Sign in to follow this  
Followers 0
Coordinator

Ruokailevatko vanhemmat samassa rytmissä kuin lapsi?

63 posts in this topic

Tänhetkinen tilanne, esikoinen 1 v 9 kk ja vauva 3,5 kk on, että esikoinen syö usein aamiaisen, välipalan ja iltapalan itsekseen, ja lounaan ja päivällisen (tai "iltateen" meillä) yhdessä kotonaolevien aikuisten kanssa. Tämä siksi, että meillä yleensä aikuiset ei syö noita viittä kertaa päivässä, mä syön lounaan ja päivällisen ja jonkun kolmannen kerran, joka usein on iltapala ennen omaa nukkumaanmenoa ja mies samoin. Pöydässä toki on joku esikoisen seurana silloinkin kun ei ite syödä, tyyliin aamulla juon kahvin ja välipalalla teetä tms. 


Vauva syö koska sattuu, ainoa vakiintunut ateria on nyt päiväunilta heräämisen jälkeen (soseiden maistelua ja pullomaitoharjoitus) ja just ennen nukkumaanmenoa (tissistä). Enimmäkseen rintalapsi on siis vielä. Kuhan enempi alkaa kiinteitä syödä niin toki mahdollisimman pian samaan rytmiin esikoisen ja siis myös meidän kanssa. 

 

Muoks: Mun asenne on se, että lounaalla ja iltateellä lapset syö samaa kuin mä, ei päinvastoin. Tietysti modifioin vähän, valitsen ruokia jotka ei ole tappavan tulisia ja iltateestä on tullut vähän raskaampi kuin ennen lapsia ja harvemmin on pelkkää makeaa tarjottavaa. Mutta periaatteessa siis mä laitan ruokaa perheelle, en lapsille. Meillä tällä hetkellä siis toi päivällinen/iltatee ei yleensä ole varsinainen "lämmin ateria" vaan jotain tyyliin salaattia ja suolainen piiras, tai teeleipiä ja päällyksiä, jne. 

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pääsääntöisesti syödään samaa ruokaa ja samaan aikaan silloin kun ollaan kotona. Joskus aikataulun pettäessä tyttö (1v9kk) syö ruokansa yksin, jos "oikea ruoka" ei ole oikeaan aikaan valmis syystä tai toisesta. Silloin turvaudutaan purkkiruokaan. Aika vähiin on ne kerrat kyllä viime aikoina jääneet.

 

Meillä syödään kaikki yhdessä aamupala, lounas ja illallinen. Välipala ja iltapala vähän vaihtelevammin, joskus on mukavampi syödä itse iltapala vasta tytön mentyä nukkumaan, että saa olla rauhassa ja jutella miehen kanssa.

 

Oon kuitenkin huomannut, että tekee hyvää itsellekin syödä tuo 5 kertaa päivässä, niin pysyy homma jotenkin paremmin hanskassa. Jaksaa paremmin eikä tule kamalaa nälkää pitkien välien myötä ja pienempi annos kerrallaan riittää hyvin. Tulee myös vähän panostettua enemmän siihen ruoan laittamiseen, kun laittaa useammalle. En ole mikään innokas kokkailija, mutta niin vaan tänäänkin mietin, että äitiys on saanut mutkin tekemään perusruokaa ja vaihtelevia välipaloja. Yritänkin suunnitella noin kolmen päivän ruoat aina kerralla ja kyädä ne samalla kauppareissulla, niin sit ei tarvitse kuin noudattaa listaa eikä pähkiä, että mitä sitä TAAS laittais. Keksiminen on mun mielestä kaikkein ikävin vaihe.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei syödä kaikkia aterioita samaan aikaan juuri koskaan eikä välttämättä samaa ruokaakaan. Mä syön töissä runsaan lounaan puoliltapäivin eikä mulla todellakaan ole nälkä vielä viiden-kuuden aikaan, jolloin lapsi syö iltaruoan. Usein syön itse illalla vain leipää ja jogurttia tms. ja senkin vasta kun tyttö on jo nukkumassa. Mies syö lounaaksi yleensä samaa kuin tyttö, välillä samaan aikaan, välillä tytön päiväuniaikaan. Viikonloppuisin syödään joskus lounasta kaikki yhdessä, mutta usein silloinkin ruokailurytmit menee vähän ristiin. Lisäksi tyttö on aika nirso enkä jaksa itse syödä aina sitä makaroni-kastike-settiä tai broilerikiusausta jotka tytölle kelpaa. Siitä pidetään kuitenkin kiinni että lapsi syö ne viisi kertaa päivässä joista kaksi on lämmintä ateriaa, ja lapsen ruoka-ajat on tosi säännölliset. Ehkä sitten kun lapsi kasvaa isommaksi pitää alkaa syödä yhdessä enemmän.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me syömme yhdessä koko perhe. Joskus iltapalan tai välipalan neiti saattaa syödä niin että me vanhemmat juomme vaikka vain teetä samaan aikaan. Aamupala, lounas ja päivällinen syödään aina yhdessä sillä porukalla, joka kotona on.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Arkisin syödään yleensä päivällinen ja iltapala samaan aikaan. Muut ateriat (= aamupala, lounas, välipala) lapset syö päiväkodissa. Viikonloppuisin syödään yleensä kaikki ateriat yhdessä. Hommaa on helpottanut huomattavasti se kun lapset on jo isompia ja malttavat istua pöydässä syömässä rauhassa ilman ylimäärästä häsellystä. Illalla saatetaan miehen kanssa lasten nukkumaan menon jälkeen vielä syödä jotain, jos nälkä vielä iskee.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viikonloppuisin syödään koko perhe iltapalaa lukuunottamatta samassa rytmissä. Arkisin tulee syötyä aamupala sekä päivällinen samaan aikaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pääsääntöisesti yhdessä syödään ja samaa ruokaa. Se on meille kaikille tärkeää, ja kun miehen kanssa olemme tottuneet syömään kunnon lounaan ja päivällisen (+ aamupalan ja mahdolliset iltapäiväkahvit ja iltapalat) niin ei tämä ole vaatinut mitään erikoisjärjestelyjä.

 

Poika on tosi tarkka siitä, että kaikki tulevat syömään päivällistä samaan aikaan, odotetaan että kaikki saavat ruokaa, ja sitten on jonkun vuoro sanoa "olkaa hyvä, hyvää ruokahalua". Tarhasta opittua siis, siellä ollaan tosi tarkkoja pöytätavoista, mikä kyllä ilahduttaa kovasti. Tuntuu siltä, että tarhan tavat tarttuvat paremmin kuin vanhempien opettamat. Vaikka omassa lapsuudenkodissakin syötiin joka päivä yhdessä, olen niiltä ajoilta jäänyt kaipaamaan juuri sitä muiden odottamista ja rauhallista hetkeä ennen kuin kaikki käyvät ruoan kimppuun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Arkena mä lähden yleensä aiemmin kuin mies ja tyttö, joten mies syö tytön kanssa. Lounas syödään kukin tahoillamme, välipala samoin. Päivällinen aina yhdessä, paitsi jos mies on myöhempään töissä. Iltapalalla jompikumpi istuu seurana, yleensä ei syödä yhtäaikaa. Viikonloppuna syödään yhdessä kaikki muut ateriat paitsi tuo iltapala.

Edited by Ida-Mari

Share this post


Link to post
Share on other sites

Arkisin minä ja lapsi syömme yhtä aikaa kaikk lapsen ateriat. Itse tosin syön yleensä vain yhden lämpimän aterian päivässä, lapsen toisella lämpimällä rualla syön itse vain voileivän tms. Miehen työpäivä on yleensä niin pitkä, että hän on ehkä vain aamupalalla kanssamme, joskus iltapalallakin.

 

Viikonloppuisin koko perhe syö yhdessä aina kun mahdollista.

 

Mun mielestä yhdessä syöminen on tärkeää. Erityisesti kun meidän tyttö on tosi nirso ja valikovia ruoan suhteen, koitan yhdessä syömisen kautta saada häntä innostumaan enemmän ruokailusta ja uusista ruoista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minä syön lasten kanssa aamupalan, lounaan ja välipalan, koska mies on töissä. Päivällinen syödään koko perhe yhdessä. Iltapalalla otetaan miehen kanssa jotain pientä, kun lapset syövät. Varsinainen iltapala syödään lasten nukkumaan mentyä. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tietenkin vanhemmat syö samaan aikaan. Kun siis puhutaan jo selvästä aamiainen, lounas, päivällinen, iltapala -rytmistä. Mä olen itse lapsena syönyt usein yksin, ja koen itse paremmaksi syödä yhdessä. Samalla saa kivasti kokoperhe -aikaa ja kysellään kuulumiset. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulle on kanssa tärkeää että syödään saman pöydän ääressä samaan aikaan. Toki aina se ei toteudu, mutta pyritään siihen että ainakin toinen vanhempi syö lapsen kanssa. Lapsuudessa syötiin aina koko perheellä edes se yksi ateria ja sieltä sen tärkeys on jäänyt. Nyt mun pahoinvointi on sitä luokkaa, etten aamulla saa heti alas mitään ja usein istun lapsen seurana kun tämä syö aamupuuroaan, ellei ole hoitopäivä ja silloin ipana menee puurolle hoitopaikkaan.

 

Voisi kyllä ryhdistäytyä tässäkin asiassa enemmän, tämä alkuraskaus on sekoittanut pakkaa aika kiitettävästi kun on jatkuvasti huono olo ja pää kipeä sun muuta kurjaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yhdessä, ehdottomasti. Joskus, jos tyypeillä menee lounas levottomaksi ja kaapista löytyy vaan lastenruokapurkkeja, niin teen itselleni jotain päikkäriaikaan (leipää tms ateriankorvikkeeksi). Nykyään syödään mieluiten samaa ruokaa, ksoka erilaiset ruuat ei vaan toimi. Iltapalalla lapsilla on alkuun jotkut lusikoitavat (puurot, yosat yms.), mitä me aikuiset ei yleensä syödä. Mutta sitten syödään yhdessä leipää tai hedelmää. Pöytäkeskustelut on tärkeitä ja silloin syöminenkin sujuu yleensä tosi hyvin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0