Unna

Mikä saa empimään?

383 posts in this topic

Otsikossahan se tulikin.

 

Mikä teillä on/oli suurin syy, miksi tjottailu tai aktiivinen yritys päätettiin siirtää eteenpäin?

 

Oliko pelko tai huoli aiheellinen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on lapsihaaveista puhuttu enemmän tai vähemmän jo vuoden ajan. Nyt kun on sovittu, koska lapselle annettaisiin lupa tulla, niin mielessä pyöriikin enemmän huolia kuin aikaisemmin. Ja mulla nämä huolet on ensisijaisesti henkisiä asioita, ei niinkään mitään konkreettista.

 

Yksi iso miettimisen aihe on se, että miten mun identiteetti muuttuu. Oonko mä enää mä, jos siirryn mammakastiin?

Suhtautuuko muut muhun enää minuna itsenäni, vai olenko muiden silmissä "vain" mamma? Puhuuko kukaan mulle enää normaaleista asioista? Mökkiydynkö mä ihan täysin eikä kukaan enää soita mulle, kun kaikki ajattelevat etten mä ehdi tai ei mua kiinnosta? Ja entäs jos ei oikeasti enää kiinnosta ;)?

 

Toisaalta hetkittäin koen valaistumisia ja tajuan, ettei mun tarvitse muuttaa mun tyyliä eikä pukeutumista radikaalisti, saan edelleen kuunnella samanlaista musiikkia jne. Äitiys voisi olla vain yksi ihana asia lisää. Mutta mä olen silti huomannut lähipiirissä, kuinka äitiys saa naisen siirtymään muiden silmissä eri sakkiin. Vaikka tyyppi edelleen olisi aivan yhtänä ihana kuin ennenkin, niin toiselle ei tule soiteltua yhtä usein (mielessä ajatus, että se kuitenkin tekee jotain tärkeää), ja mähän en kestä elää sosiaalisessa tyhjiössä.

 

Toinen huoli on se, että miten meidän käytännön elämä muuttuu - hyvästi spontaanius ja yhteiset illat kavereiden kesken kaupungilla keskellä viikkoa. Tällä hetkellä mä en tätä edes yli kaiken kaipaa, mut entä sitten kun se ei enää ole mahdollista?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä siirrettiin yritystä lääkärin suosituksesta. Marraskuista häämatkaa varten piti ottaa rokotteita ja syödä malarialääkettä. Malarialääkkeen aiheuttamat mahdolliset ongelmat sikiölle olivat aika teoreettisia, mutta emme halunneet ottaa riskiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvä ketjun aihe!

 

Mulla mietityttää työasiat. Ei haluttais hirveen isoa ikäeroa lasten välissä, mut mua jännittää saanko sitten mistään töitä jos nyt heti hoitovapaalta jäis äippikselle. On kuitenkin aika pitkä aika olla se 3-4 vuotta pois kuvioista tässä opintojen loppuvaiheessa. En kuitenkaan haluis mennä vaan "odottamaan" jonnekin uuteen työpaikkaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua mietityttää hieman työkuviot tulevaisuudessa. Mä menen ajatuksissa jo niin pitkälle, että mitäs sitten, kun lapset menee kouluun, kun täällä ei ole lounasta koulussa ja lapset syövät kotona ja sen takia melkein pakko toisen vanhemmsita olla kotona. Muutenkin koulu systeemi täällä on outo ja ei niin hyvä kuin Suomessa (mutta nyt alkaa mennä OT:ksi).

 

Ja miestä spontaaniuden menetys, vaikka me ei olla ikinä oltu kovin spontaaneja ja melkein kaikkeen meidän tekemiseen sopii lapsi ihan hyvin mukaan. Mutta tottakai se muuttaa elämää, kun perheeseen ilmestyy uusi ihminen vanhojen lisäksi :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä meillä pelätään eniten raha-asioita. Olen vielä opiskelija, loppuvaiheessa kylläkin, mutta haluaisin valmistua ennen kuin ryhdyn vauvantekopuuhiin ihan virallisesti. Toisaalta ärsyttää odottaa, kun vauvakuume olisi kova.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Työn saaminen on yksi miettimään laittava asia, mutta toisaalta ei se meillä ole niinkään se syy. Meillä lapsen ei ole pakko tulla "valmiiseen" elämäntilanteeseen, vaikka kummallakin on jo ammatti hankittuna. Toisaalta ollaan myös ajateltu että nykyisessä kaksiossa kyllä präjätään yhden lapsen kanssa.

 

Suurin syy yrityksen siirtämiseen on kuitenkin ihan se, että mies joutuu vähintään puoleksi vuodeksi pois kotoa (armeija), eikä hän vastuuntuntoisena ihmisenä halua jättää vaimoa ja pientä vauvaa ihan oman onnensa nojaan. (Vaikka sukulaisia lähellä asuukin.) Pääasiassa arki olisi siis alkuun ilman lapsen isään hoidettava, mistä uskoisin selviytyväni. Mutta toisaalta koskaan ei voi tietää olisiko vauva helppo vai vähän vaikeampi tapaus... Eli teemme varman päälle ja yritys alkaa silleen sopivasti, että samalla kotiutuisivat isi, äiti ja vaavi .

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vakituisen työpaikan koeaika on ainoa mikä saa tällä hetkellä empimään. Tiedän, että raskaus ei ole peruste työsuhteen purkamiselle koeajalla, mutta silti sitä kuulee liian usein tapauksista joissa nainen on ilmoittanut koeajalla olevansa raskaana ja kas kummaa pian ilmaantunut jokin syy pistää työntekijä pihalle. No ehkä se ei minun kohdalla mene niin ja mä haluan kyllä yrittää aktiivisesti lasta mieheni kanssa, koska koskaan ei voi tietää kuinka kauan tässä yrityksessäkin lopulta menee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kopioin tähän vähän aikaa sitten kirjoittamani blogitekstin, koska se pohtii tätä asiaa:

 

Olemme miehen kanssa kuumeilleet vauvaa jo viime marraskuusta saakka. Jätin jopa pois kaikki lääkkeet ja e-pillerit tämän takia. Yksi syy jättää tupakka oli mulle vauvakuume. Mä pyörittelen kaikenlaista päässäni. Mietin liikaa ja mietin sellaisia asioita, joihin ei ole vastauksia edes olemassa. Ja totuus on se että vaikka me kuinka suunnittelisimme elämäämme etukäteen, ei elämä ole edes meidän käsissämme. Joku suunnitelma varmasti olisi hyvä olla olemassa jotta edes ansaitsee elantonsa. Silti me ollaan täällä sellaisia heittopusseja että pienimmästäkin hirvittää... Koska vaan voi sairastua tai kuolla tai mitä tahansa muuta voi tapahtua sinulle, äidillesi, isällesi, siskollesi, veljellesi, kaverillesi, ihan kenelle tahansa joka vaikuttaa elämääsi jollain tavalla. Seuraavat kappaleet ovat sekavia.

 

Koska ihminen on valmis tekemään sellaisen päätöksen että hankkii lapsia? Onko ihminen koskaan valmis tekemään tällaista päätöstä?

 

Mulla on koulu kesken, tiedän. Toisaalta mulla on monta kaveria, jotka ovat tietoisesti päättäneet tehdä lapsia kesken koulun. Eroaako lapsen saaminen opiskeluaikana paljon siitä että saa lapsen vasta kun on työpaikka? Periaatteessa viet lapsen päiväksi hoitoon siitä huolimatta menetkö töihin vai kouluun. Tää ei tule vaikuttamaan mun lasten hankintaan ja on varmasti väärin ajatella näin, mutta ainakin mulla sitten olisi joku syy nousta aamulla ylös. En tule tästä syystä hankkimaan vauvaa, ja tää on väärin, mutta ainakin rehellisesti myönnän ja tiedostan että ajatus on olemassa.

 

Meillä on hyvä suhde ja haluamme saada lapsia jossain vaiheessa. Ainakin mä tiedän että vaikka mun ja xxx suhteelle kävisi mitä tahansa, lapsilla olisi aina isä. Mä uskon että xxxx:stä tulisi hyvä isä, onhan se hyvä aviomieskin. Mun oma isäsuhde on niin perseestä, että pidän tärkeänä sitä että jos lapsi hankitaan, sitä ei tuoda syyttömänä keskelle sotatannerta.

 

Ihmisillä on perustuslaillinen oikeus lisääntyä. Onko sillä väliä mitä ihmiset ajattelevat?

 

Mitä sitten jos xxxxxx:lle käy jotain? Olenko mä valmis hoitamaan lapset yksin? Pitääkö tällaista asiaa edes murehtia etukäteen? Tällaisessa tapauksessa mun olisi varmaan pakko juosta äidin helmoihin takaisin. Säälittävää, mutta totta. Hävettää olla tällainen hylkiö.

 

Jaksanko mä huolehtia lapsesta kun en edes itsestäni jaksa huolehtia?

 

Haluavatko mun lapset edes syntyä? Enhän mä välillä edes itse jaksa tätä elämää. Olenko mä vain itsekäs kun mietin lasten tekemistä tällaiseen maailmaan? Itse asiassa tekevätkö ihmiset tällaisia päätöksiä koskaan muista syistä kuin itsekkäistä syistä ja miksi tätä ei katsota moraalittomana? Onko syy hankkia lapsia jotenkin vähemmän itsekäs silloin kun on työpaikka, hyvä suhde tai ikää?

 

Pelottaa, että mä oon vielä enemmän loukussa omassa elämässäni sen jälkeen jos saan lapsen. Kamalahan näin on ajatella, mutta totuus on se että nyt mulla on ainakin vielä käsissäni se viimeinen pakokeino. Jos mä hankkisin lapsia, mä tuskin tulisin sitä enää miettimään.

 

Mitä sitten jos en edes voi saada lapsia?

 

Olenko huono ihminen jos haluan biologisen lapsen?

 

Tällä hetkellä emme yritä saada lapsia ja käytämme kondomia, mutta halu jättää ehkäisy pois olisi valtava. Näen usein uniakin että mulla on lapsi, ja aamulla on paha olo kun kaipaa sitä lasta niin paljon. Mikä hitto siinä edes on että tällainen juttu on herännyt? Olisi taas paljon helpompaa jos ei tätä tunnetta olisi olemassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Hyvä ketjun aihe!

 

Mulla mietityttää työasiat. Ei haluttais hirveen isoa ikäeroa lasten välissä, mut mua jännittää saanko sitten mistään töitä jos nyt heti hoitovapaalta jäis äippikselle. On kuitenkin aika pitkä aika olla se 3-4 vuotta pois kuvioista tässä opintojen loppuvaiheessa. En kuitenkaan haluis mennä vaan "odottamaan" jonnekin uuteen työpaikkaan.

 

Minullakin juuri näin. Itse olen tosin valmistunut ja ollut työelämässäkin jo pari vuotta ennen kotiin jäämistä, mutta omalla alallani vakivirat ovat kiven alla ja pelottaa kuinka vaikeaksi työnsaanti menee, jos olen kovin kauan pois työelämästä :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua mietityttää se, että mitä meidän parisuhteelle käy? Ajattelenko liian ruusunpunaisesti, mitä vauva toisi elämäämme. Itse ajattelisin lapsen enemmän yhdistävän, mutta mitä jos mieheni mielestä lapsi vain ajaisi meitä erilleen. Mietin myös sitä, kun mies on luvannut / suostunut vauvayrityksen aloittamiseen, niin tekeekö se sen vain mun vai meidän molempien vuoksi. Mullahan on selkeä vauvakuume ollut jo pitkään, mut mies sanonut, että voisi odottaa rauhassa vielä muutaman vuoden ennen yritystä. Eli nyt vauvayrityksen aloitus on kompromissi molempien mielipiteistä. Pitäisikö mun odottaa, että miehellekin tulisi oikein kunnon halu koko touhuun? Vai tuleeko miehille edes sellaista halua saada lapsia kuin naisille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua pelottaa et kestääkö pää kahden muksun kanssa olla kotona. Lapsista tykkään enkä vaihtais esikoista mistään hinnasta pois, mutta en tiedä jaksaako kotonaoloa kauaa. Yhden haasteellisen lapsen kanssakin on joskus vaikeaa, mitä sit jos on kaks?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua mietityttää myöskin työkuviot, mutta toisaaltaan olen valmis olemaan mahdollisten lasten kanssa kotona niin pitkään kuin on mahdollista. Mun alalla töitä on, että sikäli ei ole huolta, mutta kuitenkin se mietittyttää vielä ainakin kun ei ole vakipaikkaa. toisaaltaan mietityttää unnan tavoin se, että mitä sitten jos/kun musta tulee mamma? Mutta näiden epäilyjen jälkeen on kuitenkin selvää on ollut aina että lapsi halutaan, jos sellainen saadaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ainoa mikä vähän epäilyttää on se, että meillä on miehen kanssa niin hauskaa ja mukavaa kaksin että aina välillä miettii että miten se sitten muuttuisi. Eikä lapsen kanssa eläminen varmaan olekaan aina kivaa mutta enimmän osaa aikaa kuvitellaan kyllä että parempaa se olo sitten vaan olisi :) On vaan niin kivaa olla kaksin isossa kolmiossa ja tehdä mitä itse haluaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aiemmin työtilanne sai empimään. Ja tulevat häät.

 

Mutta nyt, kun on vakipaikka (vaikka etsinkin parempaa), ja häät on 19vkon päästä, ei tarvitse enää empiä. Yritys siis on aloitettu uudestaan, ja voidaan vain odottaa tärppiä mahdollisimman pian tapahtuvaksi. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ainoa mikä vähän epäilyttää on se, että meillä on miehen kanssa niin hauskaa ja mukavaa kaksin että aina välillä miettii että miten se sitten muuttuisi. Eikä lapsen kanssa eläminen varmaan olekaan aina kivaa mutta enimmän osaa aikaa kuvitellaan kyllä että parempaa se olo sitten vaan olisi :) On vaan niin kivaa olla kaksin isossa kolmiossa ja tehdä mitä itse haluaa.

 

En tiedä lohduttaako tää yhtään, mut mietin kans tuota asiaa silloin aikoinaan ennen kuin muksu oli maailmassa. Miehen kanssa oli niin hauskaa jo ihan kahdestaankin. Nyt meitä on sit kolme ja täytyy sanoa et huumorin määrä on lisääntynyt moninkertaisesti. Vaikka elämä tietysti muuttui ja kaikkea ei voi tehdä samalla tapaa kuin ennen, on myös tullut jotain niin paljon uutta, ihmeellistä ja ihanaa elämään.

Sitä ei voi käsittää millainen huumorintaju jo pikkulapsilla on ja miten paljon naurua ne tuo perheeseen. Tilannekomiikka ainakin lisääntyy hurjasti. (Vaikka joskus ne tilanteet samaan aikaan ottaa pannuunkin.) :P

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla on kanssa tuo työtilanne. Vaikka on nyt vakipaikka niin Myy79:n tavoin parempi on haussa. Ja nyt on aloitettu yritys ja käyn kuitenkin samalla työhaastatteluissa niin mitäs sitten jos tärppäiskin heti (vaikken siihen uskokaan) ja kerkeisin sitä ennen vaihtaa paikkaa, niin kyllähän se raskaus saattais näkyä ennen koeajan loppua... apua... kyllä sitä näköjään ihminen pystyy itselleen ongelmia kehittelemään :blink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Työasiat, mahdolliset opiskelut tulevaisuudessakin, elukat, ylipäätänsä oma elämä ja valmius.

 

Yritys kuitenkin aloitettiin vaikka työsopimusta syyskuun loppuun. Kai niitä töitä senkin jälkeen tulee siunaantumaan. Tähän asti aina tippunut jaloilleen kuin kissa, joten kai se on siihen luotettava edelleen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Erinomaista pohdintaa Rottationilla tuolla aika paljon ylempänä, ihan kuin mun kynästä (paitsi että mun isäsuhde on ihan ok), ainoo vaan, etten mä osaa ilmaista itseäni noin selkeästi.

 

Mä olen kai vaan turhan kova jossittelemaan kaikkea, jättäis vaan ehkäisyn pois ja kattois kuinka käy. Eihän sitä tiedä, vaikkei meille olis tarkoitettu lapsia lainkaan. On se niin hullua, kun ensin pelkää tulevansa raskaaksi ja sitten pelkää, ettei tule raskaaksi. tällä hetkellä taidan pelätä ja toivoa molempia yhtä aikaa, jee! :blink:

 

Toisaalta ajattelen, että voisi rauhassa nauttia siitä, että elämä on pitkästä aikaa tasaista ja järjestyksessä. Takana on muutto, ja tämänhetkisessä kodissa on tarkoitus asua pitkään, oon valmistunut ja työrintamalla on asiat ihan hyvin, kun töitä on tällä hetkellä vuoden loppuun saakka. Nyt olis siis erinomainen tilaisuus nauttia siitä, että ollaan asetuttu aloilleen, elämä on melko kiireetöntä, kun ei ole mitään isoa projektia meneillään, taloudellisesti on mahdolllisuus vaikka vähän hemmotella itseään, kun tulot on vaihtunut opintotuesta kuukausipalkkaan.

 

Toisaalta taas mietin, että kaikki asiat on sellaisella mallilla, että vauva voisi ihan hyvin tulla. Joskus oon ajatellut, että haluaisin saada ekan lapsen alle kaksvitosena, ja nyt alkais olla jo kiire, jos siihen meinais ehtiä. Mutta toisaalta olis turvallisempi olo jäädä pois työelämästä, jos olis vakityöpaikka. Ja kaikenlaiset ikärajat on aivan naurettavia, silloin lapset pitää hankkia, kun on siihen valmis. Mutta jos mä en tunne olevani valmis koskaan?

 

Tää on nyt vähän tällaista tajunnanvirtaa, kun vauvajutut on pyörinyt aika paljon mielessä viime aikoina, enkä viitsi miestäkään jatkuvasti hermostuttaa omilla sekavilla pohdinnoillani. Se ei ole vauvaa vastaan, mutta ei sillä vielä kuumettakaan ole. Lähinnä se turhautuu mun pohdinnoistani, jotka ei johda mihinkään muuhun kuin lisäpohdintoihin. Sitten kun oikeasti oon valmis aloittamaan yrityksen, niin uskon senkin innostuvan, kun päästään mun loputtomista miettimisistä konkreettiseen tekemiseen... Enkä nyt siis tarkoita tekemisellä varsinaista vauvantekotouhua, vaan että ylipäänsä voi alkaa tapahtumaan muutakin kuin tää surina ja raksutus mun pään sisällä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Suurin syy: muutoksen pelko. Asiat on nyt hyvin:

 

* On paljon omaa aikaa ja kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Voidaan yhdessä ja yksin tehdä aika spontaanistikin asioita. Lapsi tuntuu välillä ajatuksissa tunkeilijalta, joka tulisi sotkemaan meidän kahdenkeskisen suhteen ja kodin asioita.

 

* On mahdollisuus panostaa töihin - mietityttää, että mitenköhän se olisi lapsen kanssa..? Pakostakin töissä välillä miettisi että pitkä päivä on lapsen kanssa vietetystä ajasta pois. Joskus rankan työpäivän jälkeen on jotenki aikas kiitollinen siitä, että saa vaan lösähtää sohvalle eikä kukaan odota huomiota ja huolenpitoa.

 

Se kiehtoo ja kiinnostaa, mitä lapsi mukanaan toisi. Samalla se kuitenkin paljon myös pelottaa - siinähän se lapsi siinä sitten on eikä sitä voi enää palauttaa, jos ei lapsiperheen elämästä tykkääkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mietityttää:

- Meidän työt. Tehdään kumpikin vuorotyötä, mulla 3vuoro- ja miehellä 2vuorotyö. Miten ihmeessä me hoidetaan lapsi siinä välissä?! Työpaikat ei kuitenkaan ole muuttumassa meillä. Asutaan sen verran pienellä paikkakunnalla, että täällä on vain yksi vuoropäiväkoti, johon on piiiitkät jonot. Mihin se lapsi menee hoitoon, jos ei sinne saada?

- Meidän oma-aika. Mitä sille tapahtuu, onko sitä sitten enää? Viekö lapsi, työ ja arjen pyörittäminen kaikki voimat meistä, ettei jakseta enään pitää huolta siitä, että olisi sitä kahden keskistäkin aikaa?

- Taloudellinen tilanne. Joo, kumpikin ollaan töissä, mutta riittääkö rahat sittenkään? Tai riittäähän ne, mutta miten tiukkaa meille tulee nykyiseen verrattuna?

- Ja sitten vielä anoppi! Tää nyt on ehkä jo hieman pinnallista, mutta ahdistaa jo etukäteen. Meillä on nyt 1v. koira, josta anoppi on höösännyt siitä asti kun se otettiin. Se on niin rasittavaa, aina vaan lässytetään koiralle, annetaa sen tehdä mitä lystää, ei kuunnella yhtää ohjeita, että miten koira saa ja ei saa käyttäytyä, vaan lässytetään vaan....ja ostetaam ties mitä ihme hilavitkuttimia koiralle vaikkei se niitä tarvitsekaan. Jotenkin anoppi (ja appiukkokin hieman) vetää koko koirahössötyksen iha yli. Onhan se söpö, mutta antaisi nyt jo olla! Niin mitäs sitten kun mä tulen raskaaksi? Mulla sekoaa varmaan pää anopin kanssa kun se jo koirasta menee noin sekaisin. Tää on ehkä nyt ihan turhaa stressiä, mutta ahdistaa niin pirusti joka kerran kun joudun katsomaan miten se hössää koiran kanssa. Mies on tottunut, että äitinsä on ihan älytön hössö, mutta mua se ahdistaa edelleen näinkin monen vuoden jälkeen..mä en vaan kestä....

 

Mutta silti, on niitä plussia enemmän kuin miinuksia tuossa vauvan hankinnassa. Ja mä yleensä osaan ottaa kaikki asiat vastaan siten, että kyllä tästä selvitään ja monella on huonompi tilanne kuin meillä ja silti ne on selvinnyt, kyllä siis mekin. Eli yrittämään aletaan heti häiden jälkeen :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
On se niin hullua, kun ensin pelkää tulevansa raskaaksi ja sitten pelkää, ettei tule raskaaksi. tällä hetkellä taidan pelätä ja toivoa molempia yhtä aikaa, jee! :blink:

 

Niin totta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kai ne on turhia tekosyitä mitä koko ajan tulee päässä keksittyä, että ei tule myönnettyä miehelle pientä vauvakuumetta. Kuitenkin tulee koko ajan vauvan vaatteita ja tarvikkeita ihasteltua.. :unsure:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä katkon yrityksessä sai aikaan ongelmat parisuhteessa... En missään nimessä halunnut tuoda lasta suhteeseen missä tarvittiin niin paljon aikaa tilanteen selvittämiseen. Nyt kun asiat on saatu selvitettyä ja molemmat tietävät mitä haluavat niin lapsi on jälleen tervetullut :) Edellisessä yrityksessä mietitystä aiheutti myös työkuviot. Hain silloin uutta työtä ja pelotti saisiko sitä kenkää jos tulisi raskaaksi kesken neljän kuukauden koeajan...

 

Nyt en usko että mikään saisi yritystä katkolle... on tämä niin puhki mietitty asia ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now