Guest tällä kertaa nimetön

Miten kohdata lapseton ystävä

177 posts in this topic

Minusta lapsettomuutta voi hyvin verrata tilanteeseen, jossa ihminen joutuu olemaan pitkään epätietoinen omasta tulevaisuudestaan ja kamppailemaan vuosia tietämättä lopputulosta. Tällainen tilanne voi olla myös vakavasti sairastuminen (itse tai läheinen). Tosin yleensä vakavasti sairastuneen kohdalla ympärillä olevat ihmiset ainakin pyrkivät olemaan hienotunteisia ja eivät kyseenalaista tilanteen vakavuutta.

 

Tätä tarkoitin, siis että ihmiset olisivat hieno tunteisia, koska lapsettomuus on elämän mullistava asia ja todellakin kriisi. Jos olet aina haaveillut omasta perheestä ja lapsista ja tämä kaikki otetaan sinulta pois, on todella järisyttävä kokemus. Se joka ei ole käynyt kriisiä läpi ei voi verrata sitä. Sillä itse kokisin lapsettomuuden vertaamista avioeroon laimeana, mutta se on minun näkökantani. Hissuttelua en ole pyytänyt. Itse asiassa olen ollut avoin ja kertonut, mutta en voi sietää sitä miten muutamat ihmiset ovat minun lapsettomuuttani kohdelleet. Minulle on sanottu suoraan erään ihmisen toimesta että on hyvä kun en voi saadakkaan lapsia jne. (tämä sama ihminen on ihmetellyt ääneen mitä minun mieheni näkee minunlaisessani naisessa, joten ymmärrätte varmasti että sieltä on kuultu kaiken laista "fiksua"). Kuka tunne vammainen menee sanomaan jotain sellaista toiselle, ei kukaan joka omaa empatia kykyä. Siksi ilmaisin asiat kuten ilmaisin, jotta kukaan ei ajattelematto muutaan menisi tekemään toiselle pahaa vain koska kokee olevansa jonkin asteen ekspertti asiassa. Olen yrittänyt saada lasta jo yli 5,5 vuotta ja saanu tuulimunan, luultavammin kemiallesen ja ennen edes varsinaista yritystä yllättävän keskemenon (emme tieneet edes että olin raskaana kun kotitestit oli negatiivisia). Ja minä korostan tuo on tapa joka omalla kohdallani on ollut mitä ihmisiltä toivon. Sinulle JAW jotkin asiat toimivat toisin, minulle taas ei. Me olemme kaksi eri ihmistä eli me olemme jo persoonina ihan erinlaisia ja sitä olen pyrkinyt korostamaan.

 

Ja jos pelkää jäävänsä yksin siksi että antaa ulos sen mitä kantaa sisällään kun joku toinen loukkaa, niin onko silloin parempi ihminen? Kyllä minä kyllä olen näyttänyt jos joku on ollut enemmän kuin loukkaava ja nämä ihmiset kyllä tietävät itse milloin raja on ylitetty. Ja jos jokin on ollut minulle liikaa olen poistunut paikalta ja en ole odottanut että tilanne muuttuisi sen vuoksi että olen läsnä, vaan odotan että se ymmärretään jos en jaksa olla silloin läsnä ja että tarvitsen aikaa omien tunteiden käsittelyyn. Vaikka tätä ei aina minun läheiset ihmiset tunnu ainakaan aina ymmärtävän vaan ottavat herneen nenään tästäkin. Itse en ole yksin vaan minulla on verkosto jossa on lapsia omaavia ihmisiä, osa heistä on läheisiä ja osa taas eivät ja olen löytänyt uusia ystäviä, muita lapsettomia ihmisiä jotka ymmärtävät miten raskasta epätietoisuuden kanssa on. Olen raottanut verhon ihmisille jotka haluavat kasvaa ihmisinä ja olla lähellä, jakaa aidosti matkan kanssani ja olen sulkenut verhon niiltä jotka tietoisesti tahtovat loukata minua sanoilla ja teoillaan ja jotka vetävät herneen nenään siksi jos koen että tarvitse tilaa, enkä ole feikkaamassa että asiat on okei. Lapsettomuus ei ole kriisi jonka voi vain pakottaa takaisin "pulloon" ja leikkiä ettei se kosketa tai haavoita kun se on esille sieltä kerran tullut. Lapsettomuus on vakavaa ja sen vähettely on se joka minut usein saa takajaloilleen. Tulen käsittelemään sitä niin kauan kun omaan kuukautiset ja mahdollisuus omaan biologiseen lapseen on olemassa.

 

Kuten edellä lilli* kirjoitti niin ei sääliä vaan lohtua, ymmärrystä, tukea ja olkapäätä raskaille hetkille. Neuvominen ei auta (itse olen aina sanonut että "on myöhästä rykiä kun paska on jo housussa").Meitä on moneen junaan ja siksi kannatan että asioista kysytään hieno tunteisesti ja yhteisten sääntöjen sopiminen, on varmaan paras ratkaisu kaikille, koska ilman niitä tulee usein väärinymmärryksiä ja paljon pahaa mieltä aidan molemminpuolin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Itse ajattelen ehkä vähän raadollisesti, että jos lapsettomuutta ei ole omalla kohdallaan joutunut kokemaan, niin syyllisyyden tunteminen siitä on kuitenkin hyvin pieni taakka kantaa ja ehkä ihan terveellinenkin.

 

Anteeksi mutta mun on ihan pakko puuttua tähän. Kenenkään, siis ei kenenkään tarvitse eikä pidä tuntea syyllisyyttä omasta raskaudestaan. Ei koskaan, ei ikinä. Minusta ei ole tervettä sanoa, että syyllisyyden kokeminen jostain mihin itse ei voi vaikuttaa, olisi jotenkin tervettä.

 

Tervettä on osata ajatella elämää myös muiden kannalta, ja osata tai ainakin yrittää astua hetkeksi toisen kenkiin (ja tämä koskee siis kaikkia osapuolia tässäkin keskustelussa). Mutta että tuntea syyllisyyttä, ei voi olla totta.

 

edit. yksi lause lisää vain.

Edited by Dacoit

Share this post


Link to post
Share on other sites
Itse ajattelen ehkä vähän raadollisesti, että jos lapsettomuutta ei ole omalla kohdallaan joutunut kokemaan, niin syyllisyyden tunteminen siitä on kuitenkin hyvin pieni taakka kantaa ja ehkä ihan terveellinenkin.

Anteeksi mutta mun on ihan pakko puuttua tähän. Kenenkään, siis ei kenenkään tarvitse eikä pidä tuntea syyllisyyttä omasta raskaudestaan. Ei koskaan, ei ikinä. Minusta ei ole tervettä sanoa, että syyllisyyden kokeminen jostain mihin itse ei voi vaikuttaa, olisi jotenkin tervettä.

 

Joo oli minun kohdaltani hölmöä kirjoittaa, että on tervettä tuntea syyllisyyttä, olet ihan oikeassa siinä. Itse ehkä ajattelen syyllisyyden tässä tarkoittavan sitä, että ymmärtää miten hyvin asiat on omalla kohdalla ja osaa olla kiitollinen siitä, eikä hae sääliä tai ymmärrystä lapsettomilta omasta onnestaan. (En nyt tarkoita Lurtis sinua, vaan olen huomannut usein lapsettomuuskeskusteluissa, että joku ei-lapsettomuutta kokenut tulee kertomaan kokevansa syyllisyyttä, mikä ainakin minua kriisin ollessa pahimmillaan ärsytti kovasti.)

 

Kenenkään ei pidä kokea syyllisyyttä omasta raskaudestaan, mutta jos toisen lapsettomuus saa aikaan sen, että ymmärtää olla kiitollinen omastaan, en näe, miksi pieni syyllisyys (en nyt tarkoita sellaista, joka oikeasti aiheuttaa ahdistusta vaan sellaista, että on vaikea ja jotenkin "nolo" olo lapsettomien seurassa) olisi niin kamala asia.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Se joka ei ole käynyt kriisiä läpi ei voi verrata sitä. Sillä itse kokisin lapsettomuuden vertaamista avioeroon laimeana, mutta se on minun näkökantani.

Selvennän nyt varmuuden vuoksi vielä, että meillä esikoista tehtiin neljä vuotta joista kolme lääkärin avuin - vähemmän kuin moni muu, mutta enemmän kuin useat. En siis puhu ihan tyhjästä kun kerron miten itse olisin toivonut suhtauduttavan. Avioeronkin olen kerran kokenut, että tiedän miten vertailla. ;)

 

Sinänsä kriisien vertailu siltä pohjalta, että kenen/mikä on isoin on aika turhaa. Lapsettomuuskin sisältää useita erilaisia kriisin paikkoja: hoitojen aloitus, diagnoosin saanti tai sen puute, hoitojen tuoma jatkuva epävarmuus ja lopulta päätös niiden lopettamisesta. Ja ihmiset reagoi niihin eri tavoin.

 

Se "eri tavoin" on ehkä se pointti. Mulle vaan aiheuttaa edelleen (vaikka meillä kaikki päättyi hyvin) hieman allergiaa se, kun kuulen lapsettomien kertovan ikään kuin kaikkien lapsettomien nimissä miten minä toivoisin että minua kohdellaan ("ei lapseton halua kuulla..." jne). Kun mulle oikeasti vaikeimpia paikkoja oli ne, kun huomasin, että mulle ei uskallettu puhua tavallisista asioista, vaan jouduin jotenkin ystävienkin silmissä "epänormaalin" kategoriaan. Pahoittelen jos otan tästä liikaakin hernettä nenään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Edelleen korostan JAW me olemme kaksi eri ihmistä, sinä koet asiat eritavalla kuin minä ja minä koen ne eritavalla kuin sinä. On lapsettomia jotka yhtyy mielipiteeseeni ja on lapsettomia jotka ei yhdy mieli piteeseeni. Ja minä en tullut tänne sinun kanssasi tappelemaan vaan kertomaan näkökulmaa joka on olemassa ja voin inttää asiasta loputtomiin jos niin haluat.

 

Ja kyllä minä koe avioerovertauksen liian laimeana, lapsen saaminen on ainakin minulle syvempää. Sinulle on ehkä vaikea paikka se että ihmiset kävelevät munan kuorilla kanssasi. Minun ystäväni ovat olleet avoimia ja tiedän edelleen mitä kenenkin lapsille kuuluu, lapsettomuudestani huolimatta. Ehkä en ole ollut niin jyrkkä ilmaisuissani, joten he eivät pelkää kertoa minulle. Minulle taas vaikeaa on ollut se että eräät tietyt eivät ole itse tajunneet miten pahalta jonkun sanomiset voi tuntua vaan he kuvittelevat että asia lakaistaan niin kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan, mutta jos menet itse antamaan heille samalaisia neuvoja kasvatukseen niin he kyllä repivät siitä hermonsa ja vetävät herneen nenään. Minä koen että jos tulee neuvomaan lapsen teossa niin pitää kestää myös neuvot toiseenkin suuntaan. Ja tämä on kaikki on siis nähtävissä minun sosiaalisessa verkostossa, joka ei päde välttämättä kaikkille. Eli herkiksiä ainakin täältä löytyy aidan molemmin puolin.

Edited by simpli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Simplin kanssa täysin samaa mieltä... Ja avioero ei minusta ole niin lopullista, kuin pysyvästi lapsettomaksi jääminen. Aina voi aloittaa uuden parisuhteen mutta lisääntymiselimiä ei pysty vaihtamaan!!!

 

Lisäksi itse olen kyllä lukenut täällä jokaisen tekstejä sillä silmällä, että kirjoittaja puhuu aina vain omasta puolestaan oli sanamuoto mikä tahansa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Simpli, älä nyt hermostu, ollaan tasan varmasti samaa mieltä siitä, että ollaan eri ihmisiä. Sinunkin kirjoituksessa vaan oli lauseita tyyliin "Lapsettomuusta kärsivä ei halua kuulla hehkutusta siitä miten nopeasti se kävi ja siitä jos ehkäisy petti". Luulen, että tosiaan niin kuin Nikita sanoo lapsettomat itse kyllä nimenomaan tarkoittaa sillä itseään ja hahmottaa asian niin sanamuodoista riippumatta, mutta valitettavasti mun kokemus on se, että ei-lapsettomat ei aina hahmota tätä vaan tulkitsee juurikin tuollaiset niin, että kenenkään oman kaverin kuullen joka edes saattaa olla tahattomasti lapseton ei saisi ollenkaan tilittää sitä, jos ehkäisy on pettänyt tai olla iloinen raskaudestaan/lapsistaan.

 

(Jos nyt näitä pitää jotenkin arvojärjestykseen pistää niin sanoisin että kuolema > lapsettomuus > avioero. Tosin oma kuolema on vielä kokematta, että en voi sillä lailla varmaksi sanoa. ;))

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nikita85 ymmärrät täysin tarkoitukseni. Hyvä... :D

 

JAW, sinulla on todellakin ihan eri arvo järjetys. Ja ottaa tilille, no jaa oletko itse malli esimerkki lapsettomuudesta? Minä vain korostin sitä että se ei ole mitään mukavaa kuultavaa että "ehkäisystäni huolimatta olen raskaana", kuten ei varmaan sinullekkaan "että ongelmistamme huolimatta olemme edelleen onnellisesti naimisissa". En yleistäisi sinunkaan näkemyksiä, jota tunnut tuputtavan sinä ainoana ja oikeana. Joten edelleen tätä voidaan jatkaa loputtomiin. Sinä otat aika henkilökohtaisesti kaiken, onko kaikki okei?Ja yleistys toimii myös toiseen suuntaan you know... Joten peace women, jos haluat tapella kannattaa se tehdä jollain muulla foorumilla ja jonkun toisen kanssa kuten Nikita asian ymmärsi olen aika rauhan omaisissa aikaissa ollut jatkuvasti. Onhan nyt kyse lapsettomuudesta ja sen tuomien tunteiden purusta, vai eikö niitäkään saa enää ilmaista lapsia saavien/saaneiden lapsettomien keskellä? PItäisikö perustaa sitten oma foorumi jossa lapseettomuudesta kärsineet voivat keskustella omalla kanavallaan ja lapsettomuudesta kärsivät omallaan?

Edited by simpli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Okei, mä en nyt oikein ymmärrä enää tän keskustelun kulkua enkä tota ylläolevaa purkausta enkä edes sitä, miten se liittyy mihinkään, mitä JAW on täällä sanonut. Eikö JAW just nimenomaan sanonut, että hän ei pidä siitä, kun jotkut tunteet ja mielipiteet yleistetään kaikille lapsettomille yhteiseksi eikä suinkaan, että hän olisi joku lapsettoman malliesimerkki tai että hänen mielipiteensä olisivat niitä oikeita? Mun mielestäni JAW ei myöskään ole tapellut, joten vähän turha syytös nyt. :o

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta kuten ihan ekan viesti alussa kirjoitin ja painoitin että näkemykset ovat omiani ja ettei provosoituvien kannata lukea sitä. Koska minulle on tullut oikeasti tunne että JAW on ottanut asian hyvin henkilö kohtaisesti, enkä jaksa ymmärtää sitä ettei hän ole ymmärtänyt ihan ensimmäisen viestini alkua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä oli mielestäni aivan erinomainen artikkeli aiheesta: Infertility Etiquette

 

On aika pitkä ja englanniksi, mutta täyttä asiaa. Suosittelen lukaisemaan edes pääpiirteittään läpi, jos aihe pohdituttaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain juuri kuulla ystävättäreltäni, että hän odottaa aivan alussa kolmattaan. Halusi kertoa minulle nyt heti, vaikka muuten asiasta kuulema tietää vain viisi oman perheensä jäsentä.

Arvostin asiaa paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Haaveilen sellaisesta kalevalakorusta, jossa on ketjussa yhtä monta helaa kuin itsellä on lapsia. "Poikaheloissa" on sininen kivi ja "tyttöheloissa" punainen. Tai sitten yhteen helaan on upotettu yhtä monta kiveä kuin on lapsiakin. Haluaisin tällaisen korun, koska tahtoisin osoittaa yhden kiven keskenmenneen lapsemme muistoksi. Olen kuitenkin pohtinut, että kokevatko jotkut ihmiset sellaisen korun jonkinlaisena omien lasten hehkutuksena, tyyliin "katsokaa kaikki kuinka monta tyttöä ja poikaa minulla on ja kuinka ylpeänä esittelen heitä korussani"? Onko sellaisen korun käyttäminen jotenkin ylikorostavaa? Vai onko se vain ihan normaali, neutraali juttu, johon kukaan ei kiinnitä huomiota? Taitaa kuitenkin olla melko yleisesti tiedossa tuon kyseisen korun symboliikka.

 

Ehkä tämä oli vähän tyhmä kysymys, koska ei kai kukaan jätä vihkisormustakaan käyttämättä sen takia, ettei yksinäisille tai eronneille tulisi paha mieli. Mutta haluaisin kuitenkin tietää, mitä tällaisesta korusta ajatellaan, ennen kuin sellaisen hankin, jotta tietäisin, millaisissa tilanteissa sitä kannattaa käyttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä en ole edes tiennyt tuollaisesta tavasta, enkä varmaan tunnistaisi korua "lapsikoruksi" jos sellaisen näkisin. ;)

 

Tuskin pitäisin hehkuttamisena vaikka nyt saatan joskus tunnistaakin kun tällaisen tavan kuulin. Kiva tapa musta, ja semmosessa huomaamattomassa kategoriassa, että musta ei voi todellakaan ajatella, että ei pitäisi sitä, koska jollekin voi tulla paha mieli. Ihan sama asia just kuin että ei tarvii todellakaan ottaa vihkisormusta pois, ettei jotakuta leskeksi jäänyttä tms harmita. Eri juttu sitten jos täytyy jokaiselle vastaantulijalle alkaa selostaa, että mikä koru se on.

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pakko kirjoittaa:

Mulla on ystävä, joka on yrittänyt lasta 7 vuotta. Ei halua hoitoja, ei lääkkeitä jne. Eli yrittää perinteisellä tavalla. Sitten näpäyttelee, kun ei saa itse lasta.

Mulle on väkisinkin tullut mieleen, että: "hittoako siinä mesoat, vaan ottaisit apua vastaan ja menisit hoitoon!"

 

No itsellä on takana kohdun ulkopuolinen raskaus, kaksosten keskenmeno, sitten syntyi reilu vuosi sitten maailman rakkain tyttömme erityislapsena, kromosomipoikkeavuuden kanssa ja rankkaa on ollu. Kun tyttömme syntyi välit viilenivät ystävääni, vaikka olen yrittänyt olla hehkuttamatta lastamme ja kun he tulevat käymään meillä, tytön hoito menee siinä sivussa, ei isolla numerolla.

Nyt olen rv 7 raskaana enkä uskalla hänelle kertoa raskaudesta... Pelkään että välit viilenee kokonaan!

 

Ymmärrän lapsettomuutta ja menetyksiä, koska olen itsekin niitä kokenut.

Ja kyllä, olen katkera kaksosten vanhemmille, joten ymmärrän siltäkin kannalta, mutta ystävän luulisi olevan eri asia. Voit hoitaa hänen lastaan, olla mukana iloissa ja suruissa, niin kuin hänkin on sinun...

 

Miten siis kertoa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Yksinkertaisesti, kerrot vaan, mitä pikemmin sen parempi. Salaisuuden pitkittäminen tuntuu jotenkin...turhalta, kyllähän se siitä paljastuisi kuitenkin väistämättä ;) Jos siitä seuraa välien viileneminen niin sehän ei ole sinusta kiinni.

 

Itse olen kans vähän tällainen (meidän omien) hoitojen vastustelija, joten siinä mielessä ymmärrän lapsetonta ystävääsi. Ei siinä kenenkään patistelut auta jos kokee ettei ole valmis vielä aloittamaan hoitoja.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Muistelinkin, etta taalla oli tallainen ketju. Kahlasin joitain sivuja lapi, mutta en nyt ainakaan heti loytanyt ihan vastaavaa kysymysta.

 

Yksi parhaista kavereistani (esikoisen kummi), jonka olen kohta tuntenut 20 vuotta on lapseton. Kaverini on hyvin varautunut, eika hirveasti puhu henkilokohtaisista asioistaan  oikeastaan kenenkaan kavereiden kanssa. Han on pitkassa parisuhteessa ja lasten hankintaan han on viitannut tasan kerran, n. 3 vuotta sitten. Sen keskustelun perusteella ajattelin, etta lapsi on toiveissa, mutta etta raskautumisessa on ilmeisesti haasteita. En ole koskaan sen koommin asiasta kuitenkaan kysynyt - asiahan ei mulle kuulu ja ajattelin kaverin puhuvan asiasta, kun on siihen valmis. 

 

Nyt kuitenkin kavi niin, etta yksi meidan molempien yhteinen (ei kovin laheinen, mutta harvoja niista ihmisista, jotka muhun taalla ulkomailla on pitanyt saannollisesti yhteytta) tuli raskaaksi. Kertoessaan mulle asiasta han myos kertoi tormanneensa tahan mun laheiseen kaveriin klinikan vastaanottohuoneessa just silla kierroksella kuin itse tuli raskaaksi. Yhteinen kaveri oletti, etta ma olen tietoinen tutkimuksiin/hoitoihin hakeutumisesta ja viittaisi siis asiaan niin, etta oli jotenkin kurjaa tormata tolla lailla. 

 

Mulla on dilemma. En tieda pitaisiko mun edelleen teeskennella, etta en tieda mitaan vai olisiko korrektimpaa laittaa sahkopostia kaverilleni ja kertoa, etta tiedan asiasta. Jotenkin arastelen sanoa mitaan - oletan, etta jos mulle olis haluttu kertoa jotain, se oltaisiin jo tehty sahkopostitse. Itse olen kuitenkin enemman sen sahkopostin kuin teeskentelyn kannalla ja ajattelin, etta voisin seuraavassa meilissa mainita, etta sain tietaa ja etta jos han haluaa kertoa asiasta enemman, olen valmis kuuntelemaan ja tukemaan, vaikka itsella ei olekaan asiasta. Kuulostaako taa korrektilta? 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Varmaan tollasen spostin saajan reaktio vaihtelee ihan ihmisen mukaan. Mulle toi olis ihan ok. Etenkin, jos viestiin liittää selväsanaisesti myös sen vaihtoehdon, että asiasta ei jatkossakaan kuitenkaan tarvitse keskustella, jos tämä henkilö ei sitä itse halua. Kun ottaa huomioon, kuinka kauan ootte tunteneet, asiasta mainitseminen on varmaan ihan hyvä juttu.

 

Mulla itse asiassa just vähän aika sitten töissä yks työkaveri tuli kertomaan, että on mua seuraillut (oon ravannut koko kevään polilla kesken työpäivän) ja kertoi aavistelevansa että meillä on tällainen ongelma. Sikäli tilanne oli vähän eri, että tällä työkaverilla on itsellään lapsettomuustausta ja molemmat lapset on saaneet alkunsa IVFn avulla, joten tuen tarjoaminen oli sillä tavalla luontevampaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä varmaan haluaisin tietää, jos ystäväni tietää minusta jonkun asian jonka luulen olevan salaisuus. Jos minulle myöhemmin selviäisi jotain kautta, että asia on ollut toisen tiedossa, mutta on teeskennellyt muuta, saattaisi tuntua pahalta. Juuri noin kuten yllä ehdotettiin, kerro että ei ole pakko puhua asiasta jos ei halua, mutta että itse haluat olla rehellinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos vastauksista. Niin ma ajattelin sen asian ilmaista, etta jos se haluaa puhua asiasta, oon taalla ja jso ei, ymmarran sen oikein hyvin. Oon nyt yrittanyt rustata sita sahkopostia ja se on kylla tosi vaikeaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun ohjeet: älä pelkää lapsetonta ystävääsi. Hän on edelleen sama ystävä kuin ennenkin. Kaikista pahimmalta mulle on tuntunut se, että yhteydenpito loppuu, kun pelätään niin paljon mitä voi sanoa ja mitä ei. Tai tunnetaan syyllisyyttä siitä että itsellä on lapsia, tai ei uskalleta puhua lapsettomuudesta. Seurauksena on se, että lapsettomalla pariskunnalla ei kohta ole ystäviä ollenkaan, kun ympärillä olevat ystävät saa lapsia. Se on tuntunut mulle kaikkein pahimmalta. Jos olette oikeita ystäviä, tämä on kriisiaika jossa tulee pysyä rinnalla. Älä hylkää ystävääsi pelon takia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niin ja juu, ystävien raskauksista kuulin usein viimeisenä. Vaikka olen aina ollut vilpittömästi onnellinen muiden puolesta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tossa tilanteessa itse ehkä tykkäisin että kysyttäis jotenkin vaikka niin että mitäs teidän perhehaaveille kuuluu taikka missä tilanteessa teidän perheenlisäys haaveet ovat tms. :)

 

Mulla on itellä tullu aika paha olo, kun mun yksi parhaimmista ja pitkäaikaisimmista ystävistä, ei oo kysellyt missä tilanteessa meidän hoidot ovat, vaikka tietää että keväällä oli viimeinen julkisen puolen hoito. Ja tämä kaveri asuu kaukana, nähdään ehkä noin 4-6 kuukauden välein.

On tullut sellainen olo, että eikö sitä kiinnosta ja eikö se välitä mun olotilasta.

En tiedä ehkä se odottaa että ottaisin itse asian puheeksi, mutta mä taas olisin odottanut kun viimeksi nähtiin että se oli kysynyt itse tästä asiasta, että mitenkäs teidän hoidot tai muuta vastaavaa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos mielipiteista. Ma nyt meilasin sille kaverille ja sain jo vastauksenkin, melko pitkan viestin hoidoista ja prosessista. Kaveri sanoi, etteivat ole kertoneet hoidoista kenellekaan. Oli jotenkin haasteellista vastata viestiin, kun piti kielli keskella suuta muotoilla sita niin, etta ei vaikuta liian tunkeilevalta, mutta ei myoskaan liian valinpitamattomalta. Tuli kuitenkin ihan hyva fiilis (itselle), kun sain keskustelun avattua ja toivon, etta fiilis on molemminpuoleinen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now