Taateli

Tyhmät kysymykset vauvanhoidosta

637 posts in this topic

Sieltä ne vähitellen punkee läpi. Sitä en tiedä, onko hampaat jo valmiina ikenessä vai kasvaako ne sinnekin vähitellen. Meillä on alahampaat kasvaneet nyt 2 kk eivätkä silmämääräisesti ole vielä "kokonaisia". Ylähampaat puskivat läpi kuukauden verran (vauva lipoi kielellä jatkuvasti ja moni ihminen sanoi että sehän tekee hampaita, oli aika selvää...) ja nyt vasta puhkesivat oikeasti. Eli voi olla hidasta. Kaikki tulee siis samalla tavalla, mutta voi tulla pareittain, yksi kerrallaan tai neljä kerrallaan kuten tällä meidän neidillä nyt.

 

Röyhtäytyksestä, vähän samanlainen rinta rottingilla toimi meilläkin. Tai siis vauvaa piti paitsi pitää tuolleen olalla ja taputella, ehdottomasti välillä kellauttaa etukenoon, siis selälleen muttei vaakatasoon. Siinä sitten pidettiin kyymärvarsien päällä jonkin aikaa, että vauva rentoutui. Sitten taas olalle ja taputtelua, hytkyttelyä.... Kai se kupla lähti jostain mahanmutkasta liikkeelle kun asentoa vaihteli. ENPÄ KAIPAA TUOTA HOMMAA :rolleyes:

Share this post


Link to post
Share on other sites
Sitä en tiedä, onko hampaat jo valmiina ikenessä vai kasvaako ne sinnekin vähitellen.

 

Kyllä ne hampaan aihiot kehittyvät sinne jo sikiöaikana eli ovat valmiina. Röntgenissä esimerkiksi voidaan nähdä, jos jotain hammasta ei ala kuulua, että onko sieltä ollenkaan tulossa mitään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^^Mäkin luulin jotenkin, että se vaan pyrähtäis esiin vauhtiin päästyään! :girl_crazy: Mut ei ole näin käynyt. Ekat hampaat tuli 4 kk sitten ja nyt näkyy jo helposti hymyillessä. Vielä kuukausi sitten ei oltu saatu edes kuvaan osumaan, kun niin pienet nysät olivat.

 

Samalla tavalla näkyy muutkin kasvavan. Ylärivin toiset hampaat on tullut läpi jo muistaakseni pari kuukautta sitten, mutta ei niitä vielä huomaa, jos ei erikseen niitä etsi ja satu saamaan suuta hyvin auki.

Edited by Kärpänen

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kertookaahan mulle, miten ihmeessä saan yliväsyneen vauvan nukkumaan? Meuhkattu on nyt viime aamuyöstä lähtien, näiden reilun 12 tunnin aikana ei ole kuin muutama ehkä kymmenen minuutin unipätkä. Alkaa äiti olemaan jo hieman köytensä päässä pikkuhiljaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

^kantoliinassa? Meillä esikoisella toimi noissa tilanteissa, oli muutenkin sellainen väkisin nukutettava lapsi, mutta liinaan nukahti kyllä nopeasti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^Lähde vaunuilemaan? Meillä ei ole ikinä nukuttu hyvin muuten kuin vaunuissa. Kun vauva oli ihan pieni, mä kävelin tuntikausia päivässä, kun niin se nukkui. Jossain vaiheessa muutaman kuukauden kohdalla sitten oppi nukkumaan paikallaankin olevissa vaunuissa. Sisällä ei päivisin nuku edelleenkään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kapalo? Auton turvakaukalo? Mä olen pitänyt vauvaa imetysasentotyyppisesti kyljellään sylissä ja heiluttanut rytmikkäästi. Se rentouttaa ja siinä ei vauva pysty huitomaan niin kovasti.

 

Kerro sit mikä onnistui. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

noniin, heti kun pääsin kysymystä niin neiti alkoi tehdä toista alahammasta. Eli vastasi mun kysymykseen ihan itse :grin:

 

Vähän noloa joo mutta mä olin oikeasti siinä luulossa että kun hammas tulee ikenestä läpi niin se tulee sitten ihan kokonaan näkyviin :blush: No kysynpä vielä sellaisen, että jos vauvaa haittaa hampaantulo niin koskeeko se nimenomaan sitä vaihetta kun hammas tulee siitä ikenestä läpi? Vai voiko jo näkyvissä oleva mutta kasvava hammas vaivata vauvaa? Vai onko se ihan jokaisesta vauvasta riippuva asia

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos hyvistä neuvoista. Niitä varmasti kokeillaan jossain vaiheessa, kun tilanne vaatii jälleen.

 

Iskän lämpimään ja ilmeisesti ennenkaikkea rauhalliseen syliin vauva nukahti eilen illalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites
No kysynpä vielä sellaisen, että jos vauvaa haittaa hampaantulo niin koskeeko se nimenomaan sitä vaihetta kun hammas tulee siitä ikenestä läpi? Vai voiko jo näkyvissä oleva mutta kasvava hammas vaivata vauvaa? Vai onko se ihan jokaisesta vauvasta riippuva asia

 

Mä olen ymmärtänyt - ja omilla lapsillani on ollut näin - että se hampaan puskeminen ikenestä läpi on se kiusallisin ja kivuliain vaihe.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mä olen pitänyt vauvaa imetysasentotyyppisesti kyljellään sylissä ja heiluttanut rytmikkäästi. Se rentouttaa ja siinä ei vauva pysty huitomaan niin kovasti.

Iskän lämpimään ja ilmeisesti ennenkaikkea rauhalliseen syliin vauva nukahti eilen illalla.

 

Se heiluttelu onkin tarkoitettu vauvalle, joka huutaa naama punaisena, vetää selän kaarelle ja tekee kaikensa tippuakseen lattialle. :grin:

Edited by Kasma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tyhmiä tuttikysymyksiä...

 

Toivon kovasti, että jälkeläinen oppii pullon tavaksi, että pääsen itse joskus edes sinne automarkettiin asti.

 

Eri suunnilta on tullut jo kaksi tuttia, toinen on Ainun MAM-"perustutti", toinen Ainun MAM Perfect (silikonitutti 0-6 kk). Joku sanoi joskus jossain, että tuo pienempi ihmetutti saattaa tehdä se, että pullo ei mene? Onko, eikö? Mitä eroa, väliä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

EIköhän tuo ole ihan vauvasta kiinni. Tuskin mikään tutti automaattirsesti tarkoittaa, että pullosta ei söisi, kuulostaa vähän hassulta. Hyvä vaan, jos on pari erilaista tuttia varalla, kun on myös ihan vauvakohtaista minkä tutin vauva hyväksyy. Voi ottaa toisen mutta toista ei. En jättäisi toista kokeilematta vain pullo-ongelmien pelossa.

 

Niitä pullojakin on niin erilaisia, että ei sekään ihan yhdestä mallista ole kiinni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

scala: meilläkin pahin vaihe on se, kun hammas on justiinsa tulossa ikenestä läpi, ihan siinä pinnan alla kuultamassa. Poskihampaat on tässä olleet todellista riemujuhlaa, kun niissähän on 4 kärkeä :rolleyes: Vaikka kyllä nyt taas jostain syystä kulmahammas aiheutti pahimmat yöhulinat, varmaan sen terävä piikki häiritsee extra paljon. Ja toooosi hitaasti nousi esille ylä- ja alaetuhampaat, ne "kakkoset" siinä etummaisten vieressä nousi täyteen kokoon nopeammin.

 

Jenny-Maria: meillä ei ainakaan kumpikaan MAM-tutti haitannut pulloruokintaa. Imetin siis, mutta poika söi myös minkälaisesta tuttipullosta vaan tarvittaessa. Tosin tuo perfect-malli ei edes alkanut kelvata kuin vasta joskus puolivuotiaana, mutta senhän pitäis olla parempi hampaille kun ei ohuena aiheuta niin kovaa painetta. Meillä isoin "ongelma" oli se, että minkään muun mallinen tutti ei kelvannu kuin tuo MAM-tutti eli tällaiset missä kärki taittuu kitalakea kohti aiheutti yökkäilyä, samaten tuttipullon tutin piti ehdottomasti olla symmetrinen. Meillä tosin poika sitten alkoi kieltäytyä tuttipullosta 7kk iässä, kun yhden kerran isoreikäisestä vellitutista tuli liian lujaa ja sai kauhean yskänpuuskan, ja sitten ei enää vaan ikinä suostunut mistään pullosta juomaan :girl_sigh: Siihen asti meni tosi hienosti, minkä uskon johtuneen siitä että viikoittain joi pullosta vaikka ihan vaan 20ml pumpattua tai korviketta, että pysyy muistissa taito.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla ei ole paljonkaan kokemusta pulloruokinnasta, mutta ensinnäkin vauva (ja vanhempi, siis syöttämään, ei se pullosta syöttäminenkään mikään automaattinen taito ole) kyllä oppii sen jos on pakko. Esikoinen ei koskaan syönyt pulloa mutta ei sitä niin kauheasti tyrkytettykään, kuopukselle oli yhdessä vaiheessa pakko syöttää pullosta, kun rinnat oli sammaksen takia niin täysin rikki että vauva imi vain verta ja pulautti sen sitten samantien ulos. Pullosta sitten oli pakko antaa kun vauva huusi nälkäänsä ja eihän se siitä ensin osannut imeä, ensimmäiset hetket oli aika tuskaa sen pullon kanssa, mutta kyllä se sieltä sitten saatiin syötettyä kun ei muuta vaihtoehtoa ollut. Ei se missään vaiheessa kovin helpoksi muuttunut, kyllä oli sekä vauva että vanhemmat tyytyväisiä kun pääsi taas tissille.

 

Samoin tutin syömistä ei kumpikaan meidän lapsista ole ensin osannut, mutta sinnikkäällä yrittämisellä sekin on alkanut sujua, juuri sillä ainoalla tutilla jota olen tarjonnut, eli en ole ostellut monenlaisia tutteja siinä toivossa että joku maistuisi. Sitten yhdenlaiseen tuttiin opittuaan erilaisen tutin oppiminen on vaatinut taas aika paljon harjoittelua, mutta kuitenkin vähemmän kuin ensimmäisellä kerralla, ja sitten seuraavanlainen sujuu vielä helpommin. Kun osaa imeä muutamaa erilaista tuttia, niin sitten ei ole enää oikeastaan väliä mikä tutti on. En usko että erilaisten tuttien imemisen osaamisesta ainakaan haittaa olisi tuttipullolle oppimisessakaan.

 

Jotkut vauvat tietty tuntuu osaavan kaiken tällaisen ihan luonnostaan, mutta ei minusta ole mikään ihme, jos taito vaatii harjoittelua. Jos vauva ei heti osaa imeä tuttipullosta, niin tuskin se on minkään tutin tai tissin syy, se vain on erilainen tapa imeä ja vaatii harjoittelua ennen kuin onnistuu. Eihän imetyskään usein ensimmäisellä kertaa mitenkään täydellisesti suju vaan sekin vaatii harjoittelua sekä äidiltä että vauvalta.

Edited by Chimelli

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanaa, tää on kuin mulle tehty tää ketju :girl_crazy:

 

Onko hyviä vinkkejä millä nukuttaa 2kk vauva päiväunille?

 

Aikaisemmin meillä nukuttiin erittäin kivasti 3-4 tuntia ensin partsilla ja myöhemmin illalla vielä tunnin päikkärit lenkillä tai partsilla. Eli ei oo osannu oikein nukkua sisällä päikkäreitä,mutta nyt puolentoista viikon aikana toi ulkona nukkuminen ei enää jostain syystä onnistu. Siellä alkaa kitinä heti 10-15 unien jälkeen.

Nyt haluaisin opettaa pojan nukkumaan myös sisällä, kun pakkaset kovenee eikä ole mitään järkeä, että mä seison siellä partsilla hyssyttelemässä koko tuon muutaman tunnin ajan.

 

Nyt viimeiset päivät on ollut aika painajaisia: oon kokeillu liinaa, ja kantoreppua, nukuttamista sänkyyn (keinot, joilla illalla nukahtaa vartissa, ei tunnu toimivan pvällä), nukuttamista tissille, kantokoppaan/vaunuihin. Vaunuissa heiluttelu toimii parhaiten, nukkuu 20-30 min kunnes säpsähtää hereille. Olisko tuossa nyt se vika ainakin ettei siirry kevyemmästä unestä sinne syvempään jostain syystä? Mä alan olla aika väsynyt enkä enää keksi millä saan pojan nukkumaan. Sanokaa joku, että tää on ohimenevä vaihe.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minulla olisi kaksi kysymystä. Ehkä nämä joissain määrin hieman liittyy toisiinsa, mutta kuitenkin..

 

Ensinnäkin, alkaa jaksaminen olla aika kortilla, kun kohta 7 viikkoa vanha vauva saa tätä nykyä itkuraivarit joka ilta. Ajankohta vaihtelee, mutta puolen yön kiemuroihin ne aina ajoittuvat. Näiden itkuraivareiden kanssa valvotaan sitten jokunen tunti, välillä itku rauhoittuu, välillä taas tuntuu, että kertakaikkiaan mikään ei auta. Luulen, että hän joissain määrin itkee väsymystään, ainakin rintasyötöllä ennen näitä raivareita hän on ihan puoliunessa. Tätä on nyt kestänyt vajaan viikon verran. Tai varmaan oikeastaan tarkemmin ajateltuna pitempäänkin, mutta toisinaan raivarit ajoittuvat päivään. Minun on järkyttävän vaikea saada lapsi rauhoittumaan, mieheni siinä vielä saattaa joskus jopa onnistuakin. Tällä hetkellä vauva kitisee vähän väliä, mies juuri laittoi hänet vaunuihin heijattavaksi. Mistä on kysymys ja voiko tällaiselle tehdä mitään?

 

Toinen kysymykseni liittyy imettämiseen. Vauva saattaa imeä hetken rauhallisena rintaa, mutta melkein poikkeuksetta nykyään joka syötöllä alkaa ennemmin tai myöhemmin rimpuilemaan. Kädet ja jalat viuhtoo ihan tajuttomasti ja tietysti ote rinnasta irtoaa. Voisi välillä luulla, ettei vauva enää halua rintaa, mutta taivas sentään sitä huutoa, jos en auta häntä takaisin rinnalle! Mitä ihmettä tämä sitten on?

 

Tuntuu koko ajan, että en osaa tehdä mitään oikein tuon lapsen kanssa, kun jatkuvasti vaan huutaa. Taas pääsi itkut, kuten nykyään joka ilta, ja alan pikkuhiljaa kauhulla aina odottamaan näitä hereilläolohetkiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ en osaa muuta ehdottaa kuin etta oletteko kokeilleet kapaloimista? Se yleensa rauhoittaa vauvaa ja nukkuvat paremmin kun kadet eivat muksi omaa naamaa. Voisi toimia myos imetystilanteessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^Ettei vain olisi masussa ilmaa? (Nosta vauva pystyyn/rinnalle jos tulisi röyhtäys. Joskus pieni "hypyttäminen" tehoaa) Vaikka tosin oma vauvani taitaa välillä iltaisin itkeä/kiukuta vain väsymystään ja silloin vien sänkyyn, annan maitoa (pullosta), silittelen päätä ja yleensä nukahtaa siihen.

Edited by NNI-11

Share this post


Link to post
Share on other sites

^^^ Voi olla esim. mahakipuja tai sitten tuon ikäisillä aika tyypillistä selittämätöntä itkuisuutta... Meidän tytöllä oli pahin itkuvaihe 4-5 viikon välissä, jolloin muutama ilta meni huutaessa n. kolme tuntia lähes putkeen. Ei auttanut tissi, ei kantoliina, kapalointi tai muutkaan keinot. Lopulta sitten vaan nukahti jossain vaiheessa tarpeeksi itkettyään. Kannattaa laittaa korvatulpat itselle ja pitää vauvaa lähellä, heijailla sylissä tai muuten, koska kai vauvalle on parasta olla äidin (tai isän) tutussa ja turvallisessa sylissä vaikka itkisikin kuin yksin huutamassa. Tsemppiä, rankkaahan se on mutta usein nuo itkukaudet onneksi menee nopeasti ohi!

 

Vielä noista rintaraivareista: voisiko sinulla olla ns. suihkutissit? Eli tuleeko maitoa ihan suihkuamalla? Meidän tyttö kiukutteli välillä toisella rinnalla varmaan juuri siitä syystä, kun maitoa tuleekin liian kovalla vauhdilla. Kannattaa lukea varmaan tuolta ravinto-osastolta imetysketjuja, siellä on paljon keskustelua mm. imetyksen ongelmista. :)

Edited by johannem

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sille vanhemmalle yllä joka pyysi sanomaan näin: kyllä, se on vain vaihe, ja menee takuulla ohi. Ihan pienet vauvat itkee selittämättömäksi jäävistä syistä aika paljonkin, yli 4 kk vanhat jo paljon vähemmän, yli puolivuotiaat harvoin. Tsemppiä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt kun täysimetyksellä oleva vauva pitkän yrittämisen jälkeen suostuu syömään tuttia imemistarpeeseensa, niin mistä sitten tiedän että koska hän vain haluaa imeä, ja koska hänellä on oikeasti nälkä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Jos sylkee tuttia pois ja kitisee tai itkee niin on mitä todennäköisimmin nälkäinen. Et voi olla huomaamatta jos nälkä äityy kovaksi :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Harva vauva suostuu syömään kovin pitkään tuttia josta ei tule mitään, jos sillä on oikeasti nälkä. Eli jos sylkee tutin pois ja jatkaa hamuilua / kitinää, haluaa luultavasti version josta tulee mahaankin asti jotain. Kellosta katsominen voi myös auttaa: jos edellisestä syötöstä on alle pari tuntia, todennäköisyys että haluaa vaan imeskellä on suurempi. Mä tarjoaisin nyrkkisääntönä päiväsaikaan ensin tuttia jos edellisestä syötöstä on alle 3 tuntia, ja ensin tissiä jos pitempi aika. Sitten tietty vaihtaisin jos ensimmäinen tarjous ei kelpaa. Yöllä yrittäisin aina ensin tutilla.

Edited by J A W

Share this post


Link to post
Share on other sites

Arby, mä annoin (tai siis annan) Hipun olla tissillä niin kauan kun haluaa syödä ja lähestulkoon joka kitinään tarjoan ekana tissiä joten nälkäiseksi ei tämä lapsi jää. Tissiä ei tämä huoli jos ei nälkä ole, saattaa kyllä syömisen jälkeen jäädä "tutteilemaan" tissille. Tuttia meillä käytetään lähinnä yöllä kun nukahtaminen muuten on vaikeaa ja silloinkin on ensin sitä tissiä kokeiltu.

 

J A W, jännä miten on erilaisia tapoja kun mä tosiaan annan aina ekana kaikkeen kitinään sen tissin ja sinä taas neuvoit tarjoamaan tuttia ensin.

Meillä kyllä lapsi saattaa oikeasti olla jo nälkäinen vaikka edellisestä syötöstä olisi alle 3 tuntia.

Edited by koran_

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now