Annimarika

Kun synnytys pelottaa

58 posts in this topic

Odotan esikoistani ja mitä lähemmäs synnystä edetään, sitä enemmän synnytys pyörii mielessä. Usein se saa minussa pelon tunteita aikaan, mutta ajattelen silloin että koska muutkin on siitä selvinneet, niin kyllä minäkin jotenkin selviän. Kaikista eniten koko touhussa pelottaa se, miten kestän sitä suunnatonta kipua..

 

Tässä muutama kysymys niille jotka ovat joskus tämän asian kanssa paininut (ja synnytyksestä hengissä selvinnyt):

 

Mitä teit/yritit tehdä että pääsit pelosta?(Pääsitkö siitä eroon?)

Auttoiko pelkopoli? Entä mistä asioista siellä puhutaan?

Miten meni synnytys jos pelkäsit sitä? (oliko niin hirveetä kuin kuvittelit?)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minua kiinnostaa kanssa tämä. Tämähän on sellainen aihe, jonka moni kuittaa sillä, että 'kun lopputuloksena on se oma lapsi sylissä, niin kyllä sen kestää'. Itse olen ainakin tähän jonkin verran törmännyt. Silloinhan valitettavasti vähätellään odottavan äidin omia tuntemuksia ja pelkoja.

Mainitsin eräälle sukulaisellemme tästä minun synnytyspelostani, ja hän kuittasi asian tyyliin 'ei se nyt mikään hammaslääkäri ole, mitä pelätään. Sinun pitäisi toivoa, että saat terveen lapsen syliisi'. Mielestäni tuollaiseen kommenttiin ei tarvitse edes vastata.

 

Tähän nyt tuli tällainen avautuminen samalla. Mutta kuulisin tosiaan minäkin myös miten synnytyspelkoiset ovat valmistautuneet synnytykseen ja onko se lievittänyt pelkoa yms. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä oon ollu pitkään sen verran synnytyskammoinen, että mietin jo vuosia ennen raskautumista, että haluanko ees raskaaksi kun tuntuu niin hirvittävältä. Näin ollen tuntui aika luontevalta jo ekalla neuvolakerralla kertoo terveydenhoitajalle, että pelottaaa tuleva. Hän kertoikin sitten fiksusti pelkopoli mahdollisuudesta ja sanoi, että hänestä voisi olla viisainta tässä alkuun yhdessä tutkailla mun fiiliksiä ja sitten lähempänä raskauden puoltaväliä ottaa yhteyksiä sairaalan pelkopolille.

 

Lopulta joskus viikoilla 25 varasin ajan neuvolan lähetteellä ko paikkaan. Mulla ainakin jo eka keskustelu kätilön kanssa antoi luottamusta. Kaiken kaikkiaan mulle sovittiin kaksi lääkärikeskustelua ( joista toisessa siis myös synnytystapa-arvio) ja kaksi kätilökeskustelua. Lääkäri oli ihan huippu, jotenkin sen persoona ja tapa keskustella oli sellainen, että oikein toivon hänen osuvan silloin työvuoroon kun oon synnärillä.

 

Ekassa kätilökeskustelussa kartoitettiin mun pelon aiheita ja mahdollisia syitä niihin. Kätilö myös kirjasi ylös toiveitani ja ajatuksiani synnytys"suunnitelmaa" ajatellen. Sain myös yksityiskohtaista tietoa kivunlievitysmetodeista yms apuvälineistä - paljon tarkempaa kuin missään synnytyssairaalaan tutustumismassaluennolla. Toki näistä myös aktiivisesti kyselin ja tartuin yksityskohtiin, kuten minkä näköinen se imukuppi sitten on? Miten aquarakkulat laitetaan? Yms.. Lähtökohtainen syyni tulla pelkopolille oli siis oma kontrollinmenettämisen pelko, suuri tipanlaittokammo ( "se sattuu" oli muistijälkeni umpparileikkauksen ajalta) ja letkuihin kiinni joutumisen kammo ( estäis kaiken liikkumisen ja toisi "olen sairaalassa" -olon....) Lisäksi puhuimme synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, jonka mahdollisuus myös pyörii mielessäni. Pääpointti keskusteluissa oli siis se, että käsiteltiin niitä huolia ja pyrittiin antamaan realistista tietoa asioista, jotka musta tuntui ns ajankohtaisimmilta. Kivun tuntemisen suhteenhan jokainen on yksilöllinen ja pelkästään turvallisen hoitosuhteen luominen auttaa pahassa kiputilanteessa. Että tietää olevansa hyväksytty juuri tällaisena synnyttäjänä.

 

Tieto ei mun kohdalla ainakaan lisännyt tuskaa, päin vastoin sain käsitystä siitä mitä synnytyksessä oikeasti tapahtuu tai millaisia asioita voi tulla vastaan, millaisin perustein mitäkin toimenpiteitä saatetaan tehdä... Ja ennen kaikkea omaa pärjäämistäni ja ajatustani siitä, että jaksanhan sen koko tilanteen läpi, vahvistettiin.

 

Nyt näitten keskustelujen jälkeen mulla on vielä se itse h-hetki kokematta, mutta ainakin mulla synnärille lähtemisen kammo helpotti. Osaan toisella tavalla nyt luottaa henkilökunnan ammattilaisuuteen. Ja nyt tiedän myös, ettei mun tarvitse tukehtua sairaalan kuivaan ilmastointi-ilmaan ( herkät limakalvoni...), vaan ikkunankin saa tarkkailuhuoneessa avata ;)

 

Toivottavasti tästä nyt jäi jotakin käteen lukijalle. Koitan tulla sitten vaavin maailmaan tultua vielä kertomaan miten synnytyksen jälkeen koin tän avun reaalisti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Gurmeli, kirjoitit tosi selkeästi ajatuksiasi ja kokemuksiasi. Kiva kuulla, että olet saanut neuvolan puolelta/sairaalasta ohjausta asiassa. Minulla on hyvin samankaltaisia ajatuksia tuosta synnyttämisestä.

 

Kuuluisko tää tonne synnytys ketjuun?

Minusta tämä on ihan hyvä paikka. Kuitenkin halutaan tietää kuinka odotusaikana tuohon asiaan valmistautuu jne. :) Mutta mitä mieltä muut ovat sitten asiasta?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Aattelin, että sopis tonne Synnytys osastolle, koska jokainen odottaja kyllä sinnekin tiensä löytää,

ja koska sieltä tälläista ketjua joku jossain vaiheessa etsii kuitenkin. ;) eikä sitten syntyisi toista

ketjua samasta aiheesta eri paikkaan...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle ihan parasta apua lievään synnytyspelkoon on ollut se, että moni kaveri on ollut samoihin aikoihin raskaana ja saanut vauvan ennen minua ja kaikille heistä synnytys on jäänyt mieleen positiivisena kokemuksena. Tällainen tuttujen ihmisten vertaistuki ja positiivisten kokemusten kuuleminen ennen omaa h-hetkeä on ollut todella hyödyllistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hyvin samanlaisia ajatuksia ja tunteita kuin Gurmelilla. Synnytyskammo on oikeasti väikkynyt mielessä jopa raskautumista estävänä tekijänä (ei näemmä enää kun raskaana nyt sitten ollaan... :rolleyes: ). Ilman muuta otan asian neuvolassa puheeksi, ja toivoisinkin juuri tuollaista apua kuin sinä olet saanut.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Toisaalta oon huomannut, että omiin ajatuksiin on paljon vaikuttanut myös ajan kulu - raskausaikana on ehtinyt tottua ajatukseen, että "se välttämätön paha" on väkisin edessä, vauvaa ei ulos maailmaan saa, ellei sitä synnytä :rolleyes: Enkä toistaiseksi ole löytänyt pientä vetoketjullista luukkua, jonka avaamalla tadaa saisi vaavin syliinsä... ;)

 

Oon ollut myös onnekas, että lähipiirissä on vuoden sisään tullut monta vauvaa, niin näitten tuoreitten äitien rohkaisevat sanat on auttanut - heillä on paitsi tuoretta tietoa ( eikä tyyliin mummot kertoo vuoden yks ja kaks kokemuksistaan ajalta jolloin isä lampun osti) itse toimista niin myös sitä lohdutuksen sanaa, että siitä selviää hengissä. Rakas ystäväni itse asiassa oli se joka parhaiten vakuutti mut tuoreella kokemuksellaan, että TIPAN LAITTO EI SATU ENEMPÄÄ KUIN ROKOTUSKAAN. ( ylempää käy siis ilmi, että sitä pelkäsin ekaksi eniten :unsure: )

 

Kaikki vertaistuki kunniaan pelkopolin lisäksi siis.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko kellään kokemusta miten synnärillä suhtaudutaan sairaalakammoon? Mua ei nyt se varsinainen synnytys niinkään pelota (peace of cake.. ;) ) vaan se että joudun olemaan yötä sairaalassa, yksin...ilman että mies tai sisko pitää kädestä kiinni. En koskaan käy sairaaloissa, enää en edes katsomassa sairaita läheisiäni koska en vaan pysty. Viimekerrasta jäi niin pahat kammot että nykyisin menen valkoiseksi jo pelkän rakennuksen näkemisestä. Pelkään niin paljon sitä paikkaa. Yritän kuvitella mielessäni että synnäri on eri asia, mut silti... on se sama rakennus. Ainakin Joensuussa.

 

Nää ajatukset on vallannut viimeaikona mielen. Joskus nuorena ja tyhmänä päätin että sit aikanaan haluan synnyttää kotona ja sairaalaan en varmasti mee, mut nää ajatukset on nyt lähtenyt koska toki haluan vauvalle mahdollisimman parasta hoitoa jos jotain hätää tulee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitä teit/yritit tehdä että pääsit pelosta?(Pääsitkö siitä eroon?)

 

Otin yhteyttä neuvolaan, josta mulle aika pelkopolille. Ajattelin että nyt on vaan pakko relata kun LA:n lähestyessä pelkäsin enemmän ja enemmän.

 

Auttoiko pelkopoli? Entä mistä asioista siellä puhutaan?

 

Joo, kyllä se auttoi. Mä ehdin käydä vain kerran, mutta normaalisti siellä käydään useampia kertoja. Mulle tehtiin synnytyssuunnitelma, jossa käytiin läpi mun "ideaalisynnytys" eli mitä kivunlievitystä, haluanko mennä altaaseem/suihkuun, synnytystapaa, tms. Halutessaan saa myös kokoarvion mahdollista synnytystapa-arviota varten. Me keskusteltiin ihan pelon syistä ja mun ystävien kokemuksista, mun mieskin oli mukana.

 

Miten meni synnytys jos pelkäsit sitä? (oliko niin hirveetä kuin kuvittelit?)

 

Ensinnäkin, mulle kävi oikeastaan kaikki mitä pelkäsin. Tämä on oikeesti tosi harvinaista ja tähänkään en pystynyt itse vaikuttamaan. Itse synnytystilanne ponnistukseen asti sujui ihanasti, tosi hyvin. Supparit kestin hyvin, kivunlievitys oli ihanaa, kaikki sujui hyvin. Ponnistusvaiheessa kaikki ei mennytkään putkeen ja vauva kääntyi kasvotarjontaan ja sydänäänet laskivat... Imukupilla yritettiin(jolla yleensä lähtee tulemaan),nyt niin ei käynyt.

korostan vielä, että mun pelkoni oli sektiopelko joten oma pelkoni toteutui mutta mun synnytys oli sen verran vaikea muutenkin, että lääkäri sanoi kyseisessä sairaalassa olevan vuodessa max.20 samanlaista(jos päivässä syntyy keskimäärin 5-6 lasta). Muuten, synnytys jäi positiivisena tapahtumana mieleeni.

Multa saa kysyä lisääkin, jos jotain tulee mieleen :)

 

Muoks. MarsiM, sairaalakammo ja synnytyspelko on oikeesti aika yleisiä ja henkilökunnan täytyy ottaa vakavasti tuollaiset...

Edited by Neiti.Aurinko

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua on alkanut pelottaa jonkin verran. Tähän asti olen ottanut melko iisisti, mutta nyt olen viimeinkin tajunnut että eihän se synnytys olekaan ihan hamassa tulevaisuudessa niin on alkanut jännittää.

 

En edes ole varma mikä tässä eniten pelottaa, epämääräisesti jotenkin kaikki. Että jokin menisi pieleen, vauvalle tapahtuu jotakin, mulle itselle käy köpelösti, en selvitä kipuja jne...

Yhdellä tavalla toivois että vauva alkais jo syntyä ettei mun tarttis miettiä tällaista vielä neljäkin viikkoa...

 

Huh! No kyllä tää kai tästä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla saattaa olla vähän sama ongelma kuin MarsiM:llä. Mua siis pelottaa synnytys, mutta varsinkin se, etten luota kätilöihin ja lääkäreihin :rolleyes: En siis tiedä, miten tämän selittäisin jossain pelkopolilla... Mä siis oon jostain saanut päähäni, ettei mua kuunnella yhtään, että kaikki tehdään kuin liukuhihnalla välittämättä mun toiveista. Kyllähän kätilöt ja lääkärit on ammattilaisia, mutta eivät he voi tietää, miltä multa just silloin tuntuu. Jotenkin tuntuu, ettei kenelläkään mun lähipiirissä oo synnytys sujunut ongelmitta ja yleensä on kätilöt suhtautunu kaikkeen aika nuivasti. Esim. yksi ei ekalla kerralla meinannut saada epiduraalia, kun kätilö ei uskonut, että häneen oikeasti sattuu, kun hän oli niin rauhallinen...

Voiko yrittää saada lähetettä pelkopolille ja onko siitä hyötyä, jos suurin pelko (pelkään mä siis muutakin) liittyy juuri hoitohenkilökuntaan.

Tähän vois vielä lisätä sen, etten ole kertaakaan ollut (syntymäni jälkeen) yötä sairaalassa enkä missään leikkauksessa tai muussa, joten voi olla että sekin vaikuttaa, kun ei ole koskaan joutunut olemaan sairaalassa "hoidettavana".

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mulla saattaa olla vähän sama ongelma kuin MarsiM:llä. Mua siis pelottaa synnytys, mutta varsinkin se, etten luota kätilöihin ja lääkäreihin :rolleyes: En siis tiedä, miten tämän selittäisin jossain pelkopolilla... Mä siis oon jostain saanut päähäni, ettei mua kuunnella yhtään, että kaikki tehdään kuin liukuhihnalla välittämättä mun toiveista. Kyllähän kätilöt ja lääkärit on ammattilaisia, mutta eivät he voi tietää, miltä multa just silloin tuntuu.

 

Minulla on samankaltaisia pelkoja. Taustalla pyörii paha onnettomuus, jossa oli reilu 10 vuotta sitten. Ja minulle kävi juuri noin: lääkärit ja sairaanhoitajat eivät kuunnelleet minua yhtään, ja meinasin kuolla. Hoitovirhekin kirjattiin yhdelle lääkärille.

 

Tämä ei nyt varmaan yhtään lohduta, mutta tällainen pelko kannattaa ottaa tosissaan ja siihen kannattaa hakea apua. Niin aion itsekin tehdä, sillä näin voi todellakin käydä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua on alkanu kans pelottaa tuleva :mellow: Lähinnä mä pelkään kaikkia leikkauksia esim. välilihan leikkaus tai epiduraalin laitto. Mua kammoksuttaa ajatus, että alapäätä leikataan ja jos se vaikka ei parannukaan kunnolla enkä mä pysty istumaan viikkokausiin :blink: Ja sitte se epiduraali kuulostaa tosi kauheelta... kauheen pitkä neula "selkärankaan" :unsure: Ja mitä jos ne pistää sen jonnekin väärään paikkaan ja mä vaikka vammaudun tms... No joo... toi kuulostaa jo tosi hölmöltä mut tollasia ajatuksia mun päässä...

 

Samalla kuitenkin tiedän, että mun kipukynnyksellä ei synnytetä luomuna. Mä vaan toivoisin, että selviäisin pelkällä ilokaasulla eikä tarvittais sitä kauheeta neulaa :huh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minde81, nuo oli myös minun pelkojani sektiopelon ja kuolemanpelon lisäksi... Voin oikeasti kertoa että jossain vaiheessa kun supparit olivat tarpeeksi kovia ja epiduraalia oikeasti alettiin laittaa niin en tuntenut mitään. Ja mulla on oikeasti hirveä piikkikammo; mä tarviin jonkun seuraksi pelkkään hb:n ottoon... Eli se tilanne vie koko ajan eteenpäin. Kivuliainta mulle oli koko synnytyksessä oksitosiinitipan laitto(eihän tipan laitto koskaan kivalta tunnu), mutta sekin oli tosi kivulias nipistys. Supparit kestin suht.hyvin, koska mun supparit oli välillä jopa lievempiä kuin mun kamalat menkkakivut... Mä pelkäsin ihan kamalasti tuota repeytymistä mutta vielä enemmän sektiota. Ihan oikeasti, mä tärisin synnytyssaliin mennessä mutta kaikki menikin yllättävän luonnollisesti. Olin jälkeenpäin aika ylpeä itsestäni, mun pelot oli kuitenkin aika suuria ja ne valtasi mielen aika kokonaisvaltaisesti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Neiti.Aurinko, kävitkö pelkopolilla? Olis kiva tietää, onko sellaisesta ollu hyötyä, jos on noin suuria pelkoja...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Jep, kävin! Tosin ehdin käydä vain kerran mutta sekin auttoi. Olen kuullut, että toisilla ei ole ollut hyötyä, mutta minulla kyllä oli. Se riippuu tosi paljon siitä millainen henkilö pelkopolilla on juttelemassa. Tuossa ylempänä olenkin kertonut siitä, mitä pelkopolilla tehdään.

 

Menin itse synnytystilanteeseen reippaana tuon pelkopolikätilön ansiosta... Joten kyllä se sitä omaa jaksamista paransi ja olenkin sitä mieltä että kannattaa kokeilla jos yhtään pelottaa. Pelkopolillehan saa mennä vaikka vasta suunnittelisi raskautta :)

 

Olen muutenkin hirveä panikoija, tuon synnytyksen jälkeen jotenkin oon osannut suhtautua asioihin hieman eri tavalla. Vaikken vielä esim. neuloista tykkääkään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Neulapelkoon tästä ei taida olla apua, mutta jos yhtään lohduttaa, niin epiduraalin ymmärtääkseni pistää anestesialääkäri, joka tosiaan on tottunut oikean paikan neulalleen etsimään. Eikös "narkkari" ole yleensä se viimeinen apu, joka haetaan jos ei saada esim. kanyylia paikoilleen muissakin toimenpiteissä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuonpa tänne oman tarinani..

Mua on koko nuoruusiästä asti synnytys pelottanut,en tiedä mistä se pelko on tullut. Neuvolassa kerroin tästä jo ensimmäisellä kerralla. Noh, tämä neuvolan täti sivuutti koko asian, sanoi vaan että pelko on normaalia eikä siis puhunut mitään pelkopolista tms..Tämä täti onneksi vaihtui ja tuli uusi terkkari, jolle sitten otin asian uudelleen puheeksi. Tämä laittoi samantien lähetteen pelkopolille ja oisko parin viikon päästä jo ajat tullu.

Ensimmäisellä kerralla tapasin polilla kätilön jonka kanssa juteltiin mm. etsien syytä pelolleni,siitä mikä pelottaa jne..Eniten mua pelotti(pelottaa) sektio ja se että repeän täysin ja tietenkin kovat kivut. Tästä keskustelusta jäi hyvät fiilikset.Tää täti järkkäs meille oman tutustumiskäynnin synnärille ja laittoi tietoihin et seuraavalla kerralla kun meen polille tehdää synnytystapa arvio.

Synnäriin tutustumis kerralla tehtiin kätilön kanssa suunnitelma,johon just kirjattiin mun toiveita jne..Tää käynti todella helpotti mun oloa :)

Viimiseks oli vielä poli käynti,jossa tapasin lääkärin ja jonka piti tehdä synnytystapa arvio. Noh,tämä käynti oli aivan hirveä ja tuosta synnytystapa arvioinnista ei ollut tietoakaan. :( Nyt jälkeen päin ajateltuna, mun olis tolla kerralla vaan pitäny olla vaativampi eikä tyytyä tuohon.

 

Synnytyksessä ei sitten mikään mennytkään suunnitelmien mukaan, ja kiireelliseen sektioon jouduin.

 

En halua tuolla pelottaa ketää, vaan et synnytys ei mene aina suunnitelmien mukaan.Itse luotin ehkä liikaa tuohon suunnitelmaan ja pelko oli lopulta pahempi kun asiat alko menee eritavalla.

 

Vaikka edelleen pelottaa seuraava synnytys / sektio niin tiedän et siitä selviää :)

 

Tsemppiä kaikille ja todellakin kannattaa tuosta pelosta neuvolassa puhua :):)

Share this post


Link to post
Share on other sites

mulle tulee aika-ajoin pelkokohtauksia synntyksestä.

monella kaverilla on lapsia ja oon jutellu kaikkien kans synnytyksestä,

ja ainahan se synnytys on erilainen.

en oikeestaan tiedä mikä mua eniten pelottaa,tipan laitto,sektios paniikin tuleminen,

katetri,epparin leikkaus,ompelu,istukan irrotus...no onhan noita.

 

välillä uskottelen itelle et siinä vaihees ku synnytys on edes niin olo on jo niin tukala

ison mahan kans et kestää sen kaiken ilman mitään kunhan saa vauvan syliin!

niinhän se varmaan onki.

ehkä vois neuvolas puhua terkkarille pelosta mutta kumminki tuntuu et onko mun pelko

nyt sit kuitenkaa niin pahaa et tarvisin pelkopolia vaikka se varmasti helpottaiski!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälläkin ajoittaista jännitystä ilmassa.. En omalla kohdallani ehkä pelosta puhuisi, vaan tosiaankin mielen valtaavasta negatiivissävytteisestä jännityksestä. Omalla kohdallani ongelma ei ole niinkään itse synnytys, mutta kaikki muu ennen ja jälkeen sen. Nyt ihan ensimmäinen puolipelon aihe on synnytystapa-arvio, joka tehdään juhannuksen jälkeen. Meille moinen arvio tehdään vähän epätavallisemmasta syystä ja se puolestaan aiheuttaa kovaa jännitystä siitä, otetaanko meidän ongelma tosissaan :unsure: Ihan oikea ongelma kun kuitenkin on kyseessä, ei vaan ymmärtääkseni kovin tavanomainen. Tiedän myös sen verran, että kaikki eivät tätä oikeaksi ongelmaksi ymmärrä. Siksipä tuo synnytystapa-arviokin jännittää, se ongelman ymmärtäminen kun riippuu melkoisesti kai siitä lääkäristä.

 

Mutta tosiaan, sitten on kyllä meillä edessä melkoinen tilanne, jos tätä meidän ongelmaa ei sairaalassa haluta ymmärtää. Varasuunnitelmia sen suhteen on jo tehty, mutta oma olo on silti aika kurja, jo nyt :(

 

Toivottavasti kuitenkin kaikki pelokkaat löytävät apua tilanteeseensa. Vaikka sitten sieltä pelkopolilta. Olen kyllä kanssa sitä mieltä, että peloista kannattaa ehdottomasti puhua vähintäänkin siellä omassa neuvolassa, näin olen myös minä toiminut. Itselläni ainoa vaihtoehto tuon jännittämisen/ puolipelon suhteen on vain odotella sinne arvioon asti, sittenpä tiedän mikä se sairaalan suhtautuminen on. Sen perusteella varmaan joko helpottaa tai alkaa tosissaan jännittää ja puolipelottaa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua pelottaa eniten se, että oon vähän väliinputoaja (omasta päätöksestäni johtuen tosin) näissä synnytyssairaala-asioissa. Voin toki neuvolassa täällä Helsingissä puhua pelostani ja keskustella vaihtoehdoista, mutta se on taas sit toinen asia miten asiat menee Joensuussa jossa aion synnyttää. Aion muuttaa Joensuuhun vasta noin 1kk ennen synnytystä eli siinä alkaa olla jo kiire siellä päässä suomea niitä pelkoja lievitellä ja kysellä miten homma toimii. Aion ottaa ensikerralla neuvolassa siis senkin puheeksi, että miten tällaisessa muuttotilanteessa tulisi toimia ettei tarviis pudottautua ihan tyhjän päälle juuri ennen synnytystä. Menee vaan pirun vaikeeksi kun eihän yks sairaanhoitopiiri vastaa toisen tekemisistä ja kummassakin päässä mä olen niille ihan ilmaa niinkauan kun en asu sillä hetkellä ko. paikkakunnalla. Ärrinmurrin. Mut itepähän päätin muuttaa takaisin kotiseudulle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sanoin jo edellisen synnytyksen jälkeen, etten välttämättä tahdo tätä kokea enää uudelleen... Syynä lähinnä kipu ja kivunlievitys, mutta myös kokemus hallinan puutteesta, sillä jouduin makaamaan lievän raskausmyrkytyksen ja lapsen heittelehtevien sydänäänten takia letkuissa koko ajan. Kivunlievitystä ei saanut ajoissa, sillä "miljoona" testiä piti ottaa ennen kunnollista kivunlievitystä ja odottavan aika on toosi pitkä.

 

Hetkellisesti aika kuulti muistot, mutta heti positiivisen raskaustestin jälkeen pelot alkoivat uudelleen nousta pintaan. Viimeksi eilen illalla nousi oikein kylmä hiki pintaan ja fyysisesti paha olo kun ajatukset karkasivat synnytykseen...

 

Edellisellä lääkärikäynnillä asia tuli puheeksi lääkärin kanssa ja hän sanoi kirjoittavansa asian ylös papereihini, jotta pelkooni vielä puututaan ja saan keskustelukumppanin. Neuvolakäynneillä asiasta ei ole muuten ollut puhetta, enkä tykkää asiasta oikein puhuakaan, ellei joku sitä suoraan kysy...

 

Joten missä vaiheessa te muut oikein saitte lähetteen/menitte sinne pelkopolille???

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Mä kyllä puhuisin siitä heti neuvolassa. Eli kysyisin, miten vois saada lähetteen pelkopolille. Mulle ainakin neuvolatäti oli valmis sen kirjoittamaan (just silloin ei ollut aikaa, kun oltiin vähän aikataulusta myöhässä, mutta pyysi ottamaan asian ens kerralla puheeksi tai sit soittamaan, jos haluan jo sitä ennen sinne pelkopolille). Eli ei olis näköjään tarttenu hirveästi neuvolatädille asiasta puhua. Riitti, että pyytää lähetteen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now