Guest tällä kertaa nimetön

Miten kohdata lapseton ystävä

177 posts in this topic

Eli löytyisikö täältä ohjeita miten kohdata ystävä, joka kärsii lapsettomuudesta.

Näitä sivuja selaillessa olen törmännyt moneen asiaan, mitä ei saisi sanoa tai mitä ei saisi tehdä.

Olisiko jotain mitä voisi sanoa tai tehdä, ilman että toiselle tulee paha mieli.

 

Vai pitääkö olla hiljaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tässä jotain omia kokemuksia kopioituna omasta päiväkirjasta:

 

Eli lyhyenä yhteenvetona lapsellisille/odottajille: Ole ystäväsi tukena, kysele kuulumisia, myös muultakin kuin menetyksen osalta. Kerro ajattelevasi, vaikka hän ei jaksaisi mitään vastata. Kerro myös omia kuulumisiasi, mutta älä ensimmäisenä aloita lapsi/raskausasioilla. Muistele yhteisiä hetkiänne, joiden voisit kuvitella saavan ystäväsi hyvälle tuulelle. Ehdota tapaamista, älä painosta. Mutta ennen kaikkea: kuuntele ja ole tukena, halaa ja ole lähellä, vaikka et osaisi sanoakaan mitään. Joskus lämmin hymy tai pitkä halaus kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kaikesta huolimatta ystäväsi on edelleen sama ihminen kuin ennen, hänelle voi puhua juuri niin kuin ennenkin.

 

Hyvä kuulla, että olet miettinyt tätä vaikeaa asiaa ja haluat ottaa ystäväsi huomioon. Ihmiset ovat toki yksilöitä ja lapsettomuuttakin niin erilaista, mutta yhtenä ohjeena annan vielä että yritä ymmärtää ja olla kärsivällinen. Ihmisen, joka ei ole lapsettomudesta kärsinyt on mahdotonta ymmärtää, minkälaisia ajatuksia toinen käy läpi päässään ja joskus toisen sanomiset voivat tuntua loukkaavilta. Yritä kuitenkin muistaa, että lapsettomuus on niin iso kriisi, että siitä ei pääse yli noin vain ja siihen liittyvät tunteet eivät katoa, vaikka lapseton ystäväsi joskus lapsen saisi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä kyselin tätä samaa tuola yhdessä ketjussa just. Kun mulla kävi niin, että pillahdin itkuun kesken kaiken jutellessani hoitoja aloittelevan ystävän kanssa. Tilanne oli tosi outo jotenkin, me kun ei olla enää niin läheisiä ja nähdään aika harvoin...ja nytkin istuttiin lounaalla ruuhkaisessa ravintolassa :huh: Mulle jäi jotenkin sellainen olo, että saatoinpa loukata kyseistä ihmistä...mutta pääasia kai tässä kohtaa kuitenkin on, että en tehnyt sitä tahallani ja näille nyt vaan ei voi mitään.

 

aihe on niin arka, että niin kovin pienikin asia saattaa loukata tai tuntua pahalta. Tiedän, että loukkaan tavallaan ko ihmistä jos nyt kerron olevani raskaana (en siis siinä tilassa kuitenkaan vielä ole ;) ). mutta minkäs teet, en mä kai voisi jättää kertomattakaan?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Jos ystäväni olisi raskaana, haluaisin tietää siitä mahdollisimman pian. Mieluummin oikeastaa jo siinä vaiheessa kun vasta yrittävät raskautta. Olen ollut tilanteessa, jossa olen itse kertonut toiselle avoimesti omasta yrityksestämme ja lapsettomuudestammekin. Yhden keskustelun päätteeksi sain tietää, että tämä ystävä oli jo useamman viikon ajan jutellut näitä juttuja kanssani tietäen, että hän on raskaana. Aikalailla selkään puukottamiselta tuntui se. Avoimuus siis tässäkin asiassa (ainakin oman kokemukseni mukaan) on hyvä juttu.

 

Muuten komppaan siristiinaa täysin!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sano, että olet läsnä ja kuuntelet, jos ystäväsi haluaa puhua tilanteestaan. Anna ystäväsi päättää, mitä miten ja milloin hän puhuu lapsettomuudesta/hoidoista. Älä utele yksityiskohtia. Äläkä ainakaan kysy, että kummassa on vika!

 

Vältä latteuksia: "Kyllä te vielä onnistutte", "Te olette vielä nuoria", "Te yritätte liikaa", "Ei kaikkia ole tarkoitettu vanhemmiksi", "Mieti mukavia asioita", "Ainahan voi adoptoida". Sinä et voi luvata, että ystäväsi saa lapsen eikä adoptio ole mikään helppo ratkaisu.

 

Jos et osaa sanoa mitään mukavaa, ole hiljaa, pelkkä läsnäolo tuntuu hyvätä! ÄLÄKÄ VAAN SANO ETTÄ YMMÄRRÄT, lapsettomuutta voi ymmärtää vain jos sen on itse kokenut.

 

Mutta - sinulla on lupa puhua myös omasta lapsestasi, maltilla toki. Kaikki keskustelut eivät saa mennä lapsettoman terapiaksi! Hyvä oli tuo vinkki, että muistelkaa entisiä mukavia juttuja tai suunnitelkaa sellaista mukavaa, joka liittyy vain sinuun ja ystävääsi.

 

Ihanaa että ajattelet ystäväsi tunteita!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Jos ystäväni olisi raskaana, haluaisin tietää siitä mahdollisimman pian. Mieluummin oikeastaa jo siinä vaiheessa kun vasta yrittävät raskautta.

 

Tama pisti silmaan. Jokainen ystavyyssuhde on toki erilainen, mutta minusta tuntuu kummalliselta, etta odottava/yrittava kaveri olisi jotenkin 'velkaa' samanlaisen avautumisen mita lapsettomuudesta karsiva kaveri on valinnut. Nykyaan on kuitenkin erittain tavallista odottaa ensimmaisen kolmanneksen loppuun, etta keskenmenon riski pienenee, ennenkuin tunnustaa olevansa raskaana - ja jokaisella on oikeus paattaa itse, etta missa tahdissa ja miten henkilokohtaisista asioistaan puhuu.

 

Silti, jostain syysta itse kerroin yhdelle kaverille iloiset uutiset muutama viikko ennen virallsita julkituloa. Tama kaveri oli vastikaan aloittanut syopahoidot, ja niiden myota lastensaannin mahdollisuus tulevaisuudessa vaheni huomattavasti. Heilla ei siis lapsettomuutta tai yrittamista viela ollut ollut, mutta tulevaisuudensuunnitelmia piti laittaa uusiksi. Arvelin, etta han saisi sulatella asiaa vahan pidempaan - jos siis asia sen kummempaa sulattelua kaipasi - ennenkuin tieto olisi pitkin facebookia. Ja olihan se tietenkin omaltakin kannalta kiva, etta oli olemassa joku, joka tiesi mita on tapahtumassa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ensinnäkin aiheena oli se miten itse toivoisin minulle kerrottavan. Kyse ei ole siitä, että näin pitäisi toimia. Toisekseen, esimerkissä oli kyse ystävyyssuhteesta, jossa oli käyty paljon keskustelua lapsista ja lasten suunntitelusta kummankin osalta. En missään nimessä oleta kenenkään olevan "velkaa" yhtään mitään, mutta tässäkin asiassa vastavuoroisuus ystävien välillä olisi ihan toivottavaa. En myöskään oleta, että kaikki kaverit tekisivät noin.

Ensimmäinen kirjoittaja pohti tätäkin aihetta, joten vastasin hänelle siihen oman kokemukseni aiheesta.

 

edit.typo

Edited by Meg

Share this post


Link to post
Share on other sites

Musta tohon ei ole oikeaa tapaa... Paras on ehkä kysyä toiselta miten hän haluaa että asia hoidetaan...

 

Mun yksi ystäväni kanssa sovittiin niin että jos mulla on paha päivä, niin saan sanoa suoraan että hei, voidaanko keskittyä tänään johonkin muuhun kuin vauvaan ja jutellaan vauvasta sitten taas huomenna...

Jo se että tiesin että ystäväni ymmärtää oloni ja että saan sanoa niin teki sen että mun ei koskaan tarvinnut sanoa sitä...

 

Mun toinen ystävä taas kertoi jo pitkään ennen yrityksen aloitusta että mies haluaisi toisen lapsen... Ja sitten kertoi plussaamista seuraavana päivänä että oli plussannut...

Musta tuntui kivalta että toinen kertoi heti asian...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kuunteleminen ja lahella olo ovat tarkeinta. Et voi juuri lapsettomuudesta karsivaa kaveriasi suuresti auttaa, mita voit yrittaa tehda on ymmartaa hanta. Mita enemman jaksat kuunnella hanta, sita paremmin paaset siihin jarkyttavan kurjaan lapsettomuushoitokierremaailman ja sen tuomaan tuskaan sisalle ja voit ehka ymmartaa ystavaasi. Pahinta ovat ystavat jotka eivat ota aikaa kuunnellakseen ja sitten heittelevat typeria kommenttejaan, ihan kuin voisivat asian parantaa. Eli anna aikaa ystavallesi kertoa asioistaan jos han haluaa ja yrita ymmartaa jos han ei ole juttutuulella. En voi oikein muuta sanoa kuin yrita elaa lapsettomuudesta karsivan ystavasi ehdoilla.

 

Yhdyn myos Meg_whiten kommentteihin ylla.

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen ottanut sen lähestymistavan, varsinkin raskaana olevien ystävieni kanssa, että kerron avoimesti hoidostamme ja kysyn, että sopiihan, jos sanon, että nyt riittää vauvapuheet, jos alkaa tuntua pahalta? Olen myös sanonut heille, että olen ikionnellinen heidän raskauksistaan, mutta valitettavasti käyn niin rankkoja aikoja läpi, etten välttämättä pysty ilmaisemaan iloani kuten muuten (heidän aiempien raskauksien osalta). Se, että ei voi täyttää "naisen etuoikeutta" oli minulle henkisesti hyvin raskas pala. Toivon myös, ettei raskaana olevat ystäväni alkaisi minua syrjiä pois porukoistaan luullessaan, että loukkaavat mahoillaan minua. Ei todellakaan, hehän ovat minulle toivon kipinä, haaveideni ruumiillistuma. Etenkin hän, joka plussasi samoilla hoidoilla, johon itse olen juuri menossa. Omasta raskaudestaan saa ystävä iloita ja kertoakin, mutta pitää muistaa hyvän maun rajat ja toisen tunteet (vaikka itsekin elää tunteiden vuoristoradassa) ja ymmärtää, jos toinen sanoo nätisti, että anteeksi, mutta nyt koen, että tämä aihe alkaa riittää ja huomaan, että silmäni alkavat täyttyä kyynelistä. Itse kuulen ja kyselen ultrista, utelen vauvan sukupuolta, kysyn tuntemuksista jne. joka kerta tavatessani, joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta vauvanvaatteita, rattaita tai äitiysvaatteiden makutuomariski en halua lähteä. Läsnäolo ja edelleen porukkaan kuuluminen ovat tärkeitä. Sanoja ei tarvita, eikä aiheesta tarvitse jauhaa joka kerta - en itsekään jaksa. Ja jos kaveri tietää hoidoista tms. toivon silti hienovaraisuutta raskausuteluihin, hoidon onnistumiseen ja muuhun, jookos? Kyllä kaikki sitten kertovat, kun ovat itse siihen valmiita.

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä kuuluuko tähän keskuskeluun mutta miten lapsettomuus on vaikuttanut kaveri suhteisiin? Ensimmäistä kertaa nyt kun kaverini on raskaana ja sain asiasta tietää salailun ja välttelyn jälkeen. Ne satuttivat minua todella paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä minäkin haluaisin tiettyä avoimutta ystäviltäni. Siis niiltä lähimmiltä. Ettei asioita ainakaan minulta salattaisi oman lapsettomuuteni takia. Eikä jätettäisi ulkopuolelle.

 

Vaikeita asioita nämä, eikä varmastikaan ole yhtä ainutta oikeaa tapaa toimia. Jokainen tuntee ja kokee asiat omalla tavallaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Ulkopuolisuuden tunne on kyllä ihan kamalaa, vaikka sillä kertomatta jättämisellä tarkoitettaisiinkin hyvää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen kanssa sitä mieltä, että toivoisin, että sitä lapsettomuutta ei otettaisi huomioon esimerkiksi siinä, että kerrotaanko kun joku on raskaana tms, ellei sitten henkilö itse ole toivonut sitä. Koin itse kivana, että sukulainen joka tiesi lapsettomuudestamme varoitti mua etukäteen privaatisti, että raskausuutinen lähtee pian liikkelle - sen sijaan en olisi kokenut yhtään kivana, jos asiaa olisi salailtu multa, ettei mulle vaan tule paha mieli. Ymmärrän, että hyvää olisi tarkoitettu silloinkin, mutta olisi tullut semmonen olo, että jäänkö vielä sukulaisistakin paitsi tämän takia.

 

Jälkiviisaana on helppo sanoa, mutta itse ajattelen että elämäni olisi ehkä ollut ennen tätä raskautta helpompaa jos olisin avoimesti vaan sanonut kaikille joiden kanssa raskaaksi tulo tulee puheeksi, että meillä on lääkärin apu ollut jo vuosia käytössä, ja anteeksi jos en aina jaksa puhua perheenperustamisasioista, sen sijaan että olisin vaan yrittänyt olla niinku ei muka mitään ja sitten itekseni raivonnut, että kun miksei muut ota huomioon että joku voi olla lapseton. Tuntuu että tein vaan asiaa itelleni hankalaksi tekemällä siitä semmosen tabun josta ei "saa" puhua, mutta joka kuitenkin "pitää" ottaa huomioon. Mutta kun en ole tyyppiä jonka on helppo puhua ikävistä asioista niin hyvähän tässä on jälkiviisastella; ihan samalla lailla toimisin kuitenkin varmaan jos uudestaan olisin samassa tilanteessa...

 

Kaverin kohtaamisessa kandee myös muistaa se, että ihmiset on erilaisia. Vaikka varmasti kaikille hoidoissa oleville ainakin asia on stressi ja suru, se ei kaikille ole elämän ainoa tai edes tärkein huolenaihe, eikä lopullisen lapsettomuudenkaan ajatus aivan toivoton tragedia. Ei kannata siis liioitellakaan asiaa, vaan ottaa se sillä tasolla kuin kaveri siitä kertoo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minua kans loukkaa se, että salataan raskaanaolo. Tulee tosi ulkopuolinen olo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minäkin toivoisin osaavani jotenkin avoimemmin puhua asiasta. Mutta ehkä se on sitä, ettei ole asian kanssa sinut. Ja kun siitä ei niin paljoa puhele, niin ikään kuin se ongelma/asia ei ole edes olemassa. Vaikka eihän se tietysti niin mene.

 

Toki olen lähimmille ystävilleni asiasta kertonut sekä perheelle. Mutta yllättäviin tilanteisiin joutuu. Toissapäivänä jouduin itse työasioissa sellaiseen tilanteeseen, että minulta suoraan kysyttiin, että eikö olisi jo aika perheen perustamiselle? Tunteet oli just aiheen tiimoilta pinnassa ja aloin itkeä. No, tämä henkilö ei sitten sen enempiä siinä kysellyt ja pyysi anteeksi. Mutta kiusallistahan se oli... Onneksi olimme kahdestaan.

 

Huomaan itse, että alan myös "pelätä" kysymyksiä ja katseita. Näytänkö tässä vaatteessa raskaana olevalle, saattaako joku kysyä siitä...

 

Rassaavaa, todella. Avoimuuteen tulisi pyrkiä, mutta se ei vaan ole helppoa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yksi sukulainen alkoi tossa päivänä eräänä kyselemään, että onko teille kenties vahinko sattunut ja katsoi mahaani (olen ehkä vähän pyöristynyt). Sanoin napakasti, että ei ole. Hän kysyi miten voin olla asiasta niin varma, mihin minä sitten tokaisin, että v***u me mitään lapsia saada ja aloin poraamaan.

 

Näin tahattomasti lapsettomana olevana olen kyllästynyt kuulemaan vahingoista. Ja jos jonkulle kertoo lapsettomuudesta, niin hyvin yleinen kommentti on, että kyllä se sieltä tulee kun ei stressaa. Niitä ei jaksaisi kuulla. Tai aina voi adoptoida... En usko että sekään niin itsestään selvää on!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sain itse kesällä keskenmenon, samaan aikaan ystäväni raskaus jatkui normaalisti. Kuukausi sitten vauva syntyi, ja kaveri tuli valittelemaan tissi-kipuja ja miten rankkaa vauvan kanssa on. (Vauva oli syntynyt viikko sitten.) Samaan syssyyn hän kysyy, "Mitenkäs teillä, onko jo tärppännyt? Ilmoitappas sitten!" Teki mieli lätätä naamaan. :girl_sigh: Siksipä on minusta kohtelias kysellä ihan kuulumisia, ei vauva-uutisia, eikä tyrkyttää omia vauvajuttuja. Meillä on nyt reipas vuosi yritystä takana, enkä nyt koe itseäni vielä lapsettomaksi, vaikka lapsettomuushoitoklinikalla ollaan asiakkaina.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Henkka Sanat älä stressaa niin kyllä se sieltä tulee saa minut niin kiehumaan :skilletgirl: ja sitten ainahan voi adoptoida..huh huh! Adoptio on ihan sellainen prosessi että "nyt me adoptoidaan" eli helppoa kuin heinänteko tai lapsenteko. Ihmiset voisivat keksiä uusia sanoja millä "lohduttaa" lapsetonta tai olla vain hiljaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ Jep, etenkin jos vastaavanlaisia elämänviisauksia jaetaan oma lapsi sylissä ja lapsella rinta suussa. Hyvähän se on siinä huudella, miten lastenteko hoituu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jeps, tuohon törmännyt useasti, todella moni kommentoi meille; "ainahan te voitte adoptoida!"

Eipä sitä ainakaan toivo kuulevansa.. Ei se kuitenkaan mene ihan niin.

 

Toivoisi, että raskausuutiset kerrotaan, kuten kuuluukin.. Mutta hierominen kasvoille on todella ärsyttävää; "tätä ja tätä ostettu ja sitte me suunniteltiin jo, että tehään mein pikkuselle leikkikaveri..ja plaa plaa."

Tarkoitan; salailu sattuu, rehellisyys ok, mutta ei sitä silti tartte veistä haavassa kääntää..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mites lapsettomat, kun ystävänne ovat tulleet raskaaksi, oletteko loukkaantuneet ultrakuvien esittelemisestä yms?

 

Itse lähetimme jokin aika sitten kaikille läheisille ultran jälkeen kuvan multimediaviestinä kerta ultrakuulumisten. Noiden 10 hengen joukossa oli muutama lapsettomuudesta kärsivä ystäväni, jotka tiesivät raskaudestani ja olivat pyytäneet saada heti kuulumiset kun olemme ultrassa käyneet. He ovat pyytäneet saada ihan normaalia kohtelua, ja ovat sanoneet ettei heidän tunteitaan tarvitse suojella raskauteen ja vauvoihin liittyvissä asioissa.

 

Toinen ystäväni vastasi ilahtuneella viestillä, että voi miten ihanaa ja että suloinen kuva. Toinen veti herneet nenään ja sain todella ruman ja itsekkään vastauksen, mistä minä vuorostani loukkaannuin.

 

Itse lapsia saavana en voi kuin yrittää ymmärtää lapsettoman ystäväni tuntemuksia. En ymmärrä, miksi kuvan saaminen oli shokki kun hän tiesi minun olevan raskaana ja menevän ultraan, ja pyysi itsekin saada kuulumisia? Aiemmissa raskauksissa on aina halunnut nähdä ultrakuvat netissä ja masukuvia jne. Jälkikäteen ajateltuna, tietysti pelkkä "ultra ok"-viesti olisi riittänyt, mutta kun on erikseen pyydetty että kohdellaan kuin muitakin. Lähetin viestin samaan aikaan kaikille joille halusimme kuulumisia kertoa, enkä hetkeäkään epäröinyt lapsettomien ystävieni kohdalla. Ihmetyttää siis herneiden nenään vetäminen ja syyttely siitä, että olin ajattelematon. No ilmeisesti sitten olinkin, mutta en tahallani loukannut, halusin vain jakaa onneni.

 

En tiedä enää miten päin olla lapsettoman ystäväni seurassa, kun tuntuu että aina loukkaan; tein jotain tai jätin tekemättä. Ilmeisesti jo koko raskaana olemiseni repii hänet niin vereslihalle, että minun tekisi mieli vain laittaa välit poikki kun vain loukkaamme toisiamme. Heillä on yritystä takana jo monta vuotta, ja toki haluan ymmärtää katkeruuden, kateuden ja vihankin tunteet kun muut voivat saada lapsia mutta hän ei. Mutta silti, jos haluaa osallistua raskaana olevan ystävänsä elämään ja pyytää itse saada seurata raskauden etenemistä - onko se oikeasti odottavan äidin vastuulla olla jatkuvasti tuntosarvet pystyssä tai vain niellä oma loukkaantumisensa ja suuttumuksensa vain siksi että toisella on niin vaikeaa?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Asiaan muuten puuttumatta niin älkää vaan laittako jos lapsi syntyy yöllä viestiä lapsesta tai vielä vähemmän kuvaa lapsesta lapsettomille

 

 

 

Nim.

 

Yhden yön itkenyt kun kavereilta tuli kuva syntyneestä lapsesta keskellä yötä :girl_sad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pitkään lapsettomuutta takana ja monta ystävyyssuhdetta katkolla (kyllä, sitäkin tämä teettää..)

 

Minulla on kaksi erilaista omakohtaista kokemusta:

Yksi ystäväni oli sellainen luottoystävä. Meillä oli lapsenteko yhtäaikaa päällä ja kaikki asiat jaettiin. Meillä oli tapana kirjoitella toisillemme. He olivat tehneet lasta vähän pidempään kuin me (useamman vuoden), mutta eivät käyneet hoidoissa. Me taas kävimme jo hoidoissa, kerroin kaiken hoidoistamme ja hän taas kertoi ovulaatiotuntemuksistansa jne. Luulin, että kerromme kaikki asiaan liittyvät jutut toisillemme -ilot ja surut.

Kävi sitten niin, että eräs kerta ystäväni kirjoitti minulle, ettö onko käyttöä ovulaatiotesteille. Heille on tulossa vauva.

Olin hieman tyrmistynyt, mutta ihan onnellinen heidän puolestaan. Suhtautumiseni asiaan muuttui kuitenkin kertaheitolla, kun tämä ystävä kertoi olevansa raskaana jo 12. viikolla!

Tunsin itseni kyllä todella huijatuksi. Aloin miettimään kaikkia niitä kertoja, kun olin höpissyt hänelle asioitani ja hän ei ollut kertonut mitään raskaudestaan.

Se ystävä on nyt entinen ystävä.

 

 

Toinen ystäväni on myös sellainen luottoystävä. Kerron hänelle lähes kaiken hoidoistamme. Hän on hyvä kuuntelija ja yrittää ymmärtää, vaikka ei ole itse joutunut kohtaamaan lapsettomuutta. Hän kertoi raskaussuunnitelmista minulle jo ennen kuin alkoivat yrittämään toista lasta. Kun heillä tässä pian onnistaa ja raskaus alkaa, niin uskon, että pystyn käsittelemään asian aivan eri tavalla. Olen ehtinyt valmistautumaan uutiseen. Osaan varmaankin iloita heidän puolestaan.

 

 

Mielestäni lapsettomuudesta kärsivää pitäisi käsitellä "erityishenkilönä". Jos henkilö on läheinen, niin hänelle pitäisi kertoa raskaudesta niin aikaisen kuin mahdollista. LapseTtomuudesta kärsivä tietää kyllä, miten salaisuudet pidetään - siihen on tullut niin paljon harjoitusta. Raskaudesta voi ilmoittaa sitten normaaliin tapaan viikolla 12 kaikille muille.

Edited by selia

Share this post


Link to post
Share on other sites

onko se oikeasti odottavan äidin vastuulla olla jatkuvasti tuntosarvet pystyssä tai vain niellä oma loukkaantumisensa ja suuttumuksensa vain siksi että toisella on niin vaikeaa?

 

En ole koskaan pyytänyt että minua kohdeltaisiin kuten muita, koska en siihen pysty oman lapsettomuuden olleessa niin suuri auki oleva verestävä haava. Mutta olen pyytänyt että minulle kerrotaan jos on jotain "oikeata/tärkeätä" kerrottavaa. Ultrakuvan lähettäminen olisi isku vasten kasvoja, vetäisin hernepussin nenään ja se voisi siellä pysyä koko raskauden ja pikkulapsi ajan!

 

Lapsettomuuskriisi siinä vaiheessa kun muut ystävät lisääntyvät on vaikea juttu. Sitä on niin rikki omasta kyvyttömyydestään. Väsynyt hoitoihin ja jatkuviin epäonnistumisiin. Itselläni on ollut yhden ystävän kanssa erittäin vaikeaa, on vieläkin nyt kun lapsi on puoli vuotta. Hän ei tuntunut ymmärtävän lainkaan omaa tuskaani, ei vaikka selitin, ei vaikka kerroin. Välimme kuihtuivat jo ennen hänen raskauttaan. Yritimme kohentaa välejämme ajatusten vaihdolla kirjeitse. Tunnistan sinun kirjoituksessasi paljon samoja asioita. Tarvitseeko sen ystävän jolla menee hyvin kärsiä sen ystävän puolesta jolla menee hyvin? Mielestäni sitähän se ystävyys on, toisen auttamista, tukemista, vaikeuksien jakamista. Aina vain ei ole oikeata hetkeä kertoa omista kuulumisista. Vaikeimmillaan tämä tilanne tulee silloin vastaan kun tasapainoillaan saman asian eri puolilla, lapsettomuus ja raskaus.

 

Eli minusta on odottavan äidin vastuulla niellä loukkaantumisensa lapsettoman ystävän edessä! Aivan täysin! Tai näin olisin ainakin toivonut itse minua kohdeltavan. Lapsettomuuden puolelta raskauden näkee onnellisena tilana josta voi puhua kaikille, ilo uutisena, josta ihmiset iloitsevat kanssasi. Lapsettomuus tuntuu aiheelta josta kenellekään ei voi puhua, eivät ihmiset osaa käsitellä ikäviä asioita kanssasi, on helpompi vaieta niistä.

 

Hieno linkki lapsettomuuden kohtaamisesta löytyy täältä Toivon että saatte välinne järjestykseen, mutta tiedän kokemuksesta että se vaatii hirvittävän paljon molemmilta. Ja valitettavasti sillä jolla on elämänsä kriisi kesken ei ole siihen hirvittävän paljon voimia laittaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now