Tunnetko katkeruutta plussanneita kohtaan?

[gasolina]

Vaikka oon äärettömän kiitollinen lapsestani, niin silti kyllä pulpahtaa negatiiviset tunteet pintaan muiden vauvauutisista. Ei niinkään nettikavereiden, vaan esim. kouluaikaisten tuttujen. En ole vuosiin ollut niiden kanssa edes tekemisissä, mutta silti vtuttaa. Ehkä se sitten on sitä katkeruutta, kun en haluaisi entisten kiusaajien yms. olevan millään tasolla onnellisia. Nykyisistä kavereista perheenlisäys ei (tietääkseni) ole kenellekään ajankohtaista, niin en osaa sanoa, suhtautuisinko heihin erilailla.

[Felice]

Emme ole vielä aloittaneet yritystä. Olen kateellinen raskausmasuista joo, mutta en katkera kuitenkaan.

[wii]

Voin myöntää että kyllä tunnen. En haluais tuntea mutta tunnen silti.

[Maijaliina]

Oli tilanteesta riippuvaista. Esim. lapsettomuudesta kärsineen kaverin puolesta olin vilpittömästi onnellinen, kun hän oli plussannut. Jonkun fb-kaverin raskausuutinen (2 kk seurustellut) etusivulla oli kamalaa Muiden ultrakuvat fb:n etusivulla olivat myös katkeruutta herättäviä...

Edited August 2, 2015 by Maijaliina

[Lunna]

Täällä on katkeruus vahvassa nousukiidossa sitä kuuluisaa kristallipalloa kovasti kaipaisin. Tuntuu että jokainen ystävä (jolla ei jo lapsia ole) odottaa tai synnyttää.. Ja niillä lopuilla tosiaan joko on omansa jo tai lisää tulossa.

 

Mun läheisimmässä ystäväpiirissä on kyllä koko lastensaannin kirjo: yksi ekasta "yritys"kerrasta paksuuntunut (aiemmin käytössä vain keskeytetty), yksi n neljä kuukautta yrittänyt, yksi vahinkoraskaus ja yksi lapsettomuushoitoihin seuraavaksi suuntaava.

 

Niin toivoisin ettei nää kamalat tunteet saisi valtaa, kun niistä mustuu koko muukin elämä. Ja yritystä meillä kuitenkin vasta 8 kuukautta, mutta pelkään että se vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.. Että miksi muut ja me ei?

[sarvis]

Mulla oli sellainen henkinen deadline, milloin ajattelin olevani AINAKIN jo raskaana. No, samalla kun jännäsin turhaan plussaa ja tajusin että ei helkkari, menkathan ne alkaa, laittoi ystävä viestiä, että joo, hän on raskaana, meillä oli vielä kierrotkin aika synkassa. Se tuntui ihan käsittämättömän katkeralta, ihan maailmanlopun tunnelmilta. Ihan kuin kaveri olisi vienyt MINUN raskauteni. En vieläkään oikein käsitä, mikä siinä niin nyppi(i). Sen jälkeen tuli plussauutisia sukulaiselta, ja se ei vaivaa ollenkaan niin paljon, päin vastoin, olen ihan aidosti onnellinen sukulaisen puolesta.

 

Mutta tämä kaveri. En vaan käsitä.

[Onda]

Mähän jätin kuumeiluklubit kokonaan silloin aikanaan, koska musta tuntui juuri siltä, että kaikkien muiden plussat olivat poissa omastani. Riitti ihan tarpeeksi, että kuuli silloin tällöin ympäriltä, että porukkaa oli raskaansa.

 

Voin vain vilpittömästi myöntää olevani onnellinen, etten tiennyt miehen veljen yrittävän vaimonsa kanssa saada lasta samaan aikaan kun itse lopulta plussasimme. Jos olisin kuullut, olisin varmaan stressannut sitä tahtia, ettei plussaa olisi tullut. Plussasimme siis lopulta melko samoihin aikoihin.

[Tikrunen]

Jonkun verran. Eihän se itseltä ole mitenkään pois. Mutta kyllä näin vuoden tuloksettoman yrittämisen jälkeen oikein ärsyttää kuunnella näitä jotka hehkuttaa raskautuneensa heti ekasta yrityskierrosta.

[Nukkelapsi]

Komppaan Tikrusta. Viime aikoina jokaikinen vastaan tullut maha (ja kaupassa töissä ollessa niitä tulee...) on märkä rätti vasten kasvoja. Vaikka en edes voi tietää, kuinka pitkään ovat yrittäneet. Ja sitten huomaan sättiväni itseäni näistä ajatuksista. Tänään ystävän vauvauutinen sai itkemään. Seuraavaksi itkettikin jo, kun olin onnellinen heidän puolestaan. Huoh. Joskus mietin itsekseni, että miksi lapsettomille pitäisi antaa eritydisesti aikaa vauvauutisen sulatteluun. Nyt kun se on omalla kohdalla, niin kyllä siinä vaan menee aikaa, että pystyyy olemaan aidosti onnellinen ystävien lapsista.

 

Foorumilla on helpompi iloita muiden plussista, kun tietää, että täällä monella on pitkä yritys takana ja monesti hoitoja yms. Mutta kyllä ne ekan parin kierron aikana plussaavat välillä sapettaa.. Ei sille vaan voi mitään.

[Samie]

Tunnen katkeruutta ja kateutta semmosia raskausuutisia kohtaan, joissa pari on esimerkiksi seurustellut alle vuoden, tai on esimerkiksi tosi epävakaa suhde (on/off) yms. Parilla kaverilla on tullut myös "vahinkoraskauksia" tässä viime aikoina. Etenkin yhden hyvän ystävän raskaus otti aluksi koville, kun tuli raskaaksi miehelle, jonka oli tuntenut puoli vuotta, ja lisäksi tällä ystävällä oli jo yksi alle vuoden ikäinen lapsi. Jotenkin sitä ajatteli, että kun meillä olisi kaikki niin valmista vauvaa varten, niin olisi voinut olla jo meidän vuoro. Vaikka samalla muistaa, että toisen raskaus ei ole itseltä pois. Nyt pystyn jo kuitenkin iloitsemaan ystävän raskaudesta.

[kullannuppu]

En - mutta en voi tämän 1,5 vuoden yrittämisen jälkeen lakata ihmettelemästä, miten KUKAAN voi tulla vahingossa raskaaksi. Sehän tuntuu olevan kuin lotossa voittaisi.

[Käpyemo]

En ehtinyt olla katkera, kun tärppäsi yk neloselta. Muistan tuhahdelleeni kyllä "oho, olen raskaana" -telkkariohjelmalle: kun kyttäsi omia oireita niin raivolla, teki asiasta kauheasti tiedettä, kartoitti kiertoa ja ahdistuili siitä, ettei lasta ehkä tulekaan, tuntui täysin kahelilta, että joku voi olla hupsista heijaa raskaana tietämättään synnytykseen asti.

 

Olin kyllä tosi tyhmä, kun tulin lukemaan näitä juttuja täältä. Lähinnä kai yritin samastua lastenteon kanssa kamppailevan ystäväni rooliin. Ymmärrän, ettei lapsettomuudesta kärsivän naamaan ole kohteliasta hieromalla hieroa sitä mahaansa, mutta jotenkin ajatuksena se, että jo tiineellä olemassaolollaan tai ilollaan onnistuu loukkaamaan toisia, on tosi ikävä. Tunteilleen ei tietenkään mitään voi, mutta oikeutetuksi koettu kiukku esim. siitä, että joku kertoo vauvauutisia Facebookissa on minusta tosi rumaa. Siis se, ettei edes ajattele, että "tämä tuntuu minusta tältä, koska koen osattomuutta ja haluaisin itse olla samassa tilanteessa", vaan oikeasti on mielestään oikeutetusti vihainen toiselle siitä, että tämä kehtaa julkistaa ilouutisen... en voi ymmärtää. Etenkään, jos ei lisääntymisongelmistaan ole edes kenellekään kertonut.

 

Olen myös miettinyt, että miksi juuri lapsettomuus on sellainen asia, jonka kohdalla kohtuutonkin viha koetaan oikeutetuksi. Vastaavaan törmää vähemmän esim. omaisensa (myös lapsensa) menettäneiden kohdalla, vaikka heidän tilanteensa tuskin on helpompi. Kuolemansairaillakin katkeruus siitä, että itse kuolee ja toinen saa jatkaa elämäänsä on yleensä ohimenevä vaihe, jossa samalla kuitenkin tiedostetaan, etteivät nämä asiat ole sellaisia, joista olisi asianmukaista ilmaista vihaa.

 

Minussa on varmaan monta syytä ihan erityiseen inhoon. Olen ylipainoinen, sairastanut masennuksen (potentiaalisti epävakaa siis), kohta 40-vuotias ja olemme seurustelleet nuoren (!) mieheni kanssa alle vuoden. Lisäksi tulin nopeasti raskaaksi. Tekisi kovasti mieli kertoa kateellisille, mitä tarinaani on kuulunut tätä ennen, mutta jätän väliin. Sanon vain, että jos ei tiedä koko kuvaa, voisi ehkä koettaa ainakin tiedostaa sen, ettei välttämättä haluaisi sen toisen ihmisen historiaa ja elämää itselleen siltikään, vaikka siihen nyt kuuluu se raskaus tai vauva. Kun ihmisen onnellisuuden tai onnettomuuden paketissa voi olla niin paljon muutakin. Eikä toisaalta raskaus ole sellainen asia, jota pitäisi minkään merkillisen koodiston mukaan ansaita hirveillä kärsimyksillä. Se ei ole hyvä, paha, oikeutettu tai oikeudeton, se vain on.

 

Hämmentyneenä: Käpyemo ja vatsassa viuhtova pikkuotus, joka on onneksi vielä suojassa myrkyllisiltä ajatuksilta.

[Sansa]

En - mutta en voi tämän 1,5 vuoden yrittämisen jälkeen lakata ihmettelemästä, miten KUKAAN voi tulla vahingossa raskaaksi. Sehän tuntuu olevan kuin lotossa voittaisi.

 

Tuo minuakin ihmetyttää, vaikka omakohtaista kokemusta yrittämisestä ei vielä edes ole, mutta lukemalla foorumeita on kyllä omat käsitykset raskautumisen "helppoudesta" muuttuneet. Omalla kohdalla muiden plussaamiset on lähinnä lisänneet sitä lievää ahdistusta ja painetta että yrittäminen olisi pitänyt aloittaa jo paljon aiemmin. Ruoskin itseäni että olen jo sen ja sen ikäinen ja kaikilla muilla minun ikäisillä on jo lapsia ja nuoremmatkin serkut ja muut nyt yhtäkkiä raskautuu ympärillä..

 

Se on yllättävää miten itsekkäitä ajatuksia vauvakuume aiheuttaa.

[Lunna]

Käpyemo, puhut kyllä asiaa, mutta ehkäpä vähän ylitulkitsit näitä viestejä? Selailin pari sivua taaksepäin, eikä minun silmääni osunut tekstiä, jossa puhuttaisiin oikeutetusta vihasta..

 

Enemmänkin nämä naiset tuntuvat surevan lähipiirin raskausuutisten itsessään aikaan saavaa tunnetta (kateus/katkeruus) ja toivoisivat, että niin ei olisi. Kateuskin tuntuu kohdistuvan nimenomaan raskauden tilaan yleensä, ei siihen että haluaisi toisen elämän tai hänen paikalleen. Joku sanoikin, ettei sitä tosiaan voi tietää, mitä kenelläkin on taustallaan. Raskaus ei missään tapauksessa ole asia, joka pitäisi "ansaita" kärsimyksen kautta!

 

Harva asia on niin henkilökohtainen ja kiinni täysin omista, osittain kontrolloimattomista vartalon toiminnallisuuksista kuin raskaaksi tuleminen. Kun se ei onnistukaan sormia napsauttamalla, tuntee helposti epäonnistuneensa ihmisenä (ja biologisen elämän tarkoituksessa). Voi myös olla, että joutuu muokkaamaan koko loppuelämän suunnitelmat ja toiveet uusiksi. Se ei ole pieni asia. Minusta on tervettä, että tunnistaa omat tunteensa ja työstää niitä esim purkamalla pahan olonsa tähän ryhmään kuin vaikka sulkemalla raskaana olevan ystävänsä pois elämästään.

 

Omalta kohdaltani voin myös sanoa, että ikävät tunteet menevät yleensä nopeastikin ohi kunhan asiaan (esim oman ystäväni vahinkoraskaus) tottuu ja sitä saa hetken pureskella. Olen myös täysin varma, että sydämeni sulaa kun tämän pikkuisen kohtaan ensimmäistä kertaa. Niin kuin jo aiemminkin sanoin, kateus ei kohdistu tähän kyseiseen lapseen (tai ystäväni elämäntilanteeseen), vaan ajatukseen lapsesta yleensä. Tästä pienestä tulee minulle rakas. Näin toivon (ja vahvasti uskon!) käyvän myös sinun tilanteessasi, jos ystäväsi lapsenyritys edelleen pitkittyy.

 

Minusta on upeaa, että sinun on mainitsemastasi taustasta "huolimatta" onnistunut tulla raskaaksi eikä siihen edes kulunut kauaa. Sehän antaa minullekin toivoa! Sinulla on kaikki maailman oikeus olla nyt onnellinen ja kasvattaa pikkuotus mahassasi tähän maailmaan valmiiksi. Jos tämä tilanne sattuu minuun (tai saa minut surulliseksi omasta tilanteestani, vihaa en tunne), se on minun käsiteltävä ja itsekseni kärsittävä - ihmiseltä on kovin vaikea tunteita kieltääkään, siinä mielessä tämä on "oikeutettua". Sinuun, ja kaikkein vähiten tulevaan vauvaasi, en sitä koskaan purkaisi.

 

Onnellista odotusta <3

[Kullannuppu32]

^ Allekirjoitan täysin

[Käpyemo]

Käpyemo, puhut kyllä asiaa, mutta ehkäpä vähän ylitulkitsit näitä viestejä? Selailin pari sivua taaksepäin, eikä minun silmääni osunut tekstiä, jossa puhuttaisiin oikeutetusta vihasta..

 

 

 

Aloitin ihan tuolta alusta lukemisen, kun meinasin, että kahlaan koko ketjun läpi muodostaakseni käsityksen asiasta. Sieltä tuli vastaan muutamia aika hurjalta tuntuneita viestejä. Toisaalta pakko myöntää, että esim. kaksi viimeistä katsomaani kohelluskomediaa ovat minusta olleet suorastaan huutoitkettäviä draamoja, joten ehkäpä en käy tunteiden käsittelyn suhteen nyt ihan täysillä. Ylitulkinnan mahdollisuus täten allekirjoitettu.

 

Kiitos kauniista viestistäsi silti! <3

 

Sen verran avaan, että minulla taustalla pitkä, lapseton avioliitto, jonka aikana mieheni teki lapset toisen naisen kanssa tietämättäni. Kun nyt sitten löytyi tämä nykyinen mies, tuli valtava hätä: minä olen jo näin hirveän vanha ja näin hirveän läski, tämä EI tule onnistumaan. Kävin kartoittamassa Dextrassa tilanteen yk kolmosen aikoihin, koska ajattelin, että jos munasolureservini on jotain todella säälittävää, täytyy ryhtyä lääketieteellisiin tositoimiin ÄKKIÄ, kun tässä iässä se hedelmällisyyden lasku on niin pahuksen nopeaa. Sieltä rauhoiteltiin: ei hengenhätää. Totesivat myös samoihin aikoihin hoidoissa olevalle kaverilleni, että heidän asiakkaistaan on iso osa yli nelikymppisiä, ja ylivoimainen valtaosa näistäkin saa lapsen. Kuten myös teistä tulee saamaan.

 

Kun lukee noita muinaisia ketjuja (tätäkin alkupäästä), huomaa, että moni kovasti esikoisen alulle saamista huolehtinut on tähän päivään mennessä saanut jo useammankin lapsen. Tickerit ovat vaihtuneet jo kauan sitten kierronkartoituksesta ensin odotukseen ja sitten muksutickereihin. Joskus ne pienet vain leikkivät aikansa kuurupiiloa ilmaantuen sitten, kun niitä vähinten odottaa. Ujojako ovat, tiedä tuota.

 

Toivotan siis kovasti rohkeutta ja luottamusta tulevaan jokaiselle. Olkoon Artemis, Demeter, Ägräs, Heket ja kaikki muut hedelmällisyyden jumalat ja jumalattaret puolellanne.

[Speranza]

Ketju ja etenkin viimeisimmät viestit herätti kirjoittamaan. Törmäsin siis sattumalta tähän ketjuun.

 

Ensinnäkin johtopäätökset lapsettomien ihmisten tunteista tämän ketjun viestien perusteella on ajatuksena minun mielestäni tosi ruma, ja siitä tehdyt  argumentit ovat mielestäni aika yksioikosia ja mutkat suoriksi-tulkintoja.

 

Tilanteessa, jossa lasta on saatettu yrittää kymmenenkin vuotta alulle ja rahaa touhuun on palanut yli 20 000 euroa, ei riitä energiaa pohtia että ovatko nämä minun kokemani tunteet nyt rumia tai onko väärin tuntea näin. Harva lapseton kokee "oikeutettua vihaa" ihmistä kohtaan, joka julkistaa raskausuutisensa Facebookissa, vaan ihan oikeasti se kaikki tunnelataus on siinä omassa navassa. Suurin viha on omaa kehoa ja maailmankaikkeutta kohtaan jonka kokee pettäneen. Kaikissa itketyissä itkuissa, omassa epäonnistumisessa, miksi tuo eikä ikinä me-tunteissa. Ne on ohimeneviä tunteita kaupan kassajonossa, kirpputoreilla ja kaupungilla ja päällimmäisenä tunteena on epäonnistuminen itse ihmisenä, ei suinkaan viha niitä onnistuneita kohtaan. Täten raskautuneiden ei tarvitse mielestäni kokea pahaa mieltä siitä että tuolla maailmalla on lapsettomia, jotka eivät yksinkertaisesti jaksa hyppiä tasajalkaa toisen ihmisen onnen puolesta - siltikään se ei ole vihaa.

 

Jäin myös miettimään sitä, että onko siis silloin enemmän oikeutta tuntea näitä "rumia ja likaisia" tunteita jos on Facebookissa/lähipiirissä kertonut omista lisääntymisongelmistaan?

 

Ja mietin myös sitä, että millä tavoin käy ilmi että lapsettomuuden kohdalla kohtuuton viha koetaan oikeutetuksi?

Itselläni kun on hyvin selkeästi se kuva, että lapsettomuutta nimenomaan podetaan yksin ylhässä yksinäisyydessä tai parisuhteessa, lapsettomuutta pidetään kaapissa olevana mörkönä jota ei haluta tuoda ilmi. Ainoita tilanteita kun se saattaa tulla julki, on nämä hetket kun omat tunteet kaivetaan leipäveitsellä esiin ja ympäröivä maailma muistuttaa siitä, mihin sinusta ei ole ja mistä sinä olet jäänyt paitsi.

 Ja suoraan sanottuna, ihmiset jotka sen rohkenevat tuoda julki, ovat mielestäni rohkeita ihmisiä ja näyttävät hienosti oman selviytymistarinansa.

 

Olen myös hämmästynyt siitä, että Käpyemon kirjoituksessa käy jotenkin ilmi että lapsettomat pitäisivät hirveää meteliä omasta "vihastaan", ja vertailua tehdään lapsensa menettäneiden kokemusten kanssa.

Minusta tässä liikutaan niin aralla alueella että olen hieman hämmästynytkin että tiettyä kohtaloa kärsivien ajatuksia tuomitaan suhteellisen rankallakin kädellä.

 

Tarkoitus ei ole lietsoa mitään riitaa, vaan selventää lapsettomien ajatuksia ja toimintatapoja, tässä oli vain oma kannanottoni ja omakohtainen kokemukseni kipeään asiaan. Enkä myöskään lähde enää tätä keskustelua jatkamaan juupas-eipäs-väittelyllä koska uskon että lapsettomuus kokemuksena on niin vaikea ymmärtää tai selostaa sellaiselle ihmiselle jolla on tietynlainen ennakkokäsitys siitä, miltä lapsettomuus kokemuksena tuntuu. Luotan kuitenkin siihen että tämänkin viestin lukee joku sellainen joka avoimesti haluaa ymmärtää miltä se tuntuu.

 

Niin ja sitä ei tule kyllä lohduteltua itseään ajatuksella, että 80% onnistuu hoidoilla jos tuloksettomia hoitoja on lukuisia takana ja seuraavaksi pitää päättää lopettaako hoidot ja jatkaa lapsettomana vai hankkiiko lisää lainaa että pääsee munasolupunktioihin ja täten edes sen pienen mahdollisuuden, että voi itsekin joskus laittaa sen raskausilmoituksen Facebookiin. Ja tämänkin pähkäilyn lähes jokainen lapseton ruotii omassa päässään tekemättä siitä mitään meteliä, ja pitää kulissit hymyineen ja tykkäyksineen kasassa esittämällä että kaikki on ihan okei.

Edited September 29, 2015 by Speranza

[Käpyemo]

^Aika monta tulkintaa ja rivien välistä lukemista sisältyi tuohonkin.

 

Muodostin käsitystäni lähinnä alkupään ketjun kommenteista, joissa oli mukana mm. tiukanpuoleinen näkemys siitä, onko lapsi"riemusta" ylipäätään ok puhua julkisesti, kun yleisössä on niin paljon niitäkin, joille se voi olla paha paikka.

 

Minusta on kohtuutonta, jos toisen normaali käyttäytyminen (mihin kuuluu esim. iloitseminen raskaudesta) herättää omassa itsessä vihaa tai kiukkua, ja kokee, että juuri sen toisen tulisi tämän minun kokemani vihan tai vaikka harmin vuoksi jättää ilonsa ilmaisematta. Viha ja kiukku ok, tunteet ok, mutta niihin oikeutuksen hakeminen toisen normaalin käytöksen kautta on kohtuutonta. Eli tulisi ymmärtää, ettei oma tuska ole vastapuolen syytä, vaikka vastapuolen käyttäytyminen sen onkin laukaissut. Olin viestejä lukiessani hämmentynyt siitä, että tämä näkökulma paikoitellen loistaa poissaolollaan.

 

Tiedossa olevaan lapsettomuuteen viittaisin vain siksi, koska jos toisten todella toivotaan muuttavan käyttäytymistään esim. kipeän lapsettomuuskokemuksen vuoksi, he eivät voi sitä tehdä, jos eivät edes tiedä koko asiasta. Ei sellaista voi ottaa omassa käytöksessään huomioon, mitä ei tiedä. Mun mielestäni olisi esim. aivan kohtuullista ystävältäni sanoa minulle, että "vähän tuntuu kurjalta tuo marinasi pahoinvoinnista, kun itse antaisin mitä vaan ollakseni raskaana", jollloin olisi taas käsissä uusi näkökulma, jota hyödyntää yhteisessä kommunikaatiossamme: voin hetkeksi imeytyä toisen saappaisiin ja tajuta, että totta, oon tässä saamassa maailman suurinta lahjaa ja kehtaan urputtaa lahjapaketin väristä. Jos hän ei kerro tunteistaan vaan kiristelee hymynsä takana hampaitaan, saatan hyvinkin vessasta tullessani tahdittomasti voivotella oloani, vaikka juuri se olisi se ärsytystriggeri, jonka voisin vähällä vaivalla jättää välistä, jos tietäisin toisen tunteista.

 

 

 

 

Niin ja sitä ei tule kyllä lohduteltua itseään ajatuksella, että 80% onnistuu hoidoilla jos tuloksettomia hoitoja on lukuisia takana ja seuraavaksi pitää päättää lopettaako hoidot ja jatkaa lapsettomana vai hankkiiko lisää lainaa että pääsee munasolupunktioihin ja täten edes sen pienen mahdollisuuden, että voi itsekin joskus laittaa sen raskausilmoituksen Facebookiin. Ja tämänkin pähkäilyn lähes jokainen lapseton ruotii omassa päässään tekemättä siitä mitään meteliä, ja pitää kulissit hymyineen ja tykkäyksineen kasassa esittämällä että kaikki on ihan okei.

 

Jaa. Minusta taas todennäköisyydet ovat hyvin lohdullisia, vaikka niihin toki liittyy aina se pelko ja mahdollisuus, että kuuluu "siihen toiseen" prosenttiin, tai se pelko, että tavoite vaatii kohtuuttomia uhrauksia. Minusta 80 % on siitä huolimatta toiveikas luku. Tämä ketjuhan on kuumeilupuolella, eikä suuri osa ole saanut edes lapsettomuusdiagnoosia/epäilyä, moni ei ole edes vielä jättänyt ehkäisyä pois, joten useimmille lukema edustanee jotakin kohtuullisesti tavoitettavissa olevaa. Toivoa.

Kulissien pitäminen taas on minusta henkilökohtainen valinta (viittaan ylempänä mainittuun toisten suhtautumiseen), jossa vaakakupissa painavat niin monet henkilökohtaiset asiat yksityisyydentarpeesta ties mihin, ettei asiaan oikeastaan voi ottaa kantaa muiden puolesta. Onhan hyvä käytöskin tavallaan kulissi, jos sen joutuu väkisin valitsemaan vastoin tunteitaan. Itsestä jää sitten kiinni, haluaako säilyttää kulissin, vai uskaltautuuko ongelmansa kanssa toisen nähtäväksi, altistaako itsensä kommenteille jne. Ja siitä, tykkääkö hampaat irvessä toisten jutuista on vielä pitkä matka siihen, että toivoo esim. "väärin" raskautuneelle keskenmenoa, oikeutuksena siinä tapauksessa omalle vihalle se, että toinen on tehnyt metodologisen virheen lisääntymistavassaan. Näitäkin täältä ketjusta löytyy.

 

Joka tapauksessa: kun pää avataan vaikeasta aiheesta ja syviä mutia pengotaan, se herättää reaktioita myös lukijassa, jolla on lupa ilmaista ajatuksiaan. Eikä tämän aiheen tarvitse minusta olla sillä tavalla pyhä ja koskematon, etteikö siitä voisi keskustella. Suljetulla lapsettomuuspuolella voi ehkä paremmin luottaa siihen, ettei niin käy?

 

Olisin edelleen kiinnostunut kuulemaan näkemyksiä ja kokemuksia aiheesta. Tavoitteena on ymmärtää, myös sitä vihaa.

[Käpyemo]

Oikeutuksen voi minusta erotella tekstistä näin:

 

Versio 1: "Vihaan sinua, koska loukkaat minua kertomalla omasta onnestasi." -> Kertoja kokee, että vastuu hänen tunteistaan on vastapuolella, ja tällöin myös viha "loukkaajaa" kohtaan on loukkauksen vuoksi oikeutettua.

 

Versio 2: "Koen vihaa, koska onnestasi kuuleminen saa minut tuntemaan osattomuutta ja kateutta." -> Kertoja toteaa omat tunteensa, eikä siirrä niistä vastuuta toiselle osapuolelle.

 

Kokonaan toinenhan tilanne tietenkin on, jos vastapuoli ilmeisen tarkoituksellisesti loukkaa toista. Tämän VOI toki tehdä onnen kaapuun naamioidenkin: esim. ex-mieheni lähetti lapsettomuushoidoissa olevalle ystävälleni viestin tyttöystävänsä raskaudesta, tieten tahtoen veistä haavassa kääntääkseen. Vieläpä mainitsi asiasta minulle.

[Pihlajainen]

Mulle ainoa keino lapsettomuudesta selviämiseen oli vihan ja katkeruuden suuntaaminen johonkin. Ensin suuntasin sitä muihin (puolituttuihin yk1 raskautujiin) ja lopulta myös itseeni ja omaan epätäydelliseen kroppaani. Ikinä en kenelläkään sanonut naamatusten pahasti, vaikka kuulin usein vihjailua lapsista jne. Otin kaiken vastaan hammasta purren. Missään nimessä en olisi pystynyt asiasta puhumaan. En usko, että kovin moni pystyy olemaan lapsettomuuden suhteen avoin. Se on jotenkin niin äärettömän herkkä asia ja pelkkä asian ajattelu sai itkettämään. Olen muuten ollut aika avoin sairauksistani jne.mutta lapsettomuus menee alueelle, mitä en aiemmin halunnut jakaa kenenkään kanssa. Nyt kun yhden lapsen olen jo saanut, olen ollut avoimempi asian suhteen.

 

En tunne ketään lapsettomuudesta kärsivää, joka suuntaisi vihaansa avoimesti helposti raskautujia kohtaan. Kyllä se on enemmän sellaista hammasta purren onnittelujen antamista. Täällä palstalla asia on eri, kun asioista voi vapaammin puhua. Se helpottaa, kun pystyy sylkemään kaiken sen paskan ulos. Itse olisin myös ihan mieluusti sylkykuppina, jos se jotain lapsetonta auttaisi. Mulla se lapsi kuitenkin jo on, joten koen olevani asian suhteen etuoikeutettu ja kestän kyllä kaiken ärsytyksen ja vihan, jos tarvis. Mä en myöskään ymmärrä, miten se on multa pois, jos joku toivoisi mulle keskenmenoa ja saisi siitä itselleen paremman fiiliksen. Eihän se toive mulle keskenmenoa tuo? Musta tuntuu, että moni lapsettomuudesta kärsivä saattaa puhua tosi voimakkainkin sanankäänteinen asioista, mutta lopulta ei halua toiselle mitään pahaa.

 

Jos tuttavapiiriin kuuluu lapsettomuudesta kärsiviä, niin ei kannata missään nimessä puhua onnistumisprosenteista heille. Itselleni eräs ystävä sanoi saman kommentin (tai että, hän tiesi että suurin osa lopulta onnistuu hoidoilla), kun olin jo raskautunut. Se tuntui aivan kauhealta. Jotenkin se tuntui siltä, että ystäväni mitätöi koko lapsettomuustaipaleeni tuolla lauseella. Sama jos "lohduttaa" tuolla onnistumisprosentilla, niin tulee ainoastaan sellainen fiilis, että omat tunteet eivät ole sallittuja. Paras tapa kohdata lapseton ystävä on pysyä avoimena ja kuunnella, eikä edes yrittää sanoa mitään lohduttavaa.

Edited September 29, 2015 by Pihlajainen

[Guest Retiisi]

Meni jo...ja palaa ehkä joskus...

Edited September 29, 2015 by Retiisi

[lavella]

Rakkaat, ihanat kanssavaukkarit. Haluaisin vain muistuttaa, että pidetäänhän edelleenkin keskustelu puolin ja toisin asiallisena vaikka aihe on varmasti tunteita nostattava. 

 

- mode

[Veeraz]

Vähän tuli kyllä sellanen olo että miks en minä kun tuo

[Veeraz]

Vähän tuli kyllä sellanen olo että miks en minä kun tuo kun miehen hyvä ystävä kysyi miestä kummiksi kun kuulemma ois kummilapsi vaimon masussa tulossa..

[Mammamutti]

Kun odotin 5 lastani,siskoni tuli raskaaksi vähän minun jälkeeni.Raskaus ei valitettavasti jatkunut 10 viikkoa pidemmälle vaan hän sai keskenmenon.siskoni sanoi minulle että olisi ollut paljon reilumpaa että minun rakkauteni keskeytyksiä (olin jo plus 20 viikolla) koska minulla on jo lapsia vaikka muille jakaa ja hänellä vasta 1. En ikinä voisi toivoa pahimmalle vihamiehellenikään keskenmenoa...mutta että oma sisko vielä sanoo noin...tosin samainen sisko sanoi isosiskomme kuoltua että yhteiskunta menetti paljon enemmän kun sisaremme kuoli, kuin että minä olisin kuollut,eihän minulla ole edes ammatillista koulutusta.