familia

Kuinka kauan kaksin ennen kolmannen yritystä?

454 posts in this topic

Ollaan oltu 2½ vuotta yhdessä. Avioiduttiin juuri ja kaikki tuntuu nyt olevan muutenkin siinä mielessä hyvin, että olisi hyvä aika alkaa perheen kasvattamisyritykset. Mielellään sitä tietysti vielä olisi ihan kahdestaankin ja reissailisi paikoissa, joita haluaisi nähdä, mutta itsellä alkaa ikääkin olla jo sen verran, ettei tuota raskautumista varmaan enää kannata yhtään viivyttää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan oltu kaksin nyt reilu kaksi vuotta kun päätettiin ruveta pikkusta yrittämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olemme olleet yhdessä vajaa 10v., joista naimisissa 6v. Esikoisen yritys alkaa muutaman viikon kuluttua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Reilu kolme vuotta ollaan oltu yhdessä ja kuukauden kuluttua annetaan vauvalle lupa tulla girl_in_love.gif Ja tarkoitus mennä naimisiin ensi vuonna ennen lapsen syntymää (jos nyt edes odotan siinä vaiheessa..)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä tuli kesällä kolme vuotta yhdessä täyteen ja menimme silloin myös naimisiin. Kuukausi häiden jälkeen jätettiin sitten pois turhat kumit ja ruvettiin vauvantekohommiin :girl_wink:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yhdessä ollaan oltu 9 vuotta, naimisiin mentiin viime heinäkuussa. Itsellä on ollut kaamee vauvakuume jo vuosia, mut nyt ajankohta tuntuu oikeesti sopivalta. Kumpa tärppäis...:lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Yhdessä 12 vuotta, naimisissa 8. Jospa se hiljalleen alkaisi olla meidänkin aika lisääntyä. (Tosin en sitten tiedä, kuinka järkevää se muka olisi...)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me oltiin oltu yhdessä 2v kun lopetin pillerit. 6kk meni niin plussasin.

Nyt olen onnellinen 3lapsen äiti :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me oltiin tunnettu viikko, kun alettiin tjottailemaan. :rolleyes: Kyseisenä päivänä mentiin myös kihloihin, joten ihan tosissamme oltiin, vaikka niin vauhdilla edettiinkin. Tärppi kävikin heti ekasta kierosta, joten ensitapaamisen vuosipäivänä meillä oli jo 2,5 kk:n ikäinen poika. Naimisiin mentiin pojan ollessa 1,5 kk kastetilaisuuden yhteydessä. :lipsrsealed:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ensi vuoden alussa tulee yhteiseloa 10v täyteen, joista naimisissa nyt kolme. Himpun yli kuusi vuotta sitten annettiin lupa tulla, mut vieläkin ollaan kaksistaan. Toivotaan, että lääkäri-tädin avulla saataisiin tän talven aikana tilanteeseen muutos :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olimme olleet yhdessä viisi vuotta, joista naimisissa vajaan vuoden, kun aloitimme yrityksen. Nyt yhteisiä vuosia takana seitsemän ja kaksin ollaan yhä. Toivottavasti kolmas liittyy seuraan ensi vuonna!

 

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

reilu viisi vuotta ollaan kaksin oltu ja heti kun elämä tästä tasaantuu aletaan kolmosta yritellä..:girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Oltiin oltu yhdessä reilut 6 vuotta, kun ehkäisy jätettiin pois. Vajaan kolmen vuoden kuluttua sitten tuli vihdoin plussa testiin :) Naimisiin mentiin raskauden puolivälissä, päivä oli sovittu ennen plussausta eikä sitä alettu raskauden takia siirtämään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei varsinaisesti yritetty, ehkäisy tosin oltiin jätetty pois jo pari vuotta sitten (minä en hormonaalista ehkäisyä käytä, piste, ja lateksiallergia tulee helposti kalliiksi ja lapsia kuitenkin jossain välissä molemmat haluttiin niin päätettiin jättää asiat korkeampaan käteen). Plussa pätkähti 1½ kk. ennen kolmivuotispäivää.

 

Jos kaikki menee hyvin niin toista hääpäivää juhlitaankin sitten vauvaperheenä. :lipsrsealed:

Edited by Chiamaka

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siinä vaiheessa kun tjottailu alkoi niin seurustelua takana kolmisen vuotta, naimisissa oltu reilu vuosi.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä yritys alkoi heti häiden jälkeen ja yhdessä oltiin oltu tuolloin vähän alle 2 vuotta. Esikoinen syntyi neljä päivää toisen hääpäivän jälkeen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me oltiin oltu 1,5vuotta ennenkuin tärppäsi :) Nyt tulee parivuotta täyteen ja uusi pieni mahassa kasvamassa ja toivottavasti se esikoinen :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now