Guest HelmiQ

Yölliset huutokohtaukset

47 posts in this topic

Alkaa olla pinna kireellä, kun meidän kolme vee on ruvennut pitämään öisin ihme elämöintiä.

Monesti mönkii yöllä meidän sänkyyn nukkumaan, jossa aloittaa potkimisen, tyynyjen heittelyn, itkun ja raivoamisen. Miehen kanssa ollaan kyselty, että mikä hätänä, mutta jätkä ei vaan suostu puhumaan. Tuntuu hermostuvan vain entisestään kun me ei tajuta mikä tällä kertaa on vialla.

Välillä tunnin raivoamisen päälle syyksi paljastuu se, että pojalla on ollu pissahätä, mut ei uskalla mennä vessaan, välillä on jalka kipeä, välillä näkee pahaa unta jne... Olis niin helppoa kun poika sanois heti, että mulla on vessahätä, mennään vessaan.. Vaan ei, pitää raivota ja mellastaa. Ollaan miehen kanssa kyselty, että "onko vessahätä?" ja viety poika vessaan kaiken varalta, mutta huuto yltyy vaan. Vaikka mitä kysyis, vastauksena on itkua ja potkua. Ollaan kannettu omaan sänkyyn raivoamaan, mutta poika tuntu menevän entistä itkuisemmaksi silloin. Alkaa vaan olee pinna kireellä, kun tuohon metelöintiin herää mies, vauva ja minä ja kukaan ei sen jälkeen saa enää kunnolla nukuttua... Paitsi tää poika. Tuntuu vaan olevan tyytyväinen kun saa kaikki muut hereille ja itse nukahtaa sit sen jälkeen.

Ja tätä kun toistuu noin joka toinen yö. Välillä useampana yönä peräkkäin..

Onko vinkkejä?!

Edited by HelmiQ

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko poika noissa tilanteissa kunnolla hereillä?

 

Mulla tuli mieleen, että riehuminen on varmasti jotain huomionhakemisen ja uhman yhdistelmää. Veljentytölläni esiintyi samanlaista vielä joku aika sitten ja heillekin oli alle vuoden sisään syntynyt vauva. Eli kipuiltaisiinko teilläkin nyt sitten pikkusisarusta?! Siihen kun vielä yhdistää uhmaiän ja unenpöpperöisyyden, niin tuloksena on sitten riehumista. Voihan olla, ettei poika edes täysin hahmota, mikä häntä milloinkin vaivaa ja mikä herättää. Jos taustalla on tuota mustasukkaisuutta pikkusiskosta, niin olo voi velloa epämääräisen ahdistavana ilman, että poika osaa suoraan sanoa, mikä on. Niinpä paha olo sitten voi konkretisoitua johonkin muuhun, kuten vessahätään tai kipeään jalkaan.

 

Ennalta ehkäisevänä tekijänä kehotan siis antamaan pojalle paljon positiivista huomiota (ei kuitenkaan aiheetta) ihan arkipäivän tilanteissa ja mahdollisuuksien mukaan korostamaan sitä, kuinka rakas hän on ja kuinka hienosti hän osaa jo sellaisia asioita, joita pikkusisko ei osaa. En tiedä, millaiset nukkumasysteemit teillä normaalisti on, mutta itse veisin pojan omaan sänkyynsä nukkumaan ja vakuuttelisin, että kaikki on hyvin ja hänestä pidetään huolta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Juu, poika on ihan hereillä. Kitisee ja mutisee ja potkii meidät hereille ja sen jälkeen kun ei tajuta mikä on hätänä, alkaa riehuminen.

 

No siis jotain mustasukkaisuus/uhma/väsykiukku yhdistelmää oon epäilly kans. Poikahan on muuten hyvinkin herkkä tapaus ja jos joku asia ei mee putkeen, saattaa ennemminkin vetäytyä ja "mököttää" eikä suostu puhumaan asiasta. Oon sit miettiny, et varmaan jotenkin sitä ottaa päästä tilanne, kun sisko nukkuu meidän huoneessa ja hän "joutuu" nukkumaan omassa huoneessaan. Muutenkin välillä mustasukkaisuutta ilmenee, mut päivisin kuitenkin yrittää pääasiassa olla kiltti ja reipas isoveli. Sit jotenkin öisin tää riehuminen tuntuu tulevan "päälle".

Varmaan välillä onkin todellista "hätää" öisin.. Eli näitä pissahätä ja kasvukipu juttuja, mutta varmaan myös tuommoista kiukkua ja uhmaa ja mustasukkaisuuttakin.

Joskus yöllä poika on nimittäin kiivennyt siskonsa pinnasänkyyn ja heitellyt sieltä peitteet pois. (Onneks vauva oli tuolloin mun vieressä nukkumassa, eikä poika päässyt sen päälle kiipeämään.) Ja tuommoisissa tilanteissa kyllä selkeesti on se mustasukkaisuusvaihe päällä.

 

Ollaan miehen kanssa muutenkin puhuttu siitä, että pitäis antaa enemmän aikaa tuolle pojalle ja löytää kahdenkeskistä tekemistä.

Mua suorastaan harmittaa, kun mun kesä on menny osittain siinä, että laitan vaan ruokia joillekkin talkooukoille ja siinä ruoanlaittohommien keskellä pitäis hoitaa muksut. Ja ukkoja lappaa syömässä jatkuvasti. Tuommoisina päivinä etenkin poika reagoi, kun ei vaan oo ehtiny sen kanssa touhuamaan samalla lailla kuin normaalisti.

Ollaan toki yritetty viettää aikaa kahdestaan pojan kanssa, mutta just nää talkoojutut ottaa niiiiiiiiiiin päähän..

 

Ollaan välillä viety poikaa omaan sänkyyn, mutta siellä huuto jatkuu ja riehuminen ja lopulta karkaa taas meidän sänkyyn. Tällä hetkellä on väsyttäny noi yöriehumiset sen verran paljon, että en oo ees jaksanu omaan sänkyyn muksua viedä, vaan yritän saada hänet rauhoittumaan mun kainaloon ja nukahtamaan uudestaan.. Monesti tässä vaiheessa kuitenkin vauva on jo hereillä ja joudun hääräämään vauvan kanssa. Ja sit siihen tää isompi muksu hermostuu vielä enemmän.

Ollaan miehen kans yritetty sopia, et hän hoitaa isomman muksun rauhoittelun ja mä yritän saada pienemmän hiljaiseks jos pienempi herää.

Jotenkin musta tuntuu, että mies osaa muutenkin käsitellä tuota poikaa paremmin kuin mä. Jotenkin sen pinna tuntuu kestävän paremmin noita äkäilyitä ja osaa vetäistä tilanteissa oikeasta narusta.

Anoppi onkin sanonut, että poika muistuttaa paljon isäänsä, joten liekö mies sit ymmärtää muksua paremmin kun ite on ollu samanlainen. :P

 

Kunpa vaan sais tilanteen rauhoittumaan niin, et sais nukuttua jotenkin.. Hyvin levänneenä jaksais taas paremmin noita raivareita.

Edited by HelmiQ

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ymmärrän kyllä tunteen, kun ei saa nukuttua kunnolla ja senkin, kun ei ehdi huomioida esikoista tarpeeksi. Vaikka meillä ei mitään talkooukkoja olekaan täällä, niin silti sen ajan saa melko hyvin kulumaan kotitöihin. Yritäpä siinä sitten antaa lapsille tarpeeksi ja yhtä paljon huomiota, kun pienempi kuitenkin väkisin vie enemmän huomiota. Tsemppiä!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Joo. Kiitti sulle ja kiva kun jaksat kirjottaa aina noin kannustavasti. :)

Mun päivät on tällä hetkellä ollu tämmöisiä, et kun saan muksut herätettyä, puettua ja syötettyä, tulee ukot ekan kerran aamukahville. Sit sen jälkeen pitää ruveta nukuttaa pienempää ekoille päiväunille. Kun hän nukahtaa, alkaa ruoanlaitto noille raksaukoille. Siinä samalla pitää syöttää muksut ja laittaa ruoat pöytään. Kun ukot on syöny, pitää lähtee taas laittaa pienempää tenavaa nukkumaan. Kun hän nukahtaa, alkaa tiskien siivous ja päiväkahvien keittäminen.

Mitään muuta ei ehdi tekemään. Ja tätä jatkunu pitkin kesää. Oon niin kypsä tähän touhuun.

Sit taas ilta menee kun miettii seuraavan päivän ruokia ja tekee kotihommia jotka on päivällä jääny tekemättä noiden ruokahommien takia.

Ja kun noita AIKUISIA MIEHIÄ (jotka syö ihan törkeesti) saattaa olla yhden päivän aikana meillä syömässä 8 + oma porukka päälle!

Aaaaaaaaaaargh. Onneks tää tilanne kohta rauhottuu. Sit kun yöt menee huonosti, ei jaksais enää ketään ylimääräisiä tyyppejä täällä. Kaikkein vähiten appiukkoa, joka loppujen lopuks ei tee mitään järkevää, tulee vaan syömään ja istuu ulkona höpöttämässä muiden ukkojen kans, mut ei voi ees sitä vertaa auttaa et työntelis pihalla ollessaan pienempää tenavaa, että mä saisin laitettua ruokaa. :P

 

Mut joo. Sori avautminen. Nyt helpotti. :) Onneks mun äiti on tänään luvannu laittaa ruoat miehille. Mun ei tartte kuin keitellä kahvit...

Share this post


Link to post
Share on other sites

No on sulla työsarkaa, kun pitää aikuisia ukkoja ruokkia. Nehän tosiaan syö ihan sikana, jos niitä on noinkin paljon!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko teillä HelmiQ helpottanut jo? Meillä on nimittäin ihan sama juttu ton Köön kanssa. Nyt on pari viikkoo mennyt niin, että tiuhenevaan tahtiin on noita öitä, jolloin herätään puolenyön maissa riehuun. Meillä kans Köö nukkuu omassa huoneessa ja pikkusisko meidän huoneessa. Lähes joka yö toi jätkä herää joka tapauksessa meidän viereen sieltä (enkä sitä halua siltä vielä yrittää poiskaan, se ei oo sinällään ongelma), mutta alkuun oli aina joskus tollasia öitä, kun herättiin huutaan ja nyt ne on sitten tiuhentunut siihen, että joka tai jokatoinen yö riehutaan.

 

Meillä toi kölvi riehuu omassa sängyssään, koskee ei saa, mihinkään kysymykseen ei vastata, oikeestaan siihen ei saa mitään kontaktia. Hereillä se kuitenkin on. Välillä yritän pitää kiinni, ettei satuttais itteensä, mutta sekin aiheuttaa vaan hirveempää huutoo ja rimpuilua. Huoh.

 

Oon kans miettinyt, että jotain uhma/huomionhaku/mustasukkasuus-juttuahan toi vois olla. Silti välillä epäilyttää, että tota sattuiskin jonnekin, kasvukipuja oon miettinyt kans, kun itelläkin niitä oli pienenä kamalasti. Ja oon itseasiassa itekin parivuotiaana harrastanut tollasia yökiukkuja, äiti vähän valas asiaa.. On tosiaan vaan vähän väsyttävää, kun ei voi tehdä mitään, mikä tollasen huutokohtauksen sais loppuun.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuttua huttua, ikävä kyllä. Meillä harrastettiin jo pikkuveljen syntymää ennen toisinaan yöllisiä kauhukohtauksia. Tyttö heräsi 2-3h nukahtamisen jälkeen itkemään ja raivoamaan (potkimista, lyömistä, karjumista). Mikään ei auttanut, neiti oli kuin toisessa ulottuvuudessa. Hommaan auttoi vaan aika ja lehmänhermot, kun tiesi että kohtaus on pian ohi. Usein tyttö havahtui "tilastaan" kun mentiin toiseen huoneeseen totaalisesti muihin puuhiin, esim. katselemaan ikkunasta ulos.

 

Raivoaminen nousi omiin sfääreihin pikkuveljen syntymän jälkeen. Kohtaukset eivät olleet enää samanlaisia kuin ennen (kauhuisia ja tiedostamattomia) vaan enemmänkin yletöntä kiukuttelua vailla järkeä. Näissä kohtauksissa oltiin siis enemmän hereillä ja tyttö vaikutti tajuavan puhetta. Yhdessä vaiheessa herätyksiä oli miltei joka yö, ja tämä tuntui todella raskaalta, kun vauvakin heräili syömään pari-kolme kertaa yössä. Nyt homma on jo helpottunut ja noin kuukauteen noita kohtauksia ei ole tullut. *kopkop*

 

Liitän nuo kohtaukset kyllä voimakkaasti tuohon pikkuveljen tulon aiheuttamaan elämänmullistukseen yhdistettynä uhmaikään. Meillä kun ei ole kovin paljoa päivisin uhmailtu (ainakaan siis suurempien kiukkukohtauksien muodossa) ja jostain syystä niitä ylimääräisiä höyryjä on pitänyt sitten purkaa öisin.

 

Tsemiä kaikille saman ongelman kanssa painiskeleville. Koittakaa valaa itseenne uskoa, että kyseessä on ohimenevä vaihe.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Onko teillä HelmiQ helpottanut jo?

 

 

Tsemppiä teille. Meillä on onneksi jo noi helpottaneet. Kesän aikana tilanne helpottui ja nyt jätkä välillä kömpii meidän sänkyyn, mutta ei enää riehu ja raivoa. Varmaan oli joku mustasukkaisuusdraama. :D

Uskoisin, että toi vaihe menee teilläkin ohi. Peukkuja!!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Voi niin tutulta kuulostaa nuo touhut. Meilläkin isosiskolla alkoi kauhukohtaukset jo ennen vauvan syntymää, eli pari tuntia nukahtamisen jälkeen alkoi hirveä huuto ja kun mentiin katsomaan, niin likalla oli kyllä silmät auki, mutta hän oli kuitenkin ihan muissa maailmoissa ja huusi ja mellasti hysteerisesti. Eli hirveetä huutoa, potkimista, venkoilua, käsillä viuhtomista jne ja missään nimessä tyttöön ei voinut koskea tai meno vaan yltyi. Ei auttanut puhuminen, valojen päälle laittaminen tai mikään. Pahimmillaan kohtaus kesti reilu 40 minuuttia ja loppui aina yhtäkkiä kuin seinään, tyttö pyysi vettä ja kävi takaisin nukkumaan.

Nyt varsinkin vauvan syntymän jälkeen (muutaman kerran oli jo ennen syntymää) on sitten ollut juuri tuollaisia raivokohtauksia öisin, aina klo 2-4 aikaan. Tytön huoneesta alkaa kuulua itkua ja kun mennään rauhoittelemaan (tai siis mies menee, äiti ei yleensä missään nimessä saa mennä) ei tyttö todellakaan rauhoitu vaan riehuu sängyssään ja kun yritetään kysyä mikä on hätänä, onko jano, näkikö pahaa unta, sattuuko johonkin... niin vastaukseksi tulee raivoisa EI. Kysytään tuleeko syliin, ottaako vettä.. vastaukseksi sama raivokas EI! Tyttö huutaa menemään pois, mutta jos huoneesta meinaa lähteä, niin huutaa että ei saa mennä. Me ei olla keksitty mitään mikä tuohon auttaisi, odotetaan vaan tytön huoneessa raivon loppumista ja puhellaan tytölle, että ei ole mitään hätää, äiti tai isi on tässä ja että voi tulla syliin sitten kun tuntuu siltä. Raivoaminen kestää 20-60 minuuttia ja sen jälkeen pyyhitään yhdessä kyyneleet ja räkä naamasta ja tyttö yleensä haluaa tulla syliin rauhoittumaan. Loppu yön nukkuu sitten ihan hyvin.

Lohduttavaa kuitenkin kuulla, että muillakin on samanlaista menoa. Ja että aika auttaa, niinkuin ollaan toivottukin. Meillä kun noita raivokohtauksia oli jo ennen pikkusiskon syntymää, niin en ole vahvasti osannut liittää niitä siihen, mutta tosiaan loppuraskaudesta mä en jaksanut hirveästi touhuilla tytön kanssa, joten saattaisi hyvinkin olla jollain tapaa tiedostamatonta huomion hakua. Vaikka meillä sitä huomiota haetaan kyllä ihan päiväsaikaankin :rolleyes: .

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän 3-vuotias ottaa yöraivareita. Enkä oo saanut selville mikä on. Välillä kestää pari minuuttia, välillä puolikin tuntia muutaman minuutin hiljaisilla tauoilla. Joskus on sanonu että pissattaa, välillä 10min. kiukuttelun jälkeen sanoo, että kylmä ja kun saa peiton päälle, niin jatkaa unia. Välillä peittoa ei saa laittaa, välillä kynsittää, haluaa kaakaota, haluaa syliin...ja yleensä en ota selvää onko tyttö oikeasti hereillä vaiko uneksuu...Oon jo miettiny et onko joku vaiva, mutta taitaa kuulua ikään. Ja joskus aamulla tyttö kyselee kummia. Välillä yöllä auttaa pieni rauhoittelu, välillä auttaa kun komentaa tiukasti että nyt nukutaan. Ja saattaahan tuon ikäsellä olla jo kasvukipujakin, joskus illalla valittaa että jalat kipeät.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tutulta kuulostaa! Meillä ovat kyllä vähän nyt helpottaneet, mutta vähän aikaa sitten tuli näitä yöraivareita. Joskus sitten auttoi, kun sai jätkän suostuteltua vessaan eli olisko sitten pissahätäkin ollut. Mutta ilmeisesti on joku kausi, joka toivottavasti ajan kanssa menee ohi. Kaikista vaikeinta musta on ite pysyä rauhallisena, kun väsyttää ja toinen vaan näkymättömästä syystä kiukkuaa ja raivoaa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mites yölliset kauhukokemukset. En tiedä syytä, miksi lapsi niitä kokee, mutta joillain lapsillahan tulee näitä siinä vaiheessa kun vaipuvat uneen. Jotenkin siinä rajamailla säpsähtävät kauhukokemukseen ja purkavat sen huutamalla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onko muiden taaperoilla noita yöllisiä kauhu- tai huutokohtauksia? Meillä tais olla sellanen viime yönä. Eli poika heräsi kovaa huutaen, ei edes halunnut avata silmiään, mikään rauhoittelu ei auttanut. Kun kysyttiin jotain niin vastaus oli aina kovaa huudettu 'EEEEII!!'. Potalla käytettiin siinä samalla ja iso pissakin tuli, koko ajan huusi silmät kiinni. Unikaveria tarjottiin lohduttamaan (yleensä tahtoo sen syliin aina kun harmittaa) mut sitäkin vaan piti huitoo pois. Kunnes sitten ehkä noin 5 minuutin palosireenihuudon jälkeen nappas yhtäkkiä kaverinsa siitä lattialta ja tuntu jotenkin havahtuvan, jatkoi vain nyyhkytyksellä ja oltiin sit vieressä kunnes nukahti.

 

Tuolla 2,5 vuotiaalla on nyt tullut uhmaakin, liittyiskö siihenkin..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ole ollut kauhukohtausta, mutta olen lukenut aiheesta jotain. Nyt äkkiseltään ainut joka tulee mieleen on että lasta ei saisi herätellä eikä ilmeisesti rauhotellakkaan. Vieressä pitää katsoa ettei lapsi loukkaa itseään.

 

 

Perhe.fi kautta löysin tälläisen:

 

Jos lapsi saa yöllä kauhukohtauksen, paras tapa auttaa on pysytellä hänen lähellään.

Kun lapsi saa yöllä kauhukohtauksen tai lähtee kävelemään unissaan, on kyse parasomnioista. Parasomniat ilmenevät syvän unen vaiheessa, minkä vuoksi ne ovat erilaisia kuin niin sanotussa pilkeunivaiheessa koettu painajainen.

 

Painajaisunesta lapsi on helposti herätettävissä. Lapsi muistaa unesta tunnelmia ja on lohdutettavissa.

 

Kauhukohtauksen aikana lapsi havahtuu syvimmästä unesta osittain. Hän huutaa hätääntyneen oloisena, silmät kauhusta laajenneina. Lapseen ei saa kontaktia. Kauhukohtauksia voi esiintyä yksittäisinä tai toistuvina ensimmäisen ikävuoden jälkeen.

 

Paras tapa hoitaa kauhukohtauksia on pysytellä lapsen lähellä, jotta tämä ei satuttaisi itseään. Syliin ottaminen saattaa lisätä lapsen kauhukokemusta. Yleensä lapsi vaipuu pian takaisin uneen.

 

Jos lapsi kävelee unissaan, häntä voi ohjata takaisin sänkyä kohti. Kiinniottaminen sen sijaan saattaa aiheuttaa kauhun sekaista havahtumista.

 

Parasomniat vähenevät yleensä iän myötä. Niitä on mahdollista hoitaa myös unilääkkeillä, mutta tämä on tarpeellista vain, jos kohtaukset rasittavat perhettä kohtuuttomasti.

 

 

Erään tuttuni pojalla oli kauhukohtauksia kerran viikkoon useemman vuoden ajan, kunnes ne vain loppui kuin seinään. Ehkä tieto tuo lohdutuksen ettei niistä kärsitä loppu elämää :)

Edited by OltsunÄippä

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siskoni poika "harrastaa" kanssa tuommoisia kohtauksia. On pienen ikänsä huutanut öisin, nyt ikää on 3,5v ja huudot ovat kuulemma vähenemään päin. Kerran olen sattunut olemaan heillä yötä niin että Pikkumies huusi kuin syötävä vartin verran ja kyllä se tuntui pahalta vaikka oma lapsi ei kyseessä ollutkaan... :unsure: Mutta ilmeisesti se on aika tavallista eikä lapsi siitä "rikki" mene. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on isomalla tytöllä ollut kauhukohtauksia. Ensimmäisen kerran tyttö taisi olla himpun vajaa kaksi ja siitä sellaiset 4-5kk eteenpäin niitä oli. Nyt ei ole ollut pitkään aikaan (*koputtaa puuta*)

Lapsi tosiaan alkoi tunti-kaksi nukahtamisen jälkeen ihan yht'äkkiä huutaa paniikissa ja kun rynnättiin katsomaan, niin tyttö huusi silmät auki sängyssään, mutta oli selvästi muissa maailmoissa. Ja kaikkeen huudettiin just EIII!!, tarjottiin sitten syliä, vettä, mehua, ihan mitä vaan ja meidän oli pakko nostaa hänet pois sängystä keskelle lattiaa, kun riehui, potki ja sätki siellä niin, että pelättiin että satuttaa itsensä. Meillä noi kohtaukset kesti pahimmillaan yli puoli tuntia, yleensä 15-20 minuuttia ja ne tosiaan loppui aina niin, että tyttö ikäänkuin havahtui ja alkoi nyyhkyttämään, pyysi vettä tai tuli syliin ja kävi sitten takaisin nukkumaan.

Ensimmäinen kerta oli kamalin, kun tuli ihan puun takaa tuollainen :blink: Ekan kerran jälkeen yleensä toimittiin sitten niin, että vanhempi istui tytön huoneen nojatuolissa ja jutteli sängyssä huutavalle tytölle tyyliin "Äiti on tässä, ei ole mitään hätää" ja usein rauhoituttuaan tyttö tahtoi tulla hetkeksi vielä syliin sinne tuolille, jonka jälkeen käveli itse tai pyysi että kannetaan omaan sänkyyn nukkumaan.

Neuvolassa arveltiin, että tytöllä on ehkä taipumusta noihin ja mun raskaus ja pikkusiskon tulo saattoi vielä voimistaa sitä. Nyt niitä ei tosiaan muutamaan kuukauteen ole ollut, mutta oon varautunut kyllä että niitä saattaa vielä jatkossakin tulla, kun muistaakseni nuo on yleisempiä vähän vanhemmilla, 4-6 vuotiailla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meidän tytöllä oli tällaisia noin vuoden iässä. Näitä kohtauksia saattoi tulla kerran tai jopa kahdesti yössä, huusi vaan silmät kiinni ja häneen ei saanut mitään kontaktia. Yritimme rauhoittaa sylissä, mutta se ei auttanut. Yritettiin olla koskematta ja vain istua vieressä ja jutella rauhoittavasti, laittaa soittolelua soimaan jne. mutta ei auttanut. Kaikkien ohjeiden vastaisesti me havahdutettiin tyttö viemällä esim. vaipan vaihtoon tms. ja kun tokeni hieman, rauhoittui sitten nopeasti syliin ja nukahti heti uudelleen kun laitettiin sänkyyn. Minusta tuntuu, että nopeiten rauhottui juuri näin. Näitä oli parin kuukauden ajan useana yönä viikossa, sitten yhtäkkiä loppuivat kuin seinään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tyttö on nyt 1v2kk ja noita kohtauksia on ollut nyt parina yönä. Tyttö on ollut aikaisemmin tosi levollinen nukkuja. Kohtaukset kestävät kymmenisen minuuttia, eikä tyttöön saa mitään kontaktia. Kohtaus menee ohi, kun tyttö käy kunnolla hereillä. Samoin, kuin RouvaR kirjoitti.

 

Tuntuu myös, että tyttö on alkanut pelkäämään pimeää, vaikka on koko ikänsä nukkunut pimeässä huoneessa. Päiväunille en saa tyttöä enää nukahtamaan itsekseen, vaan minun pitää maata siinä vieressä niin kauan, että hän nukahtaa. Toivottavasti tämä on ohimenevä vaihe.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mua kiinnostas lisää kokemukset! Meillä on ollu näitä huutokohtauksia nyt jo muutaman yönä. Alkavat aina tasaisesti 2 tuntia nukahtamisen jälkeen. Yleensä menee silittelyllä, mut alkaa pian uudestaan ja sit oon ottanu viereen ja nukkuu siinä tyytyväisenä aamuun. Viime yönä tosin huutoa jatkui 2 TUNTIA. Mikään ei auttanu, jos mentit lähette työnti pois, jos menit pois huuti äitiä, jos koskit sai kamalan kohtauksen. Ihan uskomatonta, et tuollaista psykohuutoa toinen jaksoi noin pitkään. Ite piti käydä välillä vetää happee toisessa huoneessa ku meinas oma pää seota samalla. Lopulta ku alko jo vähän väsyy, avasin huoneen verhon ja aloin esitellä kadun valoja ja etsittiin koiria... :hysteric: Kauan tää vaihe taas kestää???

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olipas ihanaa, että tästäkin aiheesta löytyi topic. Rauhoitti kovasti tätä äitiä lukea, että nämä öiset huudot on vissiin ihan normaali vaihe pojan kehityksessä.

 

Meillä siis on poika nyt viikon verran herännyt huutamaan aikalailla juuri kaksi tuntia nukahtamisen jälkeen ihan paniikissa (ikää nyt 1v5kk). Poikaan ei tosiaan saa mitään kontaktia, huutaa vaan rimpuillen ja sätkien. Tähän mennessä olen ottanut pojan syliin, mutta ehkä tämän ketjun rohkaisemana uskallan jättää jatkossa sänkyyn huutamaan siihen asti, kun pyytää itse syliin. Voi olla pitemmän päälle ihan hyvä idea korvienkin kannalta kuunnella huutoa vähän kauempaa. Musta tuntui tossa äsken meinaa, että kuulo lähtee. Vieläkin tinnittää korvissa. :rolleyes:

 

Tosiaan toivon, että nämä öiset kauhuhetket eivät jatku ihan hirveän pitkään, koska näillä viikonkin heräämisillä ja valvomisilla tuntuu, että ei olla taas hetkeen nukuttu hyviä yöunia.

 

Lisättäköön vielä että on kyllä äidin ja isin ollut vaikea katsella vierestä, kun poika huutaa ihan silmin nähden hysteerisenä. Inhottaa kun on niin kädetön olo, ettei voi poikaa auttaa millään tavalla.

Edited by hoobi

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kanssa on huudettu ( 1,5v-2v ) kausittain, huutaa vaikka 20min hysteerisenä. Jos ottaa syliin se vaan pitkittyy...ollaan sitten vaan toistettu jotain lausetta ( nimi, mene takaisin nukkumaan ) ja hyssytelty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Viime yönä oli jälleen huutokohtaus tai nyt niitä oli kaksi mitä ei oo ennen tapahtunu. meillä oli tuossa 3 päivää kuumetta, niin nyt päästin, että kädään tänään varmuuden vuoksi lekurilla näyttää korvat, ettei vaan niistä johdu. Neuvolantäti sano, et jos ei korvissa mitään ole niin on ihan ikään kuuluvaa painajaishuutoa ja päälle omaa tahtoa ja uhmaa kun noin kauan huuto kestää... :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä poika on 1 v 9 kk ja saanut nyt parin viikon aikana kaksi huutokohtausta. Poika itkee, huutaa, potkii ja ryömii pitkin sänkyä, eikä poikaan saa mitään kontaktia. Mä oon istunut pojan sängyllä ja jutellut. Aluksi yritin ottaa syliin, mutta poika huitoi pois ja huusi, joten annoin pojan riehua rauhassa. Huutokohtausta kesti n. 10 min ja sitten poika rauhoittui ja halusi syliin ja viereemme nukkumaan. Meillä nämä huutokohtaukset ajoittuu selvästi päivähoidon aloittamiseen.

 

Täältä löytyikin hyviä vinkkejä...toivottavasti tätä ei kestäisi kuitenkaan kovin kauaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now