Kaksi (tai useampi) kieliset perheet

[TrioHilpeät]

Sanoisin myös että kaikkien pitää olla kouluikäisiä.

 

Ei äidinkielikeskusteluun sanoisin niin, että omat virheet/puutteet kielessä siirtyvät mitä luultavammin myös lapselle. Itse täytyy siis miettiä mikä on oma taso ja mitä lapselle haluaa tarjota.

 

Muistuttaisin myös, että äidinkieli ei ole vain väline millä kommunikoidaan muiden kanssa, vaan sen avulla myös ilmaistaan tunteita ja ajatellaan. Mielestäni pitää siis aina miettiä myös osaako riittävän määrän esim variaatioita sanalle jutella, jotta voi siirtää oikean myös lapselle (puhua, keskustella, väitellä). Esim englannin ongelma on juuri se, että suurin osa variaatiosta häviää, koska sanat eivät ole tiedossa. Broken english lienee tästä suurin osoitus, jossa ollaan jossain, jonkun kanssa. Kieli siis köyhtyy.

 

Itse en voisi kuvitella opettavani lapsille muuta kuin suomea, sillä en haluaisi lapsieni ajattelevan niin "köyhästi" kuin muiden kielten osaamiseni on. Siksi siirrän eteenpäin suomenkielen. Mutta jokainen halunnee lapsilleen parasta mahdollista, joten valitsee myös kieleksi sen millä lapsen on tulevaisuudessa rikkaampaa ajatella ja tuntea. Loppujen lopuksi lapset, jotka osaavat oman äidinkielensä parhaiten, selviävät myös vieraista kielistä parhaiten.

[Rhia]

Tää. Mä ymmärrän, että sä et ymmärrä, miksi minä haluan ja puhun lapselle saamea. Yritän nyt vielä selittää.

 

Inarinsaamen hävittäminen maailmankartalta saatiin jo aika hyvälle mallille suomalaisen koululaitoksen ja yleisen asennevamman takia. Nyt kieltä on kuitenkin elvytetty juurikin kielikylpyperiaatteella toimivien päivähoitopaikkojen, aikuiskoulutuksen, yleisen asennevamman hitaan korjaamisen ja puhumaan kannustamisen avulla. Inarinsaameen on kirjoitettu kielioppi ja keksitty järjetön määrä uusia sanoja. 90-luvun alussa alle 30-vuotiaat äidinkieliset puhujat pysty laskemaan kahden käden sormilla, ja ne oli muistaakseni kahdesta tai kolmesta perheestä. Nyt puhujia on taas sen reilu 300, joista nuoria äidinkielisiä ei todellakaan ole vieläkään mitenkään liikaa, mutta sujuvasti kaksikielisiä lapsia on kielipesien ansiosta jo yli 30 ja se on tosi paljon. Kieltä on saatu aikuiskoulutuksen avulla siirrettyä takaisin koteihin käyttökieleksi. Kielen jatkuvuutta ei kuitenkaan voi jättää vaan näiden juttujen varaan, vaan kieltä on siirrettävä suoraan äidinkielenä lapsille niin paljon kuin ikinä ehditään - ja tää edellyttää sen että myös ei-natiivit siirtää sitä kieltä.

 

Ehkä tätä juttua on tosi vaikea ymmärtää, kun oma äidinkieli ja vaikka kakkoskielikin on sellaisia, joiden puhujamäärät mitataan sadoissatuhansissa tai miljoonissa ja joiden jatkuvuudesta ei tarvii koko ajan oikeasti tapella. Kun on päivähoitopaikkoja sillä kielellä ja kun valtion on pakko taata se omankielinen päivähoitopaikka (näinhän ei siis meillä ole, koska saamenkielet ei ole Suomen virallisia kieliä). Kun lapsen saa omankieliseen opetukseen ja kun sillä omalla kielellä on nykyaikaiset oppikirjat joka aineeseen eskarista ammattikorkeakouluun ja yliopistoon. Kun lapsen omalla kielellä on riittävästi opettajia ja kun valtiolle ei tarvii koko ajan perustella miksi pitää saada enemmän rahaa oppikirjojen tekoon, kun ei tarvii joka vuosi erikseen hakea rahaa että saadaan tehdä lapsille koulukirjoja.

 

Kun kielenpuhujien määrä on näin pieni, se vastuu mikä ihan jokaisella - oli natiivi tai ei - puhujalla on valtava. Jokaikinen äidinkielinen lapsi on kuin pikkunen henkivakuutus tälle kielelle ja myös kulttuurille. Enkä minä todellakaan ole valmis elämään itseni kanssa jos en tee kaikkea sen hyväksi, ettei tämä kieli katoa. Vaikka sitten Chiamaka tai kuka tahansa olis sitä mieltä että mun väärä kielioppi on haitaksi lapsen kielitaidolle.

 

Mahtavaa Ida-Mari!! Ihanaa.

Itse olen myos yksi vanhempi-yksi (aidin)kieli-natsi, mutta tallaisten pienten vahemmistokielien kohdalla mielestani asia on ihan eri ja annat mielestani todella ison lahjan lapsellesi puhumalla tallaista kielta, osoittamalla miten arvokas se on ja jatkamalla koko sita kulttuuriperintoa uudelle sukupolvelle.

 

Hurraa!

[AnneJ.]

Ida-Marille todellakin hatunnosto! Hienoa!

 

Mulla on kotona sujuva ruotsi-suomi-ruotsi -tulkki 7 v. Välillä kuopus 5 v. osaa myös vastata, jos mä tai mies (joka ei lasten isä) kysymme jotain sanoja ja joskus jopa lauseita pojilta. Esikoinen 7 v. myös välillä korjaa, kun mietimme miehen kanssa jotain taivutusmuotoa ruotsiksi, että miten se menikään. Jotain pientä joskus puhun kuopuksen kanssa ruotsiksi, vaikka moni onkin sanonut, etten saisi. Poika kuitenkin osaa jo erottaa kielet toisistaan. Eri asia oli silloin pienempänä. Välillä kyllä pikkasen harmittaa, kun kuopukselle ruotsi olisi ehkä helpompi kieli koulukieleksi, mutta ruotsinkielinen koulu ei ole meidän tapauksessa mahdollinen. Esikoinen on suomenkielisessä koulussa ja tarkoitus on, että kuopus pääsisi samaan kouluun sitten kahden vuoden kuluttua.

[AnneJ.]

^Ootteko koulukieltä jo miettineet?

 

Nimim. Saanut aikoinaan kuulla valituksia koulukielen valinnasta

[macadamia]

Meillä mies puhuu lapselle omaa äidinkieltään englantia, ja minä suomea. Miehen ja minun välinen kieli on englanti. Olimme alunperin sopineet, että hyvin tiukasti pitäydymme kumpikin "omissa kielissä" lapselle puhuessamme, mutta nyt olen käytännössä huomannut että joskus tulee puhuttua lapselle vahingossa myös englanniksi silloin kun mies on läsnä. Luulen, että tämä johtuu siitä että tässä vaiheessa kun pikkuinen on alle 3 kk kolmistaan ollessamme lapselle kohdistettu puhe on usein tarkoitettu myös miehelle. Joskus korjaan itseäni suomeksi, jos huomaan puhuneeni lapselle englantia. Kahden vauvan kanssa ollessamme puhun hänelle tietysti aina suomea automaattisesti. Luulen, että kun vauva kasvaa, minulle tulee helpommaksi pitäytyä suomessa hänen kanssaan kommunikoidessaan, vaikka mieskin olisi paikalla.

 

Mielenkiinnolla odotamme, kumpaa kieltä vauva alkaa ensimmäiseksi puhumaan sitten kun sen aika tulee. Asumme suomessa, joten hän on suomenkielisessä ympäristössä, mutta toisaalta kotikielemme on englanti, ja molemmat isovanhemmat asuvat kaukana joten heille jutellaan enimmäkseen Skypessä (eli suomi ei tule suomalaisten isovanhempien kautta kamalan paljon vahvemmin esim siksi, että he olisivat koko ajan arjessa läsnä). Kaveripiirimme on enimmäkseen kansainvälinen, joten heidän kanssaan puhutaan yleensä englantia. Itse toivoisin, että lapsi oppii suomen kielen kunnolla nyt kun asumme Suomessa, koska olen ihan varma että englannin hän tulee oppimaan joka tapauksessa, koska aiomme joka tapauksessa muuttaa jonkinlaisella aikavälillä miehen kotimaahan.

 

Ida-Marian saamenkielen säilyttäminen on ihailtavaa - todellakin kulttuuriteko. Tuollaisessa tilanteessa ehdottomasti on hienoa että haluat säilyttää kielen ja siirtää sen lapsellesi.

 

Sannatuksen mainitsema tunnekieli on se, minkä itse miellän äidinkielen määritelmäksi. Sen vuoksi olenkin itse sitä mieltä, että jokaisen vanhemman tulisi puhua lapselleen sitä kieltä, mikä on heidän oma tunnekielensä (Ida-Marian kaltaista erityistilannetta lukuunottamatta). Näin vanhempi pystyy ilmaisemaan itseään ja tulla ymmärretyksi tarkasti juuri niinkuin on tarkoittanut, mutta myös lapsi oppii kuvaamaan tunteitaan ja tunnistamaan niitä, kun osaa antaa niille nimet.

[Kattis]

Siita on jo aika kauan (10v?!) kun olen saannollisesti puhunut Suomea ja tuntuu etta kielitaito on vahan rapistunut matkalla. Nyt kun on vauva mahassa niin pitais vahan treenata. Ehka vahan tyhma kysymys mutta puhutteko lapsille kirjakielta vai ihan normaalisti (ma vs mina, mennaan vs menemme)?

[AnneJ.]

Ihan normaalisti Musta ois outoa, jos pitäisi puhua erilailla lapselle kuin muille ihmisille. Kyllä lapset sitten myöhemmin opiskellessa oppii sen kirjakielen. Edellyttäen tietty, että sitä puolta lapselle opetetaan

[Suvi]

Meillä mies puhuu lapselle omaa äidinkieltään englantia, ja minä suomea. Miehen ja minun välinen kieli on englanti. Olimme alunperin sopineet, että hyvin tiukasti pitäydymme kumpikin "omissa kielissä" lapselle puhuessamme, mutta nyt olen käytännössä huomannut että joskus tulee puhuttua lapselle vahingossa myös englanniksi silloin kun mies on läsnä. Luulen, että tämä johtuu siitä että tässä vaiheessa kun pikkuinen on alle 3 kk kolmistaan ollessamme lapselle kohdistettu puhe on usein tarkoitettu myös miehelle. Joskus korjaan itseäni suomeksi, jos huomaan puhuneeni lapselle englantia. Kahden vauvan kanssa ollessamme puhun hänelle tietysti aina suomea automaattisesti. Luulen, että kun vauva kasvaa, minulle tulee helpommaksi pitäytyä suomessa hänen kanssaan kommunikoidessaan, vaikka mieskin olisi paikalla.

 

Näin ainakin mulle kävi Eli vaihtu sitten ittestään suomeen kokonaan kun alkoi enemmän kommunikoimaan takaisin päin ja mieskin nyt ymmärtää sitten näitä vakkari-juttuja paljonkin suomeksi

[Sinttiäinen]

Liityn joukkoon monikieliseen. Minä tulen puhumaan vauvalle suomea ja mies ruotsia. Kotikielenä meillä on pääsääntöisesti suomi, ruotsiakin puhumme keskenämme. Varmaan jatkossa lisääntyy jo nyt käyttämämme tapa, että mies puhuu minulle ruotsia ja minä vastaan suomeksi. Mieheni on täysin kaksikielinen, suomi on arkikielenä vahvempi, vaikka on koulunsa käynyt ruotsiksi, työssään käyttää kotimaisten lisäksi englantia, mutta sitä emme tietenkään sotke mukaan.

 

Lapsemme saa viralliseksi kielekseen ruotsin ja menee aikanaan ruotsinkieliseen hoitoon ja kouluun. Suomi tulee olemaan varmasti aluksi paljon vahvempi kieli, kun isovanhemmat, tädit, lähes koko lähipiiri on suomenkielisiä. Toivottavasti löydämme lähellemme kaksikielisiä perheitä, jotta lapsi oppisi pienestä pitäen käyttämään sujuvasti kumpaakin kieltä.

 

akrim, meillä on suunnilleen sama tilanne! Ainoa ikävä puoli on että meillä ei ns. kaksikielisiä ystäväperheitä ole. Eli meidän tuttavat ovat joko ainoastaan ruotsikielisiä perheitä tai täysin suomenkielisiä. Olisi kiva että olisi lähipiirissä myös tällaisia kaksikielisiä, jotta lapsi (nyt 10kk) kuulisi molempia kieliä luontevasti käytettävän muuallakin kuin kotona. Etenkin kyläpaikoissa tämä aiheuttaa hieman hankaluutta kun minä jatkan suomen kielellä ja mies tietysti ruotsilla ja sitten kuitenkin aikuiset keskenään puhuvat isäntäperheen kieltä

[Felicidad]

Meillä on kotikielenä miehen äidinkieli ja mä puhun lapsille ainoastaan suomea. Miehen kanssa ei siis puhuta koskaan keskenämme suomea. Aluksi tuotti vaikeuksia puhua suomea lapselle jos paikalla ei ollut ketään muuta suomenkielistä, mutta nopeasti siihen tottui ja nyt menee jo ihan rutiinilla enkä koskaan puhu lapsille miehen äidinkielellä (tietty joskus väsyneenä on vahingossa tullut valittua väärä kieli ) Esikoinen on 3,5-vuotias ja puhuu molempia kieliä lähes yhtä hyvin ja erottaa jo tosi hyvin kielet toisistaan.

[Guest vieras]

Liityn mukaan, vaikka lapsi vasta yritystasolla. Jos/kun meille plussa joskus suodaan, niin meille molemmille on selvää, että itse puhun lapsellemme suomea ja mieheni omaa äidinkieltään. Kaksikielisyys/monikielisyys on ehdottomasti rikkaus ajatellen tulevaisuutta. Innolla odotan tulevaa pientä ihmettä!

[AnneJ.]

Kaksikielistä koulua ei ole syytä vastustaa

 

"Kaksikieliset koulut ovat monen mutkan takana, sillä perusopetuslain mukaan suomen- ja ruotsinkielisiä pitää opettaa erikseen. Laissa ei sanota mitään kaksikielisistä perheistä. Niiden jälkikasvulle kaksikielinen koulu olisi luonteva paikka. Nyt 40 prosenttia niistä valitsee suomenkielisen koulun."

 

Oon yllättynyt tosta 40 prosentista, kun sehän on paljon! No, ei ainakaan omat lapset kuulu sitten mihinkään ihan pieneen vähemmistöön

[susan]

muoks. pois..

Edited February 12, 2012 by susan

[TrioHilpeät]

mieheni kielessä mummi ja ukki on samat, aksentti erolla, jota minä en usaa käyttää. Mä olen käyttänyt nimeä edessä jos on vaarana mennä sekaisin tyyliin sirpa-mummi. Useimmissa tilanteissa ei sekaannusta ole vaikkei nimeä käytäkään...

 

Meillä minä puhun iskästä ja mies kutsuu itseään omalla kielellään.

 

Auttoiko tämä yhtään?

[Guest vieras_]

Mä luulen myös, että sun isästä tulee aika nopeasti Matti-pappa tai ehkä Joensuun pappa (nimi ja asuinpaikka luultavasti muutettuja). Isästäsi sitten varmaan kiinni pitääkö niin kovasti nimityksestään kiinni, että noin käy, vai vaihtaako ukkiin tai vaariin tai muuhun.

[AnneJ.]

Meillä oli ongelmana tuo pappa-nimitys, koska mun isäni ei halua olla ukki tai vaari ja koska mä aina käytin omista isoisistäni nimitystä pappa, niin en mäkään haluaisi, että mun isä olisi ukki tai vaari. Ongelma ratkaistiin silleen, että mun isä on alusta asti ollut Matti-pappa (nimi muutettu) ja poikien isä pojille vain pappa, kun ruotsinkieliset puhuvat poikien kanssa. Mun kielessä lasten isä taas on aina ollut isi.

 

Mun mielestä kannattaa siis nyt puhua isoisän kanssa, että hän voisi olla Matti-pappa (nimi muutettu) ja lapsen isä pelkkä pappa. Ja jos Matti-pappa vänkää vastaan, niin voit kysyä häneltä, että haluaako hän, että asia on paras lasten kannalta vai hänen itsensä kannalta.

[susan]

Kiitos neuvoista!

Ja tiedän kyllä että "Matti-pappa" tulee vänkäämään vastaan mutta se on sitten hänen ongelmansa.. Sitä vaan vielä mietin (jep, liikaa vapaa-aikaa ) että mitenkäs tää mun taaperoiseni menee sitten sekaisin kun pappa (isoisä siis) on aina ollut pappa ja mun uutta miestä kutsuu etunimeltä ja sitten kun vauvalle mun mies tuleekin olemaan pappa..oliskohan syytä nyt jo alkaa puhua tytölle isoisästään "Matti-pappana"?

Ja nyt mä siirryn johonkin uusperheketjuun seuraavan ongelman kanssa...

[AnneJ.]

^Vauvan syntyessä tyttö on jo sen verran iso, että voit selittää hänelle miksi pikkusiskon/veljen isää sanotaan papaksi

[susan]

^Vauvan syntyessä tyttö on jo sen verran iso, että voit selittää hänelle miksi pikkusiskon/veljen isää sanotaan papaksi

 

Niin mä en ajatellut ollenkaan tuota että tyttöhän kasvaa...

Edited February 12, 2012 by susan

[AnneJ.]

Et kertonut kauanko miehesi on tuntenut tytön. Hmm.. Toisaalta mä en ehkä enää lähtisi tuossa vaiheessa vaihtamaan kieltä, jos suomea on puhuttu jo kauan. Tyttö voi mennä ihan sekaisin muuten. Sitähän sanotaan, että lapselle tulee puhua vain yhtä kieltä. Mä oon siitä samaa mieltä ja olen itse alkanut puhua satunnaisesti ruotsia pojille vasta siinä vaiheessa, kun pojat ovat erottaneet selkeästi, että he puhuvat kahta kieltä. Siis siinä vaiheessa, kun lapsi on itse todennut, että sähän puhut eri kieltä mulle kuin isi.

 

Joka tapauksessa, jos nyt menette vaihtamaan sen kielen tässä vaiheessa, niin sitten siinä on kyllä pysyttävä. Ei kannata alkaa ainakaan sekaisin puhumaan kahta kieltä. Siis saman henkilön toimesta. Mä uskon, että tyttö voi melko helpostikin oppia vielä toisenkin kielen, mutta sitten pitää olla johdonmukainen ja aina puhua vain yhtä kieltä tytölle. Kumpikaan ei saa puhua sitä toista kieltä siis.

 

 

muoks. Lisäys. Jos käy niin, että pikkusisko/veli alkaa puhua tytölle ruotsia, niin siinähän myös tytön ruotsi paranee Meillä siis tilanne se, että mä ja mies puhutaan pojille suomea, mutta pojat puhuvat keskenään ruotsia. Poikien isän kotona pojat puhuvat isän kanssa ruotsia ja isän avokin kanssa suomea. Keskenään pojat puhuvat sielläkin ruotsia.

Edited December 6, 2011 by AnneJ.

[Guest vieras_]

Musta kuulostaisi ihan hyvältä idealta miehen vaihtaa ruotsiin tyttösi kanssa. Luulen, että aika nopeasti tyttö tottuu kielen vaihtoon, eikä enää edes muista muusta. Vaikka hän ei enää ruotsinkieltä äidinkielekseen saisi, tulee kielitaidosta varmasti vahva.

 

Mielipiteeni tulee pitkälti ajatuksesta, että tulee varmasti runsaasti tilanteita, joissa miehesi on kolmestaan lastenne kanssa. Noissa tilanteissa molempien kanssa touhuillessaan luulisi olevan fiksumpaa jos mies puhuu ruotsia. Kuvittelisin selkeämmäksi, jos tyttö on jo muutenkin tottunut siihen, että mies puhuu ruotsia. Mielestäni myös tällä tavoin saadaan lapsia enemmän samalle viivalle, kun perheen isä puhuu lapsille ruotsia, eikä erottele kuka on kenenkin isä. Myös jos aloitatte uuden kielen jo reilusti ennen vauvan syntymää, tytölle tulee pikkuisen vähemmän muutosta elämään, kun uuden perheenjäsenen myötä ei tule myös uutta kieltä jokapäiväiseen keskusteluun. Luulisin ainakin itse tuntevani itseni ulkopuoliseksi, jos en ymmärtäisi mitä isäpuoli puhuu pikkusisarukselleni.

 

Nämä ovat vain omia ajatuksiani, vailla varsinaista tietopohjaa. Mutta mielipiteitä kai halusitkin.

 

 

[AnneJ.]

^Hyvä pointti tuo kolmisteen oleminen Niin ja mä en muista oliko jossain mainittuna, että puhuuko susan ja mies keskenään suomea vai ruotsia.

[susan]

Mä olen samaa mieltä siinä että yksi kieli / henkilö eli se on sitten täysin suomea tai täysin ruotsia mutta eikai yksittäisistä hairahduksista ole vakavaa haittaa? Kun mies on niin tottunut puhumaan suomea tytön kanssa että se vaihtaminen voi olla hänellekin hankalaa.

 

Nimenomaan tuota Kärpäsen mainitsemaa juttua minäkin mietin että en halua että esikoinen tuntee olonsa ulkopuoliseksi (enempää kuin tulee tuntemaan muutenkin pikkusisaruksen syntyessä koska isä on eri) sen takia että vauvalla ja miehellä on sitten "salaisuuksia" (= oma kieli) jota hän ei ymmär

 

Ja pelottava (vaikkakin todennäköinen ja lasten kannalta hyvä) skenaario on se että lapset puhuisivat keskenään ruotsia, ei ole ainakaan pelkoa että äiti ymmärtää mistä puhuvat No joo, kyllä mä nyt ymmärrän jotenkin mutta kuitenkin..

Edited February 12, 2012 by susan

[susan]

^Hyvä pointti tuo kolmisteen oleminen Niin ja mä en muista oliko jossain mainittuna, että puhuuko susan ja mies keskenään suomea vai ruotsia.

 

Me puhutaan miehen kanssa suomea. Ihan mun kiusaksi hän saattaa välillä sanoa jotain ruotsiksi.

[susan]

Niin ja jos nyt siihen ruotsin kieleen vaihdetaan niin tehdäänkö se niinsanotusti kertarytinällä? Ja kuuluuko mun "suomentaa" tytölle mitä mies tarkoittaa vai vaan antaa olla ja toivoa että joskus ymmärtää..? Sorry nyt oikeasti tyhmät kysymykset mutta ei mulla ole aavistustakaa miten pitää toimia