviot. Pysyvä duunipaikka ja sen mukanaan tuoma taloudellinen turvallisuus olisi mahtavaa. Pidän kovasti työstäni (minulla on määräaikainen soppari)ja firman erääseen toimipisteeseen on aukeamassa pysyvä paikka vuoden sisällä. Perinteisesti raskaana olevia tai äitiyslomalla olevia ei ole taloon palkattu, vaikka he olisivat muuten hommaan sopivia. Ikää tulee kuitenkin itselle koko ajan lisää ja vauvahaaveet alkavat painamaan vaakakupissa enemmän kuin työ.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä syynä taloudelliset asiat. Mieheni vielä opiskelee, joten hänen ainoat tulonsa tulevat tällä hetkellä opintotuesta. Minä taas teen töitä ja opiskelen vähän yhtä aikaa, joten eivät minunkaan tuloni päätä huimaa. Kahdestaan pärjäilemme mukavasti kun vuokralla asutaan eikä ole autoa eikä muita isoja menoja. Lapsi olisi mukava lisä perheeseemme, mutta olemme kuitenkin päättäneet lykätä sen hankintaa siihen saakka kun mieheni pääsee töihin, mihin onneksi ei mene enää vuotta tai paria kauempaa. On mukava keskittyä sitten parhe-elämään kun ei tarvitse ajatella niin paljon raha-asioita.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tää on tässä kirjotettuna ehkä vähän oudon kuuloinen empimisen syy... Mutta yksi juttu joka saa mut empimään on kun joskus ruokakaupassa kun joku lapsi huutaa ja juoksentelee ympäri kauppaa hullun lailla ja huutaa kaikkee miks miks miks -kysymyksiä kokoajan, niin tulee vaan sellanen olo että miten ne vanhemmat jaksaa, entä jos ei itse sit jaksa.. Vai onko se että sellaiseen menoon "turtuu" sit kun on omia lapsia eikä ärsyynny sellasesta sit kun omat lapset on niitä jotka on jossain uhma/riehunta/kysely-iässä riehuu kokoajan....

 

Kyl varmasti joskus ottaa päästä noi ainaiset kysymykset, uhmaiät ja muut, mutta lohduttava tosiasia on, että niiden ei pitäis kestää ikuisesti.

Ja vaikka välillä pinnaa kiristää, niin se lapsi tuo myös kaikkea niin ihanaa elämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä tyhmä haluaisin kovasti sen vakkarityöpaikan ennen vauvaa. Koska itselläni jäi koulutukset työhön siirtymisen takia kesken ei nyt olisi oikein mitään alaa jolle äippälomalta palata. Vakinaistamiseni kohtalo selviää syksyllä joten sinne asti pitäisi ainakin yrittämistä odottaa. Toisaalta todennäköistä on että mulle tarjotaan vuoden oppisopimus paikkaa mutta sitä kait sentään on pakko saada jatkaa vaikka olisikin välillä äitiyslomalla?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jossain vaiheessa ajattelin että pitäisi olla naimisissa ja talo rakennettuna ennen kuin alettaisiin lisääntymään. Nyt kun ollaan alettu tjottailemaan, mietin välillä miten käy ensi vuoden häiden kanssa jos nyt tulen raskaaksi. Ja missä vaiheessa päästään rakentamaan, jos kaikki aika menee lapsen kanssa. Pärjätäänhän me toki aluksi kaksiossakin, mutta haluaisin olla tulevaisuuden taloprojektissa kuitenkin aktiivisesti mukana, enkä tiedä miten se onnistuu kun on pieni lapsi.

 

Toinen suuri syy empimiseen on se etten ole varma miten henkisesti jaksan. Isoveljeni kuoli viime joulukuussa, enkä ole käsitellyt/käsittänyt asiaa kunnolla. Mietin vaikuttaako suruni lapseen ja onko toinen suuri elämänmuutos huono asia tämän surun aikaan.

 

Nyt ollaan kuitenkin päätetty antaa lapsen tulla jos on tullakseen. Ja toivon sitä omaa nyyttiä todella paljon. Se toisi varmasti paljon iloa elämäämme ja auttaisi myös surun murtamaa perhettämme muistamaan että elämä jatkuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Herbina, osanottoni!

 

HelmiQ, niinhän se varmasti on että ohi menevä vaihe se on (onneksi :D ). Ja oisko niin että oman lapsen riehumiset kestää paremmin kuin vieraiden lasten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Määräaikainen työsuhteeni on ollut syynä siihen, että yritystä on lykätty. Meidän alalla on vakituisia paikkoja tosi vähän ja toivoisin, että työsuhteeni viimein vakinaistettaisiin (olen ollut jo kolme vuotta sijaisena). Nyt taitaa tosin vauvahaaveet mennä edelle, vaikka asuntolainaa on :rolleyes: ..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä emmin aika pitkään :/ Mies ei niinkään.

 

Ekalla kerralla oltiin sovittu miehen kanssa, että häiden jälkeen heitetään ehkäisy nurkkaan. Tuli hääpäivä ja keksin jos milläkin syyllä siirtää aloitusta eteenpäin. Mm. mulla menkkoja ei ollut kuulunut kolmeen kuukauteen, halusin selvittää miksi menkat heittelee (emme siis olleet aloittaneet yritystä vielä silloin). Sitten kun vihdoin minäkin suostuin yritykseen, niin kyllähän sitä välillä kävi melkoisen pohjalla, kun ei kaveria kuulunut "pitkään" aikaan.

 

Toisella kertaa tuntui, että ei me voida aloittaa yritystä vielä, jos lapsi tulis heti, niin ei olla keretty saada taloa valmiiksi. Minusta tuskin on apua paljon raksalla, jos kasvatan mahaa. (Ihan niinkuin olisin muutenkaan hirveästi ollut raksalla, kun on tuo ensimmäinenkin pyörimässä jaloissa).

Mutta sitten mies sai minut "ylipuhuttua". Sitä kun ei koskaan tiedä milloin tärppää ja tärppääkö koskaan. Ekaa yritettiin viisi kiertoa.

(tämä toinen sitten napsahti kerrasta.. APUA!) (Saanpahan olla huoletta laiska.. )

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehkäpä se päällimmäisenä, että onko minusta äidiksi, ottamaan vastuu tästä pienestä elämästä... Ja tuo juuri alkanut talonrakennus urakkakin on vielä "tiellä"

Share this post


Link to post
Share on other sites

Raha-asiat on olleet syynä, ettei ole vielä uskallusta riittänyt lapsen yritykseen. Tällä hetkellä on sen verran paljon asuntolainaa, että yhden ihmisen tuloilla tekisi tosi tiukkaa. Mun siis olisi hyvä saada vakityöpaikka ennen raskautumista.

 

Nyt kun asiaa rupesin miettimään, niin ehkä se suurin syy on kuitenkin uskalluksen puute. Eli vielä kun pystyy suht helposti keksimään "järkeviä syitä" olla hankkimatta lasta, niin yritystä ei ole aloitettu.

 

Sitä vakipaikkaa hakiessa... ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Raha-asiat..minulla on huomattavasti suurempi palkka kuin miehellä nyt, kun pystyn tekemään/teen paljon yövuoroja. Jos lopetan yövuorot/vähennän niitä, tippuu myös tulot monella sadalla eurolla. Ja raskaana tuskin jaksan enää painaa 12h yövuoroja? Miten me selvitään, kun sitten on kumminkin menojakin enemmän...?

 

Ja sitten se, että miten meidän työpaikalla suhtaudutaan mun raskauteen? Meillä on viidellä työntekijällä lapsia (4 msietä, 1 nainen, kaikki 35-45v.). Me loput ollaan alle 30 vuotiaita ja lapsettomia. Kaikki suhtautuu tosi hyvin näihin jo lapsellisiin tapauksiin mutta jotenkin on sellainen fiilis, että miten meidän nuorempien raskauteen suhtaudutaan? Meiltä kun ei kukaan ole ollut vielä äitiyslomalla....

 

Ja sitten se, että mitä meidän arjelel käy? Nykyään jo joskus tuntuu, ettei tunnit riitä päivässä töiden, kodin ja eläinten (2x kissa, 1 koira) hoitoon. Ja me ollaan kummatkin vuorotöissä ja meidän kaupungissa on vain yksi vuoropäiväkoti. Mitä jos me ei saada lasta sinne?

 

No joo, paljon on huolenaiheita, mutta ei noista mikään ole niin vakava, että se oikeasti estäisi meitä yrittämästä lasta. Raha-asiat ovat ainoa "painava" syy, mutta se tarkoittaa vaan sitä, että tulevaisuudessa aletaan vaan karsimaan menoja. Tänään kuitenkin söin viimeisen pillerini, joten nyt se vauva saa sitten tulla kun on tullakseen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taloudelliset seikat ja työkuviot jarruttavat. Valmistunen tämän vuoden loppuun mennessä ja haluaisin viran ennen perheen perustamista. Pelkään, että putoan työkuvioista, jos heti valmistumisen jälkeen jään äitiyslomalle vain vähäisen työkokemuksen jälkeen. Haluaisin äitiyslomailla rauhassa ilman että stressaan koko ajan sitä, minne menen töihin loman päättyessä. Miehellä on vakituinen työ, mutta tulotaso ei ole sitä luokkaa, että sillä pidettäisiin haluamaamme elintasoa yllä, jos mä en ole töissä.

 

Sinänsä elämän muuttuminen lapsen myötä ei kauhistuta :) . Jos tietäisin, että mulla olisi virka odottamassa kun valmistun, voisimme vallan hyvin ryhtyä perheenperustamispuuhiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllähän tuo vakityöpaikka oli aika suuri asia. Vaihdoinkin työpaikkaa viime syksynä vähän ajatellen perheenlisäystäkin. Kuusi vuotta määräaikaisuuksia ja pieni palkka, niin suunnittele siinä sitten elämää... Ja kyllä kannatti laittaa "taustat" ensin kuntoon, niin nyt voi sitten murehtia ihan muita asioita :).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensi kesän häät ja työpaikan puuttuminen (valmistun piakkoin) ovat esteenä yritykselle. Yritämme kuitenkin loppukesään asti ja sitten pidämme vuoden tauon, jos ei tärppää. Jos pystymme..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mina puhuin yrittamisen aloittamisen puolesta pitkaan ja mies harasi vastaan. Vihdoin mieskin innostui ja jatettiin ehkaisy pois. Nyt olen alkanut itse epailemaan, mietin pitaisiko yritysta viela lykata, vaikka ikaakin on 30 v. Empimisen syy on puhtaasti se, etta en oikeastaan pida vauvoista. Haluaisin meille lapsen (pienten lasten kanssa parjaan erinomaisesti), mutta pelkaan, etten jaksa kiinnostua vauvasta enka hoitaa sita riittavan hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^

Pelkäsin vauvoja ennen esikoisen syntymää. Jotenkin musta vauvojen kanssa oli vaan niin vaikeaa olla. Mäkin haaveilin siitä, että kun lapsi on isompi ja sen kanssa voi oikeasti tehdä jotain.. :) Mut esikoisen synnyttyä se pelko vauvoja kohtaan hävis. Avuttomuutta kyllä tunsi ensimmäisinä viikkoina kovasti, mutta se vauva oli aivan ihana. Vaikka se alkuun nukkui, söi ja kakkas, se oli kuitenkin ihan oma persoonansa hauskoine pikku juttuineen, ilmeineen jne.. Ja koko ajan vaan tyyppi muuttui hauskemmaksi. Nyt kun esikoinen on jo kaksi, on jo ikävä sitä aikaa kun hän oli vauva. :) Vaikka tää nykyhetkikin on upeaa seurattavaa.

Se vauva-aika menee kuitenkin niin nopeasti ohi...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä haaveillaan toisesta lapsesta, mutta yritystä on lykättävä esikoisen sydänvian vuoksi. Joana on nyt 11kk ja käynyt läpi kaksi sydänleikkausta. Iso korjaava leikkaus on vielä tulossa ja sen ajankohdasta ei tiedetä muuta kuin, että se tapahtuu ennen ensi vuoden heinäkuuta. Elämä sairaalassa Joanan rinnalla on tuhat kertaa helpompaa kun ei ole kasvavaa masua tai toista lasta vielä. Siksi olemme päättäneet lykätä yritystä siihen saakka, että Joanan sydän on ns. korjattu. Leikkausväli tulee toivottavasti tämän seuraavan leikkauksen jälkeen pidentymään huimasti, joten josko sitten olisi toisen lapsen aika.

 

Mun raskaus oli myös todella vaikea. Makasin 14 viikkoa!!! Onneksi sain kuitenkin maata kotona, mutta ei tuollainen makuutuomio onnistu noin pienen lapsen kanssa. Sekin siis mietityttää kovasti. Käykä mulle noin myös seuraavalla kerralla.. Kukaan kun ei osaa sitä ennustaa.

 

Töihinkin toki pitäisi välillä mennä. En ole valmistumiseni jälkeen ollut kuin 6 viikkoa töissä. Eli vakipaikka on haave vain. Äippärahojakin ois kiva saada himpun verran enempi ku minimit seuraavalla kerralla :) Mutta jos alan vielä töitäkin etsiä niin seuraavasta vauvasta saan haaveilla aikaisintaan parin vuoden päästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuten monella muullakin, myös meillä minun työkuviot ovat meillä tällä hetkellä se suurin syy, miksi yritystä on päätetty lykätä ainakin ensi kevääseen asti. Tällä hetkellä olen määräaikaisessa työsuhteessa, ensi keväänä olisi hyvät mahdollisuudet saada vakipaikka. Täällä on vakipaikat mun alalla sen verran tiukassa, että tämä mahdollisuus kannattaa katsoa/käyttää. Toisaalta taas mietityttää ja ärsyttääkin, kun pitää laskeskella niin tarkkaan. Toki välillä epäilyttää enemmän ja välillä vähemmän muutenkin; elämän muutos, vastuu, jaksaminen. Mutta vauvan kaipuu on kuitenkin koko ajan kasvamaan päin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Taloudellinen tilannehan se taitaa olla. (Toisena käytännönsyistä:pieni asunto ja pieni auto)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now