Tunnetko katkeruutta plussanneita kohtaan?

[Jellona]

Ihan järkyttävää joku toisen raskauden päättymisen toivominen. Itse olen niin taikauskoinen, että pidän negatiivisten ajatusten hyvinkin voivan aiheuttaa sen keskenmenon.

 

Itsellänikin on vahvoja kateudentunteita raskaana olevia kohtaan. Pisti oikein vihaksi prinsessa Sofian raskaudesta lukeminen. Jos osasin laskea oikein, niin lapsi on saanut alkunsa melkein heti häiden jälkeen. Oikein kroppaa ravisteleva vihan tunne pyyhkäisi yli. Ja heti sen jälkeen katumus. Miksi tunnen näin? Mehän ollaan yritetty vasta kolme kuukautta. Mutta yhtälailla vähän aikaa yrittänyt voi kokea samaa surua ja suuttumusta kuin pitkään yrittänyt.

 

Kaikilla on oikeus tunteisiin. Se että niiden myötä kohtelee vaikka sitä helposti raskautunutta ystävää huonosti on väärin. Raskaaksi tullut ystäväni sanoi, että minunkin kannattaa varautua ystävien katoamiseen. Kuulemma raskaaksi tulo on naisella hetki, jolloin oikeat ystävät huomaa. Tiedä sitä sitten ja ajatuskin ystävien hylkäämäksi tulosta raskauden takia tuntuu tosi surulliselta. Silloinhan niitä ystäviä juuri tarvitsee!!

[pilvilinna]

Totta kai tunnen. Itse olen nyt neljä vuotta haaveillut ja yrittänyt lasta, vaikka mies onkin vaihtunut välissä niin totta kai se tuntuu pahalta kun muut plussaavat mutta itse joutuu tyytymään vain haaveisiin. En kuitenkaan toivo, että kenenkään raskaus päättyisi keskenmenoon! Totta kai sitten ajan myötä pystyn olemaan onnellinen myös toisen puolesta, mutta ensi reaktio on katkeruus.

Edited November 9, 2015 by pilvilinna

[tinka28]

Tunnen, ja se harmittaa etten osaa iloita muiden puolesta rehellisesti lähipiirissä...

[jennajanikaa]

Tunsin joskus, mutta en enää tunne. Olen oppinut iloitsemaan muiden puoloesta. Totta kai välillä tulee hetkiä, että se tuntuu pahalta.

[zietta]

Ollaan ihanan lapsukaisen vanhempia ja toinen haaveissa. On pikkuisen vaikeaa kuulla jonkun odottavan nimenomaan toistaan tai kolmattaan jne. (paitsi jos olen tietoinen esim. taustalla olevista keskenmenoista tai vastaavista tai jos raskautumiseen on mennyt kauemman aikaa, semmoiset salamaplussat pikkuisen rassaa), mutta jos lapsi tulee olemaan esikoinen olen vain ja ainoastaan superonnellinen.

[Phalene]

Lähimpien uutisista olen vain onnellinen. Hiukan kyllä mieleni meinasin pahoittaa, kun ystäväni sisarus sai plussan. Hän oli suurin piirtein saman ikäinen kuin minä silloin, kun olisin omasta mielestä ollut valmis plussaamaan... No, iloksi sekin muuttui. Paitsi että sitten tulivat ristiäiset, ja tämä vauva sai kaikki kolme minun suosikkinimeäni, juuri siinä järjestyksessä kuin olisin ne omalle lapselleni antanut... Nimistä kuullessani minä odottelin gyneaikaa, että saisin kuukautiset alkamaan. Lapsi olisi ollut tervetullut jo useamman kuukauden.

Siinä oli katkeruus jo aika lähellä!

 

Nyt kun yritystä on takana puoli vuotta, olen saanut itseäni taas niskasta kiinni Tiesin jo nuorena että tässä voi mennä kauan, ja olen sulatellut mahdollista lapsettomuutta kymmenen vuoden ajan. Mun pää pysyy paremmin kasassa kun iloitsen (vaikka väkisin) kaikista plussista.

[Nukkelapsi]

Mä yritin pitkään olla vahva ja iloita muiden raskauksista. Kielsin negatiiviset tunteet väärinä. Viime kesänä kun olin viimeisillään olleen ystävän tukena juuri ennen synnytystä, alkoi tehdä tiukkaa ja heiltä kotiin ajaessa iski kamala ahdistus ja katkeruus. Se löi ihan täysin yli, enkä ole ristiäisten jälkeen siis moneen kuukauteen nähnyt itselleni niin hurjan rakasta ystävää. Ei olla edes yhteyksissä. Meillä olisi kummallakin ollut lasketut ajat kuukauden sisään. Vain toinen pääsi perille.

[Rauni]

Kun sain keskenmenon ja sen jälkeen kuulin, että hyvä ystäväni on raskaana melkein samoilla viikoilla kuin itse olisin, meinäsin räjähtää. Se tunne oli jotain uskomatonta. Kaikki tunteet ihan sekaisin. Onneksi siitä päästiin ja nyt ihastelen lämmöllä ystäväni kasvavaa mahaa. 

 

Mutta... Tässä kovasti yritetään saada esikoista alulle ja jos nyt kävisi taas samoin kuin syksyllä niin niistä tunteista voisi olla vaikeampi päästä eroon. Varsinkin kun olen kärsinyt vauvakuumeestaa niin pitkään. Ja nyt tämä raskautuminenkaan ei tapahdu niin kuin leffoissa. 

 

Eli kyllä. Tunnen katkeruutta. Hetkellistä. Minusta se on vain normaalia ja luonnollista. Mutta tiedän myös miten vaikeaa niistä tunteista on päästä eroon. Mielestäni katkeruus on tunne mikä pitää käydä läpi ihan kokonaan, jotta siitä pääsisi yli eikä se myrkyttäisi ihmissuhteita tai omaa oloa enää enempää.

[puuttuvakolmonen]

Kyllä ja ei.. Hankala juttu...

[sudenkorento]

En tunne, mutta kyllä se aina vatsan pohjasta kouraisee.

[sarvis]

Kevyesti aina riipaisee, kun lukee tai kuulee toisten vauvauutisista. Toisaalta nykyään tajuan, että todella monella ne lapset eivät ole tulleet ihan sormia napsauttamalla, vaan usealla on takana keskenmenoja tai hedelmättömyysongelmia, parisuhdeongelmia tai muuta sälää. Että vois mennä huonomminkin, itsellä.

[Nimetön]

Kyllä se pahalta tuntuu, kun "oma vuoro" menee ohi ja toisilla lapset saavat alkunsa lyhyen yrityksen jälkeen. En kuitenkaan ikinä toivoisi että muilla yritys kestäisi sen takia että itsellä ei tärppää, mutta toisten onni muistuttaa siitä että omalla kohdalla sitä vauvaa ei vaan yrityksestä huolimatta ole kuulunut.

[Hallatus]

En ehkä luokittelis vielä itseäni katkeraksi, mutta kateellinen kyllä olen. Ja ärsyttävät harrastuspiirien ihmiset jotka hehkuttavat raskauttaan ja puhuvat siitä aivan koko ajan.. vaikka eiväthän he tietenkään tiedä, että meillä yritys ei ole tuottanut tulosta. Syntyneistä vauvoista kyllä tykkään todella paljon, ihana edes hetken olla tekemisissä pienten kanssa. 

Toistaiseksi lähipiirissä ei ole ketään raskaana/ saanut lähivuosina lapsia, joten en tiedä miten reagoisin läheisimpien ystävien raskauteen. Varmasti olisin iloinen ja kateellinen samaan aikaan.

Pitää vaan uskoa, että kyllä se oma vuorokin vielä koittaa

[Guest Lumiomena]

En ehkä ole katkera mutta kateellinen kyllä. Meidän kurssilla on varsinainen vauvabuumi, kaksi opiskelukaveria sai juuri vauvan ja ainakin kolme on raskaana, yksi heistä samoilla viikoilla mitä minä olisin keskenmenneestä raskaudesta. Pahin pommi tuli lähipiiristä, yksi sukulainen kertoi huolettomana olevansa raskaana vaikka parisuhde on todella huonolla pohjalla, mies pettää ja olikin pohtinut pitkään aborttia. Kun hän surkutteli sitä ettei voi enää bilettää kuten ennen ja miten hän läskistyy ja tissit kasvaa ja valivali niin näin punaista. Kehtaakin valittaa! Itse luopuisin kaikesta saadakseni elävän lapsen ja kerran jo se oli mahdollista vaikka päättyi sitten keskenmenoon. En hänen vauvahehkutustaan halua kuulla, tuntuu niin epäreilulta että hän saa lapsen siinä elämäntilanteessa ja me emme. En paljoa pidä häneen yhteyttä vaikka lähisukua onkin ja estin mm FB:ssä näkymästä hänen seinän. Täytyy uskoa ja toivoa että mekin saamme oman lapsen jonain päivänä ja tuolloin ei muiden lapset ja raskaudet enää satuta.

[Tee]

Lähipiiristäni ei ole kantautunut kovin paljon raskausuutisia viime aikoina. Yksi kuitenkin tuli alkuvuodesta, tuttavamme ilmoitti saavansa lapsen naisen kanssa, jota oli ehtinyt tapailla vain muutamia kuukausia. Lapsi oli siis ollut täysi yllätys, mutta he päättivät yrittää perhe-elämää. Olimme juuri alkaneet yrittää omaa lasta mieheni kanssa, kun tästä uutisesta kuulimme. Silloin asia tuntui hieman pahalta, meillä ei ollut vielä tärpännyt ja jollekin sattuu tuollainen mahdottomalta tuntuva vahinko. Minäkin tulin raskaaksi lopulta nopeasti, mutta raskauteni meni kesken. Erityisesti keskenmenon myötä on pintaan noussut suuria epäreiluuden tunteita tätä pariskuntaa kohtaan. Miten voi olla, että jotkut saavat lapsen vahingossa, kun toisille ei onnea suoda toivosta ja yrityksestä huolimatta! Toki tiedän, että meidän kohdallamme on vielä kaikki mahdollisuudet olemassa, mutta silti tuntuu kurjalta. Ja sen lisäksi toki tuntuu kurjalta, että ylipäätään ajattelee näin. Eihän se toisten onni ole itseltä pois...

[Aurelie]

Onneksi en ole tuntenut katkeruutta vielä! Tänään juuri sain tietää että jopa kaksi vauvaa on tulossa kaveriporukkaan. Onneksi voin sanoa että pelkästään onnellisuutta kavereita kohtaan, sillä tämä on aikaisemmin ollut pienesti pelkoni. Ja edelleenkin pelkään kyllä että jossain kohtaa voi alkaa tulla senkin tyyppisiä tunteita, jos meillä yrittäminen vielä kovasti pitkittyy. Olen valitettavasti hieman kateellisuuteen taipuvainen ihminen, vaikka sitä piirrettä inhoankin. Uskon kuitenkin että vaikka vauvauutiset saattaisivatkin hetkellisesti katkeruutta aiheuttaa (tulevaisuudessa siis) niin pääsisin siitä nopeasti ohi sillä tietenkin kavereiden lapset on vain pelkästään ihania asioita eikä meiltä pois. 

[Nella]

Omassa elämässä on tullut jotenkin sellainen taantuma vaihe ja sen mukana tyytymättömyys lähes kaikkeen. Tämän seurauksena tuntuu muiden onnelliset uutiset pienenä pistona omassa "epäonnessa". Vihaan tätä piirrettä ja todella toivon sen olevan ohi menevä vaihe elämässäni.

[Charlottenburg]

On 8/1/2017 at 1:02 PM, Nella said:

Omassa elämässä on tullut jotenkin sellainen taantuma vaihe ja sen mukana tyytymättömyys lähes kaikkeen. Tämän seurauksena tuntuu muiden onnelliset uutiset pienenä pistona omassa "epäonnessa". Vihaan tätä piirrettä ja todella toivon sen olevan ohi menevä vaihe elämässäni.

Menikö se ohi ja jos, olisiko hyviä vinkkejä miten?  Olen itse samassa tilanteessa.