dizo

Clomifenien toimiminen

690 posts in this topic

Ajattelin rohkaistua ja kirjottaa ensimmäistä kertaa keskustelupalstalle, sillä nyt tuntuu että henkisesti alkaa olemaan todella raskasta.

Olemme yrittäneet raskautta syksystä -08, tutkimukset aloitettu keväällä -10. Kesällä -10 rv10 tuulimuna ultrassa. Kierto on ehkäisyn lopetuksen jälkeen ollut erittäin epäsäännöllinen, mitään vikaa kummastakaan ei ole löydetty (verikokeet,hormonit,ultra,aukiolotutkimus,miehen simpat).

Sain Clomit käyttöön toukokuussa, kp11 16mm folli ja limakalvo 4mm, kp 16 ovisviiva. Menkat alkoivat kp 28. Seuraavaan kiertoon en saanut aloittaa Clomeja sillä tehtiin tuo aukiolotutkimus, kp 11 tutkimuksessa ei munarakkulaa. Munajohtimet auki, eli ilmeisesti en ovuloi. Nyt toinen Clomikierto menossa (hikeä pukkaa siis..).

 

En tiedä johtuuko Clomeista mutta nyt alkaa olemaan aika masentunut olo, itkettää usein ja tuntuu että ennen niin iloinen ihminen on muuttunut murehtivaksi ja surulliseksi ihmisraunioksi. Kaipaisin vertaistukea, sekä positiivisia kokemuksia Clomeista tilanteessa jossa ovulaatiohäiriö on todettu toistaiseksi ainoaksi ongelmaksi. Voikohan luteaalivaiheeni olla liian lyhyt? Onkohan limakalvoni liian ohuet?Kuukautiset ovat olleet nyt todella pitkään hyvin niukat.

 

Kiitos jo etukäteen vastauksista, ne merkitsevät paljon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei kaikille!

 

Minäkin kirjoitan nyt ensimmäistä kertaa tänne. Meillä yritystä on ollut nyt huhtikuusta 2010 asti. Eli vuosi ja neljä kuukautta. Miehessä ei ole mitään vikaa, minulla pco ja ylipainoa paljon. Menkkoja ei tule ollenkaan ilman teroluteja. Clomifen on meillä kokeiltu ja niistä ei apua ollut. Follikkeliultrassa ei näkynyt yhtään kasvavaa follia. Kolme kiertoa yritettiin ja sitten annettiin olla. Nyt alan ensi kierrosta pistämään menopuria, toivon että se tuottaisi tulosta. Mieli on itsellä aika maassa ja mies ei aina ymmärrä. Toteaa vain, että älä mieti asiaa, sehän onki tosi helppoa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heip,kyllä mulla ainakin vaikutti clomit tunteisiin tosi paljon, miehellä oli kestämistä. Muita oireita ei sitten juuri ollutkaan. Mun tarina on siis sellainen, että vuonna 2006 menin gynelle, kun haluttiin lapsi ja mulla kuukautiset tullut koko elämäni aikan korkeintaan 10 kertaa ja ikää oli tuolloin sentään 35. Ja koska ei tullut menkkoja, en myöskään ovuloinut. Lääkärin mielestä mulla on "PCO-tyyppiset" munasarjat, mutta ei sanonut suoraan, onko PCO. No, sain clomit, yksi tbl kierron 5-9 päivinä. Heti ekasta tärppäsi, mutta se meni kesklen ihan alussa. Seuraavaksi tärppäsi kolmannesta kierrosta ja poika syntyi 06/2007. Synnytyksen jälkeen hormonitoimintani normalisoitui hetkeksi ja tulin luomusti raskaaksi, mutta se meni kesken rv9. Keskenmenon jälkeen ei sitten menkkoja taas kuulunutkaan ja viime talvena saimme taas clomit. Toiveet oli korkealla, kun viimeksi tärppäsi kuitenkin helposti. Söin clomeja 6 kk, mutta ei tärpännyt, vaikka testin mukaan ovis tulikin. Mutta ihme ja kumma, kun viimeinenkin clomikierto oli ohi ja nega testattu, niin seuraavassa kuussa sainkin testiin plussan. Clomit ilmeisesti kerääntyy hetkeksi elimistöön. Nyt raskaana rv 19+1 ja jouluvauvaa odotetaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voimia kaikille :lipsrsealed:

 

Taustaa: Diagnoosina selittamaton lapsettomuus: kaikki toimii, lap-leikkauskin tehty.

Mulle tehtiin 2 ekaa inssia clomien kanssa, joka kerta pistettiin Pregnylia kankkuun ajoittamaan ovulaatio kohdilleen. Clomeilla sain just ehka yhden sopivan kokoisen follin aikaseks, ja muutenkin paatettiin vaihtaa Femaraan.

 

Femaralla oon toiminut paremmin, joka kerta on ainakin 2 isoa follia tullut. 1 inssi tehtiin sitten Femaralla, mutta sekaan ei tuottanut tulosta. Nyt tehtiin 4. inssi sekasin Femaralla ja Follistimilla (injektio), tulosta ei viela tiedeta.

 

Eniten turhauttaa, etta mitaan vikaa ei pitais olla, mutta siltikaan ei onnistu. Naa hoidot on tuntuneet olevan vaan sellasta hakuammuntaa... Kokeillaan jos joku toimis. :girl_to_take_umbrage2:

 

Eli, jos teilla ei clomit toimi, niin aina on muita vaihtoehtoja, mutta sen oon huomannut, ettei niita selvita muuta kun kokeilemalla. Toiset toimii paremmin toisenlaisilla laakkeilla. Ja clomeista on ollut monilla sivuvaikutuksena kohdunseinaman ohentuminen, mika taas vaikeuttaa munasolun kiinnittymista.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä nyt sitten Clomit aloitettu...mitään pahempia sivuoireita ei oo vielä, pissalla pitää käydä useammin ja toinen, mulla loppu menkat ku seinään...kierto 28 tai 29 menkat kestää aina sen 7 päivää, nyt kesti 4päivää ja valkovuotoa tullu tilalle....eihän se tietenkään mua haittaa, mut mitäh.....onko tää normaalia (?)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei,

 

mulla tilanne seuraavanlainen e-pillerit pois helmikuussa 2011, jonka jälkeen ei kuukautisia. Hakeuduin yksityiselle lääkärille n. kp 60 ja sain Terolutit, joilla tuli kuukautiset suht säännöllisesti kp 28, kp28 ja kp32. Terolut -kuurin jälkeen kierto piteni kp 41. Tällä kierrolla testailin myös ovista tuloksetta. Aloin epäilemään, etten ovuloisi, joten menin taas seuraavassa kierrossa lääkäriin kp16 ja sain clomit, nyt odottelen seuraavia kuukautisia ja clomien aloitusta.

 

Olen paljon lukenut kaikenlaista clomeihin liittyvää, mutta en löytänyt tietoa siitä, mistä mahdollinen/todennäköinen ovuloimattomuuteni johtuu? Gyne veikkasi matalaa estrogeenitasoa, sillä myös limakalvoni on ohut (4mm). Johtuuko tämä kaikki tosiaan e-pillerien lopettamisesta vai mistäköhän? Ehdin syödä e-pillereitä yli kymmenen vuotta, sitä ennen säännölliset kuukautiset ja yksi onnistunut raskaus. Melkoinen yllätys oli, kun nyt kroppa tuntuu menneen aivan sekaisin.

 

Mutta jännityksellä odottelen clomikiertoa ja ultraa, jos nyt onnistaisi! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jaan omankin kokemukseni clomeista tänne.

 

Eli pco-diagnoosin jälkeen gyne määräsi Clomit, 1 tbl päivässä. Sivuoireita en ainakaan muista, tästä tosin jo 6 vuotta. Mitenkään ei seurattu ultralla. Plussasin heti ensimmäisestä kierrosta, ja raskaus sujui alusta loppuun todella hyvin. Kakkosen kohdalla menkat käynnistettiin Terlotueilla, ja Clomit heti siihen kiertoon muukaan, sama annostus. Plussasin taas ensimmäisesti Clomi-kierrosta. Jotta minun kohdallani auttaneet ja toimineet kait juuri niin kuin pitääkin.

 

 

 

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

2 kiertoa clomifenia (50mg kp 3-7) takana ja ei tulosta. Seurantaultrissa follikkeli kasvanut hyvin ja ovistestit näyttäneet ilman clomejakin hienosti plussaa. Irrotuspiikkinä käytetty vielä pregnyliä ja tukilääke ollut loppukierron ajan. Nyt sitten jatketaan clomeilla ja inseminaatio edessä.

 

Mulla taustalla yli vuosi yritystä ja diagnoosi: selittämätön lapsettomuus :girl_to_take_umbrage2:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä clomit toimivat hienosti. Esikoinen sai alkunsa toisesta clomikierrosta ja pikkukakkonen heti ensimmäisestä. :girl_in_love: Taustalla mulla oli ovuloimattomuus ja siihen clomit siis auttoivat mainiosti.

Edited by Supsa

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos Pandora :lipsrsealed: Mä en ole vielä virallisesti tullut kaapista. :girl_haha: Eilen saatiin kuitenkin nt-ultran hyvät tulokset kotiin, joten salaisuutta voisi alkaa paljastaa lähipiirille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moikka,

Ekaa kertaa kirjottelen eli puoltoista vuotta kärsitty lapsettomuudesta nyt 4 clomikierto puolessa välissä 3 ekaa meni 5-9 päivä 1 pilleri nyt oli 5-9 2 pilleriä. Jännityksellä odotan oireet tuntuis taas olevan mutta en jaksa enää uskoa että olis tärpänny. Olen kamalan itkuinen ollut nyt jo pari päivää ja lämmöt 37.4.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viime kuussa alkoi eka Clomikierros, tapbuja söin 5-9 päivänä. Inssi tuli ja piinapäivät meni ja menkat tuli myös. Eli eka inssi ei onnannu.

 

Nyt toinen Clomikierros takana ja aikaistettiin tabujen syöntiä 3-7 päivää ja nyt ootellaan ovista.

Mikäli nyt käy sellainen tuuri et ovis on perjantaina tai lauantaina, pitää homma hoitaa kotiin omin avuin =)

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sellaista mietin, että tuleeko teilla menkat samaan aikaan kuin ilman clomeja? Mulla kun on kierto jämähtänyt nyt 41 päivään ja on siis melkoisen pitkä. Meinaa aina mennä järki, kun menkkoja joutuu odottamaan niin kauan. En kuitenkaan haluaisi terolutia tähän rinnalle, kun menkat kerran tulee ilmankin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mun lääkäri kerran sanoi, että jos kierto on yli 35 päivää, ei melko varmati ovuloi, mutta jos alle sen, ovuloi. Onko sulla todettu ovulaation tapahtuneen? Toimiiko Clomit siis oikein? Minulla kierto lyheni selvästi. Ennen se oli kymmeniä jopa sata päivää, Clomeillä 28-31.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mulla kokeiltiin clomeilla 4 kiertoa eikä yhtään follikkelia saatu aikaan. Nyt vaihdettiin Femariin. Toivottavasti on tehokkaampi. En siis ovuloi ollenkaa ja kuukautiskierto ei toimi ilman keltarauhashormonia.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen miettinyt jo pidemmän aikaa näihin clomi-ketjuihin kirjoittamista. Ensimmäiset clomit on nyt otettu ja huomenna menen seurantaultraan. Mulla on melko sama tilanne kuin Viivilinnealla... En ovuloi ja luomukiertokin on kateissa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mun lääkäri kerran sanoi, että jos kierto on yli 35 päivää, ei melko varmati ovuloi, mutta jos alle sen, ovuloi. Onko sulla todettu ovulaation tapahtuneen? Toimiiko Clomit siis oikein? Minulla kierto lyheni selvästi. Ennen se oli kymmeniä jopa sata päivää, Clomeillä 28-31.

 

 

Kiitos vastauksestasi!Aloitin tänään clomit, joten en vielä tiedä toimivatko ne. Ovuloimattomuuttani ei ole tutkittu, mutta olen koittanut sitä tikuttaa (tosin en ihan joka päivä), enkä ole sitä löytänyt. Lääkäri (yksityinen gyne) oli sitä mieltä, että clomit voi tapauksessani määrätä ilman tutkimuksiakin (tutkimuksiin kuulemma vasta kun on vuosi yritystä takana). Toivottavasti mullakin kierto lyhenisi nykyisestä. Ihmettelen vain, että miten kierto sitten on nyt ollut kaksi kuukautta säännöllinen, jos en kerran ovuloi...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mun lääkäri kerran sanoi, että jos kierto on yli 35 päivää, ei melko varmati ovuloi, mutta jos alle sen, ovuloi. Onko sulla todettu ovulaation tapahtuneen? Toimiiko Clomit siis oikein? Minulla kierto lyheni selvästi. Ennen se oli kymmeniä jopa sata päivää, Clomeillä 28-31.

 

 

Mä ovuloin ja raskauduin kiertopäivänä 35, aloitin terojakin popsimaan kp 40 (jotta sais uuden kierron käyntiin) kunnes testasin positiivisen kp 49 :grin:. Mulla taustalla epäsäännölinen kierto ja pcos (välillä ovis tulee, välillä ei ja kp vaihtelee suuresti)... Nyt H 19+

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heips! täällä yksi kohta clomit aloittava! sain clomit kun en ovuloi,ikinä en oo plussaa siihen testiin saanu. yritystä takana n3 vuotta luomuna,yksi enkeli vauva,keskeytetty raskaus rv22 v.-08. sen jälkeen on siis luomuna yritetty.

ensi kierrosta siis pitäisi clomit aloittaa ja jännnittää/hermostuttaa ihan sikana!! mulle määrättiin clomit otettavaksi kp 5-9 ja 1tbl/vrk. toisen clomi-kierron puolivälissä pitää tilata ultraan aika.

Olen tässä tätä ketjua lueskellu jo muutamana päivänä ja "kauhulla" odotan noita sivuoireita :girl_impossible: eihän nuita nävy kaikille tulleenkaan onneksi!

minkä merkkisillä testeillä olette ovista testailleet? laitatteko peitot heilumaan heti kun saatte plussan? sori tyhmät kysymykset mutta kun sitä plussaa ei oo ikinä tullu... koittakaa kestää näitä urpoilujani!

 

Irkku-Kirppu

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vastaan näin lyhyesti: Mulla clomit tuotti todellaki tulosta, 1-2 päiväs, tulin toisel kuuril raskaaks :lipsrsealed: ja aivan ihanan pojan sain. Nyt oon alottanu clomit uudelleen, jotta tulisi tulosta toiseen raskauteen :girl_in_love: Toivottavasti tapahtuu tämäkin raskaus ainaki lähes yhtä nopeaa. Onnee paljon kaikille tasapuolisesti

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kopsaanpa tämän tuolta toisaalta tännekin:

 

"Meillähän oli viimeinen clomikierto heinäkuussa ja siitä ei tärpännyt.

Clomit jätettiin pois ja jäätiin odottelemaan tarkempia tutkimuksia. Nyt sitten syyskuun alussa alkoi olla aika voimakas tunne siitä, että joku on eri tavalla kuin ennen

ja niinpä testasin varmuuden vuoksi 7.9. aamulla. Testi antoi hennon plussan (kävin sitä vilauttelemassa Banaanitoope-nimimerkillä tuolla Plussa vai ei -ketjussa...)

ja myöhemmin samana päivänä tehty clearbluen digitaalinen näytti "raskaana 2-3". Clomifeenihän ilmeisesti kertyy elimistöön ja meilläkin tuo plussa tuli sitten vähän "viiveellä".

Clomien piikkiin kuitenkin tämän plussan ilman muuta laskisin :)"

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onnea Sannibal!

Ihania uutisia, ja antaa ihanasti toivoa tähän omaan yritykseen ja odottamisen odottamiseen lipsrsealed.gif

 

Ensi viikolla pitäisi saada clomit ekaa kertaa kokeiluun. Joten toivon samaa onnea!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täälläkin kovasti odotetaan toimiiko Clomit. Kohta 2 vuotta on vauva ollut tervetullut, mutta luomuna ei ole natsannut. Kävin yksityisellä gynellä ja selvisi, etten ovuloi. Kierto mulla aina ollut 30-41 päivän välillä. Sain Clomit otettavaksi kp 3.-7. Nyt kp 11 ja kasa ovis-tikkuja odottaa käyttöä. En oikein tiedä milloin kannattaa aloittaa tikuttaminen? Ajattelin kaiken varalta aloittaa huomenna, vaikka voi olla liian varhaista.

Sivuvaikutuksena ollut kuumat aallot, joita tullut ympäri vuorokauden. Hieman mietityttää, että jos pitää annosta nostaa, millaiseksi hikimonsteriksi tässä vielä tulee... :girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now