Unna

Mikä saa empimään?

383 posts in this topic

Meidän kohdalla lähinnä taloudellinne tilanne. Minä valmistun keväällä ja mies on opiskelija. Jotenkin sitä vaan aina välillä miettii, että miten sitä sitten pärjää lapsen kanssa, kun välillä tuntuu jo kahdestaankin olevan tiukkaa...

Edited by Leviathan

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä yritystä jarrutti myös työkuviot ja minun aika intensiivisessä vaiheessa olleet opiskelut. Nyt ollaan molemmat valmistuttu ja työkuviotkin on ihan ok reilassa niin ollaan tässä pari kuukautta annettu mahdollisuus perheenlisäykselle, mutta eipä ole vielä tärpännyt.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Empimään saa järkyttävä synnytyspelko. Paineet lasten hankkimisesta eivät helpota asiaa, koska olen jo kolmekymppinen :(! Pelko ei ole vuosien varrella helittänyt. Viimeksi tänään ajattelin, että ainoa (mutta ei huokutteleva) vaihtoehto meille taitaa olla adoptio. Pelkään synnytyksessä aivan kaikkea: kipua, repeämistä, minäkuvan hajoamista, häpeän tunnetta, sitä etten voi hallita tilannetta, neuloja, tutkimuksia, ikäviä lääkäreitä ja kätilöitä, jne... Ajattelin pitkään sektiota, mutta nyt on alkanut tuntua etten selviäisi siitäkään täysjärkisenä. *huokaus*

 

täysi komppaus (paitsi iälle) :( :(

 

 

toinen asia, mikä saa vielä empimään/siirtämään yrityksen aloittamista, on opiskelujeni keskeneräisyys.

 

 

vaikka vauvakuume nostaa kovastikin jo päätään, tuntuu, ettei yritystä välttämättä kuitenkaan uskalla aloittaa juuri tuon pelon takia, vaikken olisi enää opiskelijakaan. :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Monetkin asiat saa empimään. Päällimmäisinä:

 

-voiko minusta tulla hyvä äiti, kun en ole erityisen lapsirakas? Vielä 2 v sitten olin sitä mieltä, ettei ikinä lapsia mulle...

-jos raskaudun, miten jaksan pikkuvauva-ajan, joka on mun mielikuvissa raskasta kaikkine valvomisineen ja rytmien muutoksineen. Opinko ymmärtämään sitä pientä avutonta vauvaa, jonka hoito on mun vastuulla? Kykyenenkö ottamaan vastuun? Jaksanko herätä öisin? Masennunko?

- menetänkö parisuhteeni siinä jossain yövalvomisten ja kakkavaippojen ihmemaassa?

-onko tämä hyvä hetki perustaa perhe, vai olisiko järkevämpää kuitenkin kytätä vielä sitä vakipaikkaa?

-miten me pärjätään rahallisesti?

-mitä jos en raskaudukaan? tai jos lapsi todetaan sikiöaikaisissa tutkimuksissa vaikkapa vammaiseksi? onko musta erityislapsen hoitajaksi?

-mitä jos lapsestani tulee sietämätön tyyppi jonka kanssa ei tule toimeen?

-mitä jos käy niin, että päätös lapsen yrittämisestä osoittautuukin elämäni huonoimmaksi päätökseksi?

-miten kestän ilman omaa aikaa? olen sen tyyppinen ihminen, jonka täytyy saada olla tasaisin väliajoin täysin yksin.

 

Siinäpä ne isoimmat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oma ikä (35 v.) ja kun nyt olen lyhyen ajan sisällä saanut kaksi lasta, niin kestääkö kroppa vielä ja miten se sitten palautuisi, jos vielä kolmannen pyöräytän. Ja vähän myös urajutut mietityttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Monetkin asiat saa empimään. Päällimmäisinä:

 

-voiko minusta tulla hyvä äiti, kun en ole erityisen lapsirakas? Vielä 2 v sitten olin sitä mieltä, ettei ikinä lapsia mulle...

-jos raskaudun, miten jaksan pikkuvauva-ajan, joka on mun mielikuvissa raskasta kaikkine valvomisineen ja rytmien muutoksineen. Opinko ymmärtämään sitä pientä avutonta vauvaa, jonka hoito on mun vastuulla? Kykyenenkö ottamaan vastuun? Jaksanko herätä öisin? Masennunko?

- menetänkö parisuhteeni siinä jossain yövalvomisten ja kakkavaippojen ihmemaassa?

-onko tämä hyvä hetki perustaa perhe, vai olisiko järkevämpää kuitenkin kytätä vielä sitä vakipaikkaa?

-miten me pärjätään rahallisesti?

-mitä jos en raskaudukaan? tai jos lapsi todetaan sikiöaikaisissa tutkimuksissa vaikkapa vammaiseksi? onko musta erityislapsen hoitajaksi?

-mitä jos lapsestani tulee sietämätön tyyppi jonka kanssa ei tule toimeen?

-mitä jos käy niin, että päätös lapsen yrittämisestä osoittautuukin elämäni huonoimmaksi päätökseksi?

-miten kestän ilman omaa aikaa? olen sen tyyppinen ihminen, jonka täytyy saada olla tasaisin väliajoin täysin yksin.

 

Siinäpä ne isoimmat.

 

 

 

tässä on kanssa paljon sellasta, mikä saa mut miettimään vielä toisen (ja sadannen) kerran yrityksen aloittamista. :( oikeastaan voisin allekirjoittaa näistäkin joka ikisen kohdan.

 

 

tuntuu niin pahalta, kun toisaalta vauvan kaipuu on jo kova, mutta toisaalta kaikki mahdollinen vauvan yrittämiseen, synnyttämiseen ja vauvaelämään liittyvä pelottaa niin paljon, että iho nousee kananlihalle. :(

 

 

hankalaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Helpottavaa huomata muidenkin miettivän samoja asioita. Itseäni mietityttää muun muassa seuraavat, sekalaisessa järjestyksessä olevat asiat:

 

-mitä jos en tulekaan raskaaksi/yrittäminen kestää niin kauan, että se alkaa nakertamaan minua/parisuhdetta?

-raskausajan fyysinen olotila selkäsärkyineen sun muineen (kun nytkin välillä juilii selkää ja niskaa ihan tarpeeksi)

-synnytys, minun ja lapsen terveys

-lapsen terveys, mitä sitten tehdään jos kaikki ei olekaan hyvin?

-mitä jos lapsella on jokin paha oppimishäiriö ja hänen on sitä kautta vaikea löytää paikkansa tässä maailmassa?

-valvominen ja mökkihöperyys viettäessäni päivät yksin lapsen kanssa

-taloudelliset asiat ja asuntoasiat; täydellinen kaupunkikotimme ei varsinaisesti ole lapsiperheelle sopiva. Vastaavaan suurempaan/näppärämpään tällä sijainnilla ei ole varaa vain miehen tuloilla (oletan, että haluan olla muutaman vuoden kotona lapsen kanssa) eikä muuttaminen ainakaan vielä houkuttele. Toivoa sopii, että jos eläminen lapsen kanssa nykyisessä kodissa muodustuu käytännön asioista johtuen mahdottomaksi, muuttuu myös prioriteettini asunnon ja sen sijainnin suhteen...

-oman vartalon muuttuminen raskauden ja synnytyksen seurauksena, osaanko enää pitää itseäni sirona ja viehättävänä?

-oman ajan radikaali vähentyminen

-kipinän, hellyyden ja kommunikaation säilyminen parisuhteessa, kun väsymys ja aikapula painaa kumpaakin

-yksinäisyys; mistä löydän itselleni seuraa jos/kun kukaan kaverini ei ole samassa tilanteessa?

-mitä jos lapsi on temperamentiltaan täysin erilainen kuin minä tai mieheni; osaanko silloin ymmärtää ja tukea häntä vai onko lapsi mielestäni rasittava?

 

Monet näistä asioista ovat vähemmän tärkeitä ja pinnallisiakin, mutta ne kuitenkin mietityttävät. Olen järkeillyt, että kun vielä tässä vaiheessa ei voi tietää, kuinka ihanan mahtavaa vanhemmuus voi ollakaan, ei voi uskoa sen olevan kenties se taika, joka pyyhkii monet näistä kohdista listaltani pois. Lisäksi moneen juttuun varmaan voi tottua (kuten pyykinkuivaustelineeseen olohuoneessa ;)), jolloin oikeasti tärkeimpiin asioihin jäävät terveyteen ja parisuhteeseen liittyvät asiat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla samanlaisia ajatuksia kuin edellisillä..

 

Mietityttää ensinnäkin se, jos lapsi on erityistä tukea tarvitseva/vammainen, kuinka lujille parisuhde joutuu, ja kuinka sen jaksaa. Millaista on vammaisen lapsen elää tässä raa'assa nykymaailmassa? Voi olla, että tähän vammaisuusasiaan on vaikuttanut se, että olen opiskellut melko paljon erityispedagogiikkaa ja lukenut siitä, minkälaisia kaikenlaisia vammaisuuden muotoja on olemassa. Minulla on kuitenkin luottamus ja usko siihen, että jos meille tulee vammainen lapsi, sitten se on niin tarkoitettu tapahtuvaksi.

 

Entä miten sitä nuorena aikuisena sopeutuu elämään vauvan ehdoilla, kun omat menot jää vähiin ja lapsi on kaikessa asetettava ykköseksi? On siis vielä itsekästä ajattelua, ja siksi ei ehkä ihan vielä ole vauvan aika meidän parisuhteessa. Ja vielä tämä: miten sitä jaksaa herätä keskellä yötä, kun tarvitsen paljon unta, ja jos unet jää vähiin, oon jo nyt ihan hermona. girl_wink.gif Lisäksi vielä taloudellinen toimeentulo olis hyvä olla kunnossa, meillä molemmille töitä, ja sopiva asunto, johon vauva mahtuu.

 

Eli vielä on muutama MUTTA tässä jotka saa empimään yritystä. Kiva lukea teidän muidenkin ajatuksia, suht samoilla linjoilla ollaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En jaksanut koko ketjua lukea, mutta elämäntilanne hieman arveluttaa. Olen vauvakuumeillut jo useamman vuoden. Seurustellut olen poikaystäväni/sulkkini kanssa viitisen vuotta, ja parin viikon päästä meillä on häät (jei!). Haluaisimme kovasti jättää ehkäisyn pois jo nyt (pillerit lopetin keväällä monesta syystä, ja tällä hetkellä mennään perinteisillä kortsuilla). Niin minä kuin miekkonen ollaan henkisesti valmiita, myös mies haluaisi siis vauvan.

 

Mutta: olen aivan opintojeni loppuvaiheessa - paperit pitäisi saada ulos yliopistosta vuoden loppuun mennessä. Sulkkini aloittaa "oikeat" työt nyt elokuussa, mutta minä palaan syksyksi vielä koulun penkille. Onko siis järkeä ryhtyä yrittämään nyt, jos tärppääkin heti - raskaana kun todenäköisesti on vaikeaa löytää töitä, ja jos heti valmistumisen jälkeen jää mammalomalle, töiden saanti voi olla vielä vaikeampaa? Alani työtilanne ei muutenkaan ole kauhean hyvä.

 

Ja lisäksi vielä se, että olen aina ollut lasten "tekemistä" ja "suunnittelua" vastaan. Aina olen ajatellut, että lapsi tulee kun on tullakseen, ja mielestäni tarkaa suunnittelu vauvan saamisen ajankohdaksi on jotenkin kieroututunutta. Ja nyt teen sitä siis itse.

 

Huoh.

 

Onko muilla samanlaista ongelmaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

minäkin olen jo pitkään pähkäillyt, että kannattaisiko sittenkään. sinänsä onni on se, että vaikka ehkäisy on jätetty jo pois vuosia sitten, niin ei ole lapsia kuulunut..

 

näitä asioita olen mm. pähkäillyt:

-tykkään tosi paljon työstäni, olenko valmis jäämään moneksi kuukaudeksi kotiin vauvan kanssa?

-miten pärjään vauvan kanssa, kun en osaa edes pitää lasta sylissä?

-en ole lapsirakas, saati sitten ihmisrakas lainkaan, niin voiko se muuttua oman lapsen myötä?

-harrastukseni eivät ole kovin ihanteelliset, mm. vauvaa ajatellen, pistooliammunta, kamppailulajit yms.

-hermostun nopeasti, kestäisikö kärsivällisyys pienen lapsen kanssa?

-tiedän jo nyt tekeväni liikaa töitä, nukkuvani liian vähän, miten voin jaksaa enää lapsen kanssa?

-minulla ei nykyäänkään ole lainkaan omaa aikaa vuorokaudesta enkä oleta että mieheni tajuaisi minun sellaista tarvitsevan, eli kaikki jää minun kontolleni, miten kävisi suhteellemme? se kun ei tälläkään hetkellä voi ihan maailman parhaiten kuitenkaan..

 

kaikenlaista sitä ihminen miettiikin.. täytyy varmaan vielä harkita sitä yrittämistä.. ja vakavasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä olen perustanut jopa kuumeilupäiväkirjan näille epävarmuuden pohdiskeluille. Suurinpana pelkona on taloudellinen pärjääminen. Opiskelut minulta kesken, mutta mies on töissä. Harrastukset maksaa isoa rahaa, miehen työmatkat lohkoo myös isoja summia. Miten ihmeessä sitä pärjää, jos en enää käy opintojen ohessa töissä? Tulot siis tippuvat puoleen. Optimistina kuvittelen jaksavani tehdä opintoja kuitenkin jonkin verran eteenpäin.

Toinen kysymys liittyy harrastamiseen. Kestääkö kuntoni koko raskausajan tehdä edes jonkin verran töitä harrastuksen eteen? Mitenkä koirien liikutus, rakas henkireikäni. Kai edelleen ehtii päivässä kolmisen tuntia juosta ja kävellä metsissä? Kuinka paljon arki muuttuu?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yksi asia on taloudellinen pärjääminen, isot asuntolainat maksettavana. Toinen on että olen nyt määräaikaisessa työssä, jonka jatkuminen epävarmaa, pitäisikö odottaa että saa vakituisen työpaikan ensin, mutta mitäs jos siinä meneekin vielä monta vuotta.. Huoh..

Share this post


Link to post
Share on other sites

*Oma jaksaminen (esikoisen jälkeen msennus). Tämä alkaa kyllä olla jo voitettuna.girl_smile.gif

* Taloudellinen tilanne, ei ole vakituista työpaikkaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihan ensimmäiseksi mua mietityttää taloudellinen tilanne. Me ollaan juuri ostettu talo, ja tehdään remonttia.

Remontista saan hyvän aasinsillan jaksamiseen, ja parisuhteeseen. Remontti kiristää pinnaa ja nytkin sitä tehdään työpäivän jälkeen.

Entä jos raskaus onkin vaikea?

Miten mä jaksan töissäkäymistä, raskaana olemista ja remontoimista?

Ja jos unohdetaan remontti, niin ylipäätänsä vanhan omakotitalon ylläpitoa (talvella lämmitys jne)?

Me ei -remonttikaaoksen keskelläkään- riidellä tai tiuskita toisillemme (vaikka toki ollaan välillä hyvinkin väsyneitä), mutta mitä sitten jos yhtälöön lisätään vauva? Vaikea raskaus? Entä jos kaikki menee pieleen?

Miten rahat riittää elämiseen vauva-aikana ja siitä eteenpäin?

 

Sitten mua mietityttää työnantajan suhtautuminen. Tunnetusti kun meillä ei katsota hyvällä. Juu, tiedän, tämä "ei saisi" vaikuttaa, mutta kyllä se vaikuttaa pohdintoihin. Toisaalta plussaahan on tietenkin se, että meillä molemmilla miehen kanssa ylipäätänsä ON vakituinen työpaikka.

Entäs sitten raskausaika ylipäätänsä? Mulla on ranka täynnä vanhoja urheiluvammoja: Selässä, lonkissa, niskassa, polvissa jne... Miten mun ruoto kestää raskauden?

 

Tietenkin mua mietityttää myös se, olisinko hyvä äiti.

Entä jos en osaakaan olla niin pitkäpinnainen, kun haluaisin? Mitä jos hermostun?

Entä jos väsyn niin paljon etten jaksa olla äiti?

Mitä jos lapsi olisikin jollain tavoin erityisvaatimuksin varustettu? Jaksaisinko?

Mitä jos lapsi olisi allerginen? Meillä on koiria ja muita eläimiä. Harrastan ratsastusta ja näin ollen hevosetkin kuuluvat arkeemme aika tiiviisti.

Entä jos äitiys ei olekaan sellaista, kun luulen?

Mitä jos lapselle käy jotain?

 

Kaikesta huolimatta uskon, että asiat järjestyvät jotenkin. Ei nämä näköjään niin harvinaisia mietteitä ole...

Kuume kuitenkin painaa päälle, ja ollaanhan me jo hyvä tovi "katseltu kuinka käy" ;) Mutta ehkä nämä ajatukset ovat esteenä varsinaiselle aktiiviselle yritykselle.

Molemmat kuitenkin ollaan vielä vähän sillä asenteella, että nyt ei olisi välttämättä juuri se paras hetki (onko ikinä, jos sen niin ajattelee?), mutta toisaalta taas ei myöskään se pahin (Molemmilla vakituiset työpaikat, ollaan onnellisia yhdessä, meillä on oma=pankin katto pään päällä, talossa on tilaa).

Eli tulkoon, jos on tullakseen. Ja olisihan se ihanaa.girl_in_love.gif

Ihan kaikesta huolimatta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

mietityttää:

- olenko tarpeeksi lapsirakas

- rahallinen tilanne ja miten kallista puuhaa lasten saaminen on

- jääkö parisuhteelle aikaa

- jääkö itselle aikaa

- saako nukkua tarpeeksi

- miten työuralle käy

 

:girl_impossible:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Empimään pistää....

 

- miten tasaisesti vauvanhoito menis miehen kanssa

- miten omille harrastuksille kävis

- miten perheen lemmikit ottais uuden tulokkaan ja uusi tulokas lemmikit vastaan

- miten hoidettais parisuhdetta ja saatais omaa aikaa kun ei oo ympärillä vastuullista tukiverkostoa jolle voisi joskus vieä yökylään (omat vanhemmat toisella paikkakunnalla)

- miten oma keho muuttuis raskauden jälkeen

- raha-asiat, oma keskeneräinen opiskelu

... sekä miten parisuhteelle kävis.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Samanlaisia tuntemuksia kuin muilla täällä. Eniten mietityttää oma urakehitys ja, miten töitä löytyy äitiysloman jälkeen. Pikkaisen varmaan siirretään yritystä myös tulossa olevan matkan takia, koska sen lisäksi, että huolettaa mahdollisen sikiön pärjääminen ei-niin-kehittyneessä maassa (millaista ruokaa tarjolla jne), matkasta ois vaikeampi nauttia, jos on pahoinvointia ja lisäksi rajoittaa jonkin verran, kuinka extreme-tekemistä voi harrastaa, osittain reppumatka, kun tulossa. Mutta eniten ja pitemmällä aikavälillä tosiaan nuo työasiat mietityttää...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itseäni eniten mietityttää työtilanteeni ja taloudellinen tilanne tulevaisuudessa. Itse olen määräaikaisissa työsuhteissa ja työllistyminen töiden jälkeen huolestuttaa. Menetänkö hyvän työpaikan jos hätäilen raskauden kanssa vai pitäisikö odottaa että saan ehkä taisteltua itselleni vakkarisuhteen? Uskallanko luottaa, että palatessani työelämään olen tervetullut samaan paikkaan? Asia on hirmuisen monimutkainen ja hankala. Yleensä olen niin suunnitelmallinen ja "järkevä", mutta tämä vauvakuume... Perheen perustaminen kutkuttaa niin, että tekisi mieli vain heittäytyä mukaan ja antaa tulevaisuuden tuoda tullessaan mitä tuokaan.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itsellänikin hieman sama kuin kaikilla edellämainituilla: työ.

 

valmistun nyt keväällä 2011 ja tarkoitus olisi löytää oman alan töitä mahdollisimman pian vakinaisena. Mutta entä jos saankin tutun määräaikais-sopimuksen? Miten sitten suut pannaan. Vakinaisena on se helppoa ja huojentavaa että saat olla sen vuoden pois, sulle maksetaan jos työsuhde on kestänyt yli 6kk jne. Ja sulla on työpaikka sitten loman jälkeen. Määräaikaisella ei sitä ole.

 

Myös se että haluan mieheni kanssa juuri ostaa omakotitalon jne, mistä löydän itse omaan osuuteni lainarahan ja rahan elämiseen? en oikeastaan edes tiedä kuinka paljon äitiyslomalainen saa. Pitääpi kysyä kavereilta ja sukulaisilta jotka ovat saaneet lapsen lähiaikoina. Ok, mulla on mies joka on ihan kohtuu hyvässä työssä, mutta en mä halua et se maksaa suurimman osan elämästä - niin kuin nyt tekee kiitos kelan tulorajojen.

 

 

 

 

Mutta jos appivanhempani ovat selvinneet tilanteellaan (joka on ollu huonompi kuin mun ja mieheni tämän hetkellä) niin eiköhän siitä selviä myös me.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sama juttu kuin muutamalla edelliselläkin, työasiat mietityttää eniten. En ole (ainakaan vielä) osannut murehtia itse raskauteen tai vauvaan liittyviä isoja kysymyksiä, niiden suhteen taidan ajatella enemmän niin, että hypätään laiturilta ja katsotaan pysytäänkö pinnalla. Luottoa "uimataitoihin" taitaa löytyä.^_^

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua huolettaa kanssa raha lähinnä... Itelläni on vielä opiskelut vähän kesken, eikä mieskään oo ihan täysin valmistunu vaikka töissä jo käyki. Me myös asutaan tosi pienessä kaksiossa, joten vaunujen ym mahduttaminen tänne ois melki mahotonta. Siihenkin siis tuo raha liittyy kun pitäis kämppääki vaihtaa. Lisäks ku oon kuumeillessa käyny varmaan kaikki keskustelut jo täällä läpi ja varmistunu (vaikken ikinä livenä oo nähnykkää) jo siitä mitkä vaunut haluun ym, ni nehän on ihan älykalliita! Turvakaukalot ja kaikki...!

 

Äitiys itessää, tunnepuolet ja sellaset mua ei huoleta, oon niin kauan tienny että lapsi on se mitä elämältä eniten ootan. Tietty seki on sit käyny mielessä et entä jos tuleeki ongelmia enkä voikkaan saada lasta... Mut tostaki oon päässy yli sillä et sit vaikka adoptoidaan tai vaikka suostuttelen mun siskon sijaisäidiks tai jotain :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

- Meillä on aikamoinen vilinä villien 5- ja 4-vuotiaiden kanssa, millainen sekasorto tulisi, jos meille tulisi taas vauva

- Olen taas tottunut nukkumaan yöt, miten sitä taas jaksaa valvoa

- Olen saanut laihdutettua viimeaikoina, lihoanko taas hirveän isoksi äitiysloma-aikana, kun olen kotona jääkaapin ääressä

- Ehtisikö enää liikkumaan riittävästi

- Töissä olisi tulevina vuosina paljon hommia, joissa minua tarvittaisiin. Miten töissä suhtauduttaisiin ja olisiko vaikea palata?

- Meidän lapset ovat olleet suurikokoisia, tulisiko tästä myös iso ja miten loppuraskaus sujuisi

Share this post


Link to post
Share on other sites

"Kiva" lukea että muillakin on samanlaisia huolenaiheita. Taloudellinen tilanne, asuntolaina, oma jaksaminen, koko raskausaika ja fysiikka, ulkonäkökriisit, parisuhde, mitä jos lapsi ei ole terve, mitä jos pää hajoaa vauva-aikana yksin kotona jne jne ...muutakin varmasti löytyisi :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mustakin tätä ketjua on ollu kiva lukea ja huomata, että kaikki samat huolet löytyy joltain muultakin. Samalla saa tervetulleen muistutuksen siitä, kuinka monet asiat itsellä on hyvin niin, että niistä ei tarvitse murehtia. Meillä taloudellinen tilanne on tällä hetkellä hyvä ja mua ollaan töissä vakinaistamassa. Mua huolestuttaa

-mitä jos en tuukkaan raskaaks tai tulee keskenmeno, kuinka meidän parisuhde kestää sen

-parisuhteen hyvinvointi muutenkin sit kun kahdesta tulee kolme

-muutokset omassa vartalossa

-mitä jos lapsi ei oliskaan täysin terve...

 

Nämä on oikeestaan kaikki semmosia, jotka näkee vasta ajan kanssa. Yritys meillä jo alkanut ja sen päätöksen tekemisen jälkeen moni mua mietityttänyt asia helpottanut ihan ihmeen kaupalla. Sillon kun mietittiin yrityksen aloittamista, mietitytti paljon useempi asia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now