janiina

Miksi adoptio?

75 posts in this topic

Ehkä se on sitten vaihtunut... Me käytiin 2007 lääkärissä, eli onhan siitä jo 4vuotta... :grin:

 

Niinhän se on, jos on joku perussairaus joka on hyvässä tasapainossa niin senkään ei pitäis olla mikään este. Yleensä vaatii kai just hoitavalta lääkäriltä erillisen lausunnon, ja se saattaa rajata yhden tai pari maata pois, mutta kyllä se "oma" maa sieltä löytyy... :grin:

Edited by Graintad

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei!

 

Onko adoptiossa jotain rajoituksia raskauden vuoksi?

 

Esim jos on 7kk raskaana niin ei mahdollista enää antaa adoptioon?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kannattaa varmasti ottaa yhteyttä oman kunnan sosiaalitoimistoon, eiköhän he siellä voi auttaa ja selventää tilannetta paremmin.

Joku neuvonta siinä on ja sitten on harkinta aika lapsen synnyttyä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille adoptio on todennäkösin vaihtoehto, koska luultavasti ei biolasta voida edes saada. Jostain syystä tosin oon itse ollu enemmän adoption kannalla aina. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Adoptiota täälläkin pohditaan. Lapsettomuutta takana 3 v, ja pikkuhiljaa alkaa tulla ainakin miehelle ikääkin sen verran, että adoptiotakin pitäisi alkaa lähitulevaisuudessa edistää, jolleivät lapsettomuushoidot tuo tulosta. Meille tärkeintä on saada olla lapsiperhe, ja kumpikin on alusta lähtien - jo ennen yrityksen aloittamista - ollut adoptionkin kannattaja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä olisi mahdollisuus saada biolapsi, jos suomen lainsäädäntö sallisi kohdunvuokrauksen. itsellä kohtu poistettu lapsen syntymän yhteydessä, joten itse en voi raskaaksi enää tulla.

 

Tämä on itselläkin ollut paljon mielessä. Vaikka kohtuni onkin toistaiseksi tallella, ei siihen tunnu kiinnittyvän alkiot, ja lisäksi sen poistollakin on uhkailtu, kun siihen kasvaa koko ajan polyyppeja. Jos vaan sijaissynnytys olisi mahdollista, voitaisiin saada biolapsi. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin eduskunnassa on tarkoitus käsitellä sijaissynnytyslakia uudestaan lähiaikoina. Toivottavasti tekevät oikeita päätöksiä.

 

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Sijaissynnytys+saatetaan+sallia+Suomessa/1135269532569

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä kanssa adoptioprosessissa oleva. Toista neuvontaa odotellaan. Hetki vielä menee..mutta tosiaan aika hiljaista näillä avoimilla keskustelupalstoilla ja noihin suljettuihin en tahdo ennen ku lupa taskussa. Maavaihtoehdot Kiina ja etelä-afrikka. Lääkärinlausunnot tosiaan tarvii pelalla ku palauttaa esitietolomaketta, me haettiin ihan yksityiseltä. Helppo homma ja köyhty noin 60e/paperi :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä vaihtui nyt adoptio ensisijaiseksi tavaksi saada lapsi. Vielä syksyllä olimme menossa lapsettomuushoitoihin, mutta mutkien kautta minulta poistettiin pari viikkoa sitten molemmat munasarjat, joten jäljelle jäi adoptio. Adoptio on siis jo aiemminkin ollut harkinnassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Adoptio täällä harkinnassa, mutta suuria kysymysmerkkejä on se ettemme ole naimisissa, pitkät odotteluajat ja kröhöm... oma mahdollinen Asperger syndrooma. Olen silleen positiivisella ja lievällä tavalla AS, mutta vaikuttaakohan adoptioprosessiin. Sen tiedän, että saatan antaa itsestäni kummallisen vaikutelman ihmisten kanssa, joten teilaakohan ne sossut mut ihan kelvottomaksi erikoisen sosiaalisuuteni vuoksi :(

 

Miksi adoptio. Olen aina pitänyt adoptiota vaihtoehtona. Ajattelin aina, että yksi bio ja sitten adoptiolapsi. Sittemmin perehdyin adoptioprosessiin, joka tuntuu hyvin rasittavalta ja vaikealta, lapsettomuushoidot ovat huomattavasti helpommat (IMO!!!!), ja tietty hinta, HUH. Toisaalta, itse en niin kaipaa raskausaikaa tai vauva-aikaa, minulle perhe-elämässä kiehtovinta on aika jolloin lapsi on jo "iso", hoitoonmeno, kouluunmeno, ensimmäiset pianotunnit (adoptiossa tosin ei tiijä onko lapsella sitten mitään taipumuksia tuohon suuntaan, joten tuon voi vaihtaa vapaavalintaisesti johonkin muuhun "intohimoon"), matikanläksyt, eka poikakaveri (aina näen lapsen tyttönä...) jne.

Share this post


Link to post
Share on other sites

divine :lipsrsealed: Kun sanoit että mahdollinen asp, niin tarkoitatko ettei sulla ole virallista diagnoosia siitä tehty? Kyllä se varmasti käsitellään ja esiin tulee, mutta jos diagnoosi on ns. epävirallinen/oma arvelu eikä se vaikuta sun elämään käytännössä kamalasti, niin uskoisin että sen voi hoitaa keskusteluilla sossun kanssa ja jättää merkkaamatta papereihin. Mutta tää vaan mun mutu. Tietoa ei ole, mutta siellä se selviää. :)

 

Mekin tosiaan ollaan nyt siirrytty adoptioprosessiin, ihan siksi että 3,5v hoitoja ja "selittämätöntä" lapsettomuutta riitti. Yksi hoito meinattiin vielä, mutta mulla tyssäsi, se olisi jo ollut meidän kuudes ICSI. Mies on pikkuhiljaa kypsynyt ajatukseen ja sillä mielellä lähdettiinkin neuvontaan, että selvitetään onko tämä meidän juttu. Yksi perheeseen syntynyt lapsi siis on meillä ja kuten tickeristä näkee, kolmatta neuvontaa ja samalla kotikäyntiä odotellaan tammikuulle. :give_heart: Maasta ei vielä tehty päätöksiä, mutta niillä perustein mitä palveluntarjoajien nettisivuilla lukee, kelvattais useampaankin paikkaan. Mun sydän on jo Afrikassa, järki käskee pitämään mukana mietteissä vielä myös ainakin Venäjän. Katsellaan sitten ensi vuonna, mikä kontaktien tilanne on.

Edited by Alya

Share this post


Link to post
Share on other sites

Adoptio on ollut minulle vaihtoehto aina, mutta miehelleni ei. On kuitenkin alkanut sen kannalle. Unelmissani oli joskus, että saisin yhden biolapsen ja kolme adolasta - yhden Intiasta, yhden Kiinasta ja yhden Afrikasta. Halusin - ja haluan kai vieläkn - jollain tavalla monikulttuurisen perheen.

Meillä oli tarkoitus mennä syyskuussa tutkimuksiin (halusin ihan vain tietää syyn tärppäämättömyyteen, tuntuu ettei meistä kumpikaan ole valmis hoitoihin), ja ottaa lisää selvää adoptiosta. No, elämä meni miten meni - tulinkin raskaaksi. Voi sitä toivoa - vihdoin. Kaikki tuntui olevan hyvin mutta sitten tuli isku tavaalta nt-ultran veriseulassa - meidän lapsi ei ollutkaan mahdollisesti terve. Kaksi viikkoa myöhemmin mieheni pahin pelko toteutui - meidän lapsi oli kehitysvammainen. Olin odottanut että ongelmia tulisi vasta rakenneultrassa - tässä vaiheessa oli epäily että itsellä olisi eräs oireyhtymä. Lopullinen dg tuli tuolla sikiöpolilla käydessä, mutta vielä ei pystytä sanomaan että millä tavalla periytyvä, vallitsevasti vai peittyvästi. Se on sellainen jännitysmomentti tässä kaikessa. Mutta tilanne tuntui siis jotenkin epäreilulta - oli noita riskejä jo omastakin takaa.

Taival alkoi siis tätä "luonnollistakin" kautta tuntua pelottavalta ja pitkältä. Olin lähtenyt "vauva-projektiin" avoimin mielien - josko se elämä antaisi minulle jotain hyvää tässä. Mutta ei. Rankaisee vaan. Ikää näihin luomu-kokeiluihin ei minusta oikein ole, jos plussan saaminen kestää yhtä kauan tai kauemmin kuin ensimmäisellä kerralla. Toisalta tuleeko sitä toista kertaa enää koskaan. Taivas on vain rajana. Olemme nyt siis 32- ja 33-vuotiaita, tammikuussa taas vuoden enemmän - jonkun mittapuun mukaan nuoria - mutta tiedän että adoptioprosessit kestävät vuosia, joten aikaa ei ole oikein hukattavaksikaan, varsinkin kun toivomme pientä lasta, n. 2-3 kk ikäistä, ja kotimaan adoptiosta. Jotta sen ehtisi saada ennen 40-vuotta niin prosessi olisi hyvä aloittaa nyt.

Infoa tuli PELAlta viime viikolla. Alkuinfo 27.11.. Menemme tuonne avoimin mielin. Katsomaan mitä se voi meille tuoda. Toivottavasti rauhan.

 

Muoks. Google, sinä sen löydät kaiken.... Muokattu siis tekstiä.

Edited by Tellus

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Kiitos! Katsotaan nyt ensin tuo alkuinfo - jos vielä jää jotain mielenpäälle, niin saatan hyvinkin lähestyä :)

Edited by Tellus

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meille adoptio on vaihtoehto, koska biolasten saaminen edes icsi hoidolla on epävarmaa. Miehen puolelta asia vaatii työstämistä, joten olemme sopineet läpikäyvämme vielä kolme icsiä. Onneksi olemme vasta 25 ja 27. Minä haaveilen adoptiolapsesta Afrikasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulle adoptiolapsi olisi yhtä rakas kuin biologinen lapsi, ja haluaisin kumpaakin ihan itsekkäistä syistä. En tehdäkseni hyväntekeväisyyttä tai siirtääkseni geenejäni eteenpäin (ei ne nyt niiiin hääppöisiä ole  :rolleyes:), vaan siksi että haluan lapsen. Yleisellä tasolla ajateltuna kaikilla lapsilla on tietysti oikeus vanhempiin/vanhempaan, mutta kyllä se adoptioajatus silti lähtee yksilöiden kohdalla varmasti yleensä itsekkäistä lähtökohdista.

 

Yritämme ensin saada biologista lasta, ja toinen voisi olla Afrikasta adoptoitu. Tai jos ensimmäistäkään ei näy eikä kuulu, niin laitamme mieluummin adoptioprosessin saman tien vireille kuin käymme läpi rankkoja lapsettomuushoitoja. Adoptio on siis jollain tavalla "helppo" vaihtoehto, mutta samalla kauhean aikaavievä, kallis ja lopputulemaltaan epävarma. Toisaalta sitä voi lykätä hyvin nelikymppiseksi, kun taas biologiselle lapselle on väistämättä oman iän asettama takaraja.

 

Totta kai mietityttää, miten adoptiolapsen oman turvattomuuden- ja erilaisuudentunteen kanssa pärjäisi, ja pystyisikö tälle antamaan tarpeeksi hyvät välineet esimerkiksi rasismin kanssa pärjäämiseen. Sairauksia ja mielenterveysongelmia nyt voi melkein yhtä hyvin olla biologisellakin lapsella, joten niitä on turha murehtia etukäteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me pohdimme adoptiota ensimmäisen lapsen jälkeen. Kun toista ei alkanut kuulua. Aloimme selvittää adoption koukeroita. Olin todella kiitollinen toisesta biolapsesta sillä niin vaikeaa adoptoiminen on. Tietysti hyvä ettei lasta voi tuosta vaan marketista ostaa. Mutta jotkut vaatimukset tuntuivat tosi isoilta. Naapuri teki meistä perättömän lastensuojeluilmoituksen. Eipä senkään jälkeen tarvihtenut miettiä adoptiota kun se juna meni siinä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Adoptio on siis jollain tavalla "helppo" vaihtoehto, mutta samalla kauhean aikaavievä, kallis ja lopputulemaltaan epävarma. Toisaalta sitä voi lykätä hyvin nelikymppiseksi, kun taas biologiselle lapselle on väistämättä oman iän asettama takaraja.

 

Minun käsittääkseni monella maalla on vaatimuksena, ettei lapsen ja vanhemman välinen ikäero olisi yli 40 vuotta. Olenko oikeassa? Jos haluaa adoptoida vauvan tai pienen lapsen, ja prosessiin kuluu ennen adoptiota vaikka neljä vuotta (en ole varma, onko tuo realistinen luku), pitää adoptio aloittaa hyvissä ajoin ennen kuin neljäkymppiä alkaa lähestyä. Ja suurimmalla osalla naisista kai hedelmällisyys alkaa vähentyä suuremmin 35 ja 40 ikävuoden välillä, joten eikö ikä aseta aika samanlaiset rajoitukset niin adoptioon kuin biologisen lapsen saamiseenkin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

pride koulutus alkamassa ja kovasti pohditaan adoption ja sijaisvanhemmuuden välillä. Jokatoinen päivä mielipide vaihtuu. Onko tää normaalia?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Kuulostaa normaalilta. :D Eikös se siitä mahda selkiytyä koulutuksen edetessä... varmaan monella vielä kahden vaiheilla mutta mitä oon kuullut niin usein jompikumpi on sitten tosi vahvasti kuitenkin se "oma juttu".

 

Antoisaa pridea! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen pyöritellyt mielessäni ajatusta adoptiosta sen jälkeen kun lapsien saaminen on mahdollistunut miehen löytymisen myötä. Sijaisvanhemmuutta olen pohtinut jo ennen mieheni tapaamista.

Olemme yhdessä puhuneet, että adoptio- tai sijaisvanhemmuus on vaihtoehto, mikäli biolapsen saamisessa on ylitsepääsemättömiä haasteita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Adoptio siksi, koska oma terveys olisi vaarassa, jos edes yrittäisimme toista biolasta. Minulla meni ensimmäisessä raskaudessa munuaiset, tosin tauti ei ole nyt aktiivinen eikä tällä elämäntyylillä johda koskaan esim. dialyysiin, mutta raskaus voisi taudin laukaista ja tehdä elämästäni hankalaa. Eikä pelkästään minun elämästäni, myös sikiö olisi vaarassa.

 

Ja niinkin itsekkäästä syystä kuin, että haluan. Haluan jakaa rakkauttani toiselle lapselle. Haluan, että pojallani on sisko tai veli.

 

Haaveena oli monta lasta, mutta niin ne vaan kariutui.. Adoptio on hankalaa ja vaatii aikaa ja rahaa. Kolmatta lasta emme ehdi koskaan saamaan, koska iät alkavat paukkua yli rajojen. Suomen laissa on käsitykseni mukaan kohta, että vanhemman ja lapsen välillä ei saa olla yli 45v. Eli periaatteessa 50v voi adoptoida, mutta yli 5vuotiaan?? Muista maista ei olekaan parempaa tietoa, joissain suositaan nuoria vanhempia. Etelä-Afrikassa katsotaan vanhempien iän keskiarvo ja siellä ei suositella yli 42v tulevan vanhemman ja lapsen ikäeroksi (on siis suositus, ei laki).

 

Siis neuvonta menossa, loppukesästä/alkusyksystä paperit lähtee valviraan ja sitten odotellaan lupaa. IP:n asiakkaita ollaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen aina miettinyt jollain tasolla adoptiota, kun olen haaveillut perheestä, mutta miehelle se ei oikein ole vaihtoehto ainakaan vielä.

 

Olen halunnut monikulttuurisen perheen ja kuvitellut itselleni adoptiolapsia. Erityisesti kun yritys on nyt hieman pitkittynyt niin adoptiokin on käynyt mielessä entistä enemmän, tosin raha, vaikea prosessi jne ehkä laittavat tälle haavelle pisteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Herätellääs vähän vanhaa ketjua. Oon aina halunnut adoptoida. Yh:lle tosin hirveen vaikeeta, ja mulla ei varmaan ois biolasta tai en ois nyt raskaana, jos adoptio ois vähemmän byrokraattista. Omaani en tietty koskaan vaihtais pois, mut edelleen haaveilen siitä, että adoptoin omakseni laosen, jolla ei muuten vanhempia olisi. Varmasti rakastaisin kuin biologista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä alkoi asennekasvatus jo ihan pienenä kotoa, vaikka hyvin perinteiseltä perheeltä näytetäänkin. Ensimmäisellä nukellani, jonka sain joululahjaksi kun olin noin puolivuotias, oli tumma iho. Pienenä haaveilin, että joskus minulla olisi monikulttuurinen oma perhe - tosin haaveilin paljon muustakin :D

 

Adoptio aiheena nousi meillä esiin nopeasti, kun löydettiin toisemme mieheni kanssa. Molemmilla on syynsä, minkä vuoksi biolasten saamisessa voi olla haasteita. Ainakaan tällä hetkellä en olisi valmis mihinkään tablettia suurempaan hoitomuotoon. Jos näyttää siltä, ettei hormonitableteista ole iloa, aletaan tosissaan pohtia oman lapsen adoptoimista. Koen, ettei minun ole tarkoitus saada biolapsia, jos se täytyisi tehdä lääkäriavusteisesti. En vaan haluaisi, ja siksi silloin adoptio olisi meidän juttu.

En siis ole millään tavalla kaikkien muiden hoitoja vastaan, älkää ymmärtäkö väärin! Päin vastoin, olen kauhean onnellinen teidän kaikkien puolesta, joille on hoitojen avulla saatu raskaus alulle <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now